12-vuotias poikani ilmoitti joulun alla haluavansa uudet villasukat. Poikani on tykästynyt näihin pitkävartisiin Space invaders -sukkiin, mutta ne ovat jäänet jo auttamattomasti liian pieniksi. Pitkävartisia kuitenkin toivottiin nytkin. Olkoon joulukiireet sitten millaiset tahansa, mutta jos tuonikäinen poika sanoo haluavansa joululahjaksi villasukat, sellaisethan pitää tehdä. Aluksi mietin malliksi jotakin Star Wars -henkistä, mutta sitten Ravelryssä tuli vastaan nämä The truth is out there -sukat. Mieleen tuli heti keväällä ostamani ärtsyn vihreä Seiskaveikka, josta siis alunperin piti tulla kevään euroviisuhuumassa Kaksosflikkojen ohjeella Käärijähihat. Toisin kävi. Projektista oli ehtinyt puikoille jo toinen hiha, kun sitten mursin sormeni. Neulomalla poikani vappuasu ei olisi millään valmistunut. Piti vaihtaa suunnitelmaa lennosta ja päädyin ompelemaan Käärijähihat, se kun luonnisti jotenkuten murtuneellakin sormella. Projektista jäi kuitenkin yli monta kerää limenvihreää lankaa. Alien-sukkiin sain hukattua yhden noista ärtsyistä langoista ja samalla avaruusteema poikani villasukissa sai jatkoa.
Alkuperäisohje on ohuemmalle langalle, mutta sovelsin kuvion seiskaveikalle sopivaksi. Koska pohkeessa silmukkamäärä saa olla nilkkaa ja jalkaterää reilumpi, varren yläosassa alienin pää on silmukan verran leveämpi (silmien välissä kaksi silmukkaa), säären puolivälissä kaventelin silmien välin vain yhden silmukan levyiseksi. Yläosassa korotin alienin otsaa niin ikään yhdellä rivillä, jotta päästä tulee pitkulaisempi. Liian pyöreä pään muoto sai alienin muistuttamaan enemmän hymiötä kuin kuin avaruusoliota.
Loin varteen 70 silmukkaa ja neuloin 3,5 puikoilla 10 krs 1 oikein, 1 nurin joustinta + 1 musta oikein rivi ennen kuvion aloittamista. Varren ympäri kiertää samassa tasossa aina 5 alienin päätä ja osittain alhaalta limittäin toiset 5 päätä. Kun alienin pään leveys ylhäällä on 10 silmukkaa ja varren alaosassa 9 silmukkaa, kapenee ympärysmitta nilkkaa kohti kymmenellä silmukalla pelkästään kaventamalla noita alienin päitä yhden silmukan verran. Koska kavennukset tapahtuvat kadessa eri tasossa tulee yhdelle kierrokselle ensin 5 silmukkakavennusta ja 10 riviä myöhemmin limittäisen alienpääkuvion alkaessa toiset 5 kavennusta. Silmukkamäärän supistaminen uppoaa siis varteen melko huomaamattomasti.
Alkuperäisinspiraatiosukista poiketen neuloin pohjan raidallisena. Näin sain kantapääkavennusten yhteydessä kavennettua jalkaosan silmukkamäärän vielä 60 silmukasta 54 silmukkaan.
Hienot sukat, ei varmasti tule ihan heti muilla vastaan! 😊 Miun sisko ois varmasti ihan innoissaan, jos hälle antaisi lahjaksi tuollaiset sukat 😁 Käärijä on täälläkin pop - tuntuu, että Käärijä taitaa olla kaikkien lasten ja nuorten suosikki tällä hetkellä.
VastaaPoistaKiitos. Ei muuta kuin siskoa yllättämään. ;P
Poista