tiistai 23. toukokuuta 2017

Ommeltu origamikortti



Läheinen ystäväni täytti keväällä 40. Kyllä, tuo sama on itselläni edessä pikemmin kuin huomaankaan. Kääk. Mitään juhlia ei järjestetty, mutta parin ystäväni kanssa päätimme kutsua itse itsemme kylään myöhästyneitä syntymäpäiviä juhlistamaan. Opiskelimme aikoinaan samaan aikaan kuvataiteen sivuainetta. Minulla kuvataiteen harrastaminen on työelämään mentyä jäänyt. Ja sen kyllä huomaa. Kynä ei ole piirtämistarkoituksissa käteen kovin usein päätynyt. Kuinka vaikeaa voi olla piirtää vaikkapa ihan vain suoraa viivaa (jos ei periaatteestakaan halua käyttää viivainta)? Ystäväni sen sijaan on parin viime vuoden aikana piirtänyt ja maalannut paljonkin. Päivittäin. Ja senkin huomaa. Tietoisuus tästä ei ainakaan lievittänyt korttia tehdessä itsekritiikin määrää.


Pari vuotta sitten kävimme ystäväni kanssa taidemessuilla. Muistan, miten huomionsa kiinnittyi tuolloin peuramaalauksiin. Peurat ovat olleet tuttu aihe hänen omissakin piirroksissaan. Halusin siis tehdä hänelle peurakortin.

Aluksi ryhdyin piirtämään...


...mutta ei. Peurani näytti kaiken lisäksi enemmän antiloopilta kuin peuralta. Uusi visio ja uusi toteutustapa. Tyttäreni halusi juuri pari päivää sitten tehdä ompelukuvia. Sama strategia kävisi tähän korttiin. Ompelemalla viivoista saisi ainakin kirjaimellisesti lankasuoria.


Piirsin ensin pahvipohjalle uuden mallin peurasta. Otin sitten tismalleen samankokoisen tyhjän pahvin ja teippasin ne päällekkäin. Sitten aloin pistellä neulalla reikiä viivojen risteämiskohtiin. Toki tämän kaiken olisi saanut paljon helpommalla printtaamalla netsitä valmiin kuvan ja teippaamalla sitten tuo printti korttipohjan päälle. Mutta jos idea sattuu tulemaan lauantaina, eikä huushollista löydy yhtään toimivaa tulostinta. Silloin on pakko mennä vaikeamman kautta ja piirtää kuva itse.

Kesä antoi vihdoin merkkejä saapumisestaan. Aurinkoisella terassilla oli ihanaa ommella peuraa esiin pisteviidakosta. Näihin taitaa jäädä koukkuun. Mutta ehkä ensi kerralla oikaisen. Printtaan töissä valmiiksi niitä origamieläimiä ja sitten vain ompelen. Lisää lämpimiä kevätpäiviä kiitos!

4 kommenttia: