torstai 28. joulukuuta 2017

Hyvän mielen paketit


Piti tehdä tämä postaus jo ennen joulua, mutta kaikessa kiireessä lopulta jäi. Tulee nyt sitten vähän joulupostausta vielä joulun jälkeenkin.

Yritän pitää kangashankinnoissa edes jonkinlaisen tasapainon, kaksi isoa muovilaatikkoa. Toisessa on ne isommat tai korkkaamattomat kankaat ja toiseen kerääntyy leikeltyjä epämääräisen kokoisia ja muotoisia kankaan palasia, joista saisi vielä ommeltua jotain. Ainakin pienille lapsille. Paitsi ettei meillä enää asu ihan pieniä lapsia... Aika ajoin ystäville toki syntyy vielä nyyttejä ja silloin on kiva kaivella tilkkulaatikon uumenista niitä ihanimpien kuosien jämäpaloja, joista vielä saa minikokoisia vaatteita ommeltua.

Tuo tilkkulaatikko on taas ääriään myöten täynnä. Sinne tarvittiin tilaa, joten sain ajatuksen jämäpalojen hyötykäyttöön. Monilla paikkakunnilla järjestetään aina joulun alla Joulupuu-keräys. Hyvän mielen kampanjalla kerätään joululahjoja niille lapsille, joilla asiat eivät syystä tai toisesta ole aivan parhain päin. Monasti on pitänyt siihen osallistua, mutta sitten on kaikessa joulukiireessä jäänyt ja yhtäkkiä sitä huomaa, että viimeinen pakettien jättöpäivä meni jo. Tällä kertaa päätin ehtiä ajoissa. Ompelin tilkkulaatikon aarteista pikkuisille paketinsaajille pehmoisia peketteja. Enempäänkin olisi ollut materiaalia, mutta aika kävi taas tiukille. Ehkä ensi jouluksi aloitan tämän hyvän mielen projektin hyvissä ajoin etukäteen. Tai vaikka aina, kun tilkkulaatikko tuntuu tursuavan ja sinne pitäisi saada tilaa. Tai kun jotakin ihanaa kuosia jää yli omien tarpeiden, eikä keksi, mitä siitä vielä ompelisi. :)


Kuvan paketit eivät oikeastaan liity tuohon joulupuukeräykseen. Kiireessä jäi ottamatta pakettikuvat lapsille menevistä nyssäköistä ja päätin niputtaa tähän samaan postaukseen joulujuttuja enemmänkin. Joulu kun kerran menikin jo. Jouluperinteisiini kuuluu käynti joulumarkkinoilla. Jos ei muuta, niin joulupöytään sieltä sillit ostan. Tällä kertaa ostin myös nahkarukkaset itselle ja lapsille. Nahkarukkaskojulla oli myynnissä myös parin euron nahkatilkkupussukoita. Ihan taas en tiennyt mitä niistä askartelisin, mutta kun halvalla sai...

Leikkelin nahkatilkuista koristeita joulupaketteihin. Naskalilla pari reikää kuvion keskelle, pakettinaru  halki ja pujottelu kapean narun läpi. Tuli aika kivoja. :)


Näihin paketteihin päätyi sitten yllätys, yllätys: villasukkia! Kesän värjäyskokeiluista syntyi aika monet raitasukat. Aika meinasi jälleen lahjoja tehtaillessa käydä vähän tiukille, joten tämä malli oli sopivan nopeaa toteuttaa sarjatuotantona. Jokainen sukkapari väriyhdistelmiltään kuitenkin vähän omanlaisensa, vaikka äkkiseltään katsoen samanlaisilta näyttävätkin. Ainakin käytetyt värisävyt ovat uniikkeja.


Tontut olivat syksyllä käyneet ilmeisesti kurkkimassa väjäyspuuhiani sen verran, että joulupukki ymmärrsi tuoda lahjaksi kerintälaitteen. Ensi kesän värjäyspuuhia odotellessa. :)

1 kommentti:

  1. Näissä sun sukissa on niin ihanat värit! ❤ Ihana ajatus sinulla tilkkulaatikon tyhjentämiseen.. Minä vien aina välillä niitä tilkkuja koululle kun täytyy saada tilaa mutta ei oikein sytytä mitä tekisi..

    VastaaPoista