torstai 29. syyskuuta 2016

Syyssöpistelyä

 

Syysilmojen saavuttua oli aika päivittää lasten pipo- ja hanskatilannetta. Monilla pikkutytöillä on nyt näkynyt tuollaisia rusettipipoja. Päätin myös tehdä tyttärelleni sellaisen. Kokomallailuun käytin Noshin ilmaista lippapipokaavaa. Päädyin kokoon M. Tuo Noshin kaava sisältää saumavarat ja mielestäni sen huomion kokoa vanhaan pipoon vertaillessa -tai sitten en. Joka tapauksessa piposta tuli liian pieni. Syitä pipon kiristämiseen voi toki olla moniakin. Ensinnäkin se, mitä en ottanut kokoa mallaillessa huomioon, on että Noshin kaavassa on taite, tuossa rusettimallissahan pipo kootaan kahdesta erillisestä kappaleesta, jotta rusetin saa kiinnitettyä sivusaumoihin. Toinen, mitä en huomioinut, oli se, että tuo rusetti otsalla ei venykään samalla tavalla kuin normaali pipo venyisi. Niin tai näin, pieni tuli. Onneksi on olemassa pikkuruinen siskontyttö. :)


Vastikään puoli vuotta täyttänyt siskontyttöni saa siis postissa syysyllätyksen (joka ei taidakaan olla ylläri, sikäli, kun siskoni lukee tämän postauksen ennen postipaketin perille ehtimistä). Settiin päätin surauttaa myös samaan tyyliin toteutetut vuorilliset trikootumput. Idea rusettitumppuihin lähti selaillessani KiKiDuu-blogin ihania ompeluksia. Kaavan tumppuja varten piirtelin itse.


1 kommentti: