tiistai 18. kesäkuuta 2019

Ruttulegut


Tummanharmaata kaavantestauskangasta jäi oman mekko-ompelukseni jälkeen vielä leggareiden kokoiset soirot. Päätin käyttää sen testiompeluun uudenlaisesta leggarilahkeesta. Pohjana itse leguissa käytin jälleen hyväksi havaitsemaani Paapiin Liljaa, mutta lyhentelin lahkeet mutulla ja kehittelin lahkeen sivuihin tuollaiset rypytysnarut.


Ohjetta tuohon lahjehärpäkkeeseen ei ollut, mutta testikankaalla saattoi lähteä jälleen surutta omasta päästä säveltämään. Leikkelin suorakaiteen muotoiset trikoopalaset, joiden yläreunaan kiinnitin nauhoiksi venytetyt kapeat trikoosuikaleet. Ompelin suoralla ompeleella palaset lahkeiden alareunaan kääntäen saumat sisään ja jättäen tuon alareunan auki (Olin etukäteen huolitellut kaksoisneulalla sekä lahkeensuut että suorakaiteiden alareunat). Ujuttelin nuo nauhat reunoille ja ompelin suorakeiteen keskelle pystylinjan niin että sivuille muodostui kaksi nauhakujaa. Naruista vetäessä lahkeet rypyttyivät alareunastaan aika kivasti. Visio ja toteutus kohtasivat tällä kertaa.


Kerrankin sain käytettyä heti pois melkein koko kankaan niin, ettei jo entuudestaan ääriään myöten tursuva tilkkulaatikko saanut enää lisätäyettä epämääräisillä jämäpalasilla. Ruttuhässäkästä tuli sitä paitsi aika kiva. Tällaista mallia voisi koittaa soveltaa itsellekin. Paitsi etsin pitäisi löytää tai kehitellä itselle istuva legukaava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti