Porokortit

Jouluperinteisiini kuuluu postittaa joulukortit aina viime tipassa. Tänä vuonna korttien askartelu meni tosin niin viime tippaan, että meinasin jo skipata koko korttien lähettämisen. Vaan ei antanut luonto periksi. Aina on itse askarrellut joulukortit lähetetty. Niinpä siis tänäkin jouluna.

Kun joulukortit piti postittaa viimeistään torstaina, päätös korttien askartelusta syntyi vasta keskiviikkoiltana siihen aikaan, että auki olivat lähinnä vain isot marketit. Vaan sattuipa laatikoita penkoessa löytymään omasta takaa tuollaiset timanttiset porotarrat, joita olin kaukaa viisaasti jonain vuonna halvalla ostanut jouluntarvikkeiden poistomyynnistä. Myös punaiset tekstitarrat löytyivät ihan omasta askartelulaatikosta. Viime hetken Cittari-käynnille jäi siis ainoastaan poimia sopivanväriset kartongit matkaan.

Kortit syntyivät siis pika-aikataululla sarjatuotantona. Malli määräytyi tällä kertaa oikeastaan noista käytettävistä olevista materiaaleista. Simppeli, helppo ja nopea toteuttaa. Jokaisessa kortissa on omanlaisensa jouluinen tervehdys tai pieni katkelma joululaulusta.

Siihen nähden, että tänä vuonna tuska korttien suhteen meinasi iskeä jo liian myöhäiselle jätetystä aikataulusta, näistä hätäisesti värkätyistä korteista tuli lopulta aika kivoja.

Hämähäkinseittitoppi

 Naamiaisasujen tekeminen on hauskaa puuhaa. Tänä syksynä heräsin kylläkin tosi myöhään koko naamiaisasuajatukseen. Ajattelin ensin, että hyödynnämme edellisten vuosien naamiaisasuja, mutta sitten satuinkin selailemaan omaa Pinterestiäni, jonne olin joskus tallentanut ohjeen hämähäkiseittitopista. 

Vaikka tyttäreni järjestämiin halloweenjuhliin oli enää muutama päivä aikaa ja kaikki valmistelut, siivouksesta puhumattakaan olivat vielä aivan levällään, päätin silti alkaa virkkaamaan hämähäkinseittitoppia. Illalla tottakai, jolloin lankakauppojen valikoimakin on rajallinen. Suuntasin ensimmäisenä Rustaan, sillä muistelin siellä nähneeni suht huokeaan hintaan puuvillalankoja. Oikeassa olin. Tai oikeastaan oli puuvillan ja akryylin sekoitusta. Normaalisti kiertäisin kaukaa akryylisekoitteet, mutta tällaiseen projektiin varmaan ihan passeli. 50 gramman kerä maksoi alle pari euroa. Otin varmuuden vuoksi neljä, joista viimeinen jäi kokonaan korkkaamatta.

Puuvilla-akryylisekoitelanka Coco pääsi jopa yllättämään ominaisuuksillaan. Lankaa oli miellyttävä virkata, eikä tuntuma ollut ollenkaan niin "muovinen", mitä etukäteen ajattlin. Verkko ei myöskään ole sähköinen, mitä pelkäsin. Puuvilla näköjään tasapainottaa aika hyvin tuota akryyliä. Toppi valmistui parissa illassa ja on virkattu nron 3,5 koukulla.

Sivusilmällä vilkuilin tuota Urbaki Crochet -sivustolta löytyvää tutorialvideota, mutta tavoilleni uskollisena aloin jossain kohtaa jälleen soveltaa omiani. Verkon ensimmäiset kerrokset virkkasin kuten ohjeessa: pylväitä ja ketjusilmukoita, siten, että jokaisella kierroksella pylväiden väliin lisätään kaksi ketjusilmukkaa enemmän kuin edellisellä kierroksella. Viiden kerroksen jälkeen verkon suurentuessa päätin tehdä tuplapylväitä ja lisäsin nyt tuplapylväiden väliin jäävää ketjusilmukkojen määrää jokaisella kierroksella aina kolmella. Hihat sovelsin ihan omalla perstuntumalla.

Virkkasin toppia lähtökohtaisesti tyttärelleni halloweenasuksi ja mallailin hihojen ja hartialeveyden mitat tyttären mukaan. Varsinainen topin kokoon kursiminen ajoittui kuitenkin viimeiseen iltaan ennen naamiaisia ja jäi niin myöhäiseksi, että tyttäreni oli jo nukkumassa. Koska toppi tuntui rakenteensa vuoksi varsin joustavalta ja väljältä, päätin kokeilla kokoon kursittua toppia itseni päälle. Mahtui. Siinä missä toppi oli tyttärelleni 3/4-hihainen, oli se toki minulle lyhythihainen, mutta toimi sellaisenakin varsin mainiosti.

Päätin aamulla töihin lähtiessä yllättää oppilaani sujauttamalla hämähäkinseittitopin itseni päälle. Tiedossa oli nimittäin hämähäkkiaiheista puuhaa. Viimeistelin hämppylookin pään päälle kootulla nutturalla, johon lisäsin piipunkrassista jalat ja muoviset koristesilmät. 

Asukokonaisuuden olisi kruunannut hämähäkki- tai hämähäkinseittikorvikset. Ehkä täytyy ensi vuodeksi vielä sellaiset värkätä.

Halloweenjuhlat

Kävimme syyslomalla Halikossa kurpitsaviikoilla, josta ostimme tuliaisiksi muutaman erilaisen kurpitsan, sillä tyttäreni halusi pitää ystävilleen halloweenjuhlat. Kurpitsat jalostettiin tällä viikolla keitoksi ja muffinseiksi, kuorista koversimme lyhdyt perjantain juhliin. Tyttäreni suunnitteli mallit ja minä koversin. 

Sekä keitto, että muffinsit olivat oikein maukkaita, hiukan työlästähän tuo kurpitsojen työstäminen toki on, varsinkin, kun halusi säilyttää tuon kuoren ehjänä. Mutta ehkä halloweenin ulkopuolella tuo työstäminenkin olisi nopeampaa, kun ei tarvitsisi säilyttää kuorta ehjänä. Muffinsien visuaalinen ilme ei ihan vastaa alkuperäistä visiotani. Päällisestä tuli jotenkin liian jämäkkää, eikä se levittynyt muffinsin päälle niin tasaisesti kuin olisin halunnut. Kiireinen aikataulu ei kuitenkaan antanut myöden alkaa modailemaan viimeistellympää ilmettä. Tällä kertaa tuli nyt tällaisia.

Gluteenittomat kurpitsamuffinsit

2 kananmunaa

1 dl fariinisokeria

1 dl sokeria

1,5 dl gluteenitonta kaurajauhoa

1,5 dl riisijauhoa

0,5 dl mantelijauhetta

2 tl vanilijasokeria

1,5 tl ruokasoodaa

1 tl kanelia

ripaus suolaa

100 g voita

2 dl kurpitsasosetta

1 dl luonnonjogurttia

Kuorrute

200 g vanilijatuorejuustoa

1 dl tomusokeria

75 g voisulaa

Valmista ensin kurpitsasose höyryttämällä koverrettua kurpitsan sisustaa (poisa ensin siemenet ja "rihmasto") kunnes kurpitsa on pehmennyt. Soseuta höyrytetty kurpitsa sauvasekoittimella.

Sulata voi. Vatkaa munat, fariinisokeri ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos muna-sokerimassaan. Lisää seokseen kurpitsasose, jogurtti ja voisula. 

Jaa taikina muffinipellille paperisiin muffinivuokiin. Pyörittele foliosta pieniä palleroita ja aseta kaksi palleroa muffinivuokien reunoille, jotta saat muotoiltua muffinista pääkallon muotoisen (alhaalta kapeampi kuin ylhäältä). Paista muffinseja 200 asteessa n. 15 minuuttia.

Sekoita keskenään tuorejuusto, tomusokeri ja voisula.

Kuorruta jäähtyneet muffinsit tuorejuustomassalla ja koristele pääkalloiksi mustalla geelivärillä (esim. Dr Ötker) ja tummalla suklaalla.

Halloweenjuhlien tarjoilujen tuli olla gluteenittomia, joten leivoin lisäksi kummitusmarenkeja. Marenkien silmät piirtelin geelimäisellä elintarvikevärillä. Marengit ovat sinänsä helppoja leivottavia, että paistoa lukuunottamatta leivosten aktiivinen valmistusaika on aika nopea. Paistoon toki kannattaa varata paljon aikaa. Mitä miedommalla lämmöllä marenkien antaa paistua, sitä vaaleamman lopputuloksen saa. Itse paistelin näitä 80-100 asteessa kolmisen tuntia. Pursotuspussin aukko olisi voinut olla hiukan isompikin, nyt kummitukset tulivat vähän turhankin monelle kiemuralle.

Instassa vastaan tuli halloweenpizza, jossa pääkallot on muotoiltu herkkusienistä. Toisessa instasyötteessä näin juustosta muotoiltuja kummituksia pizzan päällä. Päätin yhdistää ajatuksen. Pääkallot onnistuivat ihan hyvin, mutta näköjään kummitusten juustoksi ei kannata valita mozzarellaa. Mozzarellakummitukset olivat uunissa kadonneet tyystin (instavideossa oli muistaakseni käytetty jotain kovempaa juustoa). Pizzapohjaksi kokeilin tätä Valion hiivatonta ja gluteenitonta pizzareseptiä. Tein taikinan tuplakoossa, joka riitti pellilliseen. Taikina oli nopea valmistaa ja helppoa työstää, mutta lopputulos muistutti mielestäni enemmän suolaista piirakkaa kuin pizzapohjaa. 

Koska olin selaillut ja tallentanut instassa halloweenaiheisia tarjoiluja, feediini tuli myös Oreo-lepakot. Löysin kaupan keksihyllyltä Oreoita muistuttavia gluteenittomia keksejä, joten näpertelin tarjoilupöytään niistä, pyöreistä suklaakonvehdeista ja valmiista elintarvikesilmistä lepakkoja. Tuo gluteeniton keksi murtui kuitenkin aika helposti, joten siipien kanssa joutui vähän kikkailemaan. Loppupeleissä mielestäni nuo pienet siivet (joita tuli vahingossa, koska keksi mureni niin helposti), näyttävät melkein isoja siipiä kivemmilta. Täyte yksinään ei kuitenkaan riittänyt liimaamaan siipiä pohjana olevaan suklaakondehtiin. Ja itse asiassa täyte teki keksistä niin raskaan, että siivet helposti valahtivat alas. Päädyin lopulta rapsuttamaan täytteen kokonaan pois ja käytin siipien ja silmien liimaamiseen muffinseista yli jäänyttä kuorrutemassaa.

Tarjoilupöydän karkkikippoina hyödynsimme muovisia pääkalloja, joita on kertynyt lasten edellisten vuosien halloweenherkutteluista.

Pinkit päivät

Helmikorviksien tehtaileminen sai jatkoa, kun kaivoin esiin vuosia sitten Prahasta ostamani lasi- ja kivihelminössäkän. 2016 kävimme mieheni kanssa Prahassa. Muistelin, että jossakin vanhan ja uuden kaupungin rajamailla oli tuolloin putiikki, jossa myytiin lasi- ja kivihelmiä karkkikauppamaiseen tyyliin. Putiikissa oli isoissa lasimaljoissa väreittäin lajiteltuja helmiä, joita sai pienellä karkkikauppakauhalla lastata kolmionmuotoisiin pusseihin. Pussukka punnittiin ja hinta määräytyi painon mukaan. Heinäkuisella Prahan reissullani yritin kovasti löytää tuota samaista putiikkia. En löytänyt. Ehkäpä koko putiikkia ei enää ole edes olemassa. Onhan tässä välissä ollut koronavuodetkin, jotka varmasti ovat olleet melkoinen koitos turistiputiikeille. Harmi. Kyseinen putiikki kun ei ollut mikään perus souvenir shop, vaan pikemminkin tyylikäs käsitöiden ja askartelun ystävän karkkikauppa, melkeinpä kirjaimellisesti.

Pussukan helmivalikoima on melko kirjavaa, vaikkakin värimaailma onkin suht yhtenäinen. Veikkaan, että vastaavia pussukoita olisi heinäkuisella Prahan reissullani lähtenyt matkaani useampaakin väriä, jos vain olisin kyseisen putiikin bongannut.

Lasi- ja kivihelmet ovat muovisia versioita jonkin verran painavampia, mutta mielestäni myös persoonallisempia. Näistä kuutionmallisista helmistä kootuista korviksista tuli lempparini.

Sydämenmuotoisia helmiä pussukasta löytyi muutamia. Jokainen niistä oli kuitenkin hieman erisävyinen tai raidoitukseltaan erilainen. Tämäkin toi mielestäni vain lisää persoonallisuutta ja korostaa käsityön leimaa.

Helmeilyä

Tyttäreni on innostunut erilaisten helmikorujen tekemisestä ja helmityömaa onkin meillä ollut esillä viikottain. Eräänä iltana opetin tyttärelleni, miten tuollaisista metallipiikeistä saa pihdeillä taiteltua korujen osia ja jämähdin itsekin helmityömaan äärelle. Kaivelin oman korutarvikelaatikkoni esiin ja malliksi tein valkoiset helmikorvakorut. Helmet ovat peräisin katkenneesta vanhasta kaulanauhasta -Mikälie lehden tilaajalahja ollut aikoinaan. Tyttäreni näperteli samaisella idealla nuo vaaleansiniset korvikset.

Koska omaksikin yllätyksekseni olen tänä syksynä töihin lähtiessä jopa muistanut vaihdella asun värien mukaan korviksia, päätin samalla näperrellä toisetkin korvikset. Kaivelin esiin tilpehöörilaatikostani vuosia sitten Fimo-massasta näpertelemiäni helmiä. Kyseiset Fimo-massahelmet on askarreltu aikoinaan Espanjassa eräässä Erasmus+ -reissulla toteutetussa työpajassa. Helmien jatkojalostus koruiksi asti otti näköjään useamman vuoden. Kierteiset Fimo-helmet eivät olleet keskenään aivan identtisiä, mutta eipä tuo haittaa. Näkyypähän ainakin yksilöllinen käsityön leima.

Ja sitten teimme kolmannet. Ja neljännet. Korujen tekeminen yhdessä tyttären kanssa oli tosi kivaa yhteistä puuhaa. Nyt tosin täytyisi sitten varata aika lävistäjälle, jotta tyttärenikin saisi vihdoin pitkään toivomansa korvikset. Jotenkin sitä on muka aina ollut huono aika korvien rei'itykselle. Kesällä menisi rei'ityksen vuoksi uimiset mönkään. Kesän jälkeen puolestaan cheerleading-harrastus haittaa reikien ottamista, sillä harkkoihin ei saisi mennä korvisten kanssa. Joskus ne on kuitenkin otettava, eikä sellaista "hyvää aikaa" kai koskaan oikein tule. Ehkä sitten vain käymme lävistäjällä ja teippaamme hoitokorvikset harkkoihin jonkin aikaa. Nyt on ainakin valmiiksi askarreltuna repertuaaria korvisvalikoimaan.

Kohta täytyy varmaan alkaa miettiä jotain järkevää säilytysjärjestelmää näille koruille, mikäli korviksia alkaa tulemaan sarjatuotantona. :)

Merenneitokortti

 

Tämän kesän teemana taitaa olla vanhojen arkistojen penkominen. Nyt kun ullakolla kymmenisen vuotta lojuneet kankaat on ommeltu (...no ei kaikki) ryhdyin penkomaan askartelulaatikon pohjia. Vastaan tuli yllätys. Vanha merenneitokortti, jonka vuosia sitten tein tyttärelleni synttärikortiksi, mutta jonka ehdin hukkaamaan ennen juhlapäivää. Merenneitokuvan perusteellla villi veikkaus on, että olisin askarrellut kortin 5-vuotiskortiksi. Lasten synttäreitä on meillä perinteisesti juhlittu aina jonkun teeman mukaan ja blogia selatessa ajoitin merenneitosynttärit juurikin 5-vuotissynttäreiksi. Näin ollen kortti olisi ollut hukassa kuusi vuotta, mutta toimihan tuo myös 11-vuotiskorttina, sillä kortin sisään en ollut sentään kirjoittanut mitään. Vähän tuo mustasta kartongista leikelty ja koholiimattu merenneitohahmo oli ottanut vuosien saatossa pientä runtua askartelulaatikon pohjalla lojuessaan, mutta pitihän tämä nyt ihan periaatteestakin antaa. Täytyisi varmaan siivoilla laatikoitaan vähän useamminkin.

3D-tulostetut korvikset

Tänä vuonna kävi niin, että oppilaan lukuinnostus yllätti opettajan. Olin määritellyt etukäteen rajat  pronssisen, hopeisen ja kultaisen lukudiplomin saavuttamiselle. Mutta kun lukuinnostus ylitti roimasti kultaiseen lukudiplomiin vaaditun kirjamäärän, päätin luoda vielä ylimääräisen timanttisen lukudiplomin. Koska kevään aikana sain otettua itseäni niskasta kiinni ja perehdyin vihdoinkin 3D-tulostamisen saloihin, tuli viime hetken idea printata lukuinnostuksen saaneelle oppilaalle palkinnoksi timanttikuvioiset korvikset.

Sopivan timanttikuvion löysin Pixabaysta. Jpg-kuvion muuntamiseen STL-muotoon löytyy netistä useitakin selainpohjaisia sovelluksia, itse käytin nyt AnyConvia. Tinkercad-suunnitteluohjelmalla modasin timantteihin vielä ripustusrinkulat. Koska kuvio oli verrattain pieni suoralinjainen tasokuvio, jossa ylimääräisiä tukirakenteita ei tarvittu, korvisten printtausaika oli nopea.

Rehtorillamme on tapana aina loman alkaessa muistaa henkilökuntaa pienillä lahjoilla, usein herkuilla. 3D-printauksen alkuun kun pääsin, printtasin samalla vitsinä myös hänelle kesäkorvikset. Näissä tulostusjälki tosin ei ole aivan parhaasta päästä, mutta ajatus ehkä tärkein.

Taitellut äitienpäiväkortit

Juhlistimme äitienpäivää vanhempieni kanssa jo etukäteen viime viikonloppuna. Tyttäreni kanssa askartelemamme äitienpäiväkortit voi siis huoletta julkaista jo tänne, sillä kortti toimitettiin perille tällä kertaa etuajassa. Inspiraatio korttiin lähti Instassa vastaan tulleesta @katharina_tarta_craftsin korttitutorialista.

Kortin taitokset näyttivät hauskoilta ja Katharinan tutorialvideon avulla taittelukin oli lopulta aika simppeliä. Merkkasin lyijykynällä pienet täpät keskitaitteelle 2 ja 3 cm:n päähän reunoista. Viivaimen ja kudinpuikon kanssa uursin/painoin korttiin taitoskohdat merkeistä kulmiin. Uurteita pitkin kortin taitteet asettuivat aika nätisti (sisempi taitetiin kortin sisustaa kohti, ulompi käännettiin kortin ulkoreunaa kohti). 

Testasin kortin tekoa eripaksuisilla kartongeilla/papereilla. Tässä tapauksessa melkein tuo ohuempi (joka normaalisti yksinään olisi mielestäni liian lötkö taitetuksi kortiksi) oli melkeinpä parempi. Paksumpikin kartonki (se, jota normaalisti käytän korttien tekoon) toki toimi, mutta taitosten kanssa sai askarrella hieman enemmän ja paksummasta kartongista tehty kortti tuppasi aukeamaan turhankin leveälle. Ohuempi (vihreä kortti) asettui nätimmin ja taitokset sekä etuosaan liimattu koristepaperi toivat tarvittavaa jämäkkyyttä korttiin.

 

Asusteita korkkikankaasta

 
Ostin kässämessuilta korkkikangasta ja joulun alla aloin googlata ideoita erilaisiin korkkikangasprojekteihin. Silmään osui Ruususuu ja Huvikumpu -blogista ohje korkkikangasrusetteihin. Sellaisia piti kokeilla. Tein aluksi ohjeen mittojenmukaisen rusetin. Omaan silmääni siitä tuli aika reilun kokoinen. Tulkoon siitä miehen rusetti. Pienensin seuraavaan projektiin mittoja paremmin lasten rusetiksi sopivaksi. Lasten rusetin mitat 21 x 7 cm. Keskiosan pienensin vain silmämääräisesti mutulla tuosta alkuperäisohjeen koosta. Ohjeessa rusetin kääntöaukko ommellaan umpeen käsin. Näin teinkin. Ensimmäisen osalta. Lastenkokoisissa ruseteissa oikaisin. Kääntöaukko jää joka tapauksessa piiloon tuon keskiosan alle, joten surautin kääntöaukon (tai pikemminkin koko sauman) siksakilla. 

Ompelin pienempiä rusetteja kaksi. Toisesta turailin kummipojalle rusetin ja toisen pujotin keskiosastaan mustaan ostopantaan. Ruususuu ja Huvikumpu -blogissa vinkataan yksinkertaisempi versio rusetin kiinnityksestä: hakaneulalla kiinni paidan kaulukseen. Jotenkin tuo tuntui lahjaksi tarkoitettuihin rusetteihin liian "kototekoiselta hätäratkaisulta". Halusin kunnollisen kiinnitysmekanismin. Ongelmaksi vain muodostui noiden pienten klipsien hankkiminen. Kotikaupungistani sellaisia kun ei kangaskaupasta löytynyt. Hetken jo mietin vanhojen rintsikoiden uhraamista, mutta päädyin kuitenkin jouluostosreissulla piipahtamaan vielä naapurikaupungin Nappi ja nauha liikkeessä, josta sitten onneksi löytyikin klipsejä, kiristimiä ja kiinnikkeitä useampaakin leveyttä. 

Ajatus oli ommella korkkikankaiset somisteet siskoni perheelle. Isille oli nyt rusetti ja tyttärelle rusettipanta, vielä piti siskolle keksiä jotakin. Ehkä korkkikangassomisteinen pieni käsveska... Sitten bongasin Madame BC:n blogista hauskat korkkikankaiset korvikset. Päätin kokeilla sellaisia. 

Yksinkertaisena pisaraläpyskät tuntuivat jotenkin tosi heppoisilta. Ei sillä, ettäkö korvisten nyt kovin massiiviset täytyisi ollakaan, mutta kokeilin silti liimata kaksi korkkipalasta vastakkain. Parempi. Korvikset kaipasivat kuitenkin vähän lisää särmää. Tai ehkä vain väriä. Rusetissa ja pannassa toistuvaa mustan ja korkin teemaa jatkaen päätin lisätä hieman mustaa korviksiinkin. Kaivoin esiin mustan tekonahkatilkkuni ja leikkelin siitä samanlaiset vastakkain liimatut kaksipuoleiset pisarat, korkkisia hieman isompina tosin. Kuvista nyt vähän huonosti käy ilmi, mutta pisarat oavt siis pienen ketjun päihin kiinnitetyt ja ketju roikkuu keskiosastaan korviskoukuissa, jolloin pisarat heiluvat ketjun päissä erillään toisistaan, vaikka näissä kuvissa hämäävästi näyttääkin melkein kuin korkkipisarat olisi liimattu mustalle taustalle.

Spraymaalatut joulukortit

Ostin paketin jouluisia sabloonalevyjä ja ajattelin päästä tänä vuonna kerrankin suht helpolla joulukorttiaskartelujen suhteen. Aika simppeli projektihan tämä olikin, joskin pari muuttujaa piti tässäkin huomioida. Lähinnä työskentelytiloja ja maalihuuruja koskien. 

Spraymaaliksi ostin tuollaista kultaista askartelusprayta. Ajattelin sen olevan aromeiltaan liuotinpohjaisia kevyempää kamaa. No tiedä sitten oliko. Aromit vain erilaiset. Tuohon askartelumaaliin oli lisätty mitä ilmeisemmin jotakin hajusteita. Ainakin se tuoksui hyvin voimakkaasti vanhan miehen partaveden ja hyttysmyrkyn sekoitukselta. Vielä pari päivää kuivuttuaankin pinnasta lähti pyyhkäisemäälä sormeen kullanhohtoa. Että ei ehkä sittenkään maailman onnistunein maalivalinta. Viimeistelin kortit siis lopuksi kuivumisensa jälkeen hiuslakkasuhautuksin, jolloin kultaväriä ei enää irronnut.

Tuo kultaspray loppui odotettua aiemmin. Mieheni kaivoi autotallista vanhan kultaisen akryylimaalipurkin. Ei ehkä aivan priimaa sekään, sillä kullanhohdon sijaan tulos oli hopea. Tai kultaa sai toki "klönteittäin", jos oikein paljon samaan kohtaan suihki. Lopputulos oli tällöin laikukasta pintaa hopean ja kullan välimaastosta. Tulee jotenkin ruosteisen pinnan vivahde.

Päätin suihkia tuota vanhaa akryylimaalia vain ohuen kerroksen. Olkoonkin sitten hopeinen väri. Nyt on sitten kortteja molempaa sorttia, hopeista ja kultaista. Jokainen kortti on hieman omanlaisensa, pieni epätäydellisyys maalipinnan tasaisuudessa on mielestäni pelkkää plussaa. Jos olisivat täysin virheettömiä ja keskenään identtisiä, tulisi liian teollinen vaikutelma ja käsityön leima katoaisi.

Akryylimaalin aromit olivat odotetusti tujut. Sprayasin ne iltapäivällä tyhjässä teknisen työn luokassa etu- ja takaovien ollessa apposen auki. Aamuun mennessä aromit olivat täysin hälvenneet. Ja itse asiassa lopputulema on se, että nuo akryylimaalatut kortit ovat kuivuttuaan täysin hajuttomia, sen sijaan kultaspraykorteissa tuoksahtaa edelleen hennosti Mennenin ja Offin sekoitus. Pahoittelut jo etukäteen kultaisten korttien saajille.

Korttien mitat määritteli aika pitkälti sabloonan koko. Halusin reunoille spraymaalista pienet kehykset, joten korteista tuli sen kokoisia, etteivät mahdu tavalliseen korttikuoreen. C5-kuoreen sujahtavat.

Räsymattokynttilöitä

 
Syyslomalla järjestelin ulkovarastoa ja vastaan tuli värjäysprojekteissa käyttämäni keittolevy. Yhtään lankavärjäystä ei tullut tälle kesälle tehtyä. Harmitti oma saamattomuus. Vaikka toisaalta ihan järkevää kai sekin, että yrittää välillä keskittyä myös niiden värjättyjen tuotteiden jalostamiseen. Hiljalleen puikoilta on tipahdellut värjätyistä langoista neulottuja sukkia. Olen taustalla aloitellut myös ikuisuusprojektiani nro 3, Kalevalapeittoa värjätyillä langoilla. Koko kesän käyttämättömänä lojuneen keittolevyn takaa pilkisti edellisen kynttiläprojektini tarvikkeita: kirpputorilta ostamani pikkukattila, muodottomaksi sulanut iso ulkokynttilän raato, tyhjiä Pringles-purkkeja sekä eräänlainen "Jonain päivänä" -pussukka, jonne olen jemmaillut poltettujen kynttilöiden jämiä. Päätin että nyt oli se joku päivä. Kukkapenkkien syyslaiton lomassa käynnistin takapihalle pienen räsymattokynttiläpajan.

Jonain päivänä -pussukan värimaailman perusteella kynttilöiden polttoni painottuu näköjään hyvin pitkälti jouluun ja itsenäisyyspäivään: lähinnä erisävyisiä punaisia sekä niitä sinivalkoisia pitkiä itsenäisyyspäivän kynttilöitä, joissa vain pinta kynttilän alaosasta on siniseksi värjätty. Kun sellaisen sulatti, massa värjäytyi vaaleansiniseksi. Sulattelin erivärisiä massoja vesihauteessa omissa purnukoissaan (auki leikatuissa maitotölkeissä), ulkovarastosta kun sattui löytymään myös kierrätykseen menossa oleva vanha paistinpannu, jolle mahtui kätevästi hautumaan neljä tölkkiä kerrallaan. Hidastahan tämä vesihauteessa sulattelu oli, mutta olipahan aikaa turailla siinä lomassa niitä syksyisiä kukkapenkkejä. Prosessivaiheesta ei tällä kertaa tullut napsittua yhtään kuvaa, mutta valamisprosessiin hyviä kuvallisia vinkkejä löytyy mm. Kotohippusia-blogista.

Joulun ja itsenäisyyspäivän fuusioista tuli aika kivoja räsymattokynttilöitä. Joulun alla on lasten harrastusten puitteissa tiedossa ainakin paritkin joulumyyjäiset, päätynevät aikanaan jompaan kumpaan myyjäispöytään. Semisti harmittaa, että tuo keskiosa jäähtyessään painui sydänlangan ympäriltä alas, ehkä olen kaatanut viimeisen kerroksen turhan hätäisesti edellisen päälle, mutta toisaalta käsin tehdyissä kynttilöissä saa pieni epätäydellisyys näkyäkin. Ainakin ovat unikkeja.