Ihan surautukseksi tätä projektia ei tosin voi sanoa. Käsityöpiirit hehkuttavat softshellin helppoutta, kuinka on helppoa ommella, ei rispaannu eikä temppuile paininjalan alla. En allekirjoita. Paitsi tuon, ettei rispaannu. Muuten takkia ommellessa sitten takkusikin likipitäen kaikki. Jopa vanha ja yleensä kaikki materiaalit kelpuuttava Husqvarna-saumurini kieltäytyi saumattomasta yhteistyöstä. Tai pikemminkin juurikin kirjaimellisesti tarjosi tällä kertaa saumatonta yhteistyötä. Jostain syystä en tuntunut saavan säätöjä kohdilleen millään. Aina puski hyppytikkiä. Langoitin uudelleen. Ja uudelleen. Vaihdoin säätöjä suuntaan jos toiseenkin. Vaihdoin neuloja. Kiristi hermoja. Kiristin säätöjä. Löysäsin säätöjä. Vuoroin näitä kaikkia. Vähiten häiritsevän tuloksen sain lopulta ohuimmalla microtex 60 koolla. Kun kankaaksi vaihtoi minkä tahansa muun kankaan, tikki oli moitteetonta. Softshellin kanssa ei tällä kertaa lopultakaan priimaa pukannut.
Yleensä nättinokkaisempi Janomeni hyväksyi softshellin einen verran paremmin. Paksummissa kohdissa alkoi nikotella hänkin. Tein jonkin sortin hybridiyhdistelmiä. Surautin saumat ensin saumurilla ja vahvistin ne sen jälkeen ompelukoneen ompeleella paikkaillen mahdollisten hyppytikkien jättämiä irvistyksiä. Päällitikkaukset sujuivat vaihtelevalla menestyksellä. Ohuemmissa kohdissa jälki oli ihan ok, mutta heti vähänkään paksummissa alkoivat ongelmat. Näissä tikin pituus typistyi lyhyeksi töpöksi pisimmälläkin tikin pituudella. Ja tietysti tällainen paksu kohta on juurikin näkyvimmällä paikalla takin etumuksessa vetoketjun viereinen tikkaus. Tuo "viimeistelevä" tikkaus on kauttaaltaan liian töpöä. Olkoon. Siihen mennessä olin takunnut ommelten kanssa jo sen verran monta kertaa, että halusin vain saada projektin päätökseen edes jollain muotoa. Oma ongelmansa olikin sitten noissa saumojen risteämäkohdissa, jossa kangasta sai ihan tosissaan runnoa koneen paininjalan alle, jotta ompelu ylipäätään oli mahdollista. Varmaankin tästä syystä ohje neuvoo saumaamaan kappaleet toisiinsa ompelukoneella eikä saumurilla (mitä ohjetta en luonnollisestikaan ollut noudattanut, koska... Ööö... no enpäs osaa sanoa miksi en, sillä lähtökohtaisestikin tuo Husqvarnanikin oli jo ilmoittanut haluttomuutensa kyseisen materiaalin työstämiseen...)
Vaikkakin softshell jo itsessään on paksua ja paikoin sitä oli saumoissa ja taitteilla moninkerroin, ommel näytti parhaimmalta (tai paras on liioitteleva sana, vähiten huonolta) ohuimman microtex-neulan kanssa. Tässä oli kääntöpuolena monia katkenneita tai vääntyneitä neuloja. Vähintään yhtä monia voimasanoja. Myös Janomeni pistolevy näytti ottaneen vääntyneistä neuloista jonkin verran osumaa, sillä levy oli pienillä skraaduilla sekin. Ei jatkoon tämä materiaali. Ompelevat ystäväni ovat kaikki kehuneet, kuinka helppo ja vaivaton matsku softshell on. NOT. Kurkkasin, että näytti tuota täpläsoftshelliä edelleenkin Majapuulla myynnissä olevan. Etuliitteellä *NANO*softshell, tiedä sitten aiheuttiko tuo NANO tuossa nyt jonkun erityisominaisuuden, vai mistä johtui julmetun suuri vastustus. Tai sitten ihan vain oma taitamattomuuteni.
Kaava toimi ihan suht kivasti. Joskin pari kummallisuutta työohjeessa oli. Aivoni meinasivat nyrjähtää, kun luin ohjetta etukappaleen ja helman alavarojen kiinniityksen järjestyksestä. Suuren Käsityön ohjeen mukaan käännetty helman alavara tuli tikata oikealta kiinni etu- ja takakappaleisiin jo ennen kuin edes etukappaleen alavaroja oli kiinnitetty. Minun järkeni sanoi toisin. Kysyin mielipidettä asiaan työkaveriltani, jolla sattui kuin sattuikin olemaan kyseinen Jujunan alkuperäiskaava. Suuren Käsityön versioon olivat oikaisseet ohjetta. Alkuperäisen Jujunan ohjeen mukaan etukappaleen alavarat tuli lyhyeltä sivultaan ommella kiinni helman alavaraan ennen tikkauksia. Tämä kävi järkeeni.
Hämmentävää oli myöskin se, että vetoketjujen pituudet erosivat Suuressa Käsityössä alkuperäisestä Jujunan ohjeesta. Tämä tuli ilmi etenkin sisempiä taskupusseja kiinnittäessä. Suuren Käsityön ohjeen mukaan taskuvetoketjujen tuli olla 15 cm. Sen pituiset myös ostin. Vetoketjuja mallaillessa ihmettelin, miten tasku oli kaavoitettu niin knaftilla mitalla, että vetoketjun päällitikkauksen jälkeen sai todella kikkailla, jotta sisemmän taskupussin ompelu onnistui. Toisen taskun sain onnistumaan, toiseen jouduin kehittämään luovemman vedetään hatusta jatkopalan, jotta taskusauma ei jäänyt liian reunaan. Tämä tosin takin sisäosassa piilossa, eikä ulospäin näy. Jujunan alkuperäisohjeessa taskuvetoketjun pituudeksi ohjeistettiinkin 10 - 14 cm. Ihmekös oli knafti mitoitus. Ei sillä, ettäkö kangaskaupasta olisi löytynyt sopivaa alle 15 cm taskuvetoketjua, mutta jos olisin mitoituksen etukäteen tiennyt, olisin leikellyt taskupussin huomattavasti reilummin saumavaroin. Tai itse asiassa leikkelinkin, mutta lähinnä syvyyssuunnassa, sillä halusin varmistaa. että nykypuhelinkin taskuun mahtuu. Note to myself: Leikkaa aina taskut todella reiluin saumavaroin.
Heittoa oli niin ikään etukappaleen vetoketjujen mitoitusohjeissa. Jujunan alkuperäiskaavoissa oli pidemmät vetoketjut. Joskin lyhensin takkia ihan tarkoituksella. Suuri Käsityö ohjeisti 140 koon takkiin 70 cm vetoketjua. Juuri tuo koko oli haluamassani värissä loppu, kuten se edellinenkin. Ostin 60 cm vetoketjun. Tämä pituus ohjeistettiin 122 koon takkiin. Koska takki oli malliltaan melko pitkä, päätin leikellä helmojen pituuden suosiolla 122 koon mittojen mukaan. Hämmentävää kyllä, tässäkin koossa tuo 60-senttinen vetoketju näytti jäävän lyhyeksi (toisaalta vetoketjun ei ole välttämättä tarve ulottua täysin helmaan asti, ettei sikäli haitannut). Huomasin kuitenkin jälkeenpäin vetoketjumitoituksia vertaillessa, että Jujunan alkuperäisohjeessa vetoketjujen mitat ilmoitettiin tällä kertaa vastaavia Suuren Käsityön mittoja reilummiksi. Ymmärrän vielä, että yrittävät lehteen tiivistää ohjeet mahdollisimman lyhyeksi, jotta ohjeistus mahtuu yhteen sivuun ja siinä saattaa tiivistäessä tulla jokin työjärjestyksellinen härö, mutta että muutetaan vetoketjujen mitoitukset. Se tuntuu kummalliselta.
Ohjeen ulkopuolisia omia pieniä käytännöllisyyttä ja käyttömukavuutta parantavia lisäyksiäni ovat ripustuslenkki hupun ja takamuotokaitaleen väliin sekä tuo pieni lirpake vetoketjun yläosassa. Itseäni ärsyttää suuresti, mikäli vetoketju hankaa leukaan. Tosin tuon lirpakkeenkin ompelin ensimmäisellä kerralla sentin liian ylös, jolloin se ei enää toiminutkaan optimaalisesti. Onneksi purettava pätkä oli kuitenkin varsin lyhyt ja toisella yrittämällä osui oikeaan kohtaan.
Vastustuksesta huolimatta valmista tuli. Mutta ihan hetkeen ei tarvitse softshelliä ommella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti