lauantai 6. tammikuuta 2018

Omenainen juustokakku


Tein jouluksi kahvipöytään juustokakun uudella reseptillä. Kännykästä löytyi pari räpsyä kakusta ennen tuhoamistaan ja päätin kirjata ohjeen vielä muistiin itselleni tänne blogiin, siltä varalta että toistekin tulisi tehtyä. Alkuperäinen ohje löytyy Valion sivuilta, sitä tapani mukaan taas hieman allergioiden vuoksi ja jääkapista löytyvien ainesten mukaan soveltelin, vaikka tällä kertaa melkein reseptissä pysyinkin.

Ihan olin tyytyväinen kakun ulkonäköönkin, joskin nyt kun katsoin tuon alkuperäisen reseptikuvan niin aika köpöseltähän tuo oma tekeleeni näytti siihen verrattuna. :D "Valkoisia ruusuja" olisi varmaan saanut kuorimalla omenat. Tummanpunaiset ruusut ovat luumuja. Varmaan värierot ruusuissa olisi saanut valitsemalla eri lajikkeiden omenoita, jos ei halua luumuja käyttää.

Pohja:
200 g piparkakkuja
50 g voita (taisin käyttää vähän enemmän)

Täyte:
2 rasiaa Philadelphia tuorejuustoa
1 rasia Valion vanilijan makuista tuorejuustoa
2 munaa
vajaa ½ dl sokeria
1 tl vanilijasokeria
1 tl kardemummaa
2 rkl maissitärkkelystä (alkuperäisohjeessa perunajauhoja)

Pinnalle:
Pari omenaa
Muutama luumu

  • Hienonna piparit. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Levitä leivinpaperilla pohjustetun ja reunoilta voidellun irtopohjavuoan (Ø 23 cm) pohjalle ja hiukan reunoille.
  • Sekoita tuorejuuston joukkoon muut täytteen aineet. Vatkaa käsivatkaimella muutama min, kunnes seos on tasaista ja kuohkeaa.
  • Puolita hedelmät. Poista omenoista siemenkodat sekä kannat ja luumuista kivet. Viipaloi mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Esikypsennä viipaleet kaatamalla kiehuvaa vettä niiden päälle ja antamalla seistä n. 5 min. Valuta sen jälkeen huolellisesti. Mausta halutessasi kanelilla.
  • Tee hedelmäviipaleista ruusuja laittamalla muutamia viipaleita limittäin ja kierittämällä ne rullaksi. Laita ruusut kakun pinnalle vieri viereen.
  • Paista 175 asteessa uunin ala-/keskiosassa n. 40 min, kunnes täyte on hyytynyt.
Anna kakun jäähtyä hyvin, mielellään yön yli.

1 kommentti:

  1. Varmasti hyvää ja kyllä nuo ruusut minun silmääni kauniilta näyttää! :)

    VastaaPoista