Pellavainen Alley-mekko

Pellavamekon ompelu on ollut haaveissa jo pitkään. Oikeastaan haluaisin vihertävän pellavamekon, mutta koska pellava on sen verran arvokasta, niin sopivan kaavan löytäminen jännittää. Tämä kangas tarttuikin matkaan vähän vahingossa viime kesänä. Tällaista väriä en varsinaisesti etsinyt, mutta kun noin kolmen metrin palanen sopivanvahvuista pellavasekoitekangasta sattui olemaan Jätti Rätin alelaarissa hyvin huokeaan hintaan, niin pitihän se ostaa. Päätyi vähän niin kuin kaavantestauskankaaksi sille tulevaisuuden vihreälle pellavamekolle. 

Vuoden verran marinoin silti tätä kaavantestauskangastakin arpoen sitä oikeaa kaavaa. Vähän kompromissihan tästä sitten tuli. Joskin tosi kiva sellainen. Se pellavamekko, mitä olin mielessäni piirtänyt, on nimittäin hyvin erilainen. Malliltaan aika paljon pelkistetympi. Mutta kun ryhdyin kaavaa valitsemaan, alkoikin yhtäkkiä tämä kankaan väri arveluttaa. Ehkäpä tämä väri ei sopisikaan sellaiseen selkeälinjaiseen pitkään pellavamekkoon... Tulisiko siitä sittenkin värinsä vuoksi liikaa jotenkin keskiaikafibat? Sellaista en halunnut. Enkä lottatanttua. Sillä nyt kun väri kerran rupesi arveluttamaan, siitä alkoi puskea mieleen kuvia myös lotta-asuista. Hitto! Olevinaan harmaa tuntui ostovaiheessa helpolta, aika neutraalilta väriltä, mutta yhtäkkiä tuo tummanharmaa alkoikin huudella ihan vääränlaisia mielikuvia. Viime tingassa päätin siis vaihtaa kaavan paljon runsaampaan, mitä olin alunperin miettinyt.

Vaihtoehtoja selatessa vastaan tuli tämän kevään Suuri Käsityö -lehti (3/2026), josta bongasin Metsolan Alley-mekon. Puhvihihat toimisivat varmasti hyvin tämän pellavasekoitekankaan kanssa. Ja täytyy myöntää, että tykkään kyllä kovasti kaavasta, etenkin juuri noista puhvimaisista raglanhihoista. Mekko on sopivan rento ja väljä. Se on helppo sujauttaa päälle ja raglanhihojen ansiosta yläosa istuu silti napakasti. Aluksi mietitytti, onko helmassa liikaakin volyymia, mutta kiva tästä tuli. Toki tapani mukaan pieniä muutoksia tähänkin kaavaan piti tehdä.

Alkuperäisessä Suuren Käsityön kaavassa oli V-pääntie. Jostain syystä sellaisen tekeminen aina vähän kuumottaa. Tai tiedän kyllä syyn. Pari kertaa olen sellaista yrittänyt, eikä lopputulos ole ollut kovinkaan nätti. Pääntienohjeistus oli niin ikään aika suurpiirteinen. Tai pikemminkin tuohon V-osioon ei oikeastaan edes ollut mitään erillistä ohjetta. Instasta katsoin pari vinkkivideota, mutta kuumotti silti, V-päätie ja joustamaton kangas. Ennen kanttausta mallailin vielä tuota yläosaa päälleni ja totesin, että tuo V-pääntie tuntui kaiken lisäksi jotenkin aika "tukkoiselta". Halusin avaramman pääntien. Ja koska tuo V-pääntie jo alkujaankin aika paljon jännitti, olin varoiksi leikellyt pääntiekaitaleen pidemmäksi kuin ohjeessa. Ryhdyin kaitaleen kanssa mallailemaan avarampaa ja pyöreämpää päätietä. Neulasin uuden linjan etukappaleelle, ompelin kaitaleen kiinni ja leikkelin lopuksi ylimääräiset kankaat pääntieltä pois. Hyvä tuli. Uteliaisuuttani kurkkasin vielä Metsolan sivuilta, miltä Alley-mekko heidän mallistossaan näyttää. Aivan samanlaista mekkomallia ei ainakaan tällä hetkellä myynnissä ollut, mutta lyhempi, tunikamallinen Alley kylläkin. Ja siinäpä oli pyöreälinjainen pääntie myöskin.

Tykkään, että mekossa on taskut ja ne ovat tässä mekossa sopivankokoiset ja juuri oikealla korkeudella. Ohjeistus taskujen kiinnitykseen oli tosin vähän erikoinen. En ihan tajunnut logiikkaa ohjetta lukiessa, mutta järkeilin, että ehkäpä työ tekijäänsä opettaisi ja tajuaisin kyllä matkan varrella logiikan, kunhan vain ryhtyisin tekemään. No ei opettanut. Tehtyäni (ainakin mielestäni) ohjeen mukaan, vastaan tulikin WTF-tilanne. Ei auennut minun järjelläni, miten nuo taskut ohjeen mukaan olisi siististi pitänyt saada ommeltua, joten kaivoin sitten esiin ratkojan ja ompelin lopulta taskut kiinni ihan omalla logiikallani. Mutta ehdottomasti jatkoon tämä kaava. En tällä ehkä sitä vihreää pellavamekkoa enää tee, mutta varastosta sattuisi toki löytymään vihreä viskoosikangas, johon tämä kaava saattaisi toimia myös aika kivasti. Se pelkistetympi pellavamekko jääköön hamaan tulevaisuuteen täydellistä kaavaa odottamaan. Ja eihän sitä vihreää pellavaakaan ole vielä edes ostettuna, että mennään nyt ainakin tämä kesä harmaalla pellavamekolla.

Camilla-mekko

Toukokuussa kolusimme tyttären kanssa yhdessä Jätti-Rätin konkurssimyynnistä kankaita. Neiti valitsi itselleen mekkoa varten tämän sinisen viskoosikankaan. Taaskaan en olisi itse osannut tähän kuosiin päätyä, mutta näköjään tyttö tietää tyylinsä ja mekko näyttää kivalta.

Helpoimman kautta tyttö ei äitiä tällä kertaa ompeluhommissa päästänyt, sillä kaavaksi neiti valitsi Mekkotehtaan Helmat-kirjasta Camillan. Itse olisin saattanut päätyä johonkin hieman yksinkertaisempaan malliin, mutta tulipa samalla opeteltua hieman uusia tekniikoita. Joskin joustamattoman kankaan ompelu jo sinälläänkin menee hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle, sillä normaalisti ompelen enimmäkseen joustavia materiaaleja.

Uusista tekniikoista mainittakoon esimerkiksi tuollainen kuminauhapoimutuksen ompelu. Jostain syystä ajatus siitä, että alalankana toimii kumilanka, on aina jollain tapaa kuumottanut. Eikä se ihan ykkösellä maaliin mennytkään. Ensimmäiseen testitilkkuun kerin tuon kumilangan ilmeisesti liian löysästi puolalle, sillä lopputulos ei tuonut kovinkaan kummoisia rypytyksiä, lähinnä poimuja alalangalle. Kun venytin kumilankaa puolatessa kireämmälle, sain lopulta tuon mekon selkäosan rypytyksen ommeltua. Hihansuita rypyttäessä tuli sitten jälleen tuollainen löysempi poimutus, vaikka mielestäni olin kiristänyt alalankaa puolatessa reilusti. Sain asian fiksattua kuitenkin ilman purkuhommia pienin kikkailuin. 

Toinen uusista tekniikoista oli piilovetoketjun ompelu. Onnistui riittävän liki ilman erillistä piilovetoketjupaininjalkaakin. Vyötärösaumakohdasta tuo vetoketju hieman pilkistää, mutta on onneksi suht samaa väriä mekon tummemman sinisen pohjan kanssa, eikä tuo ainakaan omaa silmää häiritse.

Tavoistani poiketen pitäydyin melko lailla ohjeessa, joskin jätin mekon helmaosasta vuorin pois. Helmaosan liittämisen ja piilovetoketjun ompelun suhteen ohjeistus oli mielestäni muutenkin jotenkin vähän epämääräisempi, joten tein sitten mutulla sillä tavoin kuin itse parhaaksi katsoin. Piilovetoketjun ompeluun ilman erikoispaininjalkaa löytyi onneksi selkeä Youtube-tutorial.

Helmat-kirjassa kankaan menekki arvioidaan mielestäni yläkanttiin, sillä tälläkin kertaa kangasta kului vähemmän kuin ohjeessa. Tai sitten olen vain mestari sniiduilemaan kankaita leikatessa. Painoa helmalle tuli silti yllättävänkin paljon. Jos nyt jotain jälkikäteen muuttaisin, niin kiristäisin hihoja kannattelevia kuminauhoja tiukemmalle kuin mitä tällä hetkellä ovat. Ohjeesta poiketen liitin hihat ennen helman ompelua. Nyt tiedän, miksi olisi kannattanut noudattaa annettua ompelujärjestystä. Helman paino nimittäin venytti yläosaa valumaan hieman alemmas kuin kuin tuossa hihojen mallailuvaiheessa oletin. Koska hihoja kannattelevat kuminauhat saisivat olla pykälää kireämmät, saattavat välillä hihat valahtaa olkapäiltä. Toinen hiukan ärsyttävä seikka on, että mekon valuessa rintsikoiden yläosa saattaa hieman pilkistää tuosta edestä. Vähän pohdin, auttaisikohan asiaa, jos ompelisin tuohon eteen tummansinisen pitsin, jolloin etuosan yläreuna hieman nousisi. Toisaalta se tuskin juurikaan auttaa hihojen valahtamista. Ehkä täytyy vain hiukan purkaa hihojen olkareunusta ja kiristää kuminauhoja tiukemmalle.

Kesätanttuja

 
Jätti-Rätin konkurssimyynnistä jäi käteen tällaista söpöä ja aika kevyttä sinertävää trikoota (muun muassa... jäi sieltä toki metritolkulla kaikkea muutakin kangasta, mutta niistä sitten ehkä tuonnempana, jahka projektit ensin valmistuvat). Arvelin, että alle kouluikäiset veljentyttöni arvostaisivat näitä leikkipuistossa temmeltäviä pupuja, kissoja ja mitä lie oravia, joten surautin trikoosta heille kepeät kesätantut.

Kaavaksi valikoitui vuoden 2022 Ottobresta (3/2022) simppeli perusmekko Holiday Smile. Itselleni ihan uusi kaavatuttavuus. Omaan silmään näyttää ehkä hitusen leveältä mallilta, mutta paha sanoa, miltä sitten päällä näyttää, kun sovituskappaleet asuvat parin tunnin päässä. Toisaalta saahan tuollainen kevyt kesätanttu ollakin hiukan väljempää mitoitusta. Ja aika söpöthän näistä samistelumekoista kyllä tuli. Nyt saisi sitten tulla ne helteet!

Kesävermeitä tilkuista

Tämän viikon ylimääräinen vapaapäivä, helatorstai, sattui olemaan sadepäivä, joten ryhdyin tekemään inventaariota tilkkulaatikkoon. Pienistä riekaleista ei enää omille lapsille riitä vaatteiden materiaaliksi, mutta onneksi lähipiiristä löytyy vielä pieniä ihmisiä, joille näistä jämätilkuista sai ommeltua kesävermeitä.

Ensimmäisenä silmiin osui muistaakseni Paapiin kuosi, josta on tuntunut riiittävän materiaalia ikuisuuden. Tämä kangas lienee yksiä ensimmäisiä verkkokaupoista tilaamiani kankaita, silloin kun tyttäreni oli ehkä taaperoikäinen. Nyt neiti jää kesälomille viidenneltä luokalta, eli lienee aika vihdoin ommella loputkin jämät tästä kankaasta. Aiemmin siitä on tainnut tulla bodya, shortsia ja mekkoa... Vielä riitti materiaalia 3-vuotiaan teeppariin. Kaavana Paapiin Osma (Paapiin Kaavakirja lapsille).

Pieni aivopieru pääsi kankaan leikkuuvaiheessa. Huomasin leikanneeni etukappaleen kuosin kannalta väärin päin. Ero kankaan suunnalla ei kuitenkaan onneksi ole kovin radikaali. Antaa olla. Takakappaleen leikkelin toiseen suuntaan. Ehkä eroa ei välttämättä edes tule noteeranneeksi, ellei tiedä. No nyt tosin tietää, jos lukee tämän postauksen. Mutta eipä ollut enää ylimääräistä materiaalia korjata tätä virhettä, kun tuli vihdoin käytettyä tämän kuosin viimeisetkin tilkkujen jämät.

Paljettijäljitelmätrikoon alkuperää en edes muista. Sen muistan, että siitä on aikanaan ommeltu legginsit tyttärelleni. Jämäpaloista syntyi tunikamekko neljävuotiaalle. Kaava on modattu muunnelma Paapiin pitkähihaisesta Siiri-tunikasta. Sellaisen kaavat nyt sattuivat olemaan valmiiksi piirreltynä oikeassa koossa. Joskin tässä hieman kavensin mallia ylhäältä, jotta olkaimet eivät laske liikaa olkapäille. Uursin kädenteitä niin ikään hiukan syvemmälle ja kavensin samalla hiukan mekkoa kädenteiden alta, sillä malli näytti melko leveältä. Taisin hieman myös suurentaa pääntietä. Istuvuus jää nähtäväksi.

Seuraavaksi käsiin osui edellis joulun kalakuosin jämät. Perinteeksi on muodostunut ommella joululahjaksi samistelupaidat papalle ja pojalle. Tuon projektin ylijäämäkankaasta ompelin vielä kalastuspaidan kummipojalle. Jospa paita toisi kalaonnea mökkirantaan. Kaavana tässäkin Paapiin Osma.

Sporttimekko joustocollarista

Tulipa hyvä mieli, kun sai vihdoin ommeltua pitkään ompelulistalla olleen vaatteen. Ihastuin Utuliinin Metsä-kuosiin yli pari vuotta sitten kässämessuilla. En kuitenkaan tuolloin syystä tai toisesta malttanut ostaa kyseistä kangasta. Kuinka ollakaan, sain myöhemmin siskoltani lahjakortin Utuliinin verkkokauppaan. Tiesin heti, mitä sieltä tilaisin. Nyt kangas on sitten virunut pitkään esipestynä kangaslaatikossa, enkä vain ole saanut aikaiseksi toteuttaa visiotani. Hyvä kuitenkin, että sain kankaan tuolloin tilattua, sillä enää tätä kuosia ei edes taida saada Utuliinilta.

Ihan ei pitkähihainen joustocollarimekko taida olla se kaikkein kesäisin mekkoversio, mutta onpahan kerrankin ajoissa valmiina syksyä varten. Toisaalta tämän kevään kelit ovat olleet sen verran koleat, että taitaa tälle mekolle käyttöä tulla vielä tässä ennen syksyäkin. 

Mekon kaavana käytin yhtä lempikaavoistani, Ommellisen Sporttimekkoa. Olen ommellut samalla kaavalla aiemmin yhden trikoisen mekon ja yläosan Sporttipaita-kaavalla kolme hupparia. Entuudestaan siis tiesin kauluksen olevan todella runsas. Halusin siitä hieman matalamman, jolloin sain 2 metrisen joustocollaripalasen riittämään mekkoon. Myös kaavaan merkattujen hihojen mitoista jouduin hieman nipistämään. En tiedä, onkohan minulla jotenkin standardia lyhemmät kädet, vai onko kaava suunnattu pitkäkätisille, sillä vaikka leikkelin hihat kaavaa lyhempinä, oli niissä silti reilusti kääntövaraa hihansuilla.

Ommellisen kaavat ovat siitä kivoja, että niiden mukana tulee ohjevideo, jossa näkee prosessin vaihe, vaiheelta. Toki olisin varmasti osannut tämän nyt jo ommella ilman ohjevideotakin, mutta silti oli jotenkin kiva kaivaa ompleun rinnalle ohjevideo varmistamaan prosessia. Ilman videota olisin saattanut myös oikaista pari yksityiskohtaa, kuten esimerkiksi pienet tikkaukset taskujen ylä- ja alareunoihin. Noilla pienillä puolentoista sentin tikkauksilla, jotka ohjasivat taskupussit asettumaan nätisti mekon etupuolelle, oli kuitenkin viimeistelyilmeen kannalta yllättävänkin iso merkitys. 

Kullanhohtoinen joulumekko

 Joulumekon ompeleminen itselle on ollut mielessä jo useamman vuoden, mutta sopivaa kangasta ei oikein ole tullut vastaan. Tämä Kankaisen joulukangas kuitenkin huuteli kädentaitomessuilla haluavansa tulla ommelluksi joulumekoksi. Kerrankin sain ommeltua sen peräti ajoissa. Epäilen, että mikäli olisi jättänyt viime tippaan, olisi saattanut joulukiireiden alla jäädä helposti omplemattakin.

Kaavana tässä Ottobreen Ladder Stripes (5/2017) helmastaan hieman kapeammaksi modattuna. Samaisella kaavalla olen ommellut yhden lempimekoistani. Neuloksen kanssa kyseinen kaava toimii tosi kivasti leveähelmaisenakin, mutta trikoolla mielestäni parempi hieman kapeammalla helmalla. Toisaalta vielä suurempi syy helman kavennukseen oli kankaan riittävyys. Pari metriä kangasta olisi riittänyt hyvinkin, ellei kankaan suunnalla olisi merkitystä. Halusin kuitenkin asetella sen samaan suuntaan molemmilta puolilta, jolloin helman leveydestä piti karsia, jotta kankaan sai riittämään.

Aluksi hieman jännitti, tuntuisivatko nuo painetut kultapallot jotenkin tönköiltä, mutta loppupeleissä kangas laskeutuu aika kivasti ja on sisäpinnaltaan ihanan pehmeää. Kultaprinttien kestävyys jää nähtäväksi. Ainakin esipesun läpäisivät hyvin ja tokkopa joulumekkoa iahn hirveän montaa kertaa vuodessa kuitenkaan tulee puettua, joten eiköhän tuo asiansa aja.

Jonkin aikaa puntaroin hihojen pituutta. Olin vähällä modata niistä 3/4-mittaiset, mutta lopulta päätin jättää pitkiksi. Hiha on sen verran napakka, että periaatteessa sen saa halutessaan "kääräistyä" aika nätisti myös 3/4-mittaan. 

Mekkotehtailua

Aiemmin itselle ompelemastani pantterimekkoprojektista jäi yli todella paljon pantterikuvioista viskoosia. Olen kyllä aiemminkin huomannut olevani kangassniiduilun mestari, mutta tällä kertaa ylijäämäkankaan määrä yllätti itsenikin. Tuon oman mekon ompelu ei sujunut aivan suorimman kaavan mukaan, suoranaista ompelukammoa asiasta ei kuitenkaan jäänyt. Päin vastoin. Kokeellinen härkää sarvista lähestyminen pilalle menneen yläosan uudelleenkaavoittamiseksi (koska olin leikkellyt palat liian pienessä koossa) antoi oikeastaan lisää itseluottamusta sen suhteen, että joskus improvisoimalla voi ihan onnistuakin, vaikkei omiin taitoihin projektiin ryhtyessä kunnolla edes itse uskoisi.

Päätin siis surauttaa samaan ompeluflowhin turvautuen ylijäämäkankaista mekon myös tyttärelle. Kaavan pohjaksi valitsin tällä kertaa Mekkotehtaan Maibrit-mekon (Mekkotehdas koululaisten tyyliin). Taaskaan kangas ei ohjeen mukaan tulisi riittämään ja tiesin jo heti aloittaessani, että improvisoisin kaavan pohjalta hieman erilaisen version. Hihatonta haluttiin. Sellainen myös tuli. 

Helmaankin tuli Maibritia enemmän kerroksia. Että eipä tässä tuosta Maibrit.mekosta taida olla jäljellä kuin yläosan kaavoituksen pohja, jotta osasin tehdä mekon suurin piirtein oikeassa koossa.

Maibritissa oli takana piilovetoketju. Sellaista ei sopivassa värissä käsityötarvikkeistani löytynyt, eikä kangaskauppaan iltamyöhään päässyt. Järkeilin, että omaankin mekkoon mahdun sujahtamaan ilman vetoketjua. Ompelin siis tyttärenkin mekon ilman vetoketjua. Niskaan lisäsin kaavasta poiketen halkion ja napin helpottamaan pukemista. Paitsi, ettei sitäkään välttämättä olisi tarvittu, sillä mekko sujahtaa tyttäreni päälle nippanappa nappia avaamattakin.

Ihan kelpo mekko tästäkin tuli vahvasti improvisoiden. Nyt voimme sitten tyttäreni kanssa samistella pantterimekoissamme. Helteet vain puuttuu.

Pantterimekko

 
Ruskea kausi vaatteissani jatkuu. Viime kesänä tilasin Nappinjan kesäalesta kahvinväristä Panther dots -viskoosia. Ajatuksena oli jo tuolloin ommella siitä Helmat-kirjan Adele-mekko. Ajatuksen toteutus otti näköjään taas aikansa, eikä tuo lopputuloskaan nyt ihan Adelen kaavoilla maaliin asti mennyt. Alunperinkin tarkoitus oli toki modata Adele pitkähihaisesta lyhythihaiseksi. No. Tuli pari muuttujaa ja kaavamuutoksia tuli hiukan ajateltua enemmän. Lopputulos on kuitenkin kaikkien mutkienkin jälkeen kiva. Kuosin suhteen pieni huoli toki herää omasta keski-ikäistymisestä... ajatella että yhtäkkiä eläinkuosit ovat alkaneet näyttää ihan kivoilta... 

Lähtökohtaisesti pieleen meni siinä, että tartuin toimeen sen suuremmitta ennakkovalmisteluitta (tai no, kankaan olin kyllä esipessyt ja kutistanut!), mutta ettäkö sitä olisi etukäteen tutustunut esim. Helmat-kirjan kokotaulukkoon... Noub. Sehän kannattikin lukea vasta sen jälkeen, kun kankaat oli jo leikellyt vanhan tutun kaavakoon mukaan. Kankaiden leikkelyn jälkeen siis tajusin, että suurella todennäköisyydellä pieleen mennään. Uhmasin todennäköisyyksiä ja ompelin silti. Yläosan sovituksen jälkeen kävi juuri se, mitä ounastelinkin: hartialinjasta, kainaloista ja rinnoista kinnasi. Nukkumaan mentiin ketutuksensekaisin tuntein. Eniten otti siis päähän oma laiskuus, ettei ollut viitsinyt etukäteen kokotaulukkoa (ja OMIA MITTOJAAN!) tarkistaa.

Yön aikana ehdin pyöritellä mielessäni useitakin erilaisia vaihtoehtoja asian korjaamiseksi: A) dieetti, B) leikkaa yläosaan kokonaan uudet palat SOPIVASSA koossa! (kangastakin näytti tähän riittävän), C) purkuhommat ja uuden kaavoituksen kokeilu olemassa oleviin paloihin. Aamun koittaessa päädyin ratkomiskeskeiseen toimintamalliin eli vaihtoehtoon C, sillä oletuksella, että todennäköisesti useita tunteja (ja voimasanoja) myöhemmin päätyisin lopulta kuitenkin toimintamalliin B eli kokonaan uusien palasten leikkaamiseen.

Uteliaisuuttani päätin kuitenkin lähteä kokeellisesti testaamaan, mitä mistäkin fiksauksesta tapahtuu. Joka tapauksessa kangasta olisi uusiin palasiinkin, jos totaalisesti kiville karahtaa. Ensin poistin hihat. Auttoi vähän, mutta ei tarpeeksi. Seuraavaksi ratkoin sivusaumat ja purin rintamuotolaskokset (jotka olin mitä ilmeisemmin ommellut jo alunperinkin hiukan liian reiluina siitä päätellen, ettei yläosan etu- ja takakappaleiden helmat kohdanneet, vaan etuosan helma jäi n. 1,5 cm ylemmäs kuin kuin takaosan). Pienensin rintamuotolaskoksia niin, että helmatkin kohtaavat. En nyt osaa sanoa, paljonko lopulta väljyyttä tuli lisää vai tuliko sitä, mutta ainakin etu- ja takaosan helmat nyt kohtasivat. Kainaloista kinnasi edelleen. Ja pääntie tuntui tukkoiselta. Suurensin molempia, sekä pääntietä että hihansuita. Tuli hyvä. Päätin, etten edes yritä fiksata uusia hihoja. Tulkoon hihaton malli. Hellemekkona parempikin niin. Ja voihan tuota syksymmälläkin käyttää neuleen kanssa. Ohjeessa yläosan ja helman rajaan tuli vyötärölle kuminauha. Ei tarvittu, kun oli jo valmiiksi leikellyt palat aika tyköistuvaan kokoon. :D

Yleensä ompelen joustavista materiaaleista, sellaiset ovat tavallaan myös armollisempia, ellei koko osukaan aivan nappiin. Viskoosi ei antanut anteeksi yhtään. Toisaalta saumoja oli kyllä helpompi purkaa joustamattomasta materiaalista. Eli ei tästä nyt totaalista kammoa joustamattomiin materiaaleihinkaan tullut.  Ja itse asiassa tuota kangasta jäi sen verran yli, että siitä saisi kevyesti ommeltua vielä mekon vaikkapa tyttärellekin (jos nyt kuosi kelpaa). Olen kyllä aiemminkin ollut aika mestari kankaan sniiduilussa, mutta tällä kertaa kangasta jäi todella paljon yli. Kangasta tilatessa olin katsonut Helmat-kirjasta menekkiarvion ja tilannut sen mukaan + hiukan yli kankaan kutistumisvaraa (kuitti kangasostoksista sattui nimittäin löytymään Helmat-kirjan välistä). Yllätys kuitenkin oli, että kangasta jäi yli 1,8 metriä! Ok, en tehnyt Adelen ohjeen pitkä hihoja ja itse asiassa ohjeessa viimeisiä helmakaitaleita ohjeistetaan leikkaamaan 3 x 134 cm. Kangas oli 150 cm leveää ja kahdesta täysleveästä kaitaleesta tuli mielestäni aivan riittävästi voluumia tuohon alimpaan kerrokseen, joten jätin tuon kolmannen kaitaleen leikkaamatta. Olin kuitin mukaan tilannut kangasta 3,3m. Kaavoista laskeskelin, että käytin mekkoon lopulta n. 2,1m kangasta. En ollut mitannut paljonko kangasta oli aloittaessa (pala kyllä näytti tosi reilulta). Mutta kaikesta päätellen sitä on täytynyt olla enemmän kuin tuo tilaamanai 3,3m. Ehkä minulla on käynyt vain tuuri ja se on ollut jokin poistuvan kankaan pakan loppu. 

Kaksi päivää kun tuli nyt ährättyä mekon ompelun parissa, sitä miettii, että Henkkamaukasta olisi varmaan parilla kympillä saanut samanlaisen mekon. Liki. Tai siis sellaisen, missä ei harmittaisi niskahalkion huolittelukaitaleen krumppu. No vois siinäkin sellainen olla. Itse kun tekee, saa juuri sellaisen, mitä sillä kertaa sattuu tulemaan. Nyt tuli tällainen.

Perhosmekko

Kauppojen kesämekkovalikoimat olivat tänä keväänä jotenkin tosi rupuiset. Toissa viikonloppuna shoppailimme tyttäreni kanssa Hämeenlinnassa, mutta mieleistä kevätjuhlamekkoa ei löytynyt. Viime viikonloppuna kävimme läpi Rauman valikoimat. Tuloksetta. Jossain vaiheessa tyttäreni jo itsekin turhautui ja kysyi, miksi ylipäätään edes kouluamme kauppoja, miksi en vain tee mekkoa? Niinpä. Maanantaina käytiinkin sitten kangaskaupassa. Toiveissa oli vaaleanpunainen mekko (vaikka taitaa tuo kangas kääntyä vähän laventeliksi).

Kaavoista ei ollut mitään ajatusta. Päätin järkeillä kaavoitusta sitten, kun sopiva kangas löytyy. Tyttäreni piirsi aluksi kuvan mekosta, jossa olisi röyhelökaulus. Sitten visio muuttui. Haluttiinkin perhoshihat. Aluksi toivottiin myöskin vyötärölinjalta katkeavaa mallia, jossa olisi leveämpi helma. Mutta koska mekkoon haluttiin ehdottomasti myös tuo kapea vyö, olisi vyötärölinjan katkaisu näyttänyt hölmöltä. Lisäksi A-linjainen malli sopi tiukkaan aikatauluuni paremmin. Mekkoa kun ommeltiin tietenkin juuri viimeisenä iltana ennen kevätjuhlaa, eikä töpeksintään ja varasuunnitelmiin ollut kauheasti varaa. 

Koska kaavoja ei ollut, piirtelin joulujuhlamekosta suuntaa-antavia mittoja mekon yläosaan sekä helman pituuteen. Alaosan levensin A-linjaisena niin leveäksi, mitä kankaan leveys antoi myöden. Lopputulos kelpasi neidille.

Itse juhlassa äiti sai olla ylpeä tyttärestään, joka kävi pokkaamassa itselleen hymytyttöpatsaan. Toki arvostamme kaikenlaisia huomionosoituksia ja stipendejä, mutta koska hymypatsaat määräytyvät koulutovereiden äänestyksen perusteella, on patsaalla aivan erityinen arvo.

Kotoilupaituli

Pikkusisko täytti joku aika sitten 40. Piti mennä yhdessä juhlistamaan synttäreitä, mutta ärsyttävästi suunnitelmat menivätkin uusiksi sairastelun vuoksi. Tämäkin postaus on siis viivästynyt lahjan toimituksen siirryttyä. Ompelin hänelle synttärilahjaksi itse suunnittelemallani printillä kotoilupaitulin. Käyttääköhän kukaan enää missään sanaa paituli? Mutta siis se sellainen pitkähkö teepparin ja yöpaidan välimalli, joka on omiaan vaikkapa kutimien kanssa kotoiluun. Siskoni on intohimoinen neuloja, joten Knit Happens -teksti oli mielestäni passeli juuri hänelle. Sinänsähän tuo Knit Happens -slogan ei tietenkään ole omakeksimäni, mutta printin layoutin suunnittelin itse ilmaisella Adobe Express -ohjelmalla. Marraskuun kässämessuilla Kotoa-kangaskaupalla oli messutarjous, jossa sai käydä printtaamassa silityskalvolle etukäteen suunnittelemiaan kuvia. Oletin, että Cricut-pisteelle olisi ollut jonoa, mutta mitä vielä, pääsin printtaamaan lähes heti. Mielessä on toki ollut kirjoittaa joulupukillekin, josko jonain päivänä saisi itselleenkin ihan oman Cricutin tai vastaavan elektronisen leikkurin. 😁

En ole kauheasti silityskalvoja käyttänyt, joten vähän aluksi jännitti, miten saisin kaivettua nuo kaikki lankakerän kolot nätisti pois, mutta homma sujui yllätävänkin sutjakasti ja kuvasta tuli mielestäni siisti. Tähän hommaan toki myydään ihan omia erillisiä työvälineitäkin, jotka muistuttavat ulkonäöltään lähinnä hammaslääkärin instrumentteja (ehkä myös hinnaltaan?), mutta itse käytin ihan vain nupparia.

Kaavana paitulissa käytin Suuressa Käsityö -lehdessä (11-12/2023) julkaistua Jujunan yöpaitakaavaa. Vähän modattuna tottakai. Halusin helmasta pitkähkön ja kaarevan, mutta en aivan niin pitkää, millainen pitkän yöpaidan mallissa oli. Lyhensin siis pitkän yöpaidan kaavaa helmastaan lyhemmäksi, vaikka itse helman muoto aika lailla samanlainen onkin, kuin alkuperäiskaavassa.

Hihaan kiinnitin vielä pienen diy-merkin lähinnä sillä ajatuksella, että vaate sinällääm on toki itse tehty, mutta pystyn näkemään siskoni myös käyttävän paitaa jatkossa lukuisten diy-projektien äärellä kutimet sylissään.

Torkkuvat pantterit

Blogin alkuvuosi näyttää kovin tyhjältä. Onneksi tämä ei kuitenkaan käsitöiden osalta ole koko totuus. Sattumalta on vain viime aikoina tullut tehtyä sellaisia käsitöitä, joiden julkaisemista on täytynyt/täytyy syystä tai toisesta odottaa. Tämä siskontytölle synttärilahjaksi ompelemani tunikamekko on yksi niistä.

Lasten ompeluksissa projekti käynnistyy usein siitä, että käyn kertaalleen läpi olemassa olevat kangasvarastot ja tilkkulaatikot. Käyn ensin läpi potentiaalisenkokoiset tilkut ja etsin niille mahdollisesti yhteen sointuvia väripareja. Välillä löytyy hieman yllättäviäkin komboja, kuten kävi tässä vaaleanpunaisen pantterin ja oliivin vihreän vohvelitrikoon yhdistelmässä. Sattumoisin molemmat kankaat on kyllä alunperin ostettu samaisilta toissa vuoden kässämessuilta, mutta ostovaiheessa ei ollut vielä pienintäkään ajatusta siitä, että kyseiset kankaat päätyisivät joskus samaan vaatteeseen. Molemmat olivat muistaakseni alkujaan metrin palasia. Molemmista on jo ommeltu lastenkokoiset hupparit, mutta jäljelle jääneistä soiroista sai vielä tetristeltyä 8-vuotiaalle sopivan tunikan. 

 Käytössä olevat jämäkankaat ohjasivat kaavan valinnassa. Mieleen tuli ensimmäisenä vanha tuttu Roses on Grey, jolla olen ommellut useammankin tunikamekon. Kyseisen kaavan koot tosin loppuvat 116 senttiin. Samaisesta lehdestä (OB4/2016) löytyi kuitenkin isommassa koossa idealtaan vastaavanlainen kaava Falling Leaves. Sillä siis. Kankaasta todettakoon, että tuo vohvelitrikoo on sen verran paksua, että noissa olkapään kaarteissa ei ehkä laskeudu maksimaalisen pehmeästi ainakaan näissä henkariotoksissa, mutta luulisin tämän olevan asia, joka varmasti käytön ja pesujen myötä asettuu ihan luontevasti kohdilleen.

Nalletunika

 
Ompelin veljentytölle 2-vuotissynttärilahjaksi nalletunikan/mekon. Shy Bear neulosmekon kaava on vuoden 2017 Ottobresta (4/2017) ja muistan ihastuneeni ideaan jo tuolloin. Aika monta vuotta näköjään kuitenkin kului, ennen kuin sain kyseistä kaavaa testattua. Kaava on alunperin suunniteltu svetarineulokselle, mutta itse käytin joustocollaria. Yksi syy, miksi kaavaa ei ole aikaisemmin tullut testattua, on varmaan se, että olen järkeillyt kaavan olevan sellainen, johon saisi näppärästi hyödynnettyä kahta eriväristä jämäjoustocollaria ja sitten olen kai vain odotellut sopivaa väriparia tilkkulaatikkoon. 

Marjapuuronvärinen yläosa on jouluksi ompelemani kissatunikan jämäkankaita. Harmaa väripari marjapuuronsävyiselle joustocollarille löytyi eurolla kirpparilta. Tilkku oli vähän hassun mallinen, vajaan metrin korkea, mutta ei täyslevyinen, joten huppareiden tai collarihousujen ompeleminen siitä olisi jäänyt liian knaftiksi. Juuri omiaan tämän projektin helmaan.

Shy Bearin kaavaan on aluperin suunniteltu hieman vajaamittaiset hihat. Itse en oikein ole sellaisten fani, ainakaan lastenvaatteissa. Tuo ilmiöhän tapahtuu lastenvaatteiden osalta aina ajan myötä ihan itsestään, kun lapsi kasvaa ulos paidasta, ensimmäisenä knaftiksi jäävät hihat. Niinpä jatkoin mutulla hihojen mittaa modaamalla niihin resorikaitaleet hihansuihin.

Muilta osin kaava oli kiva. Mitä nyt etuosan läpän/taskuosion kanssa sai vähän kikkailla, ettei pönötä kulmista, tämä lienee kuitenkin enemmän ompelijan taitamattomuutta, kuin itse kaavan vika. Jäin kuitenkin pohtimaan nalleaplikoinnin jatkojalostusideaa. Vastaavanlainen nalleaplikaatio toimisi (ainakin omassa päässäni ajatuksen tasolla) raglanhihaisessa collaripaidassa/-hupparissa niin, että nuo korvat sijoittaisi hihojen saumaan. Päätynee ehkä joskus kokeiluun tämäkin ajatus.