Kolean kesäillan huivi

Jostakin alelaarista tarttui taannoin matkaan tuollainen liesu kangas ilman sen suurempaa visiota lopputulemasta. Heinäkuun vilpoiset kelit toivat merkityksen tuolle alekangaspoiminnalle. Olimme ystävien kanssa lähdössä koleassa säässä kesäteatteriin. Pikasurautuksena ompelin aleliesun tuubihuiviksi lämmittämään kaulaa ja niskaa. Ja hyvä oli, kun ompelin, vilu olisi tullut ilman huivia.

Värein puolesta kangas on aika neutraali. Toimii ainakin tuon aiemmin omplemani mustan Kardemumma-paidan kanssa. Toisaalta tummempi ruskea sävy osuu myös aika liki alkukesällä ostamani pitkän hameen kanssa.

Camilla-mekko

Toukokuussa kolusimme tyttären kanssa yhdessä Jätti-Rätin konkurssimyynnistä kankaita. Neiti valitsi itselleen mekkoa varten tämän sinisen viskoosikankaan. Taaskaan en olisi itse osannut tähän kuosiin päätyä, mutta näköjään tyttö tietää tyylinsä ja mekko näyttää kivalta.

Helpoimman kautta tyttö ei äitiä tällä kertaa ompeluhommissa päästänyt, sillä kaavaksi neiti valitsi Mekkotehtaan Helmat-kirjasta Camillan. Itse olisin saattanut päätyä johonkin hieman yksinkertaisempaan malliin, mutta tulipa samalla opeteltua hieman uusia tekniikoita. Joskin joustamattoman kankaan ompelu jo sinälläänkin menee hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle, sillä normaalisti ompelen enimmäkseen joustavia materiaaleja.

Uusista tekniikoista mainittakoon esimerkiksi tuollainen kuminauhapoimutuksen ompelu. Jostain syystä ajatus siitä, että alalankana toimii kumilanka, on aina jollain tapaa kuumottanut. Eikä se ihan ykkösellä maaliin mennytkään. Ensimmäiseen testitilkkuun kerin tuon kumilangan ilmeisesti liian löysästi puolalle, sillä lopputulos ei tuonut kovinkaan kummoisia rypytyksiä, lähinnä poimuja alalangalle. Kun venytin kumilankaa puolatessa kireämmälle, sain lopulta tuon mekon selkäosan rypytyksen ommeltua. Hihansuita rypyttäessä tuli sitten jälleen tuollainen löysempi poimutus, vaikka mielestäni olin kiristänyt alalankaa puolatessa reilusti. Sain asian fiksattua kuitenkin ilman purkuhommia pienin kikkailuin. 

Toinen uusista tekniikoista oli piilovetoketjun ompelu. Onnistui riittävän liki ilman erillistä piilovetoketjupaininjalkaakin. Vyötärösaumakohdasta tuo vetoketju hieman pilkistää, mutta on onneksi suht samaa väriä mekon tummemman sinisen pohjan kanssa, eikä tuo ainakaan omaa silmää häiritse.

Tavoistani poiketen pitäydyin melko lailla ohjeessa, joskin jätin mekon helmaosasta vuorin pois. Helmaosan liittämisen ja piilovetoketjun ompelun suhteen ohjeistus oli mielestäni muutenkin jotenkin vähän epämääräisempi, joten tein sitten mutulla sillä tavoin kuin itse parhaaksi katsoin. Piilovetoketjun ompeluun ilman erikoispaininjalkaa löytyi onneksi selkeä Youtube-tutorial.

Helmat-kirjassa kankaan menekki arvioidaan mielestäni yläkanttiin, sillä tälläkin kertaa kangasta kului vähemmän kuin ohjeessa. Tai sitten olen vain mestari sniiduilemaan kankaita leikatessa. Painoa helmalle tuli silti yllättävänkin paljon. Jos nyt jotain jälkikäteen muuttaisin, niin kiristäisin hihoja kannattelevia kuminauhoja tiukemmalle kuin mitä tällä hetkellä ovat. Ohjeesta poiketen liitin hihat ennen helman ompelua. Nyt tiedän, miksi olisi kannattanut noudattaa annettua ompelujärjestystä. Helman paino nimittäin venytti yläosaa valumaan hieman alemmas kuin kuin tuossa hihojen mallailuvaiheessa oletin. Koska hihoja kannattelevat kuminauhat saisivat olla pykälää kireämmät, saattavat välillä hihat valahtaa olkapäiltä. Toinen hiukan ärsyttävä seikka on, että mekon valuessa rintsikoiden yläosa saattaa hieman pilkistää tuosta edestä. Vähän pohdin, auttaisikohan asiaa, jos ompelisin tuohon eteen tummansinisen pitsin, jolloin etuosan yläreuna hieman nousisi. Toisaalta se tuskin juurikaan auttaa hihojen valahtamista. Ehkä täytyy vain hiukan purkaa hihojen olkareunusta ja kiristää kuminauhoja tiukemmalle.

Rapusukat

 
Koulullamme käy vuosittain useitakin Erasmus-vieraita ja perinteeksi on muodostunut lahjoittaa jokaiselle Erasmus-vieraalle villasukat. Sukkia neulotaankin pitkin vuotta talkoilla ja koulun henkilökunnan lisäksi projektiin on osallistettu mummoja ja kotiväkeä. Pari vuotta sitten voitin Eurajoen kunnan järjestämän villasukkien suunnittelukilpailun rapuaiheisilla villasukilla. Rapu siksi, että se on koristanut kunnan vanhaa vaakunaa ja on edelleenkin monen seuran logossa. Myös koulumme maskotti on Mr Krapu.

Näitä rapusukkia onkin tullut neulottua jo useammat. Kun kaipaan simppeliä neulottavaa vaikkapa reissuneuleeksi autoon mukaan otettavaksi, puikoilla on usein keskeneräiset Mr Krapu -sukat. Tällä kertaa olin laittanut rapusukat puikoille vaaleammansinisen sävyssä kuin normaalista. Tein sukkiin myös lyhemmät varret kuin aiemmin, sillä en ollut ihan varma vaaleansinisen jämälangan riittävyydestä. Tekeleet ovat kulkeneet mukana jo muutamallakin autoreissulla. Tällä viikolla nappasin neulepussukan kaveriksi myös päivystykseen. Näin juhannuksen jälkeen päivystyksessä saikin odotella hulppeat viisi ja puoli tuntia! Ilman neuletta olisi varmaan pää räjähtänyt aulan televisiosta pyöriviin TV Shopeihin ja Onnen arpoihin. Mutta tulivatpahan ainakin sukat valmiiksi. Onneksi olin ennakoinut ja varannut neulepussukkaan myös toisen keskeneräisen projektin, joka sekin pääsi jo hyvään vauhtiin ennen kuin pääsin vihdoin vastaanotolle.

Rapusukkien lankana käytetty jämävarastoista löytyneitä Nalleja, puikot nro 2,5.

Gluteeniton kardemummakakku

Olen pitkään metsästänyt hyvää reseptiä helppoon ja mehevään kahvikakkuun. Yleensä lähden selailemaan tavallisia reseptejä ja sitten muuntelen niistä mutulla gluteenittomia versioita välillä onnistuen ja välillä sitten taas ei. Useimmiten kahvikakkujen kanssa on tullut ongelmaksi se, että kohoavat uunissa turhankin hyvin ja repeävät sitten rumasti pohjastaan. Mutta nyt onnistuin vihdoin kakussa, joka on paitsi helppo ja mehevän herkullinen, eikä paistojälkikään tökkinyt. Piti siis kirjata ohje ylös vastaisuuden varalle, kun en kuitenkaan hetken päästä muista mitä reseptiä käytin alkuinspiraatiossa ja miten sitä lopulta muuntelin. Alkuperäinen ohje on bongattu Kakkuviikari-blogista, jos kakun haluaa siis tehdä perinteisenä ei gluteenittomana versiona.

Gluteeniton kardemummakakku

2 munaa
2½-3 dl sokeria
2,5 dl kermaa
125 g voisulaa
2 dl Sunnuntain gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1 dl kaurajauhoa
½ dl hienoa riisijauhoa
½ dl mentelijauhetta
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2½ tl kardemummaa

gluteenitonta korppujauhoa

Sekoita munat ja sokeri keskenään puuhaarukalla, ei tarvitse vatkata. Sulata voi ja lisää kerma voisulaan. Yhdistä voi-kermaseos muna-sokeriseokseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi jauhoseos taikinamassaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 45 min. Kokeile kakun kypsyys tikulla.

Kakusta tulee ihanan mehevä ja kardemummainen. Kaurajauho + mantelijauhe tekevät siitä melko helposti murenevan, varsinkin jos kakkua syö heti paiston jälkeen. Seuraavana päivänä kakku pysyy paremmin kasassa, mikäli malttaa odottaa seuraavaan päivään. 

Irvikissan inspiroima yöpaita

 
En ole oikein pitkään aikaan omistanut varsinaista yöpaitaa. Pitkät yöpaidat tuppaavat kääriytyä kainaloihin ja siksi arvostan mieluummin väljempiä teeppareita. Vilukissana kovin kepeät satiinitopit eivät myöskään koskaan ole olleet oikein minun juttuni. Kissat sen sijaan ovat ja itse asiassa aika usein sellainen parkkeeraakin yöksi jalkopäähän. Niinpä halusin ommella yöpäaidan Irvikissan elämänviisauksilla. Irvikissalta olisi toki löytynyt useitakin erilaisia kuuluisia lainauksia, mutta jotenkin tämä "I'm not Crazy, My Reality is just Different than Yours."  puhutteli eniten.

Paidan kaavan pohjana käytin Jujunan yöpaitakaavaa (Suuri Käsityö 11-12/2023), mutta lyhensin mallia ja tein pari muutakin muokkausta. Etuosan koristelin Irvikissakuviolla, jonka leikkelin elektronisella leikkurilla ruusukultaisesta silityskalvosta jo toukokuussa. Vision loppuun saattaminen vain otti taas aikansa. Paitaan valikoitui melko napakkaa mustaa trikoota, koska sellaista nyt sattui varastosta valmiiksi löytymään. Näin jälkikäteen mietittynä yöpaidassa olisi ehkä toiminut paremmin sellainen ohuempi trikoo, mutta toisaalta paidasta tuli aika kiva. Saatanpa käyttää tätä väljänä teepparina muulloinkin kuin yökkärinä.

Kesätanttuja

 
Jätti-Rätin konkurssimyynnistä jäi käteen tällaista söpöä ja aika kevyttä sinertävää trikoota (muun muassa... jäi sieltä toki metritolkulla kaikkea muutakin kangasta, mutta niistä sitten ehkä tuonnempana, jahka projektit ensin valmistuvat). Arvelin, että alle kouluikäiset veljentyttöni arvostaisivat näitä leikkipuistossa temmeltäviä pupuja, kissoja ja mitä lie oravia, joten surautin trikoosta heille kepeät kesätantut.

Kaavaksi valikoitui vuoden 2022 Ottobresta (3/2022) simppeli perusmekko Holiday Smile. Itselleni ihan uusi kaavatuttavuus. Omaan silmään näyttää ehkä hitusen leveältä mallilta, mutta paha sanoa, miltä sitten päällä näyttää, kun sovituskappaleet asuvat parin tunnin päässä. Toisaalta saahan tuollainen kevyt kesätanttu ollakin hiukan väljempää mitoitusta. Ja aika söpöthän näistä samistelumekoista kyllä tuli. Nyt saisi sitten tulla ne helteet!

Pitsisomisteinen kesätoppi

 
Kolusimme toukokuussa Jätti-Rätin konkurssimyyntiä yhdessä tyttäreni kanssa ja pakko myöntää, että hyvä kun otin neidin mukaan. Enpä olisi enää osannut ennakoida, millaiset vaatteet ja kankaat tällä hetkellä ovatkaan neidin mieleen. Värimaailman puolesta suosiossa tuntuivat olevan tummansiniset sekä pastellinsävyiset kankaat. Kyseiseen kesätoppiin neiti valitsi itse materiaalit ja mallikin on täysin hänen visioimansa. Valmista kaavaa tähän ei ollut, joten improvisoin topin kaavan vanhasta spegettiolkainmekosta. Tuo etuosan rypytys tosin hiukan muutti mallia erilaiseksi, mitä itse oletin.

Toppi on siis äidin ja tyttären yhteistyön tulosta. Design on tyttären, kaavoitus äidin käsialaa. Tytär sai itse leikellä kankaat ja suoritti suurimman osan ompelutyöstäkin ohjeideni mukaan. Mutta nuo peijakkaan spagettiolkaimet tuottavat edelleen voimasanoja. Tiesin spagettiolkainten ompelun jo entuudestaan kinkkiseksi nysväämiseksi ja siksipä ehdotinkin heti suosiolla, että minä ompelisin olkaimet. Vaaleankeltainen trikoo tuntui aika plurulta kankaalta, joten järkeilin, että olisi hyvä idea tukea olkaimia sisään ommellulla framillonnauhalla. 

En nyt osaa sanoa oliko hyvä vai huono idea. Framillonin seurauksena olkaimiin tuli tuollainen pieni rypytys. Enpä sitten tiedä venytinkö sittenkin ompeluvaiheessa tahattomasti framillonia vai venahtiko tuo lötkö trikoo hiukan ommellessa. En nyt ihan hirveästi noista rypyistä olkaimissa välittäisi, mutta jos ajattelee posin kautta, niin toisaalta olkainten rypyt hiukan hämäävät sitä tosiasiaa, ettei tuo plurujen ohuiden olkainten ompelujälki kaikin paikoin ihan priimaakaan ole. Ja mikäli tuolla ei olisi sitä framillonia, olisivat olkaimet todennäköisesti venahtaneet liian pitkiksi. Topin takaosan yläreunan käänteeseen ommeltiin niin ikään framillonia. Edessä sitä ei ole, sillä joustamaton pitsi tukee kyllä etureunaa. Näin jälkiviisaana voisi todeta, että tuon etukappaleen rypytyksen olisi ehkä kannattanut tehdä ennen pitsin ompelua, sillä rypytyksen jälkeen tuo joustamaton pitsi alkoi keskeltä hieman töröttää. Fiksasimme sen parilla alareunan pistolla. Lopulta topista tuli tyttärelle tosi mieluinen ja meni heti käyttöön.