perjantai 10. heinäkuuta 2015

Maidoton raparperijäätelö

 Sikäli kun blogini on käsityöaiheinen, seuraava postaukseni menee ehkä vähän aihepiirin sivuun, mutta allergiaperheen äitinä tiedän haasteet löytää erikoisruokavalioon sopivia herkkuja. Ja jos tästä vinkistä on iloa jonkun allergia-arkeen, niin hyvä niin.

Matkailu avartaa. Vaikka sitten niinkin lähelle kuin tuttuihin naapurimaihimme. Ei tarvitse mennä Ruotsia pidemmälle, kun huomaa, että valikoima erityisruokavalioon soveltuvista tuotteista kapenee huimasti. Tanskassa jo laktoosittomiakin tuotteita sai etsiä kissojen ja koirien kanssa, maidottomista sitten puhumattakaan. Paluu kotoiseen Suomeen innosti soveltamaan uutta jäätelöreseptiä, kun kaupan hyllyillä oli taas mistä valita korvaavia tuotteita maitovalmisteille.

Alkukesällä sain äidiltäni reseptin kotitekoiseen raparperijäätelöön (toukokuun et-lehti, 10/15). Testattuani reseptiä totesin jäätelön varsin herkulliseksi. Päätin kokeilla soveltaa reseptiä maidottomaan muotoon, jotta 2-vuotiaammekin pääsee maistelemaan kesäistä herkkua.


Valmistus kannattaa aloittaa raparperihillosta. Keitä kuorittuja ja pilkottuja raparperin paloja sokerin kanssa. Suhde 1 dl sokeria puolta litraa raparperin paloja kohden. Kattilaan lisäsin alkuvaiheessa pienen tilkan vettä, jotta mössö ei pala pohjaan. Sose on valmista, kun raparperit ovat pehmeitä. Halutessaan mukaan voi laittaa ripauksen kardemummaa. Sileämmän lopputuloksen saa, jos survaisee vielä lopuksi muutaman pyöräytyksen sauvasekoittimella. Makuasia, itse jätin hillon hieman karkeammaksi, että mukaan tulee "sattumiakin".

Jäätelömassan valmistus itsessään on yksinkertaista. Jäädytyksessä parhaaseen lopputulokseen pääsee, jos omistaa jäätelökoneen, mutta jos ei ole turhan tarkka jätskin rakenteesta, herkun valmistus onnistuu pienellä viitseliäisyydellä ilmankin (sekoittaa massaa muutaman kerran jäätymisen aikana).

Jätskimassaan vaahdotetaan 2 dl vispautuvaa soijavalmistetta kermavaahdon korvikkeena (itse käytin Alpro Vispiä). Soijavaahtoon sekoitetaan 2 dl maustamatonta "soijajogurttivalmistetta" (korvaa turkkilaisen jogurtin), ½ dl sokeria ja 1 tl vanilijasokeria. Lopuksi oman maun mukaan hyvin jäähdytettyä raparperihilloa. Pyöräytin massaa jäätelökoneessa (kahdessa erässä) n. 10 - 15 min.

Jätski on valmista hetikin nautittavaksi, mutta parhaiten siitä sai muotoiltua palloja, kun antoi massan jähmettyä vielä 1-2 tuntia pakkasessa. Säilyyhän tuo pidempäänkin pakkasessa, mutta jo seuraavana päivänä massa on jämähtänyt sen verran kovaksi, että pallojen muotoilun sijaan annokset kannattaa pilkkoa veitsellä. Ohjeesta riittää annokset neljälle.

Ainakin minun makuuni tämä jätski peittosi vastaavat kaupan valmisteet. Raparperin tuoma pieni kirpeys peittää mukavasti tuota soijavalmisteille tunnusomaista "sivumakua". Tai tiedä sitten onko se sivumaku, maitotuotteisiin tottuneelle hieman erilainen vivahde kuitenkin. Mutta vallan mainio resepti tämä on siis alkuperäisenä et-lehden maidollisena versionakin. :)


Raparperin paras sesonki alkaa olemaan jo ohi, mutta reseptiin innostuttuani keittelin vielä muutaman purkillisen raparperihilloa talven varalle. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti