torstai 27. huhtikuuta 2017

Kettubody


Se tunne, kun on eilen saanut pitää sylissään alle viikon vanhaa tyttövauvaa... Voi suloisuutta! <3 Hassua miten nopeasti sitä unohtaa kuinka pieni ja kevyt vastasyntynyt ihanuus onkaan.


Kavereille syntyvissä vauvoissa on se hyvä puoli, että itselle jää vieläpä aikaa ommella pika-aikataululla supersöpöjö minivaatteita. Omalle nyytille ei tuolloin oikein ollut aikaa (eikä tainnut olla taitoakaan) ommella. Minivaatteisiin saa mukavasti miksailtua tilkkulaatikkoon kertyneitä pikku palasia. Rintaan aplikoin vielä hihakankaasta pienen ketun.

Bodyn kaavana netistä löytyvä saksalainen ilmaiskaava. Tuota samaa bodykaavaa olen käyttänyt useasti aiemminkin. Ihan vain siitä syystä, että inhoan neppareiden kiinnitystä ja tässä mallissa pääntie on ilman neppareita ollen silti helposti puettava.


Housut on muokattu Ottobren Diagonalista (OB 1/2016). Kuminauhan sijaan tein vyötärölle resorin. Housujen materiaalina on joustofrotee. Ei ehkä se kaikkein tyttömäisin väri, mutta näin Suomi 100 juhlavuonna voi kai tytönkin pukea sinivalkoisiin. Ja tuo tilkkulaatikon uumenista löytynyt tummansininen löysi kaverin bodyn hihoissa käytetystä kettukankaasta.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Taguakorut


Turun kädentaitomessuilta tuli ostettua muutama taguapalmusta valmistettu "tilpehööri". Taguan suomenkielinen nimi lienee norsunluupalmu, koska sen siemen muistuttaa ominaisuuksiltaan norsunluuta. Taguasta on kuulemma perinteisesti valmistettu nappeja. Muutaman värikkään taguanapinkin ostin, ehkä päätyvät joskus jonkun vaatteen piristykseksi. :)

Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi kuitenkin tuohon perhosen siipeä muistuttavaan turkoosinsävyiseen "lituskaan". Siemenet värjätään jonkinlaisin tekstiilivärein, siemenen tummaan röpelöiseen pintaan väri ei kuitenkaan tartu. Hionnan jälkeen kuoren röpelöt ovatkin kivasti kuvioineet pinnan.

Riipuksen kaveriksi näpertelin vielä samaan sävyyn pitkulaiset taguakorvikset.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Lippapipoja


Työkaverini oli bongannut paikallisesta kangaskaupasta ihania kuositrikoita ja pyysi josko voisin ommella hänelle ja pojalleen Noshin kaavalla lippapipot. Meillä kotona iski välittömästi kangaskateus. Poikani ihastui tuohon palomieskankaaseen ja tyttäreni puolestaan Liisa ihmemaassa kuosiin. Ja söpöjähän ne kyllä ovatkin. :) Tavallaan kai minullekin jonkinlainen kangaskateus iski, sillä jouduin uteliaisuuttani minäkin piipahtamaan kyseisessä liikkeessä. Tähän asti olin kuvitellut liikkeen keskittyvän vain sisustuskankaisiin. Totta se oli, Verho Tuomisen valikoima oli laajentunut mukavasti kuositrikoilla. KÄÄK!


Aiemmin olen ommellut tuolla Noshin ilmaiskaavalla lippapipon pojalleni. En muista ompeluksen kanssa tuolloin liiemmälti tahinneeni, mutta tässä kävi kai se sama kuin leipomuksissanikin. Priimaa pukkaa itselle kun arkeen leipoo, mutta annas olla, jos juhliin tai vieraita varten yrittää, aivan varmasti jotain menee vikaan. Nyt kun en itselle ommellut, tuntui yksinkertaisetkin asiat tökkivän. Ensin alkoi temppuilla ompelukoneen säädöt. Ohjeen mukaan lippaan tulisi ommella kovikkeeksi huopapala. Sellaista en omista ja silitin lippaan erittäin jämäkkää tukikangasta kumpaankin lippapuoliskoon. Tuo ratkaisu on toiminut poikanikin pipossa hyvin ja lippa on pitänyt muotonsa pesujen jälkeenkin. Ompelukoneeni tällä kertaa vain nikotteli tönkön tukikankaan kanssa. Lähelle lipan reunaa tulee tikkaus. Yläpuoli tikkauksesta näyttää priimalta, mutta alapuolta en saanut millään säädöillä yhtä nätiksi. Tilkuissa ilman tönkköä tukikangasta tikki on moitteetonta alapuoleltakin.


 Ensimmäisessä pipossa temppuili myös saumurin langoitus. Toinen ylälangoista oli pipon alareunaa ommellessa pompannut pois jo heti lähtötilanteessa. Pikavilaisulta sauma näytti melkein hyvältä, mutta tarkempi tarkastelu osoitti että ei. Pikaisesti pujotin langan paikoilleen, koetilkkuun jälki oli yhtä suttua. Uusi yritys. Ja taas suttua. Lopulta pujottelin kaikki neljä lankaa uudelleen ennen kuin sain tikin kohdilleen. Langoituksen kanssa tuherrettuani ja kellon näyttäessä jo vaikka mitä, ajattelin hieman oikaista. Järkeilin laiskuuttani ompelevani vain päälle toisen paremman sauman. Virhe. Nyt saumasta tuli aivan liian paksu eikä taite näyttänyt hyvältä. Itselle ommellessa olisin ehkä saattanut päästää läpi tuonkin, mutta kun toiselle tekee, pienet jututkin alkaa häiritä. Oikaisu kostautuikin niin, että nyt purettavia saumoja oli kaksi päällekkäin.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen pupupikkuleivät



Tarhassa on tällä viikolla puuhasteltu pääsiäisaskartelujen parissa. Poikani oli tehnyt virpomisoksan, joka ylpeänä tuotiin perjantaina kotiin. Itkuhan siitä tuli. Kun ei pikkusiskolla ollut samanlaista. Ei auttanut kuin lähteä höyhenostoksille.


Pitihän sitä pikkusiskollekin virposmisoksa saada.


Nyt on pajua ja koivua, kumpaakin laatua.


Pinterestistä etsin pääsiäisaskarteluideoita ensi viikoksi oppilaillekin. Mitään kuningasideaa oppilastyöksi ei tullut, mutta söpöihin pupupipareihin törmäsin. Sellaisiakin piti kokeilla. Linkissä oli pelkkä kuvallinen ohje siitä, miten pupun korvat muotoiltaisiin saksilla, niks naks. Reseptiä ei ollut. Järkeilin, että perinteistäkin perinteisimmät Hanna-tädin -kakut saattaisivat toimia tässä. Huono puoli vain, että niihin käytettäisiin perunajauhoja. Tyttäreni on allerginen perunalle, joten taas täytyisi soveltaa. Korvasin perunajauhot maissijauholla ja lisäsin taikinaan perinteisestä ohjeesta poiketen vanilijasokeria. Koostumus ei ole ehkä aivan yhtä murea kuin perinteisissä Hanna-tädin -kakuissa, mutta pupusöpistelyyn toimiva resepti maissijauhoillakin.


Pupupikkuleivät

100g voita
1,5 dl sokeria
1 dl kuohukermaa
1,5 maissijauhoja
vajaa 3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilijasokeria

Sulata rasva ja anna jäähtyä.
Sekoita rasvaan sokeri ja kerma.
Yhdistä kuivat aineet ja lisää rasva-kerma-sokeri-seos niihin. Sekoita taikina tasaiseksi. Taikinan pitää pysyä kasassa, se ei saa murentua.
Nosta taikina jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Pyörittele nökäreet soikioiksi ja leikkaa saksilla viistosti korvat. Painele coctailtikulla pupuille silmät ja muotoile tarvittaessa korvia.
Paista leivinpaperin päällä 200 asteessa n. 10 minuutin ajan.


Maistui. :)

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Uuden äärellä


Kolmisen vuotta sitten aloin kirjoittamaan blogia. Päämääräni tuolloin oli opetella ompelemaan. Blogin ensisijainen tarkoitus oli toimia muistikirjana ja oppimispäiväkirjana minulle itselleni. Sitä se on edelleen. Blogista palautan mieleeni mitä kaavaa milloinkin olen käyttänyt, montako aloitussilmukkaa luonut ja minkä kokoisia puikkoja käyttänyt. Yritän kirjata muistiin myös tekemäni sovellukset ohjeen vierestä (ja niitä on aika paljon!).

Ajan saatossa omia kuviaan on alkanut katsoa erilaisella silmällä. Asiat, joihin ei ennen edes kiinnittänyt huomiota, alkavatkin yhtäkkiä häiritä. Kuvissa huomaa epäkohtia, joita ei kuitenkaan ole osannut korjata. Kuin puoli vahingossa oppimisen kohde on ompelemisesta laajentunut myös valokuvaamiseen. Kolme vuotta sitten oli hillitön halu oppia tekemään lasten vaatteet itse, mutta trikoon ompeleminen hirvitti ja saumuri oli minulle täysin kesyttämätön kapistus. Nyt on tullut vähän sellainen samanlainen palo oppia valokuvaamaan.

Järjestelmäkamera on niin ikään tähän asti ollut sellainen kesyttämätön kapistus. Miehelläni on ollut järkkäri vuosikaudet, mutten ole koskaan opetellut sitä käyttämään. Kuvat olen räpsinyt tusinapokkarilla tai kännykällä. Yksinkertaisesti siitä syystä, että niiden idioottisäädöillä olen onnistunut saamaan parempia kuvia kuin umpimähkään järkkärillä räpsiessä.


Sitä on ihaillut toisten blogeissa toinen toistaan upeampia kuvia. Omani ovat olleet tasapaksua puuroa. No ehkä niissäkin jotain kehitystä on kolmessa vuodessa tapahtunut ainakin kuvakulmissa, sommitteluissa ja rajauksissa. Mutta kuvien laatu ei ole kummoinen edelleenkään. Viimein päätin kuitenkin tehdä asialle jotain. Päätin lopultakin opetella käyttämään järkkäriä. Tämän postauksen myötä otan ensiaskeleitani tuolla taipaleella.


Kysyin taannoin valokuvaajatuttavaltani oliko hän koskaan järjestänyt valokuvauskursseja kädettömille järkkärin omistajille. Ei kuulemma ollut. Lupasi järjestää. Viikonloppuna olin tuollaisella kurssilla. Ihan älyttömän kivaa! Ei tässä nyt yhden kurssin jälkeen auta vielä henkseleitään paukutella kuvien laadussa, mutta tässä kai pätee se sama kuin ompelukoneen tai saumurin säädöissäkin: kokeilemalla pääsee pitkälle. Tai ihan missä tahansa käsitöiden tekemisessä; täytyy ensin ymmärtää perusasiat, jotta voi lähteä soveltamaan omiaan. Tällä hetkellä päässä pyörivät valotusajat, F-arvot ja ISO-arvot. Teoriassa tiedän niistä nyt jotain, mutta käytäntöön ajo ottaa varmasti aikansa.


Tämän päivän korukokeilukuvani ehkä hieman toistavat itseään. Tavoitteeni oli saada kuvattua se efekti, jossa kuva on tarkennettu yhteen pisteeseen ja tausta jää utuiseksi. Eipä tuo tarkennus ole ihan napissa näissäkään, mutta ainakin tuo taustan utuisuus onnistuu (se kai lieneekin se helpoin osio). :)

Paljon puhutaan nykyään myös kuvien stailaamisesta. Pakkohan sitäkin oli kokeilla. Sinällään tyttären minikokoinen Ryhmä Hau -posliiniastiastohan ei liity korutekeleisiini mitenkään. Sattui vain olemaan sopivan kokoinen söpö pieni esine, jonka reunalle korvikset sai ripustettua. (yllä olevassa kuvassa tarkennus muuten ainakin aivan väärässä kohdassa). 


Tällainen staattinen asetelma on vielä jossain määrin hallittavissa. Jos on sopiva valo (näissä kuvissa sekään ei ole paras mahdollinen). Valokuvauskurssilla sain isojen ikkunoiden ympäröimänä ja loisteputkien kirkkaassa loisteessa napattua peräti liikkuvasta kohteesta kelvollisia kuvia. Innoissani otin illalla omat liikkuvat kohteeni kuvattaviksi... -Tullen nopeasti siihen johtopäätökseen, että kehno valaistus ja liikkuva kohde on ainakin minun otoksissani edelleen suttua. Kuvasi sitten järkkärillä tai pokkarilla. Paljon pitää siis vielä harjoitella. Voi olla, että liikkuvat kohteeni tulen hätäpäissäni jatkossakin vielä jonkin aikaa kuvaamaan tutummalla tusinapokkarilla. Nyt kun jään tutkailemaan kameran säätöjä, tilanne onkin mennyt ohi jo aikoja sitten. :) Tai säätö, joka oli sopiva paikassa A, ei olekaan enää ollenkaan sopiva paikassa B, jonne liikkuva kohteeni on ennättänyt siinä välissä kun minä säädän kameraa sopivaksi paikan A olosuhteisiin.

Mutta hauskaa tämä opettelu on. Todennäköisesti nämä kuvat, joista tänään sain edes jonkinlaista onnistumisen riemua, näyttävät ehkä kolmen vuoden päästä kauhealta sutulta. :) Ja hyvä niin, silloinhan kehitystä olisi tapahtunut.

 
Ehkä lopuksi vielä pari sanaa noista koruistakin... Viime viikolla tein minikutimia rintaneuloiksi. Tykästyin etenkin tuohon aniliininpunaiseen kutimeen ja se on kovasti ollutkin jo käytössä. Halusin tehdä sille kaveriksi lankakeräkorvikset. Pyörittelin lankaa pienen puuhelmen ympärille (helpotti, kun alussa lävisti helmen coctailtikulla ja piteli helmeä tikun varassa). Lanka kannattaa aina säännöllisin väliajoin "sitoa" pujottamalla se neulalla kerän sisältä toiseen kohtaan, muutoin lankalenkit lähtevät helposti lörpättämään minikerältä. Tämän huomasin myös jälkiviisaana tuosta minikudin rintaneulastani, jossa lankoja ei ole mitenkään sidottu liukkaan napin ympärille. Onneksi noilla "kudinpuikoilla" pystyy sitomistakin hieman tekemään jälkikäteen.



Ihan Kaikki Kotona -blogissa näin ihanan Neulojan kaulakorun. Tuota ideaa muunnellen lähdin kokeilemaan vielä omaa versiotani lankakeräkaulakorusta. Käytin langan sidontaan taas tuota langan pujottelua kerän sisään tasaisin väliajoin, Neulojan kaulakorussa on näköjään käytetty liimaa helmen ympärillä. Helmet erottamassa kerät toisistaan vaikutti ehkä päässäni paremmalta idealta kuin lopulta olikaan. Kivempi tuo Ihan Kaikki Kotona -blogin alkuperäisidea. Täytyy varmaan värkkäillä vielä toinen tahi kolmaskin lankakeräkaulakoru, kun en tuohon omaani ole aivan tyytyväinen.


Kiitos vielä PauliinaP Photography inspiroivasta ja mukavasta valokuvauskurssista! :)

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Mäyräkoiria



Löysin kerrankin napakkaa ja kivaa kuviotrikoota Jätti Rätistä, kun bongasin sieltä Arvidssonsin Tax-kuosia. Mäyräkoirakangasta löytyi siniharmaana ja hennon vaaleanpunaisena. Etenkin tuo siniharmaa kangas huuteli päästä ostoskärryihini ja surautin siitä pojalleni paidan tutulla itse muokkaamallani peruskaavalla.


Kun kuosi on jo itsessään tarpeeksi kiva, mitäs siihen ihmeellisempiä leikkauksia ja erilaisia kuosiyhdistelmäkikkailuja enää lisäilemään. Paidasta tuli ihana kaikessa yksinkertaisuudessaan. Väristä tykkään kovasti. Kangas aiheutti tosin kateutta pikkusiskossa. Isoveljen paidan valmistuttua, pikkusisko olisi halunnut samanlaisen. Mutta kangasta oli jäljellä enää pieniä tilkkuja. Kriisihän siitä syntyi. Onneksi isillä oli ratkaisu pulmaan. Isin ehdotuksesta pikkusiskolle ommeltiin tilkuista hiuspanta. Ja pian itku iloksi muuttui. :)


Vähän kyllä jäi kutittelemaan se hennon vaaleanpunainenkin väri. Jos siitä ompelisi pikkusiskolle oman paitansa. Ehkäpä löydän itseni joku päivä uudelleen Arvidssonsin kangaspakkoja hypistelemästä. :)

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Minikutimet


OMG... Pinterestiä selaillessa törmäsin niiiiiin kivaan ideaan, että sitähän oli pakko testata heti. Näistä rintaneuloista tuli ihan hillittömän söpöjä. Alkuperäisidea kaulakoruna on bongattu täältä. Joskus yksinkertaiset ideat ovat niitä parhaita. Ja näiden tekoon kului maksimissaan vartti.


Tällainen ylisöpö pikkulahja vaatii toki ylisöpön paketin. Kuinka ollakaan, bongasin tänään kauppareissulla minikokoisia peltisiä matkalaukkuja! Pakkohan niitäkin oli ostaa. :) Yksi tällainen matkalaukullinen pieniä itsetehtyjä juttuja lähtikin jo samana päivänä reissuun myöhästyneenä syntymäpäivälahjana neulomista rakastavalle pikkusiskolleni. <3


Kun inspiraatio iskee, on hyvä, että kaikki tykötarpeet löytyivät valmiiksi omista kaapeista: muutama lainahelmi tyttären puuhelmivalikoimasta, helmien sävyihin sopivia puuvillalankoja, isoja nappeja, coctailtikkuja ja rintaneulan pohjia.


Pyörittelin puuvillalankaa napin ympärille kunnes nappi ei enää paistanut läpi. Viimeisten kierrosten avulla "sidoin" rintaneulanpohjan napin takapuolelle. Lopuksi taustaan hieman erikeeperkäsittelyä varmistamaan neulan paikallaan pysymisen. Napsaisin coctailtikut toisesta päästä poikki ja kastoin tylpän pään erikeeperiin, helmi paikoilleen ja "puikot lankakeriin". Ta-daa!