Hämähäkinseittitoppi

 Naamiaisasujen tekeminen on hauskaa puuhaa. Tänä syksynä heräsin kylläkin tosi myöhään koko naamiaisasuajatukseen. Ajattelin ensin, että hyödynnämme edellisten vuosien naamiaisasuja, mutta sitten satuinkin selailemaan omaa Pinterestiäni, jonne olin joskus tallentanut ohjeen hämähäkiseittitopista. 

Vaikka tyttäreni järjestämiin halloweenjuhliin oli enää muutama päivä aikaa ja kaikki valmistelut, siivouksesta puhumattakaan olivat vielä aivan levällään, päätin silti alkaa virkkaamaan hämähäkinseittitoppia. Illalla tottakai, jolloin lankakauppojen valikoimakin on rajallinen. Suuntasin ensimmäisenä Rustaan, sillä muistelin siellä nähneeni suht huokeaan hintaan puuvillalankoja. Oikeassa olin. Tai oikeastaan oli puuvillan ja akryylin sekoitusta. Normaalisti kiertäisin kaukaa akryylisekoitteet, mutta tällaiseen projektiin varmaan ihan passeli. 50 gramman kerä maksoi alle pari euroa. Otin varmuuden vuoksi neljä, joista viimeinen jäi kokonaan korkkaamatta.

Puuvilla-akryylisekoitelanka Coco pääsi jopa yllättämään ominaisuuksillaan. Lankaa oli miellyttävä virkata, eikä tuntuma ollut ollenkaan niin "muovinen", mitä etukäteen ajattlin. Verkko ei myöskään ole sähköinen, mitä pelkäsin. Puuvilla näköjään tasapainottaa aika hyvin tuota akryyliä. Toppi valmistui parissa illassa ja on virkattu nron 3,5 koukulla.

Sivusilmällä vilkuilin tuota Urbaki Crochet -sivustolta löytyvää tutorialvideota, mutta tavoilleni uskollisena aloin jossain kohtaa jälleen soveltaa omiani. Verkon ensimmäiset kerrokset virkkasin kuten ohjeessa: pylväitä ja ketjusilmukoita, siten, että jokaisella kierroksella pylväiden väliin lisätään kaksi ketjusilmukkaa enemmän kuin edellisellä kierroksella. Viiden kerroksen jälkeen verkon suurentuessa päätin tehdä tuplapylväitä ja lisäsin nyt tuplapylväiden väliin jäävää ketjusilmukkojen määrää jokaisella kierroksella aina kolmella. Hihat sovelsin ihan omalla perstuntumalla.

Virkkasin toppia lähtökohtaisesti tyttärelleni halloweenasuksi ja mallailin hihojen ja hartialeveyden mitat tyttären mukaan. Varsinainen topin kokoon kursiminen ajoittui kuitenkin viimeiseen iltaan ennen naamiaisia ja jäi niin myöhäiseksi, että tyttäreni oli jo nukkumassa. Koska toppi tuntui rakenteensa vuoksi varsin joustavalta ja väljältä, päätin kokeilla kokoon kursittua toppia itseni päälle. Mahtui. Siinä missä toppi oli tyttärelleni 3/4-hihainen, oli se toki minulle lyhythihainen, mutta toimi sellaisenakin varsin mainiosti.

Päätin aamulla töihin lähtiessä yllättää oppilaani sujauttamalla hämähäkinseittitopin itseni päälle. Tiedossa oli nimittäin hämähäkkiaiheista puuhaa. Viimeistelin hämppylookin pään päälle kootulla nutturalla, johon lisäsin piipunkrassista jalat ja muoviset koristesilmät. 

Asukokonaisuuden olisi kruunannut hämähäkki- tai hämähäkinseittikorvikset. Ehkä täytyy ensi vuodeksi vielä sellaiset värkätä.

Käärijä-hihat

Koulun perinteisiin vappunaamiaisiin haluttiin ylläripylläri Käärijä-hihat. Piti alunperin tehdä hihat Kaksosflikkojen Käärijä-neuleen ohjeella. Metsästin ympäri kaupunkia sopivan vihreää lankaa, joskin huonolla menestyksellä. Lähimmäksi päästiin perus Seiskaveikan limen sävyllä. Nähtävästi ilmeisen moni oli tullut samaan johtopäätökseen, sillä kyseinen sävy oli lähes joka marketissa loppu tai juuri loppumaisillaan. Onnistuin kuitenkin haalimaan kolme kerää ja laitoin Käärijä-neuleen puikoille, vaikkei sävy täysin oikea ollutkaan.

Ehdin saada toisen hihan valmiiksi, ja toinen ei todennäköisesti koskaan valmistukaan. Tiistaina teloin liikuntatuntia pitäessä sormeni. Totesin heti tuolloin, etteivät Käärijä-hihat ainakaan neulomalla perjantaiksi valmistuisi. Ajoin töistä suoraan kangaskauppaan metsästämään sopivan sävyistä vihreää kangasta. Josko tilanteen ehtisi pelastaa vielä vaihtamalla suunnitelmaa. Pettymys olisi suuri, elleivät luvatut hihat määräaikaan mennessä valmistuisikaan. 

Kaavojahan ei taaskaan ollut, mutta päätin lähteä soveltamaan ja katsoa mitä eteen tulee. Kopioin hihat perusraglanhihaisen paidan kaavoista. Merkkasin hihan kaavaan poikkiviivoin kohdat "makkaroille", jonka jälkeen leikkasin hihakaavan pituussuunnassa kolmeen osaan. Kangasta leikellessä "lihotin" suikaleita muhkulakohdissa ja lopulta saumuroin suikaleet yhteen. Kapeisiin kohtiin ompelin vielä siksakilla kiristävät kuminauhat. Näin jälkeenpäin ajatellen likipitäen samaan lopputulokseen, mutta paljon helpommalla, olisi varmaan päässyt pelkillä extraleveillä hihoilla ja kuminauhaoperaatiolla. 

Ja koska koko projekti eteni enemmän Teen ensin ja ajattelen sitten -strategialla, surautin hihat pääntierinkulaan kiinni ja totesin, että takaosahan näytti aivan köpöltä pelkkien hihojen kanssa. Piirtelin vielä raglapaidan selkäosan yläosan kaavan ja ratkoin rinkulan sekä hihojen takaosien sivupäärmäykset auki, jotta sain lisättyä taakse pienen selkäkappaleen. Joka sekin jäi turhan leveäksi, mutta sormipuolena en jaksanut naamiaisasun takia enempää ratkoa. Käyttäjälle kelpasi tämäkin versio.

Keskiviikkona kävin työterveydessä. Murtunuthan sormi oli. Jänne repäissyt nivelestä palan irti ja lähete käsikirurgille. Irtopala kuitenkin onneksi suht hyvässä asennossa, eikä leikkausta tarvittu, mutta lastan kanssa täytyisi tulla toimeen seuraavat kuusi viikkoa. Ainakin. 😤 Tarkoittaa, että ainakaan kuuteen viikkoon ei tarvitse kutimia esiin kaivaa, eikä tuo murtunut sormi ompeluakaan nyt varsinaisesti helpottanut. Paikoin viimeistelyjälki melkoista sutta ja sekundaa. Päätin kiikuttaa saumurinikin huoltoon. Ei siksi ettäkö rikki olisi, mutta lähinnä, ettei mieleen tulisi enää lisää hullutuksia. Nytpä tuo ainakin joutaisi olemaan perushuollossa.

Käsikirurgireissullani yritin metsästää kaulukseen niittejä tai rekvisiittaa Porista, Rauman valikoimista kun sopivia ei tullut vastaan. Eikä tullut Poristakaan, ei Nappi ja nauhasta, Taitavasta eikä Eurokankaastakaan. Päädyin ompelemaan mustasta huovasta pienet tötteröt, jotka kiinnitin käsin muutamalla pistolla kiinni kaulukseen.

Viimeistelyjäljen ja työvaiheiden suunnittelun osalta ei ehkä mestarillisin tekeleeni, mutta tällä kertaa näin. Sentään valmista tuli määräaikaan mennessä ja käyttäjä oli asuunsa tyytyväinen. Nyt olisi sitten yksi purkua odottava limenvihreä hiha ja kolme kerällistä ärtsynvihreää lankaa odottamassa, että käsi jossain vaiheessa kuntoutuisi taas neulomiskuntoon. Mitä ihmettä niistäkin sitten tekee? Kesäkuuhun mennessä koko Käärijä-hypetyskin lienee jo laskusuunnassa.

Hermionen takki

 

Naamiaisasuompelut saivat syyslomalla jatkoa. Lasteni koulussa on tulossa halloween-naamiaiset ja pitkällisen pohdinnan jälkeen tyttäreni ilmoitti haluavansa pukeutua Hermioneksi. Kravatti saataisiin lainattua isin juhlatamineista, kauluspaita ja slipoveri velipojan pieneksi jääneistä tamineista, mutta pitkä musta hupullinen takki tarvittaisiin. 

Uusimman Suuri Käsityö -lehden (10/2022) Blossoming Flower -takki puhutteli heti lehden ensimmäisellä selailukerralla. Päätin, että kokeilisin kyseisellä Jujunan kaavalla ensimmäistä ulkovaateompeluani ja surauttaisin sillä vielä kevättakin tyttärelle. Lehti oli luokitellut takin vaikeusasteeltaan kahden tähden projektiksi eli helpohkoksi, mutta koska takkien tai ylipäätään joustamattomien materiaalien ompeleminen ei suoranaisesti kuulu mukavuusalueelleni, eivät kaikki ohjeen työvaiheet auenneet minulle kristallinkirkkaina aivan ensisilmäilyllä. Päätin siis kokeilla "työ tekijäänsä opettaa" -metodia ja testasin takkikaavan toimivuutta naamiaisasun halpoihin kankaisiin (= vuorikangas 3 €/m). 

Pienellä modauksella peruskaavan sai näppärästi muunnettua Hermionen takiksi soveltuvaksi. Pidensin helmaa mutulla (käytännössä sen verran, mitä kaavapaperin leveydessä oli tilaa jatkaa helmalle pituutta) ja koska hihansuihin ei tässä takkimallissa tulisi resoreita, pidensin ja levensin myös hihojen mallia. Hihansuille ompelin leveähköt alavarat. Taskut ja vetoketjun jätin tästä naamiaisasusta suosiolla pois.

Kaava oli tosi kiva. mitat täsmällisiä ja saumojen kohdistukset osuivat kohdilleen, vaikkei materiaali antanutkaan piiruakaan joustovaraa (tai ehkä juuri siksi). Aluksi hieman hännetäviltä tuntuvat ohjeistukset alavarojen kiinnityksiin liittyvistä työvaiheista loksahtelivat lopulta työn edetessä aivan loogisesti kohdilleen. Takista tuli tosi kiva. Eniten hämmästyin, etten projektin aikana menettänyt kertaakaan hermojani edes materiaalin suhteen. Takkiprojekti jopa hälvensi hienoista joustamattomien materiaalien ompelukammoani.

Olin jo selailemassa netistä rinnuksiin sopivaa Rohkelikko-kangasmerkkiä, kun paikalle saapui tyttäreni. Hän halusi itse piirtää Rohkelikko-merkin pahville. Näin tehtiin, ja siitä tuli hieno. Valmiin kangasmerkin tilaamisen sijaan päädyimme siis kokonaan D.I.Y-versioon ja takin käyttäjän oma kädenjälkikin pääsi projektissa hienosti esiin. Liimasin Rohkelikko-merkin paksuhkolle taustakankaalle, jonka ompelin muutamalla pistolla takkiin kiinni. Pesunkestävähän tuo pahvinen merkki ei ole, mutta parilla nipsaisulla sen saa takista irti, mikäli takkia nyt joskus haluaa käyttää vaikkapa jonkin muun rooliasun kaverina.

Jätin takista vetoketjun pois, mutta pohdin vielä jaksaisinko turailla takkiin vielä yhden napin, jotta sen saisi edestä edes vähän kiinni.

Belle-kostyymi

Syysloman alkamisen ja tällä viikolla vietetyn Sadun päivän kunniaksi järjestimme koulussa jälleen satuteemaiset naamiaiset. Viime kerralla ompelin Lumikki-asun, mutta nyt halusin jotain uutta. Tummatukkaisia pitkähiuksisia hahmoja pohtiessa mieleen tuli Belle. 90-luvun alussa pikkusiskoni taisi kuluttaa melkein puhki Kaunotar ja hirviö -VHS-kasettimme. Itsekin olen tuon Disney-animaation siis useaan otteeseen nähnyt. 

Valmiita kaavoja ei tietenkään taaskaan ollut, vaan projekti lähti käyntiin tutkimalla Googlen kuvahaulla ideoita erilaisista Belle-asuista. Tämän jälkeen suuntasin kangaskauppaan hypistelemään kankaita. Päädyin keltaiseen loimusamettiin, samaa materiaalia käytin aikoinaan tuossa Lumikki-asussakin. Saumurin kanssa materiaali oli suht mutkatonta työstää ja joustavuutensa ansiosta kaavoituksen mittojen suhteen ei ollut niin justiinsa. Mutulla ilman valmiita kaavoja ommellessa tuo kankaan joustavuus oli ehdottomasti plussaa. Kangaspariksi valikoitui kevyt organza, jolla tavoittelin volyymiä helman leveyteen. 

Loimusametti oli melko edullista ja toimi tähän tarkoitukseen mainiosti, sillä kankaan jämistä sai vielä surautettua joustavat käsineet. Haittapuolena tuossa tosin oli kankaasta leikatessa ja saumuroidessa irtoava höttö. Keltaista mikromuovia tuntui tämän ompeluprojektin aikana leijailevan kaikkialla. Eli sinällään mikään kovin ekologinen asuhan tämä ei ollut. Varsinkin kun ottaa huomioon, että rooliasulle tuskin kovin montaa käyttökertaa lopulta tulee kertymään. Mutta ehdottomasti hauska ompeluprojekti. Varsin terapeuttista ommella fiilispohjalta ilman sen tarkempaa ohjenuoraa. Täysin virheetönhän tämäkään projekti ei ole, mutta toisaalta rooliasu on aika paljon armollisempi ommeltava kuin vaikkapa juhlamekko, jossa vaatisin itseltäni tietyissä asioissa varmasti tarkempaa viimeistelyjälkeä.

Ompelin aikoinaan Lumikki-asun yhtenäisenä ja huomasin tuolloin, että helmaan oli tuolloin vaikea saada riittävästi volyymiä. Leikkasin Lumikki-asun yläosan niin ikään vähän kiilamaiseen muotoonsa edestä, mutta suoraan yläosaan kiinni ommeltu helma painoi sen verran, että käytännössä tuo kiilamainen muoto yläosasta katosi. Niinpä päätin ommella Bellen asun kaksiosaisena. Yläosan toppiin käytin suuntaa antavana mitta-apuna PaaPiin Klaran yläosaa, sillä tiesin sen jo entuudestaan yläosastaan hyvin istuvaksi malliksi. Helma on ommeltu kahdesta metrin korkuisesta täysleveästä loimusamettisuorakaiteesta. Ompelin vastaavanlaisen helmaosan myös organzasta (joskin vähän korkeampana, sillä kangasta kului noihin helman poimutuksiin). Saumuroin loimusametin ja organzan yläreunoistaan yhteen ja tein reunaan kääntämällä kuminauhakujan. Kangasta on leveytensä puolesta sen verran reilusti, että kuminauhan pujottamisen jälkeen hameeseen tulee kivasti volyymiä. Yläkerroksen poimutuksien myötä volyymiä tuli entistä enemmän, enkä ryhtynyt enää omepelemaan erillistä vannehametta hameen alle.

Yläosan organzareunus on irrallinen. Käytännössä saumuroin vain suorakaiteenmuotoisen palan leveyssuunnassa putkiloksi, jonka päät solmin edestä yhteen. Lopuksi muotoilin putkilon päät nätisti solmukkeen sisään piiloon. Helman organzapoimut on käsin ommeltu.

Kun yhden rooliasun saa valmiiksi, on uusi tilaus jo odottamassa, sillä myös lasteni koulussa on lähiaikoina tulossa halloween-naamiaiset. Uusi naamiaisasu on siis jo tilauksessa.

Prinsessa Tähkäpään asu

Joskus täydellinen floppi johtaakin palkitsevaan onnistumiseen. Tyttäreni esiintyi alkukuusta musiikkiopiston viulukonsertissa. Konserttia varten halusin ommella mekon. Jokin suunnitteluvaiheessa/kangasvalinnassa/mallin valinnassa kuitenkin vinksahti tuolloin pahasti pieleen. Mekosta tuli mummolan yöpaita, joka sai aika nopeasti purkutuomion. Kangasta tuli kuitenkin ostettua aika reilusti, tai oikeastaan ostovaiheessa huomatun reiän vuoksi sitä tuli minulle hyvityksenä reilusti enemmän kuin olin ollut mekkoa varten alunperin ostamassa.

Yöpaitamaisesta mekosta puretut hihat päätyivät sellaisenaan mutulla kaavoitettuun puseroon. Siitä tuli kiva ja käyttäjälleen mieluinen. Tyttäreni alkoi heti myös mallailla purettua helmaosaa ja kertoi haluavansa siitä prinsessaleikkejä varten hameen. Kankaan väri huuteli voimakkaasti Rapunzelia. Hmmm... Miksipä ei, olihan koulun vappunaamiaisetkin kohta tuloillaan.

Googlen kuvahaulla tutkiskelin Tähkäpään mekon linjoja. Sitten marssin kangaskauppaan hypistelemään ja etsimään asuun sopivia tilpehöörejä. Violetti organza kertoi haluavansa puhvihihoiksi sekä tuomaan helmaan lisää volyymiä. Kullanhohtoinen nyöri valikoitui miehustan nyöritykseen. Omista varastoista löytyi lisäksi Lumikin mekosta yli jäänyttä kultaista koristenauhaa, jolla päädyin lopulta kanttaamaan pääntien reunat.

Valmista kaavaa mekkoon ei tietenkään ollut, joten kaavoitus tapahtui vahvasti fiilispohjalta. Toisaalta lasten rooliasujen kaavoittaminen on sikäli jotenkin armollista puuhaa, ettei jokaisen yksityiskohdan viimeistely olisi välttämättä niin justiinsa. Luotin siihen, että työ tekijäänsä neuvoo, kun tekee vaan. Ja neuvoikin. 

