Kettuhuivi

 

Eskarilaisemme alkaa olemaan entistä tarkempi vatteiden ja asusteidensa suhteen. Vanha itse neulomani alpakakauluri ei enää kelpaa. Peilistä asiaa tutkittuaan tyttäreni toteaa kaulurin puristavan. Tulkitsen kaulurin olevan väärää mallia ja/tai väriä. Tarvitaan jotain söpömpää.

Pyörähdys Pinterestissä ohjasi Jatan tapaan -blogiin, josta löytyi sopivan pelkistetty ohjeistus kettuhuivin tekoon. Tavoilleni uskollisena, en tietenkään täysin ohjeessa pitäytynyt, vaan lähdinn soveltamaan huivia omaan tapaani sen mukaan, mitä työhön soveltuvia lankoja sattui nurkissa pyörimään. Projekti olisi omiaan vähentämään yksittäisiä satunnaiskeriä. Anopin perintönä lankalaatikosta löytyi muun muassa kerä valkoista Novitan Bambino -lankaa, vyötteestä päätellen melko vanhaa vuosikertaa. Suht samaan lankavahvuuteen sopi myös harmaa Hjertegarnin Exclusive Super Wash Baby Alpaca. Pakkoko ketun oli oranssi olla, tämä olkoon vaikka napakettu. Kolmosen puikoilla aloin neulomaan 40 silmukan levyistä huivia. Jonkin aikaa neulottuani tajusin, ettei tuo yksi kerä harmaata alpacaa tulisi riittämään, vastaavanväristä ei mistään enää varmastikaan löytyisi toista kerää, joten purin harmaan osuuden ja päätin käydä lankaostoksilla.

Tyttäreni valitsi itse tämän oranssiin vivahtavan lohen punaisen Teetee Helmi merinolangan. Ostin kaksi kerää, kun harmaan alpacalangan kanssa näytti, ettei yksi riittäisi alkuunkaan. Virhe. Lanka oli paljon riittoisampaa kuin odotin ja siitä ensimmäisestäkin kerästä jäi pieni nyssäkkä. Lankalaihiksen suhteen projekti meni siis kaseikkoon. Mutta ihan söpö huivi tästä tuli. Nyt täytyisi vain keksiä, mitä tuosta toisesta merinokerästä tekisi. Kettusukat olisi aika söpöt, mutta tästä langasta tuskin kovinkaan kestävät. Ehkä unisukiksi pehmoiset ketunpoikaset. :)

Toisen romu on toisen halloweenasu

 
Tämän postauksen piti tulla oikeastaan jo vuosi sitten, sillä esiteltävä robottiasu on turailtu viime vuoden halloweeniksi. Syyspimeyksissä jäi vain nuo kuvat ottamatta ja lopulta postauksen teko unohtui kokonaan. Ajankohdan jälleen lähestyessä unhoon jäänyt postaus muistui mieleen. Kaivoimme robottiasun ullakolta ja otimme viimein kuvat, joita ei viime syksynä tullut otettua.

Mutta mistä kaikki oikein lähtikään... Meille on jo alkanut muodostua perinne nimeltä halloweenkriisi. Kriisi alkaa, kun tarhasta/eskarista/koulusta tulee ilmoitus halloween-naamiaisista. Kaava menee yleensä niin, että ensin ilmoitetaan, ettei edes haluta pukeutua. Kun ei kuitenkaan ole edes mitään päälle pantavaa. Eikä ainakaan mitään tarpeeksi pelottavaa. Eikä saa olla kuitenkaan liian pelottavaa. Tai muuten vaan tyhmää. Viimeistään juhlia edeltävänä iltana mieli muuttuu. Ehkä halutaan sittenkin pukeutua, mutta sitten tulee kiukku/paniikki, kun ei kuitenkaan löydy mitään hyvää pukua... Viime vuonna luulin jo välttäneeni tuon kriisin. Tiesin varautua. Kuvittelin ennakoivani ja ehdotin jo hyvissä ajoin, että kävisimme yhdessä valitsemassa lapsille halloween-rekvisiitat. Tyttäreni kohdalla päätös oli nopea, hän ei näistä asuista liiemmälti stressaa. Isovelikin pääsi tällä kertaa päätökseen yllättävän nopeasti. Valittiin "siirtokuvatatuointeja", joissa iho kuoriutuu ja ihon alta paljastuu robotin piuhoja ja piirilevyjä. Olimme kaikki tyytyväisiä. Hetken.

