Petteri Punakuono -kuppikakut

 

Tyttäreni halusi järjestää kavereilleen pikkujoulut. Tyttö alkaa olemaan jo siinä iässä, että pyörittävät kavereidensa kanssa pikkujoulujen ohjelmatoimistoa sujuvasti keskenään. Oli jouluista pantomiimia, tikkarin piilotusta, tietovisaa ja jos vaikka mitä. Valmisteluihin ja leipomiseen osallistettiin kuitenkin äitiäkin. Seurueessa oli monenlaista allergiaa: piti olla gluteenitonta ja vehnätöntä, laktoositonta, soijatonta, sitrushedelmätöntä ja mielellään vielä suht perunatontakin...

Tuli idea Petteri Punakuono -teemaisista kuppikakuista. Olen kokeillut monenlaisia muffinssireseptejä enemmän tai vähemmän onnistunein lopputuloksin. Välillä koostumus pakkaa jäämään kuivahkoksi, välillä taas on tullut turhan rasvaisensorttinen. Lähdin siis selailemaan erilaisia reseptejä ja tein niistä jäälleen jonkinlaisen yhdistelmän gluteenittomana versiona ottaen osasia vähän sieltä ja täältä. Tästä koostumuksesta tuli mielestäni melko hyvä. Jos siis tykkää tuhdin suklaisesta mausta ja koostumuksesta. Kirjasin sen tähän itselleni ylös, josko joskus toistekin soveltaisi samaa pohjaa uudelleen.

Pohja:

100 g laktoositonta voita

2,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta

1 dl kaakaojauhetta

2 dl sokeria

1 tl vanilijasokeria

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

1,5 dl laktoositonta luonnonjogurttia

2 munaa

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kevyesti keskenään munat, jogurtti ja hieman jäähtynyt voisula. Yhdistä muna-jogurtti-voi -massa jauhoseokseen. Sekoita taikina nuolijalla tasaiseksi ja annostele muffinssivuokiin (12 kpl). Paista 175 asteessa n. 15-20 min (Kokeile kypsyys tikulla).

Kuorrute:

2 dl laktoositonta kermaa

100 g Laktoositonta vanilijatuorejuustoa

1 tl tomusokeria

1 tl vanilijasokeria

Koristelu:

N. 75 g laktoositonta suklaata (Esim. Brunberg, Huom! Sisältää soijalesetiiniä, eli jos tarvitsee olla täysin soijaton, sarvet voi jättää pois.)

Tuoreita vadelmia

Mustia koristerakeita

Sulata suklaa ja pursota leivinpaperille sarvia (sula suklaa Minigrip-pussiin ja pieni aukko kulmaan). Jäähdytä suklaasarvet jääkaapissa. Pursota kerma-tuorejuustoseos jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. Koristele nenä vadelmista, silmät koristerakeista ja sarvet jähmettyneistä suklaapursotuksista.

Pursotuksia tehdessä huomasin, ettei huushollista löytynyt ainuttakaan pursotuspussia. Onneksi sellaisen saa turailtua myös Minigrip-pusseista. Sulan suklaan annostelin minikokoiseen pussukkaan ja tyttäreni kanssa pursottelimme leivinpaperin päälle poronsarvia, jotka laitettiin jääkaappiin jähmettymään.

En ole mikään superkondiittori, joten tyllavarastonikin näytti olevan melko kepuli tähän tarkoitukseen. Oli lähinnä tähtikuviota, isoa ja pientä, minikokoista pyöreää, tulppaani- ja ruusutyllaa. Mikään niistä ei oikein tuntunut soveltuvan Petterin pursotukseen. Päädyin annostelemaan kerma-tuorejuustomassan tällä kertaa hieman isompaan Minigrip-pussiin, josta leikkasin vain sopivankokoisen kulman auki. Lopuksi tursotin keon päälle pienet korvat, jotka kyllä vähän virheellisesti sijoitin hiukan liian lähelle toisiaan, jäävät nyt paljolti sarvien taakse piiloon. Olisi saanut olla hieman reunempana. Ja perfektionistimpi olisi vaihtanut korvien tursotukseen lituskamman tyllan.

Petterin nenäksi pohdin ensin erilaisia karkkeja. Mutta suklaarakeet eivät olisi olleet laktoosittomia. Candy King -hyllyjen punaiset viinikumivalikoimatkin olivat jotenkin liian isoja ja kökön muotoisia tähän tarkoitukseen (ja jokaisen karkkilaarin tuoteselostuksen lukemisessa hirveä vähti). Sitten tuli mieleen tuttu ja toimiva suklaan ja vadelman liitto. Marssin HeVi-osastolle, josta löytyi tuoreita vadelmia, suklaisen Petterin nenäksi juuri täydellisiä.

Tonttulakkeja rusetilla ja ilman

 
Olen yrittänyt olla tässä vähän kaukaa viisas pitkin syksyä ja miettiä jo valmiiksi, mitä käsitöitä lasten harrastusten tiimoilta eteen tuleviin joulumyyjäispöytiin voisi viedä. Lokakuussa innostuin valamaan myyjäisiä ajatellen räsymattokynttilöitä vanhoista kynttilän jämistä. Sitten tuli mieleen suht nopea ja sesonkiin sopiva myyntiartikkeli: tonttulakit.

Kolusin kangas- ja tilkkulaatikkoni, joista kieltämättä löytyi yllättävän vähän mitään jouluhenkistä kangasta. Tuollaisen punavalkoisen mitäliekeinokuitusekoitetrikoopalasen löysin. Olisi juuri omiaan tähän projektiin. Punaista velouria olin niin ikään ostanut joskus huokeaan hintaan kirpputoripöydästä tietämättä sen tarkemmin mitä siitä tekisin. Nyt tiesin. 

Kaavakirjastostani löysin perustonttulakin kaavan, jolla olen joskus surauttanut tonttulakit omille lapsille. En ollut kaavaan kirjannut mitään merkintää mistä mahtaa olla peräisin. Ehkä olen itse piirtänyt sen jonkun ostotonttulakin pohjalta. Näyttipä netissä olevan ladattavissa useitakin erilaisia ilmaiskaavoja tonttulakeille, mutten jaksanut niitä printata, kun valmiiksi piirretty kaava itseltäkin löytyi. Selailin hieman netistä ideakuvia erilaisista tonttulakkivariaatioista ja päädyin tekemään punaiset velourmyssyt rusetillisina, kuviolliset ilman rusettia. Rusettiin ei sinällään ollut kaavaa. Mutulla leikkelin isomman ja pienemmän suorakaiteenmuotoisen palasen, joista sitten taittelin rusetit. Itse asiassa jokainen rusetti taitaa olla hieman eri kokoinen, sillä ensimmäisen myssyn rusetti oli ehkä turhankin iso, seuraaviin vähän pienensin viistäen saumurilla tarkoituksella hieman reilummat saumavarat pois. Rusetin keskiosa on kietaistu myssyn reunaresorin ympäri ennen resorin kiinnitystä, jolloin se resoria ommellessa kiinnittyy samalla paikalleen. Rusettiosa on on sitten vain pujotettu paikoilleen ja ommeltu käsin muutamalla pistolla kiinni.

Halusin myssyihin tiukujen sisään tupsut. Sellaiset olisi toki itsekin voinut tehdä, mutta menin tällä kertaa helpoimman kautta. Punavalkoisiin kiinnitin valkoiset akryylipompomit. Rusettimalleihin turailin pienet vaaleanpunaiset tekoturkistupsut Tokmannin poistotuotteista mukaan tarttuneesta avaimenperästä. Avaimenperäksi kyseinen hässäkkä olisi mielestäni jäätävän iso ja epäkäytännöllinen, mutta halusinkin siitä vain nuo tekoturkistupsut, jotka yksittäin ostettuina olisivat maksaneet varmasti huomattavasti enemmän.

Patenttineulepipo merinosta

 
Ostin syksyllä Nurjasta pari kerää mustaa Katian Arles Merino -lankaa. Halusin neuloa itselle sellaisen muhkean ja lämpimän pipon taitereunalla. Lähdin etsimään sopivaa mallia Dropsin sivuilta, tuolla kun voi selailla malleja lankaryhmittäin, jolloin pystyy rajaamaan paremmin oikeanlaiseen lankavahvuuteen. Löysin Wick-pipon ohjeen, joka vaikutti juuri sen tyyliseltä mitä hain. Paitsi etten sitten tykännytkään toteutustekniikasta. Wick-ohje on kirjoitettu patenttineuleelle tasona. Lopuksi pipo olisi siis pitänyt kursia takasaumastaan kasaan. En halunnut pipoon takasaumaa, halusin sen suljettuna neuleena.

Äkkiseltään en nyt löytänyt tälle lankavahvuudelle vastaavaa mallia suljettuna neuleena (vaikka epäilemättä sellaisia kyllä löytyy), joten palasin uudelleen silmäilemään Wickin silmukkamääriä. Päätin soveltaa mallin itse, mutta suljettuna patenttineuleena. Dropsin sivuilta kun löytyi selkeä tutorial patenttineuleelle myös suljettuna versiona.

Pipo valmistui vitosen puikoilla suht sukkelaan, joten kirjasin ohjeen ylös, josko sitä innostuisi vaikka pukin konttiin neulomaan enemmänkin merinopipoja. Ehtiipä tuollaisen neuloa vielä vaikka isänpäiväksikin. Jonkin aikaa sitten äkkäsin, että Puuilossa myydään Dropsin lankoja (valikoima ei tosin ole mikään järisyttävän suuri, mutta esim. merino- ja alpacalankoja löytyy muutamissa perusväreissä. Juurikin tuota Wickin ohjeessakin käytettyä Merino Extra Fine -lankaa löytyi Puuiolon valikoimista, joten ostin toiset pari kerää myös harmahtavaa pipolankaa.

Ohje (aikuisten koko). Patenttineule on hyvin joustavaa, joten uskoisin mukautuvan aika moneenkin päähän. Jos tykkää kireämmästä piposta, kannattaa luoda muutama silmukka vähemmän, kunhan silmukoita on alussa parillinen määrä.

Puikot nro 5, langan menekki n. 100 g (esim. Katian Arles Merino tai Dropsin Merino Extra Fine).

- Luo 66 silmukkaa.
- Yhdistä suljetuksi neuleeksi ja merkkaa silmukkamerkki kierroksen vaihtumiskohtaan. 
- Neulo suljettua patenttineuletta (ks. tutorialvideo) kunnes pipon korkeus on n. 26-27 cm.
- Kun olet edellisellä kierroksella neulonut oikeat silmukat ja nostanut nurjat, aloita kavennukset: Nosta oikeat silmukat (ilman langankiertoa), neulo nurin yhteen kaikki nurjat ja niiden edessä olevat langankierrot.
- Nosta seuraavalla kierroksella nurjat silmukat (ilman langankiertoa), neulo oikeat silmukat oikein.
- Neulo kahdella seuraavalla kierroksella kaikki silmukat oikein yhteen.
- Vedä lanka läpi lopuista silmukoista. Kiristä aukko umpeen.
- Päättele langat.

Tein molemmat pipot vitosen puikoilla 66 silmukalla. Tuo Katian Arles Merinon pipo on hiukan ehkä muhkeampi kuin Dropsin Merino Extra Fine -langalla neulottu pipo.

Ribbipipo

 
Koulussa vannottiin tänään pipovala. Halloweenin hengessä ompelinkin pojalleni pääkallosomisteisen ribbipipon Ommelkuplan Raksu-ribbipipon kaavalla. Tiedä sitten kuinka pitkään tänä syksynä vielä tarkenee ribbineulospipolla, mutta ensi viikoksi lupailee jälleen vesisadetta, joten eiköhän tällä vielä ainakin hetken mennä.

Kaava sinällään aika simppeli peruspipon kaava. Kaksinkertaisena vaikuttaa suht napakalta ja päähän istuvalta. Taitteen pääkallosomiste on viime syksyn kässämessuhankintoja, ei tosin hajuakaan kenen kojulta olen noita ompelumerkkejä valikoinut. Tällaisia merkkejä on aina kiva hypistellä ja valikoida, mutta loppupeleissä niitä on tullut käytettyä tosi vähän. Jospa tässä nyt ihan ryhdistäytyisi ja alkaisi tietoisesti somistamaan ompeluksiaan haalimillaan ompelumerkeillä. Tuovat ne kuitenkin aina vähän lisäilmettä muuten simppeliin työhön.

Pieni käsveska

 

Joskus jonkun suht simppelin ompeluksen tekeminen ottaa aikansa. Iskee laiskuus ja edellisen pussukan kulahtaessa nuhjuiseksi tarttuu siihen helpompaan vaihtoehtoon: Ostaa uuden. Näin on käynyt tällaisen pienen kännykkäpussukan kanssa useammankin kerran. Mutta nyt tuli eteen myös toiminnallinen pulma, Muumi-pussukan mitoitus kävi liian knaftiksi. Puhelimen vaihdon jälkeen jo entuudestaan pinkeä oman ja työpuhelimen sovitus ei enää luontevasti onnistunutkaan. Oli aika vihdoin toteuttaa jo vuosia ompelulistalla ollut visio: pieni käsveska/kännykkäpussukka.

Kaavojan ei luonnollisestikaan tällaiseen illalla tulleeseen ompeluinspiraatioon ollut. Tai varmaan olisi netistä löytynyt, jos olisi jaksanut etsiä. Mutta päätin soveltaa itse mutulla. Mallailin puhelimen mittoja, halusin suht kompaktin, mutta ei pinkeää. Sellaisen, mihin solahtaa hyvin kaksi puhelinta (kuvassa rekvisiittana vielä se vanha puhelin), mutta ei liikaa hukkatilaa.

Aivan täydellinen ei tuosta yläosan mitoituksesta tullut. Vetoketjun yläpuolella oleva osa jäi vähän turhan matalaksi, kun lennosta ompeluvaiheessa päätinkin muuttaa pussukan mallia. Aluksi ajattelin tuollaista "kulmasyvennystä" (mikäköhän tuon ratkaisun nimi oikeasti on?) vain pohjaan. Mutta "Tuosta nuin vain surautan" -moodissani en tullut ajatelleeksi, että tuolloin kaava olisi pitänyt piirtää hieman (tuon kulmakäännöksen verran) ylöspäin kapenevana, ellei sitten halunnut pussukan levenevän ylöspäin. No en halunnut, halusin suorakaiteen mallisen. Niinpä lennosta päätin leikellä nuo kulmakolot myös yläreunaan, niihinhän saisi sitten kätevästi kiinni myös nuo hihnan kiinnityslenkit. Mutta koska mitoitus oli kanfti, oli noiden kiinnityslenkkien ja yläkulmien ompelu vähän kikkailemista, sillä tila oli kovin pieni ja kangasta saumakäännöksiin hintsusti. Siistimmät ja symmetrisemmät olisi tullut, kun olisi tämän kulmaratkaisun huomioinut heti kaavoitusvaiheessa. Ehkä ensi kerralla. 

Kaikin paikoin ei ehkä salonkikelpoista tullut. Mutta omaan käyttöön varmaan asiansa ajaa. Toisen yläkulman sain asettumaan nätisti, toinen aavistuksen vinossa. Varmuuden vuoksi vahvistin hihnakiinnityksiä myös käsin tehdyillä piilopistoilla, sillä tiedän saumavarojen olevan noissa kohdissa turhankin hintsut. Tietääpä ainakin miten seuraavan tekisi, jos käytössä alkaa tuosta hihnankiinnityksestä irvistellä.

Materiaaleina laukussa palalaaripoimintana matkaan tarttunut pellavasekoite sekä mustan vuorikankaan jämät tilkkulaatikon kätköistä. Nahkainen hihna on kierrätetty yhdestä niistä repaleiseksi asti käytetyistä Muumi-pussukoistani. Kässämessuilta on usein tarttunut matkaan tuollaisia pieniä ompelumerkkejä, mutta jostain syystä kovin harvoin niitä on tullut käytettyä. Tähän muuten mustaan ja simppeliin käsveskaan sellainen mielestäni sopi aika kivasti. Yksityiskohta toimii myös tuon kierrätetyn nahkahihnan kaverina. 

Näin jälkeenpäin ajatellen mallia olisi voinut parannella tekemällä tuonne taakse vaikka vielä sujautustaskun, mutta ehkä sitten siihen 2.0 versioon. Jahka sellaisen joskus saan aikaiseksi.

Räsymattokynttilöitä

 
Syyslomalla järjestelin ulkovarastoa ja vastaan tuli värjäysprojekteissa käyttämäni keittolevy. Yhtään lankavärjäystä ei tullut tälle kesälle tehtyä. Harmitti oma saamattomuus. Vaikka toisaalta ihan järkevää kai sekin, että yrittää välillä keskittyä myös niiden värjättyjen tuotteiden jalostamiseen. Hiljalleen puikoilta on tipahdellut värjätyistä langoista neulottuja sukkia. Olen taustalla aloitellut myös ikuisuusprojektiani nro 3, Kalevalapeittoa värjätyillä langoilla. Koko kesän käyttämättömänä lojuneen keittolevyn takaa pilkisti edellisen kynttiläprojektini tarvikkeita: kirpputorilta ostamani pikkukattila, muodottomaksi sulanut iso ulkokynttilän raato, tyhjiä Pringles-purkkeja sekä eräänlainen "Jonain päivänä" -pussukka, jonne olen jemmaillut poltettujen kynttilöiden jämiä. Päätin että nyt oli se joku päivä. Kukkapenkkien syyslaiton lomassa käynnistin takapihalle pienen räsymattokynttiläpajan.

Jonain päivänä -pussukan värimaailman perusteella kynttilöiden polttoni painottuu näköjään hyvin pitkälti jouluun ja itsenäisyyspäivään: lähinnä erisävyisiä punaisia sekä niitä sinivalkoisia pitkiä itsenäisyyspäivän kynttilöitä, joissa vain pinta kynttilän alaosasta on siniseksi värjätty. Kun sellaisen sulatti, massa värjäytyi vaaleansiniseksi. Sulattelin erivärisiä massoja vesihauteessa omissa purnukoissaan (auki leikatuissa maitotölkeissä), ulkovarastosta kun sattui löytymään myös kierrätykseen menossa oleva vanha paistinpannu, jolle mahtui kätevästi hautumaan neljä tölkkiä kerrallaan. Hidastahan tämä vesihauteessa sulattelu oli, mutta olipahan aikaa turailla siinä lomassa niitä syksyisiä kukkapenkkejä. Prosessivaiheesta ei tällä kertaa tullut napsittua yhtään kuvaa, mutta valamisprosessiin hyviä kuvallisia vinkkejä löytyy mm. Kotohippusia-blogista.

Joulun ja itsenäisyyspäivän fuusioista tuli aika kivoja räsymattokynttilöitä. Joulun alla on lasten harrastusten puitteissa tiedossa ainakin paritkin joulumyyjäiset, päätynevät aikanaan jompaan kumpaan myyjäispöytään. Semisti harmittaa, että tuo keskiosa jäähtyessään painui sydänlangan ympäriltä alas, ehkä olen kaatanut viimeisen kerroksen turhan hätäisesti edellisen päälle, mutta toisaalta käsin tehdyissä kynttilöissä saa pieni epätäydellisyys näkyäkin. Ainakin ovat unikkeja.

Pantterisukat

 
Loppukesästä sain päähäni, että tarvitsen syksyksi ehdottomasti leopardikuvioiset sukat. Ajatus lähti oikeastaan itse värjäämästäni okransävyisestä langasta. Väri on saatu lakastuneista omenapuun lehdistä. Ohjetta leopardisukkiin ei ollut, mutta Pinterest-seikkailuni antoi osumaksi Crafting for weeks -sivustolta ilmaisen leopardikaulurin kaavion. 72 silmukalla jaollinen kaulurikaavio oli fingering-vahvuiselle langalle varpaista varteen aloittaessa juuri passeli silmukkamäärä myös sukkiin. Varsiosuudella silmukoita voisi työn edetessä mutulla lisäillä sinne ja tänne, jotta varren leveys riittää pohkeeseen. Päätin soveltaa silmukoiden lisäyksen työn edetessä.

Nappinjan kesäalesta tilasin niin ikään Panther Dots -kuosillista viskoosia. Mielessäni siinsi Helmat-kirjan ihanat hulmuhelmaiset mekot. Hetken jo huolestuin yhtäkkisestä innostuksestani eläinkuoseihin. Uumoilin sen olevan selkeä oire keski-ikäistymisestäni. Aina ennen olin vähän naureskellut täti-ihmisten suosimille eläinkuoseille, ja huomasin nyt itsekin havittelevani sellaisia. KÄÄK! Ja sitten... Lokakuun alussa postiluukusta kolahti uusin Suuri Käsityö -lehti. Kuinka ollakaan, heti kannessa komeili pantterikuosinen pitkä viskoosimekko ja LUMILEOPARDIVILLASUKAT! En siis ollutkaan (pelkästään) kovaa vauhtia tätimäistymässä, vaan olin selkeästi (kerrankin) käsityömaailman trendien aallonharjalla. Noo... Nähtäväksi tosin jää, millä aikataululla sen viskoosimekon saan ommeltua. Ehkä trendi on mennyt jo ohi sen toteutuessa, mutta ainakin ajatuksen tasolla olin mukana trendeissä. Ajatuksen tasolla olin kaavaillut tuon viskoosimekkonikin tosin valmistuvan jo syyskuun aikana, jotta olisin saanut sen mukaan matkalleni kesäiseen Etelä-Ranskaan. Nimesin matka oli ja meni, se viskoosimekko ehkä sitten ensi kesäksi. Ehkä.

Nuo leopardisukat sentään valmistuivat nyt syksyksi, vaikka edelleen joudun kuulostelemaan kyynärpäätäni ja hieman säännöstelemään neulomistani. Nyt on taas parempi vaihe menossa, mutta jos innostuu liikaa neulomaan, palataan taas takapakkia. Ärsyttävää. Työkaverini vinkkaamista fasciamanipulaatiohoidoista on onneksi ollut apua ja toivon mukaan parin vuodentakaista neulomisen totaalistoppia ei enää pääse syntymään.

Sukista tuli kivat. Eivät ole täysin identtiset, sillä varressa olen vähän fiilispohjalta kuvioita mukaillen lisäillyt silmukoita niin, että varren yläosassa silmukkamäärä on 84. Toisaalta tällaisessa kuviossa ei oikeastaan ole mitään väliä, etteivät täplät ole täysin identtisiä keskenään. Värjäämäni lanka on muistaakseni Novitan Venlaa (en ollut sitä lankaan tai muistiinpanoihini merkannut, mutta näppituntumalla sanoisin Venlaksi). Musta lanka on ihanan pehmeää Hot Socksin kasmirvivahteista Pearlia. Puikot nro 2,5.

Jalanpohjaosan tein raidallisena, ihan vain koska raidoitus on nopeampaa kuin tuon kaavion seuraaminen. Kaavion seuraamisessa ehdoton juttu oli muuten staattinen muistilappu, jonka avulla oikealla rivillä pysyminen helpottui huomattavasti! Olevinaan olin tarkka lankadominanssin suhteen, mutta tuo raitaosuus paljastaa aika armottomasti ajatuskatkot. Ne kierrokset, joilla keltaisen ja mustan langan keskinäinen järjestys etusormellani on jostain syystä kääntynyt päinvastoin, erottuvat selkeästi tummempina raitoina.