Belle-kostyymi

Syysloman alkamisen ja tällä viikolla vietetyn Sadun päivän kunniaksi järjestimme koulussa jälleen satuteemaiset naamiaiset. Viime kerralla ompelin Lumikki-asun, mutta nyt halusin jotain uutta. Tummatukkaisia pitkähiuksisia hahmoja pohtiessa mieleen tuli Belle. 90-luvun alussa pikkusiskoni taisi kuluttaa melkein puhki Kaunotar ja hirviö -VHS-kasettimme. Itsekin olen tuon Disney-animaation siis useaan otteeseen nähnyt. 

Valmiita kaavoja ei tietenkään taaskaan ollut, vaan projekti lähti käyntiin tutkimalla Googlen kuvahaulla ideoita erilaisista Belle-asuista. Tämän jälkeen suuntasin kangaskauppaan hypistelemään kankaita. Päädyin keltaiseen loimusamettiin, samaa materiaalia käytin aikoinaan tuossa Lumikki-asussakin. Saumurin kanssa materiaali oli suht mutkatonta työstää ja joustavuutensa ansiosta kaavoituksen mittojen suhteen ei ollut niin justiinsa. Mutulla ilman valmiita kaavoja ommellessa tuo kankaan joustavuus oli ehdottomasti plussaa. Kangaspariksi valikoitui kevyt organza, jolla tavoittelin volyymiä helman leveyteen. 

Loimusametti oli melko edullista ja toimi tähän tarkoitukseen mainiosti, sillä kankaan jämistä sai vielä surautettua joustavat käsineet. Haittapuolena tuossa tosin oli kankaasta leikatessa ja saumuroidessa irtoava höttö. Keltaista mikromuovia tuntui tämän ompeluprojektin aikana leijailevan kaikkialla. Eli sinällään mikään kovin ekologinen asuhan tämä ei ollut. Varsinkin kun ottaa huomioon, että rooliasulle tuskin kovin montaa käyttökertaa lopulta tulee kertymään. Mutta ehdottomasti hauska ompeluprojekti. Varsin terapeuttista ommella fiilispohjalta ilman sen tarkempaa ohjenuoraa. Täysin virheetönhän tämäkään projekti ei ole, mutta toisaalta rooliasu on aika paljon armollisempi ommeltava kuin vaikkapa juhlamekko, jossa vaatisin itseltäni tietyissä asioissa varmasti tarkempaa viimeistelyjälkeä.

Ompelin aikoinaan Lumikki-asun yhtenäisenä ja huomasin tuolloin, että helmaan oli tuolloin vaikea saada riittävästi volyymiä. Leikkasin Lumikki-asun yläosan niin ikään vähän kiilamaiseen muotoonsa edestä, mutta suoraan yläosaan kiinni ommeltu helma painoi sen verran, että käytännössä tuo kiilamainen muoto yläosasta katosi. Niinpä päätin ommella Bellen asun kaksiosaisena. Yläosan toppiin käytin suuntaa antavana mitta-apuna PaaPiin Klaran yläosaa, sillä tiesin sen jo entuudestaan yläosastaan hyvin istuvaksi malliksi. Helma on ommeltu kahdesta metrin korkuisesta täysleveästä loimusamettisuorakaiteesta. Ompelin vastaavanlaisen helmaosan myös organzasta (joskin vähän korkeampana, sillä kangasta kului noihin helman poimutuksiin). Saumuroin loimusametin ja organzan yläreunoistaan yhteen ja tein reunaan kääntämällä kuminauhakujan. Kangasta on leveytensä puolesta sen verran reilusti, että kuminauhan pujottamisen jälkeen hameeseen tulee kivasti volyymiä. Yläkerroksen poimutuksien myötä volyymiä tuli entistä enemmän, enkä ryhtynyt enää omepelemaan erillistä vannehametta hameen alle.

Yläosan organzareunus on irrallinen. Käytännössä saumuroin vain suorakaiteenmuotoisen palan leveyssuunnassa putkiloksi, jonka päät solmin edestä yhteen. Lopuksi muotoilin putkilon päät nätisti solmukkeen sisään piiloon. Helman organzapoimut on käsin ommeltu.

Kun yhden rooliasun saa valmiiksi, on uusi tilaus jo odottamassa, sillä myös lasteni koulussa on lähiaikoina tulossa halloween-naamiaiset. Uusi naamiaisasu on siis jo tilauksessa.

Prinsessa Tähkäpään asu

Joskus täydellinen floppi johtaakin palkitsevaan onnistumiseen. Tyttäreni esiintyi alkukuusta musiikkiopiston viulukonsertissa. Konserttia varten halusin ommella mekon. Jokin suunnitteluvaiheessa/kangasvalinnassa/mallin valinnassa kuitenkin vinksahti tuolloin pahasti pieleen. Mekosta tuli mummolan yöpaita, joka sai aika nopeasti purkutuomion. Kangasta tuli kuitenkin ostettua aika reilusti, tai oikeastaan ostovaiheessa huomatun reiän vuoksi sitä tuli minulle hyvityksenä reilusti enemmän kuin olin ollut mekkoa varten alunperin ostamassa.

Yöpaitamaisesta mekosta puretut hihat päätyivät sellaisenaan mutulla kaavoitettuun puseroon. Siitä tuli kiva ja käyttäjälleen mieluinen. Tyttäreni alkoi heti myös mallailla purettua helmaosaa ja kertoi haluavansa siitä prinsessaleikkejä varten hameen. Kankaan väri huuteli voimakkaasti Rapunzelia. Hmmm... Miksipä ei, olihan koulun vappunaamiaisetkin kohta tuloillaan.

Googlen kuvahaulla tutkiskelin Tähkäpään mekon linjoja. Sitten marssin kangaskauppaan hypistelemään ja etsimään asuun sopivia tilpehöörejä. Violetti organza kertoi haluavansa puhvihihoiksi sekä tuomaan helmaan lisää volyymiä. Kullanhohtoinen nyöri valikoitui miehustan nyöritykseen. Omista varastoista löytyi lisäksi Lumikin mekosta yli jäänyttä kultaista koristenauhaa, jolla päädyin lopulta kanttaamaan pääntien reunat.

Valmista kaavaa mekkoon ei tietenkään ollut, joten kaavoitus tapahtui vahvasti fiilispohjalta. Toisaalta lasten rooliasujen kaavoittaminen on sikäli jotenkin armollista puuhaa, ettei jokaisen yksityiskohdan viimeistely olisi välttämättä niin justiinsa. Luotin siihen, että työ tekijäänsä neuvoo, kun tekee vaan. Ja neuvoikin. 

Lumikki-mekosta viisastuneena tiesin, että tuollaisen kolmiomaisen linjan tekeminen miehustan ja helman rajalle olisi kokomekossa haastavaa, sillä helman paino ainakin Lumikin mekossa veti miehustan kangasta niin, että kiilamainen muoto (leikkauksesta huolimatta) loisti valmiissa mekossa poissaolollaan. Niinpä päätin tehdä mekon kaksiosaisena. Toisaalta tämä ratkaisu helpotti myöskin tuota organzahörhelön kiinnitystä vyötärölle. Organzahörhön reunojen viimeistelyä varten tulin käyttäneeksi myös kohta 20 vuotta täysin jouten ollutta rullapäärmepaininjalkaa. Alusta asti sellainen on ompelukoneen tarvikeboksissa lojunut, mutta koskaan aikasemmin en ole moista tarvinnut, tai ehkä olisin tarvinnut, mutta jostain syystä en ole älynnyt ottaa käyttöön. Rehellisyyden nimissä todettakoon, ettei rullapäärmäysjälki näin ensimmäisellä kerralla ole kaikin paikoin täysin tasaisen priimaa, mutta riittävän hyvää tähän projektiin.

Miehustan mittasuhteisiin käytin osviittana aiemmin ompelemani jumppatopin pohjaa. Jälkikäteen tarkasteltuna se voisi olla hivenen lyhyempikin, koska jää nyt vähän rypylle. Olkoon. Etukappaleeseen mallailin hieman ylöspäin levenevän kiilan. Nyörien satiininauhaiset pujotuslenkit on ommeltu tuon kiilan saumojen väliin. Eniten päänvaivaa koko asussa tuotti tuo kolmiomainen miehustan alareuna. Varmaan tuollaisen rakenteen toteuttamiseen on olemassa jokin älyttömän kätevä kikkakutonen, mutta jostain syystä päähäni ei nyt säteillyt mitään kovin näppärää ja yksinkertaista kikkaa. Lopputulos kuitenkin näyttää kutakuinkin siltä miltä pitääkin, vaikka toteutuksen olenkin tehnyt todennäköisesti jotenkin tosi monimutkaisesti kikkaillen.

Puhvihihoihin muistelin myöskin osviittaa Lumikin mekosta. Piirtelin hihan muodon vapaalla kädellä yrittäen arvioida mittasuhteita. Yllätyin itsekin, miten hyvin ne lopulta asettuivat. Hihat on tasaisesti laskostettu olkapäiltä ja hihansuiden päärmeeseen ujutin kuminauhan rypyttämään hihansuut oikeanlevyisiksi. 

Viimeinen päänvaiva oli Tähkäpään letin askarteleminen. Päädyin melko simppeliin ratkaisuun, jossa solmeilin ponnaririnkulaan pitkiä langanpätkiä. Novitan Huopanen tuntui toimivan tässä aika kivasti. Yläkuvassa tuo on nyt säilytystä varten taas letitetty palmikoksi, mutta itse letin kiinnitys toimii niin, että letti on ensin avattava kokonaan auki. Hiukset sidotaan rinkulalla ponnarille ja aletaan letittää lankoja omien hiusten lomassa palmikolle. Hiusten loputtua lettiä jatketaan pelkillä langoilla. Vaatii hieman aikaa ja viitseliäisyyttä, mutta eipähän ainakaan jatkoletti pääse tipahtamaan.

Tämä projekti oli kyllä itsellekin äärimmäisen palkitseva. Lopputuoksesta tuli hienompi kuin uskalsin itse edes toivoakaan. Purkuun joutunut hukkapala päätyi uuteen käyttötarkoitukseen (nooo... joutui tähän ostamaan vähän lisäkangastakin) ja sai ratkoa monta eteen tulevaa pähkinää, kun valmista ohjetta tai kaavaa ei ollut.

Kellohelma

 

Käsitöiden saralla on ollut takkuista koko syksyn. Kiukuttelevan kyynärpään myötä myös moti on ollut kateissa. Kävin hakemassa vauhtia kässämessuilta. Kaikki lankakojut kiersin kaukaa. Niistä ei tulisi kuin paha mieli, kun ei ole tietoa missä vaiheessa puikkoihin tai koukkuun tarttuminen onnistuu. Sen sijaan kankaita lähti matkaan. Tänäkin vuonna. Maltillisissa määrin ompelusta ei aiheudu käden kuntoumisessa isompia takapakkeja. Lähdin liikkeelle todella matalan kynnyksen projektilla. Kankaisen kojulta jäi käteen pupuprintti joustocollaria (muun muassa). Kellohelmahameen kaava oli hämmentävästi printattu suoraan kankaalle. Sen kun leikkasi valmiiksi printatun ympyrän irti ja leikkeli keskelle pyöreän aukon.

Piirsin kaavan kankaalta toki myös kaavapaperille jatkokäyttöä varten. Jostain syystä en ole tainnut aiemmin edes puolihametta ommella. Nyt on sitten kaava valmiina seuraavillekin projekteille.

Pupuprintti oli käyttäjälleen mieluinen. Pehmolelukorista käytiin valikoimassa kuvien ottoa varten kaikki pupupehmot. Kellohelma toimii kätevästi myös pehmojen kantoapuna.