Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoneule. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoneule. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. elokuuta 2026

Uudet unisukat

Aikoinaan fingering-vahvuisesta Filcolana Arwetta Classicista neulotut Tiina Kuun suunnittelemat Autioituu rannan talot -sukat ovat pitkään olleet minulla unisukkina. Pehmeä lanka ja samaan aikaan sopivan joustava, mutta napakka malli ovat tehneet niistä täydelliset unisukat. Niin täydelliset, että molemmista sukista kantapää on niin puhki kulunut, ettei niitä kannata yrittää enää edes parsia. Sukan parsimisen suhteen minulla on muutenkin vähän ristiriitainen fiilis. Joo, tiedän että olisi ekologista parsia reikiintynyt villasukka, mutta koska villasukka kuuluu pukea paljaaseen jalkaan, tuntuu tuo parsittu kohta yleensä aina ärsyttävältä jalassa. Ja koska villasukkafriikkinä omistan julmetun monet villasukat, tuleeko minun puettua jalkaan parsittuja sukkia, joissa joku kohta tuntuu jalkaan ärsyttävältä? Eipä tule. Siksipä olen aika laiska parsimaan. Parsitut sukat unohtuisivat joka tapauksessa sukkalaatikon pohjalle tyhjän pantiksi.

Oli siis hyvä syy neuloa uudet unisukat. Samalla tein tuttavuutta uuteen lankaan. Lankamaailmassa hypistelemääni Hjertegarnin Armoniaan; 75% merinoa, 25% nylonia. Merino teki langasta pehmeää, kuten unisukissa oli hyvä ollakin. Nylon toisi toivon mukaan kestävyyttä.

Uusi tuttavuus oli myös neulesuunnittelija Lumi Karmitsa. Tai ei varsinaisesti uusi, hänen sukkiaan olen toki ihaillut jo monasti aiemminkin, mutta en ainakaan muista neuloneeni aiemmin hänen suunnittelemiaan sukkia. Muutama vuosi sitten ostin Lumi Karmitsan Kirjosukkakirjan, joka kuitenkin on syystä tai toisesta jäänyt kirjahyllyn koristeeksi. Yksi perisynneistäni onkin bongailla kirja-alesta neulekirjoja, joista sitten ainakin mielessäni lisäilen malleja jo nyt tolkuttoman pitkälle "Jonain päivänä neulon tällaisen" -listalle. Enkä kyllä itse asiassa tälläkään kertaa neulonut aivan mallinmukaista sukkaparia. (Kuka yllättyy? 😄). Sovelsin Eeppistä shittiä -sukista ainoastaan alun ja lopun. Tuo sukkien keskiosaan suunniteltu Do epic shit -teksti ei nyt tällä kertaa puhutellut itseäni, mutta tykkäsin varren ja kärjen kuviosta, joilla saisi kauniisti vaihdettua langan värin toiseksi.

Karmitsan Kirjosukkakirjan tyyli eroaa sikäli useimmista neulekirjoista, että tässä kaikille kirjan sukkamalleille toimii sama sukkien perusohje. Tai perusohjeesta on kaksi variaatiota; pitkävartiset ja lyhytvartiset sukat. Kirjassa ohjeistettu ns. Alma-mummon kantapää tuntui aluksi hassulta, kun kantalappuun tuli niin paljon kerroksia, mutta lopputulos oli lopulta ihan järkeenkäypä ja minusta sukka istuu aika kivasti jalkaan. Tai ehkä kantalappu on omaan makuuni hiukan liian korkea. Saatan käyttää tätä kantapäämallia kyllä jatkossakin, mutta ehkä hiukan soveltaen. En ole vielä ihan päättänyt, mitä tykkään esimerkiksi noista kantalapun nurjista kerroksista.


Langan suhteen kävi taas se, mitä niin monasti aiemminkin: Yltiöoptimistisesti ajattelen, että koska sukkiin tulee kahta väriä, 50 grammaa kutakin riittää. Tuota tummempaa riitti kyllä, mutta pohjavärinä vedenvihreä jäi vajaaksi. Ensimmäisen sukan jälkeen älysin punnita jäljelle jääneet nöttöset, vajaus oli muutaman gramman. Ei paljosta jäänyt vajaaksi, mutta riittävästi. Hetken jo puntaroin, että tekisin toiseen sukkaan nuo värit päinvastoin, mutta sitten päätin kuitenkin hankkia lisäkerän vedenvihreää lankaa.

sunnuntai 9. elokuuta 2026

Road tripillä syntyneet vuonosukat



Kuten edellisessä postauksessani kerroin, teimme perheeni kanssa parin viikon road tripin Norjaan ja Ruotsiin. Reittinä Uppsala - Oslo - Geilo - Eidfjord - Geiranger - Ålesund - Kristiansund - Trondheim - Åre - Gävle - Tukholma. Neuloin reissumme aikana kissaamme hoitaneelle pariskunnalle villasukat kiitokseksi kissan hoidosta. Rouva sai Mustikkamaito-sukat. Isännän sukkiin ei ollut valmista visiota, mutta ajattelin sen syntyvän matkan varrella. En ollut myöskään varannut Suomesta mukaan lankoja isännän sukkia varten, sillä jotenkin mielikuvissani ajattelin Norjan reissulla tulevan lankakauppoja vastaan siellä ja täällä. Mielikuvani oli väärä. Niitähän piti ihan hakemalla hakea. Mustikkamaito-sukat valmistuivat Oslossa, jossa meillä oli alunperin tarkoitus pysähtyä hieman pidempäänkin, mutta kävi niin hassusti, että Oslossa sattui alkamaan samoihin aikoihin kansainvälinen lasten ja nuorten jalkapalloturnaus Norway Cup ja niinpä kaikki leirintäalueet Oslon liepeillä olivat täynnä. Saimme leiripaikan vain yhdeksi yöksi. Osloon tutustuminen pitikin sitten tehdä pikakelauksella, enkä ehtinyt perehtyä Oslon lankakauppatarjontaan lainkaan.


Matkan jatkuessa Oslosta kohti vuonoja ja vuoristoja tilanne oli se, että toiset kissanhoitajille kaavailemistani sukista olivat valmiit ja niihin toisiin ei ollut edes lankoja ostettuna. Pysähdyimme matkan varrella paikalliseen "Tokmanniin". Enpä nyt kyllä enää muista mikä kaupan nimi mahtoi olla, mutta valikoimaltaan muistutti lähinnä Tokmannia. Hätäpäissäni ostin sieltä sitten jotain sukkalangaksi kelpaavaa, joka silmämääräisesti näytti olevan suht liki Seiskaveikan vahvuutta. Mustikkamaito-sukista oli nimittäin jäänyt yli tummansinistä Seiskaveikkaa ja ajattelin hyödyntää sitä osana isännän sukkia. Matkaan tarttui muutama kerä Raggegarnin Forsterket ullgarnia. Näytti olevan 80% villaa, 20% nylonia. Sillä mentäisiin. 


Improvisoin mallin matkan varrella. Vuoriston keskellä kirjoneulemalliksi alkoi muodostua tuollaisia "lumihuippuisia vuoria", jotka sittemmin muuntautuivat kylläkin salmiakinmuotoisiksi kuvioiksi. Kirjoneulemalli näissäkään ei mikään monimutkainen ollut, varsinkin kun itse improvisoin sitä työn edetessä. Sukat etenivät silti aika verkkaisesti. Ei siksi, että olisivat olleet hankalaa neulottavaa, vaan siksi, että maisemat olivat sen verran hulppeat, että apparin paikalla istuessani laitoin kutimen sivuun ja keskityin maisemiin.


Kuvissa mittasuhteita on hiukan hankala hahmottaa, mutta jos löydät yllä olevan kuvan vasemmasta yläreunasta ihan pikkiriikkisen kirkkaansinisen pisteen, hahmotat minkä kokoinen on ihminen Norjan suurimman vesiputouksen, 182 metriä korkean Vøringsfossenin rinnalla. Tiesin kyllä, että Norja on vuoristoinen maa, mutta että näin vuoristoinen! Hulppeita vesiputouksia reissun aikana tuli vastaan yksi toisensa jälkeen.


Matkatessamme Eidfjordenin vuonolta sille Norjan ehkä tunnetuimmalle vuonolle Geirangerille, ajelimme paikoin aika korkeallakin vuoristossa. Pilvien ja usvan keskeltä puski esiin lammaslaidun jos toinenkin. Välillä lampaat taiteilivat hyvinkin jyrkillä rinteillä. Ainakin materiaalia lankojen tuotantoon tästä maasta löytyi. Mutta missä olivat lankakaupat? Vai onko niin, että langat tilataan lähinnä nettikaupasta? Mutta eihän se korvaa lankojen hypistelyä ...ja heräteostoksia.


Ilma Norjan puolella oli sateista ja viileää. Jos jonkin neuvon annan tuleville Norjan reissaajille, niin pakatkaa se kuuluisa norjalainen villapaita mukaan! Itse en villapaitaa tälle reissulle pakannut, koska ajattelin, että kesä. Virhe. Aika monta kertaa ehti tulla villapaitaa ikävä. Onneksi sentään villasukat olivat matkassa ja lisääkin puikoilla tulossa!


Geirangerin turistikaupoista piti sitten ostaa reissutuliainen itsellekin: Rauma Collection -pipo! Hiukan hieno, ja juuri minun värinenkin. Hintaa karvan alle 50 euroa. Varmasti turistilisällä, mutta eihän tätä nyt raumalaisena voinut jättää ostamattakaan. Ja toisaalta tämä oli sentään 100% villaa. Välillä noissa turistikauppojen hinnoitteluissa ei ollut mitään järkeä. Vierekkäin saattoi olla kaksi "villapaitaa" samoin hinnoin. Toinen kunnollisen villapaidan oloinen ja toinen jo ulospäinkin aivan muovisennäköinen. Kun kurkkasi paidan sisään materiaaliselostetta huomasi, että toinen paita oli 100% villaa, toinen sisälsi 20% villaa. Ja sama hinta molemmissa. 


Vähän jäi harmittamaan, että tuo Norjan villan tuotannosta tunnettu Rauma jäi nyt tällä reissulla kuitenkin käymättä, vaikka suht lähellä kävimmekin. Koukkaus Rauman kautta olisi kuitenkin poikennut reitiltä jonkin verran ja muut perheenjäsenet eivät ehkä olleet aivan niin innoissaan Rauma-langoista. Se, mikä kartalla näyttää suhteellisen pieneltä pätkältä, saattaa Norjan vuoristoisilla serpentiiniteillä muodostuakin monen tunnin siirtymäksi.


Lopulta nämä Norjassa aloitetut vuonosukiksi nimeämäni sukat valmistuivat vasta Ruotsin puolella. Norjassa keskityin enemmän maisemiin. Ruotsin tasaisemmissa maisemissa neuleprojektikin eteni joutuisammin ja toisaalta lämpöisemmissä (ja kuivemmissa) keleissä oli kivampi istahtaa illalla ulos retkituoliin neulomaan.

lauantai 8. elokuuta 2026

Mustikkamaito-sukat

Teimme perheen kanssa parin viikon road tripin Norjaan ja Ruotsiin. Tuona aikana kissamme oli hoidossa ystäväni vanhemmilla ja koska ystäväni äiti on intohimoinen marjastaja, päätin neuloa hänelle kiitokseksi kissan hoidosta Niina Laitisen Mustikkamaito-sukat pienillä omilla modauksilla.

Lankana näissä on Seiskaveikka. Piti alunperin neuloa 3,5 numeron puikoilla, mutta laivassa tajusin, että olinkin pakannut mukaan ainoastaan neljä 3,5 nron puikkoa. Kolmosen puikkoja oli matkassa tarvittava määrä (tai oikeastaan yksi liikaakin, sillä se yksi pykälää suuremmista puikoista olikin kolmosen puikko), jotein neuloin sitten niillä.

Malli on tosi kiva. Siinä on hauska idea, mutta silti kirjoneuleosio on sopivan yksinkertainen, joten sukat valmistuivat suht nopsaa. Ensimmäisen sukan sain valmiiksi jo laivamatkalla Naantalista Kapellskäriin, jälkimmäinen sukka valmistui Oslon leirintäalueella.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2026

Rapusukat

 
Koulullamme käy vuosittain useitakin Erasmus-vieraita ja perinteeksi on muodostunut lahjoittaa jokaiselle Erasmus-vieraalle villasukat. Sukkia neulotaankin pitkin vuotta talkoilla ja koulun henkilökunnan lisäksi projektiin on osallistettu mummoja ja kotiväkeä. Pari vuotta sitten voitin Eurajoen kunnan järjestämän villasukkien suunnittelukilpailun rapuaiheisilla villasukilla. Rapu siksi, että se on koristanut kunnan vanhaa vaakunaa ja on edelleenkin monen seuran logossa. Myös koulumme maskotti on Mr Krapu.

Näitä rapusukkia onkin tullut neulottua jo useammat. Kun kaipaan simppeliä neulottavaa vaikkapa reissuneuleeksi autoon mukaan otettavaksi, puikoilla on usein keskeneräiset Mr Krapu -sukat. Tällä kertaa olin laittanut rapusukat puikoille vaaleammansinisen sävyssä kuin normaalista. Tein sukkiin myös lyhemmät varret kuin aiemmin, sillä en ollut ihan varma vaaleansinisen jämälangan riittävyydestä. Tekeleet ovat kulkeneet mukana jo muutamallakin autoreissulla. Tällä viikolla nappasin neulepussukan kaveriksi myös päivystykseen. Näin juhannuksen jälkeen päivystyksessä saikin odotella hulppeat viisi ja puoli tuntia! Ilman neuletta olisi varmaan pää räjähtänyt aulan televisiosta pyöriviin TV Shopeihin ja Onnen arpoihin. Mutta tulivatpahan ainakin sukat valmiiksi. Onneksi olin ennakoinut ja varannut neulepussukkaan myös toisen keskeneräisen projektin, joka sekin pääsi jo hyvään vauhtiin ennen kuin pääsin vihdoin vastaanotolle.

Rapusukkien lankana käytetty jämävarastoista löytyneitä Nalleja, puikot nro 2,5.

maanantai 16. maaliskuuta 2026

Dither-sukkien jalanjäljillä

 
Ravelrystä bongasin Dither-socks mallin. Tykästyin sukkien ideaan, jossa väri vaihtuu sulavasti toiseksi tuollaisen tiplukuvioinnin kautta. Tuttuun tapaan lähdin tekemään Dithereitä kuitenkin omalla tavallani ohjetta sen enempää lukematta, mallipiirrosta seurasin kylläkin. Alkuperäiset Dither-sukat on toteutettu kolmella värillä ja pidemmillä varsilla, mutta koska näistä oli alunperin tarkoitus tulla joululahjat velipojalle ja projektin kanssa alkoi tuolloin olemaan jo vähän hoppukin, oikaisin hieman ja päätin tehdä Ditherit lyhemmillä varsilla ja paksummasta langasta.

Katselin jämälagoista sopivaa värikomboa ja päädyin vaaleansinisen ja mustan Seiskaveikan yhdistelmään sekä nron 3,5 puikkoihin. Arvoin mutulla varren silmukkamääräksi 56. Aikalailla kantapääkavennusten jälkeen kävi kuitenkin selväksi, ettei näistä tulisi miesten sukkia. Värien vaihtumiskohta asettui nilkan/kantapään seudulle, jossa neulos muodostui melko napakaksi. Tuo joka toinen mustaa, jokatoinen sinistä -neulos ei ihan hirveästi joustanut. Päätin muuttaa suunnitelmaa. Velipoika ei saisikaan joululahjaksi villasukkia, ainakaan tänä vuonna. Näistä tulisi naisten tai lasten sukat. Siihen päätökseen loppui myös kiire. Ja kun suunnitelma muuttui, hiipui tavallaan vähän motivaatiokin. Sukat jäivät useiksi viikoiksi puolitiehen.

Neuloin toisen sukan valmiiksi ja toistakin aloitin hyvälle mallille, kunnes sitten väliin kiilasi kiireellisempiä projekteja, mm. tuo mieheni 50-vuotislahjaksi neulottu villapaita. Sen jälkeen aloitin tässä välissä jo vanttuuprojektin, säärystimet sekä mohairvillapaidan, mikä sekään ei mitä ilmeisemmin koskaan päädy villapaidaksi, vaan mahdollisesti tuubihuiviksi. Ehkä. Sekin on jäänyt keräämään motivaatiota. Mohairtekeleen tarinasta sitten ehkä tuonnempana, jahka saan sen edes jossain muodossa päätökseen. Vähitellen alkoi ärsyttää puolitiehen jääneet sukat. Niinpä otin keskeneräiset sukat mukaan reissuneuleeksi Erasmus-matkalleni. Mennen tullen junamatkoilla ehtisi neulomaan, vaikka puikkoja ei lentokoneeseen mukaan ottaisikaan.

Järkeilin, että sukkien loppuun saattaminen olisi nopea homma, olihan toinen sukka jo valmiina ja toinenkin hyvän matkaa kantapäässä asti. En oikein itsekään tiedä mitä tuon kantapään kiilakavennusten kanssa kävi. Ensimmäinen sukka sujahti aika sujuvasti, mutta jälkimmäisen kanssa takkusi. Ensin laskin kavennettavien silmukoiden määrän jotenkin väärin ja olin neulonut suoria kierroksiakin jo jonkin matkaa, kun "pluskuvion" alkaessa tajusin, ettei silmukkamäärä täsmää. Purin ainakin 7 kierrosta palatakseni kiilakavennusten alkuun. Ajattelin, ettei tuossa kiilakavennuksissa isompaa ongelmaa tule, kun kuvio on pelkkää joka toinen mustaa, jokatoinen sinistä, mutta jotenkin onnistuin siinäkin sotkemaan nuo värit niin, että hetken päästä purin sukkaa toistamiseen. Miten ihmeessä olin saanut tuon ensimmäisen sukan sujumaan tuosta nuin vain ilman isompia ongelmia?

Näiden sukkien kanssa tuli siis kirjaimellisesti otettua oppia kantapään kautta: Ensi kerralla tee tähän malliin tiimalasikantapää! Ja sellainenhan saattoi hyvinkin tuossa alkuperäisessä ohjeessa ollakin, vaan kun en sitä lukenut. Järkeilin, että koska teen paksummilla puikoilla vahvemmasta langasta, ei ohjeen seuraamisessa olisi järkeä, kun silmukkamäärät olisivat joka tapauksessa eri. Lisäksi tuo alkuperäinen malli on toteutettu kolmella värillä, jolloin tuo kanpää asettuu kuvioinnissa eri kohtaan. Mallipiirros itsessään on toki aika simppeli, neljällä jaollinen kuvio, jonka oppii muistamaan aika nopeasti ulkoa.

sunnuntai 22. helmikuuta 2026

Huovutetut Laavu-vanttuut

Villapaitojen jämälangoista neuloin Neulova Kettu - Värikkäitä neuleita -kirjan ohjeella Laavu-vanttuut. Kävi vain niin hassusti, että vahingossa huovuttelin näitä vähän turhankin reippaasti. Tarkoitus oli siis neuloa itselle tiiviit talvilapaset. Laitoin valmiit lapaset 40 asteen konepesuun muun pyykin joukkoon. Tungin lapasten sisään pienet muovipussit, jotta eivät huovu keskeltä kiinni. Ajatus oli huovutusvaiheessa pysäyttää kone suht pienin väliajoin tarkastaakseni huopumistilanteen. Ensimmäinen tarkastus oli 15 minuutin konepesun jälkeen -Tuolloin ei ollut tapahtunut vielä juurikaan mitään. Sitten tapahtui herpaantuminen. Ryhdyin varmaan johonkin arkiseen askareeseen ja yhtäkkiä huomaankin edellisestä huopumistsekkauksesta kuluneenkin jo melkein 30 minuuttia. Hups. Pienethän näistä tuli. Tai muuten hyvät, mutta korkeuden puolesta jää vähän kanftiksi. Peukku tuntuu hyvältä, mutta tuo kärkiosa jää liian lyhyeksi, eivätkä sormet mahdu ihan suoristumaan. 

Jo neulomisvaiheessa mielessä kävi, että pitäisiköhän varmuuden vuoksi neuloa tuohon kärkiosaan vielä vähän lisää pituutta, kun jotenkin näyttivät hiukan töpösiltä. Pitäydyin kuitenkin ohjeessa. Näin jälkiviisaana voi todeta, että tuon huovutusnukahduksen olisi ehkä pystynyt paikkaamaan sillä, että olisin alunperin neulonut kärkeen muutaman rivin lisää. Noh... Aika nopeastihan nämä valmistuivat. Ehkä neulon vielä toiset niin, että lisään kärkeen kerroksia -Ja vahdin konehuovutusta tarkemmin!


Joka tapauksessa pääsivät huopumaan varmaan enemmän kuin ohjeessa oli tarkoitettu, sillä Neulovan ketun kirjassa nuo varren raidat ja "tiplut" näkyvät selkeästi vielä huovutuksen jälkeenkin, itsellänihän nuo sekoittuvat huovutuksen jälkeen aika tavalla mustaan pohjaväriin. Saattaa olla toki niinkin, että käyttämäni Vikingin Hobbygarn huopuu ärhäkämmin kuin ohjeen Alafosslopi.

lauantai 14. helmikuuta 2026

Aulankoneule

Laskin taannoin langan menekin Hallasuomu-neuleeseeni ihan pieleen -tai pikemminkin en ilmeisesti laskenut ollenkaan. Vaihdoin vain sen enempää ajattelematta ohjeessa suositellun Alafosslopin Viking Garnin Hobbygarniksi, koska neuletiheys langoissa meni suht liki. En vain tajunnut katsoa, että Hobbygarnissa on painoonsa nähden metrimääräisesti paljon enemmän lankaa ja niinpä kun olin tilannut lankoja Alafosslopille ohjeistetun grammamäärän, lankoja jäikin yli aika tavalla. Nuo Hallasuomusta yli jääneet langat toimivat lähtökohtana tälle Aulankoneuleelle, jonka neuloin miehelleni syntymäpäivälahjaksi. Mustaa Hobbygarnia toki jouduin ostamaan lisää, mutta kaikki nuo kaarrokkeen sinisävyiset langat ovat omasta paidastani yli jääneitä lankoja. Nytpä voimme sitten talvilomalla "samistella" värimaailmaltaan samansävyisissä villapaidoissa.

Aulankoneuleen ohje on aivan ihanasta Neulova Kettu -Värikkäitä neuleita -kirjasta, jonka ostin itse itselleni joululahjaksi. Minusta ehdottomasti luontevampi tapa neuloa villapaitoja on ylhäältä alas suunta. Ilahduttavasti tässä kirjassa neuleohjeet on suunniteltu juurikin ylhäältä alas neulottaviksi!

Mieheni ei oikein pidä korkealle kaulaan ulottuvista kauluksista ja niinpä modasin pääntiestä väljemmän. Poolokauluksen sijaan tein siis rullautuvan pääntien. Alkuperäisessä ohjeessa Aulankoneuleen kuvio on tehty kolmella eri värillä. Ja itse asiassa ostin alunperin kuvioon myös kolmannen värin. Ostovaiheessa oranssi (joka on mieheni lempiväri) tuntui hyvältä idealta tehosteväriksi. Neuloin kaarrokkeen alun siis useammalla värillä -Ja kuvasta päätellen näköjään myös erilaisella pääntiellä. Kaarrokkeen edetessä tuo oranssi alkoi kuitenkin häiritä silmääni. Myös neuletiheys hiukan huolestutti. Aiemmin neulomassani Neuloosiskon Hallasuomussa Hobbygarnin ja ohjeessa mainitun Alafosslopin neuletiheys osui suht liki. Oletin siis, että näin olisi nytkin. Mutta ainakin tuossa kaarrokkeen kirjoneuleessa neuletiheyteni oli ohjetta tiheämpää. Niinpä päädyin purkamaan tuon ensimmäisen variaation. Päätin neuloa kuvion ainoastaan sinisin sävyin. Samalla vaihdoin työhön isomman puikkokoon. Mielestäni purku oli täysin oikea päätös.

Kun neuloo lahjaksi, on neuleen koko ja istuvuus aina hieman arvoitus, kun ei pysty välillä sovittamaan paitaa. Toki yritin mittailla huppareista mittoja, mutta yhtään villapaitaa mieheni ei ennen tätä omistanut. Koska tuon neuletiheyden kanssa oli hiukan päänvaivaa, päätin varmuuden vuoksi neuloa yhden koon isommassa koossa kuin normaalisti. Tämä oli hyvä päätös, neuleesta tuli juuri sopiva.


Lanka: Viking Garn Hobbygarn
Puikot: Kaarrokkeen kirjoneule 7, sileällä 6,5 ja resorit 4,5

tiistai 30. joulukuuta 2025

Lammaslaumasukat

 

Lankavarastoa läpi käydessä vastaan tuli tuollainen harmahtavan beige korkattu Seiskaveikkakerä. Beigen langan kaveriksi mielestäni sopi tuollainen Pinterestistä bongattu lammaskatrasmalli. Pinterest-poiminta ei oikein johda kyseisen mallin alkuperäislähteille, enkä siis tiedä mallin alkuperäistä nimeä tai suunnittelijaa. Pikainen Ravelryn selauskaan ei antanut osumia tälle mallille. Pinterest-kuvan pohjalta piirtelin kuitenkin ruutupaperille oman versioni lammaslaumasta. Malli oli kahdeksalla jaollinen ja loin silmukkamääräksi 56 silmukkaa. Tuo edellisten kuusisukkieni malli joustinneuleesta nilkassa tuntui aika istuvalta, joten päätin neuloa näihinkin sukkiin sellaisen. Ennen  2 oikein, 2 nurin -joustinneuleen aloittamista neuloin mallipiirroksen jälkeen vielä muutaman rivin sileää neuletta ja kavensin viimeisellä sileän kierroksella silmukkamääräksi 52. 

Korkatun Seiskaveikkakerän riittävyys oli projektia aloittaessa hiukan arvoitus ja niinhän siinä kävi, että jälkimmäisen sukan kohdalla lanka sitten loppui kesken. Onneksi kyseistä väriä sattui olemaan myynnissä edelleen. Joskin tarkkaan katsoessa uudessa ja vanhassa langassa on pieneoinen sävyero, niinpä siirryin uuteen lankakerään asteittaittain neuloen muutaman kierroksen ajan vuorokierroksin vanhalla ja uudella kerällä. No, jos tarkoitus oli päästä eroon epämääräisistä korkatuista lankakeristä, niin sen suhteen tässä ei nyt edistytty, sillä edelleen tämän projektinkin jälkeen nurkissa pyörii nyt uusi korkattu beigenvärinen Seiskaveikka. Mutta tulihan näistä silti aika ihanan söpöt lammassukat ja istuvat jalkaan älyttömän hyvin!



perjantai 26. joulukuuta 2025

Kuusisukat

Päätin neuloa jouluiset villasukat hyödyntäen Seiskaveikan jämälankanössäköitä. Aika pian lankojen värimaailman pohjalta ideaksi nousi vartta kiertävä kuusikuvio, joten ryhdyin selailemaan Pinterestistä erilaisia kuusikaavioita. Kivoimmat mallit eivät kuitenkaan oikein tuntuneet sopivan tuohon villasukkani 56 silmukan kehälle, joten lopulta päätin luoda ideakuvien pohjalta omanlaiseni fuusion kuusesta. Piirtelin ilmaisella Stitch Fiddle -ohjelmalla kahdeksan silmukan levyisen kuusen mallipiirroksen. Pitkiä langanjuoksuja minimoidakseni suunnittelin riveille 3, 5 ja 14 silmukan noston, jolloin näillä kierroksilla ei tarvitse kuljettaa mukana tuota vihreää lankaa ollenkaan. 


Sukat on neulottu Seiskaveikasta 3,5 nron puikoilla. Varren yläosaan neuloin 12 kierrosta 1 oikein, 1 nurin joustinta, mallipiirroksen jälkeen neuloin muutaman rivin vielä sileää ja nilkkaan 15 kerrosta  2 oikein, 2 nurin joustinta ennen kantapääkavennuksia. Kantapääkavennusten yhteydessä kavensin jalkaosan silmukkamääräksi 52.

sunnuntai 5. lokakuuta 2025

Hallasuomu-villapaita

 

Viime syksynä sain siskoltani synttärilahjaksi Neuloosisko -neuleita metsästä ja mereltä -kirjan. Sopivasti vuoden päästä sain vihdoin valmiiksi ensimmäisen neuleeni kyseisestä kirjasta. Langat siihen tilasin toki jo viime talvena Lankamaailman alesta, mutta itse toteutus alkoi vasta tänä syksynä. Kirja ohjeistaa langaksi Istexin Alafosslopin, mutta itse käytin ystäväni vinkkaamana Viking Garnin Hobby Garnia, siinä kun langan vahvuus osui riittävän liki tuota Alafosslopia. Lankoja tilatessa kävi tosin aivopieru, sillä vaikka noissa langoissa langan vahvuus osui melko liki, en huomannut verrata lankojen painoa. Kävi niin, että samaan grammamäärään mahtui metrillisesti paljon enemmän Hobby Garnia kuin Alafosslopia, joten kun tilasin lankoja grammamääräisesti kirjan ohjeistaman määrän, jokaista väriä jäi reilusti yli. Parempi tietysti näin päin kuin että olisi jäänyt vajaaksi.

Paita on neulottu ohjeen mukaisesti alhaalta ylöspäin. Tykkään kuitenkin neuloa villapaidan mieluummin ylhäältä alaspäin, sillä silloin pystyy paremmin mallailemaan mittoja. Hihat olisivat voineet olla ihan vähän lyhyemmätkin. Samoin helma olisi ehkä toiminut paremmin lyhempänä. Nyt paita asettuu päälle melkein paremmin jos tuon helman kääntää alhaalta kaksinkerroin. Kaarroke on suht ok, mutta olisi ehkä istunut vielä inan paremmin 2-3 senttiä matalammalla kaarrokkeella.

Jos neulon vielä joskus toisen Hallasuomun, taidan uhmata ohjetta ja aloittaa ylhäältä alaspäin. Tässä uhmasin ohjetta sen verran, että neuloin pääntien rullautuvaksi, vaikka ohjeessa olisi ollut resori. Kaarrokkeen kuviosta tykkään kyllä tosi paljon.


Lankana Viking Garnin Hobby Garn (8 + 3 + 2 kerää). Puikot nro 6. Resori 4,5 nron puikoilla.

sunnuntai 24. elokuuta 2025

Sitruunasukat

 

Alkukesän värjäyspuuhissa syntynyt koivunlehtien antama sitruunankeltainen väri inspiroi neulomaan sitruunasukat. Sitruskuvio on alunperin peräisin Pomona-sukista (Novitan Arabia-lehti).  Jonkinlainen ajatuskatko kävi kuitenkin vision ja toteutuksen suhteen. Visio oli lyhempivartisista sukista. Jostain syystä laskin kuitenkin silmukkamäärän aiemmin neulomieni pitkävartisten Pomona-sukkien pohjalata. Novitan alkuperäisohjehan on pienemmällä silmukkamäärällä, sillä se on tehty paksummalle langalle ja isommille puikoille kuin tuo oma Pomona-versioni, jotka nekin neuloin itse värjäämistäni langoista. Jälkiviisaanan todettakoon, että olisi saanut jättää yhden sitruunakuvion pois. Nyt sukkiin täytyi neuloa aika pitkät varret, jotta löysähkö yläosa pysyy ryhdissään. 

Sukat on neulottu Novitan Nallesta nro 2,5 puikoilla. Varressa on peräti 102 silmukkaa. Aloittaessa se tuntui hyvältä määrältä, sillä omaan poikkeuksellisen paksut pohkeet ja usein on saattanut käydä niin, että varsinkin kirjoneuleen kanssa kuvio saattaa pohkeesta hieman kiristää. Halusin nätisti asettuvan kiristämättömän sitruunakuvion. Kiristämätön siitä toden totta tulikin, mutta ehkä jopa turhankin löysä. Sitruunakuvion jälkeen kaventelin varresta tasaisin välein 6 silmukkaan kerrallaan. Ensimmäinen kavennus on heti kuvion päättymiskerroksen jälkeen noiden sitruunojen väliin jäävien "hippujen" välissä. Tämän jälkeen kavensin samassa kohtaa vartta vielä viisi kertaa aina raidoituksen joka toisella valkoisella kerroksella, niin että kavennusten väliin jäi 14, 13, 12, 11 ja lopuksi 10 silmukkaa. Nilkkaan tullessa puikoilla oli siis 66 silmukkaa. Kantapääkavennuksissa tiputin jalkaosan silmukkamääräksi 58.


Pirteän keltaisina tuovat mukavasti aurinkoista tunnelmaa syksyn viileneviin päiviin.

maanantai 31. maaliskuuta 2025

Palokuntasukat

Poikani liittyi vuoden vaihteessa vapaaehtoiseen palokuntaan. VPK tarjoaa varusteet, mutta kengissä käytettävät villasukat tulevat omasta takaa. Villasukkiahan meidän taloudesta toki löytyy, silti uuden harrastuksen myötä poikani esitti toiveen nimenomaan palokunta-aiheisista villasukista. Koko alkuvuosi on vain sattunut olemaan pokkeuksellisen kiireinen ja niinpä käsityötkin ovat tältä vuodelta jääneet tosi vähiin. Kauaa ei enää villasukkia saappaissa tarvitakaan, mutta onneksi juuri ja juuri ehtivät valmistua vielä tälle kaudelle.

Sukkiin haluttiin paloauto. Selailin aluksi Pinterestistä potentiaaliset paloautokaaviot, mutta mikään valmiista malleista ei oikein tuntunut iskevän, niinpä ryhdyin suunnittelemaan omaa paloautokuviota. Valitettavasti neulomissuuntaa ajatellen piirtelin tuon kaavion väärinpäin (siis jos neuloo sukat varresta varpaaseen periaatteella, kuten itse tein.) Suht helposti tuon kuvion kuitenkin pystyi meuloessa vinksauttamaan mielessään, niin että kuvion seuraaminen onnistui, vaikka väärinpäin onkin.

Näin jälkiviisaana täytyy todeta, että sukkien varressa olisi saanut olla muutama lisäsilmukka tai isompi puikkokokokin olisi auttanut asiaa. Kirjoneule, jossa on suht pitkiäkin langanjuoksuja, ei ihan hirveästi jousta ja niinpä tuo varsi on 66 silmukalla vähän turhankin napakka. Kuvio asettuisi nätimmin, jos väljyyttä olisi hitusen enemmän. Sukat on neulottu Nallesta nron 2,5 puikoilla. Veikkaan, että kolmosen puikot olisivat tuoneet tarvittavan väljyyden. 

Nyt kun postausta kirjoittaessa katson tuota mallipiirrosta, huomaan, että olen unohtanut silmukoida sukkiin ajo- ja hälytysvalot! 


Nilkan liekkiosan mallin bongasin Pinterestistä ja sattui osumaan melko hyvin silmukkajakoonkin. Sukkiin käytetyt langat löytyivät kaikki jämälankakorista, joten projektia varten ei tarvinnut ostaa yhtään uutta lankaa.