Neulosmekko pallokuosista

Vähän hitaasti nämä kangasostokseni päätyvät ompeluun, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Puuvillaneulos on peräisin marraskuun kässämessuilta, mutta koska ostohetkestä on vierähtänyt jo aikaa, olin tyystin unohtanut miltä kojulta kankaan edes ostin. Onneksi messuilla mukana ollut pikkusiskoni muisti, että olin ostanut tämän Ehta Dream Circuksen kojulta.  

Muistan kovasti ostohetkellä arponeeni, tekisinkö neuloksesta mekon vai neuletakin ("messutädeillä" taisi olla kyseisestä kuosista neuletakit ja näyttivät hyvältä kyllä nekin. Mielestäni päädyin oikeaan ratkaisuun, kun tein lopulta mekon. Kaavaksi valitsin vanhasta Ottobrestä (5/2017) Ladder Stripesin, joka näyttää toimivan neuloksen kanssa mainiosti. Innostuksissanihan koitin samaista kaavaa myös trikoon kanssa (josta kerroin tuossa edellisessä postauksessa), mutta trikoon kanssa helma ei laskeutunutkaan ollenkaan noin nätisti.

Mekko on kyllä ihanantuntuinen päällä. Kun materiaali on puuvillaneulosta, sen voi huoletta heittää myös pesukoneeseen, eikä tarvitse miettiä sen enempää kutistumisia tai huopumisia. Veikkaan, että tästä taitaa tulla yksi ensi syksyn ja talven luottovaatteistani. :)

Vanamo-mekko

Näköjään menee vähän sykleittäin tämä allekirjoittaneen ompeluinnostus. Välillä sitä saa kaivaa puoli väkisin esiin, mutta kun jumin yli pääsee, lähteekin ompeluksia tulemaan useampi yhteen putkeen. Kaivoin oikeastaan ensin esiin kässämessuilta ostamani puuvillaneuloksen, johon testasin itselleni uutta (joskin jo vuoden 2017 Ottebressä ilmestynyttä) Ladder Stripes -kaavaa. Kaava toimi oikein hyvin neulosmekossa (jonka postaus tulee myöhemmin, sillä tähän hätään ei sitten ollutkaan oikeanväristä kanttauslankaa). Päätin sitten samaan syssyyn ommella samaisella kaavalla niin ikään kässämessuilta ostamani Nuppu Printin Vanamo-kankaan. Mutta. Ei sittenkään. Kangasta olikin vain 1,5 metriä, mikä ei kyseiseen leveähelmaiseen malliin riittänyt. Ei alkuunkaan. Edes lyhythihaisena versiona.

Kun nyt kaavan siinä kuitenkin olivat valmiiksi levällään, päädyin modaamaan sitä. Aika roimastikin. Ensin ajattelin selviäväni pelkillä hihojen lyhentämisellä. Mutta helma oli liian leveä, eikä kangas riittänyt sellaisenaan. Päätin kaventaa helmaa, jotta saisin soviteltua rinnakkain/limittäin etu- ja takakappaleet. Ei riittänyt siltikään. Pituuttakin piti helmasta karsia. Mutta ei. Sovitusvaiheessa totesin, ettei trikoo laskeutunut helmassa ollenkaan niin nätisti kuin neulos. A-linjaisen mekon leveä helma näyttikin pöljätä. Kavensin helmaa entisestään. Että tiedä sitten paljonko tästä nyt loppupeleissä edes jäi alkuperäisestä kaavasta jäljelle. Eipä juuri mitään. Etu- ja takakappaleiden yläosa. Ja niistäkin vähän pääntietä sovellettu.

Oikeastaan modauksen jälkeen näyttää aika samalta, mitä olen aiemminkin omilla kaavamodauksilla päätynyt A-linjaisista mekoista tekemään. No eiköhän tämä käyttöön tule kuitenkin. Kangaslaatikossa on pitkälti toista vuotta odotellut roosanvärinen vohvelitrikoo neuletakiksi päätymistään. Jospa saisin senkin vihdoin ommeltua, sillä vaaleanpunaiset vanamot kaipaavat talven tullen selvästi kaverikseen juuri roosanväristä neuletakkia.

Kankaan jämistä ompelin jälleen yhdet pikkarit. Tälle kertaa itselle. Eipähän jää nämäkään riekaleet tilkkulaatikkoon pyörimään. Tai pienen palan sinnekin sentään jemmasin. Joulumyyjäisiä on jälleen luvassa kahdenkin joukkueen taholta, joten ehkäpä surauttelen sitten taas niistä pienimmistä tilkuista kestotiskirättejä myyjäisiin.

Hukkapalat hyötykäyttöön

Ompelun ohessa syntyy pidemmän päälle hirveä määrä epämääräisen kokoista ja muotoista tilkkua, joita sitten ainakin allekirjoittaneella tulee jemmattua tilkkulaatikkoon sillä ajatuksella, että jonain päivänä näistä ehkä jotakin... Tuo jonain päivänä harvemmin koittaa ja niinpä tilkkulaatikko pursuaa kroonisesti yli äyräidensä.

Olen pyrkinyt tietoisesti tekemään asialle jotakin, niin että ainakin yritän miettiä jo ompeluprojektien aikana, pystynkö hyödyntämään "leikkuujätteenä" syntyneet jämätilkut heti pois, jotta ne eivät koskaan edes tilkkulaatikon tukkeeksi asti päätyisi. Parissa edellisessä projektissa onnistuin jopa toteuttamaan visioni. Molempien kankaiden jämistä riitti vielä materiaalit alushousuihin, jotka syntyivät lopulta hyvinkin nopeasti, kun asian teki saman tein samoilla koneissa jo valmiiksi olevilla langoilla.

Kaavat piirrelty jotain sinne päin -periaatteella vanhojen roskiin menevien alushousujen pohjalta. Aeva hyvät tuli.

Astetta fiinimpi sporttipaita

Kesäkuun Ommel-festariostokseni jäivät melko maltillisiksi, Ikuisuus-kuosi Ommellisen kojulla osui kuitenkin heti silmään. Näin sen Sporttipaitana. Joustocollaria olisin halunnut, mutta kuosia ei ollut kuin trikoona. Otin sitten sitä. Äsken katsoin, että kullanvärisenä kuosia löytyisi nyt verkkokaupassa joustocollarinakin. Ehkäpä löytyi jo silloin kesäkuussakin, mutta ruskea trikoo tuolta nyt lähti matkaan. Jostain syystä vaatteisiini on tupannut pukkaamaan viime aikoina kovasti ruskean sävyjä. Toisaalta äsken tuolla Ommellisen sivuilla seikkaillessa kyseinen kuosi viininpunaisena näytti melkeinpä vielä paremmalta. Olikohan tuota viininpunaisena jo Ommel-festareilla? Ehkäpä ruskeakauteni on vähitellen kääntymässä viininpunaisen suuntaan, sillä eilen nyörinostoreissulla JättiRätistä jäi puoli vanhingossa käteen viininpunainen kaavantestaustrikoo. 

Tykkään kyllä paidasta kovasti. Ja tuosta väristäkin, vaikkakin jossain kohtaa paitaa sovittaessa tuli vähän sellaiset Myrna-fibat. Vaikka eihän kuosissa ole sama kukka ensinkään. Ehkä se on tuo värimaailma. Muistan miten lapsena kaverini mummilla oli Myrna-kupit. En oikein koskaan kauheasti tykännyt niistä. Mutta jollain kummallisella tavalla olen melkein alkanut pitää niistäkin. En sillä tavalla, ettäkö sellaisia välttämättä itselle haluaisin, mutta jotain merkillistä nostalgiaa niissä on. Niin se maku muuttuu. Olihan ylipäätään ruskea lapsena inhokkivärini.

Muokkasin paidan kauluskaavan matalammaksi. Osin siitä syystä, että kangasta oli vain 1,5 metriä, mutta myös siksi, että mielestäni matalampikin kaulus toimii tässä mallissa varsin hyvin. Matalamman kauluksen tein edelliseenkin Sporttipaitaan. Tiedä sitten kuinka paljon tätä tulee varsinaisena sporttipaitana käytettyä, vaikka mallin nimi sellainen onkin. Ehkäpä tämä on pikemminkin sellainen astetta fiinimpi sporttipaita. Ohjeen mukaan tuohon kaulukseen kuuluisi nyöri. Nyörikujan sinne kyllä ompelin, mutta jätin lopulta nyörin pois, koska halusin vähentää paidan hupparimaisuutta.

Draped-paita

 
En taida olla mikään muodin edelläkävijä, sillä huomaan valikoivani ompelukaavoja usein muutaman vuoden takaisista lehdistä. Tämänkin paidan kaava on vuoden 2017 Ottobresta. Jostain syystä uusimpien Ottobre-lehtien kaavat eivät ole nyt viime aikoina oikein sytyttäneet. Tai sitten ehkä lämpenen niillekin vasta muutaman vuoden viiveellä.

Aluksi en oikein lämmennyt tälle kankaallekaan. Vaikka itse lankoja värjäilenkin (paitsi että sekin homma on jostain syystä tänä vuonna jäänyt tyystin), jotenkin nämä batiikkivärjäykset eivät ole olleet minun juttu. Kangas on kuitenkin tyttäreni itsensä valitsema, mielestäni oli aika bliisun värinen ja plurun tuntuinenkin. En oikein keksinyt siitä mitään järkevää, yökkäriä kai alunperin ajattelin, mutta kangas jäi lopulta laatikkoon odottelemaan inspiraatiota. Vanhoja kaavalehtiä selaillessa silmä osui Draped-kaavaan. Siinä etu- ja takakappale ovat periaatteessa yksi palanen, niin että toinen sivu on alaosastaan "taitettu" toiselle puolelle peilikuvaksi. Oli sen oloinen kaava, että tulee joko kiva tai sitten ihan susi. Päätin, että juuri tuohon kaavaan sopisi tyttäreni valitsema pluru batiikkivärjäys. Ei oikeastaan hirveästi harmittaisi, vaikka sitten kaava olisikin aivan susi ja toisaalta juuri tuohon malliin pluru kangas ehkä sopisikin. Laskeutuisi ainakin jouhevasti kaavan epäsymmetrisyydestä muodostuvat sivulaskokset. 

Pienin muokkauksin lopputulos on ihan ok. Alkuperäiskaavassa ei ollut helmaresoria, yllättävän pitkä helma kylläkin. Pelkän epäsymmetrisen leikkauksen kanssa pitkä roikkuva helma näytti jotenkin vähän pöljältä. Odotin epäsymmetrisen kaavan saavan aikaan voimakkaammat sivulaskokset (vaikka totta puhuen sellaisia ei kyllä Ottobren mallikuvissakaan ollut, toisin kuin kuin sitten taas ohjeen "piirrosversiossa". Sivuun tuli kyllä joitakin poimuja, mutta kovin vähän ja toisaalta sivusaumaan jäi  hölmösti "törölle" etu- ja takakappaleen sivutaitoskohta. Päätin korjata asian helmaresorilla. Mutulla kaavoitin samaisesta kankaasta helmaresorin, jolloin pussittuu koko helma. Parempi, joskin en tiedä paljonko siihen nyt sitten enää jää efektiä tuosta alkuperäisestä epäsymmetrisyydestä. Ehkä toisenlaisen kuosin kanssa kaavan vino epäsymmetrisyys tulisi paremmin esiin.

Resorikaitaletta leikatessa bongasin kankaassa ensin yhden reiän (onneksi ei ollut osunut paitakohtaan), joka harmillisesti rajoitti jäljellä olevan kankaan määrää. Jouduin reiän vuoksi tekemään resorikaitaleesta lyhemmän kuin olin ajatellut. Onneksi kangas on kuitenkin hyvin venyvää ja sain lyhemmänkin palasen riittämään. Bongasin jäljelle jääneistä tilkuista vielä toisenkin pienen pienen reiän alun. Tämän jälkeen tutkin paidan tarkasti. Kuin ihmeen kaupalla olin onnistunut kohdistamaan kaavat siten, ettei reikiä ollut osunut paidan kohtaan. Mutta jäi kyllä pieni epävarmuus kankaan laadusta... No kestää minkä kestää. Tulipahan ainakin nyt kaava testattua. Ja kangas oli alunperinkin hinnaltaa hyvin huokea -syystäkin. 

Mikään ihan varsinainen teepparisesonkihan nyt syyskuun kohta koittaessa ei ole, mutta jospa tuo nyt mahtuisi vielä ensi kesänäkin ja voihan tuota neuleen kanssa pitää tässä syksymmälläkin. 

Vielä kerran Liljaa

Pari kesää sitten ostin Nappinjasta lilansävyistä joustavaa farkkujoustocollaria.  Syystä, jota en tiedä, kangas on pesun jälkeen jäänyt odottamaan toteutustaan. Oli jo aikakin ottaa se työn alle. Samalla tajusin, että leggareiden luottokaavani Paapiin Liljan koot loppuvat 140 senttiin. Kääk! Tyttärelläni toki on edelleen 140-senttisiä vaatteita käytössä, mutta melkeinpä kallistun nykyään jo kokoa suurempaan. Ryhdyin selailemaan kaavalehtiä. Luulin että peruslegujen kaava löytyisi jos ei nyt jokaisesta, niin vähintäänkin joka toisesta kaavalehdestä. Vaan ei löytynyt. Vuosikertoja selaillessa löytyi toki jokunen vaihtoehto, joista randomilla valitsin yhden ja piirtelin kaavat 146 koossa.

Availin kankaan levälleen. Uusi KÄÄK! Luulin ostaneeni farkkujostocollaria metrin, mutta nuukuuspäissäni olinkin näköjään aikoinaan ostanut sitä vain 80 cm. Tuo 80 cm olisi toki vielä pari kesää sitten hienosti riittänytkin leggareihin. Vaan ei enää. Mitäs piti marinoida kangasta... Leviteltyäni Flamingo Laken (leggarikaava jonka vuoden 2021 Ottobrestä piirtelin) kaavan kankaalle, totesin, ettei kangas riittäisi alkuunkaan. Toisaalta Flamingo Laken kaava itsessään näytti hurjan isolta. Hain vertailun vuoksi parit tyttäreni legut. Jep. Flamingo Lake -legujen kaavat olivat valtavat. Ööö... ehkä ei näillä. Päätin turvautua vielä kerran tuttuihin hyväksi testattuhin Liljoihin. Kangas oli varsin venyvää, eli jousto kyllä antaisi myöden ja no... kankaan knaftius joka tapauksessa määritteli sitä kuinka pitkät lahkeet saisin. Pituus jäi vähän vajaaksi jopa tuosta 140 koosta. Leikkelin niin pitkät kuin sain.

