Pellavainen Alley-mekko

Pellavamekon ompelu on ollut haaveissa jo pitkään. Oikeastaan haluaisin vihertävän pellavamekon, mutta koska pellava on sen verran arvokasta, niin sopivan kaavan löytäminen jännittää. Tämä kangas tarttuikin matkaan vähän vahingossa viime kesänä. Tällaista väriä en varsinaisesti etsinyt, mutta kun noin kolmen metrin palanen sopivanvahvuista pellavasekoitekangasta sattui olemaan Jätti Rätin alelaarissa hyvin huokeaan hintaan, niin pitihän se ostaa. Päätyi vähän niin kuin kaavantestauskankaaksi sille tulevaisuuden vihreälle pellavamekolle. 

Vuoden verran marinoin silti tätä kaavantestauskangastakin arpoen sitä oikeaa kaavaa. Vähän kompromissihan tästä sitten tuli. Joskin tosi kiva sellainen. Se pellavamekko, mitä olin mielessäni piirtänyt, on nimittäin hyvin erilainen. Malliltaan aika paljon pelkistetympi. Mutta kun ryhdyin kaavaa valitsemaan, alkoikin yhtäkkiä tämä kankaan väri arveluttaa. Ehkäpä tämä väri ei sopisikaan sellaiseen selkeälinjaiseen pitkään pellavamekkoon... Tulisiko siitä sittenkin värinsä vuoksi liikaa jotenkin keskiaikafibat? Sellaista en halunnut. Enkä lottatanttua. Sillä nyt kun väri kerran rupesi arveluttamaan, siitä alkoi puskea mieleen kuvia myös lotta-asuista. Hitto! Olevinaan harmaa tuntui ostovaiheessa helpolta, aika neutraalilta väriltä, mutta yhtäkkiä tuo tummanharmaa alkoikin huudella ihan vääränlaisia mielikuvia. Viime tingassa päätin siis vaihtaa kaavan paljon runsaampaan, mitä olin alunperin miettinyt.

Vaihtoehtoja selatessa vastaan tuli tämän kevään Suuri Käsityö -lehti (3/2026), josta bongasin Metsolan Alley-mekon. Puhvihihat toimisivat varmasti hyvin tämän pellavasekoitekankaan kanssa. Ja täytyy myöntää, että tykkään kyllä kovasti kaavasta, etenkin juuri noista puhvimaisista raglanhihoista. Mekko on sopivan rento ja väljä. Se on helppo sujauttaa päälle ja raglanhihojen ansiosta yläosa istuu silti napakasti. Aluksi mietitytti, onko helmassa liikaakin volyymia, mutta kiva tästä tuli. Toki tapani mukaan pieniä muutoksia tähänkin kaavaan piti tehdä.

Alkuperäisessä Suuren Käsityön kaavassa oli V-pääntie. Jostain syystä sellaisen tekeminen aina vähän kuumottaa. Tai tiedän kyllä syyn. Pari kertaa olen sellaista yrittänyt, eikä lopputulos ole ollut kovinkaan nätti. Pääntienohjeistus oli niin ikään aika suurpiirteinen. Tai pikemminkin tuohon V-osioon ei oikeastaan edes ollut mitään erillistä ohjetta. Instasta katsoin pari vinkkivideota, mutta kuumotti silti, V-päätie ja joustamaton kangas. Ennen kanttausta mallailin vielä tuota yläosaa päälleni ja totesin, että tuo V-pääntie tuntui kaiken lisäksi jotenkin aika "tukkoiselta". Halusin avaramman pääntien. Ja koska tuo V-pääntie jo alkujaankin aika paljon jännitti, olin varoiksi leikellyt pääntiekaitaleen pidemmäksi kuin ohjeessa. Ryhdyin kaitaleen kanssa mallailemaan avarampaa ja pyöreämpää päätietä. Neulasin uuden linjan etukappaleelle, ompelin kaitaleen kiinni ja leikkelin lopuksi ylimääräiset kankaat pääntieltä pois. Hyvä tuli. Uteliaisuuttani kurkkasin vielä Metsolan sivuilta, miltä Alley-mekko heidän mallistossaan näyttää. Aivan samanlaista mekkomallia ei ainakaan tällä hetkellä myynnissä ollut, mutta lyhempi, tunikamallinen Alley kylläkin. Ja siinäpä oli pyöreälinjainen pääntie myöskin.

Tykkään, että mekossa on taskut ja ne ovat tässä mekossa sopivankokoiset ja juuri oikealla korkeudella. Ohjeistus taskujen kiinnitykseen oli tosin vähän erikoinen. En ihan tajunnut logiikkaa ohjetta lukiessa, mutta järkeilin, että ehkäpä työ tekijäänsä opettaisi ja tajuaisin kyllä matkan varrella logiikan, kunhan vain ryhtyisin tekemään. No ei opettanut. Tehtyäni (ainakin mielestäni) ohjeen mukaan, vastaan tulikin WTF-tilanne. Ei auennut minun järjelläni, miten nuo taskut ohjeen mukaan olisi siististi pitänyt saada ommeltua, joten kaivoin sitten esiin ratkojan ja ompelin lopulta taskut kiinni ihan omalla logiikallani. Mutta ehdottomasti jatkoon tämä kaava. En tällä ehkä sitä vihreää pellavamekkoa enää tee, mutta varastosta sattuisi toki löytymään vihreä viskoosikangas, johon tämä kaava saattaisi toimia myös aika kivasti. Se pelkistetympi pellavamekko jääköön hamaan tulevaisuuteen täydellistä kaavaa odottamaan. Ja eihän sitä vihreää pellavaakaan ole vielä edes ostettuna, että mennään nyt ainakin tämä kesä harmaalla pellavamekolla.

Uusia värjäystuttavuuksia

 
Joitakin vuosia sitten sain siskoltani lahjaksi lajitelman erilaisia värjäyskasvien siemeniä. Kasvattelin niitä tuolloin suurella hartaudella ikkunallani pitkin kevättä. Jotenkin taimet ulos vietyäni viherpeukalotaitoni taisivat kuitenkin lopahtaa ja sato jäi lopulta kovin nihkeäksi. Yksi kasveista jäi kuitenkin elämään silloiselle istutuspaikalleen. Aluksi toki suht pienenä ja jossain kohtaa olen tainnut sitä kitkeä poiskin luullen sitä rikkakasviksi. Puska jatkoi kuitenkin sitkeästi kasvuaan ja viime kesänä annoin sen lopulta kasvaa katsoen, oliko se sittenkin muutamien vuosien takainen eloon jäänyt värjäyskasvi, jonka nimestä ei ollut enää hajuakaan. Tänä kesänä puska oli jo todella tuuhea. Google Lens kertoi puskan olevan pensasväriherne. 

Oli siis aika leikellä siitä testierä värjäyspataan. Lopputulos oli ihan huikea keltainen! Tuntuu, että näissä kuvissa sävy ei edes oikein pääse oikeuksiinsa. Loppupeleissä en edes parturoinut puskasta kuin reunimmaiset ja kaatuneet oksat ja silti lopputulos oli todella voimakas keltainen väri. Ehdottomasti jatkoon. Puska jatkakoon kasvuaan. Eikä tuo oikeastaan keltaisen kukkivana ole ollenkaan hullumman näköinenkään nyt kun puskan on antanut kasvaa isoksi.

Kun sain vihdoin tälle kesälle värjäyskamppeet kaivettua esille, päätin samalla kokeilla myös toista uutta tuttavuutta, jolla värjääminen on käynyt mielessä jo parin vuoden ajan. Värjäysryhmissä olen ymmärtänyt, että kovin mitättömännäköisillä heinäkasveilla, kastikoilla, on saatu todella kivoja värisävyjä. Kotipihan laitamilla metsän reunassa noita kastikoita näytti kasvavan, joten leikkelin kastikoiden röyhyt väripataan. Hiukan heikosti näitä heinäkasveja tunnistan, mutta veikkaan, että tässä tapauksessa kyse saattaa olla metsäkastikasta. Ehkä. Tienpientareet näyttivät olevan niin ikään kastikoita täynnä. Ehkä hietakastikoita. Mielestäni näissä tuo röyhy oli kuitenkin jollain tapaa kaposempi kuin noissa tienpientreiden kastikoissa. Tai sitten kasvupaikka on vain ollut varjoisampi.

Mitä lie kastikkaa sitten ovatkaan, kivan harmahtavan turkoosia väriä sain niillä joka tapauksessa aikaiseksi. Jatkoon menevät varmasti kastikatkin. Ehkä testaan joku päivä noita tienpientareiden kastikoitakin, lienevätkö antavan samaa sävyä. Kokeiltavaksi jää myös ph-kikkailut. Soodan lisääminen liemeen saattaisi muuttaa värisävyä vielä johonkin suuntaan.

Sekä pensasväriherneen, että kastikoiden testierä oli suht pieni. Molemmilla värjäsin 100 grammaa alunapuretettua Seiskaveikkaa. Puretin kuitenkin samalla kertaa myös 100 grammaa Nallea, jolla päätin kokeilla noiden kahden liemen jälkivärien miksailua. Keltainen tuntui jälkivärinäkin tarttuvan ärhäkämmin. Vähemmän yllättäin keltaisen ja sinertävän yhdistelmä tuotti eri sävyisiä vihreitä. Riippuen siitä, miten pitkään missäkin liemessä vyyhtejä liotin.

Aika kivoja uusia värituttavuuksia. Varsinaisestihan en tällä hetkellä edes tarvitse mitään tiettyä värisävyä, mutta on tämä värjäily silti aika kivaa puuhaa, kun koskaan ei kuitenkaan aivan tarkasti tiedä mitä saa lopputulokseksi.

Kummipojan kesäteepparit

Kummipojan perinteinen kesäteeppari antoi odottaa toteutustaan jopa tavanomaistakin pidemmälle kesää. En aio kuitenkaan lainata tähän väliin erään porilaisen bändin puhkikulutettua kesäbiisiä, vaikka sen kertosäe ehkä tähän paikkaan sopisikin. Olen kuitenkin vannonut kyseisen biisin ikuiseen soittokieltoon, joten jääköön tuo kertsi siteeraamatta. Ja todettakoon vain, että ehtihän nämä vielä hyvinkin tämän kesän helteille. 

Koska kesäteepparin toimitus viivästyi, päätin hyvitykseksi surautella teeppareita jopa kaksin kappalein.Tai pikemminkin vielä parempi syy ommella teeppareita kaksin kappalein, oli jämätilkkujen rajallinen koko. Tuo hämähäkkimiesteepparin kangas on jämäpala muutamia vuosia sitten pojalleni ompelemasta kesäpaidasta. Tilkku riitti juuri ja juuri 128 koon teeppariin. Tai ei edes koko teeppariin, mutta etu- ja takakappaleet siitä sai. Tilkkulaatikosta sattui kuitenkin löytymään lähes täydellisesti hämppymiehen naamion väriin sointuva punainen trikootilkku, joten päätin ommella hihat siitä. Erivärisistä hihoista lähti ajatus raglanhihaisesta mallista. Raglanhihaisen paidan valmiiksi piirrellyt kaavat sattuivat jopa löytymään kaavakansiostani haluamassani koossa. Ottobren (1/2016) Blaa Blaa -paita on tosin alkujaan pitkähihainen paita, mutta äkkiäkös sen lyhythihaiseksi modaa. Tuli aika kiva.

Kangastilkkuja läpi käydessä vastaan tuli  myös tuollainen kellertävä apinakuosinen kangas. Tarttui joskus matkaan Kankaiselta (mistä taitaa olla peräisin myös tuo hämppykangaskin). Printin toinen reuna oli valkokeltaraidoidettu, toinen reuna yksivärinen. Tuon yksivärisen keltaisen osion keskellä oli apinaprintti. Kaksiväristä kesäteepparia olin siitä alunperinkin kaavaillut, mutta vasta tilkkua mallaillessa tajusin, ettei siitäkään palasesta kovin isoa paitaa saisi, että parempi surauttaa sekin pois alta nyt tämän kesän paidaksi. 

Printtipalanen oli sen verran matala, ettei siitä olisi riittänyt hihoja kokonaan keltaisesta eikä kokonaan raidallisesta osiosta. Niinpä tuo raglanhihamalli oli ratkaisu tähänkin pulmaan. Mallailin hihojen kaavat kankaalle siten, että väri vaihtuisi yksivärisestä raidalliseen keskellä olkalinjaa. Keskityin asettelemaan hihojen keskilinjaa tarkasti tuohon värityksen vaihtumiskohtaan -Ja kieltämättä siinä aika hyvin onnistuinkin... Mutta... Siinä samalla unohdin tyystin kohdistaa hihojen raidoitusten värit. Vahingossa tuo ensimmäinen hiha sattui kuitenkin osumaan hyvin liki takakappaleen raitoja. Paitsi että värit olivat väärinpäin. Tarkoituksella leikkelin sitten tuon toisenkin hihan vastakkaisin värein.

Mallailu jotenkin pääsi unohtumaan myös tuon apinan suhteen. Taaskin keskityin mallailemaan apinaa tarkasti etukappaleen keskilinjaan ja unohdin miettiä, mikä olisi sopiva korkeus apinalle. Liian alashan tuo apina lopulta sitten valahti, kun en älynnyt apinan korkeuteen leikkuuvaiheessa kiinnittää edes huomiota. Ärsyttävän harmillinen aivopieru.

Kolean kesäillan huivi

Jostakin alelaarista tarttui taannoin matkaan tuollainen liesu kangas ilman sen suurempaa visiota lopputulemasta. Heinäkuun vilpoiset kelit toivat merkityksen tuolle alekangaspoiminnalle. Olimme ystävien kanssa lähdössä koleassa säässä kesäteatteriin. Pikasurautuksena ompelin aleliesun tuubihuiviksi lämmittämään kaulaa ja niskaa. Ja hyvä oli, kun ompelin, vilu olisi tullut ilman huivia.

Värein puolesta kangas on aika neutraali. Toimii ainakin tuon aiemmin omplemani mustan Kardemumma-paidan kanssa. Toisaalta tummempi ruskea sävy osuu myös aika liki alkukesällä ostamani pitkän hameen kanssa.

Camilla-mekko

Toukokuussa kolusimme tyttären kanssa yhdessä Jätti-Rätin konkurssimyynnistä kankaita. Neiti valitsi itselleen mekkoa varten tämän sinisen viskoosikankaan. Taaskaan en olisi itse osannut tähän kuosiin päätyä, mutta näköjään tyttö tietää tyylinsä ja mekko näyttää kivalta.

Helpoimman kautta tyttö ei äitiä tällä kertaa ompeluhommissa päästänyt, sillä kaavaksi neiti valitsi Mekkotehtaan Helmat-kirjasta Camillan. Itse olisin saattanut päätyä johonkin hieman yksinkertaisempaan malliin, mutta tulipa samalla opeteltua hieman uusia tekniikoita. Joskin joustamattoman kankaan ompelu jo sinälläänkin menee hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle, sillä normaalisti ompelen enimmäkseen joustavia materiaaleja.

Uusista tekniikoista mainittakoon esimerkiksi tuollainen kuminauhapoimutuksen ompelu. Jostain syystä ajatus siitä, että alalankana toimii kumilanka, on aina jollain tapaa kuumottanut. Eikä se ihan ykkösellä maaliin mennytkään. Ensimmäiseen testitilkkuun kerin tuon kumilangan ilmeisesti liian löysästi puolalle, sillä lopputulos ei tuonut kovinkaan kummoisia rypytyksiä, lähinnä poimuja alalangalle. Kun venytin kumilankaa puolatessa kireämmälle, sain lopulta tuon mekon selkäosan rypytyksen ommeltua. Hihansuita rypyttäessä tuli sitten jälleen tuollainen löysempi poimutus, vaikka mielestäni olin kiristänyt alalankaa puolatessa reilusti. Sain asian fiksattua kuitenkin ilman purkuhommia pienin kikkailuin. 

Toinen uusista tekniikoista oli piilovetoketjun ompelu. Onnistui riittävän liki ilman erillistä piilovetoketjupaininjalkaakin. Vyötärösaumakohdasta tuo vetoketju hieman pilkistää, mutta on onneksi suht samaa väriä mekon tummemman sinisen pohjan kanssa, eikä tuo ainakaan omaa silmää häiritse.

Tavoistani poiketen pitäydyin melko lailla ohjeessa, joskin jätin mekon helmaosasta vuorin pois. Helmaosan liittämisen ja piilovetoketjun ompelun suhteen ohjeistus oli mielestäni muutenkin jotenkin vähän epämääräisempi, joten tein sitten mutulla sillä tavoin kuin itse parhaaksi katsoin. Piilovetoketjun ompeluun ilman erikoispaininjalkaa löytyi onneksi selkeä Youtube-tutorial.

Helmat-kirjassa kankaan menekki arvioidaan mielestäni yläkanttiin, sillä tälläkin kertaa kangasta kului vähemmän kuin ohjeessa. Tai sitten olen vain mestari sniiduilemaan kankaita leikatessa. Painoa helmalle tuli silti yllättävänkin paljon. Jos nyt jotain jälkikäteen muuttaisin, niin kiristäisin hihoja kannattelevia kuminauhoja tiukemmalle kuin mitä tällä hetkellä ovat. Ohjeesta poiketen liitin hihat ennen helman ompelua. Nyt tiedän, miksi olisi kannattanut noudattaa annettua ompelujärjestystä. Helman paino nimittäin venytti yläosaa valumaan hieman alemmas kuin kuin tuossa hihojen mallailuvaiheessa oletin. Koska hihoja kannattelevat kuminauhat saisivat olla pykälää kireämmät, saattavat välillä hihat valahtaa olkapäiltä. Toinen hiukan ärsyttävä seikka on, että mekon valuessa rintsikoiden yläosa saattaa hieman pilkistää tuosta edestä. Vähän pohdin, auttaisikohan asiaa, jos ompelisin tuohon eteen tummansinisen pitsin, jolloin etuosan yläreuna hieman nousisi. Toisaalta se tuskin juurikaan auttaa hihojen valahtamista. Ehkä täytyy vain hiukan purkaa hihojen olkareunusta ja kiristää kuminauhoja tiukemmalle.

Rapusukat

 
Koulullamme käy vuosittain useitakin Erasmus-vieraita ja perinteeksi on muodostunut lahjoittaa jokaiselle Erasmus-vieraalle villasukat. Sukkia neulotaankin pitkin vuotta talkoilla ja koulun henkilökunnan lisäksi projektiin on osallistettu mummoja ja kotiväkeä. Pari vuotta sitten voitin Eurajoen kunnan järjestämän villasukkien suunnittelukilpailun rapuaiheisilla villasukilla. Rapu siksi, että se on koristanut kunnan vanhaa vaakunaa ja on edelleenkin monen seuran logossa. Myös koulumme maskotti on Mr Krapu.

Näitä rapusukkia onkin tullut neulottua jo useammat. Kun kaipaan simppeliä neulottavaa vaikkapa reissuneuleeksi autoon mukaan otettavaksi, puikoilla on usein keskeneräiset Mr Krapu -sukat. Tällä kertaa olin laittanut rapusukat puikoille vaaleammansinisen sävyssä kuin normaalista. Tein sukkiin myös lyhemmät varret kuin aiemmin, sillä en ollut ihan varma vaaleansinisen jämälangan riittävyydestä. Tekeleet ovat kulkeneet mukana jo muutamallakin autoreissulla. Tällä viikolla nappasin neulepussukan kaveriksi myös päivystykseen. Näin juhannuksen jälkeen päivystyksessä saikin odotella hulppeat viisi ja puoli tuntia! Ilman neuletta olisi varmaan pää räjähtänyt aulan televisiosta pyöriviin TV Shopeihin ja Onnen arpoihin. Mutta tulivatpahan ainakin sukat valmiiksi. Onneksi olin ennakoinut ja varannut neulepussukkaan myös toisen keskeneräisen projektin, joka sekin pääsi jo hyvään vauhtiin ennen kuin pääsin vihdoin vastaanotolle.

Rapusukkien lankana käytetty jämävarastoista löytyneitä Nalleja, puikot nro 2,5.

Gluteeniton kardemummakakku

Olen pitkään metsästänyt hyvää reseptiä helppoon ja mehevään kahvikakkuun. Yleensä lähden selailemaan tavallisia reseptejä ja sitten muuntelen niistä mutulla gluteenittomia versioita välillä onnistuen ja välillä sitten taas ei. Useimmiten kahvikakkujen kanssa on tullut ongelmaksi se, että kohoavat uunissa turhankin hyvin ja repeävät sitten rumasti pohjastaan. Mutta nyt onnistuin vihdoin kakussa, joka on paitsi helppo ja mehevän herkullinen, eikä paistojälkikään tökkinyt. Piti siis kirjata ohje ylös vastaisuuden varalle, kun en kuitenkaan hetken päästä muista mitä reseptiä käytin alkuinspiraatiossa ja miten sitä lopulta muuntelin. Alkuperäinen ohje on bongattu Kakkuviikari-blogista, jos kakun haluaa siis tehdä perinteisenä ei gluteenittomana versiona.

Gluteeniton kardemummakakku

2 munaa
2½-3 dl sokeria
2,5 dl kermaa
125 g voisulaa
2 dl Sunnuntain gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1 dl kaurajauhoa
½ dl hienoa riisijauhoa
½ dl mentelijauhetta
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2½ tl kardemummaa

gluteenitonta korppujauhoa

Sekoita munat ja sokeri keskenään puuhaarukalla, ei tarvitse vatkata. Sulata voi ja lisää kerma voisulaan. Yhdistä voi-kermaseos muna-sokeriseokseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi jauhoseos taikinamassaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 45 min. Kokeile kakun kypsyys tikulla.

Kakusta tulee ihanan mehevä ja kardemummainen. Kaurajauho + mantelijauhe tekevät siitä melko helposti murenevan, varsinkin jos kakkua syö heti paiston jälkeen. Seuraavana päivänä kakku pysyy paremmin kasassa, mikäli malttaa odottaa seuraavaan päivään. 

Irvikissan inspiroima yöpaita

 
En ole oikein pitkään aikaan omistanut varsinaista yöpaitaa. Pitkät yöpaidat tuppaavat kääriytyä kainaloihin ja siksi arvostan mieluummin väljempiä teeppareita. Vilukissana kovin kepeät satiinitopit eivät myöskään koskaan ole olleet oikein minun juttuni. Kissat sen sijaan ovat ja itse asiassa aika usein sellainen parkkeeraakin yöksi jalkopäähän. Niinpä halusin ommella yöpäaidan Irvikissan elämänviisauksilla. Irvikissalta olisi toki löytynyt useitakin erilaisia kuuluisia lainauksia, mutta jotenkin tämä "I'm not Crazy, My Reality is just Different than Yours."  puhutteli eniten.

Paidan kaavan pohjana käytin Jujunan yöpaitakaavaa (Suuri Käsityö 11-12/2023), mutta lyhensin mallia ja tein pari muutakin muokkausta. Etuosan koristelin Irvikissakuviolla, jonka leikkelin elektronisella leikkurilla ruusukultaisesta silityskalvosta jo toukokuussa. Vision loppuun saattaminen vain otti taas aikansa. Paitaan valikoitui melko napakkaa mustaa trikoota, koska sellaista nyt sattui varastosta valmiiksi löytymään. Näin jälkikäteen mietittynä yöpaidassa olisi ehkä toiminut paremmin sellainen ohuempi trikoo, mutta toisaalta paidasta tuli aika kiva. Saatanpa käyttää tätä väljänä teepparina muulloinkin kuin yökkärinä.

Kesätanttuja

 
Jätti-Rätin konkurssimyynnistä jäi käteen tällaista söpöä ja aika kevyttä sinertävää trikoota (muun muassa... jäi sieltä toki metritolkulla kaikkea muutakin kangasta, mutta niistä sitten ehkä tuonnempana, jahka projektit ensin valmistuvat). Arvelin, että alle kouluikäiset veljentyttöni arvostaisivat näitä leikkipuistossa temmeltäviä pupuja, kissoja ja mitä lie oravia, joten surautin trikoosta heille kepeät kesätantut.

Kaavaksi valikoitui vuoden 2022 Ottobresta (3/2022) simppeli perusmekko Holiday Smile. Itselleni ihan uusi kaavatuttavuus. Omaan silmään näyttää ehkä hitusen leveältä mallilta, mutta paha sanoa, miltä sitten päällä näyttää, kun sovituskappaleet asuvat parin tunnin päässä. Toisaalta saahan tuollainen kevyt kesätanttu ollakin hiukan väljempää mitoitusta. Ja aika söpöthän näistä samistelumekoista kyllä tuli. Nyt saisi sitten tulla ne helteet!

Pitsisomisteinen kesätoppi

 
Kolusimme toukokuussa Jätti-Rätin konkurssimyyntiä yhdessä tyttäreni kanssa ja pakko myöntää, että hyvä kun otin neidin mukaan. Enpä olisi enää osannut ennakoida, millaiset vaatteet ja kankaat tällä hetkellä ovatkaan neidin mieleen. Värimaailman puolesta suosiossa tuntuivat olevan tummansiniset sekä pastellinsävyiset kankaat. Kyseiseen kesätoppiin neiti valitsi itse materiaalit ja mallikin on täysin hänen visioimansa. Valmista kaavaa tähän ei ollut, joten improvisoin topin kaavan vanhasta spegettiolkainmekosta. Tuo etuosan rypytys tosin hiukan muutti mallia erilaiseksi, mitä itse oletin.

Toppi on siis äidin ja tyttären yhteistyön tulosta. Design on tyttären, kaavoitus äidin käsialaa. Tytär sai itse leikellä kankaat ja suoritti suurimman osan ompelutyöstäkin ohjeideni mukaan. Mutta nuo peijakkaan spagettiolkaimet tuottavat edelleen voimasanoja. Tiesin spagettiolkainten ompelun jo entuudestaan kinkkiseksi nysväämiseksi ja siksipä ehdotinkin heti suosiolla, että minä ompelisin olkaimet. Vaaleankeltainen trikoo tuntui aika plurulta kankaalta, joten järkeilin, että olisi hyvä idea tukea olkaimia sisään ommellulla framillonnauhalla. 

En nyt osaa sanoa oliko hyvä vai huono idea. Framillonin seurauksena olkaimiin tuli tuollainen pieni rypytys. Enpä sitten tiedä venytinkö sittenkin ompeluvaiheessa tahattomasti framillonia vai venahtiko tuo lötkö trikoo hiukan ommellessa. En nyt ihan hirveästi noista rypyistä olkaimissa välittäisi, mutta jos ajattelee posin kautta, niin toisaalta olkainten rypyt hiukan hämäävät sitä tosiasiaa, ettei tuo plurujen ohuiden olkainten ompelujälki kaikin paikoin ihan priimaakaan ole. Ja mikäli tuolla ei olisi sitä framillonia, olisivat olkaimet todennäköisesti venahtaneet liian pitkiksi. Topin takaosan yläreunan käänteeseen ommeltiin niin ikään framillonia. Edessä sitä ei ole, sillä joustamaton pitsi tukee kyllä etureunaa. Näin jälkiviisaana voisi todeta, että tuon etukappaleen rypytyksen olisi ehkä kannattanut tehdä ennen pitsin ompelua, sillä rypytyksen jälkeen tuo joustamaton pitsi alkoi keskeltä hieman töröttää. Fiksasimme sen parilla alareunan pistolla. Lopulta topista tuli tyttärelle tosi mieluinen ja meni heti käyttöön.

Värien leikkiä

Ystäväni täytti keväällä 50. Kaveriporukalla järjestimme hänelle ulkoilutusviikonlopun, mutta halusin antaa myös jonkun konkreettisen lahjan. Niinpä askartelin 50-vuotiskortiksi villasukkalahjakortin. Synttärisankari saisi lahjaksi jälkitoimituksella villasukat itse valitsemastaan langasta. 

