sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Vinksin vonksin


Se tunne, kun tajuaa leikanneensa peilikuvan sijaan kaksi täysin identtistä housunlahjetta. Hupsis! Eikä kangas riitä enää erheen korjaamiseen. Oho... Kangas ostettu joskus syksyllä, eikä samaa kangasta takuulla enää saisi. Hetken ehdin jo miettiä, miltä siskoni vauva näyttäisi joustofarkuissa, 56 koon pöksyihin väärin leikatuista housunlahkeista riittäisi vielä yllin kyllin kangasta. Sitten iski hullunkurinen ajatus... Sitä mitä ei voi peittää, pitää korostaa!


Poikani ei pidä farkuista. Pitää olla pehmoiset housut. Siksi alunperin ostin tuota farkunnäköistä trikoota. Kangas oli nurjalta puoleltaan aivan kuten päällipuoleltakin -paitsi puolet vaaleampaa. Väärin leikatuista kankaista saisi edelleen housut, kun kääntää toisen puolen lahkeen kankaan nurin päin. Nurinkurisuutta korostamaan päätin ommella taskutkin vastakkaisin värein.


Pehmoisia farkkuja odotettiin ennakkoon kovasti. Ja sitten äiti menee ja leikkaa kankaat vinksin vonksin. Yleensä leikkaan kankaat päällekkäin, nyt koitin pihistellä hieman knaftista kankaasta ja asettelin toisin. Eipä olisi kannattanut. Onneksi housujen saaja oli kuitenkin iloinen näistäkin hieman erilaisista farkuista. Omistajansa mielestä paremmat kuin tavalliset farkut. :) Pehmoisten farkkujen mukavuutta lisäävät vyötäröllä ja lahkeensuissa olevat resorit.

Kaavana jälleen Ottobren Happy Champ (OB 6/2014).

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Sik-sak-sukat


Järjestelin taannoin tavaroita ullakolla ja vastaan tuli pahvilaatikollinen käsityölehtiä. Otin laatikon tarkasteltavaksi, koska muistelin jossakin Moda-lehdessä olleen erilaisia kesämekkokaavoja. Erästä tiettyä kietaisumekon kaavaa etsin. Ei tullut vastaan tuota kaavaa, mutta lehtiä selaillessa silmät osuivat hauskannäköisiin villasukkiin. Kirjoneulekauden jälkeen raitasukat tuntuivat peräti hyvältä ajatukselta. Kääntövarren sik-sak-kuvioinnin ansiosta kun eivät kuitenkaan olisi aivan perusraitasukat.


Tokikaan en taaskaan täysin ohjeen mukaan edennyt, mutta tuo varren mallikerta ja kääntövarsi-idea on alkuperäisestä ohjeesta Modan 7/2014 malli nro 45. Mallikerta on 13:lla jaollinen, joten loin Nalle-langasta 78 aloitussilmukkaa puikoille nro 3. Kymmenennen valkoisen raidan jälkeen käänsin työn nurin päin ja aloin neuloa kahden rivin korkuista perusraitaa. Ohjeesta poiketen halusin myös kantapään kokonaan raidalliseksi. Matematiikkaa joutui hieman käyttämään, jotta sai laskelmoitua tuon kantatilkun jälkeisen raidoituksen osumaan oikealle kierrokselle, mutta keskimäärin helppoa neulottavaa, vaikka ohjetta lähtikin jälleen soveltamaan omille teilleen.


Varressa tein fiiliksen mukaan kavennuksia. Heti kääntövaiheen jälkeen kavensin kuusi silmukkaan. Muutoin kaventelin sitten 4 silmukkaa/kierros aina sopivilta tuntuvin välein. Kantalappua aloittaessa silmukoita oli 60 eli 15/puikko. Itse kantalappu neulottu 30 silmukalla. Kiilakavennuksissa kavensin jalkaterän silmukkamääräksi 58.


Sinänsä ihan simppelit tehdä, mutta jostain syystä sukkien valmistuminen kesti verrattain pitkään (yli kuukauden!). Ei ole oikein ollut sellaista neulefiilistä pitkään aikaan. Lähinnä olenkin neulonut vain automatkoilla apukuskin paikalla aikaa kuluttaessani. Käytännössä nämä sukat ovatkin valmistuneet kolmen vähän pidemmän automatkan aikana.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Voihan vetoketju!

 

Mieheni pyysi minua korjaamaan arkitakkinsa vetoketjun. Uusi takki oli jo ostettu, mutta vanha oli ominaisuuksiltaan kaikin puolin mukava ja kotipihan askareissa edelleen käyttökelpoinen, kunhan vetoketjun saisi korjattua. Kriteerit ulkonäön suhteen eivät olleet siis korkealla. Arkikäyttöön tulevassa takissa ajattelin siis kokeilla kikkaa, johon törmäsin joskus netissä. "Näppärä ja nopea". Uusi vetoketju ommeltaisiin vanhaan kiinni, limittäin vanhan alle. Yleensähän käy niin, että kun ei aseta työlle kovin korkeita vaatimuksia ulkonäön suhteen, kaikki onnistuu täydellisesti ja priimaa pukkaa. No... niin ei käynyt tällä kertaa.

 

Ensimmäinen pieleen mennyt asia oli itse vetoketju. Tai sen pituus. Mittasin vetoketjun pituudeksi tasan 70 cm. Varta vasten lähdin kangaskauppaan 70-senttistä vetoketjua ostamaan. Vaan kuinkas sitten kävikään. Uutta vetoketjua takkiin mallaillessa totesin, ettei pituus riitä. Vetoketju, joka lapun mukaan oli 70 cm, olikin mitatessa ainoastaan 67 cm! Lauantaipäivä ja kangaskauppa jo kiinni. Tämän piti olla parinkymmenen minuutin pikakorjaus ja sellaisena pysyköön. Tehdään kompromissi ja jätetään alareunasta auki, pääasia että yläreuna olisi tasan. Ei kai tuolla arkitakissa niin suurta merkitystä olisi.


Ompelu pitikin olla sitten vain nopea surautus vanhan päälle ...tai sitten ei. Ensimmäinen pulma tuli vastaan takin paksuudessa. Etenkin tuosta yläreunasta, mihin huppu oli kiinnitetty, vastassa oli monta kerrosta päällekkäisiä tikkauksia ja takki oli yksinkertaisesti niin paksu, etten saanut sitä runtattua paininjalan alle. Yläreunasta ensimmäiset 10 cm olisi ommeltava käsin. Pikku viivästys, ei paha.

Ensimmäinen tikkaus aivan vanhan vetoketjun juuresta, hyvältä näytti. Tai ei sittenkään. Päästessäni vetoketjun loppuun, totesin uuden vetoketjun jonkin verran kupristavan vanhan alla. Pituus jäisi jopa ennakoitua enemmän vajaaksi. Olkoon. Arkitakki. Koska tuo vastapuoli oli ommeltava päinvastaisesta suunnasta eli alhaalta ylös, laitoin aloituskohdan siihen, mihin vastakappale päättyi. Kai tuo toinenkin puoli sitten kupristaisi samassa suhteessa ja yläpäässä pituus kohtaisi. No ei. Sen kerran, kun yritin saada vetoketjua edes vähän kupristamaan, ompelujälki olikin priimaa. Paitsi että nyt vetoketjun pää tuli sentin yli yläreunasta, kun olin siihen tuon pienen kupristusvaran laskenut. Purkuun kummatkin tikkaukset. Tässä kohtaa mietin, että samalla vaivalla olisi alunperinkin purkanut pois tuon ensimmäisen vetoketjun ja ommellut uuden väliin niin kuin kuuluisi. Mutta olin päättänyt tehdä näin. Tuollaista kaksiväristä vetoketjua kun ei kuitenkaan mistään saisi. Tällä tavalla rimmaisi ainakin yhteen taskujen vetoketjujen kanssa. (joku puolustus edes keksittävä!)


Uutta yritystä tehdessäni olin niin keskittynyt vetoketjun syöttämiseen, että jäi pari ihan pikku yksityiskohtaa huomaamatta. Ensimmäisellä kerralla olin surautellut parikymmentä senttiä huomaamatta että koko hiivatin ylälanka oli heti aloittaessa lähtenyt pois neulansilmästä. Uusi startti. Tällä kertaa pääsin jo lähelle loppua, kun huomasin, että puolimatkassa olikin alalanka loppunut ja taas olin surautellut pitkän tovin tyhjää.

Liki pitäen kaikki mahdolliset alkeellisimmatkin mokat (en sentään ommellut vetoketjua väärin päin!) tuli kyllä tämän räpellyksen kanssa tehtyä. Todella "näppärä ja nopea" korjaustapa olikin. No ainakin tuo toimii. Toivottavasti.

Kaiken kukkuraksi toimelias tyttäreni, jolle aina sattuu ja tapahtuu, onnistui tämän projektin tiimellyksessä lävistämään peukalon kyntensä ompelukoneen neulalla. Vetoketjupaininjalka kun antaa pienille sormille mainiosti tilaa. Sen olen jo oppinut, että poistuessani pieneksikin hetkeksi koneen ääreltä virtajohto on irrotettava koneesta. Äidin pikku apulaista ompeluhommat kuitenkin kovasti kiinnostavat. Kangas (sekä peukalo) oli sujautettu painijalan alle ja toisella kädellä oli sopivasti yltänyt pyöräyttämään neulan maniaalisesti ala-asentoon. Onneksi minions-laastarilla selvittiin tästä tilanteesta.

Totoro-body


Alunperin pikkusiskoni tutustutti minut Ghibli-leffojen pariin. Totoro oli ensimmäinen näkemistäni leffoista. Ajatus oli tehdä pikkusiskoni vauvalle Totoro-body. No ehkä tuosta etäisesti Totoron saa, mutta jotenkin lopputulos ei ole niin totoromainen kuin toivoin. Ehkä liikaa valkoista? Alkuperäinen virikekuva löytyi joskus Pinterestistä. Tätä ideaa tosin aika paljon muokkasin, koska halusin pitkähihaisen mallin.


Tyttäreni sanoi sen esittävän pöllöä. Omasta mielestä näyttää enemmän luppakorvaiselta koiralta. Vähän tuo aplikointien jälkikin näyttää liian kotikutoiselta. Tai no, sellainenhan tämä onkin.


Kaavana tässä jälleen tuo medaljonkibodyssakin käytetty netistä löytyvä ilmainen PDF-kaava. Hieman muokkasin kaavaa kapeammaksi ja pidemmäksi, koska alkuperäinen kaava mielestäni hieman lyhyt ja leveä. Painonappien kiinnitys sujui tällä kertaa ongelmitta. Jätin ne Lidlin napit suosiolla oman onnensa nojaan ja käytin prymiläisiä.