Juhlien alkaessa lähestyä iski epävarmuus. Kun ei ollutkaan pukua. Kun oli vain nuo tatuoinnit. Kysyin mieheltäni, löytyisiköhän autotallista jotain ylimääräistä piuhaa tahi robottirekvisiitaksi kelpaavaa. Löytyi. Paljon.

Sitten eksyin tuubiin etsimään virikkeitä tee-se-itse-robottiasun turailuun. Törmäsin Kamui Cosplayn videoihin. Mind-blowing! Ihan huikeita pukuja toteuttavat. Samanlaisiin taidonnäytteisiin ei toki minun taidoillani eikä ainakaan käytössä olevalla pika-aikataululla päästäisi, mutta siitä se ajatus sitten kuitenkin lähti... Kun aluksi piti vain liimata noita nippeleitä resoriputkeen tai irti leikeltyyn sukan varteen, videon nähtyäni tuli mieleen käyttää säärisuojia.

Päällystin pieneksi jääneet säärisuojat jesarilla. Liimailin niihin kuumaliimalla jos jonkinlaista piuhaa ja nippeliä.

Robottihärpäkkeet pelkästään käsissä näytti vielä hiukan vaillinaiselta. Jalisharkkojen jälkeen tuunaukseen menivät myös isommat säärisuojat, jotta robottirekvisiittaa olisi sekä käsivarsiin että jalkoihin.

Sitten tarvittiin vielä jotain rintakehään...

Ehkäpä jääkiekon rintapanssari olisi ollut tähän oivallinen jesarilla päällystettäväksi, mutta meillä kun harrastetaan vain jalkapalloa. Jäkissuojia ei nyt tähän hätään löytynyt. Pistin retkipatjan palasiksi. Tai palasina se oli jo ennestään. Olin siitä jo aiemmin leikellyt muotteja huovutukseen. Nyt leikkelin robotille rintakehän, jonka tuunasin jälleen jesarilla. Liimailin rintapanssariin piuhoja, propelleja ja piirilevyjä. Osa kuumaliimalla, isommat sellaisella Lidlistä ostetulla teippautuvalla tarranauhalla. Tarranauhalla kiinnitetyt härpäkkeet sai sitten tarvittaessa napattua irti osaksi leikkiä. Kylkiin ompelin pienet kuminauhan pätkät. Toinen puoli kuminauhasta on tarrakiinnikkeellä retkipatjassa, jolloin pukeminen helpottuu.

Aika kiva tästä lopulta tuli. En malttanut rikkoa kokonaisuutta purkamalla noita säärisuojateippauksia, robottileikit jatkukoon naamiaisten jälkeenkin. Kävin ostamassa pojalle uudet säärisuojat. Halpa puku tästä silti tuli, kun yksien säärisuojien hinnalla selvittiin. Oikeastaan kaikki muu puvussa käytetty materiaali oli nurkkiin kertynyttä romua.

Hauskaa halloweenia! :)

Pioneja ja neilikoita

Sain vihdoin ommeltua kesäkuussa ostamastani Pioni-joustocollarista tyttärelle mekon. Tyttäreni mielestä mekon kukkaset muistuttivat maljakossa olevia neilikan kukkia, joten nappasimme neilikat mukaan kuvausrekvisiitaksi.

Kangas on ostettu Ommel-festareilta Nappinjan palalaarista, hiukan jännitti riittääkö palasen pituus pitkähihaiseen malliin, vai joutuuko soveltamaan. Nipin napin sain palan riittämään, kangasta jäi jäljelle arviolta 15 cm x 40 cm kokoinen lieru eli likipitäen koko pala tuli hyötykäytettyä.

Kaavan pohjana käytetty Happy Rainy Dayta (OB 4/17). Valmiiksi piirretyt kaavat ovat pari kokonumeroa liian pienet, mutta malli on sen verran leveä, että leveytensä puolesta toimii hyvin edelleen. Tuota helmaa pidentelin sen verran, miten kankaan riittävyys antoi myöden. Hihoihin lisäilin niin ikään pituutta, sillä korvasin kaavan hihansuukaitaleet pelkillä taitteill. Helmaan olisi voinut lisätä pituutta enemmänkin, tällaisenaan menee nyt mekkona ja hetken päästä tunikana.

Suomi-sukkia

Aloitimme tänä syksynä koulussani kaksivuotisen Erasmus+ -hankkeen ja teemme tiivistä yhteistyötä neljän muun hankkeessa mukana olevan kumppanuuskoulun kanssa. Helmikuussa saamme viikoksi vieraita Espanjasta, Kreikasta, Tsekeistä ja Puolasta. Koska vierailuajankohta sijoittuu keskelle talvea, olemme päättäneet antaa vieraillemme lahjaksi sinivalkoisia Suomi-sukkia. Itse aloitin oman neulontatalkoo-osuuteni jo lokakuussa, ettei sitten tarvitse hirveällä kiireellä neuloa viimeisiä pareja hiki hatussa (tai ehkä tarvitsee siltikin, vaikka olevinaan ajoissa aloittaisi.).

Kaavio bongattu Pinterestistä, kuvio on alunperin suunniteltu kaulaliinalle, mutta 16 jaollisena toimii hyvin myös 48 silmukalla neulottuihin sukkiin. Lankana kokeilin Prismasta löytämääni uutta tuttavuutta Neulelanka Onnia. Varsin huokean hintaista ja odotuksiini nähden yllättävänkin mukavan tuntuista neulottavaa. Paksuhkolla langalla 3,5 puikoilla sukat valmistuivat melko nopsaa.

Pop Poroa

Tällä viikolla oli eskarissa valokuvaus, joten sain patistettua itseni pitkästä aikaa saumurin ja ompelukoneen äärelle, jotta valokuvaan olisi jotain uutta päälle pantavaa. Pop Poro kangas on marinoitunut hyvän aikaa kangaslaatikossa. Tilasin sen muistakseni taannoin huokeaan hintaan joltain Majapuun tarjouspäiviltä. Kuosin suunnittelija Milona Sadekallio on kotikaupunkini "tyttöjä" ja itselläni onkin tuosta kuosista Hellapuun Pop Poro -mekko harmaana, yksi niistä harvoista mekoista, joita olen ihan kaupasta valmiina itselleni ostanut.

Mekon valmistuttua vietimme äidin ja tyttären yhteistä laatuaikaa. Teimme toisillemme kampauksia. Oikeasti olen aika sysisurkea laittamaan hiuksia, joten yksinkertaisempikin kampaus vaatii harjoittelua, niinpä kokeilimmekin erilaisia variaatioita, joita "asiakas" Elsan ja Annan lettikirjasta kulloinkin näytti. Todettakoon, että seuraavan aamun kiireessä lopulliseen eskarikuvaan ei sitten päätynyt yksikään ennalta harjoiteltu lettivariaatio. :D

Itse mekon kanssa ompelu sujui pitkästä tauosta huolimatta suht jouheasti. Eipä tuossa kaavassa sinällään mitään erityisiä kikkailuja ollutkaan, melko simppeli perusmekko. Toisaalta kuosi tulee mielestäni paremmin esiin selkeissä linjoissa. Kaavan pohjana käytin kansiosta valmiiksi leikeltyä Happy Rainy Dayta (OB 4/17). Piirretyn kaavan koko oli neidille jo pieni, mutta muistelin kaavan olevan melko leveää mallia, joten pidin leveyden samana ja pidensin helmaa ainakin 10 cm, samalla lisäsin sivusaumoihin taskut. Mekosta tuli aika kiva.

Värejä luonnosta

Vaikka syksyn kylmät yöt tekevät jo tuloaan, löytyy luonnosta vielä mukavasti värin lähteitä. Äidille tekemäni Kalevala-peittoprojektin jälkeen iski jälleen värjäysinnostus. Ajatuksena oli koota repertuaaria talven varalle, josko sitä innostuisi vielä virkkaamaan toisen torkkupeiton itselle. Nämä värit eivät vielä riitä kokonaiseen Kalevala-peittoon, mutta kesäkuussa värisuoraa voi täydentää vaikkapa lupiinista saatavin sinisen ja vihreän eri sävyin.

