sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Partioteemasynttärit


Olen pitänyt lapsille jo useampana vuotena erilaisia teemasynttäreitä. Synttäriteeman valitseminen sekä ideointi toimintojen ja tarjoilujen suhteen tehdään lasten kanssa yhdessä. Näidenkin synttäreiden ajatustyö aloitettiin jo kesäkuussa, kun poikani keksi mökkireissulla haluavansa seuraavaksi partioteemaiset kaverisynttärit. Erinomainen valinta, luonnon yhdistäminen niin toimintoihin kuin tarjoiluihinkin oli myös minulle mieleen. Onneksi välillä hieman arvaamaton loppukesän sää sattui tällä kertaa kohdilleen ja saimme pitää juhlat kokonaan ulkona.


Poikani oli viime viikonloppuna partioleirillä, jossa opeteltiin mm. kanootilla melomista. Tästä innostuneena hän suunnitteli itse legoista kakunkoristeensa. Äidin tehtäväksi jäi toteuttaa maisema koristeen ympärille. Tuunasin kahdeksan valkoista kynttilää tussilla koivun rungoiksi. Varsinaista metsäpaloa emme kuitenkaan saaneet aikaan, sillä puuskittainen tuuli sammutti kynttilät ennen kuin päivänsankari ehti niitä edes puhaltaa.


Kalastusteeman ympärille näpertelin coctailtikuista, marmeladista ja jogurttimarjoista ongenkohokoristeet muffinsien päälle. Todettakoon, että juhlijoiden keskuudessa matopurkki tyhjeni huomattavasti joutuisammin kuin omanamuffinsini.


Suklaatikuista ja "vaahteranenistä" turailin sudenkorentoja synttäripöytään. Tällaisia lenteli jo kesällä tyttäreni keijusynttäreillä.


Samaisista suklaatikuista asettelin myös nuotiopuut Fasupalaklapikasan viereen. Oranssit sammakot ja cocispulloirtikset toimivat yllättävän hyvin nuotion liekkeinä.


Ja koska suklaata ei voi koskaan olla liikaa, päätyi juhlapöytään vielä suklaatattejakin. :)


Suolapalana synttäripöydässä luikerteli nakkien ympärille kietoutuneita paprikakielisiä  voitaikinakäärmeitä.


Päärynän puolikkaasta ja rypäleistä tehty siili oli hittitarjoilu pikkusiskon keijusynttäreillä. Siili valmistuu nopeasti ja helposti, joten sellainen pääsi näihinkin kekkereihin.


Kun masut oli täynnä herkkuja, järjestettiin tarkkuusammuntakisa ritsalla ja kävyillä. Takapihaltamme pääseen suoraan metsäpolulle, jonne olin rakentanut punaisesta villalangasta "laserpujotteluradan". Lankaan osuessa joutui palaamaan uudelleen radan alkuun.


Lähimetsän luontoa tutkailtiin myös bingoruudukon avulla yrittäen bongata kuponkiinsa mahdollisimman monta luontokohdetta.


Puumajassa sai käydä opettelemassa solmujen tekoa. Tulostin solmuohjeet valmiiksi ja eriväriset narut helpottivat vaihekuvien seuraamista.

Pihapiirin hiljettyä ja juhlijoiden hälvettyä torkahdin riippukeinuun. Ensi viikoksi sää taitaa melkoisesti viiletä, onneksi tänään saimme viettää vielä kesän ehkä viimeistä hellepäivää.

torstai 29. elokuuta 2019

Kuplapaita


Jokin kuvaamiseen liittyvä tuska tuntuu nyt olevan meneillään. Eipä silti, ei ole kyllä kauheasti mitään uutta kuvattavaakaan ilmestynyt, mutta tuntuu että nekin vähät, mitä on saanut aikaiseksi, jäävät pitkäksi aikaa tai kokonaan kuvaamatta. Koska blogin pitämisen alkuperäinen idea oli toimia ensisijaisesti itselle jonkinlaisena käsityöpäiväkirjana, koitan nyt ryhdistäytyä tässä kuvaamisasiassakin, jotta tulisivt valmiit käsityöt "kirjanpitoon" edes lähimain ajallaan.


Viime viikolla havahduin siihen, että pojallani olisi seuraavana päivänä valokuvaus, eikä mitään järkevää päälle pantavaa. Pikapaniikkityönä surauttelin illalla pojalle edes uuden paidan muistaakseni Kangaskapinan Kuplavolkkarikankaasta. Kangas oli tuntumaltaan aika "lötköä" ja hieman jännitti peruspaidan ompelukin, kun yleensähän käy niin, että mitä tiukemmalla aikataululla tekee, sitä takuuvarmemmin jotain menee pieleen. Sovituskappale oli paidan ompeluvaiheessa jo unilla, eli oli vain luotettava siihen, että paita olisi aamulla kerrasta sopiva. Päätinkin turvautua tämänhetkiseen teeppareiden luottokaavaani, Graphic Printsiin (OB 3/2017), johon olen tehnyt hieman omia muokkauksia . Pääntien kanttausvaiheessa tuo kankaan lötköys jännitti aika tavalla. Kaikki tähtimerkit kun puolsivat sitä, että viimeistään viimeistelyvaiheessa jotain karahtaa kiville. Varoin varmasti niin kovasti tuota pääntien venutusta, että lopulta pääntie tuntui aika piukealta. Päitaa päälle kiskoessa sisätikkauksista kuului hieman ilkeänkuuloista rutinaa, mutta mitään totaalista katastrofia ei ainakaan päälle päin näkynyt. Onpa tuo pääntie pysynyt muodossaan muutamien käyttökertojen ja pesun jälkeenkin. Ei ehkä mikään mestarillisin taidonnäyte, mutta käyttövaatteena varmasti ihan jees.

lauantai 17. elokuuta 2019

Parempi myöhään, kuin...


Huomaan, että töiden ja lasten harrastusten alkaminen haittaa taas huomattavasti omaa harrastustoimintaani ja blogi on saanut viettää hiljaiseloa. Melkein koko heinäkuun olimme Euroopassa road tripillä, joten heinäkuullekaan ei kertynyt yhtään blogipostausta. Heinäkuun alussa tosin ompelin reissuumme muutamia mekkoja. Ajatus oli kuvata ne sitten matkalla jossakin päin Eurooppaa. Vaan kuinkas sitten kävikään, paljon puhutut Euroopan superhelteet väistyivät tieltämme ja hellemekkojen sijaan reissuvaatetus koostui lähinnä huppareista ja pitkistä housuista. Mekot jäivät kuvaamatta, enkä ole oikein saanut aikaiseksi kuvata niitä enää kotiin palattuakaan. Jotta blogini ei vaipuisi aivan horrokseen, selailin puhelimen kuvat, josko matkan varrelta olisi taltioitunut edes joitain mekkokuvia.


Toinen Legoland-päivistä oli hellepäivä ja uusi mekko pääsi käyttöön. Paljon muita hellepäiviä ei reiluun kolmeen viikkoon sitten osunutkaan. Paitsi sitten ne viimeiset kaksi päivää, jotka kuluivat tiiviisti ilmaistoimattomassa asuntoautossa istuen ajaessamme Tanskan ja Ruotsin halki kohti satamaa.


Tuolloin hellepäivänä huvipuistoon oli päätynyt pari muutakin tyyppiä. Järjetön väenpaljous. Sellaisessa tungoksessa kuvaaminen on vähintäänkin haastavaa, eikä tuolta Legolandista lopulta montaa kuvaa tullut napsittuakaan. Pari kuvaa onnistuin löytämään. Siis sellaisia, missä eteen ei ole puolittain kävellyt joku random tyyppi eikä taustalla näy tunnistettavasti ulkopuolisia. Tuo ensimmäinen noista kuvista on otettu huvipuiston perimmäisessä osassa heti porttien auettua.


Kangas on Verson Puodin Hurmurin serkku. Isoveli sai samasta kuosista jo aiemmin kesällä t-paidan. Kaava on mukailtu Paapiin valmismekon pohjalta.

Vaikka blogissa on ollut hiljaista, käsitöiden tekemistä en sentään ole kokonaan jättänyt jäähylle. Olen herätellyt horroksesta viime vuonna aloittamani Kalevala CAL projektin. Uusia lappuja valmistuu verkalleen, mutta en ole niistä tänne postauksia tehnyt. Ehkä sitten hamassa tulevaisuudessa saan joskus ikuisuusprojektini päätökseen.

torstai 1. elokuuta 2019

Keijusynttärit

 

Kesäsynttärit ovat parhaita, kun voi kestitä koko lapsikatraan ulkona. Tyttäremme kaverisynttäripäivän sää ei pettänyt tänäkään vuonna. Vaikkei varsinaista hellettä ollutkaan, päivä oli silti mukavan lämmin ja saimme viettää keijusynttäreitä auringon paisteessa luonnon keskellä.


Tein juhannuksena mansikka-raparperijuustokakun, johon tyttäreni ihastui ja ilmoitti haluavansa sellaisen myös synttärikakuksi. Synttärikakku tosin tuunattiin keijumetsäksi sienin, sudenkorennoin ja etanoin. :) Tuollaisiin mansikkakärpässieniin törmäsin jossakin Pinterestissä, samoin näin marmorikuulista ja askartelumassasta muovailtuja etanoita. Keijusynttäreille tein omanlaiseni etanaversion kirsikoista ja sokerimassasta. Fabulous Fingers suklaatikut muuntautuivat sudenkorennoiksi tuunaamalla niihin vaahteran lenninsiivet ja strösselisilmät. :)




Mansikka-raparperijuustokakku

 Pohja:
200 g Digestive-keksejä
75 g voita

Täyte:
200 g vanilija tuorejuustoa
175 g maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
2 dl kreikkalaista jogurttia
3,3 dl kuohukermaa
5 liivatelehteä
1,5-2 dl raparperikiisseliä
1,5-2 dl mansikkakuutioita
2 raparperin vartta
1 dl sokeria 
1 tl maissitärkkelystä

Raparperikiille:
3-4 raparperin vartta
1,5 dl vettä
1,5 - 2 dl sokeria
4 liivatelehteä

Pohja: Murskaa keksit tehosekoittimessa. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon keksimurska. Levitä seos irtopohjavuoan pohjalle. (Helpottaa, jos pohjan vuoraa ensin leivinpaperilla). Laita pohja jäähtymään.

Täyte: Kuori raparpereista ulommainen kerros ja leikkaa ne paloiksi. Laita raparperit kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Keitä noin 5 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Lisää maissitärkkelys ja keitä vielä hetki hiljalleen. Anna kiisselin hieman jäähtyä. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoomaan. Vatkaa kerma. Sekoita tuorejuustot, jogurtti ja kermavaahto keskenään. Ota tilkka (n 0,5 dl) raparperikiisseliä erilliseen kuppiin. Sekoita muu kiisseli ja mansikkakuutiot massaan. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Kuumenna erottamasi kiisselitilkka mikrossa ja puristele sen sekaan liivatelehdet yksi kerrallaan. Valuta seos kakkumassaan ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa kakun reunus mansikkasiivuilla ja kaada täyte vuokaan. Laita jäähtymään muutamaksi tunniksi.

Kiille: Laita liivatteet kylmään veteen. Pilko kuoritut raparperit hienoksi. Lisää kattilaan vesi ja raparperit, keitä kunnes pehmenneet. Lisää sokeri ja anna sen sulaa. Puristele liivatelehdet kuuman kiisselin joukkoon. Anna seoksen jäähtyä hieman. Kaada kiille jähmettyneen täytteen päälle. Laita jääkaappiin jäähtymään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.


Kakun lisäksi varsinaisia leivonnaisia synttäreillä ei ollut paljoakaan. Suurin osa tarjoiluista koostui enemmänkin keijuteemaan sopivista naposteltavista. Myönnettäköön, että omenan puolikkaaseen rakennettu retiisi-kaalilajitelmakeijumetsä ei ehkä kulinaristiselta ominaisuuksiltaan ole kohderyhmän ykkössuosikki, mutta itselleni visuaalisen maiseman rakentaminen lasten synttäreillä on melkein yhtä tärkeää kuin tarjoilujen maku.


Keijumetsässä tarjoiltiin myös toukka-Tuc-keksejä sekä minicroissantkotiloita. Minicroissantit ovat kyllä hirmu helppoja tarjoiltavia lastenkutsuilla. Näissä käytin täytteenä kinkkua ja juustoa. Kotilojen silminä käytin pihamaalta kerättyjä aronian marjoja. Vähän ovat marjat vielä raakoja, mutta raa'atkin kelpaavat rekvisiitaksi.


Perhosia keijumetsään pyrähti kahdenlaisia: valmiskekseistä ja sokerimassasta tuunattuja pinkkejä päiväperhosia ja ananaksesta askarreltuja yökkösiä.


Noihin ananasperhosiin löysin tutorialin Tuubista. Itselläni ei tosin aivan noin kätevästi homma sujunut, mutta perhosia näistäkin tuli.


Olen sovellellut osia erilaisista muffinssiresepteistä vähän sieltä ja täältä. Viime aikoina olen tykästynyt tällaiseen variaatioon:

Porkkanamuffinssit

200 g voita
3 dl sokeria
4 munaa
4 dl porkkanaraastetta
2 dl maustamatonta kreikkalaista jogurttia
1,5 dl mantelijauhetta
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl soodaa
1 tl vanilijasokeria
2 tl kardemummaa
ripaus suolaa

Sekoita sokeri ja voisula keskenään. Lisää jogurtti. Sekoita joukkoon kanamunat yksitellen. Lisää porkkanaraaste. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos taikinamassaan. Sekoita hyvin. Annostele muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa n. 15 min. 


Sellaisenaan taivaallisen hyviä vielä hieman lämpinä ollessaan tai jäähtyneinä voit halutessasi kuorruttaa mielesi mukaan. Nämä muffinssit kuorrutin voikreemillä.


 Juhlakoristeluissa on ihana käyttää luonnosta lötyviä materiaaleja. Kun päästää mielikuvituksen valloilleen, arkiset asiat näkeekin yhtäkkiä aivan uudella tavalla. Kotipihalla kulkiessa vaahteran "nenät" muuntautuivat mielikuvissani sudenkorennon siiviksi ja jonoon asetetut herneet toukiksi. Aronian marjat kasvoivat hauskasti pareittain -ilmiselvät ötökän mulkosilmät! Kirsikkaetanoita väkertäessä kirsikan "varresta" sai taitettua oivalliset tuntosarvet. Terassipöydän ylle kuuluva päivänvarjomme oli niin auringon polttama ja kulahtanut, etten halunnut virittää sitä juhlapöydän ylle, sillä suurta auringon paahdetta ei illalla enää ollut. Varjon varsi oli kuitenkin jumittunut paikoilleen ja tönötti esiin keskeltä juhlapöytää. Kipaisin lähimetsästä hakemassa kuivuneen karahkan auringonvarjon tyhjänä tönöttävään varteen. Karahkaan sai oivallisesti viriteltyä riippuvia koristeita. Sitä mitä ei voi peittää, täytyy korostaa. :)


Keijusynttäreillä sai halutessaan myös keijun siivet poskiinsa. Tuota glitteriä löytyykin sitten nurkista varmaan vielä joulunakin. :D


Synttärisankarin toiveiden mukaan lahjat annettiin pullon pyörityksen yhteydessä. Myös pyöritettävään pulloon sujautin ripauksen keijupölyä.


Synttärisankarin mekko on ommeltu tyttären itsensä valitsemasta Paapiin ilveskankaasta. Kaava sovellettu jonkin H&M:n valmismekon pohjalta.

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Pioneja


Ommel-festareiden jälkeinen ompelusato jatkuu. Pitkään olen jahkaillut Nappinjan Pionit-kankaan tilaamista, mutten ole saanut aikaiseksi. Ompelupiireissä suurin Pionit-humu taitaa jo olla laantumaan päin, mutta kangas on kaunis siitä huolimatta. Nappinjan kojulla Pionipalasia myytiin kilotavarana, suurin osa oli softshellia ja joustocollegea, mutta satuin löytämään korista vielä mekonkokoisen palasen trikootakin ja vieläpä juurikin toivomassani värissä. Nappasin korista mukaan myös hieman pienemmän palasen lilaa joustocollegea, josta haaveissa on ommella tyttärelle myöhemmin mekko. Yhteishintaa äidin ja tyttären Pioneille kertyi 25 euroa.


Halusin pitää kauniin kuosin mahdollisimman rikkoutumattomana, joten käytin kaavana tuota aiemmin työstämääni kimonohihamallia. Aluksi tein tähänkin mekkoon sivusaumoihin piilotetut taskut, mutta ne eivät jostain syystä nyt asettuneetkaan kovin kauniisti, joten saumuroin lopulta taskut pois ja mekko on nyt taskuton. Kuvauspäivä oli sen verran tuulinen, että eipä tuo mekko näytä nyt missään kuvissa kovin kauniisti asettuvan.


keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Lupiinin sävyjä


Vuoden ensimmäiset värjäyskattilat olivat porisemassa. Lupiini listattiin haitalliseksi vieraslajiksi, joka tulisi Suomesta hävittää. Vielä toistaiseksi noita kuitenkin kasvaa tienvarret pullollaan. Lähdin hakemaan lupiinista erilaisia sävyjä. Kaikki langat on esipuretettu oksaalihapolla keitellen vyyhtejä raparperin kukkavarsien (ei juurikaan värjää lankaa) kanssa. Tokikaan luonnonpurettein värit eivät ole kovin räiskyviä, mutta ei ole tarviskaan. Vihreä on lehtiliemessä lillunutta. Vaaleanpunainen on vaaleanpunaisista lupiineista keitetyn liemen tuotosta. Alarivin laitimmaiset ovat lilluneet sinisten kukintojen kanssa. Tuo harmaampi kävi kylvyssä ensin. Lilaan taittava harmaa meni sinisen liemen jälkiväriin. Huuhtelun yhteydessä annan vyyhdeille yleensä etikkakylvyn, jonka toivon auttavan värien kiinnittymistä. Etikkaa huuhteluveteen lisätessä lilan sävy tuli enemmän esiin. Tietyssä valossa tuo lila tulee enemmän esiin, näissä kuvissa ei nyt juurikaan näy tuo sävyero.

 
Alarivin keskimmäinen kellanruskea on kokeellinen hakuammuntani. Vyyhti on aluksi lupiinin lehtiliemessä lillunut, mutta koitin muuttaa sävyä ph-arvokikkailuilla lisäämällä liemeen soodaa. Väri ei juurikaan soodakäsittelyllä muuttunut, joten koitin samaiselle vyyhdille vielä nopean "rautakylvyn" pitämällä vyyhtiä hetkisen vedessä, johon lisäilin ruosteista metallihippua. Ei tuntunut vaikuttavan väriin sekään. Kuivuttuaan vyyhti oli lähes samansävyinen kuin tuo ylärivin vihreä. Koska koko vyyhti oli alunperinkin ollut erilaisten kokeilujen mallikappale, tein vielä yhden päällevärjäyskokeilun. Olin karsinut melko reilulla kädellä pihallamme kasvavaa puskaa (puuta?). En edes tiedä mikä laji on kyseessä. Kahdeksan vuotta sitten tänne muuttaessamme pihassa oli kanto, josta lähti pari vesaa. Koitimme tuolloin hävittää vesovaa kantoa sahaamalla siihen viiltoja ja kaataen niihin Rounduppia. Melko sitkeää lajia oli, sillä myrkytysyrityksestä huolimatta kanto jatkoi vesomistaan. Sittemmin siitä tuli pensas, jota olen vuosittain leikellyt muotoonsa. Ehkä se on jotain sukua vaahteralle, sillä syksyisin se tekee samanlaiset "nenät" kuin vaahtera. Paitsi ettei lehden muoto muistuta pätkääkään vaahteraa. Alkukesästä puu tekee pieniä melko mitäänsanomattomia kukintoja. Riivin noista karsituista oksista lehtiä ja kukintoja ja pistin ne pataan porisemaan. Jonkin ajan kuluttua nakkasin koevyyhdin perään. Tuollaista ruskehtavan kellertävää tuli. Ei kovin kaksinen väri. Ja mikä harmillisinta, vyyhti on todella karhen tuntuista. Saattoi tuo karheus johtua toki ph- ja rautakikkailuistanikin, mutta mielestäni karheus tuli vasta päällevärjäyksen jälkeen. Nuo lupiinipadassa lilluneet vyyhdit tuntuvat todella pehmeiltä. Mysteeripuu/pensas ei siis värjäysmielessä pääse jatkoon.

Jokohan näitä erilaisia sävyjä alkaisi olemaan riittävästi ikuisuusprojektiani Kalevala-peittoa varten? Syksyn jälkeen en ole virkkuukoukkuun tarttunut, ehkäpä pitäisi pakata koukku ja muutama värjätty kerä mökille juhannukseksi josko saisin siellä virkattua muutaman palasen lisää.

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Ruttulegut


Tummanharmaata kaavantestauskangasta jäi oman mekko-ompelukseni jälkeen vielä leggareiden kokoiset soirot. Päätin käyttää sen testiompeluun uudenlaisesta leggarilahkeesta. Pohjana itse leguissa käytin jälleen hyväksi havaitsemaani Paapiin Liljaa, mutta lyhentelin lahkeet mutulla ja kehittelin lahkeen sivuihin tuollaiset rypytysnarut.


Ohjetta tuohon lahjehärpäkkeeseen ei ollut, mutta testikankaalla saattoi lähteä jälleen surutta omasta päästä säveltämään. Leikkelin suorakaiteen muotoiset trikoopalaset, joiden yläreunaan kiinnitin nauhoiksi venytetyt kapeat trikoosuikaleet. Ompelin suoralla ompeleella palaset lahkeiden alareunaan kääntäen saumat sisään ja jättäen tuon alareunan auki (Olin etukäteen huolitellut kaksoisneulalla sekä lahkeensuut että suorakaiteiden alareunat). Ujuttelin nuo nauhat reunoille ja ompelin suorakeiteen keskelle pystylinjan niin että sivuille muodostui kaksi nauhakujaa. Naruista vetäessä lahkeet rypyttyivät alareunastaan aika kivasti. Visio ja toteutus kohtasivat tällä kertaa.


Kerrankin sain käytettyä heti pois melkein koko kankaan niin, ettei jo entuudestaan ääriään myöten tursuva tilkkulaatikko saanut enää lisätäyettä epämääräisillä jämäpalasilla. Ruttuhässäkästä tuli sitä paitsi aika kiva. Tällaista mallia voisi koittaa soveltaa itsellekin. Paitsi etsin pitäisi löytää tai kehitellä itselle istuva legukaava.