Puumajan verhot

 
Tälle kesälle on pakkautunut oikea joustamattomien materiaalien kimara. Olen varmasti kuluneen kuukauden aikana ommellut enemmän joustamattomia projekteja, kuin koko viime vuonna yhteensä. Tämä  viimeisin projekti tuli itsellekin vähän puskista. Tyttäreni on kaverinsa kanssa löytänyt vanhan puumajamme uudelleen. Siellä kesäpäivät kuluvat joutuisasti maalaten, piirtäen ja askarrellen. Nyt puumajaan tilattiin verhot ja tottakai äiti sellaiset ompelee. Lapsillamme ei koskaan ole ollut kotipihassamme perinteistä leikkimökkiä. Sen sijaan on iso puumaja, joka on toiminut useimmiten juurikin taiteilun tukikohtana. Välillä puumajassa on pidetty kavereiden kanssa halloweenjuhlia tai herkkukestejä.

Tutkimme tyttäreni kanssa yhdessä jälleen ullakon kätköjä. Oikeastaan tuo ullakolle unohtunut Vallilan Nukkekoti-kuosi, josta juuri ompelin pari kesäkassia, olisi sopinut mainiosti myös puumajan verhoiksi. Melkein nauratti, että kangas lojui ullakolla lähemmäs 10 vuotta, enkä sitä kertaakaan tarvinnut. Nyt kun sitten ompelin sen pois kuleksimasta, olisin keksinyt heti seuraavalla viikolla sille käyttötarkoituksen.

Mutta ullakoltapa löytyi lisää Vallilaa: Matleena Issakaisen Seiloria. Kuosissa printattuna vuosiluku 2012. Tätä muistan ostaneeni aikoinaan mökille vanhan leikkimökin somistamiseen. Näköjään olen ostanut melko reilulla kädellä, sillä siitä riitti vielä verhot kahteen puumajan ikkunaan. Tai melkein riitti. Ikkunoiden korkeus on 70 cm ja kangasta oli 120 cm. Verhojen jatkamiseksi piti soveltaa jokin ratkaisu. Seilorin punainen väritilkku kädessä suuntasin kangaskauppaan ja etsin punaiseen väriin mätsäävää puuvillakangasta. Löysinkin aika täydellisen parin. Mielestäni tuosta yksivärisestä yläosasta tuli aika kiva yksityiskohta verhoihin! Oikeastaan kivempikin jatkopaloilla, kuin pelkällä Seilor-kuosilla.

Loppujen lopuksi tämä Seilor sopii puumajaan tosi hyvin. Siellä kun oli jo ennestään tuollainen kirkkaanpunainen Ikean pöytä. Näitä Vanhoja Vallila-kätköjä tuntui nyt tulevan ullakolta vastaan enemmänkin. Kun oikein aloin muistelemaan, taisin joskus kauan sitten eksyä Vallilan Outlet-pisteelle, jossa vanhoja kuoseja myytiin pois reiluin alennuksin. Luulisin, että sieltä ovat peräisin molemmat, niin Nukkekoti kuin tämä Seilorkin.

Uusilla verhoilla päivitetystä puumajasta tuli oikein kiva kesähuone, jossa tyttöjen kelpaa taiteilla tai askarrella helmikorujaan. Puumajan vihreä matto on äitini itse kutoma, kuten niin monet muutkin perheemme matoista. Kangaspuilla kutominen on vielä sellainen aluevaltaus, jota en käsitöiden saralla itse ole ottanut haltuun. Ehkä jonain päivänä kokeilen vielä sitäkin.

Räsymattokynttilöitä

 
Syyslomalla järjestelin ulkovarastoa ja vastaan tuli värjäysprojekteissa käyttämäni keittolevy. Yhtään lankavärjäystä ei tullut tälle kesälle tehtyä. Harmitti oma saamattomuus. Vaikka toisaalta ihan järkevää kai sekin, että yrittää välillä keskittyä myös niiden värjättyjen tuotteiden jalostamiseen. Hiljalleen puikoilta on tipahdellut värjätyistä langoista neulottuja sukkia. Olen taustalla aloitellut myös ikuisuusprojektiani nro 3, Kalevalapeittoa värjätyillä langoilla. Koko kesän käyttämättömänä lojuneen keittolevyn takaa pilkisti edellisen kynttiläprojektini tarvikkeita: kirpputorilta ostamani pikkukattila, muodottomaksi sulanut iso ulkokynttilän raato, tyhjiä Pringles-purkkeja sekä eräänlainen "Jonain päivänä" -pussukka, jonne olen jemmaillut poltettujen kynttilöiden jämiä. Päätin että nyt oli se joku päivä. Kukkapenkkien syyslaiton lomassa käynnistin takapihalle pienen räsymattokynttiläpajan.

Jonain päivänä -pussukan värimaailman perusteella kynttilöiden polttoni painottuu näköjään hyvin pitkälti jouluun ja itsenäisyyspäivään: lähinnä erisävyisiä punaisia sekä niitä sinivalkoisia pitkiä itsenäisyyspäivän kynttilöitä, joissa vain pinta kynttilän alaosasta on siniseksi värjätty. Kun sellaisen sulatti, massa värjäytyi vaaleansiniseksi. Sulattelin erivärisiä massoja vesihauteessa omissa purnukoissaan (auki leikatuissa maitotölkeissä), ulkovarastosta kun sattui löytymään myös kierrätykseen menossa oleva vanha paistinpannu, jolle mahtui kätevästi hautumaan neljä tölkkiä kerrallaan. Hidastahan tämä vesihauteessa sulattelu oli, mutta olipahan aikaa turailla siinä lomassa niitä syksyisiä kukkapenkkejä. Prosessivaiheesta ei tällä kertaa tullut napsittua yhtään kuvaa, mutta valamisprosessiin hyviä kuvallisia vinkkejä löytyy mm. Kotohippusia-blogista.

Joulun ja itsenäisyyspäivän fuusioista tuli aika kivoja räsymattokynttilöitä. Joulun alla on lasten harrastusten puitteissa tiedossa ainakin paritkin joulumyyjäiset, päätynevät aikanaan jompaan kumpaan myyjäispöytään. Semisti harmittaa, että tuo keskiosa jäähtyessään painui sydänlangan ympäriltä alas, ehkä olen kaatanut viimeisen kerroksen turhan hätäisesti edellisen päälle, mutta toisaalta käsin tehdyissä kynttilöissä saa pieni epätäydellisyys näkyäkin. Ainakin ovat unikkeja.

Kalevala-peitto luonnonvärjätyistä langoista

 

Vajaa pari vuotta sitten virkkasin äidilleni 70-vuotislahjaksi Kalevala-peiton luonnonvärjätyillä langoilla. Peittoa oli tosi kiva tehdä, sillä jokainen pala on omanlaisensa, joten mielenkiinto pysyi yllä palasten vaihtuessa. Projektiin sai lisäksi upotettua paljon itse värjättyjä lankoja. Koska ensimmäinen peitto meni lahjaksi ja lukuisten kasvi- ja sienivärjäyskokeilujeni jäljiltä käsinvärjättyjä lankaeriä oli vielä rutkasti jäjellä, päätin virkata Kalevala-peiton myös itselle.

Tällä jälkimmäisellä kerralla palasten virkkaus sujui jo paljon jouhevammin. Kun ensimmäisen peiton kanssa jouduin turvautumaan vielä aika paljon tutorial-videoihin, tämän jälkimmäisen peiton kanssa selvisin melkein kokonaan pdf-ohjeiden lukemisella. Yllättävän helposti erikoissilmukatkin palautuivat mieleen.

Alkuperäisen ohjeen Pohjolan neito -reunus oli omaan makuuni ehkä vähän turhan krumeluuri (ihan kuin nämä eriväriset kohovirkkaukset eivät olisi... 😝), joten modasin tuon reunuksen hieman pelkistetymmäksi. Pieni loikka ohjeen viereen on aina paikallaan.

Alkuperäiseen Kalevala CAL -ohjeeseen kuuluu 24 palaa sekä neljä bonusruutua. Korvasin tässä peitossa Ruudun numero 23, Kantele, ensimmäisellä bonusruudulla nimeltään Sormet sormien lomahan. Pari muutakin muunnelmaa peitosta löytyy, toinen tahallaan, toinen tahattomasti. Ruudusta nro 11, Joukahainen suossa, jätin tietoisesti tuon Joukahaisen pois. Ruudun nro 20, Tapio, kanssa kävi jokin kömmähdys ohjeen tulkinnassa. Huomasin kömmähdykseni vasta kun olin jo virkannut pari kerrosta kömmähdyksen yli, enkä jaksanut purkaa, sillä tahaton variaationi ei sekään näyttänyt pahalta. 

Peitto on ollut työn alla nyt reilun vuoden. Oikeastaan suurin osa palasista on virkattu yli vuosi sitten. Viime keväänä mallailin olemassa olevia palasia ja totesin peiton kaipaavan lisää sinertävän ja harmaan sävyjä. Peittoprojekti jäikin tuolloin tauolle, sillä päätin odottaa kesän lupiinikautta sekä loppukesän tarhakäenkaaleja. Kesän ja syksyn aikana sainkin värjättyä lisää kaipaamiani sävyjä. Väripaletti täydentyi sinisävyjen lisäksi myös avocadon antamilla roosan sävyillä. Virkkausinnostus oli kuitenkin pitkään kateissa, vaikka tarvittavat värit olivatkin kasassa. Viimein pääsiäisen alla sain otettua itseäni niskasta kiinni ja virkkasin viimeiset puuttuvat palaset ja yhdistin peiton valmiiksi.

Aivan kaikkia värin lähteitä en varmastikaan enää edes muista. Tiedän peitossa olevan kuitenkin ainakin lupiinin, avocadon, raparperin, järviruokon, mustapavun, samettijalan, verihelttaseitikin ja männynsuomuorakkaan sävyjä. Lisäksi sieltä löytyy omenapuun kuorilla, pihlajan kuorilla ja pihlajan lehdillä värjättyjä lankoja. Ainakin. Todennäköisesti joitain muitakin sävyjä, mitä en nyt tähän muistanut luetella. Värilienten eri keitosvaiheet ovat joskus tuottaneet melko erilaisetkin sävyt. Usein jälkivärit ovat ensimmäistä värjäyserää haaleampia sävyjä. Palasten keskinäistä järjestystä olisi varmasti voinut viilata loputtomasti, tällä kertaa ne päätyivät nyt tällaiseen järjestykseen.

Ruudut on virkattu itse värjätystä Seiskaveikasta, liitokset luonnonvalkoista Nallea. Virkkuukoukku nro 3,5.

Virkattu pannunalunen

 

Kalevala-peittoprojektin myötä innostuin virkkaamisesta. Käsitöiden saralla virkkaaminen ei ole aiemmin ollut mitenkään erityinen vahvuusalueeni (tai en tiedä onko edelleenkään, ainakin tekniikassa lienee hiomista, sillä virkatessa niska ja hartiat tuntuvat menevät paljon helpommin jumiin kuin vaikkapa neuloessa).

Paikallisessa lahjatavaraliikkeessä näin aika tyylikkään näköisiä virkattuja pannunalusia, pinta koostui ikään kuin virkatuista "kuplarivistöistä". Oletin niiden olevan popcorn silmukoilla toteutettuja. Toteutus oli kaunis. Melkein ostin, vaikken yhtään uusia pannunalusia tarvitsekaan.

Ajatus jäi kuitenkin kytemään. Josko yrittäisi virkata hieman vastaavanlaisella idealla pieniä joululahjoja. En halunnut tehdä aivan samanlaista kuin liikkeessä näkemäni pannunalunen, joten päätin lähteä improvisoimaan omaa prototyyppiä vähän hassun värisellä ylijäämälangalla. Työtä aloittaessa minulla ei ollut vielä aivan selvää mielikuvaa siitä, millaiseksi lopputulos tulisi muotoutumaan, mutta rivi kerrallaan kokonaisuus alkoi vähitellen muotoutua. Päädyin pyöreään aloitukseen ja näin jälkeen päin arvioiden pannunaluseni taisi saada yllättävänkin paljon vaikutteita Kalevala Calin ruuduista. Ainakin Kalevala-projekti toi melko lailla rutiinia virkkaukseen.

Yksinkertaisena lappunen oli hieman turhan lötkö pannunaluseksi. Jämäkkyyden lisäämiseksi virkkasin lappuselle erillisen pohjapalan. Pohja koostuu pääosin kiinteistä silmukoista, mutta lisäilmeen hakemiseksi virkkasin pohjaan yhden pylväsrivin. Lopuksi virkkasin päällisen ja pohjapalan yhteen kiinteillä silmukoilla.

Lankana Seiskaveikka, koukku nro 3,5.

Kalevala-peitto itsevärjätyin langoin

 Aika tarkalleen kaksi vuotta sitten tapahtui sellainen hurahtaminen kasvivärjäykseen. Värjäyksissäni seuraan enemmän intuitioita kuin ohjeita, enkä käytä lankojen purettamiseen alunaa tai muita metallisuoloja, vaan kaikki värjäyskokeiluni on tehty luonnonpurettein. Värit eivät ehkä ole kovin räiskyviä, mutta ei ole tarviskaan olla. Osa langoista on jäänyt hyvinkin pliisuiksi, mutta lopulta keksin projektin, johon sain hyödynnettyä nuo kaikkein pliisuimmatkin (siinä hetkessä epäonnistuneiksi kokeiluiksi leimatut) värit osaksi isompaa kokonaisuutta.

Varsinaisen Kalevala-peittoprojektin kanssa taidan olla pari vuotta valtavirtaa myöhässä. Ohjehan julkaistiin aikanaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Itse aloitin tämän noin vuosi sitten. Ajatus oli virkata paloja hiljalleen ilman sen suurempaa aikataulua. Ikuisuusprojektin kanssa vaaraksi tulee vain se, ettei se tahdo oikein koskaan valmistua. Jossain vaiheessa keksin, että antaisin peiton äidilleni 70-vuotislahjaksi. Ikuisuusprojektilleni määrittyi deadline. Vaikka miten olevinaan aloitti ajoissa, oli välillä pitkiäkin taukoja ja viimeisten palojen virkkaus jäi kuitenkin lopulta viime tinkaan. Lankoja pääteltiin juhlia edeltävänä yönä. :)

Peiton tekemiseen käytettyjä työtunteja on mahdoton laskea, sillä jokainen pala on virkattu eri värjäyserästä. Halusin, että jokaisella palalla olisi ikään kuin oma tarinansa aina kasvien tai sienten poimisesta alkaen. Peitosta muodostui lopulta yksi rakkaimmista käsitöistäni ja siksi annoinkin sen mielelläni rakkaalle äidilleni, joka on ollut suurena vaikuttajana koko käsityöharrastukseni syntyyn. Minulle käsitöiden arvostaminen on pitkälti äidin ja mummin peruja. Käsitöiden tekemisen lisäksi äitini kirjoittaa runoja, siksikin Kalevala-peitto, jonka jokaiseen palaseen liittyy katkelma Kalevalasta poimittuja runoja, tuntui juuri oikealta lahjalta äidilleni. Omalla tavallaan koko peitto on kuin yksi iso runokokoelma.

Projekti oli palkitseva, lopputuloksesta tuli oikeastaan hienompi kuin uskalsin edes alunperin toivoakaan. Jossain vaiheessa jännitin, että itse värjäämistäni langoista värikokonaisuus muodostuisi jotenkin tunkkaiseksi. Mutta juuri nuo "pilalle" menneet pliisut värit raikastavat kokonaisuuden. Toisaalta kaikissa väreissä on hieman samanlaista pehmeyttä ja värit sointuvat yllättävän hyvin toisiinsa.

Projektin aikana tuli opittua aika monta uutta virkkauksen erikoissilmukkaa, onneksi jokaiseen palaseen oli olemassa oma tutorial-videonsa. En ole mikään virkkausspesialisti, joten ihan pelkkien kirjoitettujen ohjeiden varassa en olisi varmaankaan saanut peittoa valmiiksi asti.

Aurinkoisena syyspäivänä sain taas uuden värjäysinnostuksen. Kävin tänään sienimetsässä poimimassa värjäyssieniä. Matkaan tarttui iso kasa samettijalkoja sekä jonkin verran verihelttaseitikkejä ja männynsuomuorakkaita. Pihalta löytyi vielä jonkin verran raparperejakin lankojen purettamiseen, varret jättivät värin melko neutraalin värisiksi, mikä oli tarkoituskin. Samettijalat pääsivät jo pataan, muut sienet lilluvat liotusvesissä vielä ainakin huomiseen.

Ehkäpä aloitan vielä uuden peittoprojektin itselleni. Saisin ainakin hyvän syyn jatkaa värjäyksiäni. Monta kasvia on vielä kokeilematta. Toisaalta kasvien suhteen kausi alkaa olemaan lopuillaan, mutta projektiahan voi jatkaa kevään koittaessa. :) Uusilla kasveilla tai sienillä kokeilemisessa on aina oma jännityksensä. Oma yllätyksensä on tutuissakin kasveissa, värin lopputulokseen tuntuu vaikuttavat hyvin moni asia. Samasta kasvista saattaa eri vuodenaikaan tai eri lämpötilassa saada eri sävyä. Jokainen värjäyserä on tavallaan aina uniikki.

Peitto on virkattu 3,5 koon puikolla Seiskaveikasta (kestää hyvin huopumatta, vaikka väripatani ovat ulkona poristessaan päässeet välillä turhankin kuumiksi). Liitokset ja reunuksen tein luonnonvalkeasta Nallesta. Lopuksi vielä palat yksitellen ja yritykseni muistella jokaisen palasen värin lähde. Näissä yksittäiskuvissa värit eivät tosin pääse aivan oikeuksiinsa, jostain syystä (tai ehkä kuvaustaustan harmaudesta johtuen) näyttävät taittavan enemmän harmaaseen, kuin oikeasti ovat.

Ilmatar, raparperin kukkavarret

Sotkan pesä, Verihelttaseitikkien lakit

Maailman synty, suolaheinän lehdet

Kätketty aurinko, raparperin lehdet

Iso tammi, pihlajan lehdet

Pohjan akka, lupiinin kukat jälkiväri

Lemminkäinen, samettijalka

Ahto, männynsuomuorakas
(lanka oli loppua kesken, joten palan ulkoreunaa muokattu).

Kalevalan meri, lupiinin kukat

Väinölän viljavat vainiot, pihlajan kuoret

Joukahainen suossa, voikukan kukinnot

Kasvun ihme, lupiinin kukat

Ei ole vuoksen voittanutta, tarhakäenkaali

Sammon taonta, lupiinin pinkit kukat

Tuonelan joutsen, lupiinin kukat

Neidon kehrä, tuntematon kääpälajike

Nuotiovalkea, suolaheinä

Pohjolan häät, lupiinin kukat

Tellervo, samettijalka

Tapio, mongolianvaahteran lehdet

Lintukoto, samettikukan kukinnot

Marjatta, lupiinin lehdet

Kantele, koiranputki

Sammon ryöstö, kurjenmiekka

Risut ja männynkävyt

Poikani koulussa on ihan mahtava iltapäiväkerhotoiminta. Viikottain tekevät retkiä, järjestävät erilaisia tempauksia, kisailevat ja askartelevat. Viime viikolla myös perheen muu väki sai kutsun iltiksen pikkujouluihin. Pikkujouluissa oli monenlaista toimintapistettä, missä pääsi yhdessä lasten kanssa pelailemaan ja askartelemaan. Pikkusiskonsa askarteli pikkujouluissa tuollaisen hienon lumihileisen kuusen isosta kävystä. Sille piti joku paikka keksiä, mutta itsekseen käpykuusi näytti kovin yksinäiseltä. Aloin rakentamaan käpykuusen ympärille jouluista asetelmaa teemalla risut ja männynkävyt. Asetelmasta tuli mielestäni aika kiva ja lapsen askartelu pääsi arvoiselleen paikalle. :)