keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Aatsipoppaa seitikkisoppaa ...ja muita värjäyskokeiluja


Kotipihaltamme lähtee polku metsään, josta aukenevat hulppeat sienestysmaastot. Verrattain pieneltä alueelta löytyy hyvin monentyyppistä metsämaastoa, minkä vuoksi sienilajistokin on monipuolista. Tähän asti olen keskittynyt ruokasienten keräämiseen, mutta koska innostuin kasvivärjäämisestä, ajattelin kokeilla myös sienillä värjäämistä. Tämä antoi myös aivan uudenlaisen lähestymistavan sienestysharrastukselle.

Entuudestaan tiesin lähimetsästämme löytyvän männynsuomuorakasta, jota pidetään verrattain hyvänä värjäyssienenä. Tähän asti olen suomuorakkaat kuitenkin jättänyt metsään, vaikkakin nimen omaan männynsuomuorakas (toisin kuin näköislajinsa kuusensuomuorakas) olisi kai ihan syötäväkin sieni. Tällä kertaa pyysin sienireissulle lähtevää miestäni poimimaan koriin myös suomuorakkaita.

männynsuomuorakkaita
Pilkoin sienet ja liotin niitä pari päivää. Esipuretin langat nokkosliemessä ja keittelin sitten orakkaita liotusliemessään tunnin verran. Jännityksellä odotin liemen värin muuttuvan joksikin muuksi kuin ruskeaksi. Mutta ei, ruskeaa lientä siitä tuli ja ruskeaa lankaa sain. Vieläpä melko hailakan ruskeaa, tai sellaista maitokahvin väristä. Ehkä vika oli nokkospuretteessa, joka ei loppukesän nokkosilla ehkä ole parasta mahdollista (aiemman värjäyskokeiluni nokkospuretteen keittelin alkukesällä kerätyistä kuivatuista nokkosista) tai sitten "oikeaa" puretuskemikaalia käyttämällä väri olisi muuttunut joksikin muuksi. Toistaiseksi olen kuitenkin päättänyt pitäytyä luonnonpuretteissa. Joka tapauksessa odotukseni suomuorakasta kohtaan olivat ehkä korkeammalla, mitä lopputulos. Toisaalta vaaleatkin ruskean sävyt ovat piristäviä tummien sävyjen kaverina. Lueskelin myös, että sienistä liukenee väriaineita sitä paremmin, mitä vanhempia ovat. Minun orakkaani olivat vielä melko nuoria.

Toisen nokkosilla purettamani lankavyyhdin viskasin aronianmarjajälkiväriin. Ensimmäinen keittokerta toi (raparperilla puretettuna) todella syvän lilaan taittuvan tummanharmaan sävyn. Nokkospuretuksella jälkiväristä tuli tästäkin ruskeaa, aika kaunista sellaista kylläkin. Tummempaa kuin männynsuomuorakkaasta.

Seuraavana päivänä huitelin taas sienimetsälle. Kädessä sienikori, taskussa muovikassi siltä varalta, että törmäisin hyviin värjäyssieniin. Verihelttaseitikkejä lähdin oikeastaan vähän bongailemaan. Värjäyskokeiluissani olin saanut nyt vihreän, sinisen, keltaisen, harmaan ja ruskean sävyjä, mutta oranssit ja punaiset antoivat vielä odottaa itseään. Huomasin bongailevani maastosta sellaisia sieniä, joita normaalisti en noteeraa millään tavalla.

verihelttaseitikkejä
Seitikkejä löytyi useampaakin lajia -myös niitä verihelttaseitikkejä. Mutta poimin myös keltahelttaisia pikkuseitikkejä (mitä sitten lienevätkään). Toisella kädellä poimin koriini muutamia vaaleaorakkaita. Huomasin kuitenkin värjäyssienille tarkoitetun muovikassini täyttyvän paljon tiuhempaan kuin sienikorini. Pitäisi varmaan tehdä kaksi tyystin eri sienireissua, toinen värjäyssienille, toinen ruokasienille. Nyt yritin yhdistää ne samalle keikalle, mutta ruokasienet tuli huitaistua koriin sellainenaan putsaamatta, sillä koitin varoa, etten koskisi niihin seitikkikädelläni. :)

Sitten törmäsin tosi isolakkiseen vähän toispuoleisesti kasvavaan sieneen. Aika vanhaltakin näytti, sellaiselta, jota en ikipäivänä poimisi ruokasienikoriini. Alkoi jännittää, voisiko se olla samettijalka? Jep, varren nähtyäni varmistuin asiasta. Olin tosiaankin löytänyt jättikokoisen samettijalan, lähistöltä bongasin myös muutaman pienemmän lajitoverinsa.

Sienireissulta palatessani pilkoin sienet pariksi päiväksi likoomaan. Varihelttaseitikeistä erotin lakit omaan astiaansa (kuulemma jalassa on erilaista väriainesta), samettijalat pilkoin omaan astiaansa ja seitikkilajitelman mitälie seitikkejä + verihelttaseitikkien jalat kolmanteen astiaan. Tuohon sekameteliseitikkisoppaan huitaisin vielä yhden vähän nahkealta tuntuvan kangastatin.

Esipuretin langat tällä kertaa raparperiliemessä. Väriliemet keittelin liotusvesistä. Seitikkien liotusvedet olivat värjääntyneet punertavaksi ja kellertäväksi, samettijalan liotusvesi oli lähes kirkasta. Väripadan poristessa samettijalan keitinvesi muuttui kuitenkin huikean hienon väriseksi, syvän violetiksi. Jännityksellä odotin, mitä langoista mahtaisi tulla. Ei tullut lilaa. Tuli ruskeaa. Taas. Kylläkin todella tummaa ruskeaa. Melkein harmaata.


Edessä oikealla nokkosilla puretettu männynsuomuorakaskokeilu, toinen oikealta raparperilla puretettu aronian jälkiväri, kolmas oikealta raparperilla puretettu samettijalkavärjäys, taaimmainen raparperilla puretettu samettijalan jälkiväri harmaalle langalle.

Verihelttaseitikin heltoista keitellyn liemen punainen väri syveni keitellessä, helttoja ei ollut kuitenkaan kovin paljoa, eli jouduin vähän siivilöinnin jälkeen laimentamaan värilientä vedellä ennen lankojen laittoa. Lopputulos oli oranssi.

Sekameteliseitikkisopan väri muuttui keitellessä aika ruskeaksi.  Liemi oli täynnä pienen pientä höttöä, joka meni siivilästä läpi. Höttö tarttui testilankaan hippusina ja päätin koittaa siivilöidä lientä tarkemmin. Harsokangasta en löytänyt, joten käytin suodatinpaperia. Tuskaisen hidasta puuhaa, kun suodatinpaperi tukkeutui tämän tuosta. Meinasin jo heittää seitikkiliemen mäkeen, kun totesin homman perin työlääksi ja epäilin lopputuloksen olevan jälleen kovin tutuksi käynyttä vaaleanruskeaa. Testilankani näytti kuitenkin taittavan ruskeasta myös vihreään ja annoin liemelle vielä mahdollisuuden. Suodatuksen jälkeen jouduin sitäkin laimentamaan vedellä, jotta sain langoille riittävästi keitinvettä. Lopputulos oli rusehtavan vihreä. (Sekameteliseitikkisopassa keitetyn langan väri aloituskuvan korissa vasemmassa yläkulmassa).

Luonnonpuretteisiin perehtyessäni luin, että myös puiden kuorista ja kaarnasta irtoavat tanniinit toimisivat puretteena. Niiden liottaminen vain on aikaa vievää puuhaa. Laitoin koivun kaarnan palasia likoomaan kolmeksi päiväksi. Tämän jälkeen keittelin kaarnamujua liotusvedessään vielä kolmisen tuntia. Tein vielä pienen värjäyskokeiluerän koivun kaarnapuretteella. Yhden vyyhdin värjäsin pelkällä koivun kaarnalla. lopputulos oli hieman persikkaan taittuva beige. Toisen vyyhdin värjäsin koivupuretuksen jälkeen verihelttaseitikkien lakeista keitellyssä liemessä. Tulos oli aika persikan värinen.


Edessä oikealla koivunkaarnalla värjätty valkoinen lanka. Toinen oikealta koivunkaarnapuretuksella verihelttaseitikkien lakeilla värjätty valkoinen lanka, kolmas oikealta raparperipuretteella verihelttaseitikkien lakeilla värjätty luonnonvalkoinen lanka. Taaimmainen nokkospuretuksella männynsuomuorakkaalla värjätty lanka.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Sitä saa mitä tulee...


Nyt kävi vähän sellainen hurahdus. Jotkut asiat vain tempaavat mukaansa ja lankojen värjäys taisi juuri koukuttaa minut aika pahasti. Hassua, miten muistan vielä joitakin vuosia sitten ajatelleeni lankojen värjäyksen olevan ihan pöljää puuhaa. Kauhea vähti, eikä lopputuloksesta ole takeita. Vaan kuinkas sitten kävikään. Ajatus lankojen värjäyksestä alkoi kyteä mielessä viime syksynä, kun entinen työkaverini houkutteli minua mukaan kasvivärjäyskurssille. Ehdin jo innostua ajatuksesta, kun sitten tuli este, enkä päässytkään tuolle viikonloppukurssille. Uutta kurssia ei ole näkynyt, ei kuulunut, joten pakko oli alkaa etsiä tietoa itse. Koko kesän ajatus kasvivärjäyskestä kyti mielessä taka-alalla, kunnes syyskuun lähetessä loppuaan päätin viimein ryhtyä tuumasta toimeen. Ikinä en ole mitään värjännyt ja niinpä koko prosessi oli aikamoinen hyppy tuntemattomaan. Ilman suurempia ennakko-odotuksia päätin suhtautua projektiin Sitä saa mitä tulee -mentaliteetilla.

Nettiä selaillessa selvisi, että värjäykseen taitaa olla aika monenlaista koulukuntaa. Useimmiten tarkkaa puuhaa, jossa vesimäärät, vyyhdit, värjäyskasvit ja käytettävät kemialliset puretteet mitataan ja punnitaan piirun tarkkudella. Kasvien keruupaikat ja ajankohdat kirjataan tarkasti muistiin. Ööö... ei taida olla ihan minun juttu, sillä ohjeissa ja resepteissä pitäytyminen ei suoranaisesti kuulu vahvuuksiini. Sitten oli toisenlaista koulukuntaa. Lankojen värjääminen suoritetaankin suurpiirteisemmin luonnonpuretteisiin luottaen. Metodina hyvin pitkälle yritys ja erehdys. Jep, tällainen suurpiirteisempi menetelmä sopii ehdottomasti minulle.

Asiaa tutkiessa etenkin nuo luonnonpuretteet alkoivat kiinnostaa. Tavallisimmin puretteina eli kasvivärejä kiinnittävinä ja tehostavina aineina käytetään erilaisia metallisuoloja, enemmän tai vähemmän myrkkyjä kaikki tyynni. Netistä saisi tilattua, ehkä apteekistakin. Mutta olihan lankoja ja tekstiilejä värjätty vuosisadat varmasti ilman kemiallisia puretteitakin. Lueskelin erilaisista luonnonpuretteista ja totesin, että noitapa kasvaa ihan omalla pihamaalla. Ei kun kokeilemaan!


Kaikki kuvan langat on värjätty yhden päivän aikana. Osan kasveista tosin keräsin ja laitoin veteen likoomaan edellisenä päivänä. Pietaryrttiä lukuun ottamatta käytännössä oman pihan antimista kaikki värikasvit sekä puretteet (lähimaastosta poimittua toki pietaryrttikin).


Yläkuvan värit saatu seuraavin kasvein:
vasemmalta 1 tummanharmaa/lila. raparperi-aronia luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo (jäähtyi yön yli väriliemessä)
vasemmalta 2. sinapinkeltainen raparperi-sipulin kuoret luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo (jäähtyi yön yli väriliemessä)
vasemmalta 3. kellanvihreä nokkonen-pietaryrtin kukat luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo
vasemmalta 4. vihreä nokkonen-lupiinin lehdet  luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo
vasemmalta 5. vaaleanvihreä pihatähtimö-lupiinin lehdet valkoinen Nalle
vasemmalta 6. vaaleansininen tarhakäenkaali valkoinen Nalle
vasemmalta 7. turkoosi tarhakäenkaali  luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo
vasemmalta 8. vihertävän beige nokkonen luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo


Erityisen tyytyväinen olen noihin tarhakäenkaalista saatuihin sinisen ja turkoosin sävyihin. Hauskaa, että viininpunaisesta liemestä syntyy sinisävyisiä lankoja. :) Tarhakäenkaalissa pitäisi oleman luonnonpuretteena toimivaa oksaalihappoa itsessään, joten näitä vyyhtejä en sen kummemmin esipuretusliemissä keitellyt. Myös raparperin oksaalihapon sanotaan toimivan puretusaineena. Jostain luin, että niin ikään nokkonen toimisi puretteena. Lisäksi törmäsin artikkeliin, jossa jonkin kansanperinteen mukaan pihatähtimöä on joskus käytetty puretteena. Tästä en löytänyt kuin yhden maininnan, joten sitähän piti itse kokeilla. Kovin hailakaksi jäi tuo väri, mutta aika kivan vaaleanvihreä sävy silti. Itsessään Pihatähtimö ei langan väriä juurikaan muuttanut, vaan vihertävä sävy tarttui vasta lupiiniliemestä. Lieneekö tuolla pihatähtimöliemellä sitten ylipäätään juurikaan mitään vaikutusta, tiedä häntä. Tulipahan ainakin muutama puska kitekettyä pois pihamaalta. :)

Monissa artikkeleissa mainittiin myös liekokasvejen toimivan puretteena, niitäkin yritin lähimetsästä etsiä (mielestäni olen aikaisemmin nähnytkin), mutta nyt ei osunut silmään yhtään liekoja. Myöhempään kokeiluun jää myös puiden kuorista saatavan tanniinin käyttö puretteena (koivun kaarnaa laitoin jo likoomaan). :)


Mitään kovin nopeaa puuhaa värjäys ei ole, mutta mielenkiintoista kylläkin. Aloitin projektin purkamalla kerät vyyhdeiksi (mielestäni työläin vaihe, tai ehkä vyyhdiltä kerälle on vielä työläämpää). :) Cittarin Mammuttipäiviltä käteen jäi Seiska veikan Aapoa 4 kerää kympillä. Ei ehkä se kaikkein pehmein lanka, mutta edullista ainakin, kun ei yhtään tiennyt karahtaako koko projekti heti alkumetreillä kaseikkoon. Toisaalta järkeilin myös, että tuollaiset teolliset langat kestäisivät varmasti paremmin erilaisia lämpötilaheittoja siltä varalta, että väripatani pääsisivät vahingossa kiehahtamaan. Ja pääsiväthän ne. Ihanne lämpötila olisi 80-90 astetta, mutta eivät huopuneet vaikka välillä joku liemi taisi kiehahtaakin. Tärkeintä kai on ettei langoille tule kovin suuria lämpötilaeroja. Siksi laitoinkin langat kädenlämpöiseen veteen ja esilämmitin ne hitaasti ennen puretus- tai värjäysliemiin upottamista. Samoin värjäysliemestä poistaessa siirsin langat suunnilleen samanlämpöiseen veteen, jonka annoin jäähtyä hitaasti itsekseen (tai sitten annoin langan jäähtyä suoraan väriliemessä).


Puretus- ja väriliemiä keittelin ensin tunnin verran ennen lankojen laittoa. Lankojen kanssa padat porisivat vielä toisen tunnin. Sisällä puretin lankoja nokkos- ja raparperiliemissä kun taas ulkona porisivat väripadat. Etenkin tarhakäenkaalista ja pietaryrtistä lähti voimakkaat aromit, joita en sisälle halunnut. Prosessiin on hyvä varata paljon kattiloita, siivilöitä, huuhteluastioita sekä keppejä.


 Kirpputorilta ostin muutamalla eurolla ison alumiinikattilan. Monissa teksteissä tosin todetaan, ettei alumiinikattilassa pitäisi värjätä, sillä siitä saattaa liueta alumiinia, joka voi muuttaa haluttua väriä. Eikä pitäisi värjätä vesijohtovedellä, sillä taas kemikaalit saattavat muuttaa väriä. Muuttaa mistä? Jos ei alunperinkään ihan tarkasti tiedä mitä väriä edes odottaa. Kuka määrittelee, että mahdollinen muutos on välttämättä edes huonompaan suuntaan? Vesijohtovedellä värjäsin, alumiinikattilassa keittelin, suurpiirteisesti summanmutikalla mittasuhteet ja ajat arvioiden, välillä joku pata kiehahtikin. Enkä käyttänyt alunaa, viinikiveä, vihtrillejä tai muita kemikaaleja ja silti sain mielestäni kelpo värejä. Herran haltuun jää sitten nähtäväksi värjäysteni värinpitävyys. Värjäyksen jälkeen liottelin vyyhtejä etikkavedessä (etikan pitäisi vielä auttaa värien kiinnittymisessä), eikä ainkaan huuhteluvesiin värejä irronnut. Ajan saatossa haalistuvat varmaankin. Silti tällainen oman pihan antimista saatava kokonaan luonnon materiaalien käyttö kiehtoo enemmän kuin kemikaalien kanssa pelaaminen. Joku kokeneempi värjäri varmasti lukee postaustani kauhulla. Tietoisesti uhmasin monia kieltoja tai varoituksia. Kokeilemalla kai tähän puuhaan parhaiten oppii.


Hauskinta  tässä on se, että kaikki kasvit on kotikonnuilta kerättyjä. Vihuliaisia rikkaruohoja katselee tästä eteen päin aivan uusin silmin. Tuvan nurkalle puskevan tarhakäenkaalikasvuston voi ensi kesänä jättää huoletta kitkemättä, odotella sen kasvavan entistä tuuheampana antamaan sinisen ja turkoosin sävyjä lankoihin. :) Villiintyneet lupiinit pihan reunustalla eivät ensi kesänä harmita yhtään. -Päin vastoin, niiden kukkimista odottaa, sillä kukista saa erilaisia sävyjä kuin nyt käyttämistäni lehdistä. Marja-aronian marjojakin käytin vasta nyt ensimmäistä kertaa ja raparperikin pääsi vielä syksyllä hyötykäyttöön. Huikean hieno syyspäivä!

maanantai 18. syyskuuta 2017

Maidotonta leivontaa


Juhlimme viikonloppuna perhepiirissä 114-vuotissynttäreitä -Äitini syntymäpäivää, myöhästynyttä  poikani synttäriä ja jo hieman ennakoiden lähestyvää omaa syntymäpäivääni. Mitään sen isompia juhlia ei järjestetty, mutta vanhempani sekä sisarukseni perheineen kokoonnuimme kaikki meille pitkästä aikaa. Koska siskontyttöni ruokavalio on maidoton, jouduin hieman soveltamaan ja yhdistelemään perinteisiä reseptejä. Onneksi nykyään erilaisia maitoa korvaavia tuotteita löytyy jo vaikka mitä. Tuntuu, että valikoima kasvaa koko ajan. (Pari vuotta maidotonta ruokavaliota myös oman tyttären kanssa pakotti lukemaan tuoteselosteita entistä tarkemmin ja harjaannutti silmää aika tavalla löytämään tuotteita, mitä aiemmin ei ollut edes noteerannut.) Koska erityisruokavalioreseptejä joutuu useimmiten kuitenkin jollain tapaa soveltamaan, ajattelin samalla kirjata tänne blogiin, tämänkertaiset sovellukseni, jos niitä joskus jatkossa tarvitsee. Ehkäpä näistä voi joskus olla jotain iloa jollekin toisellekin.


Maidoton suklaakakku muunneltu ja sovellettu Leivo mun kaa -blogin Maailman paras ja helpoin suklaakakku reseptin pohjalta.

Maidoton suklaakakku

POHJA
200 g maidotonta leivontamargariinia
3 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa
2 tl vaniljasokeria
3 dl kaurajuomaa

KAKUN KOSTUTUS
Noin 0,5-1 dl kaurajuomaa

TÄYTE
1 iso banaani
n. 0,5-1 dl mansikkahilloa

SUKLAAKUORRUTE REUNOILLE
100 g pehmeää, puoliksi sulanutta maidotonta leivontamargariinia
0,5 dl kaakaojauhetta
1-1,5 dl tomusokeria
2-3 rkl kaurajuomaa

SUKLAAKUORRUTE KAKUN PÄÄLLE
200g Brunbergin tummaa suklaata ( = maidotonta)
n. 2rkl maidotonta margariinia

Vuoraa 24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele ja korppujauhota reunat. Sulata margariini. Vatkaa munat ja sokerit. Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä munavaahtoseokseen pienissä erissä vuorotellen jauhoseosta, kaurajuomaa ja sulatettua margariinia. Sekoita hyvin. Kaada massa vuokaan. Paista 175 asteessa n.50-60 minuuttia.

Halkaise jäähtynyt kakku. Kostuta kaurajuomalla (kakku on aika tuhtia, eikä ime kovin paljon nestettä). Muussaa banaani ja sekoita siihen sopiva määrä mansikkahilloa. Kaada täyte kakkupohjan päälle ja nosta kansi paikoilleen. Kostuta kantta hieman kaurajuomalla. Laita kakku jääkaappiin vetäytymään ja valmista päällinen ja reunakuorrute.

Sulata 200 g suklaata vesihauteessa, lisää joukkoon pari rkl margariinia. Kaada suklaaseos kakun keskelle. Levitä suklaata keskeltä reunoja kohti. Vatkaa sähkövatkaimella reunakuorrutteen aineet keskenään ja pursota massa reunoille.



Huomioita kakkuun liittyen:
Reunakuorrute näillä mitoilla jäi vähän knaftiksi, eli tuon määrän olisi voinut tehdä tuplanakin. Tällöin olisi ehkä saanut tuosta reunasta hifisteltyä nätimmän. Nyt joutui vähän pihistelemään ja eipä tuo pursotus muutenkaan ole ihan leipälajini... Kakun maku paranee jääkaapissa, mutta samalla pinta jähmettyy aika kovaksi, tuhtia suklaata kun on. Kakun leikattavuus ei siis ole helpoin mahdollinen. Itse tykkään juuri tuollaisesta loksahtavan lohkeilevasta suklaapinnasta, mutta makuasia...


Maidoton kuningatarpiirakka sovellettu Liian hyvää -blogin Ihana mustikkapiirakka reseptin pohjalta.

Maidoton kuningatarpiirakka

Pohja:
200g maidotonta leivontamargariinia
2 dl sokeria
2 isoa kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl laivinjauhetta
2 rkl kaurajuomaa

Täyte:
n. 3 dl jäisiä mustikoita
n. 2 dl jäisiä vadelmia
500 g maustamatonta soijajogurttia
n. 1 dl sokeria (tarkista maku ja lisää tarvittaessa)
2 tl vanilijasokeria
4 kananmunaa

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Sulata margariini. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos massaan. Lisää kaurajuoma ja sulatettu margariini. Kaada taikina uunipellille ja levitä tasaisesti. Ripottele pinnalle marjat tasaisesti. Mausta soijajogurtti sokereilla (tarkista maku). Lisää kanamunat ja sekoita hyvin. Kaada seos marjojen päälle. Paista 200 asteessa n. 25-30 min.

Kuningatarpiirakan kanssa voi tarjoilla vaikkapa Oatlyn kaurapohjaista vanilijakastiketta.


Etukäteissyntymäpäivälahjana sain äidiltäni upean itse kutomansa liinan. Värit tottakai laskelmoitu sointumaan täydellisesti ruokailuhuoneemme ruusutapetin sävyihin. Äiti <3 Siskoltani sain Fyberspatesin Gleem lace silkki-villa-luxuslankaa, valmiiksi neulotun mallitilkun kera. Pikkusisko <3 Käsityöhurahdus taitaa kulkea suvussa. :)

maanantai 11. syyskuuta 2017

Joustofroteecollarit


Nuoren miehen housun puntit tuntuvat jäävän lyhyiksi yhtenään. Tämän tuosta saa olla uusia housuja ompelemassa. Luottohousukaavani on aikoja sitten kirjastosta lainatusta Ottobresta, Happy Champ (OB 6/2014). Piirtelin taannoin kaavat 110 tai 116 koossa. Tykkään kovasti tuosta mallista ja summittaisesti olenkin lisäillyt noihin alkuperäisiin kaavoihin lisää pituutta ja leveyttä sitä mukaa kun poika on kasvanut. Housumateriaalina joustofrotee on suosikkini. Tällä kaavalla valmistuikin nyt jo kolmannet joustofroteehousut. Myös pojalle malli ja materiaali ovat olleet mieluisat, ensimmäiset Lego-ukkelein aplikoidut Happy Champit kuluivat ahkeran käytön myötä polvesta puhki.


lauantai 9. syyskuuta 2017

Merirosvosynttärit


Eskarilaisemme vietti eilen kaverisynttäreitä. Teemaksi valitsimme tänä vuonna merirosvot. Aiemmin kesällä hyvä ystäväni piti mökkisaarellaan huikean lasten leirin merirosvoteemalla. Lapset tykkäsivät päivästä hurjasti ja äitinsä oli vähintäänkin yhtä innoissaan leirin ohjelmasta. Idea merirosvoiluun lähtikin tuolta mökkireissulta. Rekvisiittaa merirosvoiluun saimme niin ikään ystävältäni.

Pinterestin ihmeellinen maailma pursuaa toinen toistaan hienompi merirosvoiluideoita. Synttärivalmistelut meinasivat äidiltä karata hieman käsistä, kun pelkkien synttäreiden ideoimisen sijaan aloin jo mielessäni kehittelemään töihin kokonaista merirosvoviikkoa. Monet poikani synttärivalmisteluista ja ideoista päätyvätkin myöhemmin syksyllä hieman jalostettuina oppilaideni iloksi.


Idea kakkuun ja kuvia "laivan rakentamisesta" löytyi Paperblogista.  Merirosvolippuja tulostelin mm. Brother Creative Centeristä.


Juhlapöytään piti tulla myös tämän tutorialin mukainen melonihai, hieman kiireellä tehdessä omastani taisi tulla enemmän merihirviö, mutta väliäkös tuolla. :) Olin suunnitellut juhlapöytään myös mustekalanakkeja, mutta kiireessä unohdin koko nakit. Huvittaisi silti vielä juhlien jälkeenkin uteliaisuudesta kokeilla, miten tuo mustekalajuttu onnistuu. Ehkä meillä on tänään arkiruokana mustekalanakkeja. :)


Juhlapöytään päätyi myös porkkanamiekkoja sekä cheese ballseja ja Kissmet-kuulia tykinkuuliksi. Tiskeissä oikaistakseni aterioimme kertakäyttöastioissa. Tuunasin printtipääkalloin värillisistä pahvimukeista merirosvomukeja.


Ystäväni järjestämältä merirosvoleiriltä nappasin synttäriohjelmaan monia ideoita. Hieman sateinen sää rajoitti toimintamme aika paljon sisätiloihin, hieman strukturoidulla ohjelmalla yleistä melua ja hälinää sai onneksi vähän tasattua. Synttärit alkoivat merirosvoaterialla ja merirosvoksi muuntautumisella. Koska kaikki eivät mahtuneet samaan aikaan juhlapöytään, jaoin purukan kahtia niin, että osa aloitti merirosvoaterialla, osa merirosvoksi muuntautumisella.

Leikkelin ja saumuroin etukäteen kaikille synttärivieraille mustasta lakanakankaasta merirosvohuivit sekä pienet ruskeat aarrepussukat, joihin myös kaverilahjat kerättäisiin synttäreiden aikana. Jokainen sai tuunattavaksi ja koristeltavaksi myös tekonahasta tehdyn silmälapun. Huivi ja silmälappu koristeltiin haluamansa mukaiseksi valkoisella kangastussilla. Silmälappu- ja huivi-ideat ovat ystävältäni lainattua.


Valmistelin synttärivieraille myös merirosvopassit (tämäkin idea lastenleiriltä varastettu), joista lapset saivat haluamassaan järjestyksessä suorittaa erilaisia merirosvotehtäviä. Tehtävän suoritettua laatikkoon sai liimata tähtitarran. Passi-ideaa aion jalostaa merirosvoviikolla oppilaideni toiminnan ohjaukseen. Tehtävärastein ja kaksintaisteluiden varjolla merirosvoviikkoon saa mukavasti ympättyä monenlaista oppisisältöä.


Tyhjistä säilyketölkeistä tuunasin tarkkuusheittopelin. (Meillä on syöty viime päivinä aika monta hedelmäcoctailia) :D


Erilaisia merirosvoaiheisia värityskuvia, piste- ja sokkelotehtäviä on netti pullollaan. Muistipelikorttipojat tulostin täältä.



Mieheni askarteli huikean hienon Kapteeni Mustaparran vanerille liimatuista merirosvonaamatulosteista ja pitkulaisesta pahvilaatikosta. Mustaparta sai palttookseen minun vanhan villakangastakkini. Palttoo oli sen verran painava, että Mustaparta pysyi hyvin tolpillaan ilman lisäpainoja. Merirosvon suu leikattiin auki pallonheittomaalitauluksi. Pahvilaatikon alaosaan leikattiin aukko sisään menneiden pallojen poimimiseksi. Mustaparta toimi pallonheiton lisäksi myös rekvisiittana valokuvissa. Kukin vieras sai vuorollaan pukeutua merirosvokapteeniksi. Kaikilla oli omat itse tuunaamansa huivit ja silmälaput, lisäksi stailasimme vieraita miekoin, vöin ja merirosvopalttoin. Stailattuna synttärivieraista otettiin "kaverikuva" Kapteeni Mustaparran kanssa.



Toista tuntia sisätiloissa energisen lapsilauman kanssa alkaa olemaan aika maksimi. Onneksi sade iltaa kohti loppui ja pääsimme loppusynttäreiden ajaksi ulos aarrejahtiin. Olin kätkenyt pihalle aarrearkun, johon olin laittanut muovisia kultarahoja ja timantteja. Pieniin aarrekarttoihin runomuotoon kirjoitettujen vihjeiden avulla jäljitimme pihamaalta aarrearkun kätköpaikkaa. Yksi vihje johti aina seuraavan vihjeen luo, kunnes lopulta löytyi aarrearkku. Arkusta kukin vieras sai aarrepussukoihinsa kolme kultarahaa, yhden ison ja yhden pienen timantin.


Lopuksi pikkumerirosvot saivat haastaa toisensa kaksinkamppailuun ilmapallomiekoin. Miekat kukin sai kotiin viemisiksi. Miekkojen taitteluohje löytyy täältä.


Synttäripaidaksi ompelin pikku merirosvolle Kangas-Mallan Puumaja printtikankaasta t-paidan. Kaava oma muunnelmani. Printti on kankaan molemmissa reunoissa, eli paita on ommeltu ns. "väärään langansuuntaan".

maanantai 28. elokuuta 2017

Pukeudu sinivalkoiseen -päivä


Suomi 100 -teema on tänä vuonna näkynyt monissa käsityöblogeissa. Teeman ympärille on kehitelty jos jonkinlaisia haasteita, joihin ei kuitenkaan ole tullut osallistuttua, vaikka monet niistä kivoja ovat olleetkin. Tässä tulee nyt sitten minun Suomi 100 -postaukseni. Tarhassa juhlistettiin tänään Suomen juhlavuoden kunniaksi Pukeudu sinivalkoiseen -päivää. Loistava tekosyy tarttua ompelupuuhiin, kun tyttären vaatevarastosta ei (muka) löytynyt sopivan sinivalkoista päälle pantavaa. (Oikeasti Frozen-fanin vaatekaapista olisi kyllä löytynyt sinistäkin, mutta...) :)


Kangaslaatikosta löytyi vähän harmaaseen taittuvaa sinistä singletrikoota. Kaavaksi valitsin Ottobren Hummingbirdin (OB 4/2016). Tokikaan en taaskaan malttanut aivan kaavassa pitäytyä, vaan sooloilin helman leveydessä (en kaventanut helmaa pussimaiseksi vaan leikkasin helmakaitaleen tasapaksuna). Hihat saivat niin ikään lennosta erilaisen muodon kuin alkuperäisohjeessa. Sovitusvaiheessa hihat jäivät sattumalta käsivarsille hieman pussittamaan ja päätin muuntaa alkuperäiset 3/4-hihat kumpparikiristyksellä lyhythihaiseksi versioksi. Kaksoisneula ei ollut täysin yhteistyöhaluinen ohuen singletrikooni kanssa, eikä tuohon siniharmaaseen sävyyn täydellisesti passaavaa lankaakaan löytynyt varastoistani. Sunnuntai-iltana sellaista ei mistään lähdetä hakemaankaan. Päätin siis tavanomaisen kaksaripäärmäyksen sijaan ommella päärmeet valkoisella koristeompeleella. Jollain tapaa ajattelin sen sopivankin Suomi 100 -henkiseen vaatteeseen.


Jollain tapaa tuo ajatus sinivalkoisesta tunikasta perinteitä huokuvalla koristeommelpäärmäyksellä tuntui siinä hetkessä paremmalta ajatukselta kuin sitten olikaan. Tunikasta tuli vähän turhankin "lottahenkinen". Jollain tapaa vähän ankea..? Onneksi varastoista löytyi Lidlin heräteostona hommattuja silityskuvia. Niistä pupu päätyi helmaan istumaan. Tuolla pupuaplikaatiolla tunikan ilme raikastui onneksi melkoisesti.


Aamulla tarhaan lähdettäessa asu stailattiin vielä valkoisella neuleella. Ilme (myös tytön :D) parani huomattavasti, eikä tunika tuntunut enää niin raskaalta. Vaan lieneekö tuo kuitenkaan nyt niin kovin onnistunut ompelus, jos tunika ainakin omaan silmääni näyttää paremmalta neuleen kanssa kuin ilman? Ehkä tästä tuli vähän turhankin alleviivaten Suomi 100 -projekti...

perjantai 25. elokuuta 2017

Pino pipoja


Poikani jalkapalloseuralla on tulossa arpajaiset, joihin jokaisen pelaajan kotoa tulee toimittaa kolme arpavoittoa. Niinpä päätin koluta taas hieman tilkkulaatikkoani ja surauttaa muutamia pipoja arpavoitoiksi syysturnaukseen. Syksyn tullen luulisi sellaisille olevan käyttöä.


Tupsupipo on tehty Noshin lippapipon ilmaiskaavalla. -Ilman lippaa tosin, sillä pipojen oli tarkoitus valmistua nopeana sarjatuotantona ja kokemuksesta tiedän, että tuon lipan kanssa saa askarrella ja tuhertaa.

Tupsun tekoon koitin Ipanappi-blogista bongaamaani puuhaarukkakikkaa. Itselläni tosin sattuu olemaan hieman kulahtaneempi kapusta, josta laitimmainen piikki on poikki. Tähän hommaan ihan passeli sekin ja tuleepa ainakin sitomiskohta keskelle tupsua, kun piikkien välejä on vain kolme. Ihan riittävä halkaisija tupsulle tuli nelipiikkiselläkin haarukalla. Ipanapissa neuvottiin kiertämään lankaa 150 kierrosta. Blogiani lukeneille ei liene yllätys, etten laskenut kierroksia. Astetta suurpiirteisemmin pyörittelin lankaa kapustan ympärille kunnes ajattelin kierrosmäärän näyttävän passelilta.


Tupsuttomiin pipoihin pidensin hieman tuota Noshin kaavaa korkeussuunnassa. Pipoja piti tulla kolme, mutta poikani halusikin hämispipon itselleen, joten samaan syssyyn tuli ommeltua neljäskin pipo.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Vespapaita


Poppanavakan vespakankaasta olen haaveillut jo kauan. Viimein sain sitä tilattua ja tulihan tästä yksi omista lempparipaidoista uudelle eskarilaiselle. :) Erityisen tyytyväinen olen resorin väriin. Harvoin onnistuu löytämään noin täydellisesti väreihin passaavan kantin. Resorikangas kun on ostettu Jättirätistä eli ihan sattumaa on, että osuu noin hyvin skootterin väriin.

Kaava oma muokkaukseni, josta olen välillä ommellut pitkähihaisia, välillä lyhythihaisia versioita.

lauantai 12. elokuuta 2017

On ihan ok muuttaa mieltään...


Olin näkemässä puolitoista vuotiasta siskontyttöäni ja päätin ommella hänelle jotain. Etsiessäni sopivaa kaavaa tälle ihanalle kankaalle, ihastuin hupulliseen California Surfing -mekkoon (OB 3/2017). Koska nyt oltiin jo syksyn kynnyksellä, ajattelin muokata kaavan lyhythihaisesta pitkähihaiseksi. Ennen hihojen ja hupun kiinnitystä tulin toisiin ajatuksiin. Mekko on tehty koossa 80, mutta nelivuotias tyttäreni kuuluu keijukategoriaan ja päätin koesovittaa keskeneräistä tekelettä hänen päälleen. 80 koon mekko näytti oikeastaan hirmuisen söpöltä topilta nelivuotiaan tyttäreni päällä. Entä jos tästä tekisikin liivimekon? Hihat ja huppupalat oli tosin jo leikelty, mutta voisihan ne käyttää johonkin muuhunkin.


Aluksi ajattelin tekeväni niistä hupullisen pitkähihaisen paidan. Alkuperäistä kaavaa hieman lyhentäen ja muokaten sellaisen olisi saanut aika simppelisti toteutettua. Vaan sitten en löytänyt sopivanväristä trikoota. Ruskeaa olisi ollut, mutta yhdistelmä näytti jotenkin liian... No... 70-lukuiselta. Ei kai siinäkään mitään pahaa ole, retroiluhan on ihan veikeää. Mutta sitten tuli voimakas takauma lukion käytävän seiniin, joissa ruskean ja keltaisen liittoa toistui metritolkulla. Ei.

Sitten löysin harmaan joustofroteen, jota olin tilannut pojalleni housukankaaksi. Väri sopi aika kivasti karhujen väriin... Leikkelin housupalat ja jämistä sai kuin saikin vielä pikkuisen hupparin etu- ja takakappaleet. Joustofrotee on kankaana sen verran paksumpaa, että vetoketjullinen huppari tuntui kivemmalta kuin paitamalli. Sellaiseen ei vain ollut kaavoja, nyt kun huppu ja hihat oli jo leikelty California Surfing -mekon kaavalla. Oli pakko taas soveltaa. Projektiin toi lisähaastetta se, etten ole koskaan vetoketjullista hupparia ommellut.

Kankaan leikkuuvaiheessa en ollut vielä ihan varma laitanko helmaan resorin vai en, leikkelin varmuuden vuoksi helman aika pitkänä. Resosin väri, jota käytin liivimekon kanttaukseen näytti harmaan joustofroteen reunassa jotenkin tunkkaiselta, joten kanttasin hupun reunat sinapinkeltaisella. Siinä vaiheessa kun kuvittelin ompelevani hupparin hihansuihin ja alareunaankin resorit. Mutta... Sinapinkeltainen resoripa oli kovin plurua. Ei siitä olisi saanut jämäköitä hiharesoreita ja hupparin alareunaa. Ja järkikin alkoi kulkea paakuissa sen suhteen, missä järjestyksessä ja miten resori ja vetoketju tulisi huppariin kiinnittää. Jätin helmaresorin pois kokonaan. Hihansuut kanttasin sinapinkeltaisella plururesorilla.


Nyt jäi vähän kutkuttamaan tuollaisen muokatun California Surfing -topin teko tyttärellenikin, ehkäpä vähän isommassa koossa kuin 80. :) Kankaan jämistä riittäisi nipin napin sellaiseen. Tykkään etenkin tuosta kaula-aukosta, joka tuo malliin erilaista ilmettä.

Ehkä uskallan nyt niitä huppareitakin ommella. Jos vaikka seuraava ihan ohjeen ja kaavojen kera, nyt kun tämä ensimmäinen versio tuli tehtyä työ tekijäänsä opettaa -metodilla omalla järjellä soveltaen.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Mustikkamekko


Monilla kangaskaupoilla on nykyään myynnissä ylläripylläripossupusseja. Jotenkin olen aina vähän karsastanut niitä. Miksi tilata sikaa säkissä, kun voi itse valikoida mitä kuoseja ja värejä haluaa? Vaan kuinkas sitten kävikään... Olin tekemässä Poppanavakalta tilausta, etukäteen olin pannut sieltä merkille keltaisen vespakankaan ja mustavalkoisen jättipäivänkakkarakuosin, josta suunnittelin mekkoa itselleni. Harmikseni tuota päivänkakkarakuosia ei sitten ollutkaan saatavilla. Hetken mielijohteesta päädyin tilaamaan 20 eurolla ylläriakkainpaketin. Puoleentoista kiloon mahtuisi useampi metri trikoota, kai niistä joku natsaisi mekkokankaaksikin.


Joskus on hyvä mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Kokeilla jotain sellaista mikä ei itsellä tulisi mieleen. Paketin avaamisessa oli ihan oma hohtonsa. Jotenkin jännää, kun ei yhtään tiennyt mitä tuleman piti. Akkainpaketin sisältö oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Mikä parasta, paketin suurin pala oli himoitsemaani mustavalkoista päivänkakkarakuosia! Pääsääntöisesti ihan kivoja kaikki, yksi sellainen "Mitä ihmettä tästä nyt tekisi?" -kuosi, mutta kaavantestailukankaana toimii varmasti sekin. :) Sitten kävi niin, kuten minulle yleensä käy. En malttanut leikata sitä päivänkakkarakangasta. Ensimmäisenä ompeluun päätyi sinikuvioinen puolen metrin kangastilkku, kaverinaan niin ikään ylläripussista putkahtanut musta trikoopala. Sinisessä kankaassa oli tummansinisellä isompia ja pienempiä palloja. Melkein kuin mustikoita. Noista isojen pallojen kohdista riitti nippanappa yläosa mekkoon. Pikkumustikat jäivät vielä käyttämättä.


Kaavana Ommellisen mekko muokattuna. Alkuperäisten mittojen mukaan ommellessa selkäosaan jäi pieni pussi. Koska mekkoon oli tulossa joka tapauksessa sauma vyötärölle, lyhensin vyötäröltä takakappaleen selkäosaa hieman kaarevasti ja sain melko hyvin kadotettua pussittavan kohdan. Kangaspalojen korkeudet määrittivät aika pitkälti mekon pituuden. Mustasta kankaasta jäi ainoastaan pari kapeaa soiroa. Mustikkakuosista saanee vielä yksivärisellä trikoolla höystäen jonkinlaisen mekon tyttärellekin. Ehkä. Tai mitä siitä sitten tuleekaan.



Kuosista tuli jotenkin mieleen heinän varteen pujotellut mustikat. En tällaista kangasta olisi osannut itse tilata, mutta kiva tästä tuli. Hauskaa, miten pienistäkin paloista saa yhdistelemällä aikuisten koon vaatteita.