lauantai 14. heinäkuuta 2018

Lasikupla


Sain 40-vuotislahjaksi lahjakortin lasinpuhallukseen Riihimäen Lasismiin. Juhannuksen jälkeen jäin Hämeeseen mökkeilemään vielä viikoksi ja päätin vihdoin käyttää lahjakorttini, kun lähisauduilla satuin oleilemaan. Mielessä oli heti sellainen pallomainen pienehkö maljakko. Lasten poimimissa kukkakimpuissa on monasti aika lyhyet varret ja kaikki maljakkoni tuntuvat olevan liian suuria sellaisille pienille söpöille kimpuille. Liian korkeita. Tai muuten vaan isoja. Aalto-maljakkoonkin saa kerätä aika moisen määrän valkovuokkoja, jotta näyttäisi hyvältä. Ja kun ei ole ollut sopivaa maljakkoa, nuo lasten keräämät kimput ovat hätäpäissään päätyneet tyhjiin hillopurkkeihin, oliivipurkkeihin, tai mitä nyt kaapeista on sattunut löytymäänkään.


Visioni oli selkeä: harmaa, pallomainen, pinnassa kuplia. Sen toteutus... Hmm... paljon helpommin sanottu kuin tehty! Tavattoman kivaa puuhaa silti. Ja tavattoman kuumaa. Ja tavattoman vaikeaa! Aika paljon Lasismin pojat saivat toki tötöilyjäni paikkailtua. Ei siitä silti palloa tullut. Ohjeet olivat kyllä hyvät, oppi ei vain oikein mennyt perille käytännön tasolla.  :D


Jostakin kulmasta katsottuna muoto muistuttaa pyöreää, toisesta suunnasta taas ei. Pallomaiseksi maljakoksi ajattelemani visio muuntautuikin etäisesti pyöreää muotoa muistuttavaksi litistetyksi kuplaksi. Epäkeskoksi sellaiseksi. Toisaalta hauska juuri tuollaisena kuin on. Uniikki ainakin. Jälkeen päin ajatellen olisi voinut olla vieläkin vinompi. En vain sellaista osannut etukäteen visioida.


Poreita ei pinnassa lopulta näy kovin paljon. Ovat keskittyneet lähinnä pohjaan. Mutta kun laittaa vettä, pohjan poreet näkyvät paremmin.


Olipas kiva lahja. Maljakko, jolla on tarina. Kaikessa epätäydellisyydessään juuri täydellinen. :)


torstai 12. heinäkuuta 2018

Merenneitosynttärit


Näitä 5-vuotissynttäreitä on päivittäin laskettu puolentoista kuukauden ajan. Muistaakseni ensimmäisellä kysymyskerralla laskimme synttäreihin olevan 45 yötä. Siitä asti on tuota lukemaa laskettu PÄIVITTÄIN! Asia on pienelle tytölle selvästi tärkeä. Ja mielelläänhän näitä järjestää. Näin lomalla ollessa taitaa välillä karata järjestelypuuhat käsistä äidiltäkin. Ja sitten on vielä Pinterest, jota selaillessa ideoiden määrälle ei olekaan enää mitään rajaa. :)


Viime vuonna juhlimme Frozenin merkeissä, tänä vuonna teemaksi valikoitui merenneito. Vuosia sitten Aasian reppureissuilta matkamuistoiksi keräilemäni simpukan kuoretkin pääsivät vihdoin rekvisiitaksi. :)

 Kesällä on ihana järjestää ulkosynttäreitä. Pihalle on niin paljon helpompi kehitellä aktiviteetteja ja sinne mahtuu ääntä ja melskettä. Merenneidot (ja näkit) pääsivät välillä paljuun pulahtamaan. Pihalle oli kätketty merenalainen aarre, jota yhdessä etsittiin. Aarrearkusta jokainen vieras sai itselleen muistoksi jalokiven.


Aarteita etsittiin myös hiekkalaatikolta, jonne hautasin gnocchi-pastasta ja hajonneesta helminauhasta askarreltuja helmisimpukoita. Kolmeen simpukkaan oli kätketty arvokkain valkoinen helmi, lopuissa simpukoissa piileskeli ruskea helmi.


Mummi, jota itse synttärisankari ei koskaan ehtinyt näkemään, on kauan sitten ommellut nyt jo lähes aikuisille serkkutytöille upean merenneidon pyrstön. Serkuilta tuo aarre on nyt päätynyt meille. <3 Festaripatjan päällä pääsi köllöttelemään merenneitona.


Kaupat ovat pullollaan valmista Frozen-tavaraa, selvästikään merenneitoteema ei ole yhtä trendikäs. Koristuksia oli siis askarreltava itse (minusta se mieluisin vaihe synttärivalmisteluissa) :) Ajankäytöllisestihän tuollaisessa nysväämisessä ei ole järjen häivääkään, mutta kerrassaan mukavaa puuhaa silti.


Moni ideoista lähtee materiaaleista käsin. JättiRätin vaaleansininen paljettikangas päätyi merenneidon pyrstöiksi mukien kylkeen. Pilttipurkit tuunattiin samalla kankaalla pieniksi kukkamaljakoiksi, joihin yhdessä synttärisankarin kanssa kävimme poimimassa kukkia.


Synttärisankarin oma toive oli pullon pyöritys, se kehen pullo osoittaa, antaa vuorollaan lahjan. Paljettikankaan avulla tuunasin tyhjän Fresita-pullon merenneidon pyrstöksi. Tai ainakin yritelmälksi sellaisesta. :D


Sopivansävyisiä kaverilahjapussukoita ei löytynyt. Päädyin ostamaan valkoisia, saisi niistä sitten tuunattua mieleisensä. Askartelukaapissa on ikuisuuden pyörinyt lajitelma kohokuvioisia sinisävyisiä koristepapereita. Niistä leikkelin pussukoihin merenneidon pyrstöjä (poikani totesi niiden näyttävän enemmän kissoilta. Totta. Vain häntä puuttuu) :D Kissavaikutelmaa hälventääkseni väritin pyrstön ympärille vettä ja laitoin pieniä hopeisia strasseja pärskeiksi.


Pussukoiden sisään sujahti karkkiaskit ja pieniä mereneläviä.


Synttäreiden haasteellisin osio oli kakku. Siitä piti kuulemma tulla merenneitokaukku. Tottakai. Kuinkas muutenkaan. Mutta sokerimassa ja minä... PURSOTUS ja minä... Ei vain kertakaikkiaan ole minun juttuni. Olisihan kaupasta toki löytynyt valmiiksi sellainen Ariel-kuvainen kakunpäällinen, mutten oikein ole sellaisten fani. Sitä paitsi sain ryssittyä sen ainoankin kerran, kun sellaista joskus kokeilin. Jääkaapissa halkesi koko kuva. Tällä kertaa jätin Arielin suosiolla kauppaan. Se tarkoitti toisen peikon kohtaamista. Oli askarreltava sokerimassasta merenneidon pyrstö. En voi käsittää, miten joku saakin siitä massasta (ja marsipaani on ihan yhtä paha ...pahemman makuista vain) väkerrettyä sileäpintaisia muotonsa pitäviä täydellisiä otuksia. Ei ole täydellinen tuo pyrstö. Parin grillivartaan avulla pysyi sentään muodossaan, ilman tukia alkoi hiljalleen lösähtää koko pyrstö. Ja pursotus... Voi hyvänen aika... Pikkusiskon kanssa usein vitsailemme, kumpi saakaan karmeampaa pursotusjälkeä aikaan. Aika tasoissa mennään... Joku joskus sanoi, että laktoositonta kermaa olisi vaikeampi pursottaa. Elintarvikevärin lisäämisen jälkeen massa muuttui entistä kökömmäksi. Laitetaan sitten vaikka niiden piikkiin. xD Mutta meren aaltoja nuo ovat esittävinään.


 Minun taitotasolleni helpompia oli toteuttaa minicroissantit valmistaikinasta. Niiden sisään käärin puolikkaan metwurstsiivun. Nuo valmistaikinacroissantit ovat siitäkin käteviä, kun ovat maidottomia. Näin löytyy helposti tarjottavaa myös maidottomille synttärivieraille. Coctailtikkujen ja irtosilmien kera niistä tuli oikein lystikkäitä rapuja. :)


Maidotonta tarjottavaa saa helposti myös muffinseista. Muffinssireseptejä on pilvin pimein, osa niistä erinomaisen kuohkeita ja osa ihan kuivaa puppua. Koskaan en muista laittaa itselleni ylös, mikä resepteistä olikaan toimiva ja mikä meni rosvosektorille. Tällä kertaa sovelsin itse oman maidottoman reseptin useita reseptejä vertailemalla. Näistä tuli peräti maukkaita ja kuohkeita. Taltion tuon reseptin siis itsellenikin tänne blogiin.

Maidottomat mustikkamuffinsit (n. 20 kpl)

2 munaa
2 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vanilijasokeria
2 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
100 g maidotonta leivontamargariinia
2 dl kaurajuomaa
1,5 dl mustikoita

Munat ja sokeri vaahdotetaan. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Jauhoseos sekoitetaan vaahtoon. Massaan lisätään sulatettu margariini, kaurajuoma sekä mustikat (itse käytin ihan pakastemustikoita). Taikina sekoitetaan hyvin ja annostellaan pieniin muffinivuokiin. Paistetaan uunin keskitasolla 200 asteessa  n. 15-17 min.


Halutessaan muffinit voi kuorruttaa esim. tuorejuustolla tai  maidottomat versiot vaikkapa vispautuvalla kaura- tai soijavalmisteella.


Leivonnassa oikaisin tällä kertaa pikkuleivissä. Tasangon simpukan kuorta muistuttavat sitruunapikkuleivät päätyivät tuorejuusto-kermakreemillä ja hopeahelmillä tuunattuina juhlapöydän helmisimpukoiksi.


Popparikulhon koristeeksi väkersin paprikasta ravun. Suolakalat pääsivät "uiskentelemaan" pallomaljakkoon ja jättimäinen simpukankuori toimi karkkikulhona.


Lopulta päivän kruunasi upea sää. Puoli päivää ensin jännitin tuleeko sade, jota sääennusteet hieman lupailivat. Kolmen aikaan päätin, että sade ei tule. Ei saa tulla. Ei ole satanut koko kesänä, joten ei sataisi tänäänkään. Uhmakkaasti aloin pystyttää paviljonkikatosta sadetta enteilevien pilvien alle. Katoin pöydän ja virittelin viirit ja koristeet. Sadepilvet väistyivät ja vieraiden saapuessa saimme auringon paisteen. :)

torstai 5. heinäkuuta 2018

Puput pöksyissä ja muita tilkkuhommia


Kun tilkkulaatikossa oli tungosta ja pojan alusvaatelaatikossa akuutti vajaus, syntyi jo aiemmin testatulla Ottobren (6/2016) kaavalla jälleen muutamat bokserit.


Kaikki kuosit ovat jo aiemmin päässeet jossakin muodossa jonkun paitaan, mekkoon tai tunikaan. Epämääräisen kokoisista ja muotoisista palasista sai kuin saikin vielä kyhättyä aika kivoja alushousuja. Sikäli mikäli kangasta olisi ollut enemmän, olisi Pupujunan kohdistukset toki voinut mallailla niin, että raiteet olisivat samoilla koroilla, mutta nyt oli soviteltava palaset siitä mistä kangasta riitti. Kirahvit marssivat edes suunnilleen linjassaan ja haikalat uiskentelevat muutenkin sen verran villisti, ettei kohdistuksiin pahemmin kiinnitä edes huomiota.


Mitään kuosia ei yksinään olisi riittänyt koko boksereihin, niinpä tein etu- ja takakappaleet yksivärisistä tilkuista. Kahden eri kankaan kombinaationa mielestäni muutenkin kivemmat. Ja etumuksessa kuosien kanssa on aina vähän arpapeliä. Vaikka kuinka koittaisi kuvioiden osumista mallailla, aina joku kohdistuskukkanen kuitenkin onnistuisi putkahtamaan. Yksivärisessä kankaassa ei ole sitä vaaraa. :D

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Ruusumekko


Rippijuhliin tarvittiin hiukan fiinimpää mekkoa. Ihan erilaista ruusukangasta olin menossa JättiRätistä ostamaan. Sellaista yksiväristä trikoota, jossa oli hulpioreunoilla pieniä kohoruusukkeita riveissä. Sitä olin hypistellyt aiemmin, mutten ollut viitsinyt ostaa, kun ei ollut sellaiselle kankaalle mielessä käyttötarkoitusta. Nyt kun varta vasten menin tuota kangasta ostamaan, eihän sitä enää ollutkaan. Suunnitelma uusiksi. Sitten löysin vaaleanpunaista ruususifonkia. Kuosi oli niin kiva, että metrin ostin, vaikka materiaalina sifonki oli jotain aivan muuta, mitä lähdin hakemaan.


Joustamattomien kankaiden ompeluun on päässyt nousemaan iso kynnys, kun ei sellaisia ole taas pitkään aikaan ommellut. Eikä mielessä ollut yhtään kaavaa, millä kokonaan sifonkisen mekon olisin tehnyt. Päätin yhdistää sifonkia joustavaan kankaaseen, vaikken tiennytkään miten yhdistelmä toimisi. Ruususifonki kädessäni kiertelin kangashyllyjä ja koitin löytää väreihin rimmaavan parin. Sellaisen löysinkin, tuollaista liukasta ja joustavaa ...mitä lie polyesteriä(-köhän?). Kankaassa ei lukenut materiaalitietoja. Ostin silti. Kun väri oli hyvä.


Kun kumpikin materiaali oli minulle aika lailla outo, päätin valita projektiin jotain tuttuakin. Käytin mekon kaavan pohjana Paperplanea (OB 3/2016), jolla olen muutamat mekot ommellut. Helman sovelsin pitkästä suorakaiteen muotoisesta palasesta, jonka pitkää suoraa ommelta apuna käyttäen rypytin vyötäröltä sopivan levyiseksi. Kaavat olin piirrellyt jo toista vuotta sitten ja ajattelin lisätä siihen vain näppituntumalla hiukan pituutta lisää, onhan tyttö tässä välissä pituutta venähtänyt. Pieleen meni. Näppituntumani oli liian pitkä ja sovittaessa helma, tai pikemminkin vyötärö roikkui aivan liian alhaalla. Pöljältä näytti. Leikkelin koko helman irti ja lyhensin yläosaa 3 cm. Paljon parempi tuli. Joskin aika paljon lisähommia, koska nyt helman yläosan leveyskin täytyi turailla uusiin mittoihin. Onneksi olin aloittanut ajoissa, mekonhan täytyi olla valmis vasta seuraavana päivänä.

Lopusta ruususifongista saumuroin tuubihuivin mekon kaveriksi.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Kun liian vähästä tuli vähän liikaa


Tarina siitä, kuinka erään possupussin myötä lähdin tietoisesti oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja liian vähästä kankaasta tulikin omaan makuuni vähän liikaa ...kaikkea. Liikaa väriä. Liikaa rypytystä. Liikaa levottomuutta. Liikaa ...kasaria..?


Viime vuonna tilasin Poppanavakalta pienen akkainpaketin. Pääsääntöisesti sen antimet olivat tosi kivoja. Pari pienempää palaa oli plaah kategoriassa. Tuo yksivärinen on omaan makuuni vähän turhan räikeä väritykseltään. Sitä oli max puoli metriä. Sitten oli tuon helman korkuinen pala mitäliekasarikuosia. Muistaakseni itselläni oli suunnilleen tuolla värityksillä ja kuosityylillä lapsena paita. Oli se silloin kiva, mutta kun kasarin on kertaalleen elänyt, ei kasarityyli enää oikein iske. Yksivärisen räikeän kankaan ja kasarikuosin värit tuntuivat kuitenkin nappaavan yksiin. Päätin ommella niistä kaavantestausmielessä arkimekon.


Suuri Käsityö 1/2015 lehdessä on samasta mekkopohjasta erilaisin hiha-, helma- ja vyöratkaisuin koottu 4 hieman erilaista muunnelmaa. Itse onnistuin tekemään samaisesta mekkopohjasta viidennen eri variaation, sillä materiaalia ei riittänyt hihoihin. Pääsääntöisesti käytin pohjana mallia nro 7, mutta ilman hihoja. Materiaalia ei myöskään riittänyt ohjeen mukaiseen kaksinkertaiseen olkakaarrokkeeseen, mikä sinällään ei kyllä tunnu haittaavan. Yksinkertaisenakin toimii ihan hyvin. Vyökin piti alunperin jättää pois, enkä tehnyt ohjeistettuja vyöaukkoja sivusaumoihin. Päällä mekko asettui kuitenkin paremmin vyön kanssa, joten kankaan rippeistä sain kuin sainkin kahdesta eri palasta ommeltua vielä erillisen vyön.

Kaavaa täytyy vielä miettiä, mennee sellaiseen ehkä-kategoriaan. Mutta kokonaan yksivärisestä kankaasta. Ehkä.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kisapaita


Meidän perheessä ei ole aiemmin liiemmälti jalkapallon MM-kisoja seurailtu. Tällä kertaa 6-vuotias jalkapalloilijan alku on pitänyt huolen siitä, että kisat on tässäkin torpassa noteerattu. Kisoja varten ompelin pienelle Ronaldo-fanille kisapaidan. :)


Talvella tilasin Nimipyyhe.comilta tuollaista jalkapallotrikoota. Mikälie nuukuuskohtaus iskenyt tuolloin, kun tilasin kangasta kovin knaftisti.  Tai sitten järkeilin kuosia pelkkiin hihoihin. Kangaskapinalta ostettu vaaleansininen trikoo tuntui värin puolesta natsaavan tähän jalkapallokuosiin täydellisesti ja surautin siitä kesäpaidan, jossa etuosa on puoliksi pallokuosia. Hyvä että olin nuukaillut kankaan kanssa, koko etuosa, saati paita palloja täynnänsä olisi ollutkin liikaa. Nyt juuri sopivasti.


Kaavana Graphic Prints (OB 3/2017). Tuntui olevan aika pitkä ja kaponen malli. Lyhensin helmaa, kun tuntui sovittaessa nappaavan alaosa lantiolta kiinni ja paita jäi typerästi pussittamaan keskeltä. Nuo helmahalkiot antavat toki alas lisäleveyttä, mutten ole sittenkään varma, tykkäänkö niistä. Käytössä taittuu helposti tuo etuosa halkion kohdalta ylös...


Pääntiestä tykkään. Loiva V-aukko tuo siihen pientä muunnelmaa ihan perinteiseen nähden. Hihansuut kanttasin jalkapallokuosilla saaden paitaan hieman lisäilmettä. Takaa katsoessa jalkapalloista ei näykään kuin nuo kapaeat hihansuukaitaleet.


Kuvausmiljöönä tällä kertaa työkaverini mökkimaisemat Kustavissa. Huikean hieno paikka!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Villejä lupiineja


Normaalisti ovat pihan reunustat sekä läheisen metsätien varsi piukassa lupiineja, tänä vuonna oikein odotin tuota lupiiniloistoa. Vaan nytpä onkin ollut niin kuivaa, että lupiinisato on paljon normaalia pienempi. Metsätien laidasta olivat nuupahtaneet melkein kaikki. Lehdet lontollaan eivät olleet jaksaneet kukkia. Tien varsilta kävin kuitenkin poimimassa lupiineja, jotta pääsin kokeilemaan saanko kukista sinistä väriä.


Ensimmäiseen erään laitoin valkoista seiskaveikkaa. Tulos oli aika harmaa, siniharmaa kylläkin. Väriä näytti olevan liemessä vielä hyvin jäljellä ja laitoin toisen vyyhdin luonnonvalkoista seiskaveikkaa. Tällä kertaa tuloksena turkoosi lanka. Molemmat langat olin etukäteen purettanut raparperin kukkavarsilla (väri jää aika neutraaliksi) Lopuksi heitin yöksi vielä jälkiliemeen luonnonvalkoista Venlaa, jonka olin kertaalleen hieman epäonnistuneesti keitellyt suolaheinäliemessä. Väri oli tuolloin jäänyt aika plassun vihertäväksi, ei oikein minkään väriseksi. Lupiinien jälkiliemessä väri muuttui merenvihreäksi.