torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäistunnelmissa

Kevääksi ja pääsiäiseksi varsinkin on kiva pukea jotain pirteän keltaista. Jostain syystä lastenvaatteiden valikoimassa ei kuitenkaan kovinkaan paljon näe tuota pirtsakkaa väriä. Taannoin kirpputorilta bongasin tuollaisen keltaoranssin retroliinan. Oli aika laittaa liina palasiksi!

Pöytäliinan uusi elämä
 En kuitenkaan osannut päättää käyttäisinkö liinasta tuon kulmissa olevan ruutuosan vai sivujen keskelle jäävän raitaosan. Joten leikkelin palaset sekä ruutua että raitaa. Tuleepahan lisää ompelutreeniä. Sitä paitsi en ollut koskaan tehnyt vuorellista mekkoa, joten toinen kappale mahdollisia ompelussa tahpahtuvia aivopieruja varten. :) Vuoriksi päätyi varaston perukoilta pari vanhaa keltasävyistä tyynyliinaa. Materiaaleista ei siis juurikaan syntynyt kuluja, meni syteen tai saveen. Napitkin kun ovat niin ikään kirpputorilöytönä tehdystä euron jättikokoisesta nappipussista.

ruutua ja raitaa...
Lopputulokseen olen tyytyväinen. Joksin kummassakin tapauksessa neuloin tuon vuorin eri tavoin. Ensimmäisessä mekossa hieman vaikeammin ja jälkimmäisessä sitten niin kuin se olisi heti aluksikin pitänyt järkeillä. Lopputulos kuitenkin kutakuinkin samanlainen. Fiksumpi jos olisin ollut, olisin leikellyt tuon vuorin heti aluksi hieman lyhemmäksi, niin olisi helman käännös taittunut nätimmin, nyt jouduin kääntämään vuorin helmaa sen verran enemmän, että joissakin kohtaa tuli vuoriin pari mutrua. Korjaan myöhemmin, jos jaksan. Pääsiäinen mennään nyt kuitenkin hieman mutrullaan olevalla vuorilla. Ja päällikangas joka tapauksessa näyttää hyvältä kummassakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti