Klasarikimara

 
Inventaario pojan vaatelaatikoihin paljasti jälleen akuutin kalsarivajeen. Moni muu olisi tässä kohtaa käyttänyt elämästään puoli tuntia ja lähtenyt kauppaan ostamaan kalsareita. Minä puolestani kaivan esiin tilkkulaatikon. Tuhtaan ja tetristelen ylijäämäpalasia ja hupsistakeikkaa, yhtäkkiä huomaan, että kalsariprojektin äärellä onkin hujahtanut koko ilta.

Lopputuloksena syntyi neljät uudet kalsarit. Hyvä mieli tästä projektista tuli. Vihreät kalakalsarit ovat ainoat, joihin riitti samaa kangasta kaikkiin palasiin, muut ovat sen verran pienistä jämäpaloista kokoon kursittuja, että niihin oli pakko miksata kahta eri kangasta. Ainakin ovat persoonallisia ja kokemuksesta tiedän, että itse ompelemani kalsarit ovat olleet laadultaan niitä kestävimpiä. Ostokalsarit yleensä rispaantuvat ja repsottavat nopeammin kuin itse ompelemani. Vaikka eipä niissäkään laatu aina ihan priimaa ole, mutta toisaalta pienet kauneusvirheet eivät tässä artikkelissa nyt ihan hirveästi haittaa.

Kaavana kalsareissa vanha tuttu Ottobren Mr Leopard (6/2016). Mitäpä sitä hyväksi havaitsemaa kaavaa mennä vaihtamaan. Tuttuun tapaan nipistin näistäkin hieman lahkeen suusta pituutta pois, kuten olen tehnyt aiemmillakin kerroilla.

Kesävermeitä tilkuista

Tämän viikon ylimääräinen vapaapäivä, helatorstai, sattui olemaan sadepäivä, joten ryhdyin tekemään inventaariota tilkkulaatikkoon. Pienistä riekaleista ei enää omille lapsille riitä vaatteiden materiaaliksi, mutta onneksi lähipiiristä löytyy vielä pieniä ihmisiä, joille näistä jämätilkuista sai ommeltua kesävermeitä.

Ensimmäisenä silmiin osui muistaakseni Paapiin kuosi, josta on tuntunut riiittävän materiaalia ikuisuuden. Tämä kangas lienee yksiä ensimmäisiä verkkokaupoista tilaamiani kankaita, silloin kun tyttäreni oli ehkä taaperoikäinen. Nyt neiti jää kesälomille viidenneltä luokalta, eli lienee aika vihdoin ommella loputkin jämät tästä kankaasta. Aiemmin siitä on tainnut tulla bodya, shortsia ja mekkoa... Vielä riitti materiaalia 3-vuotiaan teeppariin. Kaavana Paapiin Osma (Paapiin Kaavakirja lapsille).

Pieni aivopieru pääsi kankaan leikkuuvaiheessa. Huomasin leikanneeni etukappaleen kuosin kannalta väärin päin. Ero kankaan suunnalla ei kuitenkaan onneksi ole kovin radikaali. Antaa olla. Takakappaleen leikkelin toiseen suuntaan. Ehkä eroa ei välttämättä edes tule noteeranneeksi, ellei tiedä. No nyt tosin tietää, jos lukee tämän postauksen. Mutta eipä ollut enää ylimääräistä materiaalia korjata tätä virhettä, kun tuli vihdoin käytettyä tämän kuosin viimeisetkin tilkkujen jämät.

Paljettijäljitelmätrikoon alkuperää en edes muista. Sen muistan, että siitä on aikanaan ommeltu legginsit tyttärelleni. Jämäpaloista syntyi tunikamekko neljävuotiaalle. Kaava on modattu muunnelma Paapiin pitkähihaisesta Siiri-tunikasta. Sellaisen kaavat nyt sattuivat olemaan valmiiksi piirreltynä oikeassa koossa. Joskin tässä hieman kavensin mallia ylhäältä, jotta olkaimet eivät laske liikaa olkapäille. Uursin kädenteitä niin ikään hiukan syvemmälle ja kavensin samalla hiukan mekkoa kädenteiden alta, sillä malli näytti melko leveältä. Taisin hieman myös suurentaa pääntietä. Istuvuus jää nähtäväksi.

Seuraavaksi käsiin osui edellis joulun kalakuosin jämät. Perinteeksi on muodostunut ommella joululahjaksi samistelupaidat papalle ja pojalle. Tuon projektin ylijäämäkankaasta ompelin vielä kalastuspaidan kummipojalle. Jospa paita toisi kalaonnea mökkirantaan. Kaavana tässäkin Paapiin Osma.

Kissahuppari

Ompelin siskontytölle synttärilahjaksi hupparin hyväksi havaitulla Ottobren See You Soon -kaavalla (OB 1/2019). Jätin hupparista tietoisesti pois etutaskun, sillä halusin enemmän huomiota metallinhohtoiselle kissasilityskuvalle. Kissakuvio on ladattu ilmaisia vektorikuvia sisältävältä SVGrepo.com -sivustolta. Modasin kuviosta haluamani kokoisen CanvasWorkspacella.

Metallinhohtoinen silityskalvo on marraskuun kässämessujen tuliaisia, muistaakseni Kimmin kojulta. Hupparin vuorin väri puolestaan valikoitui silityskalvon väriin parhaiten sointuvasta tilkusta. Pinkki Räsymatto-kuosi on ostettu vuosia sitten Versonpuodista. Hupparin narut ovat puolestaan kierrätettyjä ja ovat peräisin omasta vanhasta hupparistani. Yleensä en ole jaksanut huppareihin juurikaan naruja edes laittaa, mutta tällä kertaa oli pakko kokeilla, sillä uudesta ompelukoneestani löytyi automaattitoiminto napinläpien ompeluun. Älyttömän helppoa ja nopeaa! Ehkäpä alan jatkossakin lisäämään huppareihin naruja.

Huppari tuntui olevan lahjan saajalle mieluinen, sillä paita meni heti käyttöön. ja oli juuri sopivankokoinen.

Kevätpipoja jämätilkuista

Pääsiäinen tuli ihan vain kotoiltua ja niinpä sain kaivettua pitkästä aikaa saumurin esiin. Kangasvarastoja läpi käydessä vastaan tuli pari joutavankokoista tilkkua, joista ajattelin ompelupuuhia esiin viritellessäni surauttaa lämmittelyksi parit kevätpipot. Pesin paksumpia pipoja talvivarastoon ja  kevätpipoja esiin kaivaessa totesin vanhojen trikoopipojen olevan koko lailla kulahtaneita.

Pinkistä kankaasta olen taannoin ommellut itselleni teepparin ja sinivalkoinen ohut joustocollari on jämiä tyttären tunikasta, joka sekin on jo aikoja sitten jäänyt pieneksi. Sinivalkoista kangasta ei riittänyt kuin päälliosaan, joten vuoriksi valikoin vielä vanhempaa vaaleansinistä ohutta trikoota.

Kaava on aika lailla omaa mutusovellusta vanhoja pipoja apuna käyttäen. Koko alkuvuosi on ollut niin hiljaista ompelupuuhien suhteen, että tälläinen nopea välityö oli paikallaan muita projekteja alulle virittäessä, Toisista pääsiäisompeluista sitten tuonnempana.

Puikkosäilytin

Sain joululahjaksi uuden ompelukoneen. Vanha Janomenikin toki edelleen porskuttaa, mutta joulupukki oli sitä mieltä, että yli 20 vuotta vanha koneeni on melko kovaääninen. Yksi Brotherin valintakriteereistä olikin ollut hiljainen ääni. Ja pakkohan se on myöntää, että uudessa koneessa on kyllä hiljaisen äänen lisäksi myös toimintoja kosolti enemmän kuin vanhassa valmistujaislahjassani. Koneen opettelu on vain ottanut aikansa, ei siksi, ettäkö olisi jotenkin vaikeakäyttöinen, vaan lähinnä siksi, että koko alkuvuosi (joka taitaa olla jo aika pitkällä...) on vain sattunut viikonloppujen osalta olemaan poikkeuksellisen kiireinen. Brother FS100WT:n erilaisten ommelten testaukseen oivallinen projekti oli puikkosäilytinjärjestelmä, jossa pääsin heti kokeilemaan kirjainompeluominaisuutta. Tuollaista puikkosäilytysjärjestelmää olen mielessäni kaavaillut jo pidemmän aikaa.  Kolusin ullakolta kangaslaatikoita ja valitsin puikkosäilyttimen materiaaliksi jämäkankaiden joukosta pari napakantuntuista paksua puuvillakangasta.

Olevinaan olin säilytinjärjestelmää mielessäni ihan hyvinkin kaavaillut, selaillut netistä ideakuvia ja piirrellyt paperille, miten puikot asettelisin ja jopa kirjannut ylös missä järjestyksessä mitäkin kannattaisi ommella (palaan myöhemmin tuohon sanamuotoon olevinaan...). Lopulliset ulkomitat määritteli kuitenkin päällikankaaksi valikoituneen jämäkankaan palasen koko. Pitkällisen jahkailun ja suunnittelun jälkeen ryhdyin viimein asiaan. Heti ensituntumalta todettakoon, että ainakin joustamattomalle kankaalle uusi koneeni teki kieltämättä parempaa jälkeä kuin vanha Janomeni, jossa joustamattomien materiaalien kanssa alalanka pakkaa jäämään usein hiukan löysäksi. (Syy tähänkin taitaa tosin olla käyttäjässä, sillä Janomessa on pääosin aina joustavien kankaiden säädöt ja joustamattomia ommellessa pikasäädän ne vain nopeasti edes jotenkuten sinnepäin sopiviksi, enkä aina jaksa alkaa alalangan kireyttä säätelevän puolakotelon ruuvia säätämään). Uuden koneen kanssa säätöjen opettelu onkin sitten vielä vaiheessa, mutta ainakin näin ensipuraisulta osuivat vahingossa hyvin kohdilleen ja pääsin suht nopeasti sinuiksi digitaalinäytönkin kanssa. Pari aivopierua prosessiin toki aina mahtuu ja pieleen menneen numeron ratkominen olikin sitten kärsivällisyyttä kasvattavaa puuhaa. 

Suunnittelujahkailun, lokerokirjailujen ja kujien ompelun jälkeen säilytin valmistuikin sitten nopeasti, kun tarvitsi enää yhdistää sisäosan kangas päällikankaaseen ja sujauttaa näiden väliin kääröä kasassa sitova nauha. Testausvaiheessa tajusin kuitenkin välittömästi tehneeni pari suunnittelukukkasta. Ei mitään katastrofaalista, mikä estäisi käyttöä. Ajaa varmasti asiansa tällaisenaankin, mutta ei silti aivan vastaa sitä visiota mikä pääni sisällä oli alunperin. 

Aivopieru 1: Omistan muutamia sukkapuikkokoja tuplamäärän ja järkeilin, että tekisin näille kahdet lokerot, kätevästi päällekkäin. Not. Siinä, missä olin järkeillyt ompelevani kujat napakankokoisiksi, jotta puikot eivät valu lokeroista pois, en tullut ajatelleeksi, että kun lokeroita on kahdessa kerroksessa, ei näin napakoihin lokeroihin mahdu päällekkäin kuin yksi puikkosetti kerrallaan. Joo... tuota toista kerrosta voi toki edelleen käyttää esim. virkkuukoukun säilytykseen, sillä yksittäinen koukku mahtuu ja pysyykin napasti paikoillaan, jos ylä- tai alapuolella on viiden puikon setti. 

Aivopieru 2: Jos puikkoja säilyttää alemmassa osastossa, ylemmän osaston numerokirjailut jäävät piiloon, mikä sinällään ei haittaisi, mikäli alaosan lokerossa olisi aina yläosan lokeroa vastaava numero samalla kohdalla kirjailtuna. Näin ei kuitenkaan kaikissa paikoissa ole, sillä alkuperäisessä suunnitelmassani olin laittanut yläriviin kapeimmille puikoille tuplapaikat vierekkäin ja suunnittelin jättäväni alempaan kerrokseen tälle kohdalle leveämmän yleislokeron esim. mitan, silmukkamerkkien yms säilytykseen. Vaihdoin tämän suunnitelman lennosta ja ompelinkin lokerokujat molempiin kerroksiin, sillä seurauksella, että jos alemmassa kerroksessa säilyttää puikkoja, ylempään kerrokseen kirjailtu kokonumero peittyy. Asian voi toki korjata siten, että säilyttää sitä virkkuukoukkua lähtökohtaisesti alarivissä, mutta koska alarivin lokerikko on yläriviä jonkin verran syvempi, on tuo alarivin lokero varsinkin pienemmälle virkkuukoukulle jopa hiukan liian syvä ja koukku vajoaa helposti lokeron sisään uppeluksiin.

Aivopieru 3: 1,5 cm puikkokuja on passelin napakka nro 2 ja 2,5 puikoille, 2 cm puikkokuja sopiva nro 3 ja 3,5 puikoille, nipin napin myös nelosen puikoille, mutta sitä suuremmat puikkokoot kaipaisivat mielellään hiukan leveämmät kujat, ehkä nuo nelosen puikotkin voisi laittaa jo 2,2 cm levyiseen lokeroon. Vitosen puikot tarvitsivat jo selvästi leveämmän. Olin kuitenkin kirjaillut kolmosesta ylöspäinkin olevat numerot sellaiselle etäisyydelle toisistaan, että kuvittelin 2 cm leveän puikkokujan riittävän. Virhe. Ratkaisin ongelman niin, että 4,5 koon puikkokujaan hivutin ompeluvaiheessa hiukan lisäleveyttä viereisestä vitosen lokerosta, joka olisi joka tapauksessa jäänyt auttamattomasti liian kapeaksi ja jätin tuon 5 ja 6 kokojen väliseinän kokonaan ompelematta.

Aivopieru nro 4: Pyöröpuikkojen ja virkkuukoukkujen puikkokujia on liian vähän. Syystä, jota en oikein itsekään tiedä, kävin perusteellisesti läpi KAIKKI puikkosäilytyslaatikkoni (siis myös ne, jotka olen saanut anopin perintönä) vasta ommeltuani tämän puikkosäilyttimen. Kävi ilmi, että itse asiassa omistin paljon enemmän puikkoja ja puikkokokoja kuin muistinkaan. Näin ollen etenkin isoille pyöröpuikoille ei säilyttimessä ole omaa lokeroansa. Jos siis haluaa tehdä tarpeisiin räätälöidyn säilyttimen, ei varmaankaan kannata inventoida puikkovarastoaan vasta jälkikäteen tai lähteä suunnittelemaan järjestelmän mittoja sattumalta löytyneen jämäkankaan palan mitat edellä.

Nyt sitten pohdin tässä kuinka paljon nuo aivopierut itseäni harmittavat. Aivan varmasti nykyiselläänkin puikkosäilytin asiansa ajaa ja puikot ovat ehdottomasti paremmassa oordningissa kuin ovat tähän asti olleet, mutta silti... Kun itse tekee, sitä ajattelee saavansa juuri omiin tarpeisiin räätälöidyn mallin. Tässä tulee kuitenkin niitä kompromisseja. Useampiakin. Hiukan jää mietityttämään, pitäisikö sitä vain ommella toinen. Sellainen, jossa pienet asiat eivät jäisi harmittamaan, nyt kun tämä harjoituskappale tuli ommeltua pois alta?

Tilkkulaatikon siivouspäivä

Aloitin viikonloppuna vihdoin joululahjaompelut, joista postauksia sattuneesta syystä sitten myöhemmin... Kun leikkeli kankaita useampiin vaatekappaleisiin, syntyi epämääräisiä tilkkuriekaleita jälleen iso kasa. Tilkkulaatikko oli tosin ääriään myöten täynnä jo valmiiksi ja niinpä tuli tässä samalla tehtyä tilkkulaatikkoon perusteellinen suursiivous.

Tyhjensin koko laatikon sisällön lattialle ja leikkelin noista kaikista pienemmistä epämääräisistä riekaleista kestorättejä. Niin kova siivousintoilija en ole, ettäkö ihan heti saisin noita kaikkia itse käytettyä, idea kun näissä nimenomaan on, että ovat pestäviä ja sikäli moneen kertaan uudelleen käytettäviä. Päätynevät todennäköisesti ensin poikani jalkapallojoukkueen joulumyyjäispöytään pieninä nippuina. -Josta myymättömät palautuvat sitten edelleen meille ja todennäköisesti tuuppaan niitä sitten lopulta kaikkien mahdollisten sukulaisten ja tuttavien joulupakettien kylkiäisiksi. Ei ehkä kovinkaan loistokas, mutta varsin käytännöllinen lahja.
 

Tuote sinälläänhän on yksinkertainen: kaksi n. 23 cm x 23 cm tilkkupalasta saumuroitu reunoistaan yhteen. Materiaalina muutoin poistoon menevät trikoo- ja JC-tilkut. Jotkut tekevät näiohin kestotiskirätteihin toisen puolen aina esim. bambusta tai joustofroteesta, mutta itsellä ollut käytössä ihan perus trikoosta sekä joustocollarista ja asiansa ovat ajaneet oikein hyvin nekin.

Satumetsä-setti

Viikonloppuna juhlittiin veljentytön nelivuotissynttäreitä. Perinteisesti olen aina ommellut pienille synttärisankareille jotain, mihin saa hyödynnettyä kangastilkkuja. Levittelin tälläkin kertaa tilkkulaatikosta potentiaalisenkokoiset ja -näköiset palaset esille ja aloin etsiä yksiväristen trikoiden joukosta kuoseihin sopivia väripareja. Esiin nousi Mira Malliuksen suunnittelema Satumetsä ja sille pariksi pitkään kangaslaatikossa pyörinyt petroolinvärinen trikoo.

Ompelin viime vuonna tästä samasta kuosista siskontytölle tunikan, mutta silloin pinkein tehostevärein. Hassua, miten koko kankaan ilme muuttuu, kun vaihtaa tehosteväriä. Muistan, miten jo viime vuonna yritin etsiä kuosille nimeä. En löytänyt, sillä kuosi oli jo ehtinyt poistua Majapuun valikoimista. Hakuammuntana koitin jälleen googlailla Mira Malliuksen kuoseja, kun 11-vuotias tyttäreni tuli selän taakse kurkkimaan. Ihmetteli mitä oikein teen ja pyöritteli silmiään: "Mikset sä vaan laita tota kuvaa Google Lensiin?" Aivan. Niinpä. Eipä tullut mieleen. Ja oikeassahan tyttäreni oli, kuosin nimi löytyi hetkessä: Satumetsä!

Paidan kaavaksi valikoitui tällä kertaa Paapiin kaavakirjasta Varpu. Olisin tykännyt tuosta Blå Blommasta, millä tein viimevuotisen tunikankin, mutta kangasta ei ollut riittävästi. Oikeastaan Satumetsä-kuosi kului jopa niin loppuun, ettei siitä riittänyt enää taskuihin tai kaulukseen. Taskuissa petroolin väri näyttää melkeinpä harkitulta yksityiskohdalta, vaikka todellisuudessa yksiväriset taskut ovat siksi, ettei kangasta riittänyt. Hihansuuresoritkin ovat hieman alkuperäiskaavaa pidemmät, koska jouduin sniiduilemaan tuossa kankaassa.

Varpu-kaavaa en ollut aiemmin testannut. Taskut ovat kyllä kivat ja pikkuihmiset yleensä aina arvostavat vaatteissa taskuja. En ole ihan varma, mitä mieltä olen tuosta kauluksesta. Jos Satumetsää olisi ollut enemmän, olisin ehkä tehnyt kauluksen kuosillisesta kankaasta. Tällä kertaa ei tarvinnut miettiä, kun kuosia ei ollut. Sinällään niin Satumetsä-kuosi kuin korkeampi kauluskin sopivat varmasti syksyyn, mutta nähtäväksi jää, mitä mieltä itse käyttäjä on tuosta korkeasta kauluksesta. Melko löysältä tuo kyllä vaikuttaa, eli tuskin ainakaan pahasti kinnaa.

Petroolinväristä trikoota oli aika reilusti, joten surautin siitä vielä paidalle kaveriksi leggarit Lilja-kaavalla. Tuokin kaava löytyy samaisesta Paapiin kaavakirjasta. Koska itse ommeltujen leggareiden kanssa joutuu usein vähän pähkäilemään, miten päin tulevat jalkaan, ompelin legujen takasaumaan ompelumerkin helpottamaan tyttöä laittamaan housut oikein päin jalkaan.

Mekkotehtailua

Aiemmin itselle ompelemastani pantterimekkoprojektista jäi yli todella paljon pantterikuvioista viskoosia. Olen kyllä aiemminkin huomannut olevani kangassniiduilun mestari, mutta tällä kertaa ylijäämäkankaan määrä yllätti itsenikin. Tuon oman mekon ompelu ei sujunut aivan suorimman kaavan mukaan, suoranaista ompelukammoa asiasta ei kuitenkaan jäänyt. Päin vastoin. Kokeellinen härkää sarvista lähestyminen pilalle menneen yläosan uudelleenkaavoittamiseksi (koska olin leikkellyt palat liian pienessä koossa) antoi oikeastaan lisää itseluottamusta sen suhteen, että joskus improvisoimalla voi ihan onnistuakin, vaikkei omiin taitoihin projektiin ryhtyessä kunnolla edes itse uskoisi.

Päätin siis surauttaa samaan ompeluflowhin turvautuen ylijäämäkankaista mekon myös tyttärelle. Kaavan pohjaksi valitsin tällä kertaa Mekkotehtaan Maibrit-mekon (Mekkotehdas koululaisten tyyliin). Taaskaan kangas ei ohjeen mukaan tulisi riittämään ja tiesin jo heti aloittaessani, että improvisoisin kaavan pohjalta hieman erilaisen version. Hihatonta haluttiin. Sellainen myös tuli. 

Helmaankin tuli Maibritia enemmän kerroksia. Että eipä tässä tuosta Maibrit.mekosta taida olla jäljellä kuin yläosan kaavoituksen pohja, jotta osasin tehdä mekon suurin piirtein oikeassa koossa.

Maibritissa oli takana piilovetoketju. Sellaista ei sopivassa värissä käsityötarvikkeistani löytynyt, eikä kangaskauppaan iltamyöhään päässyt. Järkeilin, että omaankin mekkoon mahdun sujahtamaan ilman vetoketjua. Ompelin siis tyttärenkin mekon ilman vetoketjua. Niskaan lisäsin kaavasta poiketen halkion ja napin helpottamaan pukemista. Paitsi, ettei sitäkään välttämättä olisi tarvittu, sillä mekko sujahtaa tyttäreni päälle nippanappa nappia avaamattakin.

Ihan kelpo mekko tästäkin tuli vahvasti improvisoiden. Nyt voimme sitten tyttäreni kanssa samistella pantterimekoissamme. Helteet vain puuttuu.

Ahvenpaita

 
Perinteisesti olen aina ommellut kummipojalle uuden kesäteepparin. Tänä kesänä kesäteepparin ompelu vain viivästyi tavanomaista pidemmälle. Keväällä ja alkukesästä vaivasi ompelujumi, enkä saanut kaivettua koneita esille. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, omalta osaltaan ompelujumia aiheutti polven nitkautus, sillä näihin asti sekä kaavojen piirtely, että kankaiden leikkuu ovat tapahtuneet ergonomisesti olohuoneen lattialla kontaten ja kyykistellen. Väänsin polveni alunperin kiipeillessä ja lopullisesti vihlaisi, kun viikkoa myöhemmin kyykistyin leikkelemään kankaita tyttäreni kevätjuhlamekkoon. Ei ole vanhaksi tulemista, kun saa polvensa hajalle ompeluhommissa. Eipä tuo polvi edelleenkään kyykistelystä tykkää ja nyt olen sitten joutunut opettelemaan kankaiden leikkuuta pöytätason päällä. 

Kaikkine mutkineenkin viimeviikkoinen viskoosimekkoprojektini sai vihdoin ompelujumin väistymään. Vastoinkäymisistä huolimatta ompelu tuntui oikeastaan aika kivalta! Paitsi, että noiden mekkokikkailujen ja kaavamuunnosten jälkeen kaipasin jotakin hyvin simppeliä ommeltavaa. Sellaista, joka tulee jo lähes tulkoon selkäytimestä. Kummipojan kesäteeppari oli juuri passeli projekti tämän!

Tilkkulaatikkoa tutkiessa vastaan tuli soiro Ommelkuplan Ahvenlampi-trikoota. Toissa jouluksi ompelin siitä perinteiset kalapaidat pojalleni ja isälleni. Ylijäämäsoirosta sai juuri sopivasti leikeltyä palaset pikkupojan kesäteeppariin. Kaveri oli vastikään saanut ihka ensimmäisen kalansa virvelillä, joten kuosikin taitaa sopia kesäpuuhiinsa mainiosti. Kaavan pohjana tässä Paapiin kaavakirjan Osma.

Torkkuvat pantterit

Blogin alkuvuosi näyttää kovin tyhjältä. Onneksi tämä ei kuitenkaan käsitöiden osalta ole koko totuus. Sattumalta on vain viime aikoina tullut tehtyä sellaisia käsitöitä, joiden julkaisemista on täytynyt/täytyy syystä tai toisesta odottaa. Tämä siskontytölle synttärilahjaksi ompelemani tunikamekko on yksi niistä.

Lasten ompeluksissa projekti käynnistyy usein siitä, että käyn kertaalleen läpi olemassa olevat kangasvarastot ja tilkkulaatikot. Käyn ensin läpi potentiaalisenkokoiset tilkut ja etsin niille mahdollisesti yhteen sointuvia väripareja. Välillä löytyy hieman yllättäviäkin komboja, kuten kävi tässä vaaleanpunaisen pantterin ja oliivin vihreän vohvelitrikoon yhdistelmässä. Sattumoisin molemmat kankaat on kyllä alunperin ostettu samaisilta toissa vuoden kässämessuilta, mutta ostovaiheessa ei ollut vielä pienintäkään ajatusta siitä, että kyseiset kankaat päätyisivät joskus samaan vaatteeseen. Molemmat olivat muistaakseni alkujaan metrin palasia. Molemmista on jo ommeltu lastenkokoiset hupparit, mutta jäljelle jääneistä soiroista sai vielä tetristeltyä 8-vuotiaalle sopivan tunikan. 

 Käytössä olevat jämäkankaat ohjasivat kaavan valinnassa. Mieleen tuli ensimmäisenä vanha tuttu Roses on Grey, jolla olen ommellut useammankin tunikamekon. Kyseisen kaavan koot tosin loppuvat 116 senttiin. Samaisesta lehdestä (OB4/2016) löytyi kuitenkin isommassa koossa idealtaan vastaavanlainen kaava Falling Leaves. Sillä siis. Kankaasta todettakoon, että tuo vohvelitrikoo on sen verran paksua, että noissa olkapään kaarteissa ei ehkä laskeudu maksimaalisen pehmeästi ainakaan näissä henkariotoksissa, mutta luulisin tämän olevan asia, joka varmasti käytön ja pesujen myötä asettuu ihan luontevasti kohdilleen.

Huppari vohvelitrikoosta

 
Lempikankaan vihertävää vohvelitrikoota on tullut hillottua ainakin pari vuotta. Tästä piti kai ajatuksissani alunperin tulla nappilistallinen pitkähihainen paita pojalleni. Mutta syystä tai toisesta en koskaan sellaista saanut aikaiseksi ja sittemmin alkoi epäilyttää, mahtaisiko kangasmääräni edes enää riittää poikani pitkähihaisen paitaan. Todennäköisesti ei riittäisi. Vaihdoin suunnitelmaa. Surautin vohvelitrikoosta hupparin kummipojalle 5-vuotislahjaksi. Tai ehkä tätä ei aivan surautukseksi parane sanoa. Tiukalla aikataululla kun ompelee, yleensä aina tulee jotain mutkia matkaan, eikä tämä ollut asian suhteen poikkeus. Ensinnäkin en tahtonut oikein millään saada saumurini säätöjä kohdilleen tämän vohvelitrikoon kanssa. Aivan priimaa ei sisäsauma mielestäni nytkään ole, mutta lopulta meni hermo ja päätin, että olisi erinäisten säätöjen jälkeen riittävän hyvä. Toinen ongelma tuli, kun säätöturhaumassani yritin saada lopulta nopeasti valmista. No... tuo vohvelitrikoohan näyttää prikulleen samalta molemmin puolin. Hupun laskokset ommeltuani tajusin, että olin ommellut laskokset niin, että lakisaumaa yhdistellessä olikin sitten kaksi saman puolen huppukappaletta. Ratkottava matka ei onneksi ollut suuri. Ärsytys kylläkin, sillä noiden saumasäätöjen kanssa oli jo aikaa tuhraantunut ihan riittämiin.

Hupun vuoriksi valikoitui tilkkulaatikon robottikuosinen jemmakangas, josta riitti mallailemalla nipin napin palaset huppukappaleisiin. Kaavaksi valikoitui Ottobren Safari Wilds (OB 1/2019), joka on alunperin kylläkin vetoketjullinen malli, mutta pelkistin tähän perushuppariksi. Ihan hyvä niin. Todennäköisesti olisin tässä projektissa saanut sen vetoketjunkin jotenkin vinoon röklättyä.

Pieni käsveska

 

Joskus jonkun suht simppelin ompeluksen tekeminen ottaa aikansa. Iskee laiskuus ja edellisen pussukan kulahtaessa nuhjuiseksi tarttuu siihen helpompaan vaihtoehtoon: Ostaa uuden. Näin on käynyt tällaisen pienen kännykkäpussukan kanssa useammankin kerran. Mutta nyt tuli eteen myös toiminnallinen pulma, Muumi-pussukan mitoitus kävi liian knaftiksi. Puhelimen vaihdon jälkeen jo entuudestaan pinkeä oman ja työpuhelimen sovitus ei enää luontevasti onnistunutkaan. Oli aika vihdoin toteuttaa jo vuosia ompelulistalla ollut visio: pieni käsveska/kännykkäpussukka.

Kaavojan ei luonnollisestikaan tällaiseen illalla tulleeseen ompeluinspiraatioon ollut. Tai varmaan olisi netistä löytynyt, jos olisi jaksanut etsiä. Mutta päätin soveltaa itse mutulla. Mallailin puhelimen mittoja, halusin suht kompaktin, mutta ei pinkeää. Sellaisen, mihin solahtaa hyvin kaksi puhelinta (kuvassa rekvisiittana vielä se vanha puhelin), mutta ei liikaa hukkatilaa.

Aivan täydellinen ei tuosta yläosan mitoituksesta tullut. Vetoketjun yläpuolella oleva osa jäi vähän turhan matalaksi, kun lennosta ompeluvaiheessa päätinkin muuttaa pussukan mallia. Aluksi ajattelin tuollaista "kulmasyvennystä" (mikäköhän tuon ratkaisun nimi oikeasti on?) vain pohjaan. Mutta "Tuosta nuin vain surautan" -moodissani en tullut ajatelleeksi, että tuolloin kaava olisi pitänyt piirtää hieman (tuon kulmakäännöksen verran) ylöspäin kapenevana, ellei sitten halunnut pussukan levenevän ylöspäin. No en halunnut, halusin suorakaiteen mallisen. Niinpä lennosta päätin leikellä nuo kulmakolot myös yläreunaan, niihinhän saisi sitten kätevästi kiinni myös nuo hihnan kiinnityslenkit. Mutta koska mitoitus oli kanfti, oli noiden kiinnityslenkkien ja yläkulmien ompelu vähän kikkailemista, sillä tila oli kovin pieni ja kangasta saumakäännöksiin hintsusti. Siistimmät ja symmetrisemmät olisi tullut, kun olisi tämän kulmaratkaisun huomioinut heti kaavoitusvaiheessa. Ehkä ensi kerralla. 

Kaikin paikoin ei ehkä salonkikelpoista tullut. Mutta omaan käyttöön varmaan asiansa ajaa. Toisen yläkulman sain asettumaan nätisti, toinen aavistuksen vinossa. Varmuuden vuoksi vahvistin hihnakiinnityksiä myös käsin tehdyillä piilopistoilla, sillä tiedän saumavarojen olevan noissa kohdissa turhankin hintsut. Tietääpä ainakin miten seuraavan tekisi, jos käytössä alkaa tuosta hihnankiinnityksestä irvistellä.

Materiaaleina laukussa palalaaripoimintana matkaan tarttunut pellavasekoite sekä mustan vuorikankaan jämät tilkkulaatikon kätköistä. Nahkainen hihna on kierrätetty yhdestä niistä repaleiseksi asti käytetyistä Muumi-pussukoistani. Kässämessuilta on usein tarttunut matkaan tuollaisia pieniä ompelumerkkejä, mutta jostain syystä kovin harvoin niitä on tullut käytettyä. Tähän muuten mustaan ja simppeliin käsveskaan sellainen mielestäni sopi aika kivasti. Yksityiskohta toimii myös tuon kierrätetyn nahkahihnan kaverina. 

Näin jälkeenpäin ajatellen mallia olisi voinut parannella tekemällä tuonne taakse vaikka vielä sujautustaskun, mutta ehkä sitten siihen 2.0 versioon. Jahka sellaisen joskus saan aikaiseksi.