Pientareiden jäljillä

Hissukseen olen viritellyt taas neuleprojekteja nyt kun kyynärpää näyttää kestävän ainakin jossain määrin neulomista. Kesällä inspiroiduin instassa vastaan tulleista Pientare-sukkien ideasta, siis noista varteen kirjotuista kukkasista. Olimme tuolloin juuri lähdössä asuntoauton kanssa reissuun ja ajatus omannäköisistään pientaresukista matkaneuleprojektina tuntui hyvältä idealta. Siinähän nuo tien pientareet neulomisen lomassa vilisisivät taustalla. En halunnut reissuneuleprojektiin orjallisesti noudatettavaa ohjetta, joten sinällään näissä ei ole alkuperäisinspiraation lähteensä kanssa juuri muuta yhteistä kuin tuo idea varteen kirjotuista kukkasista. Improvisoin ojan pientareita matkan varrella neuleeseen kirjaamatta ylös muistiinpanoja, joten identtisiä eivät ole edes sukkaparit keskenään..

Kesän kasvivärjäysprojektina oli järviruoko, josta sain erilaisia jälkivärejä käyttäen monenlaisia vihreän sävyjä. Kukkasten taustalla käytetty ruskeaan taittava vihreä on hierakoista peräisin. Jalkaosan raidoitus on neulottu vuorotellen kahdesta eri kerästä, liukuvärjätystä vaaleita ja tummia kohtia sisältävästä kerästä sekä keskivihreästä järviruokoerästä.

Lankana Novitan Nalle, puikot nro 3. Jokin aivopieru kävi aloitussilmukoita luodessa, kun alunperin loin varteen peräti 80 silmukkaa. Ehkä liian pitkä neuletauko, että tuntuma on hukassa tai sitten olen viime aikoina neulonut lähinnä fingeringpaksuista kirjoneuletta. Purkamaan en kesken kaiken enää ryhtynyt, mutta kaventelin noita ylimääräisiä silmukoita sitten varren edetessä pois. Vähän noissa kavennuskohdissa varsi vetää ärsyttävästi "montulle", mutta arkisukiksi näitä lähinnä ajattelinkin.

 Myös varteen kirjottujen kukkasten värit ovat peräisin omista värjäysprojekteistani; löytyy ainakin koivunlehteä, tarhakäenkaalia, krappia, verihelttaseitikkiä ja kurkumaa. Näistä kylläkin kurkuman värinkesto tuntui olevan melkoisen heikko.

Pinkki pupureppu

 

Pinkkiä rakastava työkaverini täytti pyöreitä vuosia ja päätimme koota hänelle lahjaksi puuhapussukan. Otin koppia itse pussukan ompelusta. Koska työskentelemme koulumiljöössä, materiaalivalinnaksi vohvelikangas oli aika ilmeinen. Myöskin koristelun suhteen pitäydyin koulumaailmaan tutuissa tekniikoissa vohvelipujottelussa ja lankatupsuaskartelussa. :D Lankatupsua varten kävin läpi epämääräisen sattumalaatikon, johon olen jemmannut yksittäisiä keriä tai vyyhtejä mistä milloinkin kerääntyneitä lankoja. Ikivanha akryyli-alpakka-mohair sekoitekerä paksua Poplaris-lankaa osui silmiin. Yhdestä kerästä ei kummoisia projekteja saisi aikaan ja muutoinkin hieman neuletöissä karsastan akryyliä, joten lankatupsuaskarteluun Polaris oli juuri omiaan. Paksusta langasta kehkeytyikin varsin tuuhea hännäntöpö pupureppuun.

Vuorillisen nyörirepun ompeluun löytyi varsin selkeä ja pätevä kuvallinen ohje Punatukka ja kaksi karhua -blogista. Koska tämä reppu meni aikuiselle naiselle, tein repun mitoiltaan ohjetta isommassa mittakaavassa. Koon suhteen osviittaa mallailin lasten reilumman kokoisista jumppapusseista. Vuorina käytin jonkin sortin kahisevaa tuulipukukangasta.

En omistanut tarpeeksi reilun kokoisia sirkkarenkaita, joten ohjeesta poiketen tein nyörien kiinnityslenkit sivusaumojen väliin ommelluista tekonahkasuikaleista. Nyörinä toimii musta ontelokude.

Korjauskirjontaa

Tiedätte varmaan ne 5-Minutes Crafts, Amazing Crafts yms... -videot, joissa käden käänteessä saadaan aikaan hieno lopputulos? Sellaisen videon innoittamana lähdin kohti korjausompelua. Paitsi, ettei homma ollut aivan 5 minuutin pikapläjäys. Ensinnäkin reikien korjaaminen on jotenkin tympeää hommaa ja toimeen tarttumista täytyy yleensä odotella pitkän aikaa. Usein viikkoja. Nytkin oli korjattavia leggareita siunaantunut jonoon jo kaksin kappalein. Tänään päätin vihdoin tarttua härkää sarvista. Pinterestistä bongailin hauskan näköisiä reiän paikkausmenetelmiä kirjomalla. Piti olla sellainen tuosta nuin vaan -pikapläjäys. Oranssit leggarit ajattelin korjata mustalla, koska niissä oli mustaa tehosteena muutenkin lahkeissa. Pykäpisto on entuudestaan tuttu menetelmä ja päätin tehdä tämän videon innoittamana kohdasta 00:34 alkavan tutorialin mukaisen pykäpistopaikkauksen. Teinkin. Vaan tulipa ihan susiruma "koppakuoriainen". Purin pois.

Ensinnäkin tuo musta lanka oli liian paksua tähän käytettäväksi ja toiseksi tajusin myös, että trikookangas kirjaillessa venyy hirmuisen rumaksi reiän ympärillä. Tuosta nuin vaan -pikakorjaus otti heti takapakkia, kun tuota mustaa järjettömän rumaa lankamöykkyä lähti purkamaan (onneksi mustaa lankaa on aina niin miellyttävä purkaa...) Purkuepisodin jälkeen meinasin heittää kirjailulangat jo nurkkaan. Silitin reiän taakse paksuhkon liimakankaan ja tein tuohon reiän päälle tuollaisen pikasyherön oranssilla langalla. Vaan teinpä senkin sitten lopulta niin ruman, että pakkohan sekin oli peittää. Samaisen videon kohdasta 02:02 otin malliksi tähtikuvion, joka lopulta tuon taakse silitetyn tukikankaan jälkeen osoittautuikin suht simppeliksi malliksi. Merkkasin lyijykynällä tähden kärkipisteet ja lopulta homma alkoi sujua aika sutjakkaasti. Samalla metodilla kirjoin sinisten leggareiden reiän umpeen.

Täydellisiä ei näistäkään tähdistä tullut, mutta leggareiden omistaja itse oli kovin tyytyväinen. Näillä mennään taas hetken aikaa.

Kirjottu heijastin

Erasmus-hankkeen myötä saamme parin viikon päästä koulullemme vieraita Euroopasta. Hankkeemme yhtenä keskeisenä sisältönä ovat taiteen eri muodot. Sisällytimme teeman sisään käsityöt, sillä maailmalla suomalaista käsityön opetuksen perinnettä pidetään arvossa. Viime vuosina myös kotimaassamme on käyty paljon keskustelua suomalaisen käsityön opetuksen suunnasta. Ops-uudistuksen myötä tapahtunut kovien ja pehmeiden materiaalien yhdistäminen yhden ja saman oppiaineen alle, on herättänyt paljon kritiikkiä. Idea taustalla on jalo, lopputulos ei niinkään. Käytännössä kovien ja pehmeiden materiaalien yhdistäminen on romahduttanut lasten ja nuorten kiinnostuksen valita käsitöitä valinnaisaineeksi. Se "toinen puolisko" käsitöistä koetaan usein enemmän tai vähemmän pakkopullaksi, johon ei motia löydy.

Erasmus-viikon työpajaamme valikoimme kuitenkin esimerkkikäsityön pehmeiden materiaalien saralta. Projekti tuli olla suht simppeli ja melko nopeasti toteutettavissa. Päädyimme etupistoin kirjailtavaan heijastimeen. Heijastin siksi, että sekin taitaa olla koko lailla suomalaisten juttu. Pitkä kaamosaika selittänee meillä heijastinten suosiota. Toisaalta tuleepa se pimeys muuallakin päin maailmaa iltaisin, eli tarpeellinen kapistus kaikkialla.

Linkitän postaukseeni tekemäni englanninkielisen tutorialin. Normaalisti blogipostaukseen en jaksaisi näin yksityiskohtaista vaiheohjeistusta tehdä, mutta koska tuollaisen tutorialin joka tapauksessa työasioiden puitteissa hanketta varten tein, liitän sen nyt tänne blogin allekin. Heijastin tutorial

Prototyypistä viisastuneena todettakoon, että tuo valitsemani kiinnitysratkaisu ei ole ehkä se järkevin mahdollinen. Käytin protossani tuollaista minikokoista avainrengasta, jonka sitten kikkailin ruuvimeisselin avulla tuohon paksuun huopaan tehtyyn reikään. Prosessin aikana tuo peijakkaan rinkula sinkoutui aika moneen otteeseen milloin minnekin. Vinkki: Hermoja säästääksesi valitse kiinnitysmekaniksi mieluummin vaikkapa lukollinen pieni palloketju. Tai vaikka sitten ihan perinteinen lanka ja hakaneula.

Toinen prototyyppitestauksessa havaittu huomio oli se, että kirjailtava kuvio kannattaa pitää mieluummin simppelinä kuin monimutkaisena. Ajatus oli tuoda heijastimiin mukaan suomalaista kansanperinnettä ja valitsin toisen kirjailuaiheen karjalaisista malleista. Jouduin kuitenkin itsekin karsimaan tuosta linnusta yksityiskohtia. Malli ei olisi ollut kovinkaan käytännöllinen koulussa toteutettavaksi. Mielestäni tuo pelkistetympi lumihiutale toimii paremmin.

Pellavaisia paketteja

Loppusyksystä kävimme läpi mummini jäämistöä. Inspiroiduin kovasti niistä kymmenistä kirjotuista pöytäliinoista, joita mummini laatikoiden kätköistä löytyi. Syntyi ajatus kirjoa jotain itsekin. Lapsena muistan usein mummin kanssa kirjoneeni tai oikeastaan merkanneeni. Pohjanmaalla kirjomista sanottiin ainakin meillä päin merkkaamiseksi. Mahtaisikohan tuo nimitys juontaa juurensa jotenkin kapioiden merkitsemisestä nimikirjaimilla..?

"Merkkaaminen" ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin muistelin. Tai sitten johtui siitä, että taito on parissa (tai no... melkein kolmessa) vuosikymmenessä päässyt pahasti ruostumaan. Lapsena merkatessa kuvio oli piirretty liinoihin jo valmiiksi ja sitten vain täytti piirrettyjä alueita langalla. Nämä kuviot kirjoin hatusta tempaistuin mallein siten, että luonnostelin ensin paperille jotain sinnepäin kuviota, jotka eivät sitten kuitenkaan sellaisenaan kankaalle toteutuneet, vaan malli eli koko ajan työn edetessä.

Halusin tehdä äidilleni joululahjan kirjomalla. Mutta en liinaa, koska niitä äitini kutoo paljon itse. Joulupukki toi minullekin jälleen yhden ihanan itsekudotun kaitaliinan. 💝 Äitini myös neuloo paljon ja puikkoja löytyy milloin mistäkin. Ompelin siis äidilleni pellavaisen puikkokukkaron. Pellavan olen saanut toiselta mummiltani. Puikkokukkarossa yhdistyvät siis toiselta mummilta saamani perinnetaito ja toiselta mummilta saamani materiaali. :)

Viime talvena ompelin puikkokukkarot itselleni ja siskolleni. Nuo kuminauhasta ommellut puikkokujat ovat olleet aika käteviä kun pysyvät samankokoiset puikot hyvin nipussa. Käytössä olen huomannut, että pussukassa olisi saanut olla jokin paikka myös neuloja varten, niitä kun tarvitaan aina töiden viimeistelyssä. Ompelin tuonne vuoriin pienen lärpäkkeen ihan vaan sitä varten, että siihen voi sitten pujottaa pari neulaa lankojen päättelyä varten.

Vauhtiin päästyäni kirjoin ja ompelin pellavasta vielä parit muutkin joululahjat, noita kukkaron kehyksiä kun on laatikoihin siunaantunut. Kuvisopettajana työskentelevä kälyni sai pellavaisen penaalin/pussukan. Käsitöitä harrastavalle ystävälleni ompelin myös puikkokukkaron.

Vähän tuo kirjominen nopeutui kun näitä tehtaili useamman, ehkä tuokin taito kehittyisi joutuisammaksi, jos enemmän tekisi.

Hieman erilainen joulukori

Ekaluokkalaiseni innoittamana sukelsin kanavapujottelun syövereihin. Poikani oli aloittanut tekemään koulussa vohvelikankaasta peflettiä. Sellainen haluttiin nyt tehdä kotonakin eikä siinä sitten muu auttanut kuin lähteä vohvelikangasta ostamaan. Poikani ensimmäinen kangasvalinta oli tuollainen aika tyylikkään värinen tummansininen. Paitsi että siinä nuo langat olivat aika vaikeannäköisesti, kovin "matalalta" näytti tuo vohvelikuvio. Halusin pelata varman päälle ja ostimme varmuuden vuoksi myös toisenlaista sinistä vohvelikangasta, sellasta, jossa nuo langat olisi paljon helpommin poimittavissa. Epäilykseni osoittautui oikeaksi ja alkuperäinen valinta olisi ollut pojalleni aika haastava, enkä halunnut, että innostus tyssää hankalaan materiaaliin. Niinpä meille jäi käyttämättä tuo tummansininen pala.

Mieheni ehdotti, että pujottelisin siitä naapureille nimikoidut pefletit joululahjaksi. Meillä on tapana joulun alla antaa aina jokin pieni muistaminen puolin ja toisin. Niinpä sitten nappasin neulan käteen ja aloin fiilistellä ala-astekässän muistoissa. Kuvioinniksi halusin tehdä jotain hieman erilaista, ei niin perinteistä. Jostain syystä ensimmäinen mielleyhtymäni tuosta kankaan värin ja valkoisen pujottelulangan yhdistelmästä oli sydänkäyrä. Älkää edes kysykö miksi. Googletin sydänkäyrää ja aloin ruutupaperille luonnostella sopivanlaista käppyrää.

Pefletin alareunaan pujottelin nimet. Vanhalla kunnon lenkkikaunolla tottakai. Poikani tosin ihmetteli, miksi ihmeessä kirjoitin pefletin reunaan KONTTU! 😀

Ommeltu origamikortti

Läheinen ystäväni täytti keväällä 40. Kyllä, tuo sama on itselläni edessä pikemmin kuin huomaankaan. Kääk. Mitään juhlia ei järjestetty, mutta parin ystäväni kanssa päätimme kutsua itse itsemme kylään myöhästyneitä syntymäpäiviä juhlistamaan. Opiskelimme aikoinaan samaan aikaan kuvataiteen sivuainetta. Minulla kuvataiteen harrastaminen on työelämään mentyä jäänyt. Ja sen kyllä huomaa. Kynä ei ole piirtämistarkoituksissa käteen kovin usein päätynyt. Kuinka vaikeaa voi olla piirtää vaikkapa ihan vain suoraa viivaa (jos ei periaatteestakaan halua käyttää viivainta)? Ystäväni sen sijaan on parin viime vuoden aikana piirtänyt ja maalannut paljonkin. Päivittäin. Ja senkin huomaa. Tietoisuus tästä ei ainakaan lievittänyt korttia tehdessä itsekritiikin määrää.

Pari vuotta sitten kävimme ystäväni kanssa taidemessuilla. Muistan, miten huomionsa kiinnittyi tuolloin peuramaalauksiin. Peurat ovat olleet tuttu aihe hänen omissakin piirroksissaan. Halusin siis tehdä hänelle peurakortin.

Aluksi ryhdyin piirtämään...

...mutta ei. Peurani näytti kaiken lisäksi enemmän antiloopilta kuin peuralta. Uusi visio ja uusi toteutustapa. Tyttäreni halusi juuri pari päivää sitten tehdä ompelukuvia. Sama strategia kävisi tähän korttiin. Ompelemalla viivoista saisi ainakin kirjaimellisesti lankasuoria.

Piirsin ensin pahvipohjalle uuden mallin peurasta. Otin sitten tismalleen samankokoisen tyhjän pahvin ja teippasin ne päällekkäin. Sitten aloin pistellä neulalla reikiä viivojen risteämiskohtiin. Toki tämän kaiken olisi saanut paljon helpommalla printtaamalla netsitä valmiin kuvan ja teippaamalla sitten tuo printti korttipohjan päälle. Mutta jos idea sattuu tulemaan lauantaina, eikä huushollista löydy yhtään toimivaa tulostinta. Silloin on pakko mennä vaikeamman kautta ja piirtää kuva itse.

Kesä antoi vihdoin merkkejä saapumisestaan. Aurinkoisella terassilla oli ihanaa ommella peuraa esiin pisteviidakosta. Näihin taitaa jäädä koukkuun. Mutta ehkä ensi kerralla oikaisen. Printtaan töissä valmiiksi niitä origamieläimiä ja sitten vain ompelen. Lisää lämpimiä kevätpäiviä kiitos!

Merihenkisesti ristiin rastiin

 

Siivosin ullakolta tavaraa kirpputorille ja vastaan tuli tyhjä canvastaulu. Monta, monta vuotta sitten ilmoittauduin kansalaisopiston maalauskurssille, joka ei koskaan toteutunut, sillä ryhmä oli liian pieni. Kurssia varten olin kai tuon taulunpohjan aikoinaan hankkinut. Säilöäkö taulunpohja seuraaviksikin vuosiksi ullakolle, vai keksiäkö sille jotakiun käyttöä? Maalit taisin jo vuosia sitten heittää muuton yhteydessä pois, mutta voisihan tuon muullakin tapaa valjastaa käyttöön.

Olin menossa ystäväni mökille kylään ja halusin viedä jotain mökkituliaisena. Ristipistotaulu ei ehkä kovin trendikästä, mutta päätin kokeilla miten tekniikka toimisi canvastaululle. En ollut koskaan käynyt ystäväni mökillä, mutta verhokangasta olin ollut mukana ostamassa ja tiesin värimaailman olevan sinertävä. Mökki sijaitsi meren rannalla, joten aihe saisi olla jotain merihenkistä. Majakat löysin Kirjo punaista, valkoista, sinistä -kirjasta (Delage-Calvet, Sohier-Fournel, Brunet & Ritz).

Ruudutin taulun taakse 4 millin ruudukon, jonka avulla kuvion kirjominen oli helpompaa. Lankana kerän nyssäkkä Novitan Isoveljeä. Ehkä vähän turhan paksua tähän hommaan, mutta ainoa lankavarantojeni lanka, jonka värimaailma oli sitä mitä halusin.

Ruudukon avulla homma toimi hyvin. Virheisiin ei tosin ollut (tai ei olisi ollut) varaa. Jokainen ylimääräinen pisto kun näkyi reikänä taulunpohjassa. Mutta pitihän tuohonkin ne pakolliset virheet tehdä. Jälkimmäisen majakan kavennus yläreunasta meni väärään kohtaan. Lopputuloksena viisi turhaa neulanpistoa majakan vasemmassa reunassa. Jonkin verran reikiä pystyi häivyttämään kynnellä, mutta eihän niitä enää poiskaan saanut. Siinähän ovat ja pysyvät. Jaa-a, tiedä sitten päätyykö koskaan seinälle asti, mutta tulipahan kokeiltua tuollainenkin tekniikka.