Värien leikkiä

Ystäväni täytti keväällä 50. Kaveriporukalla järjestimme hänelle ulkoilutusviikonlopun, mutta halusin antaa myös jonkun konkreettisen lahjan. Niinpä askartelin 50-vuotiskortiksi villasukkalahjakortin. Synttärisankari saisi lahjaksi jälkitoimituksella villasukat itse valitsemastaan langasta. 

Sisällytimme ulkoilutusviikonloppuun siis visiitin lankakauppaan. Täysin haluamansalaista lankaa ei kuitenkaan tuolloin löytynyt, mutta myöhemmin sain synttärisankarilta toiveen Lankamaailman nelisäikeisestä Knitpron Terra Symfonie -merinosukkalangasta. Lanka oli kieltämättä ihananpehmeää neulottavaa.

Tällaisessa monivärisessä langassa pintakuviot tai palmikot eivät yleensä oikein pääse oikeuksiinsa. Niinpä päätin pitää mallin hyvin simppelinä. Jotta sileän sukan neulomisessa olisi kuitenkin itselle jokin pieni juju, päätin kokeilla itselleni uutta tapaa neuloa villasukat. Paljon olen lukenut magic loop -tekniikasta, mutten ole koskaan aiemmin kokeillut. Nämä sukat on siis neulottu 2,5 pyöröpuikoilla aloittaen varpaasta varteen (mm. Taito-lehdellä selkeitä tutorialeja tähän). Kantapää on toteutettu tiimalasikantapäänä ja varressa on ihan perus 2 oikein, 2 nurin -joustinneuletta. Silmukkamäärä näissä 45 koon sukissa on 72 silmukkaa.

Parempaa collaria

Sitä tulee näköjään pukeutumisessa aina vähän sellaisia kausia. Monta vuotta mentiin mekkokautta, mutta nyt on menossa enemmänkin sellainen collaripaitakausi. Aikansa kun pyörii samoissa collaripaidoissa, sitä alkaa kaipaamaan vaihtelua, vaikkei vanhoissakaan sinällään kai mitään vikaa olisi (Tai no... ensimmäinen sporttipaita alkaa kyllä olemaan jo vähän hihansuista puhki hiutunut). Varastosta löytyi entuudestaan mustaa joustocollaria ja kuuluisan Kardemumma-paidan kaavatkin löytyivät valmiiksi piireltyinä, joten päätin surauttaa mustan Kardemumman (Suuri Käsityö 9/24).

Aiemmasta Kademumma-paidastani tiesin, että malli on väljää mitoitusta, joten tein tässäkin paidassa yläosan S-koon mukaan ja levensin helmaa mutulla vastaamaan kokoa tai paria isompaa. Pituutta olisi ehkä saanut olla pari-kolme senttiä enemmän. Ehkä. 

En ole mikään pääntieresorien fani, joten modasin tästäkin paidasta pääntien omanlaisekseni. Käänsin vain reunan nurjalle ja tikkasin kaksarilla kiinni. Hyvin on toiminut tuossa edellisessäkin Kardemummassa.

Sinällään yksivärinen joustocollaripaita entuudestaan tutulla kaavalla ei kai ole mitään ihan hirmuista uutuusrevittelyä, mutta tykkään paidan mallista. Muhkeat hihat tuovat muuten simppeliin paitaan heti näyttävyyttä ja musta väri on aika monikäyttöinen, huiveilla ja muilla asusteilla helposti muunneltavissa. Lisäksi paita on äärimmäisen mukava päällä! Tykkään.

Lököhousut

Joskus ei kaavat osu ihan nappiin tai edes liki sinne päinkään. Niin kävi näiden housujen kanssa. Ompelin housut itse asiassa jo helmikuussa, mutta päätyivät muutamaksi kuukaudeksi vaatelipaston perimmäiseen nurkkaan mököttämään. Kaivoin ne sieltä lopulta esiin ja tein niin paljon muutoksia, etten tiedä, paljonko näihin lopulta jäi enää alkuperäisestä kaavasta jäljelle. Täysin tyytyväinen en ole edelleenkään, mutta ainakin kotilököhousuina ovat modauksen jälkeen käytössä olleet.

 

Alunperin oli siis tarkoitus ommella tyttärelle juhlavammat leveälahkeiset mustat housut. Neiti alkaa olemaan jo sen kokoinen, että kiikutaan lasten ja aikuisten kokojen välimaastossa. Silmään osui tällä kertaa aikuisten puolelta Suuri Käsityö -lehden Säihke-housut (SK  11-12/24). En kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut, miten tuo aikuisten 34 koon malli istuisi tyttärelle, joten päätin tehdä koeversion tummansinisestä trikoosta. Hyvä että tein. Malli ei istunut ensinkään. Lähtökohtaisesti malli oli aivan liian iso - joka puolelta, leveydessä ja pituudessa. Jo alunperinkin kaavat leikattuani kauhistelin leveyttä, kun vertasin neidin mittoihin. Lahkeissa ei ole sivusaumaa, joten ennen kankaan leikkaamista, taittelin kaavaan keskelle poimun, niin että housut kapenivat molemmilta puolilta n. 3 cm siitä kohtaa, missä sivusauma olisi, jos sellainen olisi. Vaikka laskujeni mukaan housut kapenivat nyt alkuperäisestä 34 koon mitoista leveyden puolesta jo 6 cm, olivat ne edelleen valtavan leveät ja vyötäröltä aivan liian isot. Lahkeista lyhensin niin ikään heti suosiolla muutaman sentin pois.

Koska näistä testiversioista oli lähtökohtaisestikin tarkoitus tulla lököhousut, järkeilin, että yritän korjata tuota vyötärön leveyttä lisäämällä vyötärölle samasta kankaasta tuollaisen leveän housujen päälle taitettavan resorikaitaleena toimivan suikaleen. Leikkasin yläosan poikki jonkin verran vyötärötaitteen alapuolelta ja saumuroin taitettavan kaitaleen paikoilleen. Edelleen liian isot ja huonosti istuvat. Tässä kohtaa nakkasin tekeleen laatikon perälle häpeämään ja korjausmotivaatiota odottamaan.

Alkuviikosta tyttäreni kyseli, missä lököhousut olivat? Kaivoin ne esiin ja aloin uudelleen modaamaan. Ensitöikseni leikkelin vyötäröltä resorikaitaleen irti. Vyötäröosio oli aivan liian korkea, joten madalsin vyötäröltä edestä pois n. 5 cm, takaa hieman vähemmän. Haaroistakaan kousut eivät istuneet kovin nätistä ja neiti valitti, että reisien kohdalta sisäsaumat tuntuvat ärsyttäviltä. Pujotin lahkeet päällekkäin ja saumuroin haarakaarroketta mutulla hieman jyrkemmäksi (omaan silmääni etenkin kaavojen takaosan kaarre näytti kummallisen loivalta). Kavensin vyötärökaitaleelta 3-4 cm leveyttä pois ja saumuroin kaitaleen takaisin paikoilleen toivoen parasta. Parempi, mutta vyötäröltä olisi saanut ottaa korkeutta pois vieläkin reilummin. Edelleen tuo etumus on liian korkea ja housut jäävät lököttämään jotenkin liian alas. Tikkasin lahkeiden sisäsaumojen saumavarat kiinni, jotta eivät hankaisi reisiä. Parani kuulemma hiukan, mutta eivät edelleenkään maailman mukavimmat päällä. Olkoon. Luovutan tämän kaavan muokkaamisen. Säihke-kaava ei jatkoon. 

Helmikorvikset osana synttärikorttia

Viime viikonloppuna tapasin vanhan opiskelukaverini, jolla sattui olemaan juuri parin päivän päästä syntymäpäivä. Halusin antaa hänelle lahjaksi jotain pientä, mikä sujahtaisi illan ajaksi kätevästi käsilaukkuun. Niinpä värkkäsin pika-askarteluna hänelle lahjaksi helmistä korvikset. Korvikset ripustin pienillä silikonitateilla osaksi itse askartelemaani syntymäpäiväkorttia. 

Olen ostanut tämän helmipussukan vuosia sitten Prahasta. Putiikki oli kuin karkkikauppa! Isot lasimaljat olivat täynnä väreittäin lajiteltuja lasi- ja kivihelmiä, joista pienellä kauhalla sai koota punnittavaan pussukkaan haluamansalaisen helmilajitelman.

Rippirusetti

Tänään vietettiin esikoisen rippijuhlia. Toissailtana ompelin pojalle vielä korkkikankaasta rusetin juhla-asuun. Rusetista tuli kyllä ihan kiva ja visuaalisesti rusetti olisi kai pojalle kelvannutkin, mutta lopulta se ei kuitenkaan käyttöön päätynyt, sillä kauluspaidan ylänapin kiinni pitäminen tuntui kuulemma ahdistavalta. 😄 Mutta tulipa ommeltua.

Olen aiemmin ommellut pari korkkikankaista rusettia joululahjaksi ja meinasin tuosta nuin vaan tarkistaa ohjeen Ruususuu ja Huvikumpu -blogista, mistä olen alunperin rusetin ohjeen napannut, mutta kappas, blogihan ei ollutkaan enää voimissaan. Löysin kuitenkin edellisten rusettien jäljiltä vanhat kaavat ja leikkelin niiden mukaan. Oikeastaan eniten päänvaivaa oli tuosta kiinnikkeen ompelusta. Laitoin tähän kuvan myös tuosta tällä kertaa järkeilemästäni ratkaisusta, josko menisi ensi kerralla pienemmällä pähkäilyllä, mikäli tässä nyt vielä joskus rusetteja tulee tehtailtua.

 

Pitsineulesäärystimet

 
Tyttäreni toivoi kevättalvella valkoisia säärystimiä. No, talvi meni, mutta säärystimet valmistuivat kevääksi, tai ehkäpä sitten ensi talveksi. Katselimme yhdessä hieman ideakuvia ja päädyimme siihen, että säärystimet toteutettaisiin palmikko- tai pitsineuleena. Mitään yhtä selkeää hittiohjetta ei tullut vastaan, joten kaivoin kirjahyllystä esiin Japanilaiset neulemallit - 260 erilaista kiehtovaa pintaneulemallia -kirjan, joka ei varsinaisesti sisällä ohjeita valmiisiin vaatekappaleisiin, mutta on täynnä erilaisia palmikko- ja pitsineulemalleja.

Selailimme yhdessä kirjaa ja tyttäreni valitsi sieltä säärystimien pintaneuleeksi nron 45 lehtimallisen pitsineuleen. Loin valkoisesta Nalle-langasta 72 silmukkaa nro 2,5 puikoilla. Neuloin 2 oikein, 2 nurin joustinneuletta 20 kierrosta säärystinten alkuun ja loppuun. Joustinneuleessa oikeiden silmukoiden parissa ensimmäinen on aina neulottu kiertäen oikein, jolloin joustinneuleesta tulee mielestäni kauniimpi. Joustinneuleosion jälkeen lisäsin työhön tasaisin välein 15 silmukkaa ja varsinainen pitsineuleosio on neulottu 87 silmukalla, joskaan tuo lehtipitsimalli ei sellaisenaan tuohon silmukkamäärään mene tasan. Modasin lehtipitsimallia niin, että tuon leveän lehtikuvion molemmin puolin on mallin 2 nurjasta silmukasta poiketen aina 4 nurjaa silmukkaa. Lehtikuvioinen pitsimallikerta (modattuna 29 silmukkaa) toistuu kierroksella kolme kertaa.

Tyttäreni ei halunnut säärystimistä kovin korkeita ja oikeastaan aika lailla sattumalta säärystinten korkeus valikoitui sellaiseksi, että niihin riitti juuri ja juuri yksi kerä Nallea.

Korvistehtailua

Äidin ja tyttären korupajassa lähti syntymään useampiakin korviksia, kun yhdistelimme molempien korutarvikkeet. Oppilaani yleensä aina kiinnittävät huomiota uusiin korviksiini, joten turailin tyttären helmistä opekorvikset.

Nämä avocado-osat tarttuivat puolestaan matkaan taannoin kässämessuilta. Jalostus korviksiksi asti on vain ottanut aikansa.

Valkoiset silikonihelmet ovat pyörineet korutarvikelaatikossani vielä paljon avocadojakin kauemman, vuosikausia. Jotain tällaisia varmaan visioin alunperinkin, mutta jostain syystä toteutus on jäänyt roikkumaan vuosiksi.

Nämä helmikoristeiset nappikorvakorut ovat puolestaan kokonaan tyttäreni käsialaa. Tai autoin korupiikin lenkin muotoilussa, mutta muilta osin visio ja toteutus tyttäreni.

Kun näitä korviksia tässä nyt lähti syntymään useampiakin, piti miettiä korujen säilytystäkin uusiksi. Ikeassa silmään osuivat tuollaiset pinottavat matalat keramiikkakupit -Alunperin kai kissan ruokakupeiksi tarkoitettuja, mutta minusta näyttivät pinottuna tornina aika kivalta. Ostin kolme ja tein niistä keraamisen korusäilytystornin.

Timanttihuppari

Siskontyttö sai kymppisynttärilahjaksi Kimmin mintunvihreästä joustocollarista timanttihupparin. Idea huppariin lähti tuosta kirpparilta ostetusta timanttitrikoosta. Kirpparilöytö ei ollut mikään kovin iso palanen, mutta hupun vuoriksi juuri passeli. Ehkäpä jämistä saisi vielä juuri ja juuri pienen teepparinkin ommeltua. 

Timanttikuvioisesta vuorista lähti puolestaan idea timanttiseen silityskuvaan. Timanttikuvio on ladattu svgrepo.com-sivustolta, josta löytyy ilmaisia valmiiksi svg-muotoisia printtejä. Taisin hieman työstää tuota alkuperäisen timantin muotoa ja tuikkivien tähtien kokoa/sijoittelua Canvas Workspacessa ennen kuvion leikkurille ajamista. 

Hupparin kaveriksi askartelimme tyttäreni kanssa vielä huppariin väreihin sointuvia korviksia. Koruaskartelu on kyllä aika rentouttavaa yhteistä äiti-tytärlaatuaikaa.

Korupajan antia

 
OAJ:n paikallisyhdistys järjesti Muotoiluhuone Tuokion pitämän korupajan. Täydellisen meditatiivinen hetki pysähtyä kiireisen arjen keskellä nypeltämään koruja. Ja mikäs koruja nypeltäessä, kun kaikki materiaalit ja työkalut olivat käden ulottuvilla. Ajatella, että jopa korupiikeille oli olemassa oma työkalunsa, minkä olemassaolosta en aiemmin edes tiennyt. Nips vain ja piikkiin sai muotoiltua valmiin juuri oikeankokoisen lenkin. Korviksen kiinnikkeitä oli joka lähtöön ja kolmessa värissä: hopea, kulta ja ruusukulta. Ja jopa nuo pienet osia yhdistelevät rinkulat oli koruaskartelijoille valmiiksi väännetty avonaiseen asentoon. 

Pajassa oli mahdollista tehdä kaksi korua. Valittavana oli korvakorut, kaulakoru, avainnauha tai vaikka rannekoru. Päätin tehdä kahdet korvikset. Ihania korun osia oli niin monenlaisia, että hankalinta oli päättää, millaiset korvikset tekisi.

Pajassa oli valmiina joitakin inspiraatiokoruja. Nuo mustat helmikorut ovat saaneet inspiraationsa mallina olleista korviksista. Pitsikaupungissa kun asuu, puuosista tuo pitsikuvio puhutteli heti. Pyörittelin ensin pitkään käsissäni roosanvärisiä ja ruusukullanhohtoisia pitsipalasia. Myös mustat palaset olivat harkinnassa. Lopulta päädyin kuitenkin sinapinkeltaisiin pitsikorviksiin, sillä muutama vuosi sitten neulomassani Rauma-neuleessa pitsikuvio on juurikin sinapinkeltaisella. Nämä uudet korvikset olkoon parina Rauma-neuleelleni.

Hassua, miten korupajaan mennessä olin päättänyt tekeväni jotkin väreillä leikittelevät moniväriset korvakorut. No... eipä näissä nyt mitään ihan hirmuista väreillä leikittelyä ole, mutta kivat näistä silti tuli.

Pajunkissakranssi

Vietin hidasta aamua ja siemailin kaikessa rauhassa aamuteetä, kun ovikello soi. Samassa tajusin, mikä päivä tänään oli. Palmusunnuntai, ja virpojille eväät hankkimatta! Ulkona hiippailikin varsin erikoisennäköinen virpoja sateenkaariperuukki päässään. Oma tyttäreni oli huomaamatta hiipinyt ulos virpomisvermeissä ja soitti nyt pilailumielessä omaa ovikelloamme.

Aurinkoisen palmusunnuntain kunniaksi päätin viettää ulkoaskartelutuokion ja värkkäsin pajunkissoista pääsiäiskranssin. Taittelin aluksi muutamasta pidemmästä oksasta rinkulan kranssin pojaksi. Lyhyistä oksista tein pieniä nippuja, jotka sitten kieputin rautalangalla tuohon pohjarinkulaan.

Kranssista piti alunperin tulla ihan vain tällainen pelkistetty kiekura ilman koristeita, mutta jotenkin se näytti sittenkin kaipaavan vielä jotakin. 

Lisäsin kranssiin aluksi joulukranssista talteen nappaamani juuttinauhan ja koristesydämet. Mieheni peräänkuulutti väriä. Ehdotti keltaista nauhaa, mutta sellaistapa ei varastoista löytynyt. Sitten muistin pienen huovutetun tipun, joka on jostain syystä jo vuosia eksyneenä pyörinyt joulukoristelaatikossa.

Eksynyt tipuparka pääsi lopulta ansaitsemalleen paikalle pääsiäiskranssin katseenvangitsijaksi. Eikä tähän oikein sellainen pääsiäisruohojen muovinen tipu olisi mielestäni tyylillisesti sopinutkaan. 

Nallehuppari

Jostain syystä tämän vuoden ompelut ovat jääneet melko vähiin. Sain kuitenkin surautettua veljentytölle hupparin 4-vuotislahjaksi. Roosanvärinen joustocollari löytyi omasta takaa kangasvarastoistani. Lisäsin yksiväriseen huppariin hieman yksityiskohtia silitettävällä nallebrodeerauksella ja tekonahkaisella nalleompelumerkillä.

Tuon brodeerausmerkin olen ostanut kauan sitten tyttäreni ollessa vielä päiväkodissa. Oli varmaan aikomus tuunata sillä jotakin päikkyvaatetta. Tällä hetkellä neiti käy viimeistä vuotta alakoulua, eli tuskin on pahoillaan, vaikka käytinkin merkin nyt serkkutytön hupparin koristeeksi. Tekonahkaisia nallemerkkejä tarttui taannoin matkaan kädentaitomessuilta.

Hupun vuorikankaana käytin vanhoista ompeluksista ylijäänyttä trikoon palasta, joka löytyi jämätilkkulaatikosta. Vuorin väri osui aika täydellisesti tuohon joustocollarin väriin.

Kaavaksi valitsin Ottobren (OB 1/2019) Safari Wildsin, sillä se sattui olemaan valmiiksi piirreltynä oikeassa koossa. Muokkasin kuitenkin kaavaa tekemällä siitä pelkistetymmän vetoketjuttoman ja taskuttoman mallin.

Hupparin kaveriksi askartelin simppelin yksisarviskortin.

Dither-sukkien jalanjäljillä

 
Ravelrystä bongasin Dither-socks mallin. Tykästyin sukkien ideaan, jossa väri vaihtuu sulavasti toiseksi tuollaisen tiplukuvioinnin kautta. Tuttuun tapaan lähdin tekemään Dithereitä kuitenkin omalla tavallani ohjetta sen enempää lukematta, mallipiirrosta seurasin kylläkin. Alkuperäiset Dither-sukat on toteutettu kolmella värillä ja pidemmillä varsilla, mutta koska näistä oli alunperin tarkoitus tulla joululahjat velipojalle ja projektin kanssa alkoi tuolloin olemaan jo vähän hoppukin, oikaisin hieman ja päätin tehdä Ditherit lyhemmillä varsilla ja paksummasta langasta.

Katselin jämälagoista sopivaa värikomboa ja päädyin vaaleansinisen ja mustan Seiskaveikan yhdistelmään sekä nron 3,5 puikkoihin. Arvoin mutulla varren silmukkamääräksi 56. Aikalailla kantapääkavennusten jälkeen kävi kuitenkin selväksi, ettei näistä tulisi miesten sukkia. Värien vaihtumiskohta asettui nilkan/kantapään seudulle, jossa neulos muodostui melko napakaksi. Tuo joka toinen mustaa, jokatoinen sinistä -neulos ei ihan hirveästi joustanut. Päätin muuttaa suunnitelmaa. Velipoika ei saisikaan joululahjaksi villasukkia, ainakaan tänä vuonna. Näistä tulisi naisten tai lasten sukat. Siihen päätökseen loppui myös kiire. Ja kun suunnitelma muuttui, hiipui tavallaan vähän motivaatiokin. Sukat jäivät useiksi viikoiksi puolitiehen.

Neuloin toisen sukan valmiiksi ja toistakin aloitin hyvälle mallille, kunnes sitten väliin kiilasi kiireellisempiä projekteja, mm. tuo mieheni 50-vuotislahjaksi neulottu villapaita. Sen jälkeen aloitin tässä välissä jo vanttuuprojektin, säärystimet sekä mohairvillapaidan, mikä sekään ei mitä ilmeisemmin koskaan päädy villapaidaksi, vaan mahdollisesti tuubihuiviksi. Ehkä. Sekin on jäänyt keräämään motivaatiota. Mohairtekeleen tarinasta sitten ehkä tuonnempana, jahka saan sen edes jossain muodossa päätökseen. Vähitellen alkoi ärsyttää puolitiehen jääneet sukat. Niinpä otin keskeneräiset sukat mukaan reissuneuleeksi Erasmus-matkalleni. Mennen tullen junamatkoilla ehtisi neulomaan, vaikka puikkoja ei lentokoneeseen mukaan ottaisikaan.

Järkeilin, että sukkien loppuun saattaminen olisi nopea homma, olihan toinen sukka jo valmiina ja toinenkin hyvän matkaa kantapäässä asti. En oikein itsekään tiedä mitä tuon kantapään kiilakavennusten kanssa kävi. Ensimmäinen sukka sujahti aika sujuvasti, mutta jälkimmäisen kanssa takkusi. Ensin laskin kavennettavien silmukoiden määrän jotenkin väärin ja olin neulonut suoria kierroksiakin jo jonkin matkaa, kun "pluskuvion" alkaessa tajusin, ettei silmukkamäärä täsmää. Purin ainakin 7 kierrosta palatakseni kiilakavennusten alkuun. Ajattelin, ettei tuossa kiilakavennuksissa isompaa ongelmaa tule, kun kuvio on pelkkää joka toinen mustaa, jokatoinen sinistä, mutta jotenkin onnistuin siinäkin sotkemaan nuo värit niin, että hetken päästä purin sukkaa toistamiseen. Miten ihmeessä olin saanut tuon ensimmäisen sukan sujumaan tuosta nuin vain ilman isompia ongelmia?

Näiden sukkien kanssa tuli siis kirjaimellisesti otettua oppia kantapään kautta: Ensi kerralla tee tähän malliin tiimalasikantapää! Ja sellainenhan saattoi hyvinkin tuossa alkuperäisessä ohjeessa ollakin, vaan kun en sitä lukenut. Järkeilin, että koska teen paksummilla puikoilla vahvemmasta langasta, ei ohjeen seuraamisessa olisi järkeä, kun silmukkamäärät olisivat joka tapauksessa eri. Lisäksi tuo alkuperäinen malli on toteutettu kolmella värillä, jolloin tuo kanpää asettuu kuvioinnissa eri kohtaan. Mallipiirros itsessään on toki aika simppeli, neljällä jaollinen kuvio, jonka oppii muistamaan aika nopeasti ulkoa.

Vetskarin korjaus ilman ratkojaa

Vetoketjun korjaus menee varmaankin sinne aika lailla ärsyttävimpien ompeluhommien kärkipäähän. Siksipä olenkin koko pitkän talven kerännyt motivaatiota pojan kevättakin vetoketjun korjaukseen. Harvinaista kyllä takki on muilta osin kaikin puolin vielä siistissä kunnossa, mutta se alaosan pieni metalliosa, johon vetoketju tulisi pujottaa, lähti irti. Ensin ajattelin vaihtavani vain sen metalliosan, mutta sellaistahan ei mistään saanut. Ajatus saumojen ratkomisesta ja uuden vetoketjun ujuttamisesta kangaskerrosten väliin ei napannut, ei sitten yhtään. Ajatus takin viemisestä korjattavaksi ei sekään napannut, sillä muistaakseni koko takin arvo ei ostessakaan ollut mikään järin korkea. Päätin siis tehdä korjausompelun itse. Omalla tavallani. Mutkat suoriksi -metodilla ilman ratkojaa.

Paikallisesta kangaskaupasta ei löytynyt mustaa vetoketjua sopivan mittaisena. Koska projektissa mentäisiin muiltakin osin hiukan sinne päin, päätin ottaa tummanharmaan vetoketjun. Olihan takin logo ja vuorikin harmaa. En siis käyttänyt tässä korjausprojektissa ratkojaa ollenkaan. Jätin vanhan vetoketjun paikoilleen ikään kuin "tahalliseksi" tehosteeksi. Leikkasin vanhasta vetoketjusta vain pois lukko-osan ja sen rispaantuneen  alareunan (josta siis metalliosa oli irronnut). Uusi vetoketju on ommeltu tuon vanhan vetoketjun taakse limittäin. Tikkaus kulkee aivan vanhan hammastuksen reunaa pitkin. Sisäpuolelta tikkasin vielä toisen tikkauksen läheltä vetoketjun ulkoreunaa, jotta se ei jää häiritsevästi lerpattamaan. Onhan tuo visuaalisesti toki sisäpuolelta vähän sinne päin, varsinkin kun sattuu olemaan vielä harmaa tuo uusi vetoketju, mutta olkoon.

Edestä päin menetelmä näyttää yllättävänkin hyvältä. Uusi lukko rullaa aivan sujuvasti tuossa vaikka vanhan vetoketjun hammastus kulkeekin tehosteena tuossa reunoilla.

Tein itse ja säästin -Ennen muuta aikaa, hermoja ja voimasanoja. Eikä tuo viritelmä nyt niin pahalta näytä. Varsinkin kun vetoketjun edessä on vielä tuollainen läppä, jonka taakse vetskari jää käytännössä piiloon.