Kohti halloweenia

 Kun syyslomalla riittää sadepäiviä ja reissaamisetkin ovat vallitsevan tilanteen vuoksi aika vähissä, sitä keksii itselleen kaikenlaista enemmän tai vähemmän hyödyllistä askaretta. Ompelukone ja saumuri ovat parkkeeranneet jo useaksi päiväksi ruokailuhuoneen pöydälle. Lumikki-puvun ompelu oli sen verran hauskaa puuhaa, että satuteema jäi vähän päälle. Lapsilla on ensi viikolla koulussa halloween-naamiaiset, teemana heillä on kirjallisuus eli naamiaishahmojen toivottiin olevan jollain tapaa kirjoista tai tarinoista tuttuja. Satujen pahishahmoja pohtiessa mieleen tuli Pahatar, lila kun sattuu olemaan tyttäreni lempiväri. Sarvettomana puku olisi tosin käynyt vaikkapa Lumikin ilkeäksi äitipuoleksikin.

Isoimman haasteen puvun ompeluun toi juurikin tuo päähine -ja ne sarvet. Ryhtyessäni tekemään päähinettä, minulla oli jonkinlainen löyhä visio siitä, miten sarvet kannattaisi tehdä ja kiinnittää. Matkan varrella tuo löyhä visio kylläkin muutti muotoaan ja päädyin tekemään päähineen eri tavalla kuin alkuperäisvisiossani. Jälkiviisaana todettakoon, että se alkuperäinen suunnitelma olisi ollut nopeampi ja järkevämpi tapa, mutta... no, valmista tuli näinkin.

Piirtelin paperille sarven kaavan ja leikkelin sarvet jämäkästä lycran jämäpalasta. Sarvi on ommeltu kahdesta kiemurapalasesta. Lumikin olkatoppaukset päätyivät tällä kertaa sarvien täytteeksi. Täytön jälkeen saumuroin alasauman umpeen. Päähineen pohjana käytin tavallista pipokaavaa, jonka vain venytin alaosastaan pitkälle kaulaan asti ulottuvaksi. Alkuperäisvisiossani järkeilin kiinnittäväni sarvet käsin ommellen huppuun. Sitten tuli ei niin kuningasajatus ja järkeilinkin, että istutan nuo sarvet pipon (tai siis hupun) lakisaumoihin. Optimistisesti kuvittelin sarvien pysyvän jämäkän täytön ansiosta pystyssä ja säästäisin aikaa, kun sarvet saisi surautettua suoraa saumurilla kiinni. No sarvet eivät pysyneet pystyssä ja käytännössä ompelin vielä käsin nuo sarvet saumuroinnin jälkeen haluamaani asentoon. Sarvien lakisaumaan upotus oli siis oikeastaan täysin turha työvaihe, joka ennemmin hankaloitti kuin nopeutti päähineen valmistumista. Huppu itsessään on ommeltu samaisesta jämäkästä lycrasta. Koska lycra ei purkannu eikä juurikaan reunoilta rullaannu, leikkelin vain summanmutikalla tuon kasvo-osan pois. Aukon reunoja ei ole sen kummemmin huoliteltu, näyttää pitävän muotonsa yllättävänkin hyvin. 

Itse mekon yläosan kaavana on erittäin löyhästi käytetty Ottobren Happy Rainy Dayta (OB 4/17), tosin pari kokoa normaalia pienemmässä koossa, sillä mekon musta lycra (?) on hyvinkin joustavaa ja halusin yläosasta melko tyköistuvan. Viitta, mekon alaosa, kaulus, trumpettihihat ja sulkakoristukset ovat omasta päästä sovellettuja. Oikeastaan tällaisen rooliasun ompelemisen suola on juurikin siinä, että asusta ei ole pakko tulla täysin salonkikelpoista, vaan käyttötarkoituksesta johtuen siihen sallii tulevan vaikka pieniä mokiakin. Kun antaa virheille tilaa, voi paljon rohkeammin kokeilla erilaisia vedetään hatusta ratkaisuja toivoen, että työ tekijäänsä opettaa. Ja yleensä opettaakin. 

Kun ei projektia aloittaessakaan ole ihan selkeää visiota siitä, millainen lopputuloksen tulisi olla, suunnitelma muotoutuu matkan varrella. Välillä ideoita tosin putkahti vähän jälkijunassa ja niiden toteutukseen tarvittiin ratkojaa. Alunperin tein mekkoon pelkistetymmät trumpettihihat lilasta kankaasta. Leikkuurippeistä syntyi kuitenkin idea. Kumpikaan kankaista ei tuntunut rispaavan eikä rullaavan, vaan pitäytyivät aika lailla siinä muodossaan mihin sen leikkasi. Ryhdyin leikkelemään sulkamaisia suikeroita, joita halusin kiinnittää trumpettihihojen tyvelle. Tai ihan ensimmäinen ajatus oli kiinnittää hapsut käsivarsilta kohti kainaloita ikään kuin luomaan siipimäistä vaikutelmaa, mutta sitten syntyi epäilys, että käsien ollessa alhaalla hapsut saattaisivat näyttää typeriltä. Ratkoin siis jo kertaalleen ommellut trumpettihihojen saumat ja istutin sulat mustan ja lilan kankaan saumaan. Lisäilin hapsuja myös pääntielle etuosaan.

Helmaan on ommeltu vuoroin suorakaiteen mallisia mustia suikaleita ja kiilamaisia liloja suikaleita. Päähineen olisi varmasti voinut ommella pääntielle hupuksikin, mutta jätin sen irralliseksi, jolloin mekkoa pystyy tarvittaessa käyttämään muuhunkin kuin Pahattaren rooliin.

Myös viitta on erillinen. Sen kiinnitys ei ehkä ole se optimaalisin. En oikein osannut päättää mikä olisi paras tapa kiinnitykselle, jotta tuon kauluksen saisi parhaiten asettumaan pystyasentoon, joten päädyin mahdollisesti pysyvään tilapäisratkaisuun, jossa viitta on vain solmittu olalle. Viitan kaulukseen en ole täysin tyytyväinen. Sisällä oleva kovikekangas on hitusen liian löperöä ja kaulus tuppaa laskeutumaan sivuille, mutta kauluksen saumaa en jaksanut enää ratkoa vaihtaakseni sen sisään jämäkämmän kovikekankaan. Menköön nyt näin.