Näytetään tekstit, joissa on tunniste palmikoita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palmikoita. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. maaliskuuta 2021

Rakkautesi jäljet

Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa -kirjasta neuloin jo aiemmin itse värjäämistäni langoista Autioituu rannan talot -mallin, tällä kertaa kirjasta lähti toteutukseen Rakkautesi jäljet -sukat. Viime kesänä Tampereella ollessa käväisin lankakauppa Nurjassa, josta ostin ihanaa käsin värjättyä marinosukkalankaa. Tuo Kardinaali-niminen sävy sopi mielestäni erinomaisesti juuri tähän sukkamalliin. Joskin jäin vähän pohtimaan tuliko näistä nyt liiankin jouluiset sukat?

Äkkiseltään malli ei näytä kovinkaan monimutkaiselta, mutta itse asiassa sukkia neuloessa tuli samalla kertaa opeteltua kolmekin itselleni uutta tekniikkaa: aloituksen nirkkoreuna, varren latvialainen kierreraita sekä jälleen uudenlainen kantapäätekniikka. Tai tarkemmin ajatellen uusia tekniikoita taisi tulla opeteltua peräti neljä, sillä näissä sukissa käytin myös uudenlaista silmukoiden luomistapaa. Nirkkoreunuksen taitosta varten tarvittiin apulangalle tehty väliaikainen luomisreuna, jonka saa helposti purettua pois. Tapoja tähän on useampiakin, itse loin silmukat virkkuukoukkua apuna käyttäen Drops-designin tutorial-videon pohjalta.


Tapani mukaan tein malliin jälleen omia sovelluksiani. Jopa L-koon aloitussilmukkamäärä (72) tuntui kovin pieneltä ottaen huomioon, että Nurjan Merino sock on fingering-vahvuista lankaa ja neuloin sukat nro 2 puikoilla (raita- ja kuvioneuleosuus tosin nro 2,5 puikoilla). Koska varren alkupuolella oleva kuvioneuleosio jo sinällään rajoittaa varren joustavuutta, päätin seurata vaistoani ja lisätä aloitussilmukkamäärää ihan reilusti. Kuvioraita on kuudella jaollinen, joten lisäsin aloitukseen 12 silmukkaa luoden puikoille 72 silmukan sijaan 84 silmukkaa. Kierroksen vaihtumiskohdan hilasin takareunasta nilkan sisäreunaan. Kuvioneuleosuuden jälkeen kaventelin ylimääräisiä silmukoitani tasaisin välein kierroksen vaihtumiskohdan molemmin puolin, jolloin kantapääkavennuksiin saavuttaessa jäljellä oli alkuperäisohjeeseen nähden enää neljä ylimääräistä silmukkaa. Nämä tasasin pois kantapääkavennusten yhteydessä. Jalkateräosuus on neulottu alkuperäisohjeen silmukkamäärillä. Sukista tuli omista sooloiluistani huolimatta (tai ehkä juuri niiden takia) oikein napakat ja istuvat jalkaan erinomaisesti. 


Malli: Tiina Kuu, Rakkautesi jäljet.

Lankana Nurjan Merino sock (Kardinaali-sävy), puikot nro 2 ja 2,5.

lauantai 23. tammikuuta 2021

Tähkä-takki

 

Joulun alla ruokakauppareissulla eksyin Cittarin poisto-osastolle, josta ostin heräteostoksena itse itselleni joululahjaksi (ja toisen kappaleen myös äidilleni) Tähkä, Keiju ja Taikasauva, Neuleita lapsille -neulekirjan huikeaan 2,50 euron hintaan. Pikaselauksella silmään osui lasten Tähkä-neuletakin malli. Viereisestä ale-korista käteen tarttuikin samaiseen 2,50 euron hintaan tukku Novitan Wool Cotton lankaa, sillä neuletiheys sattui osumaan bongaamaani neulemalliin. Ja siinäpä sitten joulun jälkeiset välipäivät kuluivatkin leppoisasti suklaan ja kutimien äärellä. Oikeastaan tämä takki valmistui jo alkuvuodesta, mutta en ole saanut aikaiseksi kuvattua.

Nykyään tulee neulottua useammin netistä bongatuilla ohjeilla, mutta nyt oli aika virkistävää lukea ohjetta ihan perinteisestä kirjasta. Taidan ottaa tämän vuoden tavoitteeksi neuloa entistä enemmän kirjaan painettuja malleja. Ohjeesta sellainen huomio, että mielestäni on kokoonsa nähden melko kapeaa mallia. Jos nyt tekisin tämän mallin uudelleen, valitsisin astetta suuremman koon. Lankaakin koon 130 neuletakkiin kului vain n. 350 grammaa eikä ohjeen 400 grammaa.  Ja tällä kertaa kuitenkin pitäydyin lähes kokonaan ohjeessa. No joo... Hihoissa lähdin hieman sooloilemaan lisäysten määrässä ja napit halusin alas asti, vaikka ohjeen mukaan nappeja tuli vain suunnilleen palmikkoraidan alalaitaan asti. Hihoissa sooloilin aluksi myös tuossa pituudessa, sillä mielestäni mittasin tyttären käden mukaan aluksi hihojen olevan vähän lyhyemmät. Todettakoon, että tässä asiassa olisi kannattanut pitäytyä ohjeessa, sillä ensimmäisen sovituksen yhteydessä totesin neuloleeni liian lyhyet hihat. Alareunan ainaoikea purkuun ja hihojen jatko oli edessä. Eikä se jatkaminen itsessään harmittanut, mutta jotenkin tuo purkaminen on aina periaatteestakin tympeää hommaa. 

Etenkin takaa tuo neuletakki asettuu aika kivasti, kun palmikkoraita korostaa vyötärölinjaa. Takki on neulottu ylhäältä alas nelosen pyöröpuikoilla, hihoissa sukkapuikoilla. Napit ovat vuosia sitten Tallinnan Karnaluks-keikalta ostamiani Hello Kitty -kuvioisia puunappeja.

Novitan Wool Cotton oli itselleni uusi lankatuttavuus. Lanka sisältää 55% merinovillaa ja 45% puuvillaa. Yllätyin positiivisesti, sillä annakkoon hieman mietitytti tuo puuvillan osuus. Pelkkää puuvillalankaa neuloessa langan säikeillä on usein tapana "hajaantua" erilleen, mikä hidastaa neulomista. Puuvilla ei myöskään neuloessa jousta samalla tavalla kuin villa. Mutta tämä oli kyllä tosi kivaa neulottavaa. Ja ainakin näin ale-korista poimittuna erittäin huokean hintaista. Jatkoon.

lauantai 5. toukokuuta 2018

Kiireellä kantapäähän


Koska Suomen kesä on aina yhtä arvaamaton, päätin tehdä viluiselle ystävälleni villasukat 40-vuotislahjaksi. Eihän se syntymäpäivä yllätyksenä tullut, mutta kun aloittamista lykkää tarpeeksi kauan, niin kiirehän siinä tulee. Tiedostaessani tämän seikan liiankin hyvin, valitsin prosessia jouduttaakseni paksuhkon langan ja nelosen puikot. Lanka sinällään ei ole omaa lemppariani, mistä lie joskus siunaantunut Pirta sukkalankaa. Melkoisen karheaa, mutta kaipa tuo villasukissa menee.

Mallikin on melko yksinkertainen ja suht nopeaa neulottavaa, kun 3 neljästä puikosta saa neuloa samalla värillä sileää neuletta. Sen yhden puikon kanssa joutuu vähän askartelemaan, käyttämään apupuikkoa ja peräti järkeilemään. Vaikka nopeasti tuonkin kuvion oppii ja lopulta rutiinilla meni tuo neljäskin puikko.

Apupuikkona käytän puista coctailtikkua, syystä että se on sopivan pieni eikä nostettu silmukka pääse vahingossa putoamaan, kun apupuikon pinta ei ole liukas. Tämä tapa lähti joskus vähän vahingossa, kun mökkireissulla aloin neuloa palmikkoneuletta, eikä puikkovaraston koko repertuaaria ollut sillä kertaa mukana. Päätin käyttää apupuikkona mitä mökiltä löytyy. Sillä kertaa löytyi coctailtikkuja. Totesin, että tuollainen puinen tikku on itse asiassa tähän virkaan paljon varsinaista "virallista" apupuikkoa käytännöllisempi. Joskus jollakin reissulla on tullut neulottua palmikoita hammastikkujenkin kanssa. :)