Sovitusvaiheessa tilanne ei näyttänyt kovin pahalta. Periaatteessa lahkeen pituus olisi sellaisenaankin saattanut juuri ja juuri riittää. Juuri nyt. Mutta hyvin pian olisivat aavistuksen liian lyhyet. Päätin ommella legujen lahkeensuihin samaisesta trikoosta resorikaitaleet pidentämään lahkeita ja pidentämään housujen käyttöikää.

Ihan hyvät tuli. Mutta... Pian, hyvin pian, on edessä uuden leggariluottokaavan metsästys. Saa vinkata napakaksi ja hyväksi havaittuja tyttöjen leggarikaavoja.

Olipa kerran ompelujumi

Koko kesä on mennyt melkoisessa ompeluhorroksessa. Olevinaan ei ole muka saanut otettua aikaa ompelulle ja tuotoksena onkin ollut vain muutama teeppari ja parit kalsarit. Sellaista varsinaista kutsumusta ompelukoiden äärelle ei tullut nytkään, mutta veljentytön 3-vuotissyntymäpäivästä sain vähän puoliväkinäisen kimmokkeen kaivaa koneet esiin pölyttymästä. Tosin tähänkin täytyi olevinaan ihan katsoa kalenterista aika, milloin olisi sellainen ilta, ettei olisi pakollisia muita keskeytyksiä (kuten esim. harkkakuskauksia). Pitkän ompelutauon jälkeen on jostain syystä vaikea virittää aivonsa ompeluasentoon, jos projektiin on luvassa keskeytyksiä. Jospa tämä nyt tästä lähtisi taas hiljalleen alkuun.

Jo perinteeksi on käynyt selättää ompelujumia leggareilla. Tartuin tähän toimintamalliin ja tuttuihin Paapiin Lilja-leggareiden kaavaan nytkin. Löysin jämäpalan tummanviininpunaista vähän stretch-farkunnäköistä joustavaa trikoota, josta riitti materiaaliksi juurikin pienen tytön legginseihin.

Halusin ommella laggareiden kaveriksi myös yläosan, mutta seuraava potentiaalinen jumi voi syntyä kaavojen piirtämisestä. Niinpä selailin valmiiksi leikellyt kaavani, josko sieltä löytyisi haluamassani koossa sopiva kaava. Turvauduin jälleen aiemminkin käyttämääni Happy Rainy Day -tunikamekkoon. Selkeä A-linjainen olisi ompelujumin jälkeen helppo vaihtoehto. Kaavasta poiketen sijoitin taskut sivusaumaan (alkuperäiskaavassa edessä). Taskukaavan nappasin senkin valmiiksi piirrellystä Raggae-jumpsuitin kaavasta.

Itse ompelu sujui itse asiassa aika simppelisti, työläintä taaskin oli päästä yli päänsisiäisestä ompelujumista ja jahkaamisesta. 

Parastettu mustikkapiiras

 
Syystä jota en oikein itsekään tiedä, käsitöiden tekeminen on viime aikoina ollut jollain tapaa nihkeää. Eipä ole siis tänne blogin puolelle kovin taajaan tahtiin postattavaakaan ollut. No ei tule käsitöitä nytkään, mutta tapana on ollut kirjata tänne itseäni (ja ehkä vähän muitakin) varten onnistuneet reseptit. Tällä kertaa onnistuin varioimaan mielestäni mielettömän hyvän mustikkapiirakan. 

Olimme isommalla porukalla mökkeilemässä ja olin pakannut kotoa mukaan hieman perusleivontatarvikkeita (sokeria, gluteenittomia jauhoja, leivinjauhetta ja vanilijasokeria), sillä tiesin, että mökin lähimaasto olisi tähän aikaan pullollaan mustikoita ja mielessä kyti mustikkapiirakan leipominen. Tapani mukaan kävin kaupassa ennen kuin olin ehtinyt selailla sopivaa reseptiä, joten täydensin mutulla leivontarepertuaariini munia, voita ja vanilijarahkaa. Vanilijarahkan viereen oli ilmestynyt uusi tuttavuus: vanilijakreemi, vieläpä laktoosittomana versiona. Nappasin senkin mukaani. Hetken mielijohteesta suuntasin myös maustehyllylle hakemaan kardemummaa. Eiköhän näistä aineksista yhden piirakan saisi varioitua.

Mustikkapiirakkareseptejä selaillessa silmiin osui Valion vaniljainen mustikkapiiras. Gluteenittomaan leivontaan sopi enemmän kuin hyvin, että pohja koostui pääosin kaurahiutaleista (joita ostin mökkireissulle kylläkin lähinnä aamupalaa ajatellen). Juoksevaa margariinia ei ollut, joten korvasin sen voisulalla - jauhoina käytin gluteenittomia jauhoja. Täytteen varioin aika lailla omannäköisekseni, sen mukaan mitä materiaaleja oli tullut mukaan napattua. Koska mökkiväkeä oli aika paljon, päätin leipoa pohjan suosiolla kaksinkertaisena isompaan vuokaan. Näin ollen myös täytettä sai olla reilusti. 

Piirakasta tuli menestys. Hankalin vaihe oli painella hieman tahmainen taikina vuokaan, mutta lopputulos oli erinomainen. Kaurainen pohja oli ihana! Gluteenittomaksi muunnellut tavalliset piirakkataikinat ovat aina vähän arvoitus, helposti pakkaa tulemaan liiankin hapertuvaa. Tämä oli rapsakka, mutta jämäkkä. Ja tuo maitohyllyn uusi tuttavuus vanilijakreemi toimi mustikan kanssa täytteessä täydellisesti. Ehdottomasti jatkoon!

Piirakasta tuli niin hyvää, että kotiin päästyä leivoin sitä heti uudelleen, joskin pienemmän version. Näin syntyi versiot 1 ja 2, joissa täytteissä hieman eri koostumus. Variaatio 1 on siis isomman seurueen (tai oman perheen isomman herkkunälän) kokoinen ja variaatio 2 tavallisen piirakkapohjankokoinen. 

Variaatio 1 isompaan vuokaan:

Pohja:

100g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
n. 1,5 dl jauhoja (itse käytin Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta)
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilijasokeria
7 dl pikakaurahiutaleita (tai tavallisia kaurahiutaleita)

Täyte:

n. 200-300 g mustikoita
1 prk vanilijakreemiä (Valio)
1 prk vanilijarahkaa
2 kananmunaa
½ dl sokeria
1 tl kardemummaa

Voitele reilun kokoinen vuoka (itse käytin isointa lasagnevuokaa).

Sulata voi. Sekoita sokeri voisulaan. Sekoita muut kuivat aineet keskenään. Yhdistä rasvaseos kuiviin aineisiin. Lisää kananmunat ja sekoita massa tasaiseksi. Mikäli massa tuntuu kovin tahmaiselta, lisää tarvittaessa vähän jauhoja tai kaurahiutaleita, jotta saat taikinan paineltua vuokaan. Vuokaan painelussa auttaa myös jauhotetut sormet.

Ripottele mustikat taikinan päälle. Sekoita loput täytteen aineksista keskenään ja kaada massa mustikoiden päälle. Paista 175 asteessa n. 35-40 minuuttia. Nauti sellaisenaan tai tarjoile vanilijakastikkeen kanssa.

Siihen pienempään vuokaan leipomaani oman perheen versioon ajattelin tuossa ensimmäisessä variaatiossa olevan liikaakin täytettä, joten järkeilin aluksi, että jätän vain täytteestä rahkan pois. Täytteen määrä näyttikin yhtäkkiä kovin knaftilta, joten hetken mielijohteesta päätin lorauttaa täytemassaan vielä pastakastikkeesta yli jääneen kerman jämän (tarkkaa mittaa en mitannut, mutta silmämääräisesti sanoisin lorauttaneeni täytteeseen noin desin verran kermaa). Toimi hyvin. Nyt täytteestä tule ehkä hitusen juoksevampi, mutta kananmuna hyydytti sen uunissa tasaiseksi. Tämä piirakkaversio oli melkeinpä parempi seuraavana päivänä jääkaappikylmänä, kun kermainen mustikkatäyte oli lähes hyytelömäinen.  

Variaatio 2 normaalikokoiseen piirakkavuokaan:

Pohja:

50g voita
½ dl sokeria
1 kananmuna
vajaa 1 dl jauhoja (itse käytin Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta)
1 tl leivinjauhetta
½ tl vanilijasokeria
3,5 dl pikakaurahiutaleita (tai tavallisia kaurahiutaleita)

Täyte:

mustikoita
1 prk vanilijakreemiä (Valio)
n. 1 dl kermaa
1 kananmuna
½ dl sokeria
½-1 tl kardemummaa

Työskentelyohjeet samat kuin edellä.

Mustikkapiirakkani saavutti niin suuren suosion, että esipuberteetti-iän kynnyksellä olevat lapseni suuntasivat vapaaehtoisesti itse hyttysten keskelle marjametsään, jotta saisivat lisää mustikkapiirakkaa. Piti siis leipoa kolmas piirakka viikon sisään. Leivoin taas suosiolla tuon isomman version. En vain osaa päättää, kumpi täytevariaatio lopulta on parempi. 

Mario Partyt

 

Tavallaan vähän haikein mielin kirjoittelen tätä postausta näistä teemasynttäreistä. Kuopukseni täytti juuri kymmenen ja toivoi teemaksi Nintendon Mario Party -peliä. Isoveljen kanssakin oli sovittu, että kymppisynttärit olisivat viimeiset isommat lasten teemasynttärit. Kauhea vähtihän näiden näpertelyssä toki aina on, mutta toisaalta tykkään ihan hirmuisesti juuri tällaisesta näpräämisestä ja ideoimisesta. Toisaalta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan...

Kakun suhteen mentiin tällä kertaa oikoreittiä. Loistoideasta kiitos siskolleni! Yksi Mario Partyn kentistä on nimeltään Peach's Birthday Cake ja halusin kakun mukailevan kentän ulkomuotoa. Alunperin olin leipomassa perinteistä täytekakkua (jota nykyajan lapset eivät kylläkään edes juuri syö), mutta sitten siskoni ehdotti jäätelökakkua. Ihan paras idea, paitsi sen vuoksi, että jäätelökakkua lapset söivät, mutta myös siksi, että kakku oli huomattavasti nopeampi valmistaa. Tai no, vähän pakkokin oli valmistaa nopeasti, jottei ehdi sulaa. Ennen koristelua olin toki tarkasti valmistellut koristeet ja pursotteet esille. Kakun pohjana on vierekkäin kaksi "mansikkajäätelötiiltä", näsitä reunat pyöristetty. Kolmannesta paketista muotoilin päällikerroksen. Pursotteina käytin vaaleanpunaista ja valkoista tuorejuusto-kermavaahtoa. Reunuskeksit on liimattu pursotusvaahdolla. 

Sokerimassa-askartelu ei lukeudu suosikkeihin, mutta löysin Yoshiin muovailuvahatutorialin ja lähdin sellaista sokerimassasta väkertämään. Synttärisankari itse askarteli samoista väreistä kakun reunalle sokerimassaisen Luigin.

Jos minulta kysytään, suklaata ei koskaan voi olla liikaa. Päädyin siis kuorruttamaan mansikoita suklaalla. Pienellä sokerimassa- ja geelivärituunauksella niistä tuli Goomba-hahmoja. Osa niistä päätyi koristamaan mansikkaista juustokakkua, osa  jäi coctailtikun nokassa hunajamelonin puolikkaan päälle naposteltaviksi suupaloiksi. Yläkuvassa tosin vielä tuunaamattomina.

Parhaiten lastenkutsuilla tuntuvat tekevän kauppansa juurikin erilaiset naposteltavat. Grillivartaisiin pujotelluista mansikoista ja viinirypäleistä syntyi Piranha Planteja. Hunajameloneja ei enää ollut, joten tökin lihansyöjäkasvit ompun puolikkaaseen. Hunajameloni olisi ollut parempi, ompun puolikas oli sen verran pieni ja kevyt, että viritelmästä tuli aika kiikkerä. Ennen tarjoilupöytään menoa koko viritelmä jo kertaalleen kippasikin ja kuvan oton jälkeen tuunasin ompun alareunaan vielä coctailtikuilla mansikoista ja viinirypäleistä reunuksen, jotta painopiste siirtyi alemmas. 

Grillitikkujen nokkaan tuunailin myös vaahtokarkeista muutaman Boon. Suurin osa vaahtiksista tosin päätyi tarjoilukulhoon ihan sellaisenaan. Toisaalta grillitikut toimivat tässä tapauksessa myös oivallisina ottimina. 

Näpertelynaposteluosaston jatkeeksi kaiversin vesimelonista vielä Chain Chompin. Aikoinaan turailin vastaavalla idealla merirosvosynttäreille vesimelonihain.

Hedelmät ovat kivoja synttärinaposteluja siitäkin syystä, että sopivat usein myös erityisruokavalioisille. Näissäkin synttäreissä tuli miettiä tarjoiluihin maidottomia, munattomia ja gluteenittomia vaihtoehtoja. Erimenu-palvelun kautta lähdin kokeilemaan tähän kategoriaan sopivaa kauraista banaani-suklaapiirasta. No. Ei nyt ehkä rakenteellisesti itseä vakuuttanut, vaikka lapset näitäkin söivät. Omaan makuuni ehkä turhankin makea tuo banaaninen pohja. Jätin lopulta siitä tuon suklaakuorrutteenkin pois, ja koristelin vain M&M-napeilla (joskaan eivät ole maidottomia, mutta osa palasista oli erillään ilman noita suklaarakeita). En ole mikään konkari munattomissa leivonnaisissa, mutta jotenkin tuntuu, että tuo banaaninen pohja jäi liian tahmaiseksi. Tuntui jotenkin raa'anomaiselta, vaikka päädyin lopulta paistamaan piirakkaa paljon pidempään kuin ohjeessa. Ei mikään mestariteos, mutta tulipahan nyt itse Mariokin tarjoiluihin näperrettyä.

Gluteenitonta leivontaa -kirjasta bongasin munattoman keksireseptin, jonka modasin myös maidottomaksi. Näihin olisi kuulunut laventelia, mutta sellaista ei löytynyt, sovelsin ohjeesta poiketen osan jauhoista kookosjauhoiksi, joten näistä tuli sitten vaniljaisia ja kookoksisia Super Stareja. Yllättävänkin hyvin pysyivät kasassa.

Synttärisankari itse toivoi kekkereihin erilaisia pieniä kisoja (limbokisa, air track -temppukisa, tarkkuusheittokisa, ilmapallon poksautuskisa, aarteenetsintä...). Minikisojen palkinnoiksi voittajat saivat tähdenmuotoisia helmiä, sillä tähtiähän itse Mario Partyssakin yritetään kerätä.

Viimehetken ideana tuunasin tarjoiltavat juomat uusiin etiketteihin. Juhlapöydässä oli greippilimun sijaan Boo-limua, Muumilimun sijaan Birdo-limua, cokiksen sijaan Goomba-limua ja päärynälimu muuntautui Yoshi-limuksi.

Tavanomaiset yksiväriset kertisastiat muuntautuivat pienellä askartelulla pelin teeman mukaisiksi. Jokainen sai valita itselleen mieluisan pelihahmon, jolloin oli helppo tunnistaa kenen muki tai karkkikippo oli kyseessä. 

Lentävät Ladyt

Jos olet blogiani lueskellut, tiedätkin että omistan aika monet villasukkaparit. Olen myös mekkoihmisiä - kesät talvet. Ja villasukkien tulee sointua yhteen käyttämieni mekkojen kanssa. Viime syksynä ompelin Sporttimekon, josta muodostuikin yksi lempivaatteistani - Paitsi että mekon kanssa täydellisesti mätsäävät villasukat puuttuivat. Talvella metsästinkin Nurjasta varta vasten mekon nyörin väriin sointuvaa pinkkiä sävyä, sillä ajatuksissa oli pinkki-mustat kirjoneulesukat Sporttimekon kaveriksi. Sopiva merinosukkalanka löytyikin ja sille kaveriksi kasmirsekoitteinen musta Hot Socksien Pearl -lanka.

Aloitin Puikkomaisterin Sukkasirkus -kirjan Lentävien ladyjen neulomisen jo maaliskuussa, mutta matkan varrelle sattui sormen murtaminen ja pari muuta muuttujaa ja niinpä sukkien valmistuminen venyi lopulta heinäkuulle saakka. Sormen lopulta kuntouduttua otin pitkään puolitiessä olleen kutimen mukaan kesälomareissullemme. Sukkapari valmistui lopulta jossakin Itämeren aalloilla Ruotsin ja Rostockin välillä.  

Halusin varresta hieman alkuperäisohjetta pidemmät ja niinpä aloitin sukat ohjeesta poiketen kärjestä, jotta voisin tarpeen mukaan soveltaa sukkaan lisää leveyttä varren edetessä. Pohkeen kohdalla levensin tuohon ylimmäisen ornamenttiraidan kuvioon mutulla pari silmukkaa (yhteensä lisäsilmukoita tuli siis kuusi, koska mallikerta toistuu varressa kolmesti). Ornamenttikuvio näyttää melko monimutkaiselta, mutta on lopulta yllättävänkin simppeliä neulottavaa, koska pitkiä langanjuoksuja ei juurikaan tule. Leveä staattinen muistilappu osoittautui aivan ehdottomaksi avuksi kirjoneuletta tehdessä. Sukkia kun on neulottu niin asuntoautossa kuin lautallakin ja ilman paikallaan pysyvää muistilappua olisin todennäköisesti sekoillut mallikuvion riveissä aika monta kertaa. Olin niin tohkeissani kuviosta, että epähuomiossa neuloin pohjankin ornamenttikuviolla, vaikka ohjeessa pohja olikin tehty pelkistetymmällä raitamallilla. 

Olipa ihana neuloa pitkästä aikaa ja sukista tuli kivat, vaikka projekti venyikin paljon odotettua pidemmäksi. 

Tontonton-mustikkapiirakka

 

Tyttäreni hyvä ystävä on moniallergikko, mikä välillä aiheuttaa päänvaivaa tarjoilujen suhteen, etenkin leivonnassa, joskin niitä allergioita piisaa täällä kyllä omasta takaakin ihan riittävästi. Tyttö oli meillä tällä viikolla yökylässä ja ehdotti, että leipoisimme mustikkapiirakan. Sinänsä hyvä idea, sillä juhannuksen jäljiltä jääkaapista löytyi vielä puolilleen jäänyt vanilijakastikkeen jämäkin. Ensireaktioni oli kuitenkin Hmmm... Mistä ihmeestä keksisin munattoman, maidottoman ja gluteenittoman piirakkareseptin? Vaan ei hätää, tytöllä oli puhelimessaan kuva tädiltään saamasta ruutupaperille kirjoitetusta piirakkareseptistä. Sillä siis, varsinkin kun lähes kaikki tykötarpeet sattuivat löytymään omista kaapeista (pois lukien kauramaito ja soijajogurtti, eli nopea kauppareissu täytyi silti tehdä).

Innokkaiden apuleipureiden kanssa ryhdyimme toimeen. Vaikka blogini tosiaan on enemmän käsityöpäiväkirja, taltioin tänne aina silloin tällöin myös joitakin reseptejä, lähinnä itseäni varten, mutta josko tästä reseptistä jollekin allergioiden kanssa pähkäilevälle on jotakin iloa, niin laitetaan se tänne talteen myös.

***

Pohja:

2 banaania
2 rkl pellavansiemeniä
2 rkl vettä
3 dl kaurahiutaleita
2 dl mantelijauhetta
1 dl kaurajuomaa
½ tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa

Muru (aika reilu annos):

1 dl kookosöljyä
1 dl hunajaa
3 dl kaurahiutaleita
(kanelia)

Täyte:

400 g vanilija soijajogurttia
mustikoita
(ripaus sokeria)

Laita uuni lämpenemään 175°C. Turvota pellavansiemeniä hetken vesitilkassa. Pilko banaanit ja lisää sekaan loputkin pohjan ainekset. Soseuta koko massa sauvasekoittimella tahnaksi. Voitele piirakkavuoka (itse käytin maidotonta margariinia). Lusikoi pohjamassa vuokaan ja painele tasaiseksi. Levitä päälle soijajogurtti ja ripottele pintaan haluamasi määrä mustikoita (itse käytin ihan pakastimen aarteita). Ohjeessa ei varsinaisesti käsketty lisäämään pintaan sokeria, mutta koska olen sokerihiiri ja pohjassakaan ei ollut yhtään lisättyä sokeria (joo banaaneista ja hunajasta kyllä tulee makeutta), sirotin mustikoiden päälle hieman sokeria.

Sekoita keskenään muruainekset (itse unohdin tuon kanelin murutäytteestä, mutta ei oikeastaan haitannut) ja ripottele murumassa tasaisesti piirakan pintaan mustikoiden päälle. Paista 175 asteessa n. 45 min. Anna jäähtyä hieman. Halutessaan piirakan voi tarjoilla vanilijakastikkeen kanssa (näitäkin löytyy jo kaura- tai soijapohjaisina aika kivasti), mutta piirakka toimii mainiosti myös ihan ilmankin kastiketta.

***

Pohja ei tokikaan ole aivan yhtä rapsakka, mitä se olisi ehkä perinteisen leivonnan myötä, mutta banaaninen pohja ja mustikat toimivat hyvin yhteen. Itse rakastan myös kardemummaa ja se maistuu kivasti pohjassa. Murumassan kookosöljy tuo piirakkaan niin ikään kivan lisäsäväyksen. Jos siis tykkää kookoksesta, se kun tuppaa vähän jakamaan mielipiteitä. Kookoksen maku ei mielestäni kuitenkaan häiritsevästi puske läpi.

Lisää kesäteeppareita

Näköjään aina juhannuksen alla havahdun siihen tosiasiaan, että poikani teepparit alkavat olemaan kittanoita ja sitten iskee teepparitehtailun sarjatuotantovaihe päälle. Viime vuonna näihin aikoihin tapahtui sama asia. Tällä kertaa tuotantoon lähti Tampereen kässämessuostos Kankaisen kojulta. Kuosi näyttäisi olevan jonkinlainen Spidermanin ja alienien fuusio. Pojalle mieluinen.

Toinen toteutukseen päätynyt kuosi oli Majapuun tarjouskankaista Paatti-trikoo. Ostettu kyllä jo jonkin aikaa sitten, mutta näytti edelleen olevan outlet-tuotteissa. Mieluinen oli tämäkin kuosi. Pääntien kanttauksen värit on poika saanut valita itse (siis minun esikarsimista vaihtoehdoista :D). Hyvät valinnat teki molemmissa.

Kaavana näissä molemmissa samainen Ottobren Simply Basic (OB 1/2021), millä tein muutama päivä sitten heijastavalla hello-tekstillä koristellun paidan. Tuolle hello-paidalle kävikin sitten melko nopea "katastrofi". Paita ehti olla pojan päällä ehkä kaksi tuntia, kunnes tuli mieleen lähteä jahtaamaan kynsiään lakkaavia tyttöjä takaa. Heijastavan hello-tekstin lisäksi paidan helma on nyt koristeltu pikkusiskonsa kaverin vaaleansinisin kynsikuvioin. Että jos jollakin on konsteja, miten kynsilakka lähtee vaatteista, niin vinkkejä otetaan vastaan.

Poikani on mieltynyt nykyään aika väljiin t-paitoihin, joten levensin hieman mutulla tuota alkuperäiskaavaa. Osviittaa leveyden mittoihin mallailin väljemmästä Adidaksen teepparista.