Lentävät Ladyt

Jos olet blogiani lueskellut, tiedätkin että omistan aika monet villasukkaparit. Olen myös mekkoihmisiä - kesät talvet. Ja villasukkien tulee sointua yhteen käyttämieni mekkojen kanssa. Viime syksynä ompelin Sporttimekon, josta muodostuikin yksi lempivaatteistani - Paitsi että mekon kanssa täydellisesti mätsäävät villasukat puuttuivat. Talvella metsästinkin Nurjasta varta vasten mekon nyörin väriin sointuvaa pinkkiä sävyä, sillä ajatuksissa oli pinkki-mustat kirjoneulesukat Sporttimekon kaveriksi. Sopiva merinosukkalanka löytyikin ja sille kaveriksi kasmirsekoitteinen musta Hot Socksien Pearl -lanka.

Aloitin Puikkomaisterin Sukkasirkus -kirjan Lentävien ladyjen neulomisen jo maaliskuussa, mutta matkan varrelle sattui sormen murtaminen ja pari muuta muuttujaa ja niinpä sukkien valmistuminen venyi lopulta heinäkuulle saakka. Sormen lopulta kuntouduttua otin pitkään puolitiessä olleen kutimen mukaan kesälomareissullemme. Sukkapari valmistui lopulta jossakin Itämeren aalloilla Ruotsin ja Rostockin välillä.  

Halusin varresta hieman alkuperäisohjetta pidemmät ja niinpä aloitin sukat ohjeesta poiketen kärjestä, jotta voisin tarpeen mukaan soveltaa sukkaan lisää leveyttä varren edetessä. Pohkeen kohdalla levensin tuohon ylimmäisen ornamenttiraidan kuvioon mutulla pari silmukkaa (yhteensä lisäsilmukoita tuli siis kuusi, koska mallikerta toistuu varressa kolmesti). Ornamenttikuvio näyttää melko monimutkaiselta, mutta on lopulta yllättävänkin simppeliä neulottavaa, koska pitkiä langanjuoksuja ei juurikaan tule. Leveä staattinen muistilappu osoittautui aivan ehdottomaksi avuksi kirjoneuletta tehdessä. Sukkia kun on neulottu niin asuntoautossa kuin lautallakin ja ilman paikallaan pysyvää muistilappua olisin todennäköisesti sekoillut mallikuvion riveissä aika monta kertaa. Olin niin tohkeissani kuviosta, että epähuomiossa neuloin pohjankin ornamenttikuviolla, vaikka ohjeessa pohja olikin tehty pelkistetymmällä raitamallilla. 

Olipa ihana neuloa pitkästä aikaa ja sukista tuli kivat, vaikka projekti venyikin paljon odotettua pidemmäksi. 

Tontonton-mustikkapiirakka

 

Tyttäreni hyvä ystävä on moniallergikko, mikä välillä aiheuttaa päänvaivaa tarjoilujen suhteen, etenkin leivonnassa, joskin niitä allergioita piisaa täällä kyllä omasta takaakin ihan riittävästi. Tyttö oli meillä tällä viikolla yökylässä ja ehdotti, että leipoisimme mustikkapiirakan. Sinänsä hyvä idea, sillä juhannuksen jäljiltä jääkaapista löytyi vielä puolilleen jäänyt vanilijakastikkeen jämäkin. Ensireaktioni oli kuitenkin Hmmm... Mistä ihmeestä keksisin munattoman, maidottoman ja gluteenittoman piirakkareseptin? Vaan ei hätää, tytöllä oli puhelimessaan kuva tädiltään saamasta ruutupaperille kirjoitetusta piirakkareseptistä. Sillä siis, varsinkin kun lähes kaikki tykötarpeet sattuivat löytymään omista kaapeista (pois lukien kauramaito ja soijajogurtti, eli nopea kauppareissu täytyi silti tehdä).

Innokkaiden apuleipureiden kanssa ryhdyimme toimeen. Vaikka blogini tosiaan on enemmän käsityöpäiväkirja, taltioin tänne aina silloin tällöin myös joitakin reseptejä, lähinnä itseäni varten, mutta josko tästä reseptistä jollekin allergioiden kanssa pähkäilevälle on jotakin iloa, niin laitetaan se tänne talteen myös.

***

Pohja:

2 banaania
2 rkl pellavansiemeniä
2 rkl vettä
3 dl kaurahiutaleita
2 dl mantelijauhetta
1 dl kaurajuomaa
½ tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa

Muru (aika reilu annos):

1 dl kookosöljyä
1 dl hunajaa
3 dl kaurahiutaleita
(kanelia)

Täyte:

400 g vanilija soijajogurttia
mustikoita
(ripaus sokeria)

Laita uuni lämpenemään 175°C. Turvota pellavansiemeniä hetken vesitilkassa. Pilko banaanit ja lisää sekaan loputkin pohjan ainekset. Soseuta koko massa sauvasekoittimella tahnaksi. Voitele piirakkavuoka (itse käytin maidotonta margariinia). Lusikoi pohjamassa vuokaan ja painele tasaiseksi. Levitä päälle soijajogurtti ja ripottele pintaan haluamasi määrä mustikoita (itse käytin ihan pakastimen aarteita). Ohjeessa ei varsinaisesti käsketty lisäämään pintaan sokeria, mutta koska olen sokerihiiri ja pohjassakaan ei ollut yhtään lisättyä sokeria (joo banaaneista ja hunajasta kyllä tulee makeutta), sirotin mustikoiden päälle hieman sokeria.

Sekoita keskenään muruainekset (itse unohdin tuon kanelin murutäytteestä, mutta ei oikeastaan haitannut) ja ripottele murumassa tasaisesti piirakan pintaan mustikoiden päälle. Paista 175 asteessa n. 45 min. Anna jäähtyä hieman. Halutessaan piirakan voi tarjoilla vanilijakastikkeen kanssa (näitäkin löytyy jo kaura- tai soijapohjaisina aika kivasti), mutta piirakka toimii mainiosti myös ihan ilmankin kastiketta.

***

Pohja ei tokikaan ole aivan yhtä rapsakka, mitä se olisi ehkä perinteisen leivonnan myötä, mutta banaaninen pohja ja mustikat toimivat hyvin yhteen. Itse rakastan myös kardemummaa ja se maistuu kivasti pohjassa. Murumassan kookosöljy tuo piirakkaan niin ikään kivan lisäsäväyksen. Jos siis tykkää kookoksesta, se kun tuppaa vähän jakamaan mielipiteitä. Kookoksen maku ei mielestäni kuitenkaan häiritsevästi puske läpi.

Lisää kesäteeppareita

Näköjään aina juhannuksen alla havahdun siihen tosiasiaan, että poikani teepparit alkavat olemaan kittanoita ja sitten iskee teepparitehtailun sarjatuotantovaihe päälle. Viime vuonna näihin aikoihin tapahtui sama asia. Tällä kertaa tuotantoon lähti Tampereen kässämessuostos Kankaisen kojulta. Kuosi näyttäisi olevan jonkinlainen Spidermanin ja alienien fuusio. Pojalle mieluinen.

Toinen toteutukseen päätynyt kuosi oli Majapuun tarjouskankaista Paatti-trikoo. Ostettu kyllä jo jonkin aikaa sitten, mutta näytti edelleen olevan outlet-tuotteissa. Mieluinen oli tämäkin kuosi. Pääntien kanttauksen värit on poika saanut valita itse (siis minun esikarsimista vaihtoehdoista :D). Hyvät valinnat teki molemmissa.

Kaavana näissä molemmissa samainen Ottobren Simply Basic (OB 1/2021), millä tein muutama päivä sitten heijastavalla hello-tekstillä koristellun paidan. Tuolle hello-paidalle kävikin sitten melko nopea "katastrofi". Paita ehti olla pojan päällä ehkä kaksi tuntia, kunnes tuli mieleen lähteä jahtaamaan kynsiään lakkaavia tyttöjä takaa. Heijastavan hello-tekstin lisäksi paidan helma on nyt koristeltu pikkusiskonsa kaverin vaaleansinisin kynsikuvioin. Että jos jollakin on konsteja, miten kynsilakka lähtee vaatteista, niin vinkkejä otetaan vastaan.

Poikani on mieltynyt nykyään aika väljiin t-paitoihin, joten levensin hieman mutulla tuota alkuperäiskaavaa. Osviittaa leveyden mittoihin mallailin väljemmästä Adidaksen teepparista.

Teeppari heijastavalla silityskalvolla

Tämän vuoden Ommel-festariostokset jäivät kovin maltillisiksi. Eräs heräteostoistani oli kuitenkin Moikon heijastavat silityskalvokuvat. Tuollaiset tekstiprintit maksoivat euron kappale. Ostin muutaman hello- ja hola -moikkauksen perinteisenä harmaanhohtoisena sekä oranssina. Vähän jäi ehkä sellainen pieni kipinä hankkia jossain vaiheessa itsellekin Cricut-leikkuri. Ehkä täytyy kirjoittaa joulupukille. :D

Poikani paitalaatikosta lähti inventaarion myötä puolet paidoista poistoon. Lähdin tutkimaan olemassa olevia kangasvarastojani ratkaisuna akuuttiin teepparivajeeseen. Löytyi tuollainen tummansininen ohut trikoo, joka oli juuri omiaan kesähelteisiin ja silityskalvotestailuja varten. Sinistä taustaa vasten harmahtava hello-teksti toimi oranssia paremmin. Tilkuista kaivoin myös siniharmaan trikoon jämän pääntien kanttausta varten. Teepparineulos oli tosin sen verran ohutta ja plurua, että pääntien kanttauksen sai tehdä todella kieli keskellä suuta. Paksumpi siniharmaa trikoo kun meinasi väkisinkin rutata ohuen tummansinisen paitakankaan pienille rutuille. Onnistui lopulta yllättävänkin hyvin, vaikka pelkäsin, että pääntie saattaisi jäädä lopulta lepruksi, kun venytin kanttaustrikootakin sen verran kevyesti.

Tämä oli ensimmäinen silityskalvokokeiluni (...ja tokihan kannattaa heti sen yhden kerran perusteellakin haaveilla omasta leikkurista :D), opiksi otettavaa oli tässäkin. Ensinnäkin yllätyin miten pitkään kalvoa tuli lopulta silitysraudalla painaa (tai sitten vanha silitysrautani on menettänyt tehoaan, eikä anna täysin sitä lämpöä, mitä parilla pisteellä normaalisti pitäisi). Aloitin ohjeen mukaisella kahden pisteen lämmöllä painaen voimakkaasti 15 sekuntia. Odotin. Annoin vähän jäähtyä. Kokeilin varovasti. Totesin, etttä toimenpiteen saakin suorittaa surutta uudelleen. Lisäsin vähän myös lämpöä. Tällä kertaa silityskuva oli ottanut paremmin kiinni. Tai tiedä sitten oliko jo liiankin hyvin vai oliko kyse vain siitä, että teksti koostui ohuista kapeista toisiaan lähellä olevista raidoista. Raitojen väliin näytti jääneen kalvosta pieniä huituja. Hetken mielijohteesta päätin rapsutella raitojen väliin jääneitä rippeitä pois. Virhe. Rapsutteluni seurauksena paidassa on nyt pientä heijastavaa tähtitaivasta vähän siellä ja täällä. Hiput ovat toki niin pieniä, etteivät ne normivalossa näy, eli sikäli asia tuskin kovin paljon haittaa. Ehkäpä ainakin osa niistä lähtee myös pesussa. Otin välillä paidasta kuvaa salamalla, zoomasin kuvaa ja yritin nyppiä minihippuja pinseteillä pois.

Paidan kaavana tässä jälleen luottokaavaksi muodostunut Ottobren Simply Basic (OB 1/2021).

Boksereita tilkuista

 

Reilu viikko sitten sain lastan pois sormestani ja olen jumpannut nivelen liikkuvuutta nyt virkkaamalla. Aloitin ikuisuusprojektin, joka valmistunee ehkä joskus. Oli kuitenkin aika kaivaa esiin myös ompelumasiinat, jotka eivät olekaan aikoihin olleet näin pitkään käyttämättöminä.  Pojan vaatelipastoa järjestellessä vastaan tuli pari ammottavaa aukkoa: akuutti teeppari- ja kalsarivaje. Näistä kahdesta päätin pitkän ompelutauon jälkeen aloitella siitä piiloon jäävästä osuudesta eli kalsareista.

Ammensin blogini syövereistä edellisen bokseripäivitykseni löytääkseni mitä kaavaa olen aiemmin käyttänyt. Ajassa täytyi matkustaa taaksepäin aina vuoteen 2018 asti. Kyseinen Mr Leopard (OB 6/2016) on käytössä toimivaksi osoittautunut ja siitä löytyi riittävästi kokoja vielä näin viisi vuotta myöhemminkin. Sillä siis. Sovitusvaiheessa modasin kaavaa typistämällä lahkeista hieman mittaa pois. 

Kokemus on osoittanut itse ompelemani bokserit kaupan boksereita pitkäikäisemmiksi. Laadultaan ja koon puolesta. Tässä kohtaa sitä sitten miettiikin, että minkä ihmeen takia näitä on viimeksi ommellut viisi vuotta sitten, kun kalsarivarastoa olisi voinut tilkuista päivitellä tämän tuosta. Materiaalia tuntuu ainakin tilkkulaatikkoon kertyvän yhtenään. Näihinkin boksereihin yhdistelin eri jämäkankaita. Melkein naurettavankin pieniä jalkapallokuosien tilkkuja on tullut tilkkulaatikkoon jemmattua sillä ajatuksella, että niistä saisi ehkä joskus kivan tehosteen johonkin projektiin. Päätyivät nyt boksereihin.

Eskarilaisen tunika

Ompelin jo maaliskuun puolella eskari-ikäiselle siskontytölleni synttärilahjaksi tunikan. Synttäreille lähtö kuitenkin siirtyi sairastumisten vuoksi ja niinpä synttärilahjan antokin on viivästynyt pahasti. Vihdoin pääsimme näkemään ja sain synttärilahjan toimitettua. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Postauksen julkaisuakin olen viivytellyt siihen asti, kunnes lahja on toimitettu perille. Toisaalta murtuneen sormeni kanssa käsityöt taitavat tänä keväänä jäädä melko vähiin, että tuleepahan nyt toukokuullekin ainakin yksi postaus. 

Tunikan kaavana vanha tuttu Ottobren Blå Blomma (OB 1/2016). Kangas tilattu jo jonkin aikaa sitten Majapuulta, meinasin tarkistaa kuosin nimenkin, mutta eipä näyttänyt enää löytyvän valikoimasta. Nyt kun katson kuosia niin näyttääpä tuo olevan melkein enemmän syysteimainen kuin keväinen, mutta mahtunee tunika varmasti vielä ensi syksynäkin koulun alkaessa.

Käärijä-hihat

Koulun perinteisiin vappunaamiaisiin haluttiin ylläripylläri Käärijä-hihat. Piti alunperin tehdä hihat Kaksosflikkojen Käärijä-neuleen ohjeella. Metsästin ympäri kaupunkia sopivan vihreää lankaa, joskin huonolla menestyksellä. Lähimmäksi päästiin perus Seiskaveikan limen sävyllä. Nähtävästi ilmeisen moni oli tullut samaan johtopäätökseen, sillä kyseinen sävy oli lähes joka marketissa loppu tai juuri loppumaisillaan. Onnistuin kuitenkin haalimaan kolme kerää ja laitoin Käärijä-neuleen puikoille, vaikkei sävy täysin oikea ollutkaan.

Ehdin saada toisen hihan valmiiksi, ja toinen ei todennäköisesti koskaan valmistukaan. Tiistaina teloin liikuntatuntia pitäessä sormeni. Totesin heti tuolloin, etteivät Käärijä-hihat ainakaan neulomalla perjantaiksi valmistuisi. Ajoin töistä suoraan kangaskauppaan metsästämään sopivan sävyistä vihreää kangasta. Josko tilanteen ehtisi pelastaa vielä vaihtamalla suunnitelmaa. Pettymys olisi suuri, elleivät luvatut hihat määräaikaan mennessä valmistuisikaan. 

Kaavojahan ei taaskaan ollut, mutta päätin lähteä soveltamaan ja katsoa mitä eteen tulee. Kopioin hihat perusraglanhihaisen paidan kaavoista. Merkkasin hihan kaavaan poikkiviivoin kohdat "makkaroille", jonka jälkeen leikkasin hihakaavan pituussuunnassa kolmeen osaan. Kangasta leikellessä "lihotin" suikaleita muhkulakohdissa ja lopulta saumuroin suikaleet yhteen. Kapeisiin kohtiin ompelin vielä siksakilla kiristävät kuminauhat. Näin jälkeenpäin ajatellen likipitäen samaan lopputulokseen, mutta paljon helpommalla, olisi varmaan päässyt pelkillä extraleveillä hihoilla ja kuminauhaoperaatiolla. 

Ja koska koko projekti eteni enemmän Teen ensin ja ajattelen sitten -strategialla, surautin hihat pääntierinkulaan kiinni ja totesin, että takaosahan näytti aivan köpöltä pelkkien hihojen kanssa. Piirtelin vielä raglapaidan selkäosan yläosan kaavan ja ratkoin rinkulan sekä hihojen takaosien sivupäärmäykset auki, jotta sain lisättyä taakse pienen selkäkappaleen. Joka sekin jäi turhan leveäksi, mutta sormipuolena en jaksanut naamiaisasun takia enempää ratkoa. Käyttäjälle kelpasi tämäkin versio.

Keskiviikkona kävin työterveydessä. Murtunuthan sormi oli. Jänne repäissyt nivelestä palan irti ja lähete käsikirurgille. Irtopala kuitenkin onneksi suht hyvässä asennossa, eikä leikkausta tarvittu, mutta lastan kanssa täytyisi tulla toimeen seuraavat kuusi viikkoa. Ainakin. 😤 Tarkoittaa, että ainakaan kuuteen viikkoon ei tarvitse kutimia esiin kaivaa, eikä tuo murtunut sormi ompeluakaan nyt varsinaisesti helpottanut. Paikoin viimeistelyjälki melkoista sutta ja sekundaa. Päätin kiikuttaa saumurinikin huoltoon. Ei siksi ettäkö rikki olisi, mutta lähinnä, ettei mieleen tulisi enää lisää hullutuksia. Nytpä tuo ainakin joutaisi olemaan perushuollossa.

Käsikirurgireissullani yritin metsästää kaulukseen niittejä tai rekvisiittaa Porista, Rauman valikoimista kun sopivia ei tullut vastaan. Eikä tullut Poristakaan, ei Nappi ja nauhasta, Taitavasta eikä Eurokankaastakaan. Päädyin ompelemaan mustasta huovasta pienet tötteröt, jotka kiinnitin käsin muutamalla pistolla kiinni kaulukseen.

Viimeistelyjäljen ja työvaiheiden suunnittelun osalta ei ehkä mestarillisin tekeleeni, mutta tällä kertaa näin. Sentään valmista tuli määräaikaan mennessä ja käyttäjä oli asuunsa tyytyväinen. Nyt olisi sitten yksi purkua odottava limenvihreä hiha ja kolme kerällistä ärtsynvihreää lankaa odottamassa, että käsi jossain vaiheessa kuntoutuisi taas neulomiskuntoon. Mitä ihmettä niistäkin sitten tekee? Kesäkuuhun mennessä koko Käärijä-hypetyskin lienee jo laskusuunnassa.