lauantai 4. marraskuuta 2023

Patenttineulepipo merinosta

 
Ostin syksyllä Nurjasta pari kerää mustaa Katian Arles Merino -lankaa. Halusin neuloa itselle sellaisen muhkean ja lämpimän pipon taitereunalla. Lähdin etsimään sopivaa mallia Dropsin sivuilta, tuolla kun voi selailla malleja lankaryhmittäin, jolloin pystyy rajaamaan paremmin oikeanlaiseen lankavahvuuteen. Löysin Wick-pipon ohjeen, joka vaikutti juuri sen tyyliseltä mitä hain. Paitsi etten sitten tykännytkään toteutustekniikasta. Wick-ohje on kirjoitettu patenttineuleelle tasona. Lopuksi pipo olisi siis pitänyt kursia takasaumastaan kasaan. En halunnut pipoon takasaumaa, halusin sen suljettuna neuleena.

Äkkiseltään en nyt löytänyt tälle lankavahvuudelle vastaavaa mallia suljettuna neuleena (vaikka epäilemättä sellaisia kyllä löytyy), joten palasin uudelleen silmäilemään Wickin silmukkamääriä. Päätin soveltaa mallin itse, mutta suljettuna patenttineuleena. Dropsin sivuilta kun löytyi selkeä tutorial patenttineuleelle myös suljettuna versiona.

Pipo valmistui vitosen puikoilla suht sukkelaan, joten kirjasin ohjeen ylös, josko sitä innostuisi vaikka pukin konttiin neulomaan enemmänkin merinopipoja. Ehtiipä tuollaisen neuloa vielä vaikka isänpäiväksikin. Jonkin aikaa sitten äkkäsin, että Puuilossa myydään Dropsin lankoja (valikoima ei tosin ole mikään järisyttävän suuri, mutta esim. merino- ja alpacalankoja löytyy muutamissa perusväreissä. Juurikin tuota Wickin ohjeessakin käytettyä Merino Extra Fine -lankaa löytyi Puuiolon valikoimista, joten ostin toiset pari kerää myös harmahtavaa pipolankaa.


Ohje (aikuisten koko). Patenttineule on hyvin joustavaa, joten uskoisin mukautuvan aika moneenkin päähän. Jos tykkää kireämmästä piposta, kannattaa luoda muutama silmukka vähemmän, kunhan silmukoita on alussa parillinen määrä.

Puikot nro 5, langan menekki n. 100 g (esim. Katian Arles Merino tai Dropsin Merino Extra Fine).

- Luo 66 silmukkaa.
- Yhdistä suljetuksi neuleeksi ja merkkaa silmukkamerkki kierroksen vaihtumiskohtaan. 
- Neulo suljettua patenttineuletta (ks. tutorialvideo) kunnes pipon korkeus on n. 26-27 cm.
- Kun olet edellisellä kierroksella neulonut oikeat silmukat ja nostanut nurjat, aloita kavennukset: Nosta oikeat silmukat (ilman langankiertoa), neulo nurin yhteen kaikki nurjat ja niiden edessä olevat langankierrot.
- Nosta seuraavalla kierroksella nurjat silmukat (ilman langankiertoa), neulo oikeat silmukat oikein.
- Neulo kahdella seuraavalla kierroksella kaikki silmukat oikein yhteen.
- Vedä lanka läpi lopuista silmukoista. Kiristä aukko umpeen.
- Päättele langat.

Tein molemmat pipot vitosen puikoilla 66 silmukalla. Tuo Katian Arles Merinon pipo on hiukan ehkä muhkeampi kuin Dropsin Merino Extra Fine -langalla neulottu pipo.

4 kommenttia:

  1. Moi! Minkä kokoiset pyöröpuikot on käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin 80 cm vitosen puikkoja.

      Poista
    2. Mulla menee jotain ihan ohi🥴 Miten paitapuikoilla saa suljettua pipoa tehtyä 66 silmukalla, kun oma 40 cm/4 mm pyöröpuikkokaan ei riitä 70 silmukkaan....

      Poista
    3. Pyöröpuikoilla saa tehtyä vauvan sukankin, vaikka kaapelia olisi 120 cm. Ehkä ei nyt ideaalipuikot tuohon työhön, mutta pointtini oli, että hyvin onnistuu. Tekniikan nimi on magic loop, suosittelen tutustumaan 😊

      Poista