Merenneitokortti

 

Tämän kesän teemana taitaa olla vanhojen arkistojen penkominen. Nyt kun ullakolla kymmenisen vuotta lojuneet kankaat on ommeltu (...no ei kaikki) ryhdyin penkomaan askartelulaatikon pohjia. Vastaan tuli yllätys. Vanha merenneitokortti, jonka vuosia sitten tein tyttärelleni synttärikortiksi, mutta jonka ehdin hukkaamaan ennen juhlapäivää. Merenneitokuvan perusteellla villi veikkaus on, että olisin askarrellut kortin 5-vuotiskortiksi. Lasten synttäreitä on meillä perinteisesti juhlittu aina jonkun teeman mukaan ja blogia selatessa ajoitin merenneitosynttärit juurikin 5-vuotissynttäreiksi. Näin ollen kortti olisi ollut hukassa kuusi vuotta, mutta toimihan tuo myös 11-vuotiskorttina, sillä kortin sisään en ollut sentään kirjoittanut mitään. Vähän tuo mustasta kartongista leikelty ja koholiimattu merenneitohahmo oli ottanut vuosien saatossa pientä runtua askartelulaatikon pohjalla lojuessaan, mutta pitihän tämä nyt ihan periaatteestakin antaa. Täytyisi varmaan siivoilla laatikoitaan vähän useamminkin.

Mekkotehtailua

Aiemmin itselle ompelemastani pantterimekkoprojektista jäi yli todella paljon pantterikuvioista viskoosia. Olen kyllä aiemminkin huomannut olevani kangassniiduilun mestari, mutta tällä kertaa ylijäämäkankaan määrä yllätti itsenikin. Tuon oman mekon ompelu ei sujunut aivan suorimman kaavan mukaan, suoranaista ompelukammoa asiasta ei kuitenkaan jäänyt. Päin vastoin. Kokeellinen härkää sarvista lähestyminen pilalle menneen yläosan uudelleenkaavoittamiseksi (koska olin leikkellyt palat liian pienessä koossa) antoi oikeastaan lisää itseluottamusta sen suhteen, että joskus improvisoimalla voi ihan onnistuakin, vaikkei omiin taitoihin projektiin ryhtyessä kunnolla edes itse uskoisi.

Päätin siis surauttaa samaan ompeluflowhin turvautuen ylijäämäkankaista mekon myös tyttärelle. Kaavan pohjaksi valitsin tällä kertaa Mekkotehtaan Maibrit-mekon (Mekkotehdas koululaisten tyyliin). Taaskaan kangas ei ohjeen mukaan tulisi riittämään ja tiesin jo heti aloittaessani, että improvisoisin kaavan pohjalta hieman erilaisen version. Hihatonta haluttiin. Sellainen myös tuli. 

Helmaankin tuli Maibritia enemmän kerroksia. Että eipä tässä tuosta Maibrit.mekosta taida olla jäljellä kuin yläosan kaavoituksen pohja, jotta osasin tehdä mekon suurin piirtein oikeassa koossa.

Maibritissa oli takana piilovetoketju. Sellaista ei sopivassa värissä käsityötarvikkeistani löytynyt, eikä kangaskauppaan iltamyöhään päässyt. Järkeilin, että omaankin mekkoon mahdun sujahtamaan ilman vetoketjua. Ompelin siis tyttärenkin mekon ilman vetoketjua. Niskaan lisäsin kaavasta poiketen halkion ja napin helpottamaan pukemista. Paitsi, ettei sitäkään välttämättä olisi tarvittu, sillä mekko sujahtaa tyttäreni päälle nippanappa nappia avaamattakin.

Ihan kelpo mekko tästäkin tuli vahvasti improvisoiden. Nyt voimme sitten tyttäreni kanssa samistella pantterimekoissamme. Helteet vain puuttuu.

Puumajan verhot

 
Tälle kesälle on pakkautunut oikea joustamattomien materiaalien kimara. Olen varmasti kuluneen kuukauden aikana ommellut enemmän joustamattomia projekteja, kuin koko viime vuonna yhteensä. Tämä  viimeisin projekti tuli itsellekin vähän puskista. Tyttäreni on kaverinsa kanssa löytänyt vanhan puumajamme uudelleen. Siellä kesäpäivät kuluvat joutuisasti maalaten, piirtäen ja askarrellen. Nyt puumajaan tilattiin verhot ja tottakai äiti sellaiset ompelee. Lapsillamme ei koskaan ole ollut kotipihassamme perinteistä leikkimökkiä. Sen sijaan on iso puumaja, joka on toiminut useimmiten juurikin taiteilun tukikohtana. Välillä puumajassa on pidetty kavereiden kanssa halloweenjuhlia tai herkkukestejä.

Tutkimme tyttäreni kanssa yhdessä jälleen ullakon kätköjä. Oikeastaan tuo ullakolle unohtunut Vallilan Nukkekoti-kuosi, josta juuri ompelin pari kesäkassia, olisi sopinut mainiosti myös puumajan verhoiksi. Melkein nauratti, että kangas lojui ullakolla lähemmäs 10 vuotta, enkä sitä kertaakaan tarvinnut. Nyt kun sitten ompelin sen pois kuleksimasta, olisin keksinyt heti seuraavalla viikolla sille käyttötarkoituksen.

Mutta ullakoltapa löytyi lisää Vallilaa: Matleena Issakaisen Seiloria. Kuosissa printattuna vuosiluku 2012. Tätä muistan ostaneeni aikoinaan mökille vanhan leikkimökin somistamiseen. Näköjään olen ostanut melko reilulla kädellä, sillä siitä riitti vielä verhot kahteen puumajan ikkunaan. Tai melkein riitti. Ikkunoiden korkeus on 70 cm ja kangasta oli 120 cm. Verhojen jatkamiseksi piti soveltaa jokin ratkaisu. Seilorin punainen väritilkku kädessä suuntasin kangaskauppaan ja etsin punaiseen väriin mätsäävää puuvillakangasta. Löysinkin aika täydellisen parin. Mielestäni tuosta yksivärisestä yläosasta tuli aika kiva yksityiskohta verhoihin! Oikeastaan kivempikin jatkopaloilla, kuin pelkällä Seilor-kuosilla.

Loppujen lopuksi tämä Seilor sopii puumajaan tosi hyvin. Siellä kun oli jo ennestään tuollainen kirkkaanpunainen Ikean pöytä. Näitä Vanhoja Vallila-kätköjä tuntui nyt tulevan ullakolta vastaan enemmänkin. Kun oikein aloin muistelemaan, taisin joskus kauan sitten eksyä Vallilan Outlet-pisteelle, jossa vanhoja kuoseja myytiin pois reiluin alennuksin. Luulisin, että sieltä ovat peräisin molemmat, niin Nukkekoti kuin tämä Seilorkin.

Uusilla verhoilla päivitetystä puumajasta tuli oikein kiva kesähuone, jossa tyttöjen kelpaa taiteilla tai askarrella helmikorujaan. Puumajan vihreä matto on äitini itse kutoma, kuten niin monet muutkin perheemme matoista. Kangaspuilla kutominen on vielä sellainen aluevaltaus, jota en käsitöiden saralla itse ole ottanut haltuun. Ehkä jonain päivänä kokeilen vielä sitäkin.

Ullakon kätköihin unohtunut

 
Aiemmin kesällä ompelin Vallilan Helsinki-kuosista lahjakassin virkkaamalleni torkkupeitolle. Järkeilin silloin, että tuollainen reilunkokoinen kangaskassi olisi oikeastaan itsellekin aika näppärä. Sitä kun tulee pakattua mökki- ja rantakamoja usein niihin kaupan muovisiin kestokasseihin. Ullakkoa penkoessa vastaan tuli vanhaa Vallilaa. Veikkaisin. että lähemmän 10 vuotta sitten ostettua Tanja Orsjoen suunnittelemaa Nukkekoti kuosia. Kankaan reunassa vuosiluku 2006. Aivan niin pitkään se ei ole ullakolla marinoitunut, mutta liian kauan joka tapauksessa. Kangas oli laadultaan aika jämäkkää ja järkeilin, että se olisi passelia tuollaisen reilunkokoisen kassin ompeluun. Varmaan sille oli ostaessa ollut joku muu ajatus, mutta tässä vaiheessa ei enää mitään ideaa, miksi olen sen alunperin hankkinut.

Kangasta oli sen verran, että siitä sai juuri kaksi isoa kassia ommeltua. Toisen ompelin jälleen lahjakassiksi ystävälleni. Sinne sai pakattua mukavasti synttärilahjat ystävälle ja kesätuliaiset kummipojalle. 

Kangas on kyllä jämäkkää puuvillaa, mutta ei kuitenkaan ihan markiisikankaan paksuista, että ehkäpä en sitä latoisi aivan täyteen kaikkein painavinta tavaraa. Eiköhän tuo silti uimakamppeiden, kylpytakkien yms. sullomiseen ole aivan passeli kesäkassi. Kaavan pohjana tässä Vallilan sivuilta löytyvä kangaskassiohje, mutta vähän pienemmässä koossa.

Sinnepäin Rauma-sukat

 
Rauman kaupungin sivuilla julkaistiin viime talvena Rauma-sukkien ohje. Innostuin heti mallista. Vanhan Rauman puutalojen värimaailmaan pystyisi hyödyntämään itse värjäämiäni pieniä lankanössäkäitä tosi hyvin. Aloitinkin sukat talvella, mutta jäivät kesken, kun tuli muutama muu kiireellisempi projekti väliin. Aluksi projektin keskeytti siskoni nelikymppiset, jonne Rauma-sukkien inspiroimina päätin improvisoida nämä Puu-Käpylä-sukat. Sitten Eurajoki kiilasi Rauman edelle. Osallistuin alkuvuodesta Eurajoki-aiheiseen neulesuunnittelukilpailuun ja voitin suunntelmallani sukkakategorian. Alkuperäinen suunnitelmani kaipasi kuitenkin pientä viilausta ja lisäksi haluttiin ohje myös miesten sukkakokoon, joten pika-aikataululla laitoin puikoille vielä toiset Eurajoki-sukat, vaikka Rauma-sukkani odottivat keskeneräisinä loppuun saattamistaan. Ja saivatkin odottaa keskeneräisinä vielä pitkään, sillä Eurajoki-sukkien jälkeen mieleen tuli syksyllä aloittamani Kalevala-peittoprojekti. Taannoinen kyynärpäävaivani kummittelee edelleen (lähinnä omassa päässäni) ja aloin järkeillä, että peittoprojektia on syytä jatkaa, mikäli haluan saada sen varmasti maaliin juhannukseksi. Jos vaikka kävisikin niin, että kyynärpää jälleen ärtyisi ja joutuisin jossain kohtaa pitämään taukoja virkkaamisesta.

 Kun nämä "kiireellisemmät" projektit tuli ensin saatettua maaliin, päätin lopulta laittaa puikoille jälkimmäisenkin Rauma-sukan. Projektia aloittaessa olin päättänyt hyödyntää sukissa niin paljon itse värjäämiäni lankoja, kuin mahdollista. Tässä kohtaa alkoi jo semisti harmittaa värivalinta. Tämän kesän lupiinivärjäyksieni turkoosi sävy olisi nimittäin sopinut Rauma-sukkien pääväriksi niin paljon paremmin kuin tuo talvella varastoistani löytynyt vihertävä sävy. Lupiinivärjäystä tosin sekin, mutta tainnut väripata päästä turhan kuumaksi, kun on kääntynyt väri noin vihreäksi). Mutta koska ensimmäinen sukka oli jo valmiina, päätin jatkaa kuitenkin samoin värein.

Nimesin sukat sinnepäin Rauma-sukiksi, sillä värivalintani eivät aivan vastaa ohjeen värejä. Ja jos totta puhutaan, löytyyhän näistä aika paljon kaikkea muutakin ohjeen vierestä sooloilua. Ensinnäkin olen käyttänyt ohjetta pienempiä puikkoja ja ohuempaa lankaa, minkä vuoksi sukkien silmukkamäärä on 60 silmukan sijaan 72. Taloja on siis sukissani hiukan enemmän kuin alkuperäisohjeessa. Jalkaterässä yksi kokonaan uusi talorivistökin. Koska jalkaterässä olen kaventanut silmukkamäärän 64 silmukkaan, kantapohjan keskelle sukissani tulee muita kapeampi talo. Kärki- ja kiilakavennukset tein niin ikään eri tekniikalla kuin ohjeessa.

Olisi pitänyt soveltaa vieläkin enemmän. Harmitus tuli nimittäin silmukointivaiheessa. Tavoistani poiketen olin intuitioni vastaisesti noudattanut ohjetta ja jättänyt ikkunat silmukoitaviksi mustalla langalla. Virhe. Ihan hirveän aikaa vievää nyhräämistä tuo silmukoiminen, eikä lopputuloskaan ole mielestäni yhtä siisti kuin mitä olisi tullut kirjoneulomalla (Puu-Käpylä-sukissa kirjoneuloin ikkunat mustalla, mielestäni siistimpi näin ja ikkunat valmistuvat samaa tahtia neuleen edetessä).

Sen verran tässä nyt jäi asioita harmittamaan, että täytynee ehkä vielä joku päivä laittaa puikoille toisetkin Rauma-sukat tuolla tämänkesäisellä lupiinivärjäyksellä. Seuraavalla kerralla ajattelin kirjoneuloa nuo talojen ikkunat.

