Sitruunasukat

 

Alkukesän värjäyspuuhissa syntynyt koivunlehtien antama sitruunankeltainen väri inspiroi neulomaan sitruunasukat. Sitruskuvio on alunperin peräisin Pomona-sukista (Novitan Arabia-lehti).  Jonkinlainen ajatuskatko kävi kuitenkin vision ja toteutuksen suhteen. Visio oli lyhempivartisista sukista. Jostain syystä laskin kuitenkin silmukkamäärän aiemmin neulomieni pitkävartisten Pomona-sukkien pohjalata. Novitan alkuperäisohjehan on pienemmällä silmukkamäärällä, sillä se on tehty paksummalle langalle ja isommille puikoille kuin tuo oma Pomona-versioni, jotka nekin neuloin itse värjäämistäni langoista. Jälkiviisaanan todettakoon, että olisi saanut jättää yhden sitruunakuvion pois. Nyt sukkiin täytyi neuloa aika pitkät varret, jotta löysähkö yläosa pysyy ryhdissään. 

Sukat on neulottu Novitan Nallesta nro 2,5 puikoilla. Varressa on peräti 102 silmukkaa. Aloittaessa se tuntui hyvältä määrältä, sillä omaan poikkeuksellisen paksut pohkeet ja usein on saattanut käydä niin, että varsinkin kirjoneuleen kanssa kuvio saattaa pohkeesta hieman kiristää. Halusin nätisti asettuvan kiristämättömän sitruunakuvion. Kiristämätön siitä toden totta tulikin, mutta ehkä jopa turhankin löysä. Sitruunakuvion jälkeen kaventelin varresta tasaisin välein 6 silmukkaan kerrallaan. Ensimmäinen kavennus on heti kuvion päättymiskerroksen jälkeen noiden sitruunojen väliin jäävien "hippujen" välissä. Tämän jälkeen kavensin samassa kohtaa vartta vielä viisi kertaa aina raidoituksen joka toisella valkoisella kerroksella, niin että kavennusten väliin jäi 14, 13, 12, 11 ja lopuksi 10 silmukkaa. Nilkkaan tullessa puikoilla oli siis 66 silmukkaa. Kantapääkavennuksissa tiputin jalkaosan silmukkamääräksi 58.

Pirteän keltaisina tuovat mukavasti aurinkoista tunnelmaa syksyn viileneviin päiviin.

Koivunlehtivärjäyksiä

Monenlaisilla kasveilla ja sienillä olen lankoja värjäillyt, mutta jostain syystä koivunlehdillä värjääminen on aina jäänyt, vaikka olenkin tiennyt koivunlehtien antavan heleän kirkkaan keltaisen värin. Muutama vuosi sitten osallistuin kansalaisopiston kasvivärjäyskurssille, jonne kurssilaiset saivat tuoda myös omia kasveja värjäyskokeiluihin. Kurssi oli aika loppukesästä/alkusyksystä, jolloin värjäyssesongin painopiste taisi kallistua jo enemmän sieniin. Muistan vieneeni kurssille vanhan saunavihdan, mutta en kuitenkaan laittanut koivunlehtiliemeen lainkaan omia lankojani, sillä halusin kokeilla toisten tuomien kasvien värejä. Periaatteessa siis tiesin, millaista väriä koivunlehdistä saa ja koska koivunlehtiä on niin helppo saada, on niillä värjääminen jäänyt ehkä juuri siksi, että on aina ajatellut voivansa värjätä koivunlehdillä koska tahansa.

Muistan lukeneeni, että paras keltainen saadaan alkukesän lehdillä, joten päätin vihdoin toteuttaa tuon koivunlehtivärjäyksen. Lankana näissä Novitan valkoinen ja luonnonvalkoinen Nalle. Värjäsin langat kahdessa erässä. Kuvissa kerien sävyero ei juurikaan näy, mutta ensimmäisen erän lankoihin tuli aavistuksen tummempi, ehkä hitusen vihertävämpään taittava sävy. Tykkäsin enemmän jälkiväristä, joka on aika raikas sitruunankeltainen. Kattilalliosella riivittyjä koivunlehtiä värjäsin 200 g lankaa ja varmasti sillä olisi saanut enemmänkin värjättyä, sillä liemeen tuntui jäävän väriä vielä ihan hyvin. Langat esipuretettu alunalla. 

70-vuotissukat

 
Alkuvuosi on käsitöiden suhteen ollut melko hiljaiseloa. Laitoin kuitenkin puikoille uudet villasukat, jotka annoin tädilleni 70-vuotislahjaksi. Selailin netistä inspiraatiokuvia erilaisiin kirjoneulesukkiin ja törmäsin vanhaan Neulologinen häiriö -blogin postaukseen, josta sitten ammensin ohjeen sukkiin. Tapani mukaan toki sovelsin tätäkin ohjetta omanlaisekseni.

Viimekertaisista nirkkoreunussukista onkin vierähtänyt aikaa. Muistelin sen olevan jotenkin tuskaisan hidasta nysväämistä, mutta päätin kuitenkin antaa sille uuden mahdollisuuden. Yllätyin positiivisesti, kun tuo luonnistikin lopulta aika nopeasti ja sutjakkaasti. Lieneekö sitten langan ja puikkojen vahvuudella merkitystä, kun nämä sukat neuloin Seiskaveikasta 3,5 nron puikoilla ja ne edelliset nirkkoreunat tein kakkosen puikoilla fingering-vahvuisesta langasta. Vanhaa blogipostausta kurkatessani totesin, että myös nirkkoreunustekniikka oli noissa edellisissä nirkkoreunussukissa erilainen. Neulologinen häiriö -blogin ohjeistus oli jotenkin suoraviivaisempi. Tuo Drops-designin nirkkoreunusohje saattaa olla hitusen huomaamattomampi nurjalta, mutta kukapa tuota nurjaa puolta kovinkaan tarkoin tiirailee.

Alkuperäisen ohjeen kukkakuviointi pelikuvavärein on hauska, mutta en halunnut sukista aivan noin pitkävartisia ja rehellisyyden nimissä epäilin myös tehostevärin langan riittävyyttä, joten karsin toisen kukkakuvion pois. Sukkien tummanharmaan pohjavärin kanssa sointui kivasti yhteen yksinään hiukan haljakka vanha lupiinivärjäyksen jälkiväri. Aikanaan hain noita vaaleita värisävyjä Kalevala-peittoihin (joita olen virkannut itse värjäämistäni langoista nyt jo kolme). Hailakka mintunvihertävä väri on Kalevala-peittoprojekteista yli jäänyt nössäkkä. Itse asiassa sukissa on kahtakin eri värierää, sillä kukkaosio ja i-cord-nauha on neulottu samasta sävystä ja alempi raidoitus hieman harmahtavammalla vihertävän sävyllä. Samaisista Kaleva-peittoprojekteista yli jääneitä lupiinivärjäyksiäni sekin.

Sinnepäin Ludwigit

 
Aloin neuloa hiukan kiireisellä aikataululla miehelleni joululahjaksi villasukkia. Piti etsiä jokin simppeli ja nopeasti neulottava malli, jossa kuitenkin olisi jokin pieni juju. Mieleen tuki taannoinen Ravelry-poiminta Ludwig-sukista. Ohjetta tähän hätään nyt ei ollut, mutta silmäillen painoin idean mieleen ja ajattelin soveltavani jotain samansuuntaista.

Järkeilin, että idea on simppeli ja helposti sovellettavissa lennosta erilaisille silmukkamäärille. Vaan yllättävän paljon sai laskeskella, miten tuon kuvion saisi asettumaan edes jotenkin symmetrisesti Seiskaveikalle 3,5 nron puikoilla järkevään silmukkamäärään. Varsinaista kirjoneulettahan malliin ei tule, sillä mustat pystyraidat on saatu aikaan silmukan nostoin. Eli periaatteessa sukat on neulottu vain kahden kerroksen väriraidoituksin, jolloin jousto pysyy parempana kuin kirjoneuleessa ja silmukkamäärän pystyi pitämään melko pienenä (52). Pientä silmukkamäärää puolsi knafti aikataulu sekä se, että halusin sukista melko napakat. No eipä siitä sitten samanlainen kuvio tullut kuin esikuvassaan, joka on mitä ilmeisemmin neulottu paljon ohuemmalla langalla ja pienemmin puikoin. Tässä ajassa sai nyt tällaista.

Värimaailman inspiraationa toimi uusi raidallinen kissanpentumme, joka mielellään avusti myös itse neuleprojektissa. Vaikka yllättävän rauhassa kissa antoi langan ja puikkojen olla. Pelkäsin paljon pahempaa hyökkäilemistä. Kissa kyllä tuntuu pitävän puikkojen kilinästä ja hakeutuu usein lähettyville silloin, kun neulon. Parkkeeraa kuitenkin useimmiten vain syliin tai nojatuolin käsinojalle torkkumaan. Kissanpentu on viettänyt ensimmäiset viikkonsa vanhempieni hoidossa ja on mitä ilmeisemmin siis tottunut pienestä pitäen kudinpuikkojen kilinään äitini neuloessa. Vaaleanruskea sävy on itse männynsuomuorakkailla värjäämäni. Sellaisenaan yksinään vähän platku väri, mutta mustan kaverina toimii oikein hyvin.

Rauma-sukat

 
Viime talvena aloin neuloa Rauma-sukkia, jotka valmistuivat tosin vasta kesällä. Projekti venyi, sillä laitoin kutimen välillä syrjään, kun sukkien tehosteväriksi valitsemani harmahtavan vihreä sävy alkoikin tuntua liian platkulta. Olin jo projektia aloittaessa päättänyt hyödyntää Rauma-sukissa mahdollisimman paljon itse värjäämiäni lankoja, sillä pehmeät pastellinsävyt sopivat mielestäni hyvin Vanhan Rauman henkeen. Kun sitten sain tämän kesän lupiinivärjäyksistä mielestäni niin paljon parempaa turkoosia sävyä, päätin jo heti alkukesästä neuloa uudet Rauma-sukat. Kovin joutuisasti eivät nämäkään silti valmistuneet, mutta tässä nyt lopulta ovat. Postaushistoriaani tarkastellessa ilmenee molempien Rauma-sukkien kohdalla tuttu kaava: Aloitin Rauma-sukat, mutta kiireellisemmällä aikataululla neuloin siinä välissä yhdet lahjaksi menevät Eurajoki-sukat. 

Edelliset Rauma-sukat nimesin Sinnepäin Rauma-sukiksi, sillä en lähimainkaan kaikilta osin noudattanut ohjetta. Näissä sukissa seikkailin ohjeen vieressä oikeastaan vielä enemmän. Sukat on neulottu ohjetta ahuemmalla langalla (pääosin Nallea tai kutakuinkin Nallen vahvuista, mitä nyt värjäysnössäköistäni millloinkin on sattunut väreihin osumaan). Puikkokokona oli 2,5. Ohuemmasta langasta ja pienemmistä puikoista johtuen silmukkamäärä on ohjetta isompi (72) ja siksi myös talojen määrä on alkuperäistä isompi. Edellisissä Rauma-sukissa vahvistui myös se tosiasia, että silmukointi ei vain ole minun juttuni. Päätin siis karsia silmukoinnin minimiin näissä sukissa. Käytännössä vain ovet ja raatihuoneen kellotorni on silmukoitu, ikkunat on neulottu mustalla. Talojen koristerimoitukset on niin ikään neulottu valkoisina kerroksina. Joistakin taloista jätin rimoituksen pois, jos olisi näyttänyt mittasuhteiltaan pöljältä yhden rivin korotus.

Valtaosa väreistä on näissäkin sukissa itse värjäämiäni (pois lukien musta, vaaleansininen, sinisen talon katon kirkas oranssi sekä punainen ovi). Värien lähteinä on ainakin lupiinia (turkoosit ja harmahtavan vihreät sävyt), verihelttaseitikkiä (punaoranssit ja persikan sävyt), avokadoa (vanha roosa), järviruokoa (kirkas vihreä), omenapuun lehtiä (keltainen) sekä lakastuneita kielon lehtiä (vaalea oranssi). Vaaleanvihreä katto jäi vähän mysteeriksi itsellenikin, epäilen jonkin sortin suolaheinää. 

Aatsipoppaa seitikkisoppaa

Syksyn ensimmäiset sienivärjäykset syntyivät liikuntatuntien sivutuotteena. Sillä aikaa, kun oppilaat suunnistivat, bongailin rastien tukikohdaksi sopimamme paikan lähimaastosta verihelttaseitikkejä. En malttanut jättää sieniä metsään, sillä vaikka kotimme läheisessä metsässäkin on monipuolisesti erilaisia sieniä, verihelttaseitikkejä sieltä löytyy vain harvakseltaan. Liikuntatuntien saaliskaan ei nyt suuren suuri ollut, sillä en voinut lähteä kovin kauaksi sopimastamme tukikohdasta, mutta onneksi verihelttaseitikkien lakeista lähtee aika kivasti väriä jo pienemmästäkin määrästä.

Ennen keittoa erottelin sienistä lakit ja jalat erikseen. Lakkisopasta syntyikin mukavan punainen liemi. Myös värjäyskattilan reunat värjäytyivät punaisiksi ja niitä saikin sitten aikansa jynssätä. Aivan kokonaan en väriä edes saanut kattilasta lähtemään, mutta tokkopa tuo kovin paljoa haittaa, kattilaa kun ei käytetä muuhun kuin lankojen värjäämiseen.

Ensimmäinen vyyhti näytti imevän väriä todella hyvin. Jonkin ajan jälkeen laitoin liemeen vielä toisenkin vyyhdin, sillä väriä näytti olevan kattilassa reilusti. Jätin vyyhdit yön yli värjäyskattilaan jäähtymään. Tuo ensimmäinen vyyhti otti itseensä enemmän väriä. Vielä kattilasta nostettaessa väri näytti todella punaiselta, huuhdellessa siitä kuitenkin irtosi jonkin verran väriä ja lopulta vyyhtien kuivuttua vaalenivat harmillisesti tuosta ensimmäisestä varsin lupaavalta näyttäneestä nostosta. 

Kaksi vyyhtiä oli imenyt värin lähes kokonaan. Seuraavana päivänä viskasin kuitenkin vielä verihelttaseitikkien jalat samaiseen jälkiliemeen. Odotin ehkä hieman keltaisempaakin lopputulosta, mutta toisaalta jalkoja ei ollut mitenkään hirveästi. Verihelttaseitikkien jaloista tuli tuollainen vaalea persikkainen sävy.

Värjätyt langat alunalla puretettua Novitan Nallea.

Sinnepäin Rauma-sukat

 
Rauman kaupungin sivuilla julkaistiin viime talvena Rauma-sukkien ohje. Innostuin heti mallista. Vanhan Rauman puutalojen värimaailmaan pystyisi hyödyntämään itse värjäämiäni pieniä lankanössäkäitä tosi hyvin. Aloitinkin sukat talvella, mutta jäivät kesken, kun tuli muutama muu kiireellisempi projekti väliin. Aluksi projektin keskeytti siskoni nelikymppiset, jonne Rauma-sukkien inspiroimina päätin improvisoida nämä Puu-Käpylä-sukat. Sitten Eurajoki kiilasi Rauman edelle. Osallistuin alkuvuodesta Eurajoki-aiheiseen neulesuunnittelukilpailuun ja voitin suunntelmallani sukkakategorian. Alkuperäinen suunnitelmani kaipasi kuitenkin pientä viilausta ja lisäksi haluttiin ohje myös miesten sukkakokoon, joten pika-aikataululla laitoin puikoille vielä toiset Eurajoki-sukat, vaikka Rauma-sukkani odottivat keskeneräisinä loppuun saattamistaan. Ja saivatkin odottaa keskeneräisinä vielä pitkään, sillä Eurajoki-sukkien jälkeen mieleen tuli syksyllä aloittamani Kalevala-peittoprojekti. Taannoinen kyynärpäävaivani kummittelee edelleen (lähinnä omassa päässäni) ja aloin järkeillä, että peittoprojektia on syytä jatkaa, mikäli haluan saada sen varmasti maaliin juhannukseksi. Jos vaikka kävisikin niin, että kyynärpää jälleen ärtyisi ja joutuisin jossain kohtaa pitämään taukoja virkkaamisesta.

 Kun nämä "kiireellisemmät" projektit tuli ensin saatettua maaliin, päätin lopulta laittaa puikoille jälkimmäisenkin Rauma-sukan. Projektia aloittaessa olin päättänyt hyödyntää sukissa niin paljon itse värjäämiäni lankoja, kuin mahdollista. Tässä kohtaa alkoi jo semisti harmittaa värivalinta. Tämän kesän lupiinivärjäyksieni turkoosi sävy olisi nimittäin sopinut Rauma-sukkien pääväriksi niin paljon paremmin kuin tuo talvella varastoistani löytynyt vihertävä sävy. Lupiinivärjäystä tosin sekin, mutta tainnut väripata päästä turhan kuumaksi, kun on kääntynyt väri noin vihreäksi). Mutta koska ensimmäinen sukka oli jo valmiina, päätin jatkaa kuitenkin samoin värein.

Nimesin sukat sinnepäin Rauma-sukiksi, sillä värivalintani eivät aivan vastaa ohjeen värejä. Ja jos totta puhutaan, löytyyhän näistä aika paljon kaikkea muutakin ohjeen vierestä sooloilua. Ensinnäkin olen käyttänyt ohjetta pienempiä puikkoja ja ohuempaa lankaa, minkä vuoksi sukkien silmukkamäärä on 60 silmukan sijaan 72. Taloja on siis sukissani hiukan enemmän kuin alkuperäisohjeessa. Jalkaterässä yksi kokonaan uusi talorivistökin. Koska jalkaterässä olen kaventanut silmukkamäärän 64 silmukkaan, kantapohjan keskelle sukissani tulee muita kapeampi talo. Kärki- ja kiilakavennukset tein niin ikään eri tekniikalla kuin ohjeessa.

Olisi pitänyt soveltaa vieläkin enemmän. Harmitus tuli nimittäin silmukointivaiheessa. Tavoistani poiketen olin intuitioni vastaisesti noudattanut ohjetta ja jättänyt ikkunat silmukoitaviksi mustalla langalla. Virhe. Ihan hirveän aikaa vievää nyhräämistä tuo silmukoiminen, eikä lopputuloskaan ole mielestäni yhtä siisti kuin mitä olisi tullut kirjoneulomalla (Puu-Käpylä-sukissa kirjoneuloin ikkunat mustalla, mielestäni siistimpi näin ja ikkunat valmistuvat samaa tahtia neuleen edetessä).

Sen verran tässä nyt jäi asioita harmittamaan, että täytynee ehkä vielä joku päivä laittaa puikoille toisetkin Rauma-sukat tuolla tämänkesäisellä lupiinivärjäyksellä. Seuraavalla kerralla ajattelin kirjoneuloa nuo talojen ikkunat.

Vieraslajitalkoot kerityssä muodossa

 
Aiempina vuosina tuli värjäiltyä melko paljonkin, joten varastoissa on edelleen mukavasti itse värjättyjä lankoja. Tietoisesti olen koittanut kääntää suuntaa niin päin, että kuluttaisin enemmän kuin värjään uusia. Viime vuonna tämä tavoite oli tosin helppo saavuttaa, sillä en tainnut laittaa väripatoja porisemaan kertaakaan. Alkukesästä sain valmiiksi pidemmän ajan projektini eli kolmannen Kalevala-peittoni itse värjäämistäni langoista. Tähän projektiin saikin uppoamaan melko paljon värjäyksiä.

Tällä hetkellä suurin osa värjäämistäni langoista alkaa olemaan korkattuja nössäköitä, joista tulee kyllä värivivahteita erilaisiin kirjoneule- tai jämäneuleprojekteihin. Lupiinikauden kukoistaessa päätin kuitenkin vihdoin kaivaa esiin värjäystarvikkeeni. Vaikka viime vuosi jäikin värjäyshommien osalta laihaksi, olen tainnut aiempina vuosina suorittaa omalta osaltani ekotekoja, sillä tienvartta kulkiessa oman postilaatikkomme ympäristössä oli vähemmän lupiineja, kuin tässä lähialueella keskimäärin. Eipä silti, näyttää tuota värjäysmateriaalia edelleen riittävän tuleville vuosillekin.

Tavoite oli saada melko sinistä. Tuli enemmän tuollaista turkoosia. Ihan kiva väri tosin tämäkin. Itse asiassa melko passeli vaikkapa Rauma-sukkien värimaailmaan. Oman kokemukseni mukaan väri alkaa taittaa vihertävään, mitä enemmän padassa on lämpöä. Tarkoitus oli pitää lämpötila suht alhaalla, mutta koska en mitannut lämpötilaa, taisivat lämmöt nousta hiukan tarkoittamaani korkeammaksi. 

Ajatus oli värjätä Novitan Venlaa, sillä noilta aiemmilta vuosilta on jäljellä jonkin verrankin nimen omaan Venla-nössäköitä. Mutta kävikin niin, että kyseisen langan tuotanto oli lopetettu. Höh. Suuntasin siis marketista lankakauppaan fingering-vahvuista värjäyslankaa etsimään. Matkaan tarttui puhtaanvalkoista Opalin pullover- & sockenwollea sekä luonnonvalkoista Lankavan Sujuvaa. Värin lopputulos on molemmissa aika samanlainen. Värjäsin lankoja kolmessa erässä, ensimmäiseen erään laitoin 100g lankoja. Väriä näytti liemessä kuitenkin edelleen riittävän, joten huitaisin perään toiset  100g. Väristä tuli itse asiassa asteen edellistä tummempaa, sillä annoin lankojen lillua liemessä pari päivää. Tämän jälkeenkin liemi näytti edelleen voimakkaan lilalla. Laitoin loputkin purettamani langat sinne pariksi päiväksi lillumaan. Taisi olla kolmekin. Jälkivärjäyksen jälkivärin lopputulos oli edellisiä lankoja asteen vaaleampi sävy. Tämän jälkeen olikin aika heittää liemi mäkeen, mutta aika paljon väriä irtosi yhdestä riivityillä lupiinin kukinnoilla ääriään myöten täyteen sullotusta padasta. 

Aiemmin hyödynsin lankojen purettamisessa useimmiten luonnonpuretteita, lähinnä raparperia, mutta koska muurahaiset söivät raparperipuskieni juuriston, oli minunkin siirryttävä alunan käyttäjäksi.

Värjärin tilkkupeitto

Tavoitteenani on ollut kuluttaa värjättyjä lankoja enemmän kuin värjätä uusia. Tähän projektiin niitä on todella saanut kulutettua. Luonnonvalkoista reunuslankaa lukuunottamatta kaikki peiton värit ovat itse värjäämiäni. Järjestyksessään tämä on nyt kolmas virkkaamani Kalevala-peitto. Ensimmäisen annoin äidilleni 70-vuotislahjaksi, seuraavan virkkasin itselleni (ihan paras torkkupeitto) ja tämän kolmannen annoin kälylleni 50-vuotislahjaksi.

Tapani mukaan jokaiseen projektiin olen aina hieman säveltänyt ohjeen vierestä omiani. Tuon ensimmäisen peiton tein aika lailla ohjeen mukaan. Seuraavaan versioon modasin röyhelöisen reunan pelkistetymmäksi ja vaihdoin yhden perusruudun ekstraruutuun. Tähän kolmanteen peittoon lisäilin (mieheni toiveesta) yhden kokonaisen rivin. Kalevala CAL:n sivuilla löytyy valmiiksi ohjeet neljään ekstrapalaan. Käytin niistä ohjeista tosin vain yhtä, sillä muut eivät oikein miellyttäneet silmääni. Koska palojen virkkaaminen on ollut pidemmän aikavälin projekti, virkkasin Lintukoto-palan vahingossa kahteen kertaan (erivärisinä tosin), ekstrapaloista virkkasin Sormet somien lomahan ja tämän alla olevan palan virkkasin täysin omasta päästä soveltaen.

Mieheni ehdotuksena virkkasin yhteen palaan luvun 50. Kälyni työpaikalla on tosin ollut tapana virkata porukalla torkkupeitto aina elääkkeelle jääville työkavereille. Laskeskelin kuitenkin, että näillä eläkeikäennusteilla värjäämästäni ja virkkaamastani torkkupeitosta ovat ehtineet vähintäänkin värit haalistua ennen tuota eläkkeellesiirtymispeiton saamista. Oma peittoni on ollut valmistumisensa jälkeen koko ajan käytössä ja siten altistunut toki myös auringonvalolle. Jotkin värit ovat pysyneet tosi hyvin alkuperäisessä värissään, mutta osa väreistä on ajan saatossa hieman haalistunut. Toisaalta se ei välttämättä ole pelkästään huono asia. Sävyt ovat edelleen samat, vaikka värit eivät olekaan yhtä voimakkaat ja mielestäni tällaiseen torkkupeittoon sopiikin ihan hyvin hieman pehmeämmät värit.

Tykkään virkata, mutta jostain syystä käteen tarttuu useammin neulepuikot kuin virkkuukoukku. Tällaisen isomman projektin myötä huomaa kuitenkin virkkaamisenkin varsin koukuttavaksi. Varsinkin, kun eteen tulee koko ajan vähän uutta. Yksikään palanen ei ole keskenään samanlainen ja monia paloja virkatessa täytyy käyttää erilaisia erikoissilmukoita, joita joutuu välillä itsekin palauttelemaan mieleen videotutorialien avulla. Olkoonkin, että tämä on jo kolmas Kalaevala-peittoni. Virkkaamisessa on lisäksi se hyvä, että jos menee pieleen, purkaminen on helpompaa. Sen kun vain vetää langasta ja aloittaa uudelleen siitä kohtaa mihin asti tuli purkaneeksi, eikä tarvitse nyhrätä silmukoiden poimimisen kanssa.

Vaikein osuus tällaisen värjätyistä langoista kootun peiton tekemisessä on aina palojen yhteen sovittaminen. Vaikka periaatteessa luonnonvärein värjätyt palaset sopivat melko hyvin keskenään, osa sopii toistensa viereen paremmin kuin toiset. Peiton ilme muuttuu aika paljonkin riippuen siitä, minkä väristen palojen viereen ruudut sovittelee.

Peitossa on yhteensä 28 ruutua, joista yksikään ei ole keskenään täysin samanvärinen. Sama värilähde saattaa olla useammassakin palasessa, mutta sävyn lopputulokseen vaikuttaa aina moni asia. Jälkiväri antaa yleensä vaaleamman sävyn, kuin ensimmäisen erän värjäys. Värin lopputulokseen saattaa vaikuttaa myös liemen happamuus, värjäyslämpötila ja -aika. Tai sama kasvi eri paikasta tai eri aikaan poimittuna saattaa tuottaa hieman eri sävyn. Itsekään en enää tiedä, mitä kaikkia värilähteitä juuri tässä peitossa on käytetty. Muutamia nyrkkisääntöjä kuitenkin on. Sinisävyiset, turkoosit ja mintunvihreät palaset on värjätty joko lupiineilla tai tarhakäenkaalilla. Keltaiset ja kellanvihreät erilaisilla lehdillä (mm. omenapuu, raparperi...), aprikoosi sävy on peräisin verihelttaseitikeistä, roosanväristen palasten sävy voi olla peräisin joko avokadosta, vaaleanpunaisista lupiineista tai mustapavuista. Harmahtavan vihreä on peräisin samettijalasta, vaaleampi sävy nokkosesta. Beigen värin lähde on todennäköisesti männynsuomuorakas. Lisäksi peitosta löytyy jokunen mysteerikäävällä värjätty rusehtava ruutu.

Puu-Käpylä-sukat

Olin pääsiäisen alla viikon sairaslomalla ja kotona istuskellessa oli aikaa tarttua kutimeen. Somessa vastaan tuli vähän aikaa sitten juskaistujen Rauma-villasukkien ohje. Ryhdyin penkomaan värjäämiäni lakoja ja laitoin puikoille hiukan sovelletuin värein Vanha Rauma -sukat. Ensimmäistä sukkaa neuloessa mieleen tuli kuitenkin ajatus vastaavantyyppisten sukkien neulomisesta Puu-Käpylä-teemalla. Olin pääsiäiseksi menossa Käpylässä asuvan siskoni luokse ja järkeilin, että ehtisin vielä nipin napin suunnitella ja neuloa synttärilahjaksi myös Puu-Käpylä-sukat. Vanha Rauma -sukista valmistui siis vain toinen, toinen pari valmistuu sitten joskus myöhemmin.

Siinä missä Vanha Rauma on melko pastellinsävyinen, Puu-Käpylän perusilmeenä on mielestäni enemmän maanläheiset värit. Koska värjäyskopassani oli melko pieni nössäkkä veriseitikillä saatua tiilenpunaista väriä (mikä sinällään olisi ollut aivan loistava värivalinta Puu-Käpylän värimaailmaan), jouduin päävärin osalta turvautumaan marketin värivalikoimaan. Värjäämäni langat olivat pääosin Nallea, joten hakusessa oli maanläheinen punaisen sävy, mutta kävikin niin, että Prisman hyllyiltäpä ei näin keväällä löytynytkään ainuttakaan punasävyistä sukkalankaa sopivan vahvuisena. Päädyin sitten ostamaan sukkien pääväriksi oranssia. Toimii sekin. Ja tavallaan antoi ihan pirteän ilmeen muuten pehmeämmille kasvivärjäyssävyilleni. Todettakoon, että sukissa musta, tummanharmaa ja vaaleansininen ovat myöskin markettivärejä, muut itse värjäämiäni sävyjä.

Olin siis neulonut jo yhden sukan Rauma villakista, joissa mustat ikkunat silmukoitiin. Tiesin silmukoinnin olevan hidasta ja aikataulu tiukka. Päätin näissä Käpylä-sukissa tehdä ikkunatkin kirjoneuloen. Ainoastaan ovet on jälkikäteen silmukoitu, koska niissä olisi tullut tarpeettoman pitkiä langanjuoksuja ja toisaalta mukana kuljetettavia värejä olisi tuolloin parhaimmillaan tullut jo neljä. Sukista tuli ainakin lämpimät, nyt kun kierroksilla on paikoin kuljetettu kolmeakin väriä.

Rauma-villasukat on suunniteltu 60 silmukalle, kolmosen puikoilla. Itse käytän Nallessa mieluummin nron 2,5 puikkoja ja tällöin 60 silmukkaa kirjoneulesukissa (joiden jousto on vähäisempi kuin yksiväristen) tuntui liian pieneltä silmukkamäärältä. Modasin siis jos Rauma-sukkiini 72 silmukkaa ja totesin, ettei se ainakaan liikaa ollut. 72 silmukalla aloitin nämäkin Puu-Käpyläsukat. Tuo 72 silmukkaa määrittikin sitten varren kuvioiden jaot. Suunnittelin varteen siis 12 silmukalla jaolliset talot. Silmukkamäärämatematiikalla talojen julkisivuun tuli 5 ikkunaa. Näin jälkikäteen ajatellen semisti harmittaa, olisi pitänyt tehdä tarkempi taustatyö. Pääsiäisenä Käpylässä kävellessä panin nimittäin merkille, että talojen julkisivuissa oli yleensä parillinen määrä ikkunoita (2, 4, 6 tai jopa 8). Toki onhan noissa sukissa ikkunamäärältään parillisiakin taloja ja varsinkin jalkateräosiossa, jossa kantapääkavennusten jälkeen kierroksella on enää 64 silmukkaa. Toisaalta tuossa jalkateräosiossa talojen kuviojakojen ei tarvinnut mennä aivan tasan, sillä kierroksen vaihtumiskohta on pohjassa ja tein joidenkin talomallien kohdalla vaihtumiskohtaan kapeamman talon kuin muualle.

Tein jonkinlaista talojen luonnostelua etukäteen, mutta lopulta päädyin muuttamaan niitä lennosta, eikä purkuhommiltakaan aina vältytty, kun intoa oli enemmän kuin logiikkaa tai malttia. Sukat kuitenkin valmistuivat juuri ja juuri ajallaan.

Mysteerisukkakalenteri

Olen parina vuotena aikaisemmin saanut siskoltani joululahjaksi villasukkakalenterin, jonka luukuista on paljastunut mysteerilankoja villasukkavärkeiksi. Sukkia on neulottu sitä mukaa, kun luukusta on lanka paljastunut (*klick* mysteerisukat nro 1), (*klick* mysteerisukat nro 2). Varastoihini on päässyt kertymään itse värjäämistäni langoista pieniä jämänössäköitä sitä mukaa, kun olen värjäyslangoista jotain projekteja itse neulonut. Päätin tehdä noista jämänössäköistä joulukalenterit siskolleni ja ystävälleni. Toisen Seiskaveikka-nössäköistä ja toisen Nalle-nössäköistä. Luukusta paljastuu myös pieni lappu, joka kertoo, millä kasvilla tai sienellä väri on saatu aikaan.