Lumikki-mekosta viisastuneena tiesin, että tuollaisen kolmiomaisen linjan tekeminen miehustan ja helman rajalle olisi kokomekossa haastavaa, sillä helman paino ainakin Lumikin mekossa veti miehustan kangasta niin, että kiilamainen muoto (leikkauksesta huolimatta) loisti valmiissa mekossa poissaolollaan. Niinpä päätin tehdä mekon kaksiosaisena. Toisaalta tämä ratkaisu helpotti myöskin tuota organzahörhelön kiinnitystä vyötärölle. Organzahörhön reunojen viimeistelyä varten tulin käyttäneeksi myös kohta 20 vuotta täysin jouten ollutta rullapäärmepaininjalkaa. Alusta asti sellainen on ompelukoneen tarvikeboksissa lojunut, mutta koskaan aikasemmin en ole moista tarvinnut, tai ehkä olisin tarvinnut, mutta jostain syystä en ole älynnyt ottaa käyttöön. Rehellisyyden nimissä todettakoon, ettei rullapäärmäysjälki näin ensimmäisellä kerralla ole kaikin paikoin täysin tasaisen priimaa, mutta riittävän hyvää tähän projektiin.

Miehustan mittasuhteisiin käytin osviittana aiemmin ompelemani jumppatopin pohjaa. Jälkikäteen tarkasteltuna se voisi olla hivenen lyhyempikin, koska jää nyt vähän rypylle. Olkoon. Etukappaleeseen mallailin hieman ylöspäin levenevän kiilan. Nyörien satiininauhaiset pujotuslenkit on ommeltu tuon kiilan saumojen väliin. Eniten päänvaivaa koko asussa tuotti tuo kolmiomainen miehustan alareuna. Varmaan tuollaisen rakenteen toteuttamiseen on olemassa jokin älyttömän kätevä kikkakutonen, mutta jostain syystä päähäni ei nyt säteillyt mitään kovin näppärää ja yksinkertaista kikkaa. Lopputulos kuitenkin näyttää kutakuinkin siltä miltä pitääkin, vaikka toteutuksen olenkin tehnyt todennäköisesti jotenkin tosi monimutkaisesti kikkaillen.

Puhvihihoihin muistelin myöskin osviittaa Lumikin mekosta. Piirtelin hihan muodon vapaalla kädellä yrittäen arvioida mittasuhteita. Yllätyin itsekin, miten hyvin ne lopulta asettuivat. Hihat on tasaisesti laskostettu olkapäiltä ja hihansuiden päärmeeseen ujutin kuminauhan rypyttämään hihansuut oikeanlevyisiksi. 

Viimeinen päänvaiva oli Tähkäpään letin askarteleminen. Päädyin melko simppeliin ratkaisuun, jossa solmeilin ponnaririnkulaan pitkiä langanpätkiä. Novitan Huopanen tuntui toimivan tässä aika kivasti. Yläkuvassa tuo on nyt säilytystä varten taas letitetty palmikoksi, mutta itse letin kiinnitys toimii niin, että letti on ensin avattava kokonaan auki. Hiukset sidotaan rinkulalla ponnarille ja aletaan letittää lankoja omien hiusten lomassa palmikolle. Hiusten loputtua lettiä jatketaan pelkillä langoilla. Vaatii hieman aikaa ja viitseliäisyyttä, mutta eipähän ainakaan jatkoletti pääse tipahtamaan.

Tämä projekti oli kyllä itsellekin äärimmäisen palkitseva. Lopputuoksesta tuli hienompi kuin uskalsin itse edes toivoakaan. Purkuun joutunut hukkapala päätyi uuteen käyttötarkoitukseen (nooo... joutui tähän ostamaan vähän lisäkangastakin) ja sai ratkoa monta eteen tulevaa pähkinää, kun valmista ohjetta tai kaavaa ei ollut.

Robin Hoodin asu

 

Koulun naamiaisissa on kirjallisuusteema ja pikkusisko sai jo halloween-asuksi Pahattaren puvun,  isoveljelle ompelin Robin Hoodin kostyymin. Ei ehkä mikään kovin kammottava halloween-asu, mutta tarvitseeko lasten naamiaisissa aina niin karmivia asuja ollakaan.

Kävimme poikani kanssa yhdessä valitsemassa kankaat asuun. Paitaan ostimme vihreää collaria, viittaan, nuolikotelon päällystämiseen ja hihansuihin löysimme hieman nahkajäljitelmänomaista lycraa. Housuiksi kelpasivat (ja vieläpä mahtuivat!) jo pari vuotta sitten omplemani joustofroteehousut.

Paidan pohjana käytin modattuna Ottobren (1/2019) See You Soonin hupparikaavaa. Jätin paidasta hupun ja helmaresorin pois. Samalla myös pidensin helmaa ja leikkelin siihen nuo robinhoodimaiset lovet. Periaatteessa paita on naamiaisten jälkeen modattavissa tavalliseksi See You Soon -huppariksi. Tai värinsä puolesta miksipä ei tuunaamalla vaikkapa överiksi joulupaidaksi. 😆 

Hupulliseen viittaankaan ei yllättäin löytynyt valmista kaavaa, joten päätin modata sellaisen itse. Osviittana käytin kauan sitten Lidlistä vappuasuksi ostettua sammakkoviittaa. Sattumalta See You Soon -hupparin huppuosa sopi aivan täydellisesti Lidlin viitan kanssa yhteen.

Joitakin vuosia sitten ostimme pojallemme Krakovasta puisen jousipyssyn, nuolia siihen tosin on tallella enää yksi ja nuolikotelokin on hukkunut jonnekin ajan saatossa. Toisaalta kouluun tuskin saa ottaa jousipyssyä ja nuolia, mutta koska Robin Hoodin asuun aika oleelliseksi rekvisiitaksi kuuluvat nimen omaan jousipyssy ja nuolet, tuunasimme mieheni kanssa feikkinuolet ja siihen kotelon.

"Nuolet" ovet n. 25 cm pituisia pajutikkuja, joihin kuumaliimasin halkaistuja sulkia (Jep, näit ja luit aivan oikein. Kyllä, toiset halkovat hiuksia, minä sulkia. 😂). Ja jotta ei tulisi mieleen kokeilla, miten nuo lyhyet tikut saisi jousipyssyllä singottua, kuumaliimasin nuo "nuolet" vielä varmuuden vuoksi kiinni puukiekkoon. Tuo puukiekko toimii myös oleellisena nuolikotelon päällisen kiinnitysosana. Päällipussi ikään kuin tulpataan tuolla kiekolla kiinni putkeen. 

Ajankäytöllisestihän tässä projektissa ei ollut taaskaan järjen häivääkään, mutta näiden rooliasujen väkertäminen on kyllä älyttömän kivaa puuhaa. Eikä taatusti tule naamiaisissa toista samanlaista pukua vastaan. Naamiaisasuihin ostettujen kankaiden jämäpaloista syntyi lisäksi syysloman sateisina päivinä kahdet legginsit ja barbeille syysmallisto vol 2. Että eivät menneet hukkaan nekään sadepäivät tai jämäpalat. Jämäkangasprojekteista postausta tuonnempana, kunhan saan ensin kuvattua ne.

Kohti halloweenia

 Kun syyslomalla riittää sadepäiviä ja reissaamisetkin ovat vallitsevan tilanteen vuoksi aika vähissä, sitä keksii itselleen kaikenlaista enemmän tai vähemmän hyödyllistä askaretta. Ompelukone ja saumuri ovat parkkeeranneet jo useaksi päiväksi ruokailuhuoneen pöydälle. Lumikki-puvun ompelu oli sen verran hauskaa puuhaa, että satuteema jäi vähän päälle. Lapsilla on ensi viikolla koulussa halloween-naamiaiset, teemana heillä on kirjallisuus eli naamiaishahmojen toivottiin olevan jollain tapaa kirjoista tai tarinoista tuttuja. Satujen pahishahmoja pohtiessa mieleen tuli Pahatar, lila kun sattuu olemaan tyttäreni lempiväri. Sarvettomana puku olisi tosin käynyt vaikkapa Lumikin ilkeäksi äitipuoleksikin.

Isoimman haasteen puvun ompeluun toi juurikin tuo päähine -ja ne sarvet. Ryhtyessäni tekemään päähinettä, minulla oli jonkinlainen löyhä visio siitä, miten sarvet kannattaisi tehdä ja kiinnittää. Matkan varrella tuo löyhä visio kylläkin muutti muotoaan ja päädyin tekemään päähineen eri tavalla kuin alkuperäisvisiossani. Jälkiviisaana todettakoon, että se alkuperäinen suunnitelma olisi ollut nopeampi ja järkevämpi tapa, mutta... no, valmista tuli näinkin.

Piirtelin paperille sarven kaavan ja leikkelin sarvet jämäkästä lycran jämäpalasta. Sarvi on ommeltu kahdesta kiemurapalasesta. Lumikin olkatoppaukset päätyivät tällä kertaa sarvien täytteeksi. Täytön jälkeen saumuroin alasauman umpeen. Päähineen pohjana käytin tavallista pipokaavaa, jonka vain venytin alaosastaan pitkälle kaulaan asti ulottuvaksi. Alkuperäisvisiossani järkeilin kiinnittäväni sarvet käsin ommellen huppuun. Sitten tuli ei niin kuningasajatus ja järkeilinkin, että istutan nuo sarvet pipon (tai siis hupun) lakisaumoihin. Optimistisesti kuvittelin sarvien pysyvän jämäkän täytön ansiosta pystyssä ja säästäisin aikaa, kun sarvet saisi surautettua suoraa saumurilla kiinni. No sarvet eivät pysyneet pystyssä ja käytännössä ompelin vielä käsin nuo sarvet saumuroinnin jälkeen haluamaani asentoon. Sarvien lakisaumaan upotus oli siis oikeastaan täysin turha työvaihe, joka ennemmin hankaloitti kuin nopeutti päähineen valmistumista. Huppu itsessään on ommeltu samaisesta jämäkästä lycrasta. Koska lycra ei purkannu eikä juurikaan reunoilta rullaannu, leikkelin vain summanmutikalla tuon kasvo-osan pois. Aukon reunoja ei ole sen kummemmin huoliteltu, näyttää pitävän muotonsa yllättävänkin hyvin. 

Itse mekon yläosan kaavana on erittäin löyhästi käytetty Ottobren Happy Rainy Dayta (OB 4/17), tosin pari kokoa normaalia pienemmässä koossa, sillä mekon musta lycra (?) on hyvinkin joustavaa ja halusin yläosasta melko tyköistuvan. Viitta, mekon alaosa, kaulus, trumpettihihat ja sulkakoristukset ovat omasta päästä sovellettuja. Oikeastaan tällaisen rooliasun ompelemisen suola on juurikin siinä, että asusta ei ole pakko tulla täysin salonkikelpoista, vaan käyttötarkoituksesta johtuen siihen sallii tulevan vaikka pieniä mokiakin. Kun antaa virheille tilaa, voi paljon rohkeammin kokeilla erilaisia vedetään hatusta ratkaisuja toivoen, että työ tekijäänsä opettaa. Ja yleensä opettaakin. 

Kun ei projektia aloittaessakaan ole ihan selkeää visiota siitä, millainen lopputuloksen tulisi olla, suunnitelma muotoutuu matkan varrella. Välillä ideoita tosin putkahti vähän jälkijunassa ja niiden toteutukseen tarvittiin ratkojaa. Alunperin tein mekkoon pelkistetymmät trumpettihihat lilasta kankaasta. Leikkuurippeistä syntyi kuitenkin idea. Kumpikaan kankaista ei tuntunut rispaavan eikä rullaavan, vaan pitäytyivät aika lailla siinä muodossaan mihin sen leikkasi. Ryhdyin leikkelemään sulkamaisia suikeroita, joita halusin kiinnittää trumpettihihojen tyvelle. Tai ihan ensimmäinen ajatus oli kiinnittää hapsut käsivarsilta kohti kainaloita ikään kuin luomaan siipimäistä vaikutelmaa, mutta sitten syntyi epäilys, että käsien ollessa alhaalla hapsut saattaisivat näyttää typeriltä. Ratkoin siis jo kertaalleen ommellut trumpettihihojen saumat ja istutin sulat mustan ja lilan kankaan saumaan. Lisäilin hapsuja myös pääntielle etuosaan.

Helmaan on ommeltu vuoroin suorakaiteen mallisia mustia suikaleita ja kiilamaisia liloja suikaleita. Päähineen olisi varmasti voinut ommella pääntielle hupuksikin, mutta jätin sen irralliseksi, jolloin mekkoa pystyy tarvittaessa käyttämään muuhunkin kuin Pahattaren rooliin.

Myös viitta on erillinen. Sen kiinnitys ei ehkä ole se optimaalisin. En oikein osannut päättää mikä olisi paras tapa kiinnitykselle, jotta tuon kauluksen saisi parhaiten asettumaan pystyasentoon, joten päädyin mahdollisesti pysyvään tilapäisratkaisuun, jossa viitta on vain solmittu olalle. Viitan kaulukseen en ole täysin tyytyväinen. Sisällä oleva kovikekangas on hitusen liian löperöä ja kaulus tuppaa laskeutumaan sivuille, mutta kauluksen saumaa en jaksanut enää ratkoa vaihtaakseni sen sisään jämäkämmän kovikekankaan. Menköön nyt näin.

Lumikki-asu

Sadun nimipäivänä 18.10 vietetään valtakunnallista satupäivää, koska päivä sattuu olemaan sunnuntai ja syyslomamme pyörähti juuri käyntiin, koulussamme otettiin varaslähtö ja vietimme satupäivää jo eilen. Oppilaiden yllätykseksi koko henkilökunta pukeutui perjantaina satuhahmoiksi. Minulle itsestään selvä hahmo oli Lumikki. Jo lapsena Lumikki oli prinsessahahmoista suosikkini. Hiusten värillä saattanee olla jotain yhteyttä tähän asiaan... Ehkä oli helpompi samaistua Lumikkiin kuin vaikkapa vaaleakutrisiksi kuvattuihin Tuhkimoon tai Ruususeen.

Puuttui vain se Lumikin asu. Olisihan sellaisen saanut tosin netistä tilattua. Googlaus tuotti tulokseksi jos jonkinlaista Lumikki-kostyymiä -Osassa vähän enemmän kangasta, osassa hyvinkin niukalti. Mutta jotenkin tuon valmiin rooliasun tilaaminen ei tullut kuuloonkaan. Tein ekskursion JättiRättiin siinä toivossa, että löydän asuun sopivat kankaat. Ja löytyihän niitä. Lieneekö tuo nyt sitten jotakin loimusamettia tai vastaavaa. Jotakin keinokuituhirvitystä, josta leikatessa lähti älytön määrä mikromuovihuitua. Maapalloa ei taidettu pelastaa tällä projektilla, mutta ainakin kankaan metrihinta oli kohdillaan. Yhden päivän rooliasua varten, kun ei ihan hirvittävän isoa rahallista panostusta ollut järkeä laittaa. Tuolle pinolle kankaineen, lankoineen ja koristenauhoineen tuli hintaa alle 15 euroa. Ei paha.

Pukuun ei ollut kaavaa, joten aika vahvasti soveltaen lähdettiin liikkeelle. Tiesin PaaPiin Klara-mekon yläosan entuudestaan hyvin istuvaksi ja niinpä leikkelin mekon yläosan Klaran kaavaa mukaillen. Klaran hihojen kaavat (lyhennettyinä) leikkasin pystysuunnassa neljään osaan, lisäilin suikeroihin vielä melko reilulla kädellä sivuille saumavaroja. Jokaisen sinisen hihapalasen väliin ompelin punaisesta kankaasta n. 10 cm leveän kaistaleen, jonka sitten ompeluvaiheessa laskostin olkasaumaan. Nuo siniset välikaitaleetkin leikkasin tarkoituksella liian leveiksi, jotta sain volyymiä ja rypytystä hihoihin. Tuli yllättävänkin hyvä, ottaen huomioon, etten etukäteen ommellut mitään rypytyslankoja vaan pistelit hihat suoraan nuppareilla kiinni. Noihin punaisiin laskoksiin tein tosin ompelukoneella pienet aputikkaukset ennen hihan kiinnitystä. Oli jotenkin aika vapauttavaakin ommella tällaista rooliasua "Ei se ole nyt niin justiinsa" -mentaliteetilla. Hihansuihin saumuroin ikään kuin resorikaitaleenomaisesti siniset kaitaleet, jotta sain hihat pussitettua. Aluksi mietin kuminauhakujaa, mutta tuo kaitale tuntui lopulta paremmalta idealta.

Kankaiden ostovaiheessa en ollut ollenkaan vakuuttunut sen ommeltavuudesta. Vahva epäilys oli siitä, että projekti saattaisi koetella hermojani melkoisesti. Onneksi olin väärässä. Kangas oli yllättävänkin helppoa työstettävää ja niinpä rohkaistuin kokeilemaan mekkoon vielä kauluksen improvisoimista. Alunperin olin miettinyt yhdeksi vararatkaisuksi esim. erillistä kauluksellista viittaa, mikäli kauluksen kiinnitys mekkoon osoittautuisi minun taidoilleni liian haastavaksi. Leikkelin valkeasta joustamattomasta kiiltokankaasta (ei mitään hajua kankaan nimestä) tuollaiset kaarevat suikaleet. Suikaleiden sisään silitin hyvin stydistä kovikekankaasta tukipalan. Saumurilla siistin ja kiinnitin palasten avoimen reunan toisiinsa ja itse kaulus on pääntien huolittelun jälkeen ommeltu ompelukoneella pääntien sisäpuolelle. Kun kaulusta hieman taivuttaa, se asettuu aika kivasti pystyasentoon.

Tuosta kultaisesta koristenauhasta piti alunperin tulla yläosaan vyötäröltä pääntielle ulottuvat koristukset, mutta matkan varrella suunnitelma muuttui. Mekon yläosa on alunperin leikattu niin, että tuohon eteen muodostuisi sininen kiila tai kärki, mutta vyötärölle rypytetty kangasmäärä painaa sen verran, että joustavassa kankaassa se venyttää tuon kiilamaisen muodon lähes olemattomiin. Kultaisilla roikkuvilla koristenauhoilla sain edes jonkin verran muodostettua illuusiota siitä, että tuossa edessä olisi pieni kiila.

 

Puvun sovitusvaiheessa tyttäreni intoutui niin ikään stailaamaan itsensä kääpiöksi. Kääpiön varusteeksi haettiin froteinen löylymyssy ja Germit-sammakon viitta. Yhteiskuvassa Lumikki ja 7-vuotias kääpiö.