torstai 4. tammikuuta 2018

Teinisukat


Näistä piti tulla alunperin sukat aikuiselle miehelle. Kantapään jälkeen koesovitin sukkaa miehelläni todeten sukkatekeleeni olevan liian ahdas aikuisen miehen jalkaan. Ei tullut joululahjasukkia näistä. Motivaatio katosi. Valmistin kuitenkin sukan loppuun asti. Omassa koossani, sillä omaan jalkaan sain sukan sujautettua. Tyyli ei vain oikein istunut omaan silmään. Tai ehkä olisinkin saanut oppilaiden silmissä katu-uskottavuutta. :D Toinen pari jäi odottamaan joulun jälkeistä aikaa. Ei ollut enää kiire, kun en tiennyt kenelle edes päätyvät.

Sitten muistin, että teini-ikäisellä kummipojallani on nykyään samankokoinen jalka kuin itselläni. Taidan pistää postipaketin kummipojalle.


Lankana Novitan Nalle, puikot nro 2,5... tai 3..? En enää edes muista. Varressa silmukkamäärä 76. Olisi voinut tuon silmukkamäärän sovittaa tuohon kuvioonkin, mutten tiedä miksi en niin tehnyt. Takana kulkee sellainen vetoketjua muistuttava pystyraita kierroksen vaihtumiskohdassa. Kuvio on 12 jaollinen. Ehkä järkeilin että 84 silmukkaa olisi liikaa ja 72 liian vähän. Lopulta aikuisen kokoon tuo 84 silmukkaa olisi varmasi ollutkin passeli. Ja olisihan tuossa ollut varaa kikkailla astetta pienemmällä puikkokoolla, jos leveys olisi ollut reilu. No, näistä tuli nyt tällaiset.

Kuvio alkujaan Pinterest-pomintoja täältä.

2 kommenttia: