keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Draamalaamaa sateenkaaren väreissä


Ompelukone on saanut olla viime viikot hiljaiselossa. Ennen joulua alkoi kiukutella, niin, ettei ompelujälki ollut kaksista. Puntaroin, olisiko teini-ikään ehtinyt 15-vuotias Janomeni ensi kertaa huollon tarpeessa. Vaan kun en saanut aikaiseksi kuskata huoltoon. Tai oikeastaan työpävät joulun jälkeen ovat venyneet kurjan pitkiksi. Tässä kaupungissa ei viiden jälkeen paljon tarvitse ompelukoneita huollattaa. Nurkkaan on kapistus jäänyt käyttämättömänä pölyttymään.

Viikonlopuksi tuli tarve ommella jotain pieniä vauvaviemisiä. Järkeilin, ettei tuo huolto enää tällä aikataululla ehtisikään, vaikka olisin saanut sen ajoissa liikkeeseen kuskattua. Ei auttanut kuin istua alas ja turailla koneen äärellä itse hieman tavallista pidempään. Tuloksena oli jumalaton määrä erilaista säätämistä ja vielä jumalattomampi määrä pölyä koneen syövereistä. Ja lopulta se kelvollinen tikkikin löytyi!


Rupesin oikein järkeilemään, mitä olin koneella viimeksi taistellut. Muistelin, että tuolle samaiselle, silloin vielä syntymättömälle vauvalle (jolle siis nyt oli tarve ommella vauvaviemisiä) ompelin baby showereihin draamalaamasetin sateenkaaren väreissä. Viime tingan kiireessä silloinkin. Pari suheroa kuvaa ehdin setistä ottaa, mutten koskaan tehnyt niistä postausta. Sittemmin surautin saumurilla joulupakettiin tuosta samaisesta laamakankaasta myös leggarit siskontytölleni, jolla uhmaiän myötä on melkoisia draama queen -elkeitä. :) Kuvaamatta ovat nekin.

Lähipäivinä varmasti kuvaa tuosta ompelujumin jälkeisestä tuotoksesta. :)

tiistai 1. tammikuuta 2019

Kalenterisukat


Sain siskoltani sukkalankajoulukalenterin. Hän oli käärinyt suunnilleen 3g:n painoisia minikeriä pieniin kuviopapereista taiteltuihin nyssäköihin. Nyssäkän sai avata aina parillisina päivinä. Viimeiseen pussukkaan asti pysyinkin hyvin aikataulussa. Joulukiireiden lomassa pieni sukkaraidan mittainen paussi iltaisin oli aika rentouttavaa. Ja sitten kun jouluaaton jälkeen kiireet olivat ohi, tuo viimeinen raita jäikin neulomatta. Koukutuin joululahjakirjaan ja kalenterisukkien viimeistely viivästyi.


Sukista tuli aika ihanat. Kun on kauniit ja ihanan tuntuiset langat, ei tarvita sen ihmeellisempiä kuvioita ja koukeroita. Kaikessa yksinkertaisuudessaan näiden sukkien myötä tuli kuitenkin opeteltua paljon uuttakin. Kun langan tarkkaa määrää ei ollut tiedossa, aloitin sukat varpaista. Asia joka on pitänyt tehdä monta kertaa aikaisemminkin, mutta en ole saanut aikaiseksi. Varresta aloittaessa kun logiikan tietää melko lailla perin juurin, sitä on laiskuuttaan tarttunut aina tuttuun ja turvalliseen metodiin. Uutta tuli opeteltua myös kantapään suhteen, näihin sukkiin tein ensimmäistä kertaa tiimalasikantapään. Melko simppeli oli tuokin, mutta tottumattomuuttaan jouduin tarkistamaan tekniikan vielä ohjevideolta, kun ehdin näiden sukkien jälkeen aloittamaan jo seuraavan sukkaparin, johon niin ikään teen tiimalasikantapäätä. Hyvä ohjevideo löytyy mm. Suuren Käsityön tuubista. Kai tämäkin malli alkaa jossain vaiheessa tulemaan selkäytimestä kun riittävän monet sukat kutoo.

 
Lankalaaduista ei ole sen parempaa tietoa, fingering-vahvuista tuntuivat kaikki olevan, näppituntumalta arvioiden mahdollisesti jotain merinoista laatua. Silmukkaluku sukissa 72, kakkosen puikot. Neuloin kumpaakin sukkaa samaan aikaan, jotta sain raidat tasalevyisiksi. Kaiken kaikkiaan hauska projekti. :)

tiistai 25. joulukuuta 2018

Pellavaisia paketteja


Loppusyksystä kävimme läpi mummini jäämistöä. Inspiroiduin kovasti niistä kymmenistä kirjotuista pöytäliinoista, joita mummini laatikoiden kätköistä löytyi. Syntyi ajatus kirjoa jotain itsekin. Lapsena muistan usein mummin kanssa kirjoneeni tai oikeastaan merkanneeni. Pohjanmaalla kirjomista sanottiin ainakin meillä päin merkkaamiseksi. Mahtaisikohan tuo nimitys juontaa juurensa jotenkin kapioiden merkitsemisestä nimikirjaimilla..?


"Merkkaaminen" ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin muistelin. Tai sitten johtui siitä, että taito on parissa (tai no... melkein kolmessa) vuosikymmenessä päässyt pahasti ruostumaan. Lapsena merkatessa kuvio oli piirretty liinoihin jo valmiiksi ja sitten vain täytti piirrettyjä alueita langalla. Nämä kuviot kirjoin hatusta tempaistuin mallein siten, että luonnostelin ensin paperille jotain sinnepäin kuviota, jotka eivät sitten kuitenkaan sellaisenaan kankaalle toteutuneet, vaan malli eli koko ajan työn edetessä.


Halusin tehdä äidilleni joululahjan kirjomalla. Mutta en liinaa, koska niitä äitini kutoo paljon itse. Joulupukki toi minullekin jälleen yhden ihanan itsekudotun kaitaliinan. 💝 Äitini myös neuloo paljon ja puikkoja löytyy milloin mistäkin. Ompelin siis äidilleni pellavaisen puikkokukkaron. Pellavan olen saanut toiselta mummiltani. Puikkokukkarossa yhdistyvät siis toiselta mummilta saamani perinnetaito ja toiselta mummilta saamani materiaali. :)

Viime talvena ompelin puikkokukkarot itselleni ja siskolleni. Nuo kuminauhasta ommellut puikkokujat ovat olleet aika käteviä kun pysyvät samankokoiset puikot hyvin nipussa. Käytössä olen huomannut, että pussukassa olisi saanut olla jokin paikka myös neuloja varten, niitä kun tarvitaan aina töiden viimeistelyssä. Ompelin tuonne vuoriin pienen lärpäkkeen ihan vaan sitä varten, että siihen voi sitten pujottaa pari neulaa lankojen päättelyä varten.


Vauhtiin päästyäni kirjoin ja ompelin pellavasta vielä parit muutkin joululahjat, noita kukkaron kehyksiä kun on laatikoihin siunaantunut. Kuvisopettajana työskentelevä kälyni sai pellavaisen penaalin/pussukan. Käsitöitä harrastavalle ystävälleni ompelin myös puikkokukkaron.


Vähän tuo kirjominen nopeutui kun näitä tehtaili useamman, ehkä tuokin taito kehittyisi joutuisammaksi, jos enemmän tekisi.

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Hieman erilainen joulukori


Ekaluokkalaiseni innoittamana sukelsin kanavapujottelun syövereihin. Poikani oli aloittanut tekemään koulussa vohvelikankaasta peflettiä. Sellainen haluttiin nyt tehdä kotonakin eikä siinä sitten muu auttanut kuin lähteä vohvelikangasta ostamaan. Poikani ensimmäinen kangasvalinta oli tuollainen aika tyylikkään värinen tummansininen. Paitsi että siinä nuo langat olivat aika vaikeannäköisesti, kovin "matalalta" näytti tuo vohvelikuvio. Halusin pelata varman päälle ja ostimme varmuuden vuoksi myös toisenlaista sinistä vohvelikangasta, sellasta, jossa nuo langat olisi paljon helpommin poimittavissa. Epäilykseni osoittautui oikeaksi ja alkuperäinen valinta olisi ollut pojalleni aika haastava, enkä halunnut, että innostus tyssää hankalaan materiaaliin. Niinpä meille jäi käyttämättä tuo tummansininen pala.


Mieheni ehdotti, että pujottelisin siitä naapureille nimikoidut pefletit joululahjaksi. Meillä on tapana joulun alla antaa aina jokin pieni muistaminen puolin ja toisin. Niinpä sitten nappasin neulan käteen ja aloin fiilistellä ala-astekässän muistoissa. Kuvioinniksi halusin tehdä jotain hieman erilaista, ei niin perinteistä. Jostain syystä ensimmäinen mielleyhtymäni tuosta kankaan värin ja valkoisen pujottelulangan yhdistelmästä oli sydänkäyrä. Älkää edes kysykö miksi. Googletin sydänkäyrää ja aloin ruutupaperille luonnostella sopivanlaista käppyrää.


Pefletin alareunaan pujottelin nimet. Vanhalla kunnon lenkkikaunolla tottakai. Poikani tosin ihmetteli, miksi ihmeessä kirjoitin pefletin reunaan KONTTU! 😀



lauantai 22. joulukuuta 2018

Hämärähommia



Tiedetään, kestävän kehityksen hengessä turhaa pakkaamista tulisi välttää. Mutta joka päivä ei jaksa pelastaa maailmaa. Paketit kuuluvat jouluun ja varmasti tässä maailmassa tulee tehtyä paljon pahempiakin syntejä. Minusta osa lahjojen antamista on niiden pakkaaminen, joskin nykyään tuon paketoinnin joutuu tekemään salaa hämärän aikaan, kun talo on jo muuten hiljentynyt.

Kaunis paketti tuo mielestäni lisäarvoa pienemmällekin lahjalle. Tyttäreni joulupukille kirjoittamassa kirjeessä luki yhtenä kohtana omenaponnarit. Täsmällinen toive. :) Sattumalta satuin jostakin pop up -kaupasta (jonka nimeä en muista) bongaamaan ihan älyttömän söpöt omppuponnarit. Tigerista löysin tuollaisia pahvisia "karamellirasioita". Juuri täydellisen kokoisia omppupomppureiden paketiksi. Pienen pienestä lahjasta tuli aika söpö. :)

Laiskalle pakkaajalle sopiva boksi on myös tuollainen Tigerin magneettikiinnityksellä toimiva pahvinen rasia. Pentikin huopaiset joulukoristeet päätyivät pikkupakettien koristuksiksi. Tonttujen yöstä niitä ostin pari pakettia siltä varalta, että täytyisi joskus jokin pieni jouluvieminen jollekin hätäpäissään äkkiä keksiä. En sitten lopulta keksinytkään kenelle antaisin, joten hajautin metsän väen pakettien koristeiksi.


Joulupaketteihin päätyi tänä vuonna jonkin verran itse tehtyjä pellavaisia juttuja (niistä sitten postausta joulun jälkeen). Pellavaisten pakettien rekvisiitaksi sopi siis paremmin kuin hyvin tuollainen Halpa Hallista löytämäni pellavanauha.  Mitta paketin ympäryksestä ja ompelukoneella saumat yhteen. Reunan jätin suosiolla tuollaiseksi huolettoman huolittelemattomaksi. 

Lapsuudenkodissani lahjat pakattiin aina kierrätyspapereihin. Joulun jälkeen äitini keräsi paperit talteen ja seuraavana vuonna enemmän tai vähemmän ruttuisista joulupapereista kääräistiin uudet paketit. En muista, että pakettikorttejakaan olisi juuri käytetty, yleensä paperista vedettiin yli edellisen vuoden saajan nimi ja kirjoitettiin uusi tilalle. Usein niissä oli monta vuosikertaa yli vedettyjä nimiä. Ekologista ehkä, mutta...  no, toistaiseksi en ole tuolle tielle lähtenyt.

tiistai 18. joulukuuta 2018

Risut ja männynkävyt



Poikani koulussa on ihan mahtava iltapäiväkerhotoiminta. Viikottain tekevät retkiä, järjestävät erilaisia tempauksia, kisailevat ja askartelevat. Viime viikolla myös perheen muu väki sai kutsun iltiksen pikkujouluihin. Pikkujouluissa oli monenlaista toimintapistettä, missä pääsi yhdessä lasten kanssa pelailemaan ja askartelemaan. Pikkusiskonsa askarteli pikkujouluissa tuollaisen hienon lumihileisen kuusen isosta kävystä. Sille piti joku paikka keksiä, mutta itsekseen käpykuusi näytti kovin yksinäiseltä. Aloin rakentamaan käpykuusen ympärille jouluista asetelmaa teemalla risut ja männynkävyt. Asetelmasta tuli mielestäni aika kiva ja lapsen askartelu pääsi arvoiselleen paikalle. :)

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Enkelikortit

 

Aina joskus sitä saa omasta mielestäänkin kivan idean. Idea tuollaisen akryylihelmienkelin teostahan ei omani ole, vaan näitä on nähty erilaisin variaatioin monessa paikassa. Viime joulunakin jo lasten kanssa askartelimme näitä samaisia enkeleitä kuusen koristuksiksi ja pieniksi jouluviemisiksi. Mutta jokavuotinen omanlainen päänvaivansa on keksiä jotakin pientä ja mielellään itse tehtyä muistamista tarhan tädeille, tänä vuonna myös koulun väelle. Tuli mieleen askarrella jouluiset kiitoskortit näistä enkeleistä. Lahjus ei sinänsä suuren suuri ole, mutta ajatuksena tällainen on kivampi antaa kuin ostokortti tai konvehtirasia.


Viime vuonna löysin näitä akryylihelmiä isompana, nyt vain pieninä. Toisaalta kortteihin liitettynä toimivat paremmin nämä pienet. Isojen kanssa kupsahtaisivat kumoon. Siipiä löytyi viimevuotisista varastoista kultaisina, hopeisina ja helmiäisen hohtoisina. Väriyhdistelmät on tarkoin mietitty kortin saajan näköisiksi. :)


Hakusessa on vielä kultatussi joka toimisi niin idioottivarmasti, että sen voi antaa jopa lasten käsittelyyn. Lieneekö sellaista olemassakaan. Laatikon pohjilta löytyi kolme kultatussia, kaksi ohutkärkistä ja yksi paksumpi. Tuo toinen ohutkärkinen toimi hienosti aina siihen asti, kunnes viisivuotias alkoi kirjoittaa sillä omia terveisiään kortteihin. Lapsen käsissä tukkoon meni koko kynän kärki niin ettei siitä enää toimivaa saanut. Toinen ohutkärkinen puolestaan antoi niin ruman ruskeaa, jotenkin rasvaisen näköistä jälkeä, ettei sitä huvittanut käyttää. Viimeiset kortit turailtiinkin liian paksulla kultatussilla jännittäen milloin tussi pulpauttaisi ison kultalätäkön kesken kirjoituksen.


Postissa lähetettynä tämä korttimalli ei ehkä ole se maailman käytännöllisin, mutta tarhan ja koulun väelle kun menevät, ei kortteja postiin tarvitse sulloakaan.