Ahvenpaita

 
Perinteisesti olen aina ommellut kummipojalle uuden kesäteepparin. Tänä kesänä kesäteepparin ompelu vain viivästyi tavanomaista pidemmälle. Keväällä ja alkukesästä vaivasi ompelujumi, enkä saanut kaivettua koneita esille. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, omalta osaltaan ompelujumia aiheutti polven nitkautus, sillä näihin asti sekä kaavojen piirtely, että kankaiden leikkuu ovat tapahtuneet ergonomisesti olohuoneen lattialla kontaten ja kyykistellen. Väänsin polveni alunperin kiipeillessä ja lopullisesti vihlaisi, kun viikkoa myöhemmin kyykistyin leikkelemään kankaita tyttäreni kevätjuhlamekkoon. Ei ole vanhaksi tulemista, kun saa polvensa hajalle ompeluhommissa. Eipä tuo polvi edelleenkään kyykistelystä tykkää ja nyt olen sitten joutunut opettelemaan kankaiden leikkuuta pöytätason päällä. 

Kaikkine mutkineenkin viimeviikkoinen viskoosimekkoprojektini sai vihdoin ompelujumin väistymään. Vastoinkäymisistä huolimatta ompelu tuntui oikeastaan aika kivalta! Paitsi, että noiden mekkokikkailujen ja kaavamuunnosten jälkeen kaipasin jotakin hyvin simppeliä ommeltavaa. Sellaista, joka tulee jo lähes tulkoon selkäytimestä. Kummipojan kesäteeppari oli juuri passeli projekti tämän!

Tilkkulaatikkoa tutkiessa vastaan tuli soiro Ommelkuplan Ahvenlampi-trikoota. Toissa jouluksi ompelin siitä perinteiset kalapaidat pojalleni ja isälleni. Ylijäämäsoirosta sai juuri sopivasti leikeltyä palaset pikkupojan kesäteeppariin. Kaveri oli vastikään saanut ihka ensimmäisen kalansa virvelillä, joten kuosikin taitaa sopia kesäpuuhiinsa mainiosti. Kaavan pohjana tässä Paapiin kaavakirjan Osma.

Pantterimekko

 
Ruskea kausi vaatteissani jatkuu. Viime kesänä tilasin Nappinjan kesäalesta kahvinväristä Panther dots -viskoosia. Ajatuksena oli jo tuolloin ommella siitä Helmat-kirjan Adele-mekko. Ajatuksen toteutus otti näköjään taas aikansa, eikä tuo lopputuloskaan nyt ihan Adelen kaavoilla maaliin asti mennyt. Alunperinkin tarkoitus oli toki modata Adele pitkähihaisesta lyhythihaiseksi. No. Tuli pari muuttujaa ja kaavamuutoksia tuli hiukan ajateltua enemmän. Lopputulos on kuitenkin kaikkien mutkienkin jälkeen kiva. Kuosin suhteen pieni huoli toki herää omasta keski-ikäistymisestä... ajatella että yhtäkkiä eläinkuosit ovat alkaneet näyttää ihan kivoilta... 

Lähtökohtaisesti pieleen meni siinä, että tartuin toimeen sen suuremmitta ennakkovalmisteluitta (tai no, kankaan olin kyllä esipessyt ja kutistanut!), mutta ettäkö sitä olisi etukäteen tutustunut esim. Helmat-kirjan kokotaulukkoon... Noub. Sehän kannattikin lukea vasta sen jälkeen, kun kankaat oli jo leikellyt vanhan tutun kaavakoon mukaan. Kankaiden leikkelyn jälkeen siis tajusin, että suurella todennäköisyydellä pieleen mennään. Uhmasin todennäköisyyksiä ja ompelin silti. Yläosan sovituksen jälkeen kävi juuri se, mitä ounastelinkin: hartialinjasta, kainaloista ja rinnoista kinnasi. Nukkumaan mentiin ketutuksensekaisin tuntein. Eniten otti siis päähän oma laiskuus, ettei ollut viitsinyt etukäteen kokotaulukkoa (ja OMIA MITTOJAAN!) tarkistaa.

Yön aikana ehdin pyöritellä mielessäni useitakin erilaisia vaihtoehtoja asian korjaamiseksi: A) dieetti, B) leikkaa yläosaan kokonaan uudet palat SOPIVASSA koossa! (kangastakin näytti tähän riittävän), C) purkuhommat ja uuden kaavoituksen kokeilu olemassa oleviin paloihin. Aamun koittaessa päädyin ratkomiskeskeiseen toimintamalliin eli vaihtoehtoon C, sillä oletuksella, että todennäköisesti useita tunteja (ja voimasanoja) myöhemmin päätyisin lopulta kuitenkin toimintamalliin B eli kokonaan uusien palasten leikkaamiseen.

Uteliaisuuttani päätin kuitenkin lähteä kokeellisesti testaamaan, mitä mistäkin fiksauksesta tapahtuu. Joka tapauksessa kangasta olisi uusiin palasiinkin, jos totaalisesti kiville karahtaa. Ensin poistin hihat. Auttoi vähän, mutta ei tarpeeksi. Seuraavaksi ratkoin sivusaumat ja purin rintamuotolaskokset (jotka olin mitä ilmeisemmin ommellut jo alunperinkin hiukan liian reiluina siitä päätellen, ettei yläosan etu- ja takakappaleiden helmat kohdanneet, vaan etuosan helma jäi n. 1,5 cm ylemmäs kuin kuin takaosan). Pienensin rintamuotolaskoksia niin, että helmatkin kohtaavat. En nyt osaa sanoa, paljonko lopulta väljyyttä tuli lisää vai tuliko sitä, mutta ainakin etu- ja takaosan helmat nyt kohtasivat. Kainaloista kinnasi edelleen. Ja pääntie tuntui tukkoiselta. Suurensin molempia, sekä pääntietä että hihansuita. Tuli hyvä. Päätin, etten edes yritä fiksata uusia hihoja. Tulkoon hihaton malli. Hellemekkona parempikin niin. Ja voihan tuota syksymmälläkin käyttää neuleen kanssa. Ohjeessa yläosan ja helman rajaan tuli vyötärölle kuminauha. Ei tarvittu, kun oli jo valmiiksi leikellyt palat aika tyköistuvaan kokoon. :D

Yleensä ompelen joustavista materiaaleista, sellaiset ovat tavallaan myös armollisempia, ellei koko osukaan aivan nappiin. Viskoosi ei antanut anteeksi yhtään. Toisaalta saumoja oli kyllä helpompi purkaa joustamattomasta materiaalista. Eli ei tästä nyt totaalista kammoa joustamattomiin materiaaleihinkaan tullut.  Ja itse asiassa tuota kangasta jäi sen verran yli, että siitä saisi kevyesti ommeltua vielä mekon vaikkapa tyttärellekin (jos nyt kuosi kelpaa). Olen kyllä aiemminkin ollut aika mestari kankaan sniiduilussa, mutta tällä kertaa kangasta jäi todella paljon yli. Kangasta tilatessa olin katsonut Helmat-kirjasta menekkiarvion ja tilannut sen mukaan + hiukan yli kankaan kutistumisvaraa (kuitti kangasostoksista sattui nimittäin löytymään Helmat-kirjan välistä). Yllätys kuitenkin oli, että kangasta jäi yli 1,8 metriä! Ok, en tehnyt Adelen ohjeen pitkä hihoja ja itse asiassa ohjeessa viimeisiä helmakaitaleita ohjeistetaan leikkaamaan 3 x 134 cm. Kangas oli 150 cm leveää ja kahdesta täysleveästä kaitaleesta tuli mielestäni aivan riittävästi voluumia tuohon alimpaan kerrokseen, joten jätin tuon kolmannen kaitaleen leikkaamatta. Olin kuitin mukaan tilannut kangasta 3,3m. Kaavoista laskeskelin, että käytin mekkoon lopulta n. 2,1m kangasta. En ollut mitannut paljonko kangasta oli aloittaessa (pala kyllä näytti tosi reilulta). Mutta kaikesta päätellen sitä on täytynyt olla enemmän kuin tuo tilaamanai 3,3m. Ehkä minulla on käynyt vain tuuri ja se on ollut jokin poistuvan kankaan pakan loppu. 

Kaksi päivää kun tuli nyt ährättyä mekon ompelun parissa, sitä miettii, että Henkkamaukasta olisi varmaan parilla kympillä saanut samanlaisen mekon. Liki. Tai siis sellaisen, missä ei harmittaisi niskahalkion huolittelukaitaleen krumppu. No vois siinäkin sellainen olla. Itse kun tekee, saa juuri sellaisen, mitä sillä kertaa sattuu tulemaan. Nyt tuli tällainen.

Vieraslajitalkoot kerityssä muodossa

 
Aiempina vuosina tuli värjäiltyä melko paljonkin, joten varastoissa on edelleen mukavasti itse värjättyjä lankoja. Tietoisesti olen koittanut kääntää suuntaa niin päin, että kuluttaisin enemmän kuin värjään uusia. Viime vuonna tämä tavoite oli tosin helppo saavuttaa, sillä en tainnut laittaa väripatoja porisemaan kertaakaan. Alkukesästä sain valmiiksi pidemmän ajan projektini eli kolmannen Kalevala-peittoni itse värjäämistäni langoista. Tähän projektiin saikin uppoamaan melko paljon värjäyksiä.

Tällä hetkellä suurin osa värjäämistäni langoista alkaa olemaan korkattuja nössäköitä, joista tulee kyllä värivivahteita erilaisiin kirjoneule- tai jämäneuleprojekteihin. Lupiinikauden kukoistaessa päätin kuitenkin vihdoin kaivaa esiin värjäystarvikkeeni. Vaikka viime vuosi jäikin värjäyshommien osalta laihaksi, olen tainnut aiempina vuosina suorittaa omalta osaltani ekotekoja, sillä tienvartta kulkiessa oman postilaatikkomme ympäristössä oli vähemmän lupiineja, kuin tässä lähialueella keskimäärin. Eipä silti, näyttää tuota värjäysmateriaalia edelleen riittävän tuleville vuosillekin.

Tavoite oli saada melko sinistä. Tuli enemmän tuollaista turkoosia. Ihan kiva väri tosin tämäkin. Itse asiassa melko passeli vaikkapa Rauma-sukkien värimaailmaan. Oman kokemukseni mukaan väri alkaa taittaa vihertävään, mitä enemmän padassa on lämpöä. Tarkoitus oli pitää lämpötila suht alhaalla, mutta koska en mitannut lämpötilaa, taisivat lämmöt nousta hiukan tarkoittamaani korkeammaksi. 

Ajatus oli värjätä Novitan Venlaa, sillä noilta aiemmilta vuosilta on jäljellä jonkin verrankin nimen omaan Venla-nössäköitä. Mutta kävikin niin, että kyseisen langan tuotanto oli lopetettu. Höh. Suuntasin siis marketista lankakauppaan fingering-vahvuista värjäyslankaa etsimään. Matkaan tarttui puhtaanvalkoista Opalin pullover- & sockenwollea sekä luonnonvalkoista Lankavan Sujuvaa. Värin lopputulos on molemmissa aika samanlainen. Värjäsin lankoja kolmessa erässä, ensimmäiseen erään laitoin 100g lankoja. Väriä näytti liemessä kuitenkin edelleen riittävän, joten huitaisin perään toiset  100g. Väristä tuli itse asiassa asteen edellistä tummempaa, sillä annoin lankojen lillua liemessä pari päivää. Tämän jälkeenkin liemi näytti edelleen voimakkaan lilalla. Laitoin loputkin purettamani langat sinne pariksi päiväksi lillumaan. Taisi olla kolmekin. Jälkivärjäyksen jälkivärin lopputulos oli edellisiä lankoja asteen vaaleampi sävy. Tämän jälkeen olikin aika heittää liemi mäkeen, mutta aika paljon väriä irtosi yhdestä riivityillä lupiinin kukinnoilla ääriään myöten täyteen sullotusta padasta. 

Aiemmin hyödynsin lankojen purettamisessa useimmiten luonnonpuretteita, lähinnä raparperia, mutta koska muurahaiset söivät raparperipuskieni juuriston, oli minunkin siirryttävä alunan käyttäjäksi.

Helsinki-kassi

 

Kaupasta ei löytynyt riittävän isoa lahjakassia (paitsi Ryhmä Hau -kuvioisena) 50-vuotislahjaksi virkkaamalleni torkkupeitolle, joten sellainen piti ommella itse. Kassin kankaaksi valitsin Riina Kuikan suunnitteleman Helsinki-kuosin. 

Lahjan saaja ei enää asu Helsingissä, mutta on asunut lapsena Katajanokalla, jonne kuosissa on viittauksia mm. tuossa maailmanpyörässä sekä Uspenskin katedraalin siluetissa. 

Kassi on ommeltu Vallilan sivuilta löytyvän ohjeen mukaan. Mittoja tosin justeerasin vähän itse "paremmin paketointiin sopivaksi". Leikkelin kankaasta 60 cm x 60 cm palaset. Hihnapalasia levensin sentillä eli tein hihnoista 8 cm + 68 cm. Yläreunan taitteen tein leveämpänä kuin ohjeessa (n. 5 cm). Melko iso kassi tuli tästäkin, vaikka ohjeessa korkeutta olisi ollut vielä 10 cm lisää. 

Lopputulos on aika kiva. Juhannuskamoja kaupan muovisiin kestokasseihin pakatessa tuli mieleen, että miksiköhän tällaista isoa kangaskassia (kangaskasseja) ei ole tullut koskaan itselle ommeltua? Ehkä joku päivä. Josko vaikka Vanha Rauma kuosilla. :)

Värjärin tilkkupeitto

Tavoitteenani on ollut kuluttaa värjättyjä lankoja enemmän kuin värjätä uusia. Tähän projektiin niitä on todella saanut kulutettua. Luonnonvalkoista reunuslankaa lukuunottamatta kaikki peiton värit ovat itse värjäämiäni. Järjestyksessään tämä on nyt kolmas virkkaamani Kalevala-peitto. Ensimmäisen annoin äidilleni 70-vuotislahjaksi, seuraavan virkkasin itselleni (ihan paras torkkupeitto) ja tämän kolmannen annoin kälylleni 50-vuotislahjaksi.

Tapani mukaan jokaiseen projektiin olen aina hieman säveltänyt ohjeen vierestä omiani. Tuon ensimmäisen peiton tein aika lailla ohjeen mukaan. Seuraavaan versioon modasin röyhelöisen reunan pelkistetymmäksi ja vaihdoin yhden perusruudun ekstraruutuun. Tähän kolmanteen peittoon lisäilin (mieheni toiveesta) yhden kokonaisen rivin. Kalevala CAL:n sivuilla löytyy valmiiksi ohjeet neljään ekstrapalaan. Käytin niistä ohjeista tosin vain yhtä, sillä muut eivät oikein miellyttäneet silmääni. Koska palojen virkkaaminen on ollut pidemmän aikavälin projekti, virkkasin Lintukoto-palan vahingossa kahteen kertaan (erivärisinä tosin), ekstrapaloista virkkasin Sormet somien lomahan ja tämän alla olevan palan virkkasin täysin omasta päästä soveltaen.

Mieheni ehdotuksena virkkasin yhteen palaan luvun 50. Kälyni työpaikalla on tosin ollut tapana virkata porukalla torkkupeitto aina elääkkeelle jääville työkavereille. Laskeskelin kuitenkin, että näillä eläkeikäennusteilla värjäämästäni ja virkkaamastani torkkupeitosta ovat ehtineet vähintäänkin värit haalistua ennen tuota eläkkeellesiirtymispeiton saamista. Oma peittoni on ollut valmistumisensa jälkeen koko ajan käytössä ja siten altistunut toki myös auringonvalolle. Jotkin värit ovat pysyneet tosi hyvin alkuperäisessä värissään, mutta osa väreistä on ajan saatossa hieman haalistunut. Toisaalta se ei välttämättä ole pelkästään huono asia. Sävyt ovat edelleen samat, vaikka värit eivät olekaan yhtä voimakkaat ja mielestäni tällaiseen torkkupeittoon sopiikin ihan hyvin hieman pehmeämmät värit.

Tykkään virkata, mutta jostain syystä käteen tarttuu useammin neulepuikot kuin virkkuukoukku. Tällaisen isomman projektin myötä huomaa kuitenkin virkkaamisenkin varsin koukuttavaksi. Varsinkin, kun eteen tulee koko ajan vähän uutta. Yksikään palanen ei ole keskenään samanlainen ja monia paloja virkatessa täytyy käyttää erilaisia erikoissilmukoita, joita joutuu välillä itsekin palauttelemaan mieleen videotutorialien avulla. Olkoonkin, että tämä on jo kolmas Kalaevala-peittoni. Virkkaamisessa on lisäksi se hyvä, että jos menee pieleen, purkaminen on helpompaa. Sen kun vain vetää langasta ja aloittaa uudelleen siitä kohtaa mihin asti tuli purkaneeksi, eikä tarvitse nyhrätä silmukoiden poimimisen kanssa.

Vaikein osuus tällaisen värjätyistä langoista kootun peiton tekemisessä on aina palojen yhteen sovittaminen. Vaikka periaatteessa luonnonvärein värjätyt palaset sopivat melko hyvin keskenään, osa sopii toistensa viereen paremmin kuin toiset. Peiton ilme muuttuu aika paljonkin riippuen siitä, minkä väristen palojen viereen ruudut sovittelee.

Peitossa on yhteensä 28 ruutua, joista yksikään ei ole keskenään täysin samanvärinen. Sama värilähde saattaa olla useammassakin palasessa, mutta sävyn lopputulokseen vaikuttaa aina moni asia. Jälkiväri antaa yleensä vaaleamman sävyn, kuin ensimmäisen erän värjäys. Värin lopputulokseen saattaa vaikuttaa myös liemen happamuus, värjäyslämpötila ja -aika. Tai sama kasvi eri paikasta tai eri aikaan poimittuna saattaa tuottaa hieman eri sävyn. Itsekään en enää tiedä, mitä kaikkia värilähteitä juuri tässä peitossa on käytetty. Muutamia nyrkkisääntöjä kuitenkin on. Sinisävyiset, turkoosit ja mintunvihreät palaset on värjätty joko lupiineilla tai tarhakäenkaalilla. Keltaiset ja kellanvihreät erilaisilla lehdillä (mm. omenapuu, raparperi...), aprikoosi sävy on peräisin verihelttaseitikeistä, roosanväristen palasten sävy voi olla peräisin joko avokadosta, vaaleanpunaisista lupiineista tai mustapavuista. Harmahtavan vihreä on peräisin samettijalasta, vaaleampi sävy nokkosesta. Beigen värin lähde on todennäköisesti männynsuomuorakas. Lisäksi peitosta löytyy jokunen mysteerikäävällä värjätty rusehtava ruutu.

3D-tulostetut korvikset

Tänä vuonna kävi niin, että oppilaan lukuinnostus yllätti opettajan. Olin määritellyt etukäteen rajat  pronssisen, hopeisen ja kultaisen lukudiplomin saavuttamiselle. Mutta kun lukuinnostus ylitti roimasti kultaiseen lukudiplomiin vaaditun kirjamäärän, päätin luoda vielä ylimääräisen timanttisen lukudiplomin. Koska kevään aikana sain otettua itseäni niskasta kiinni ja perehdyin vihdoinkin 3D-tulostamisen saloihin, tuli viime hetken idea printata lukuinnostuksen saaneelle oppilaalle palkinnoksi timanttikuvioiset korvikset.

Sopivan timanttikuvion löysin Pixabaysta. Jpg-kuvion muuntamiseen STL-muotoon löytyy netistä useitakin selainpohjaisia sovelluksia, itse käytin nyt AnyConvia. Tinkercad-suunnitteluohjelmalla modasin timantteihin vielä ripustusrinkulat. Koska kuvio oli verrattain pieni suoralinjainen tasokuvio, jossa ylimääräisiä tukirakenteita ei tarvittu, korvisten printtausaika oli nopea.

Rehtorillamme on tapana aina loman alkaessa muistaa henkilökuntaa pienillä lahjoilla, usein herkuilla. 3D-printauksen alkuun kun pääsin, printtasin samalla vitsinä myös hänelle kesäkorvikset. Näissä tulostusjälki tosin ei ole aivan parhaasta päästä, mutta ajatus ehkä tärkein.

Perhosmekko

Kauppojen kesämekkovalikoimat olivat tänä keväänä jotenkin tosi rupuiset. Toissa viikonloppuna shoppailimme tyttäreni kanssa Hämeenlinnassa, mutta mieleistä kevätjuhlamekkoa ei löytynyt. Viime viikonloppuna kävimme läpi Rauman valikoimat. Tuloksetta. Jossain vaiheessa tyttäreni jo itsekin turhautui ja kysyi, miksi ylipäätään edes kouluamme kauppoja, miksi en vain tee mekkoa? Niinpä. Maanantaina käytiinkin sitten kangaskaupassa. Toiveissa oli vaaleanpunainen mekko (vaikka taitaa tuo kangas kääntyä vähän laventeliksi).

Kaavoista ei ollut mitään ajatusta. Päätin järkeillä kaavoitusta sitten, kun sopiva kangas löytyy. Tyttäreni piirsi aluksi kuvan mekosta, jossa olisi röyhelökaulus. Sitten visio muuttui. Haluttiinkin perhoshihat. Aluksi toivottiin myöskin vyötärölinjalta katkeavaa mallia, jossa olisi leveämpi helma. Mutta koska mekkoon haluttiin ehdottomasti myös tuo kapea vyö, olisi vyötärölinjan katkaisu näyttänyt hölmöltä. Lisäksi A-linjainen malli sopi tiukkaan aikatauluuni paremmin. Mekkoa kun ommeltiin tietenkin juuri viimeisenä iltana ennen kevätjuhlaa, eikä töpeksintään ja varasuunnitelmiin ollut kauheasti varaa. 

Koska kaavoja ei ollut, piirtelin joulujuhlamekosta suuntaa-antavia mittoja mekon yläosaan sekä helman pituuteen. Alaosan levensin A-linjaisena niin leveäksi, mitä kankaan leveys antoi myöden. Lopputulos kelpasi neidille.

Itse juhlassa äiti sai olla ylpeä tyttärestään, joka kävi pokkaamassa itselleen hymytyttöpatsaan. Toki arvostamme kaikenlaisia huomionosoituksia ja stipendejä, mutta koska hymypatsaat määräytyvät koulutovereiden äänestyksen perusteella, on patsaalla aivan erityinen arvo.