Ylärivi vasemmalta: raparperin lehdet harmaalle pohjavärille, punikkitatti, taulakääpä, männynsuomuorakas, marjatuomipihlajan kuivettuneet marjat (väri todennäköisesti haalistuu, mutta tässä projektissa sekään ei haittaa)
Keskirivi vasemmalta: raparperin lehdet, tarhakäenkaali, tarhakäenkaalin jälkiväri, samettijalan + tarhakäenkaalin 2. jälkivärit, raparperin lehdet.
Alarivi vasemmalta: samettijalan jälkiväri, verihelttaseitikin 2. jälkiväri, verihelttaseitikin jälkiväri, verihelttaseitikki, samettijalka 

Kasvien lisäksi syksyllä voi väripataan pilkkoa sieniä. Omia suosikkejani syksyisessä sienimetsässä ovat verihelttaseitikit ja samettijalat. Kasveista suosikkini on pihallamme kasvava viininpunainen rikkaruoho tarhakäenkaali, joka tälläkin kertaa antoi heleän sinistä väriä. Jälkiväri oli hennon omenanvihreä. Enpä olisi ennen värjäysinnostustani uskonut, että vielä jonain päivänä toivoisin kyseistä rikkakasvia kasvavan pihallamme nykyistä enemmän.

 Käytän lankojen purettamiseen pelkästään luonnon puretteita, enimmäkseen raparperia. Pihallamme kasvaa iso raparperipuska, nyt se alkaa olemaan viimeisiä lehtiä myöten käytetty. Kukkavarsissa ja lehtivarsista väri jää hyvin neutraaliksi, jolloin varsinaisiski väreiksi tarkoitetut värit pääsevät paremmin esiin. Raparperin lehdillä tulee keltaista, mutta siitäkin saa erilaisia sävyjä hieman langan pohjaväristä tai vuodenajasta riippuen. Nyt syksyllä puhtaanvalkealle langalle värjätty keltainen muistutti melkeinpä sitruunaperhosen väriä. Harmaa pohjaväri tuotti vihreän lopputuloksen. 

Kalevala-peitto itsevärjätyin langoin

 Aika tarkalleen kaksi vuotta sitten tapahtui sellainen hurahtaminen kasvivärjäykseen. Värjäyksissäni seuraan enemmän intuitioita kuin ohjeita, enkä käytä lankojen purettamiseen alunaa tai muita metallisuoloja, vaan kaikki värjäyskokeiluni on tehty luonnonpurettein. Värit eivät ehkä ole kovin räiskyviä, mutta ei ole tarviskaan olla. Osa langoista on jäänyt hyvinkin pliisuiksi, mutta lopulta keksin projektin, johon sain hyödynnettyä nuo kaikkein pliisuimmatkin (siinä hetkessä epäonnistuneiksi kokeiluiksi leimatut) värit osaksi isompaa kokonaisuutta.

Varsinaisen Kalevala-peittoprojektin kanssa taidan olla pari vuotta valtavirtaa myöhässä. Ohjehan julkaistiin aikanaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Itse aloitin tämän noin vuosi sitten. Ajatus oli virkata paloja hiljalleen ilman sen suurempaa aikataulua. Ikuisuusprojektin kanssa vaaraksi tulee vain se, ettei se tahdo oikein koskaan valmistua. Jossain vaiheessa keksin, että antaisin peiton äidilleni 70-vuotislahjaksi. Ikuisuusprojektilleni määrittyi deadline. Vaikka miten olevinaan aloitti ajoissa, oli välillä pitkiäkin taukoja ja viimeisten palojen virkkaus jäi kuitenkin lopulta viime tinkaan. Lankoja pääteltiin juhlia edeltävänä yönä. :)

Peiton tekemiseen käytettyjä työtunteja on mahdoton laskea, sillä jokainen pala on virkattu eri värjäyserästä. Halusin, että jokaisella palalla olisi ikään kuin oma tarinansa aina kasvien tai sienten poimisesta alkaen. Peitosta muodostui lopulta yksi rakkaimmista käsitöistäni ja siksi annoinkin sen mielelläni rakkaalle äidilleni, joka on ollut suurena vaikuttajana koko käsityöharrastukseni syntyyn. Minulle käsitöiden arvostaminen on pitkälti äidin ja mummin peruja. Käsitöiden tekemisen lisäksi äitini kirjoittaa runoja, siksikin Kalevala-peitto, jonka jokaiseen palaseen liittyy katkelma Kalevalasta poimittuja runoja, tuntui juuri oikealta lahjalta äidilleni. Omalla tavallaan koko peitto on kuin yksi iso runokokoelma.

Projekti oli palkitseva, lopputuloksesta tuli oikeastaan hienompi kuin uskalsin edes alunperin toivoakaan. Jossain vaiheessa jännitin, että itse värjäämistäni langoista värikokonaisuus muodostuisi jotenkin tunkkaiseksi. Mutta juuri nuo "pilalle" menneet pliisut värit raikastavat kokonaisuuden. Toisaalta kaikissa väreissä on hieman samanlaista pehmeyttä ja värit sointuvat yllättävän hyvin toisiinsa.

Projektin aikana tuli opittua aika monta uutta virkkauksen erikoissilmukkaa, onneksi jokaiseen palaseen oli olemassa oma tutorial-videonsa. En ole mikään virkkausspesialisti, joten ihan pelkkien kirjoitettujen ohjeiden varassa en olisi varmaankaan saanut peittoa valmiiksi asti.

Aurinkoisena syyspäivänä sain taas uuden värjäysinnostuksen. Kävin tänään sienimetsässä poimimassa värjäyssieniä. Matkaan tarttui iso kasa samettijalkoja sekä jonkin verran verihelttaseitikkejä ja männynsuomuorakkaita. Pihalta löytyi vielä jonkin verran raparperejakin lankojen purettamiseen, varret jättivät värin melko neutraalin värisiksi, mikä oli tarkoituskin. Samettijalat pääsivät jo pataan, muut sienet lilluvat liotusvesissä vielä ainakin huomiseen.

Ehkäpä aloitan vielä uuden peittoprojektin itselleni. Saisin ainakin hyvän syyn jatkaa värjäyksiäni. Monta kasvia on vielä kokeilematta. Toisaalta kasvien suhteen kausi alkaa olemaan lopuillaan, mutta projektiahan voi jatkaa kevään koittaessa. :) Uusilla kasveilla tai sienillä kokeilemisessa on aina oma jännityksensä. Oma yllätyksensä on tutuissakin kasveissa, värin lopputulokseen tuntuu vaikuttavat hyvin moni asia. Samasta kasvista saattaa eri vuodenaikaan tai eri lämpötilassa saada eri sävyä. Jokainen värjäyserä on tavallaan aina uniikki.

Peitto on virkattu 3,5 koon puikolla Seiskaveikasta (kestää hyvin huopumatta, vaikka väripatani ovat ulkona poristessaan päässeet välillä turhankin kuumiksi). Liitokset ja reunuksen tein luonnonvalkeasta Nallesta. Lopuksi vielä palat yksitellen ja yritykseni muistella jokaisen palasen värin lähde. Näissä yksittäiskuvissa värit eivät tosin pääse aivan oikeuksiinsa, jostain syystä (tai ehkä kuvaustaustan harmaudesta johtuen) näyttävät taittavan enemmän harmaaseen, kuin oikeasti ovat.

Ilmatar, raparperin kukkavarret

Sotkan pesä, Verihelttaseitikkien lakit

Maailman synty, suolaheinän lehdet

Kätketty aurinko, raparperin lehdet

Iso tammi, pihlajan lehdet

Pohjan akka, lupiinin kukat jälkiväri

Lemminkäinen, samettijalka

Ahto, männynsuomuorakas
(lanka oli loppua kesken, joten palan ulkoreunaa muokattu).

Kalevalan meri, lupiinin kukat

Väinölän viljavat vainiot, pihlajan kuoret

Joukahainen suossa, voikukan kukinnot

Kasvun ihme, lupiinin kukat

Ei ole vuoksen voittanutta, tarhakäenkaali

Sammon taonta, lupiinin pinkit kukat

Tuonelan joutsen, lupiinin kukat

Neidon kehrä, tuntematon kääpälajike

Nuotiovalkea, suolaheinä

Pohjolan häät, lupiinin kukat

Tellervo, samettijalka

Tapio, mongolianvaahteran lehdet

Lintukoto, samettikukan kukinnot

Marjatta, lupiinin lehdet

Kantele, koiranputki

Sammon ryöstö, kurjenmiekka