Olin pääsiäisen alla viikon sairaslomalla ja kotona istuskellessa oli aikaa tarttua kutimeen. Somessa vastaan tuli vähän aikaa sitten juskaistujen Rauma-villasukkien ohje. Ryhdyin penkomaan värjäämiäni lakoja ja laitoin puikoille hiukan sovelletuin värein Vanha Rauma -sukat. Ensimmäistä sukkaa neuloessa mieleen tuli kuitenkin ajatus vastaavantyyppisten sukkien neulomisesta Puu-Käpylä-teemalla. Olin pääsiäiseksi menossa Käpylässä asuvan siskoni luokse ja järkeilin, että ehtisin vielä nipin napin suunnitella ja neuloa synttärilahjaksi myös Puu-Käpylä-sukat. Vanha Rauma -sukista valmistui siis vain toinen, toinen pari valmistuu sitten joskus myöhemmin.
Siinä missä Vanha Rauma on melko pastellinsävyinen, Puu-Käpylän perusilmeenä on mielestäni enemmän maanläheiset värit. Koska värjäyskopassani oli melko pieni nössäkkä veriseitikillä saatua tiilenpunaista väriä (mikä sinällään olisi ollut aivan loistava värivalinta Puu-Käpylän värimaailmaan), jouduin päävärin osalta turvautumaan marketin värivalikoimaan. Värjäämäni langat olivat pääosin Nallea, joten hakusessa oli maanläheinen punaisen sävy, mutta kävikin niin, että Prisman hyllyiltäpä ei näin keväällä löytynytkään ainuttakaan punasävyistä sukkalankaa sopivan vahvuisena. Päädyin sitten ostamaan sukkien pääväriksi oranssia. Toimii sekin. Ja tavallaan antoi ihan pirteän ilmeen muuten pehmeämmille kasvivärjäyssävyilleni. Todettakoon, että sukissa musta, tummanharmaa ja vaaleansininen ovat myöskin markettivärejä, muut itse värjäämiäni sävyjä.
Olin siis neulonut jo yhden sukan Rauma villakista, joissa mustat ikkunat silmukoitiin. Tiesin silmukoinnin olevan hidasta ja aikataulu tiukka. Päätin näissä Käpylä-sukissa tehdä ikkunatkin kirjoneuloen. Ainoastaan ovet on jälkikäteen silmukoitu, koska niissä olisi tullut tarpeettoman pitkiä langanjuoksuja ja toisaalta mukana kuljetettavia värejä olisi tuolloin parhaimmillaan tullut jo neljä. Sukista tuli ainakin lämpimät, nyt kun kierroksilla on paikoin kuljetettu kolmeakin väriä.
Rauma-villasukat on suunniteltu 60 silmukalle, kolmosen puikoilla. Itse käytän Nallessa mieluummin nron 2,5 puikkoja ja tällöin 60 silmukkaa kirjoneulesukissa (joiden jousto on vähäisempi kuin yksiväristen) tuntui liian pieneltä silmukkamäärältä. Modasin siis jos Rauma-sukkiini 72 silmukkaa ja totesin, ettei se ainakaan liikaa ollut. 72 silmukalla aloitin nämäkin Puu-Käpyläsukat. Tuo 72 silmukkaa määrittikin sitten varren kuvioiden jaot. Suunnittelin varteen siis 12 silmukalla jaolliset talot. Silmukkamäärämatematiikalla talojen julkisivuun tuli 5 ikkunaa. Näin jälkikäteen ajatellen semisti harmittaa, olisi pitänyt tehdä tarkempi taustatyö. Pääsiäisenä Käpylässä kävellessä panin nimittäin merkille, että talojen julkisivuissa oli yleensä parillinen määrä ikkunoita (2, 4, 6 tai jopa 8). Toki onhan noissa sukissa ikkunamäärältään parillisiakin taloja ja varsinkin jalkateräosiossa, jossa kantapääkavennusten jälkeen kierroksella on enää 64 silmukkaa. Toisaalta tuossa jalkateräosiossa talojen kuviojakojen ei tarvinnut mennä aivan tasan, sillä kierroksen vaihtumiskohta on pohjassa ja tein joidenkin talomallien kohdalla vaihtumiskohtaan kapeamman talon kuin muualle.
Tein jonkinlaista talojen luonnostelua etukäteen, mutta lopulta päädyin muuttamaan niitä lennosta, eikä purkuhommiltakaan aina vältytty, kun intoa oli enemmän kuin logiikkaa tai malttia. Sukat kuitenkin valmistuivat juuri ja juuri ajallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti