sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kisapaita


Meidän perheessä ei ole aiemmin liiemmälti jalkapallon MM-kisoja seurailtu. Tällä kertaa 6-vuotias jalkapalloilijan alku on pitänyt huolen siitä, että kisat on tässäkin torpassa noteerattu. Kisoja varten ompelin pienelle Ronaldo-fanille kisapaidan. :)


Talvella tilasin Nimipyyhe.comilta tuollaista jalkapallotrikoota. Mikälie nuukuuskohtaus iskenyt tuolloin, kun tilasin kangasta kovin knaftisti.  Tai sitten järkeilin kuosia pelkkiin hihoihin. Kangaskapinalta ostettu vaaleansininen trikoo tuntui värin puolesta natsaavan tähän jalkapallokuosiin täydellisesti ja surautin siitä kesäpaidan, jossa etuosa on puoliksi pallokuosia. Hyvä että olin nuukaillut kankaan kanssa, koko etuosa, saati paita palloja täynnänsä olisi ollutkin liikaa. Nyt juuri sopivasti.


Kaavana Graphic Prints (OB 3/2017). Tuntui olevan aika pitkä ja kaponen malli. Lyhensin helmaa, kun tuntui sovittaessa nappaavan alaosa lantiolta kiinni ja paita jäi typerästi pussittamaan keskeltä. Nuo helmahalkiot antavat toki alas lisäleveyttä, mutten ole sittenkään varma, tykkäänkö niistä. Käytössä taittuu helposti tuo etuosa halkion kohdalta ylös...


Pääntiestä tykkään. Loiva V-aukko tuo siihen pientä muunnelmaa ihan perinteiseen nähden. Hihansuut kanttasin jalkapallokuosilla saaden paitaan hieman lisäilmettä. Takaa katsoessa jalkapalloista ei näykään kuin nuo kapaeat hihansuukaitaleet.


Kuvausmiljöönä tällä kertaa työkaverini mökkimaisemat Kustavissa. Huikean hieno paikka!

2 kommenttia:

  1. Kivan näköinen paita. Juuri passeli noin, vain osaan etukappaletta jalkkiskuosia.. Hienot maisemat..

    VastaaPoista