Vietimme pääsiäistä tänä vuonna ihan vain kotona ja kutsuimme vanhempani pääsiäisaterialle. Olin päättänyt tehdä pitkästä aikaa lammaspataa. Kauppaan tosin menin vasta pitkäperjantaina, jolloin lihatiskit olivat tottakai kiinni. Onneksi lihahyllystä löytyi kuitenkin vielä marinoimatonta karitsan paistia, josta tomaattisessa liemessä pitkään haudutettuna tuli erinomaista. Jälkkäriksi leipaisin erilaisia reseptejä soveltaen mangosuustokakun, jonka reseptin kirjaan taas itselleni tänne blogiin ylös.
3.3 dl kuohukermaa
1 tl vanilijasokeria
265 g Philadelphia tuorejuustoa
100 g vanilijatuorejuustoa
1 dl Skyr vanilijajogurttia
1,5 dl mangososetta
5 liivatelehteä
3 rkl appelsiinimehua
Kiille:
3,5 dl mangososetta
4 liivatelehteä
2 rkl vettä
Koristelu:
tummaa suklaata
valkosuklaata tai tomusokeri-vesi -kuorrutetta
Valmistus:
- Murskaa Digestivekeksit. Sulata rasva ja sekoita keksimurujen kanssa. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin. Painele keksiseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta vuoka jääkaappiin.
- Upota liivatteet runsaaseen, kylmään veteen ja anna liota vähintään 10 minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon vanilijasokeri. Sekoita keskenään tuorejuustot sekä jogurtti. Nostele kermavaahto juustoseoksen joukkoon. Kuumenna miksrossa appelsiinimehu. Liuota hyvin puristetut liivatteet kuumaan mehuun yksitellen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Levitä täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.
- Liota kiillettä varten liivatteita noin 10 minuuttia kylmässä vedessä. Kuumenna mikrossa vesitilkka. Liuota hyvin puristetut liivatteet kuumaan veteen. Kaada liivateseos mangososeen joukkoon samalla sekoittaen. Valuta kiille hyytyneen kakun päälle varovasti, jotta juustotäyte ei sekoitu. Hyydytä jääkaapissa vielä vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.
- Koristele hyytynyt juustokakku suklaasta tehdyin pajunkissakoristein. Sulata mikrossa muutama pala tummaa suklaata. Valuta sula suklaa pieneen Minigrip-pussiin ja leikkaa kulmasta pieni pala pois. Pursota suklaasta kiekurat kakun reunoille. Koristele kakkuun pajunkissoja sulasta valkosuklaasta tai tomusokeri-vesi-kuorrutteesta.
Kaunis kakku, todella taidokas ja varmasti myös maistuva.
VastaaPoistaAikku
Kiitos. :) Nää mun leipomukset ei ihan joka kerta mene maaliin asti, mutta nyt sattui onnistumaan.
Poista