Kuvion sijoittumista mielestäni ihan järkeilin. Niin että tulisi vasemmassa sukassa 2. puikolle ja oikeassa sukassa 3. puikolle. Tulisi sitten tuo kierrekuvio kummankin sukan etupuolelle ulkoreunaan. Kierteetkin tein peilikuvina toisiinsa nähden. Ja kuinka sitten kävikään. Kiireellä kun neuloo kantapäätä, huomasinkin puolivälissä jälkimmäisen sukan jalkaterää, että eihän se sitten niin mennytkään. Jokin aivopieru on tuossa kantalappua aloittaessa käynyt ja nyt on sitten kummassakin sukassa kierteet samalla puolella. Peilikuvina toisiinsa nähden tosin. Päähän otti. Paljon. Teki mieli purkaa tuonne kantapään aloituskohtaan asti. Mutta sitten olisi varmasti tämä ennestäänkin tiukaksi jäänyt aikataulu kosahtanut lopullisesti. Totesin että parempi kai valuvikaisetkin sukat kuin keskeneräiset. Nyt ei auta muu kuin luottaa siihen, että katsoja luulee kuvion noin tarkoitetuksi. Toispuoleiseksi. Tarkoituksella kummassakin vasempaan reunaan. Vaan kun itsellä oli toisenlainen visio niin harmittaahan tuo. Ja vielä kun lahjaksi menee. No, ei auta. Ensi kerralla pitää varmaan aloittaa projektit ajoissa, niin ei pääse tällaisia kiireessä tehtyjä häröjä tapahtumaan. Tai jos tapahtuu, varaa ainakin aikaa virheensä korjaamiselle.


Kierrekuvio on Coocie A.:n Sukkia. Rakkaudella. -kirjasta. Käyttämäni kierre on Lissajous-sukista yksi osio. Maksullisena ohjeena Ravelrystakin Lissajousit löytyvät. Alkuperäinen Lissajous siis paljon tätä minun pelkistämääni sukkamallia monimutkaisempi.

torstai 19. marraskuuta 2015

Hämä-hämä-häkki...


Joululahjatehtailut jatkuvat. Henkilökohtaisesti inhoan hämähäkkejä. Araknofobiani ei kuitenkaan ole aivan niin paha, ettenkö pystyisi hämppistä puikoille luomaan. Terri Knightin Spider Socks, Ravelrystä löytyvä ilmaisohje, on ollut  to do -jonossa jo jonkin aikaa, sillä jokin noissa kahdeksanjalkaisissa otuksissa tuntuu vetoavan poikalapsiin. Nelivuotias esikoiseni on nyt jo innoissaan kaikesta Spidermaneihin liittyvästä. Nämä sukat tosin päätyvät teinipojalle, ei nelivuotiaalle.


Tavoilleni uskollisena poikkesin toki jälleen ohjeesta. Käytin lähinnä vain tuota hämiskaaviota ja siihenkin lisäsin tuon "langan", mistä hämpyt roikkuvat. Varressa takaosa 1 oikein, 1 nurin -joustinta. Minihämpyt jätin sukista kokonaan pois.


Lankana Novitan Nalle, puikot nro 3. Varressa 70 silmukkaa, jalkaosan kavensin 60 silmukkaan.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Kuurankukkia



En ole mikään erityisen innokas blogihaasteisiin osallistuja. Jonkinasteisena pakkoneulootikkona Silmukan ytimessä -haasteita tulee kuitenkin silloin tällöin seurailtua. Marraskuun aiheena Silmukan ytimessä -haasteessa oli tällä kertaa jää. Jäästä tulee ensimmäisenä mieleen kuura auton tuulilasissa. Vaikka tänä vuonna onkin rikottu jo useasti marraskuun lämpöennätyksiä, on muutamana aamuna kuurankukkasia auton tuulilasille jo piirtynyt.


Rhombus-sukkia olin katsellut jo pitkään Ravelryssä. Maksullista ohjetta en ollut kuitenkaan tullut tilanneeksi. Cookie A:n Sukkia. Rakkaudella -kirjasta tuo sukkamalli kuitenkin löytyi. Minulle Rhombuksen tähtimäisistä kukista tulee mieleen jäiset kuurankukat.


Sukat on neulottu kolmosen puikoilla Nalle-langasta. Aloittaessa varren joustinneuleessa silmukkamääränä 60, kuvio-osassa silmukkamääräksi kasvaa 70.


Aluksi kuvio tuntuu monimutkaiselta. Ensimmäisissä kukkasten kierteissä tarvitaan kahta apupuikkoa, kun samaan aikaan sekä etupuolelle, että takapuolelle jätetään silmukoita odottamaan. Parhaiten apupuikkoina toimivat hammastikut. Sopivan pieniä, etteivät olleet neulomisen tiellä. Sopivan karheita, etteivät silmukat vahingossa tippuneet apupuikoilta. Vähitellen lisäysten ja kavennusten logiikan kuitenkin oppii muistamaan ja neulominen nopeutuu, kun ei joka rivillä tarvitse seurata mallikaaviota. Jälkimmäinen sukka valmistui jo parissa päivässä. Sukan neulomista tosin edesauttoi myös jämähtänyt alaselkä. Kun jokainen askel vihlaisee alaselkään, järjestyy kummasti aikaa istua alas sukkakutimen kanssa.


Nämä kuurankukat taitavat päätyä jälleen pukinkonttiin. Ehkä jonain päivänä saan aikaiseksi neuloa tällaiset myös itselle. Pitkään olen haaveillut jo täysin mustista sukista. Sellaisista, joissa olisi pintaneuleena jokin juju. Luulen, että tämä malli toimisi myös mustissa pitkävartisissa sukissa.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Salmiakkisukat


Luonnonvalkoista Nalle-lankaa on lankalaatikkoon kertynyt useampikin kera. Improvisoimalla Nallesta lähti syntymään salmiakkia sukan varteen. Ensimmäisen kolminkertaisen salmiakin jälkeen urakka tuntui etenevän hitaanpuoleisesti. Päätin karsia salmiakkien määrää ja kokoa vähitellen pienemmäksi. Etuosan joustin ja salmiakit neulottu oikeat silmukat takareunastaan kiertäen. Hitaampaa kuin muistin.


Viimeaikoina tullut neulottua enemmän pidempivarsisia sukkia. Vaihteeksi lyhytvartiset tuntuivat hyvältä. Silmukkamäärä 70, puikot nro 3.


Takareuna ja pohja neulottua sileänä neuleena pelkillä oikeilla silmukoilla. Yläreunassa 15-kerroksinen 1 oikein, 1 nurin -resori mukaillen atuosassa kuviota (etuosassa 4 nurin, 4 oikein, 4 nurin).


lauantai 26. syyskuuta 2015

Kierteellä


Valöörisukkien jälkeen teki mieli neuloa jotain yksiväristä. Jotain, missä eivät langat ole solmussa ja kierteellä. Näissä sukissa vain silmukat ovat kierteellä. Vastikään löysin kirjahyllystäni täysin unholaan jääneen kirjan, Sukkia rakkaudella (Coocie A.). Ihana kirja, miten ihmeessä olin voinutkaan unohtaa ostaneeni edes koko kirjaa? Kannessa näkyivät vielä ale-laput, olin maksanut kolmasosan alkuperäisestä hinnasta. Halpa oli siis ollut. Varsinainen löytö, kun kirjan ohjeetkin olivat veikeitä.


Lissajous-niminen malli sävähdytti, näytti löytyvän Ravelrystäkin maksullisena ohjeena. Automatkaneulomukseksi alkuperäinen malli tuntui kuitenkin kovin monimutkaiselta. Käytössäni oleva lankakin oli ohjetta paksumpaa, joten päätin pelkistää kyseistä mallia roimasti. Alkuperäisestä Lissajousista sukkiin päätyi lopulta ainoastaan tuo kierrekuvio, ja sekin vain toiselle puolelle sukkaa. Ehkä joskus vielä toteutan tuon alkuperäisen mallin pitkävartisina sukkina. Kierrekuvio ei sinällään ollut mikään kovin monimutkainen, mutta ensimmäiseen sukkaan lipsahti silti pari huolimattomuusvirhettä ja joutui muutaman rivin purkuhommiin. Jälkimmäinen alkoi mennä jo rutiinilla.


Lapsuudessani muistan kaikkien villasukkien olleen juuri tämänvärisiä, hailakan harmaita. Varressa sitten joitakin raitoja eri väreillä. Pitkään olin jotenkin tylsistynyt koko hiirulaisväriin villasukissa. Nyt tuo hiirulaisenharmaa tuntui kuitenkin taas hyvältä. Langan tuoksukin oli jotenkin erilainen kuin kirkkaaksi värjätyissä, aidon villamainen. Ehkä alan vähitellen taas lämmetä hiirulaisenharmaallekin.
 
Lankana Noviatn Seiskaveikka, puikot nro 4. Neulottu 43 silmukalla.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Paljon, paljon palmikoita

Ompelukokeilujen lomassa täytyy välillä tarttua tuttuun ja turvalliseen kutimeen. Jälleen yksi sukkapari valmistui kevätkeleille hameen kanssa pidettäviksi. Palmikkokuvio on improvisoitu tyttären Ciraffin puuvillaneulosleggareista. Näyttää hieman monimutkaiselta, mutta ei oikeastaan sitä ole. Hyvin sujui tuo palmikointikin iltasella telkkarin katselun ja lasten vahtimisten lomassa. Yksi virhe toisessa sukan varressa, mutta en jaksanut purkaa. Olkoon. Tuota yhtä virhettä enemmän harmittaa kun olin ostanut langat eri erissä ja pienen värieron kyllä huomaa langan vaihtuessa.



Lanka Novitan Nallea, puikot nro 3.