lauantai 2. heinäkuuta 2022

Klainaripussukka

Pakkailin eilen illalla poikani kamppeita kolmipäiväiseen jalkapalloturnaukseen, kun tajusin, ettei pojallani ole omaa toilettipussukkaa. Hätäpäissäni aloin sellaista ompelemaan kymmenen jälkeen illalla. Isommalla järjellä ja paremmalla suunnittelulla olisi voinut tehdä tuosta heti kerralla isomman mitoiltaan, mutta tällä kertaa tuli nyt mutulla tämän kokoinen. Mitat perustuivat ihan puhtaasti klainarikankaan kuosittelun korkeuteen. Mittojensa puolesta toimittanee ehkä jatkossa joskus kynäpenaalin virkaa. Tällä kertaa reissuun tarvittiin nyt kuitenkin säilytyspussukka lähinnä hammasharjalle, -tahnalle ja pienelle saippuaputkilolle. Ne tuohon kokoonkin sai näppärästi mahtumaan.



Pussukassa on vuorina kosteussulkukangas ja päällinen paksumpaa puuvillaa. Erilaisia pussukoiden ompelumetodeja on useita, tällä kertaa pää tuntui louskuttavan tyhjää ja koska tarkoitus oli surauttaa pikaompelu, päätin etsiä ihan varmuuden vuoksi jonkin nopean tutorialin aivopierujen välttämiseksi. Katrin Tilkkukaupan Pussukan ompeluohje osui ensimmäisenä silmään enkä jaksanut selailla sen enempää muita variaatioita. Mentiin sillä. Sen verran pää toimi sentään vielä iltamyöhäänkin, että älysin leikellä tuon kuosillisen päällikankaan kahdesta eri palasesta (toisin kuin tutorialissa ohjeistetaan), jotta klainarit eivät olisi toisella puolella pussukkaa ylösalaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti