Ilvestakki

Ilves on tyttäreni lempieläimiä ja niinpä olin tilannut okrapohjaista täpläkuosista softshelliä jo viime syksynä. Piti siitä jo tuolloin surauttaa syystakki Jujunan Blossoming Flower (SK 10/22) kaavalla, mutten saanut aikaiseksi. Kevyttoppatakinkin käydessä turhan lämpimäksi viime päivien aurinkoisessa säässä sain vihdoin tartuttua härkää sarvista ja aloitin takkiprojektin. Ilveskuosi vaati tosin muokkauksia kaavaan, tyttäreni halusi huppuun ilvekselle tunnusomaiset tupsukorvat. Sellaisiahan ei tietenkään alkuperäiskaavassa ollut. Ompelin korvapalaset melko pitkinä ylöspäin suipponevina "pötköinä". Kärkiin sidoin solmut tupsuiksi. Myös hupun päällikankaan kaavoitus vaati omanlaisensa modaamisen, jotta sain korvat upotettua huppuun.

Ihan surautukseksi tätä projektia ei tosin voi sanoa. Käsityöpiirit hehkuttavat softshellin helppoutta, kuinka on helppoa ommella, ei rispaannu eikä temppuile paininjalan alla. En allekirjoita. Paitsi tuon, ettei rispaannu. Muuten takkia ommellessa sitten takkusikin likipitäen kaikki. Jopa vanha ja yleensä kaikki materiaalit kelpuuttava Husqvarna-saumurini kieltäytyi saumattomasta yhteistyöstä. Tai pikemminkin juurikin kirjaimellisesti tarjosi tällä kertaa saumatonta yhteistyötä. Jostain syystä en tuntunut saavan säätöjä kohdilleen millään. Aina puski hyppytikkiä. Langoitin uudelleen. Ja uudelleen. Vaihdoin säätöjä suuntaan jos toiseenkin. Vaihdoin neuloja. Kiristi hermoja. Kiristin säätöjä. Löysäsin säätöjä. Vuoroin näitä kaikkia. Vähiten häiritsevän tuloksen sain lopulta ohuimmalla microtex 60 koolla. Kun kankaaksi vaihtoi minkä tahansa muun kankaan, tikki oli moitteetonta. Softshellin kanssa ei tällä kertaa lopultakaan priimaa pukannut.

Yleensä nättinokkaisempi Janomeni hyväksyi softshellin einen verran paremmin. Paksummissa kohdissa alkoi nikotella hänkin. Tein jonkin sortin hybridiyhdistelmiä. Surautin saumat ensin saumurilla ja vahvistin ne sen jälkeen ompelukoneen ompeleella paikkaillen mahdollisten hyppytikkien jättämiä irvistyksiä. Päällitikkaukset sujuivat vaihtelevalla menestyksellä. Ohuemmissa kohdissa jälki oli ihan ok, mutta heti vähänkään paksummissa alkoivat ongelmat. Näissä tikin pituus typistyi lyhyeksi töpöksi pisimmälläkin tikin pituudella. Ja tietysti tällainen paksu kohta on juurikin näkyvimmällä paikalla takin etumuksessa vetoketjun viereinen tikkaus. Tuo "viimeistelevä" tikkaus on kauttaaltaan liian töpöä. Olkoon. Siihen mennessä olin takunnut ommelten kanssa jo sen verran monta kertaa, että halusin vain saada projektin päätökseen edes jollain muotoa. Oma ongelmansa olikin sitten noissa saumojen risteämäkohdissa, jossa kangasta sai ihan tosissaan runnoa koneen paininjalan alle, jotta ompelu ylipäätään oli mahdollista. Varmaankin tästä syystä ohje neuvoo saumaamaan kappaleet toisiinsa ompelukoneella eikä saumurilla (mitä ohjetta en luonnollisestikaan ollut noudattanut, koska... Ööö... no enpäs osaa sanoa miksi en, sillä lähtökohtaisestikin tuo Husqvarnanikin oli jo ilmoittanut haluttomuutensa kyseisen materiaalin työstämiseen...) 

Vaikkakin softshell jo itsessään on paksua ja paikoin sitä oli saumoissa ja taitteilla moninkerroin, ommel näytti parhaimmalta (tai paras on liioitteleva sana, vähiten huonolta) ohuimman microtex-neulan kanssa. Tässä oli kääntöpuolena monia katkenneita tai vääntyneitä neuloja. Vähintään yhtä monia voimasanoja. Myös Janomeni pistolevy näytti ottaneen vääntyneistä neuloista jonkin verran osumaa, sillä levy oli pienillä skraaduilla sekin. Ei jatkoon tämä materiaali. Ompelevat ystäväni ovat kaikki kehuneet, kuinka helppo ja vaivaton matsku softshell on. NOT. Kurkkasin, että näytti tuota täpläsoftshelliä edelleenkin Majapuulla myynnissä olevan. Etuliitteellä *NANO*softshell, tiedä sitten aiheuttiko tuo NANO tuossa nyt jonkun erityisominaisuuden, vai mistä johtui julmetun suuri vastustus. Tai sitten ihan vain oma taitamattomuuteni.

Kaava toimi ihan suht kivasti. Joskin pari kummallisuutta työohjeessa oli. Aivoni meinasivat nyrjähtää, kun luin ohjetta etukappaleen ja helman alavarojen kiinniityksen järjestyksestä. Suuren Käsityön ohjeen mukaan käännetty helman alavara tuli tikata oikealta kiinni etu- ja takakappaleisiin jo ennen kuin edes etukappaleen alavaroja oli kiinnitetty. Minun järkeni sanoi toisin. Kysyin mielipidettä asiaan työkaveriltani, jolla sattui kuin sattuikin olemaan kyseinen Jujunan alkuperäiskaava. Suuren Käsityön versioon olivat oikaisseet ohjetta. Alkuperäisen Jujunan ohjeen mukaan etukappaleen alavarat tuli lyhyeltä sivultaan ommella kiinni helman alavaraan ennen tikkauksia. Tämä kävi järkeeni. 

Hämmentävää oli myöskin se, että vetoketjujen pituudet erosivat Suuressa Käsityössä alkuperäisestä Jujunan ohjeesta. Tämä tuli ilmi etenkin sisempiä taskupusseja kiinnittäessä. Suuren Käsityön ohjeen mukaan taskuvetoketjujen tuli olla 15 cm. Sen pituiset myös ostin. Vetoketjuja mallaillessa ihmettelin, miten tasku oli kaavoitettu niin knaftilla mitalla, että vetoketjun päällitikkauksen jälkeen sai todella kikkailla, jotta sisemmän taskupussin ompelu onnistui. Toisen taskun sain onnistumaan, toiseen jouduin kehittämään luovemman vedetään hatusta jatkopalan, jotta taskusauma ei jäänyt liian reunaan. Tämä tosin takin sisäosassa piilossa, eikä ulospäin näy. Jujunan alkuperäisohjeessa taskuvetoketjun pituudeksi ohjeistettiinkin 10 - 14 cm. Ihmekös oli knafti mitoitus. Ei sillä, ettäkö kangaskaupasta olisi löytynyt sopivaa alle 15 cm taskuvetoketjua, mutta jos olisin mitoituksen etukäteen tiennyt, olisin leikellyt taskupussin huomattavasti reilummin saumavaroin. Tai itse asiassa leikkelinkin, mutta lähinnä syvyyssuunnassa, sillä halusin varmistaa. että nykypuhelinkin taskuun mahtuu. Note to myself: Leikkaa aina taskut todella reiluin saumavaroin.

Heittoa oli niin ikään etukappaleen vetoketjujen mitoitusohjeissa. Jujunan alkuperäiskaavoissa oli pidemmät vetoketjut. Joskin lyhensin takkia ihan tarkoituksella. Suuri Käsityö ohjeisti 140 koon takkiin 70 cm vetoketjua. Juuri tuo koko oli haluamassani värissä loppu, kuten se edellinenkin. Ostin 60 cm vetoketjun. Tämä pituus ohjeistettiin 122 koon takkiin. Koska takki oli malliltaan melko pitkä, päätin leikellä helmojen pituuden suosiolla 122 koon mittojen mukaan. Hämmentävää kyllä, tässäkin koossa tuo 60-senttinen vetoketju näytti jäävän lyhyeksi (toisaalta vetoketjun ei ole välttämättä tarve ulottua täysin helmaan asti, ettei sikäli haitannut). Huomasin kuitenkin jälkeenpäin vetoketjumitoituksia vertaillessa, että Jujunan alkuperäisohjeessa vetoketjujen mitat ilmoitettiin tällä kertaa vastaavia Suuren Käsityön mittoja reilummiksi. Ymmärrän vielä, että yrittävät lehteen tiivistää ohjeet mahdollisimman lyhyeksi, jotta ohjeistus mahtuu yhteen sivuun ja siinä saattaa tiivistäessä tulla jokin työjärjestyksellinen härö, mutta että muutetaan vetoketjujen mitoitukset. Se tuntuu kummalliselta.  

Ohjeen ulkopuolisia omia pieniä käytännöllisyyttä ja käyttömukavuutta parantavia lisäyksiäni ovat ripustuslenkki hupun ja takamuotokaitaleen väliin sekä tuo pieni lirpake vetoketjun yläosassa. Itseäni ärsyttää suuresti, mikäli vetoketju hankaa leukaan. Tosin tuon lirpakkeenkin ompelin ensimmäisellä kerralla sentin liian ylös, jolloin se ei enää toiminutkaan optimaalisesti. Onneksi purettava pätkä oli kuitenkin varsin lyhyt ja toisella yrittämällä osui oikeaan kohtaan.

Vastustuksesta huolimatta valmista tuli. Mutta ihan hetkeen ei tarvitse softshelliä ommella.

Hermionen takki

 

Naamiaisasuompelut saivat syyslomalla jatkoa. Lasteni koulussa on tulossa halloween-naamiaiset ja pitkällisen pohdinnan jälkeen tyttäreni ilmoitti haluavansa pukeutua Hermioneksi. Kravatti saataisiin lainattua isin juhlatamineista, kauluspaita ja slipoveri velipojan pieneksi jääneistä tamineista, mutta pitkä musta hupullinen takki tarvittaisiin. 

Uusimman Suuri Käsityö -lehden (10/2022) Blossoming Flower -takki puhutteli heti lehden ensimmäisellä selailukerralla. Päätin, että kokeilisin kyseisellä Jujunan kaavalla ensimmäistä ulkovaateompeluani ja surauttaisin sillä vielä kevättakin tyttärelle. Lehti oli luokitellut takin vaikeusasteeltaan kahden tähden projektiksi eli helpohkoksi, mutta koska takkien tai ylipäätään joustamattomien materiaalien ompeleminen ei suoranaisesti kuulu mukavuusalueelleni, eivät kaikki ohjeen työvaiheet auenneet minulle kristallinkirkkaina aivan ensisilmäilyllä. Päätin siis kokeilla "työ tekijäänsä opettaa" -metodia ja testasin takkikaavan toimivuutta naamiaisasun halpoihin kankaisiin (= vuorikangas 3 €/m). 

Pienellä modauksella peruskaavan sai näppärästi muunnettua Hermionen takiksi soveltuvaksi. Pidensin helmaa mutulla (käytännössä sen verran, mitä kaavapaperin leveydessä oli tilaa jatkaa helmalle pituutta) ja koska hihansuihin ei tässä takkimallissa tulisi resoreita, pidensin ja levensin myös hihojen mallia. Hihansuille ompelin leveähköt alavarat. Taskut ja vetoketjun jätin tästä naamiaisasusta suosiolla pois.

Kaava oli tosi kiva. mitat täsmällisiä ja saumojen kohdistukset osuivat kohdilleen, vaikkei materiaali antanutkaan piiruakaan joustovaraa (tai ehkä juuri siksi). Aluksi hieman hännetäviltä tuntuvat ohjeistukset alavarojen kiinnityksiin liittyvistä työvaiheista loksahtelivat lopulta työn edetessä aivan loogisesti kohdilleen. Takista tuli tosi kiva. Eniten hämmästyin, etten projektin aikana menettänyt kertaakaan hermojani edes materiaalin suhteen. Takkiprojekti jopa hälvensi hienoista joustamattomien materiaalien ompelukammoani.

Olin jo selailemassa netistä rinnuksiin sopivaa Rohkelikko-kangasmerkkiä, kun paikalle saapui tyttäreni. Hän halusi itse piirtää Rohkelikko-merkin pahville. Näin tehtiin, ja siitä tuli hieno. Valmiin kangasmerkin tilaamisen sijaan päädyimme siis kokonaan D.I.Y-versioon ja takin käyttäjän oma kädenjälkikin pääsi projektissa hienosti esiin. Liimasin Rohkelikko-merkin paksuhkolle taustakankaalle, jonka ompelin muutamalla pistolla takkiin kiinni. Pesunkestävähän tuo pahvinen merkki ei ole, mutta parilla nipsaisulla sen saa takista irti, mikäli takkia nyt joskus haluaa käyttää vaikkapa jonkin muun rooliasun kaverina.

Jätin takista vetoketjun pois, mutta pohdin vielä jaksaisinko turailla takkiin vielä yhden napin, jotta sen saisi edestä edes vähän kiinni.

Raitaneule

Viime talvena tein tyttärelleni Dropsin ohjeella Agnes-neuletakin. Sukkien jälkeen neuletakin tekeminen tuntui pitkästä aikaa mukavalta vaihtelulta. Itse tykkäsin tosi paljon tuosta valkoisesta Agnes-neuleesta, mutta tyttäreni kaipasi lisää väriä. Alunperin Agnes-neuleen tekeminen lähti oikeastaan siitä, että halusin harventaa lankavarantojani ja koitin keksiä projekteja olemassa oleville langoille. Mutta sitten tuli toive uudesta neuletakista, siitä värikkäästä. Sellaiseen ei lankalaatikoistani oikein löytynyt sopivia lankoja, joten lankalaihikseni lähti heti sivuraiteille, kun marssimme tyttäreni kanssa lankakauppaan. Hän sai itse valita mieleisensä värit.

Langaksi valikoitui Schachenmayerin Merino Extrafine 120. Varsinaista ohjetta en tässä neuletakissa käyttänyt, mutta koska langan vahvuus sopi aika lähelle tuota Dropsin Agnesin mallia, Loin nelosen puikoille Agnesin pohjalta silmukkamäärät. Kaarrokkeen lisäysten paikat pidin myös samana kuin Agnesissa, vaikkei tässä raitamallissa pitsikaarroketta olekaan. Alku lähti varsin jouhevasti liikkeelle ja neuletakki näytti valmistuvan hyvää vauhtia, kunnes lanka loppui. Lankoja ostaessa luotin siihen, että 250 g eli kerä kutakin väriä olisi riittänyt tähän neuleeseen. Olin väärässä. Paljosta ei jäänyt puuttumaan, mutta riittävästi kuitenkin. Järkeilin, että pienellä soveltamisella riittäisi, jos ostaisin lisää pelkästään tuota turkoosia väriä, jolla olin suunnitellut tekeväni helman ja hihansuut. Kiiruhdin lankakauppaan, sillä alunperin lankoja ostaessani kauppias kertoi jäävänsä lähiaikoina eläkkeelle ja lopettavansa liikkeen. Liike oli vielä auki, mutta haluamaani turkoosia ei ollut, sitä luvattiin tilata. Sitten tuli korona. Koko liike meni kiinni. Viittä vaille valmis neuletakki jäi kuukausiksi lojumaan. Olisihan tuota turkoosia lankaa saanut varmasti netistä tilattua, mutta kun meni moti. Heinäkuun alussa huomasin, että liike olikin avattu eri paikkaan, joskin se oli auki vain torstaisin. Jokin aika sitten sain kuin sainkin sitten ostettua lisää tuota turkoosia lankaa (värierä ei tosin ollut tietenkään enää sama ja sävyeron voi huomata tuossa helmaresorissa langan vaihtumiskohdassa, tai ainakin minä huomaan sen).

Koska halusin ostaa mahdollisimman vähän uutta lankaa, jouduin vähän kikkailemaan noiden raitojen kanssa. Juuri ennen hiharesorin alkua vaihdoin lilan ja turkoosin raidan paikat. Pieni yksityiskohta, jonka minä tiedän, mutta johon ei todennäköisesti kiinnitä huomiota, ellei siitä erikseen mainitse. Muista väreistä lankaa ei olisikaan enää riittänyt uuteen raitakerrokseen. Jouduin siis neulomaan nuo hihojen turkoosit resoriosat extrapitkinä, jotta hihoista tuli riittävän pitkät. Toisaalta värien paikan vaihdokseen kiinnittää ehkä vähemmän huomiota nyt kun turkoosin värin väli ei poikkea kuin yhdellä raitakerroksella. Alkuperäinen suunnitelma oli neuloa hihansuihin suunnilleen yhden raidan levyinen kaistale ainaoikeaa. Tuon helman olin nimittäin jo neulonut ja päätellyt väriraidan levyisellä ainaoikeinkaistaleella. Extraleveä ainaoikeinkaistale olisi kuitenkin hihansuissa näyttänyt pöljältä, joten tein hihansuut 1 oikein, 1 nurin joustinta. Helmakin meni purkuun. Myös helmaan oli neulottava 1 oikein, 1 nurin joustinta ja resorikaitaletta oli pidennettävä helmassakin, jotta nuo leveät hiharesorit eivät näyttäisi aivan hölmöiltä. Semisti ehkä häiritsee, että tuo pääntien reunus on ainaoikeaa eikä 1 oikein, 1 nurin neulosta kuten hihansuut ja helma. Mutta toisaalta nappilistassa on ainaoikeaa, joten antaa olla noin.

Alkuperäisessä visiossa olisin halunnut neuleeseen turkoosit napit. Sopivaa sävyä ei löytynyt koluamistani liikkeistä, joten vaaleanpunaiset saavat kelvata.

Agnes-neule

Kävin läpi lankalaatikkojani sillä ajatuksella, että pyrin keksimään olemassa oleville langoille toteutettavia projekteja. Osa langoista on virunut laatikoissa vuosi tolkulla. Osan olen itse hamstrannut, kun on ollut mielessä jokin projekti, joka sitten syystä tai toisesta on kuitenkin jäänyt vaille lopullista toteutusta. Paljon on myös sellaisia lankoja, jotka olen saanut. Edesmennyt anoppini oli käsityöihmisiä, hänen jäämistöstään minulle on päätynyt mm. saumuri ja iso kasa lankoja.

Neuletakkiprojektiin valikoin luonnonvalkoiset merinolangat, jotka vuosia sitten sain anopilta joululahjaksi. Lahjan saadessa poikani oli vauvaiässä, lahjan antajan ajatus oli varmastikin, että tekisin niistä jotakin pienelle pojalleni. Vaan eipä tuolloin ollut aikaa sillä tavalla istahtaa kutimien äärelle, kun nyt kun lapset ovat jo isompia. Vauvaneuleprojekti ei koskaan päässyt toteutukseen asti.

Lankaa oli 200g ja pikaisen googlettelun tuloksena selvisi, ettei kyseistä lankaa enää olisi missään lisää saatavilla. Hieman riskillä valitsin toteutettavaksi ohjeeksi Dropsin Agnes-neuletakin. Lankani ei aivan täsmännyt Agneksen ohjeen lankaan, mutta oli vahvuudeltaan kuitenkin edes vähän sinne päin. Ohjeen mukaan 200g lankaa pitäisi riittää, käyttämäni lanka oli hieman tuota ohjeen lankaa paksumpaa ja metrimääräisesti sitä olisi vähemmän kuin tuossa 200 grammassa Dropsin Sky-lankaa. Päätin keksiä jonkin soveltavan ratkaisun, mikäli työn edetessä näyttää siltä, että lanka loppuu kesken.

Malli on ylhäältä alas neulottu ja helman pituuden tässä tapauksessa määrittelikin käytettävissä olevan langan määrä. Parit neuletakit olen aiemmin tehnyt, mutta varsinaista rutiinia tällaisten neuleiden tekemiseen itselläni ei ole, joten tavoistani poiketen pitäydyin tällä kertaa aika lailla ohjeessa. Lopputuloksesta tuli ihan kiva ja tätä oli kiva neuloa. Anoppini ei koskaan ehtinyt nähdä pojantyttärensä syntymää, mutta ehti nähdä suurimman osan raskausajasta. Uskoisin, että hän olisi iloinen antamiensa lankojen päätymisestä lopulta pojantyttärensä neuletakiksi. 💗

Lankana Wendyn Merino Pure ultra soft wool Double Knitting, menekki 200 g (koko 122/128),  puikot nro 4.

Neuletakki oli saajalleen mieleinen. Tyttäreni tilasi heti uuden neuletakin, tällä kertaa värikkään mallin. Sekalaisesta lankaseurakunnastani ei kuitenkan löytynyt samanvahvuisista langoista haluttua värirepertuaaria, joten projektini pienentää lankavarastoja sai heti takapakkia, sillä marssimme tyttäreni kanssa lankakaupoille ostamaan uusia lankoja värikästä neuletakkia varten. :D

Päiväkodin pähein rotsi

Ilves on tällä hetkellä se rakkain unikaveri, joten piti saada myös ilveshuppari. Sellainen, jossa on korvat ja silmät. Ja karvaa. Siinäpä sitten taas äidille hieman talviloma-askaretta pähkäiltäväksi. Eipä löytynyt ilveskuosia kauppojen kangasvalikoimista, joten oli pakko soveltaa leopardikankaasta.

Eurokankaasta löytyi tuollaista "lyhytkarvaista" leopardikuosia. Sellaistahan oli sitten saatava. Uuuh... ei ehkä olisi ollut ihan äitinsä ykkösvalinta, mutta...  No... mitäpä sitä ei tyttärensä eteen tekisi. Eurokankaasta suunnistin Henkkamaukkaan ja kappas, puotihan oli puolillaan jos jonkinlaista villieläinjäljitelmää. Nähtävästi on siis tultu jo siihen pisteeseen, että 5-vuotias tytär on pukeutumisasioissa äitiään huomattavasti trenditietoisempi. :D

 

Koska hupparissa piti olla korvat, selailin Ottobreni läpi ja 6/2016 lehdestä löysin pupukorvaisen Dalmatian Rabbit mallin. Äkkiäkös pupun korvat ilveksen korviksi muuttaisi. Ompelin lyhennettyihin pupun korviin mustasta paksusta fleecestä tupsut vuorin ja päällikankaan väliin.

Ilveksillä taitaa kyllä olla kellanoranssit silmät, mutta tämä yksilö sattuu nyt olemaan sinisilmäistä sorttia. Sopivankokoisia lävistettäviä silmiä olisi löytynyt tummanruskeina, mutta ei kellanoransseina. Siniset olivat pirtsakammat. Pyöreät silmät eivät vain olleet kovinkaan kissamaiset, joten ennen silmien kiinnitystä aplikoin niiden ympärystät hieman viirumaisiksi. Silmien kiinnitystapit olivat aika pitkät, joten typistin ne pihdeillä huomattavasti matalammiksi. Itse kiinnitysosat jäivät piiloon tuonne vuorin ja päällikankaan väliin.

Noita korvia ja silmälisäyksiä lukuun ottamatta kuvittelin vielä tässä vaiheessa pitäytyväni ohjeessa, mutta... Ensimmäisessä sovitusvaiheessa totesin hupparin olevan helmasta aika leveä. Pituutta sen sijaan olisi voinut olla hiukan enemmänkin. Alkuperäisohjeessa helma sekä etukappaleiden ja hupun reunat huolitellaan resorikaitaleella. Jotta saisin huppariin hiukan lisää pituutta ja helmaa hieman supulle, päätin laittaa helmaan resorin.

En ollut myöskään kovin innoissani hupun ja etukappaleiden reunojen kanttaamisesta, joten päätin soveltaa hieman lisää. Ompelin vetoketjun suoraan etukappaleisiin ilman tuota reunojen kanttausta. Myös vetoketjun mitta meni uusiksi, koska helmassa oli nyt reilummin pituutta.  

 Ohjeessa hupun kiinnitys ohjeistettiin siten, että sauma jäisi niskaan näkyviin. Halusin sauman jäävän vuorin ja päällikankaan väliin piiloon. Päätin soveltaa ohjetta hieman lisää. Jossain kohtaa huomasin tehneeni taas sen verran monta harha-askelta alkuperäisohjeesta, että lopulta huppua kiinnittäessä meinasivat aivot nyrjähtää, mutta pääsin kuin pääsinkin haluamaani lopputulokseen.

Huomenna päiväkotiin suunnistaa leopardikuosiin pukeutunut iloinen ilves. :D