Kerin ja punnitsin nössäkät n. 10 gramman keriksi. Ensimmäiseen luukkuun laitoin kokonaisen mustan lankakerän. Ajatus oli, että sukkien kärjet, kantapäät ja varren yläreunan joustinneule neulotaan mustalla. Lisäksi jokaisen mysteerivärin väliin tulee mustaa, joka nostaa värjätyn langan sävyn paremmin esiin. Ohjeet itse projektiin jätin melko viitteelliseksi antaen neulojalle lopulta valinnanvapauden tekeekö simppelit raitasukat vai lähteekö soveltamaan päivän värillä jotakin kuviota mustalle pohjalle. Sukkien lopputulos on siis mysteeri myös itselleni riippuen siitä, mitä ikinä neulojat päätyvät langoilla tekemäänkään.

Pantterisukat

 
Loppukesästä sain päähäni, että tarvitsen syksyksi ehdottomasti leopardikuvioiset sukat. Ajatus lähti oikeastaan itse värjäämästäni okransävyisestä langasta. Väri on saatu lakastuneista omenapuun lehdistä. Ohjetta leopardisukkiin ei ollut, mutta Pinterest-seikkailuni antoi osumaksi Crafting for weeks -sivustolta ilmaisen leopardikaulurin kaavion. 72 silmukalla jaollinen kaulurikaavio oli fingering-vahvuiselle langalle varpaista varteen aloittaessa juuri passeli silmukkamäärä myös sukkiin. Varsiosuudella silmukoita voisi työn edetessä mutulla lisäillä sinne ja tänne, jotta varren leveys riittää pohkeeseen. Päätin soveltaa silmukoiden lisäyksen työn edetessä.

Nappinjan kesäalesta tilasin niin ikään Panther Dots -kuosillista viskoosia. Mielessäni siinsi Helmat-kirjan ihanat hulmuhelmaiset mekot. Hetken jo huolestuin yhtäkkisestä innostuksestani eläinkuoseihin. Uumoilin sen olevan selkeä oire keski-ikäistymisestäni. Aina ennen olin vähän naureskellut täti-ihmisten suosimille eläinkuoseille, ja huomasin nyt itsekin havittelevani sellaisia. KÄÄK! Ja sitten... Lokakuun alussa postiluukusta kolahti uusin Suuri Käsityö -lehti. Kuinka ollakaan, heti kannessa komeili pantterikuosinen pitkä viskoosimekko ja LUMILEOPARDIVILLASUKAT! En siis ollutkaan (pelkästään) kovaa vauhtia tätimäistymässä, vaan olin selkeästi (kerrankin) käsityömaailman trendien aallonharjalla. Noo... Nähtäväksi tosin jää, millä aikataululla sen viskoosimekon saan ommeltua. Ehkä trendi on mennyt jo ohi sen toteutuessa, mutta ainakin ajatuksen tasolla olin mukana trendeissä. Ajatuksen tasolla olin kaavaillut tuon viskoosimekkonikin tosin valmistuvan jo syyskuun aikana, jotta olisin saanut sen mukaan matkalleni kesäiseen Etelä-Ranskaan. Nimesin matka oli ja meni, se viskoosimekko ehkä sitten ensi kesäksi. Ehkä.

Nuo leopardisukat sentään valmistuivat nyt syksyksi, vaikka edelleen joudun kuulostelemaan kyynärpäätäni ja hieman säännöstelemään neulomistani. Nyt on taas parempi vaihe menossa, mutta jos innostuu liikaa neulomaan, palataan taas takapakkia. Ärsyttävää. Työkaverini vinkkaamista fasciamanipulaatiohoidoista on onneksi ollut apua ja toivon mukaan parin vuodentakaista neulomisen totaalistoppia ei enää pääse syntymään.

Sukista tuli kivat. Eivät ole täysin identtiset, sillä varressa olen vähän fiilispohjalta kuvioita mukaillen lisäillyt silmukoita niin, että varren yläosassa silmukkamäärä on 84. Toisaalta tällaisessa kuviossa ei oikeastaan ole mitään väliä, etteivät täplät ole täysin identtisiä keskenään. Värjäämäni lanka on muistaakseni Novitan Venlaa (en ollut sitä lankaan tai muistiinpanoihini merkannut, mutta näppituntumalla sanoisin Venlaksi). Musta lanka on ihanan pehmeää Hot Socksin kasmirvivahteista Pearlia. Puikot nro 2,5.

Jalanpohjaosan tein raidallisena, ihan vain koska raidoitus on nopeampaa kuin tuon kaavion seuraaminen. Kaavion seuraamisessa ehdoton juttu oli muuten staattinen muistilappu, jonka avulla oikealla rivillä pysyminen helpottui huomattavasti! Olevinaan olin tarkka lankadominanssin suhteen, mutta tuo raitaosuus paljastaa aika armottomasti ajatuskatkot. Ne kierrokset, joilla keltaisen ja mustan langan keskinäinen järjestys etusormellani on jostain syystä kääntynyt päinvastoin, erottuvat selkeästi tummempina raitoina.