torstai 9. heinäkuuta 2015

Neulottu tuubihuivi


Keväällä Tallinnan reissulta ostin Karnaluksilta limenvihreää puuvillasekoitelankaa. Ajatuksena oli tehdä siitä huivi. Alunperin piti tulla ihan toisenlainen huivi, mutta lanka ja minä emme olleet oikein yhteisymmärryksessä mallista. Aloittamaani malliin lanka ei asettunut ollenkaan. Kun olin pari testitilkkua purkanut erilaisia pintakuvioita, joihin tätä lankaa en saanut toimimaan, päätin lopulta tehdä jotain hyvin yksinkertaista. Ravelryssä to do -listalla on jo hyvän aikaa ollut Katharina Nopp'n wurm-pipo. Samalla idealla saisi modifioitua myös huivin. Lopputuloksena syntyi pirteänvärinen kaalimatohuivi. :)

Jostain syystä tästä langasta oli tavattoman vaikeaa saada tasaista neulepintaa. Eikä tuo lopputulos nyt täysin tasainen ole tässä oikean ja nurjan vuorottelussakaan. Tällainen tästä nyt kuitenkin tuli. Josko sillä saisi pientä väripilkahdusta asusteisiin kuitenkin, vaikkei työn jälki täysin miellytäkään.

Lankaa kului 150g. Enempää ei ollut. Olisihan tuossa voinut olla vielä vaikka kolmaskin kieppi kaulan ympäri, niin olisi ollut hieman muhkeampi, mutta lanka riitti nyt kahteen kieppiin. Neuloin huivin suljettuna neuleena 300 silmukalla. Muutaman sentin huivia neulottuani huomasin työn olevan kierteellä. Olkoon. Ei kai se tässä huivissa niin haittaa, kun kaulaan kietaistessa menee kierteelle joka tapauksessa.

 Malli oli sopivan yksinkertainen automatkoilla neulottavaksi. Huivi valmistuikin Öölannin saarella parin viikon asuntoautoilukiertueellamme matkalla Ruotsin ja Tanskan halki Legolandiin. Kuva Öölannin pohjoisosasta kalkkikivimuodostelmilta.


Lankana OnLinen Linie 164 Java. Pyöröpuikot nro 3.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti