Eskarilaisen tunika

Ompelin jo maaliskuun puolella eskari-ikäiselle siskontytölleni synttärilahjaksi tunikan. Synttäreille lähtö kuitenkin siirtyi sairastumisten vuoksi ja niinpä synttärilahjan antokin on viivästynyt pahasti. Vihdoin pääsimme näkemään ja sain synttärilahjan toimitettua. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Postauksen julkaisuakin olen viivytellyt siihen asti, kunnes lahja on toimitettu perille. Toisaalta murtuneen sormeni kanssa käsityöt taitavat tänä keväänä jäädä melko vähiin, että tuleepahan nyt toukokuullekin ainakin yksi postaus. 

Tunikan kaavana vanha tuttu Ottobren Blå Blomma (OB 1/2016). Kangas tilattu jo jonkin aikaa sitten Majapuulta, meinasin tarkistaa kuosin nimenkin, mutta eipä näyttänyt enää löytyvän valikoimasta. Nyt kun katson kuosia niin näyttääpä tuo olevan melkein enemmän syysteimainen kuin keväinen, mutta mahtunee tunika varmasti vielä ensi syksynäkin koulun alkaessa.

Käärijä-hihat

Koulun perinteisiin vappunaamiaisiin haluttiin ylläripylläri Käärijä-hihat. Piti alunperin tehdä hihat Kaksosflikkojen Käärijä-neuleen ohjeella. Metsästin ympäri kaupunkia sopivan vihreää lankaa, joskin huonolla menestyksellä. Lähimmäksi päästiin perus Seiskaveikan limen sävyllä. Nähtävästi ilmeisen moni oli tullut samaan johtopäätökseen, sillä kyseinen sävy oli lähes joka marketissa loppu tai juuri loppumaisillaan. Onnistuin kuitenkin haalimaan kolme kerää ja laitoin Käärijä-neuleen puikoille, vaikkei sävy täysin oikea ollutkaan.

Ehdin saada toisen hihan valmiiksi, ja toinen ei todennäköisesti koskaan valmistukaan. Tiistaina teloin liikuntatuntia pitäessä sormeni. Totesin heti tuolloin, etteivät Käärijä-hihat ainakaan neulomalla perjantaiksi valmistuisi. Ajoin töistä suoraan kangaskauppaan metsästämään sopivan sävyistä vihreää kangasta. Josko tilanteen ehtisi pelastaa vielä vaihtamalla suunnitelmaa. Pettymys olisi suuri, elleivät luvatut hihat määräaikaan mennessä valmistuisikaan. 

Kaavojahan ei taaskaan ollut, mutta päätin lähteä soveltamaan ja katsoa mitä eteen tulee. Kopioin hihat perusraglanhihaisen paidan kaavoista. Merkkasin hihan kaavaan poikkiviivoin kohdat "makkaroille", jonka jälkeen leikkasin hihakaavan pituussuunnassa kolmeen osaan. Kangasta leikellessä "lihotin" suikaleita muhkulakohdissa ja lopulta saumuroin suikaleet yhteen. Kapeisiin kohtiin ompelin vielä siksakilla kiristävät kuminauhat. Näin jälkeenpäin ajatellen likipitäen samaan lopputulokseen, mutta paljon helpommalla, olisi varmaan päässyt pelkillä extraleveillä hihoilla ja kuminauhaoperaatiolla. 

Ja koska koko projekti eteni enemmän Teen ensin ja ajattelen sitten -strategialla, surautin hihat pääntierinkulaan kiinni ja totesin, että takaosahan näytti aivan köpöltä pelkkien hihojen kanssa. Piirtelin vielä raglapaidan selkäosan yläosan kaavan ja ratkoin rinkulan sekä hihojen takaosien sivupäärmäykset auki, jotta sain lisättyä taakse pienen selkäkappaleen. Joka sekin jäi turhan leveäksi, mutta sormipuolena en jaksanut naamiaisasun takia enempää ratkoa. Käyttäjälle kelpasi tämäkin versio.

Keskiviikkona kävin työterveydessä. Murtunuthan sormi oli. Jänne repäissyt nivelestä palan irti ja lähete käsikirurgille. Irtopala kuitenkin onneksi suht hyvässä asennossa, eikä leikkausta tarvittu, mutta lastan kanssa täytyisi tulla toimeen seuraavat kuusi viikkoa. Ainakin. 😤 Tarkoittaa, että ainakaan kuuteen viikkoon ei tarvitse kutimia esiin kaivaa, eikä tuo murtunut sormi ompeluakaan nyt varsinaisesti helpottanut. Paikoin viimeistelyjälki melkoista sutta ja sekundaa. Päätin kiikuttaa saumurinikin huoltoon. Ei siksi ettäkö rikki olisi, mutta lähinnä, ettei mieleen tulisi enää lisää hullutuksia. Nytpä tuo ainakin joutaisi olemaan perushuollossa.

Käsikirurgireissullani yritin metsästää kaulukseen niittejä tai rekvisiittaa Porista, Rauman valikoimista kun sopivia ei tullut vastaan. Eikä tullut Poristakaan, ei Nappi ja nauhasta, Taitavasta eikä Eurokankaastakaan. Päädyin ompelemaan mustasta huovasta pienet tötteröt, jotka kiinnitin käsin muutamalla pistolla kiinni kaulukseen.

Viimeistelyjäljen ja työvaiheiden suunnittelun osalta ei ehkä mestarillisin tekeleeni, mutta tällä kertaa näin. Sentään valmista tuli määräaikaan mennessä ja käyttäjä oli asuunsa tyytyväinen. Nyt olisi sitten yksi purkua odottava limenvihreä hiha ja kolme kerällistä ärtsynvihreää lankaa odottamassa, että käsi jossain vaiheessa kuntoutuisi taas neulomiskuntoon. Mitä ihmettä niistäkin sitten tekee? Kesäkuuhun mennessä koko Käärijä-hypetyskin lienee jo laskusuunnassa.

Ilvestakki

Ilves on tyttäreni lempieläimiä ja niinpä olin tilannut okrapohjaista täpläkuosista softshelliä jo viime syksynä. Piti siitä jo tuolloin surauttaa syystakki Jujunan Blossoming Flower (SK 10/22) kaavalla, mutten saanut aikaiseksi. Kevyttoppatakinkin käydessä turhan lämpimäksi viime päivien aurinkoisessa säässä sain vihdoin tartuttua härkää sarvista ja aloitin takkiprojektin. Ilveskuosi vaati tosin muokkauksia kaavaan, tyttäreni halusi huppuun ilvekselle tunnusomaiset tupsukorvat. Sellaisiahan ei tietenkään alkuperäiskaavassa ollut. Ompelin korvapalaset melko pitkinä ylöspäin suipponevina "pötköinä". Kärkiin sidoin solmut tupsuiksi. Myös hupun päällikankaan kaavoitus vaati omanlaisensa modaamisen, jotta sain korvat upotettua huppuun.

Ihan surautukseksi tätä projektia ei tosin voi sanoa. Käsityöpiirit hehkuttavat softshellin helppoutta, kuinka on helppoa ommella, ei rispaannu eikä temppuile paininjalan alla. En allekirjoita. Paitsi tuon, ettei rispaannu. Muuten takkia ommellessa sitten takkusikin likipitäen kaikki. Jopa vanha ja yleensä kaikki materiaalit kelpuuttava Husqvarna-saumurini kieltäytyi saumattomasta yhteistyöstä. Tai pikemminkin juurikin kirjaimellisesti tarjosi tällä kertaa saumatonta yhteistyötä. Jostain syystä en tuntunut saavan säätöjä kohdilleen millään. Aina puski hyppytikkiä. Langoitin uudelleen. Ja uudelleen. Vaihdoin säätöjä suuntaan jos toiseenkin. Vaihdoin neuloja. Kiristi hermoja. Kiristin säätöjä. Löysäsin säätöjä. Vuoroin näitä kaikkia. Vähiten häiritsevän tuloksen sain lopulta ohuimmalla microtex 60 koolla. Kun kankaaksi vaihtoi minkä tahansa muun kankaan, tikki oli moitteetonta. Softshellin kanssa ei tällä kertaa lopultakaan priimaa pukannut.

Yleensä nättinokkaisempi Janomeni hyväksyi softshellin einen verran paremmin. Paksummissa kohdissa alkoi nikotella hänkin. Tein jonkin sortin hybridiyhdistelmiä. Surautin saumat ensin saumurilla ja vahvistin ne sen jälkeen ompelukoneen ompeleella paikkaillen mahdollisten hyppytikkien jättämiä irvistyksiä. Päällitikkaukset sujuivat vaihtelevalla menestyksellä. Ohuemmissa kohdissa jälki oli ihan ok, mutta heti vähänkään paksummissa alkoivat ongelmat. Näissä tikin pituus typistyi lyhyeksi töpöksi pisimmälläkin tikin pituudella. Ja tietysti tällainen paksu kohta on juurikin näkyvimmällä paikalla takin etumuksessa vetoketjun viereinen tikkaus. Tuo "viimeistelevä" tikkaus on kauttaaltaan liian töpöä. Olkoon. Siihen mennessä olin takunnut ommelten kanssa jo sen verran monta kertaa, että halusin vain saada projektin päätökseen edes jollain muotoa. Oma ongelmansa olikin sitten noissa saumojen risteämäkohdissa, jossa kangasta sai ihan tosissaan runnoa koneen paininjalan alle, jotta ompelu ylipäätään oli mahdollista. Varmaankin tästä syystä ohje neuvoo saumaamaan kappaleet toisiinsa ompelukoneella eikä saumurilla (mitä ohjetta en luonnollisestikaan ollut noudattanut, koska... Ööö... no enpäs osaa sanoa miksi en, sillä lähtökohtaisestikin tuo Husqvarnanikin oli jo ilmoittanut haluttomuutensa kyseisen materiaalin työstämiseen...) 

Vaikkakin softshell jo itsessään on paksua ja paikoin sitä oli saumoissa ja taitteilla moninkerroin, ommel näytti parhaimmalta (tai paras on liioitteleva sana, vähiten huonolta) ohuimman microtex-neulan kanssa. Tässä oli kääntöpuolena monia katkenneita tai vääntyneitä neuloja. Vähintään yhtä monia voimasanoja. Myös Janomeni pistolevy näytti ottaneen vääntyneistä neuloista jonkin verran osumaa, sillä levy oli pienillä skraaduilla sekin. Ei jatkoon tämä materiaali. Ompelevat ystäväni ovat kaikki kehuneet, kuinka helppo ja vaivaton matsku softshell on. NOT. Kurkkasin, että näytti tuota täpläsoftshelliä edelleenkin Majapuulla myynnissä olevan. Etuliitteellä *NANO*softshell, tiedä sitten aiheuttiko tuo NANO tuossa nyt jonkun erityisominaisuuden, vai mistä johtui julmetun suuri vastustus. Tai sitten ihan vain oma taitamattomuuteni.

Kaava toimi ihan suht kivasti. Joskin pari kummallisuutta työohjeessa oli. Aivoni meinasivat nyrjähtää, kun luin ohjetta etukappaleen ja helman alavarojen kiinniityksen järjestyksestä. Suuren Käsityön ohjeen mukaan käännetty helman alavara tuli tikata oikealta kiinni etu- ja takakappaleisiin jo ennen kuin edes etukappaleen alavaroja oli kiinnitetty. Minun järkeni sanoi toisin. Kysyin mielipidettä asiaan työkaveriltani, jolla sattui kuin sattuikin olemaan kyseinen Jujunan alkuperäiskaava. Suuren Käsityön versioon olivat oikaisseet ohjetta. Alkuperäisen Jujunan ohjeen mukaan etukappaleen alavarat tuli lyhyeltä sivultaan ommella kiinni helman alavaraan ennen tikkauksia. Tämä kävi järkeeni. 

Hämmentävää oli myöskin se, että vetoketjujen pituudet erosivat Suuressa Käsityössä alkuperäisestä Jujunan ohjeesta. Tämä tuli ilmi etenkin sisempiä taskupusseja kiinnittäessä. Suuren Käsityön ohjeen mukaan taskuvetoketjujen tuli olla 15 cm. Sen pituiset myös ostin. Vetoketjuja mallaillessa ihmettelin, miten tasku oli kaavoitettu niin knaftilla mitalla, että vetoketjun päällitikkauksen jälkeen sai todella kikkailla, jotta sisemmän taskupussin ompelu onnistui. Toisen taskun sain onnistumaan, toiseen jouduin kehittämään luovemman vedetään hatusta jatkopalan, jotta taskusauma ei jäänyt liian reunaan. Tämä tosin takin sisäosassa piilossa, eikä ulospäin näy. Jujunan alkuperäisohjeessa taskuvetoketjun pituudeksi ohjeistettiinkin 10 - 14 cm. Ihmekös oli knafti mitoitus. Ei sillä, ettäkö kangaskaupasta olisi löytynyt sopivaa alle 15 cm taskuvetoketjua, mutta jos olisin mitoituksen etukäteen tiennyt, olisin leikellyt taskupussin huomattavasti reilummin saumavaroin. Tai itse asiassa leikkelinkin, mutta lähinnä syvyyssuunnassa, sillä halusin varmistaa. että nykypuhelinkin taskuun mahtuu. Note to myself: Leikkaa aina taskut todella reiluin saumavaroin.

Heittoa oli niin ikään etukappaleen vetoketjujen mitoitusohjeissa. Jujunan alkuperäiskaavoissa oli pidemmät vetoketjut. Joskin lyhensin takkia ihan tarkoituksella. Suuri Käsityö ohjeisti 140 koon takkiin 70 cm vetoketjua. Juuri tuo koko oli haluamassani värissä loppu, kuten se edellinenkin. Ostin 60 cm vetoketjun. Tämä pituus ohjeistettiin 122 koon takkiin. Koska takki oli malliltaan melko pitkä, päätin leikellä helmojen pituuden suosiolla 122 koon mittojen mukaan. Hämmentävää kyllä, tässäkin koossa tuo 60-senttinen vetoketju näytti jäävän lyhyeksi (toisaalta vetoketjun ei ole välttämättä tarve ulottua täysin helmaan asti, ettei sikäli haitannut). Huomasin kuitenkin jälkeenpäin vetoketjumitoituksia vertaillessa, että Jujunan alkuperäisohjeessa vetoketjujen mitat ilmoitettiin tällä kertaa vastaavia Suuren Käsityön mittoja reilummiksi. Ymmärrän vielä, että yrittävät lehteen tiivistää ohjeet mahdollisimman lyhyeksi, jotta ohjeistus mahtuu yhteen sivuun ja siinä saattaa tiivistäessä tulla jokin työjärjestyksellinen härö, mutta että muutetaan vetoketjujen mitoitukset. Se tuntuu kummalliselta.  

Ohjeen ulkopuolisia omia pieniä käytännöllisyyttä ja käyttömukavuutta parantavia lisäyksiäni ovat ripustuslenkki hupun ja takamuotokaitaleen väliin sekä tuo pieni lirpake vetoketjun yläosassa. Itseäni ärsyttää suuresti, mikäli vetoketju hankaa leukaan. Tosin tuon lirpakkeenkin ompelin ensimmäisellä kerralla sentin liian ylös, jolloin se ei enää toiminutkaan optimaalisesti. Onneksi purettava pätkä oli kuitenkin varsin lyhyt ja toisella yrittämällä osui oikeaan kohtaan.

Vastustuksesta huolimatta valmista tuli. Mutta ihan hetkeen ei tarvitse softshelliä ommella.

Perussukkaa uudella tvistillä

Noista edellisistä Marttojen Purjein-sukista piti alunperin tulla villurit Erasmus+ -vieraaksi saapuvalle espanjalaisopettajalle, vaan kun varsi näytti liian kaposelta ja väripalettiinkin lipsahti ajattelemattomuuksissa Viron lipun värit, hylkäsin tuon ajatuksen (ja itse asiassa, kun nyt katson näitä kuvia, ainakin tässä valotuksessa tuo tummansininen näyttää taas melkein mustalta, että aika liki Viron värimaailmoja ollaan näidenkin kuvien perusteella. Oikeasti tuo raita on tummansininen). Oli siis laitettava puikoille uudet sukat. Koska projektilla kuitenkin on tietty deadline, päätin ottaa jonkin suht simppelinoloisen ohjeen. Ja mielellään sellaisen, mihin saisi jollain tapaa ujutettua Suomesta muistuttavia värejä.

Tiina Kaarelan Puikkomaisterin sukkasirkus -kirjasta minulla on tällä hetkellä itselleni puikoilla puolitiessä Lentävät Ladyt, mutta tähän väliin tuli tämä Erasmus-vieraille lupaamani sukkaprojekti. Selailin tuota Puikkomaisterin sukkasirkus-kirjaa uudelleen ja tykästyin Fakiiri Tomi -sukkien kantapäähän. Kokonaisuutenakin malli näytti suht simppeliltä ja suht helposti neulottavalta. 

Lankalaatikoiden kätköjä ammentaessa vastaan tuli pari korkkaamatonta kerää vaaleahkon sinistä Novitan Impivaara-sukkalankaa, herra ties koska ja mitä projektia varten ostettu. Näppituntumalla vahvuus jotakin Nallen ja Seiskaveikan välimaastoa. Silmiin osui kuitenkin vyötteestä tuoteseloste: villa, AKRYYLI ja polyamidi. Lankojen ostosta lienee pitkä aika, tai sitten olen saanut ne jostakin lahjoituksena. Tietoisesti en nykyään itse enää osta akryylilankoja. Tai enemmänhän tuossa on villaa kuin akryyliä, mutta silti. Päätin kuitenkin korkata langat näihin villasukkiin, jospa Espanjan ilmaston käyttökerroilla ajaisi asiansa tämäkin sekoiteyhdistelmä. 

Impivaara on lankana paksumpaa kuin Fakiiri Tomien ohjeessa käytetty lanka, joten suurennan puikkokoonkin 3,5:teen (osin myös jouduttaakseni neuleprojektia). Loin kuitenkin varteen ohjeenmukaisen 60 silmukkaa ja varressa tuo ihan passelilta näyttääkin. Jalkaterän osalta epäilyttää, että tuolla silmukkamäärällä jäisi ehkä turhankin väljäksi. Päätän alkaa soveltaa. Varren viimeisellä kierroksella kavennan tasaisin välein 6 silmukkaa ja neulon jalkaosan ohjeesta poiketen sileänä neuleena. Paksumpi lanka kun ei tuossa oikean ja nurjan pintakuviona mielestäni asetu yhtä kauniisti kuin mallissa ohuemman langan ja pienempien puikkojen kanssa.

Mallin juju on kuitenkin tuo kiilamaisesti raidoitettu kantapäämalli, johon saan nyt ujutteua niitä viitauksia Suomi-väreistä. Sovellan vähän siinäkin, sillä mielestäni neljä kantaraitaa jää jotenkin vähän vajaanoloiseksi näillä silmukoilla. Teen vielä viidennen raidan. Kyseinen lyhennetyin kerroksin toteutettu kantapäämalli on itselleni uusi, mutta näyttää varsin pätevältä ja on suht simppelikin. Tavoilleni uskollisena toki vähän soveltaen tämänkin. Paitsi että neuloin tuohon tuon viidennen raidan, tein mutulla kummallekin puolelle vielä perinteisestä kantapäämallista tuttuja kiilakavennuksia kolmella kerroksella. Kaventelin näillä pois raitakerrosten jälkeiset sivusta poimimani kolme silmukkaa (ja ohjeessa noita sivupoimintakin tosin oli vain kaksi). 

Kantamalli menee varmasti jatkoon myös toisia projekteja ajatellen. Uusi idea lähti heti mielessä kytemään. Langatkin siihen löytyisivät jo valmiiksi lankalaatikosta marinoituneina. Nyt kun käsi jälleen kestää paremmin neulomista (kunhan muistaa pitää neuloessa välipäiviä), mieleen alkaa näköjään pulpahdella taas ideoita uusista neuleprojekteista. Tosin To do -lista pääni sisällä tuntuu karttuvan nopeampaa tahtia kuin ehdin niitä ideoita toteuttaa.

Purjein villurit

Facebookin Villasukat villitsee ryhmässä on viimeaikoina pyörinyt Marttojen Purjein sukkamallilla tehtyjä raitasukkia. Malli näytti ihan hauskalta ja simppeliltä, nopealta neulottavalta, joten päätin penkoa jämälankavarantoja ja sommitella niistä jonkun väriyhdistelmän. Koulullemme on pääsiäisen jälkeen tulossa  Erasmus+ toiminnan myötä neljä espanjalaista opettajaa Job Shadowing -vierailulle. Päätimme lahjoittaa heille Suomi-vierailusta muistoksi villasukat ja lupauduin neulomaan yhdet miesten koon sukat. Näistä piti tulla ne. Vaan ei tullut. Ensinnäkin tajusin aika varhaisessa vaiheessa vartta neuloessani, että miesten sukkaa varten olisi saanut luoda enemmän aloitussilmukoita. En viitsinyt enää purkaa, vaan päätin tehdä sukat loppuun naisten koossa. Toisekseen epähuomiossa olin näköjäöän täysin tarkoituksettomasti neulonut varteen Viron lipun, joskin ylösalaisena, mutta kuitenkin. Ei ehkä sitten kuitenkaan niin hyvä idea, jos tarkoitus oli olla muisto nimenomaan Suomen vierailusta.

 

Toisaalta tyttäreni partioryhmässä on parhaillaan menossa arpojen myyntitalkoot ja lippukunta kaipaa arpavoittoja. Ehkä lahjoitan nämä Purjein-sukat sinne. Nimensä puolesta sukat ainakin sopivat meripartion arpavoitoiksi.

Lankana Seiskaveikan jämänöttöset, puikot nro 3,5.

Tiplutunika

Eilen juhlittiin 1-vuotiasta veljentyttöäni. Tilkkulaatikon palasista ompelin tytölle lahjaksi tunikan tutulla Ottobren Roses on Grey-kaavalla (4/2016) Tällä kertaa kaava valikoitui puhtaasti sen mukaan, mikä kaava sattui löytymään valmiiksi piirrettynä oikeassa koossa, sillä kaavapaperi oli päässyt tyystin loppumaan. Samaisen tunikan kohdalla kävi toinenkin melkein kesken loppuminen. Musta ompelulanka, mitä yleensä ompelutarvikkeista löytyy aina takuuvarmasti, oli sekin päässyt ehtymään. Musta lanka riitti juuri ja juuri lopputikkauksiin, mutta virheitä ei ollut varaa tehdä, sillä mustaa lankaa jäi viimeisten tikkausten jälkeen enää muutama kymmenen senttiä. 

Olevinaan mallailin tuota taskua tarkasti paikoilleen, mutta näköjään onnistuin silti saamaan sen piirun verran vinoon. Toivon mukaan ei käytössä ja lapsen ollessa liikkeessä erotu samalla tavalla silmään kuin tässä suoraan edestä otetussa kuvassa.

 

Hiljaisuuden inspiroimat

 

Nimesin sukat kahdestakin syystä Hiljaisuuden inspiroimiksi. Ensinnäkin kuvioinnin inspiraation lähteenä toimivat Ravelrystä bongaamani Pirjo Iivosen suunnittelemat Hiljaisuus-sukat. Toisekseen neuloin sukat ajanjaksona, jolloin puhelimeni oli kolmatta viikkoa huollossa. Melkoinen hiljaisuusperiodi, varsinkin kun kyseisen liikkeen mainoslauseiden mukaan puhelimen saa tavallisesti huollosta heti samana tai seuraavana päivänä (ja olisin toki ostanut uuden puhelimen tai lähtökohtaisesti vienyt sen aivan muualle huoltoon, jos olisin tämän arvannut). Ja jep, toki olisin saanut SIM-kortin otettua ja laitettua sen johonkin vanhaan rohjaan, jossa akku kestää hyvällä tuurilla pari tuntia, mutta koska kuvittelin saavani puhelimeni pian takaisin, jätin simin laitteen sisälle sillä ajatuksella, että pidetäänpäs tietoinen muutaman päivän "puhelinpaasto". Vaikka yhteydenpitoon nykypäivänä toki on muitakin kanavia kuin pelkkä puhelin ja akuuteissa tilanteissa minut toki tavoitti työpuhelimestani, oli 17 päivän mittaiseksi venynyt jakso ilman omaa puhelinta melkoinen rupeama. Ensimmäinen viikko oli tavallaan ajatuksia herättävä "hauska" kokeilu, kun tiedosti, kuinka paljon päivän aikana puhelimensa kanssa tuleekaan toimittua. Toinen viikko alkoi jo ottaa päähän ja kolmas viikko kiristi vannetta ihan huolella, kun monien arkisten asioiden hoitaminen vaati aina erityisjärjestelyjä. Toisaalta aikaa tuli ainakin kanavoitua muihin toimintoihin, kuten vaikkapa villasukkien neulomiseen (tosin sitähän toki teen normaaleissakin olosuhteissa).

Neuloin sukat Seiskaveikasta, 3,5 koon puikoilla. Tuo pohjaväri on valmis markettiväri, mutta vaaleammat sävyt on kaivettu käsin värjäämistäni jämälankanöttösistä. Taitavat olla verihelttaseitikkien eri variaatioita kaikki, jälkivärejä ja niiden jälkivärejä muistaakseni. Punahäiveiset vaaleat sävyt mielestäni sopivat tummemman pohjavärin kanssa parhaiten. 

Parikin Pirjo Iivosen neulekirjaa omistan, mutta kyseinen Jämälankasukat-kirja, jossa Hiljaisuus-sukkien ohje on julkaistu, ei löydy kirjahyllystäni. Ravelrystäkään ohje ei ollut saatavilla, joten lähdin soveltamaan jotain sinne päin. Päätin tehdä varren alkuun valepalmikoita, alkuperäismallissa näyttäisi olevan yläresorina jonkinlainen pitsineulevariaatio. Laskin kuvioiden olevan neljällä jaollisia ja valepalmikkoresorini viidellä jaollinen, joten loin varren alkuun 60 silmukkaa, joka täsmäisi molempiin. Varren edetessä nilkkaa kohti kavensin silmukkamäärää kertaalleen neulomalla puikkojen kaksi viimeistä silmukkaa yhteen, jolloin jaollisuus pysyi edelleen oikeanlaisena. Kantapääkavennusten yhteydessä karsin jalkaosan silmukkamääräksi 50.

Pirjon kuvioinneista nappasin vain osan ja jalkaosan halusin kokonaan yksivärisenä. Näistä tuli tunnelmaltaan aivan erityyppiset, kuin nuo alkuperäiset Iivosen Hiljaisuus-sukat, varmaankin osittain värivalinnoista johtuen. Paksulla langalla ja isolla puikkokoolla melko nopeaa neulottavaa. Ehkä seuraavassa sukkaprojektissa jaksaa taas nysvätä pienemmin puikoin fingering-vahvuista lankaa. Tähän suuntaan parikin idea-aihiota jo mielessä kytemässä.