keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Syysmekko

Pojalleni olen tehnyt parit housut joustofroteesta, ja jotenkin olen nyt tykästynyt tuohon materiaaliin. Syksyn tullen halusin tehdä siitä myös itselleni mekon. Kaavana jälleen tuo aiemminkin käyttämäni A-linjainen mekkokaava, jonka olen joskus kopioinut vanhasta hyvin istuvasta mekostani.Tällä kertaa muokkasin mekosta hihattoman mallin, sillä materiaalina joustofrotee on melko paksua ja tulen käyttämään mekkoa pääasiassa neuleen kanssa. Paksut hihat neuleen alla eivät oikein houkuttaneet.


Hihansuut ja pääntien kanttasin valkoisella resorilla kääntäen resorin lähes kokonaan nurjalle jättäen valkoista vain ohuelti reunaan pilkistämään. Taskut on ommeltu Verson puodin Virta-joustofroteejämätilkuista. Olisihan nuo taskut suoraan ja samalle korkeudellekin voinut ommella, mutta ei näköjään tällä kertaa, ei tähän mekkoon. Taskun vinoutta ei onneksi kovin paljon huomaa, kun taskuun sujauttaa vaikkapa kännykän painoksi. Ja useimmiten töissä sellainen taskussa kulkeekin.

Kesällä tein kutistemuovikokeiluja, yksi "pilalle" menneistä origamilinnuista päätyi tämän mekon kaveriksi kaulakoruksi. Vääntynyt lintu on pyörinyt pöytälaatikossa tyhjänpanttina, kun en malttanut poiskaan heittää. kaulakoruna tuo mutkalle taipunut lintu näytti melkeinpä kivemmalta kuin suorana pitäytynyt.

1 kommentti: