Työnantajani Eurajoen kunta järjesti alkuvuodesta neulesuunnittelukilpailun, jossa oli omat kategoriat villasukille ja lapasille. Tässä on tullut vuosien saatossa neulottua muutamatkin sinivalkoiset sukat koulussamme vierailleille Erasmus+ -vieraille. Niinpä päätin osallistua tuohon neulesuunnittelukisaan sillä ajatuksella, että seuraavat ulkomaan vieraat saisivat lahjaksi kenties minun suunnittelemani kunnan nimikkosukat. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että voitin tuon sukkakategorian.
Sukkien ensimmäinen versio valmistui jo helmikuussa, mutta ohjeen hienosäätö ja virallinen julkaiseminen on ottanut aikansa. Jostain syystä myös postauksen teko otti aikansa, vaikka ohje ja kuvat olivatkin valmiina. Alkuperäisessä versiossa Eurajoki-tekstin takaosassa oli tuollaisia valkoisia tipluja. Sittemmin neuloin vielä toiset sukat, joihin testineulojan palautteen pohjalta vaihdoin tekstin taakse virtaavan joen.
Kun kisa julkaistiin, syntyi heti ajatus rapukuviosta. Jokirapu on itse asiassa peräisin Eurajoen vanhasta vaakunasta ajalta ennen kuntaliitosta. Vaikka nykyisessä vaakunassa rapua ei enää ole, on rapu säilynyt tunnuksena edelleen monissa eurajokisten yhdistysten logoissa. Keskustan liikenneympyrässä komeilee niin ikään iso rapuveistos. Myös koulumme maskotti Mr Krapu on tottakai rapu.
Jokirapukuvion valintaan vaikutti myös henkilökohtaiset syyni. Vaikka itse en eurajokinen olekaan, olen asunut lapsuuteni joen varrella ja jo pienestä pitäen isäni opetti minut ravustamaan. Ravustuskauden alku oli aina odotettua aikaa, sillä saimme veljeni kanssa pitää rapujen myynnistä kertyneet tuotot. Ala-asteikäisinä rapukaupalla saamamme tienistit olivat meille lapsille vuoden "päätulonlähde". Muistan ravustuksen olleen aina myös hyvin jännää. Meillä oli muutamia rapumertoja, mutta niistä puuttui jännitys. Enimmäkseen ravustimme tikuilla, joihin oli sidottu n. parin metrin kalastajalanka. Langan päähän sidottiin syötti, yleensä palanen pakastettua särkeä (aiemmin kesällä ongituista kaloista särjet aina pakastettiin ravunsyöteiksi, petokalat eivät tähän virkaan käyneet). Syöttilanka heitettiin rantaveteen ja tikku iskettiin kiinni rantaheinikkoon. Tällaisia tikkusyöttejä laitettiin illan hämärtyessä jokirantaan paljon. Rannassa kierrettiin kokemassa tikkuja lipon kanssa (lippo oli pitkän puuvarren päässä oleva pyöreä kehikko, jonka sisällä oli verkko). Kun langan nosti, siitä pystyi sormien välissä tuntemaan oliko syötissä rapuja ruokailemassa. Jos oli, piti varovaisesti kauhaista lipolla syötin alta samalla kun lankaa nostaa varovasti. Jos ajoitus oli pielessä tai lipolla kolhaisi kiviin, karkasivat ravut syötin ääreltä eikä saalista sillä kierroksella tullut. Kierroksia jatkettiin usein yömyöhään ja saman syötin äärelle saattoi tulla aina uusia rapuja. Saaliiksi saadut ravut mitattiin ja alamittaiset (alle 10 cm) ravut päästettiin takaisin jokeen kasvamaan.
Muistan, miten isosetäni opetti minua punomaan kalaverkkoa, jotta sain valmistettua ravustuslippoja itse. Hän vuoli puusta sukkulan, jota käytettiin verkon tekemiseen. Enää en tosin taitaisi osata kalaverkkoa punoa. Vaikka äkkiäkös sellaisenkin taidon nykyään varmaan Tuubista uudelleen mieleen palauttaisi.
Ohje on suunniteltu Novitan Nalle-langalle nron 2,5 puikoilla. Koot löytyy niin naisten kuin miesten sukkiinkin. Ohje löytyy
PDF-muodossa täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti