Pinkit päivät

Helmikorviksien tehtaileminen sai jatkoa, kun kaivoin esiin vuosia sitten Prahasta ostamani lasi- ja kivihelminössäkän. 2016 kävimme mieheni kanssa Prahassa. Muistelin, että jossakin vanhan ja uuden kaupungin rajamailla oli tuolloin putiikki, jossa myytiin lasi- ja kivihelmiä karkkikauppamaiseen tyyliin. Putiikissa oli isoissa lasimaljoissa väreittäin lajiteltuja helmiä, joita sai pienellä karkkikauppakauhalla lastata kolmionmuotoisiin pusseihin. Pussukka punnittiin ja hinta määräytyi painon mukaan. Heinäkuisella Prahan reissullani yritin kovasti löytää tuota samaista putiikkia. En löytänyt. Ehkäpä koko putiikkia ei enää ole edes olemassa. Onhan tässä välissä ollut koronavuodetkin, jotka varmasti ovat olleet melkoinen koitos turistiputiikeille. Harmi. Kyseinen putiikki kun ei ollut mikään perus souvenir shop, vaan pikemminkin tyylikäs käsitöiden ja askartelun ystävän karkkikauppa, melkeinpä kirjaimellisesti.

Pussukan helmivalikoima on melko kirjavaa, vaikkakin värimaailma onkin suht yhtenäinen. Veikkaan, että vastaavia pussukoita olisi heinäkuisella Prahan reissullani lähtenyt matkaani useampaakin väriä, jos vain olisin kyseisen putiikin bongannut.

Lasi- ja kivihelmet ovat muovisia versioita jonkin verran painavampia, mutta mielestäni myös persoonallisempia. Näistä kuutionmallisista helmistä kootuista korviksista tuli lempparini.

Sydämenmuotoisia helmiä pussukasta löytyi muutamia. Jokainen niistä oli kuitenkin hieman erisävyinen tai raidoitukseltaan erilainen. Tämäkin toi mielestäni vain lisää persoonallisuutta ja korostaa käsityön leimaa.

Helmeilyä

Tyttäreni on innostunut erilaisten helmikorujen tekemisestä ja helmityömaa onkin meillä ollut esillä viikottain. Eräänä iltana opetin tyttärelleni, miten tuollaisista metallipiikeistä saa pihdeillä taiteltua korujen osia ja jämähdin itsekin helmityömaan äärelle. Kaivelin oman korutarvikelaatikkoni esiin ja malliksi tein valkoiset helmikorvakorut. Helmet ovat peräisin katkenneesta vanhasta kaulanauhasta -Mikälie lehden tilaajalahja ollut aikoinaan. Tyttäreni näperteli samaisella idealla nuo vaaleansiniset korvikset.

Koska omaksikin yllätyksekseni olen tänä syksynä töihin lähtiessä jopa muistanut vaihdella asun värien mukaan korviksia, päätin samalla näperrellä toisetkin korvikset. Kaivelin esiin tilpehöörilaatikostani vuosia sitten Fimo-massasta näpertelemiäni helmiä. Kyseiset Fimo-massahelmet on askarreltu aikoinaan Espanjassa eräässä Erasmus+ -reissulla toteutetussa työpajassa. Helmien jatkojalostus koruiksi asti otti näköjään useamman vuoden. Kierteiset Fimo-helmet eivät olleet keskenään aivan identtisiä, mutta eipä tuo haittaa. Näkyypähän ainakin yksilöllinen käsityön leima.

Ja sitten teimme kolmannet. Ja neljännet. Korujen tekeminen yhdessä tyttären kanssa oli tosi kivaa yhteistä puuhaa. Nyt tosin täytyisi sitten varata aika lävistäjälle, jotta tyttärenikin saisi vihdoin pitkään toivomansa korvikset. Jotenkin sitä on muka aina ollut huono aika korvien rei'itykselle. Kesällä menisi rei'ityksen vuoksi uimiset mönkään. Kesän jälkeen puolestaan cheerleading-harrastus haittaa reikien ottamista, sillä harkkoihin ei saisi mennä korvisten kanssa. Joskus ne on kuitenkin otettava, eikä sellaista "hyvää aikaa" kai koskaan oikein tule. Ehkä sitten vain käymme lävistäjällä ja teippaamme hoitokorvikset harkkoihin jonkin aikaa. Nyt on ainakin valmiiksi askarreltuna repertuaaria korvisvalikoimaan.

Kohta täytyy varmaan alkaa miettiä jotain järkevää säilytysjärjestelmää näille koruille, mikäli korviksia alkaa tulemaan sarjatuotantona. :)

Satumetsä-setti

Viikonloppuna juhlittiin veljentytön nelivuotissynttäreitä. Perinteisesti olen aina ommellut pienille synttärisankareille jotain, mihin saa hyödynnettyä kangastilkkuja. Levittelin tälläkin kertaa tilkkulaatikosta potentiaalisenkokoiset ja -näköiset palaset esille ja aloin etsiä yksiväristen trikoiden joukosta kuoseihin sopivia väripareja. Esiin nousi Mira Malliuksen suunnittelema Satumetsä ja sille pariksi pitkään kangaslaatikossa pyörinyt petroolinvärinen trikoo.

Ompelin viime vuonna tästä samasta kuosista siskontytölle tunikan, mutta silloin pinkein tehostevärein. Hassua, miten koko kankaan ilme muuttuu, kun vaihtaa tehosteväriä. Muistan, miten jo viime vuonna yritin etsiä kuosille nimeä. En löytänyt, sillä kuosi oli jo ehtinyt poistua Majapuun valikoimista. Hakuammuntana koitin jälleen googlailla Mira Malliuksen kuoseja, kun 11-vuotias tyttäreni tuli selän taakse kurkkimaan. Ihmetteli mitä oikein teen ja pyöritteli silmiään: "Mikset sä vaan laita tota kuvaa Google Lensiin?" Aivan. Niinpä. Eipä tullut mieleen. Ja oikeassahan tyttäreni oli, kuosin nimi löytyi hetkessä: Satumetsä!

Paidan kaavaksi valikoitui tällä kertaa Paapiin kaavakirjasta Varpu. Olisin tykännyt tuosta Blå Blommasta, millä tein viimevuotisen tunikankin, mutta kangasta ei ollut riittävästi. Oikeastaan Satumetsä-kuosi kului jopa niin loppuun, ettei siitä riittänyt enää taskuihin tai kaulukseen. Taskuissa petroolin väri näyttää melkeinpä harkitulta yksityiskohdalta, vaikka todellisuudessa yksiväriset taskut ovat siksi, ettei kangasta riittänyt. Hihansuuresoritkin ovat hieman alkuperäiskaavaa pidemmät, koska jouduin sniiduilemaan tuossa kankaassa.

Varpu-kaavaa en ollut aiemmin testannut. Taskut ovat kyllä kivat ja pikkuihmiset yleensä aina arvostavat vaatteissa taskuja. En ole ihan varma, mitä mieltä olen tuosta kauluksesta. Jos Satumetsää olisi ollut enemmän, olisin ehkä tehnyt kauluksen kuosillisesta kankaasta. Tällä kertaa ei tarvinnut miettiä, kun kuosia ei ollut. Sinällään niin Satumetsä-kuosi kuin korkeampi kauluskin sopivat varmasti syksyyn, mutta nähtäväksi jää, mitä mieltä itse käyttäjä on tuosta korkeasta kauluksesta. Melko löysältä tuo kyllä vaikuttaa, eli tuskin ainakaan pahasti kinnaa.

Petroolinväristä trikoota oli aika reilusti, joten surautin siitä vielä paidalle kaveriksi leggarit Lilja-kaavalla. Tuokin kaava löytyy samaisesta Paapiin kaavakirjasta. Koska itse ommeltujen leggareiden kanssa joutuu usein vähän pähkäilemään, miten päin tulevat jalkaan, ompelin legujen takasaumaan ompelumerkin helpottamaan tyttöä laittamaan housut oikein päin jalkaan.

Peikonlehtikorvikset

Osallistuin heinäkuussa Prahassa Building Digital Competences -kurssille, jossa yhtenä harjoitustyönä suunnittelin ja 3d-printtasin peikonlehtikorvikset. Aika kauan tosin kesti, että sain viimein askarreltua korviksiin nuo kiinnikkeet. Joka syksy taidan päättää, että tänä vuonna alan oikeasti panostamaan asusteisiin ja vaihtelen korviksia fiiliksen ja asun mukaan. -Olen tuon jopa kahtena aamuna töihin lähtiessä nyt muistanut ja sain heti asiasta oppilailta palautettakin. Joskin pahoin pelkään, että ensimmäisen viikon jälkeen kuljen taas niissä samoissa jokapaikan korviksissa, joita ei tarvitse ottaa yöksi pois.

Kurssilla käytetty printteri oli eri mallinen kuin koulumme printteri. Tulostusjälki alapinnastaan on näissä Prusalla tulostetuissa sileämpi kuin koulumme Adventurer 4 -tulostimella. Mielestäni tuo Prusan tulostusalusta oli myöskin sileämpi kuin koulumme laitteessa ja tulostustyö lähti siitä jokseenkin vaivattomasti irti. Päällipinta kutakuinkin samanlaista kuin koulumme tulostimella. Kurssin vetäjä Petra vinkkasi, että tuota päällipintaa, jossa tulostusjälki paremmin näkyy, voisi koittaa tasoittaa jollakin liuottimella (sikäli kun kielimuurin yli asian oikein ymmärsin). En kokeillut... Riittävän hyvät näinkin.

Olen jo jonkin aikaa haaveillut juuri näiden korvisten sävyisestä vihreästä viskoosimekosta. Täytynee varmaan laittaa tanttukangaskin tilaukseen, kun mekkoon sopivat korviksetkin tuli kerran jo printattua. Melko lähellä tätä väriä löytyy jo valmiiksi kangaslaatikon kätköistä, mutta trikoona. Jospa saisin viimein tuon useamman kuukauden marinoituneen Utuliinin Metsä-trikoonkin nyt ommeltua.
 

Merenneitokortti

 

Tämän kesän teemana taitaa olla vanhojen arkistojen penkominen. Nyt kun ullakolla kymmenisen vuotta lojuneet kankaat on ommeltu (...no ei kaikki) ryhdyin penkomaan askartelulaatikon pohjia. Vastaan tuli yllätys. Vanha merenneitokortti, jonka vuosia sitten tein tyttärelleni synttärikortiksi, mutta jonka ehdin hukkaamaan ennen juhlapäivää. Merenneitokuvan perusteellla villi veikkaus on, että olisin askarrellut kortin 5-vuotiskortiksi. Lasten synttäreitä on meillä perinteisesti juhlittu aina jonkun teeman mukaan ja blogia selatessa ajoitin merenneitosynttärit juurikin 5-vuotissynttäreiksi. Näin ollen kortti olisi ollut hukassa kuusi vuotta, mutta toimihan tuo myös 11-vuotiskorttina, sillä kortin sisään en ollut sentään kirjoittanut mitään. Vähän tuo mustasta kartongista leikelty ja koholiimattu merenneitohahmo oli ottanut vuosien saatossa pientä runtua askartelulaatikon pohjalla lojuessaan, mutta pitihän tämä nyt ihan periaatteestakin antaa. Täytyisi varmaan siivoilla laatikoitaan vähän useamminkin.

Mekkotehtailua

Aiemmin itselle ompelemastani pantterimekkoprojektista jäi yli todella paljon pantterikuvioista viskoosia. Olen kyllä aiemminkin huomannut olevani kangassniiduilun mestari, mutta tällä kertaa ylijäämäkankaan määrä yllätti itsenikin. Tuon oman mekon ompelu ei sujunut aivan suorimman kaavan mukaan, suoranaista ompelukammoa asiasta ei kuitenkaan jäänyt. Päin vastoin. Kokeellinen härkää sarvista lähestyminen pilalle menneen yläosan uudelleenkaavoittamiseksi (koska olin leikkellyt palat liian pienessä koossa) antoi oikeastaan lisää itseluottamusta sen suhteen, että joskus improvisoimalla voi ihan onnistuakin, vaikkei omiin taitoihin projektiin ryhtyessä kunnolla edes itse uskoisi.

Päätin siis surauttaa samaan ompeluflowhin turvautuen ylijäämäkankaista mekon myös tyttärelle. Kaavan pohjaksi valitsin tällä kertaa Mekkotehtaan Maibrit-mekon (Mekkotehdas koululaisten tyyliin). Taaskaan kangas ei ohjeen mukaan tulisi riittämään ja tiesin jo heti aloittaessani, että improvisoisin kaavan pohjalta hieman erilaisen version. Hihatonta haluttiin. Sellainen myös tuli. 

Helmaankin tuli Maibritia enemmän kerroksia. Että eipä tässä tuosta Maibrit.mekosta taida olla jäljellä kuin yläosan kaavoituksen pohja, jotta osasin tehdä mekon suurin piirtein oikeassa koossa.

Maibritissa oli takana piilovetoketju. Sellaista ei sopivassa värissä käsityötarvikkeistani löytynyt, eikä kangaskauppaan iltamyöhään päässyt. Järkeilin, että omaankin mekkoon mahdun sujahtamaan ilman vetoketjua. Ompelin siis tyttärenkin mekon ilman vetoketjua. Niskaan lisäsin kaavasta poiketen halkion ja napin helpottamaan pukemista. Paitsi, ettei sitäkään välttämättä olisi tarvittu, sillä mekko sujahtaa tyttäreni päälle nippanappa nappia avaamattakin.

Ihan kelpo mekko tästäkin tuli vahvasti improvisoiden. Nyt voimme sitten tyttäreni kanssa samistella pantterimekoissamme. Helteet vain puuttuu.

Puumajan verhot

 
Tälle kesälle on pakkautunut oikea joustamattomien materiaalien kimara. Olen varmasti kuluneen kuukauden aikana ommellut enemmän joustamattomia projekteja, kuin koko viime vuonna yhteensä. Tämä  viimeisin projekti tuli itsellekin vähän puskista. Tyttäreni on kaverinsa kanssa löytänyt vanhan puumajamme uudelleen. Siellä kesäpäivät kuluvat joutuisasti maalaten, piirtäen ja askarrellen. Nyt puumajaan tilattiin verhot ja tottakai äiti sellaiset ompelee. Lapsillamme ei koskaan ole ollut kotipihassamme perinteistä leikkimökkiä. Sen sijaan on iso puumaja, joka on toiminut useimmiten juurikin taiteilun tukikohtana. Välillä puumajassa on pidetty kavereiden kanssa halloweenjuhlia tai herkkukestejä.

Tutkimme tyttäreni kanssa yhdessä jälleen ullakon kätköjä. Oikeastaan tuo ullakolle unohtunut Vallilan Nukkekoti-kuosi, josta juuri ompelin pari kesäkassia, olisi sopinut mainiosti myös puumajan verhoiksi. Melkein nauratti, että kangas lojui ullakolla lähemmäs 10 vuotta, enkä sitä kertaakaan tarvinnut. Nyt kun sitten ompelin sen pois kuleksimasta, olisin keksinyt heti seuraavalla viikolla sille käyttötarkoituksen.

Mutta ullakoltapa löytyi lisää Vallilaa: Matleena Issakaisen Seiloria. Kuosissa printattuna vuosiluku 2012. Tätä muistan ostaneeni aikoinaan mökille vanhan leikkimökin somistamiseen. Näköjään olen ostanut melko reilulla kädellä, sillä siitä riitti vielä verhot kahteen puumajan ikkunaan. Tai melkein riitti. Ikkunoiden korkeus on 70 cm ja kangasta oli 120 cm. Verhojen jatkamiseksi piti soveltaa jokin ratkaisu. Seilorin punainen väritilkku kädessä suuntasin kangaskauppaan ja etsin punaiseen väriin mätsäävää puuvillakangasta. Löysinkin aika täydellisen parin. Mielestäni tuosta yksivärisestä yläosasta tuli aika kiva yksityiskohta verhoihin! Oikeastaan kivempikin jatkopaloilla, kuin pelkällä Seilor-kuosilla.

Loppujen lopuksi tämä Seilor sopii puumajaan tosi hyvin. Siellä kun oli jo ennestään tuollainen kirkkaanpunainen Ikean pöytä. Näitä Vanhoja Vallila-kätköjä tuntui nyt tulevan ullakolta vastaan enemmänkin. Kun oikein aloin muistelemaan, taisin joskus kauan sitten eksyä Vallilan Outlet-pisteelle, jossa vanhoja kuoseja myytiin pois reiluin alennuksin. Luulisin, että sieltä ovat peräisin molemmat, niin Nukkekoti kuin tämä Seilorkin.

Uusilla verhoilla päivitetystä puumajasta tuli oikein kiva kesähuone, jossa tyttöjen kelpaa taiteilla tai askarrella helmikorujaan. Puumajan vihreä matto on äitini itse kutoma, kuten niin monet muutkin perheemme matoista. Kangaspuilla kutominen on vielä sellainen aluevaltaus, jota en käsitöiden saralla itse ole ottanut haltuun. Ehkä jonain päivänä kokeilen vielä sitäkin.