Sisällytimme ulkoilutusviikonloppuun siis visiitin lankakauppaan. Täysin haluamansalaista lankaa ei kuitenkaan tuolloin löytynyt, mutta myöhemmin sain synttärisankarilta toiveen Lankamaailman nelisäikeisestä Knitpron Terra Symfonie -merinosukkalangasta. Lanka oli kieltämättä ihananpehmeää neulottavaa.

Tällaisessa monivärisessä langassa pintakuviot tai palmikot eivät yleensä oikein pääse oikeuksiinsa. Niinpä päätin pitää mallin hyvin simppelinä. Jotta sileän sukan neulomisessa olisi kuitenkin itselle jokin pieni juju, päätin kokeilla itselleni uutta tapaa neuloa villasukat. Paljon olen lukenut magic loop -tekniikasta, mutten ole koskaan aiemmin kokeillut. Nämä sukat on siis neulottu 2,5 pyöröpuikoilla aloittaen varpaasta varteen (mm. Taito-lehdellä selkeitä tutorialeja tähän). Kantapää on toteutettu tiimalasikantapäänä ja varressa on ihan perus 2 oikein, 2 nurin -joustinneuletta. Silmukkamäärä näissä 45 koon sukissa on 72 silmukkaa.

Parempaa collaria

Sitä tulee näköjään pukeutumisessa aina vähän sellaisia kausia. Monta vuotta mentiin mekkokautta, mutta nyt on menossa enemmänkin sellainen collaripaitakausi. Aikansa kun pyörii samoissa collaripaidoissa, sitä alkaa kaipaamaan vaihtelua, vaikkei vanhoissakaan sinällään kai mitään vikaa olisi (Tai no... ensimmäinen sporttipaita alkaa kyllä olemaan jo vähän hihansuista puhki hiutunut). Varastosta löytyi entuudestaan mustaa joustocollaria ja kuuluisan Kardemumma-paidan kaavatkin löytyivät valmiiksi piireltyinä, joten päätin surauttaa mustan Kardemumman (Suuri Käsityö 9/24).

Aiemmasta Kademumma-paidastani tiesin, että malli on väljää mitoitusta, joten tein tässäkin paidassa yläosan S-koon mukaan ja levensin helmaa mutulla vastaamaan kokoa tai paria isompaa. Pituutta olisi ehkä saanut olla pari-kolme senttiä enemmän. Ehkä. 

En ole mikään pääntieresorien fani, joten modasin tästäkin paidasta pääntien omanlaisekseni. Käänsin vain reunan nurjalle ja tikkasin kaksarilla kiinni. Hyvin on toiminut tuossa edellisessäkin Kardemummassa.

Sinällään yksivärinen joustocollaripaita entuudestaan tutulla kaavalla ei kai ole mitään ihan hirmuista uutuusrevittelyä, mutta tykkään paidan mallista. Muhkeat hihat tuovat muuten simppeliin paitaan heti näyttävyyttä ja musta väri on aika monikäyttöinen, huiveilla ja muilla asusteilla helposti muunneltavissa. Lisäksi paita on äärimmäisen mukava päällä! Tykkään.

Lököhousut

Joskus ei kaavat osu ihan nappiin tai edes liki sinne päinkään. Niin kävi näiden housujen kanssa. Ompelin housut itse asiassa jo helmikuussa, mutta päätyivät muutamaksi kuukaudeksi vaatelipaston perimmäiseen nurkkaan mököttämään. Kaivoin ne sieltä lopulta esiin ja tein niin paljon muutoksia, etten tiedä, paljonko näihin lopulta jäi enää alkuperäisestä kaavasta jäljelle. Täysin tyytyväinen en ole edelleenkään, mutta ainakin kotilököhousuina ovat modauksen jälkeen käytössä olleet.

 

Alunperin oli siis tarkoitus ommella tyttärelle juhlavammat leveälahkeiset mustat housut. Neiti alkaa olemaan jo sen kokoinen, että kiikutaan lasten ja aikuisten kokojen välimaastossa. Silmään osui tällä kertaa aikuisten puolelta Suuri Käsityö -lehden Säihke-housut (SK  11-12/24). En kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut, miten tuo aikuisten 34 koon malli istuisi tyttärelle, joten päätin tehdä koeversion tummansinisestä trikoosta. Hyvä että tein. Malli ei istunut ensinkään. Lähtökohtaisesti malli oli aivan liian iso - joka puolelta, leveydessä ja pituudessa. Jo alunperinkin kaavat leikattuani kauhistelin leveyttä, kun vertasin neidin mittoihin. Lahkeissa ei ole sivusaumaa, joten ennen kankaan leikkaamista, taittelin kaavaan keskelle poimun, niin että housut kapenivat molemmilta puolilta n. 3 cm siitä kohtaa, missä sivusauma olisi, jos sellainen olisi. Vaikka laskujeni mukaan housut kapenivat nyt alkuperäisestä 34 koon mitoista leveyden puolesta jo 6 cm, olivat ne edelleen valtavan leveät ja vyötäröltä aivan liian isot. Lahkeista lyhensin niin ikään heti suosiolla muutaman sentin pois.

Koska näistä testiversioista oli lähtökohtaisestikin tarkoitus tulla lököhousut, järkeilin, että yritän korjata tuota vyötärön leveyttä lisäämällä vyötärölle samasta kankaasta tuollaisen leveän housujen päälle taitettavan resorikaitaleena toimivan suikaleen. Leikkasin yläosan poikki jonkin verran vyötärötaitteen alapuolelta ja saumuroin taitettavan kaitaleen paikoilleen. Edelleen liian isot ja huonosti istuvat. Tässä kohtaa nakkasin tekeleen laatikon perälle häpeämään ja korjausmotivaatiota odottamaan.

Alkuviikosta tyttäreni kyseli, missä lököhousut olivat? Kaivoin ne esiin ja aloin uudelleen modaamaan. Ensitöikseni leikkelin vyötäröltä resorikaitaleen irti. Vyötäröosio oli aivan liian korkea, joten madalsin vyötäröltä edestä pois n. 5 cm, takaa hieman vähemmän. Haaroistakaan kousut eivät istuneet kovin nätistä ja neiti valitti, että reisien kohdalta sisäsaumat tuntuvat ärsyttäviltä. Pujotin lahkeet päällekkäin ja saumuroin haarakaarroketta mutulla hieman jyrkemmäksi (omaan silmääni etenkin kaavojen takaosan kaarre näytti kummallisen loivalta). Kavensin vyötärökaitaleelta 3-4 cm leveyttä pois ja saumuroin kaitaleen takaisin paikoilleen toivoen parasta. Parempi, mutta vyötäröltä olisi saanut ottaa korkeutta pois vieläkin reilummin. Edelleen tuo etumus on liian korkea ja housut jäävät lököttämään jotenkin liian alas. Tikkasin lahkeiden sisäsaumojen saumavarat kiinni, jotta eivät hankaisi reisiä. Parani kuulemma hiukan, mutta eivät edelleenkään maailman mukavimmat päällä. Olkoon. Luovutan tämän kaavan muokkaamisen. Säihke-kaava ei jatkoon. 

Helmikorvikset osana synttärikorttia

Viime viikonloppuna tapasin vanhan opiskelukaverini, jolla sattui olemaan juuri parin päivän päästä syntymäpäivä. Halusin antaa hänelle lahjaksi jotain pientä, mikä sujahtaisi illan ajaksi kätevästi käsilaukkuun. Niinpä värkkäsin pika-askarteluna hänelle lahjaksi helmistä korvikset. Korvikset ripustin pienillä silikonitateilla osaksi itse askartelemaani syntymäpäiväkorttia. 

Olen ostanut tämän helmipussukan vuosia sitten Prahasta. Putiikki oli kuin karkkikauppa! Isot lasimaljat olivat täynnä väreittäin lajiteltuja lasi- ja kivihelmiä, joista pienellä kauhalla sai koota punnittavaan pussukkaan haluamansalaisen helmilajitelman.

Rippirusetti

Tänään vietettiin esikoisen rippijuhlia. Toissailtana ompelin pojalle vielä korkkikankaasta rusetin juhla-asuun. Rusetista tuli kyllä ihan kiva ja visuaalisesti rusetti olisi kai pojalle kelvannutkin, mutta lopulta se ei kuitenkaan käyttöön päätynyt, sillä kauluspaidan ylänapin kiinni pitäminen tuntui kuulemma ahdistavalta. 😄 Mutta tulipa ommeltua.

Olen aiemmin ommellut pari korkkikankaista rusettia joululahjaksi ja meinasin tuosta nuin vaan tarkistaa ohjeen Ruususuu ja Huvikumpu -blogista, mistä olen alunperin rusetin ohjeen napannut, mutta kappas, blogihan ei ollutkaan enää voimissaan. Löysin kuitenkin edellisten rusettien jäljiltä vanhat kaavat ja leikkelin niiden mukaan. Oikeastaan eniten päänvaivaa oli tuosta kiinnikkeen ompelusta. Laitoin tähän kuvan myös tuosta tällä kertaa järkeilemästäni ratkaisusta, josko menisi ensi kerralla pienemmällä pähkäilyllä, mikäli tässä nyt vielä joskus rusetteja tulee tehtailtua.