keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Sitä saa mitä tulee...


Nyt kävi vähän sellainen hurahdus. Jotkut asiat vain tempaavat mukaansa ja lankojen värjäys taisi juuri koukuttaa minut aika pahasti. Hassua, miten muistan vielä joitakin vuosia sitten ajatelleeni lankojen värjäyksen olevan ihan pöljää puuhaa. Kauhea vähti, eikä lopputuloksesta ole takeita. Vaan kuinkas sitten kävikään. Ajatus lankojen värjäyksestä alkoi kyteä mielessä viime syksynä, kun entinen työkaverini houkutteli minua mukaan kasvivärjäyskurssille. Ehdin jo innostua ajatuksesta, kun sitten tuli este, enkä päässytkään tuolle viikonloppukurssille. Uutta kurssia ei ole näkynyt, ei kuulunut, joten pakko oli alkaa etsiä tietoa itse. Koko kesän ajatus kasvivärjäyskestä kyti mielessä taka-alalla, kunnes syyskuun lähetessä loppuaan päätin viimein ryhtyä tuumasta toimeen. Ikinä en ole mitään värjännyt ja niinpä koko prosessi oli aikamoinen hyppy tuntemattomaan. Ilman suurempia ennakko-odotuksia päätin suhtautua projektiin Sitä saa mitä tulee -mentaliteetilla.

Nettiä selaillessa selvisi, että värjäykseen taitaa olla aika monenlaista koulukuntaa. Useimmiten tarkkaa puuhaa, jossa vesimäärät, vyyhdit, värjäyskasvit ja käytettävät kemialliset puretteet mitataan ja punnitaan piirun tarkkudella. Kasvien keruupaikat ja ajankohdat kirjataan tarkasti muistiin. Ööö... ei taida olla ihan minun juttu, sillä ohjeissa ja resepteissä pitäytyminen ei suoranaisesti kuulu vahvuuksiini. Sitten oli toisenlaista koulukuntaa. Lankojen värjääminen suoritetaankin suurpiirteisemmin luonnonpuretteisiin luottaen. Metodina hyvin pitkälle yritys ja erehdys. Jep, tällainen suurpiirteisempi menetelmä sopii ehdottomasti minulle.

Asiaa tutkiessa etenkin nuo luonnonpuretteet alkoivat kiinnostaa. Tavallisimmin puretteina eli kasvivärejä kiinnittävinä ja tehostavina aineina käytetään erilaisia metallisuoloja, enemmän tai vähemmän myrkkyjä kaikki tyynni. Netistä saisi tilattua, ehkä apteekistakin. Mutta olihan lankoja ja tekstiilejä värjätty vuosisadat varmasti ilman kemiallisia puretteitakin. Lueskelin erilaisista luonnonpuretteista ja totesin, että noitapa kasvaa ihan omalla pihamaalla. Ei kun kokeilemaan!


Kaikki kuvan langat on värjätty yhden päivän aikana. Osan kasveista tosin keräsin ja laitoin veteen likoomaan edellisenä päivänä. Pietaryrttiä lukuun ottamatta käytännössä oman pihan antimista kaikki värikasvit sekä puretteet (lähimaastosta poimittua toki pietaryrttikin).


Yläkuvan värit saatu seuraavin kasvein:
vasemmalta 1 tummanharmaa/lila. raparperi-aronia luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo (jäähtyi yön yli väriliemessä)
vasemmalta 2. sinapinkeltainen raparperi-sipulin kuoret luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo (jäähtyi yön yli väriliemessä)
vasemmalta 3. kellanvihreä nokkonen-pietaryrtin kukat luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo
vasemmalta 4. vihreä nokkonen-lupiinin lehdet  luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo
vasemmalta 5. vaaleanvihreä pihatähtimö-lupiinin lehdet valkoinen Nalle
vasemmalta 6. vaaleansininen tarhakäenkaali valkoinen Nalle
vasemmalta 7. turkoosi tarhakäenkaali  luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo
vasemmalta 8. vihertävän beige nokkonen luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo


Erityisen tyytyväinen olen noihin tarhakäenkaalista saatuihin sinisen ja turkoosin sävyihin. Hauskaa, että viininpunaisesta liemestä syntyy sinisävyisiä lankoja. :) Tarhakäenkaalissa pitäisi oleman luonnonpuretteena toimivaa oksaalihappoa itsessään, joten näitä vyyhtejä en sen kummemmin esipuretusliemissä keitellyt. Myös raparperin oksaalihapon sanotaan toimivan puretusaineena. Jostain luin, että niin ikään nokkonen toimisi puretteena. Lisäksi törmäsin artikkeliin, jossa jonkin kansanperinteen mukaan pihatähtimöä on joskus käytetty puretteena. Tästä en löytänyt kuin yhden maininnan, joten sitähän piti itse kokeilla. Kovin hailakaksi jäi tuo väri, mutta aika kivan vaaleanvihreä sävy silti. Itsessään Pihatähtimö ei langan väriä juurikaan muuttanut, vaan vihertävä sävy tarttui vasta lupiiniliemestä. Lieneekö tuolla pihatähtimöliemellä sitten ylipäätään juurikaan mitään vaikutusta, tiedä häntä. Tulipahan ainakin muutama puska kitekettyä pois pihamaalta. :)

Monissa artikkeleissa mainittiin myös liekokasvejen toimivan puretteena, niitäkin yritin lähimetsästä etsiä (mielestäni olen aikaisemmin nähnytkin), mutta nyt ei osunut silmään yhtään liekoja. Myöhempään kokeiluun jää myös puiden kuorista saatavan tanniinin käyttö puretteena (koivun kaarnaa laitoin jo likoomaan). :)


Mitään kovin nopeaa puuhaa värjäys ei ole, mutta mielenkiintoista kylläkin. Aloitin projektin purkamalla kerät vyyhdeiksi (mielestäni työläin vaihe, tai ehkä vyyhdiltä kerälle on vielä työläämpää). :) Cittarin Mammuttipäiviltä käteen jäi Seiska veikan Aapoa 4 kerää kympillä. Ei ehkä se kaikkein pehmein lanka, mutta edullista ainakin, kun ei yhtään tiennyt karahtaako koko projekti heti alkumetreillä kaseikkoon. Toisaalta järkeilin myös, että tuollaiset teolliset langat kestäisivät varmasti paremmin erilaisia lämpötilaheittoja siltä varalta, että väripatani pääsisivät vahingossa kiehahtamaan. Ja pääsiväthän ne. Ihanne lämpötila olisi 80-90 astetta, mutta eivät huopuneet vaikka välillä joku liemi taisi kiehahtaakin. Tärkeintä kai on ettei langoille tule kovin suuria lämpötilaeroja. Siksi laitoinkin langat kädenlämpöiseen veteen ja esilämmitin ne hitaasti ennen puretus- tai värjäysliemiin upottamista. Samoin värjäysliemestä poistaessa siirsin langat suunnilleen samanlämpöiseen veteen, jonka annoin jäähtyä hitaasti itsekseen (tai sitten annoin langan jäähtyä suoraan väriliemessä).


Puretus- ja väriliemiä keittelin ensin tunnin verran ennen lankojen laittoa. Lankojen kanssa padat porisivat vielä toisen tunnin. Sisällä puretin lankoja nokkos- ja raparperiliemissä kun taas ulkona porisivat väripadat. Etenkin tarhakäenkaalista ja pietaryrtistä lähti voimakkaat aromit, joita en sisälle halunnut. Prosessiin on hyvä varata paljon kattiloita, siivilöitä, huuhteluastioita sekä keppejä.


 Kirpputorilta ostin muutamalla eurolla ison alumiinikattilan. Monissa teksteissä tosin todetaan, ettei alumiinikattilassa pitäisi värjätä, sillä siitä saattaa liueta alumiinia, joka voi muuttaa haluttua väriä. Eikä pitäisi värjätä vesijohtovedellä, sillä taas kemikaalit saattavat muuttaa väriä. Muuttaa mistä? Jos ei alunperinkään ihan tarkasti tiedä mitä väriä edes odottaa. Kuka määrittelee, että mahdollinen muutos on välttämättä edes huonompaan suuntaan? Vesijohtovedellä värjäsin, alumiinikattilassa keittelin, suurpiirteisesti summanmutikalla mittasuhteet ja ajat arvioiden, välillä joku pata kiehahtikin. Enkä käyttänyt alunaa, viinikiveä, vihtrillejä tai muita kemikaaleja ja silti sain mielestäni kelpo värejä. Herran haltuun jää sitten nähtäväksi värjäysteni värinpitävyys. Värjäyksen jälkeen liottelin vyyhtejä etikkavedessä (etikan pitäisi vielä auttaa värien kiinnittymisessä), eikä ainkaan huuhteluvesiin värejä irronnut. Ajan saatossa haalistuvat varmaankin. Silti tällainen oman pihan antimista saatava kokonaan luonnon materiaalien käyttö kiehtoo enemmän kuin kemikaalien kanssa pelaaminen. Joku kokeneempi värjäri varmasti lukee postaustani kauhulla. Tietoisesti uhmasin monia kieltoja tai varoituksia. Kokeilemalla kai tähän puuhaan parhaiten oppii.


Hauskinta  tässä on se, että kaikki kasvit on kotikonnuilta kerättyjä. Vihuliaisia rikkaruohoja katselee tästä eteen päin aivan uusin silmin. Tuvan nurkalle puskevan tarhakäenkaalikasvuston voi ensi kesänä jättää huoletta kitkemättä, odotella sen kasvavan entistä tuuheampana antamaan sinisen ja turkoosin sävyjä lankoihin. :) Villiintyneet lupiinit pihan reunustalla eivät ensi kesänä harmita yhtään. -Päin vastoin, niiden kukkimista odottaa, sillä kukista saa erilaisia sävyjä kuin nyt käyttämistäni lehdistä. Marja-aronian marjojakin käytin vasta nyt ensimmäistä kertaa ja raparperikin pääsi vielä syksyllä hyötykäyttöön. Huikean hieno syyspäivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti