torstai 16. heinäkuuta 2015

Kruunukortti


Näen pitkästä aikaa hyvän ystäväni. Tyttärensä täyttää ihan pian 6 vuotta! Ajattelin, että viemme samalla tyttärelle pienen synttärilahjan. Ja olihan siihen korttikin tehtävä. Mutta millaisista jutuista kuusivuotiaat tytöt pitävät? Vaaleanpunaisesta, prinsessoista ja blingblingeistä kai... Tuli ajatus sellaisesta kruunukortista.

Jostain syystä lapsuudesta tutut ristipistotyöt ovat alkaneet taas kiehtoa minua. Ei niinkään sellaiset perinteiset liinat, vaan ennemminkin modernimpi versio ristipistoista. Sellaiset isot ristipistoin koristellut rahit, isoista reikälevyistä tehdyt sisustustaulut tai suoraan seinälle maalatut ristipistokuviot... Sellaiset mitä näkee aina välillä sisustuslehdissä. Mitään sellaista en ole saanut toteutukseen asti. Päätin aloittaa ristipistoilun  paljon, paljon pienemmällä projektilla.


Piirsin ensin ruutupaperille kaavion kruunusta. Leikkasin ohuesta puuvillakankaasta sopivankokoisen tilkun (varastoista kun ei löytynyt tähän hätään mitään varsinaista kirjailukangasta). Kangas oli niin ohut, että kuvion pystyi jäljentämään ruutupaperilta kankaan läpi. Kirjailin kangastilkkuun ensin kruunun. Sen jälkeen kiinnitin kangastilkun ristipistoin pahvikorttiin kiinni. Jos ristipistoista jo sinänsä tulikin lapsuus mieleen, tästä pahviin kirjailusta vasta tulikin! Sellainen tuttu rahina, joka syntyy langan hangatessa pahvia. Tunsin melkein itsenikin jälleen kuusivuotiaaksi, suunnilleen sen ikäisenä aloittelin kai käsityöharrastustani pahvisilla ompelukuvilla. Mikähän niiden oikea nimi on? Saakohan niitä vielä jostain? Kirjaillessa istuin hiekkalaatikon reunalla, katselin samalla lasten leikkejä ja fiilistelin omia lapsuusmuistojani. Voi kai kesäpäivän hullumminkin käyttää. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti