Porokortit

Jouluperinteisiini kuuluu postittaa joulukortit aina viime tipassa. Tänä vuonna korttien askartelu meni tosin niin viime tippaan, että meinasin jo skipata koko korttien lähettämisen. Vaan ei antanut luonto periksi. Aina on itse askarrellut joulukortit lähetetty. Niinpä siis tänäkin jouluna.

Kun joulukortit piti postittaa viimeistään torstaina, päätös korttien askartelusta syntyi vasta keskiviikkoiltana siihen aikaan, että auki olivat lähinnä vain isot marketit. Vaan sattuipa laatikoita penkoessa löytymään omasta takaa tuollaiset timanttiset porotarrat, joita olin kaukaa viisaasti jonain vuonna halvalla ostanut jouluntarvikkeiden poistomyynnistä. Myös punaiset tekstitarrat löytyivät ihan omasta askartelulaatikosta. Viime hetken Cittari-käynnille jäi siis ainoastaan poimia sopivanväriset kartongit matkaan.

Kortit syntyivät siis pika-aikataululla sarjatuotantona. Malli määräytyi tällä kertaa oikeastaan noista käytettävistä olevista materiaaleista. Simppeli, helppo ja nopea toteuttaa. Jokaisessa kortissa on omanlaisensa jouluinen tervehdys tai pieni katkelma joululaulusta.

Siihen nähden, että tänä vuonna tuska korttien suhteen meinasi iskeä jo liian myöhäiselle jätetystä aikataulusta, näistä hätäisesti värkätyistä korteista tuli lopulta aika kivoja.

Merenneitokortti

 

Tämän kesän teemana taitaa olla vanhojen arkistojen penkominen. Nyt kun ullakolla kymmenisen vuotta lojuneet kankaat on ommeltu (...no ei kaikki) ryhdyin penkomaan askartelulaatikon pohjia. Vastaan tuli yllätys. Vanha merenneitokortti, jonka vuosia sitten tein tyttärelleni synttärikortiksi, mutta jonka ehdin hukkaamaan ennen juhlapäivää. Merenneitokuvan perusteellla villi veikkaus on, että olisin askarrellut kortin 5-vuotiskortiksi. Lasten synttäreitä on meillä perinteisesti juhlittu aina jonkun teeman mukaan ja blogia selatessa ajoitin merenneitosynttärit juurikin 5-vuotissynttäreiksi. Näin ollen kortti olisi ollut hukassa kuusi vuotta, mutta toimihan tuo myös 11-vuotiskorttina, sillä kortin sisään en ollut sentään kirjoittanut mitään. Vähän tuo mustasta kartongista leikelty ja koholiimattu merenneitohahmo oli ottanut vuosien saatossa pientä runtua askartelulaatikon pohjalla lojuessaan, mutta pitihän tämä nyt ihan periaatteestakin antaa. Täytyisi varmaan siivoilla laatikoitaan vähän useamminkin.

Taitellut äitienpäiväkortit

Juhlistimme äitienpäivää vanhempieni kanssa jo etukäteen viime viikonloppuna. Tyttäreni kanssa askartelemamme äitienpäiväkortit voi siis huoletta julkaista jo tänne, sillä kortti toimitettiin perille tällä kertaa etuajassa. Inspiraatio korttiin lähti Instassa vastaan tulleesta @katharina_tarta_craftsin korttitutorialista.

Kortin taitokset näyttivät hauskoilta ja Katharinan tutorialvideon avulla taittelukin oli lopulta aika simppeliä. Merkkasin lyijykynällä pienet täpät keskitaitteelle 2 ja 3 cm:n päähän reunoista. Viivaimen ja kudinpuikon kanssa uursin/painoin korttiin taitoskohdat merkeistä kulmiin. Uurteita pitkin kortin taitteet asettuivat aika nätisti (sisempi taitetiin kortin sisustaa kohti, ulompi käännettiin kortin ulkoreunaa kohti). 

Testasin kortin tekoa eripaksuisilla kartongeilla/papereilla. Tässä tapauksessa melkein tuo ohuempi (joka normaalisti yksinään olisi mielestäni liian lötkö taitetuksi kortiksi) oli melkeinpä parempi. Paksumpikin kartonki (se, jota normaalisti käytän korttien tekoon) toki toimi, mutta taitosten kanssa sai askarrella hieman enemmän ja paksummasta kartongista tehty kortti tuppasi aukeamaan turhankin leveälle. Ohuempi (vihreä kortti) asettui nätimmin ja taitokset sekä etuosaan liimattu koristepaperi toivat tarvittavaa jämäkkyyttä korttiin.

 

Puu-Käpylä-sukat

Olin pääsiäisen alla viikon sairaslomalla ja kotona istuskellessa oli aikaa tarttua kutimeen. Somessa vastaan tuli vähän aikaa sitten juskaistujen Rauma-villasukkien ohje. Ryhdyin penkomaan värjäämiäni lakoja ja laitoin puikoille hiukan sovelletuin värein Vanha Rauma -sukat. Ensimmäistä sukkaa neuloessa mieleen tuli kuitenkin ajatus vastaavantyyppisten sukkien neulomisesta Puu-Käpylä-teemalla. Olin pääsiäiseksi menossa Käpylässä asuvan siskoni luokse ja järkeilin, että ehtisin vielä nipin napin suunnitella ja neuloa synttärilahjaksi myös Puu-Käpylä-sukat. Vanha Rauma -sukista valmistui siis vain toinen, toinen pari valmistuu sitten joskus myöhemmin.

Siinä missä Vanha Rauma on melko pastellinsävyinen, Puu-Käpylän perusilmeenä on mielestäni enemmän maanläheiset värit. Koska värjäyskopassani oli melko pieni nössäkkä veriseitikillä saatua tiilenpunaista väriä (mikä sinällään olisi ollut aivan loistava värivalinta Puu-Käpylän värimaailmaan), jouduin päävärin osalta turvautumaan marketin värivalikoimaan. Värjäämäni langat olivat pääosin Nallea, joten hakusessa oli maanläheinen punaisen sävy, mutta kävikin niin, että Prisman hyllyiltäpä ei näin keväällä löytynytkään ainuttakaan punasävyistä sukkalankaa sopivan vahvuisena. Päädyin sitten ostamaan sukkien pääväriksi oranssia. Toimii sekin. Ja tavallaan antoi ihan pirteän ilmeen muuten pehmeämmille kasvivärjäyssävyilleni. Todettakoon, että sukissa musta, tummanharmaa ja vaaleansininen ovat myöskin markettivärejä, muut itse värjäämiäni sävyjä.

Olin siis neulonut jo yhden sukan Rauma villakista, joissa mustat ikkunat silmukoitiin. Tiesin silmukoinnin olevan hidasta ja aikataulu tiukka. Päätin näissä Käpylä-sukissa tehdä ikkunatkin kirjoneuloen. Ainoastaan ovet on jälkikäteen silmukoitu, koska niissä olisi tullut tarpeettoman pitkiä langanjuoksuja ja toisaalta mukana kuljetettavia värejä olisi tuolloin parhaimmillaan tullut jo neljä. Sukista tuli ainakin lämpimät, nyt kun kierroksilla on paikoin kuljetettu kolmeakin väriä.

Rauma-villasukat on suunniteltu 60 silmukalle, kolmosen puikoilla. Itse käytän Nallessa mieluummin nron 2,5 puikkoja ja tällöin 60 silmukkaa kirjoneulesukissa (joiden jousto on vähäisempi kuin yksiväristen) tuntui liian pieneltä silmukkamäärältä. Modasin siis jos Rauma-sukkiini 72 silmukkaa ja totesin, ettei se ainakaan liikaa ollut. 72 silmukalla aloitin nämäkin Puu-Käpyläsukat. Tuo 72 silmukkaa määrittikin sitten varren kuvioiden jaot. Suunnittelin varteen siis 12 silmukalla jaolliset talot. Silmukkamäärämatematiikalla talojen julkisivuun tuli 5 ikkunaa. Näin jälkikäteen ajatellen semisti harmittaa, olisi pitänyt tehdä tarkempi taustatyö. Pääsiäisenä Käpylässä kävellessä panin nimittäin merkille, että talojen julkisivuissa oli yleensä parillinen määrä ikkunoita (2, 4, 6 tai jopa 8). Toki onhan noissa sukissa ikkunamäärältään parillisiakin taloja ja varsinkin jalkateräosiossa, jossa kantapääkavennusten jälkeen kierroksella on enää 64 silmukkaa. Toisaalta tuossa jalkateräosiossa talojen kuviojakojen ei tarvinnut mennä aivan tasan, sillä kierroksen vaihtumiskohta on pohjassa ja tein joidenkin talomallien kohdalla vaihtumiskohtaan kapeamman talon kuin muualle.

Tein jonkinlaista talojen luonnostelua etukäteen, mutta lopulta päädyin muuttamaan niitä lennosta, eikä purkuhommiltakaan aina vältytty, kun intoa oli enemmän kuin logiikkaa tai malttia. Sukat kuitenkin valmistuivat juuri ja juuri ajallaan.

Spraymaalatut joulukortit

Ostin paketin jouluisia sabloonalevyjä ja ajattelin päästä tänä vuonna kerrankin suht helpolla joulukorttiaskartelujen suhteen. Aika simppeli projektihan tämä olikin, joskin pari muuttujaa piti tässäkin huomioida. Lähinnä työskentelytiloja ja maalihuuruja koskien. 

Spraymaaliksi ostin tuollaista kultaista askartelusprayta. Ajattelin sen olevan aromeiltaan liuotinpohjaisia kevyempää kamaa. No tiedä sitten oliko. Aromit vain erilaiset. Tuohon askartelumaaliin oli lisätty mitä ilmeisemmin jotakin hajusteita. Ainakin se tuoksui hyvin voimakkaasti vanhan miehen partaveden ja hyttysmyrkyn sekoitukselta. Vielä pari päivää kuivuttuaankin pinnasta lähti pyyhkäisemäälä sormeen kullanhohtoa. Että ei ehkä sittenkään maailman onnistunein maalivalinta. Viimeistelin kortit siis lopuksi kuivumisensa jälkeen hiuslakkasuhautuksin, jolloin kultaväriä ei enää irronnut.

Tuo kultaspray loppui odotettua aiemmin. Mieheni kaivoi autotallista vanhan kultaisen akryylimaalipurkin. Ei ehkä aivan priimaa sekään, sillä kullanhohdon sijaan tulos oli hopea. Tai kultaa sai toki "klönteittäin", jos oikein paljon samaan kohtaan suihki. Lopputulos oli tällöin laikukasta pintaa hopean ja kullan välimaastosta. Tulee jotenkin ruosteisen pinnan vivahde.

Päätin suihkia tuota vanhaa akryylimaalia vain ohuen kerroksen. Olkoonkin sitten hopeinen väri. Nyt on sitten kortteja molempaa sorttia, hopeista ja kultaista. Jokainen kortti on hieman omanlaisensa, pieni epätäydellisyys maalipinnan tasaisuudessa on mielestäni pelkkää plussaa. Jos olisivat täysin virheettömiä ja keskenään identtisiä, tulisi liian teollinen vaikutelma ja käsityön leima katoaisi.

Akryylimaalin aromit olivat odotetusti tujut. Sprayasin ne iltapäivällä tyhjässä teknisen työn luokassa etu- ja takaovien ollessa apposen auki. Aamuun mennessä aromit olivat täysin hälvenneet. Ja itse asiassa lopputulema on se, että nuo akryylimaalatut kortit ovat kuivuttuaan täysin hajuttomia, sen sijaan kultaspraykorteissa tuoksahtaa edelleen hennosti Mennenin ja Offin sekoitus. Pahoittelut jo etukäteen kultaisten korttien saajille.

Korttien mitat määritteli aika pitkälti sabloonan koko. Halusin reunoille spraymaalista pienet kehykset, joten korteista tuli sen kokoisia, etteivät mahdu tavalliseen korttikuoreen. C5-kuoreen sujahtavat.

Samishupparit

Poikani valitsi kesällä itselleen Nappinjasta hupparikankaat. Hupparin toteutus on vain ottanut aikansa. Nyt kun vanhat hupparit alkavat kaikki olemaan aika kittanoita, sain vihdoin aikaiseksi ommella hupparin valmiiksi. Jämäkankaista sai sopivasti leikeltyä 4 vuotta täyttäneelle kummipojallemme samisteluhupparin.

Paidan huppu, hihat ja tasku on autokuvioista joustocollaria, miehusta vihertävää harjattua collaria. Resorit ja hupun vuori varastoista löytynyttä limenvihreää trikoota, jonka väri sattui osumaan ralliautojen tehosteväreihin aika sopivasti.

Kaavana isommassa hupparissa huppareiden luottokaavaksi muodostunut See you soon (OB 1/2019).

Pienemmän hupparin kaava samaisesta lehdestä takkimallinen Safari Wilds perushuppariksi modattuna. Käytännössä tein siis etukappaleen vain yhdestä osasta ja jätin tuon vetskarin pois. Huppuosia modasin hieman alaosastaan leveämmiksi, jotta sain ne edestä hieman ristiin kuten tuossa See you soon -hupparimallissakin.

Omaan silmääni tuo pienempi huppari olisi näyttänyt ehkä einen verran tyylikkäämmältä ilman tuota etutaskua, niin että edessä olisi ollut keinonahkainen ompelumerkki, mutta poikani halusi kummipoikamme kanssa samankaltaiset hupparit. Ja ehkäpä nelivuotias hupparin saaja arvostaa enemmän noita autoja kuin keinonahkaista ompelumerkkiä. 

Kun hetkeä ennen synttäreille lähtöä tajuaa, ettei ole muistanut askarrella korttia, täytyi käydä tyttären joululahja washiteippien kimppuun ja turailla pikamallilla nelivuotiskortin. Idea napattu Pinterestiin poimitusta Madam BC:n blogista.

Kortti, joka katosi

 

Serkun tyttöni kirjoitti ylioppilaaksi nyt syksyllä. Juhlat piti olla tässä jo aiemmin, mutta ylläripylläri perheeseen saapuikin tuolloin kutsuman kuokkavieras, joka siirsi juhlia parilla viikolla eteenpäin. Uusi juhla-ajankohta ei valitettavasti perheellemme sopinut, joten päätin laittaa kortin postiin. Tai ainakin tarkoitus oli laittaa kortti postiin. Sitten tapahtui jotain mystistä. Kortti katosi. Ja tässä kohtaa katoaminen tapahtui todennäköisesti jo ennen postia. Postiluukulle päästessä korttia ei nimittäin enää ollut missään. Pienen pieni mahdollisuus toki on, että olen tunkenut sen epähuomiossa joulukorttipussukkaan, jotka myös postitin samalla kertaa. Ja että kortti on vielä matkalla. Mielestäni kuitenkin nimen omaan katsoin, ettei kortti eksyisi joulukorttipussukoihin, sillä halusin sen ehtivän ajoissa perille.

Tässä kohtaa täytyy tosin sanoa, että onneksi olin näin joulun alla jo valmiiksi hieman skeptinen postin toimintavarmuuteen ja olin päättänyt laittaa muistamisen menemään MobilePaylla enkä kirjekuoressa. Taisi pilkka osua omaan nilkkaan, sillä todennäköisempää on, että kortin katoamisesta olen vastuussa ihan minä itse, eikä postilaitos. Kortteja postilaatikolle viedessä oli aikamoinen myräkkä. Ehkäpä kortti on lennähtänyt avoimesta kortteja pursuavasta käsilaukustani jo matkalla postilaatikolle. Niin tai näin, kyseinen kuva taitaa olla enää ainoa jäljellä oleva dokumentti tästä kortista.

Joulupallokortit

Perinteisiä joulukortteja lähetetään vuosi vuodelta yhä vähemmän. Itselleni itse tehtyjen joulukorttien askartelu on kuitenkin edelleen jokavuotinen jouluperinne. Ja joka vuosi joulukorttien viimeinen postituspäivä tuntuu tulevan vastaan yhtä nopeasti. Askartelut tuntuvat jäävän aina viime tinkaan.

Yleensä jonkinlainen idea joulukorttien visuaalisesta ideasta on kuitenkin alitajunnassa kytenyt jo jonkin aikaa. Tällä kertaa niin ei ollut. Umpimähkään silmäilin Pinterestissä erilaisia joulukortti-ideoita ja jonkinlaisen kuusivision kanssa lähdin kirjakauppaan kartonkeja hakemaan. Suunnitelmat menivät uusiksi, kun kartonkihyllyn värivalikoimat eivät miellyttäneetkään silmää. Pari hyllyä ammotti kokonaan tyhjyyttään, ehkäpä juuri niissä oli ollut kaipaamiani luonnonläheisiä sävyjä. Nyt hyllyissä oli jäljellä kirkkaat karkkivärit. Niin tai näin. Huomasin läheteväni kirjakaupasta valkoisen ja mustan lehtiön kanssa. Päättäisin sitten kotona, kumpaan väriin liittyen tulisi kortti-idea.

Jostain syystä askartelulaatikkooni on päätynyt melkoinen valikoima erilaisia metallinhohtoisia tusseja, mielestäni paksut Lidlistä ostetut ovat olleet laadukkaimpia ja pitkäikäisimpiä. Sellaiset kalliit ohutkärkiset kulta- ja hopeatussit tuntuvat jämähtävän aina hyvinkin nopeasti.

Piirtelin kartongille kolmenkokoiset ympyrät, joista leikkasin paperiveitsellä sisukset pois. Kartonki toimi sabloonana jonka avulla töpöttelin metallinhohtotusseilla joulupalloja mustalle kartongille. Aluksi piti tehdä vain kultamustia kortteja, mutta sitten löysin laatikoistani myös hopeatekstisiä jouluntoivotuskuvioita. Niihin ei kulta oikein sopinut, joten kokeilin ensin hopeisia palloja ja vähitellen huomasin töpötelleeni vähän kaikenvärisiä joulupalloja.

Jouluntoivotustekstit on liimattu kaksipuoleiselle pehmoteipillä korttiin niin, että se nousee vähän kohoille kortin pinnasta.

Tilkkulaatikosta ammennettua osa 2

Tilkkulaatikkoa inventoidessa vastaan tuli melko tavalla mintunvihertävänsävyisiä pieniä palasia ja koska olin tilkunhävitystalkoissani päässyt jo hyvään vauhtiin, päätin ommella veljentytölle vielä jämäpaloista tilkkupeiton. Osa kuositilkuista oli juurikin hädin tuskin sen kokoisia, että niistä sai tuollaisen 20 cm x 20 cm neliön leikeltyä, mutta kun kuosi on ollut ihana, on niitäkin palasia täytynyt jemmailla. Ihmekös, että tilkkulaatikko on aina ääriään myöten täynnä. Ja sitä se tuntuu olevan edelleenkin, vaikka tässä on olevinaan urakalla koittanut sinne tilaa harventaa. 

Tilkunleikkelyvimmoissani leikkelin tilkkuja alunperin paljon enemmänkin kuin tähän peittoon lopulta päätyi. Fiksuahan toki olisi ollut välillä hieman mallailla leikkelemiäni palasia. Arvatkaas mallailinko? No en. Sitä olevinaan halusi mahduttaa peittoon kaikkia ihania kuoseja. Paitsi, ettei tuo ajatus palasia paikoilleen mallaillessa enää tuntunutkaan ollenkaan niin hyvältä idealta. Lopputulos näytti melkoiselta sillisalaatilta, järjestipä tilkut miten tahansa. Lopulta typistin tilkkupeiton kokoa alkuperäissuunnitelmasta ja rajasin värimaailman mintunvihertäväksi. Ehkäpä joskus surautan vielä toisen vaaleanpunasävyisen tilkkupeiton, siihen ainakin palasia olisi nyt valmiiksi leikeltynä.

En ole koskaan aikaisemmin ommellut tilkkupeittoa. Lähtökohtaisesti ajattelin sen olevan nopea projekti, varsinkin kun bongasin m3niemi:n instastoresita näpsäkän tutorialin tilkkupeiton ompelua varten. Taas näytti, että tuosta nuin vaan. Periaatteessa näin menikin, mutta aika hidasta puuhaa se silti oli, varsinkin, kun sattuu inhoamaan silittämistä. Ja nuo trikootilkuthan tykkäävät rullaantua, mikä teki palasten mallailusta ja silittämisoperaatiosta hidasta. M3niemin niksi oli silittää tilkut kiinni tukikankaaseen. Näppärää. Paitsi, että satuin ostamaan varmaankin maailman paskimmalla liimapinnalla varustettua tukikangasta. Hirmuisella nuppineulailulla sain lopulta nuo rullautuvat tilkut soviteltua haluamilleni paikoille. Ja hirmuisen kivahan olisi ollut. että sen neulausoperaation jälkeen olisi voinut vain silittää tilkut kiinni taustaan, kuten tuossa tutorialissa näytti suit sait sujuvan. Ja sitten vain taittaa saumalinja kerrallaan ja surauttaa menemään. Vaan mitäpä tapahtui minun tilkuilleni. Ei tarttunut liimapinta ei. Reunat halusivat edelleen irvistellä. Silitin ja silitin... Tuskaisen hitaan silitysoperaation jälkeen kun palaset näyttivät vihdoin edes jotenkuten kiinnittyneiltä, aloin varovasti nostaa kangasta, jolloin osa tilkuista tippuili tukikankaasta tai vähintääkin repsotti puolesta välistä. Lopulta olivat neulattuina siinä maailman paskimmassa tukikankaassa kiinni. Muutaman voimasanan saattelemana sain lopulta ompelunkin suoritettua, joskin tässä vaiheessa olin tyytyväinen siitä ratkaisusta, että päätin jo aiemmin karsia tilkkujen määrää alkuperäissuunnitelmastani.

Note to myself: Jos sitten ikinä päätänkään ommella sitä vaaleanpunasävytteistä tilkkupeittoa, osta parempaa tukikangasta!

Tilkkupeiton taustaa varten ostin tuollaista harmahtavan vihertävää neulosta (?), toinen puoli neulosta, toinen puoli vähän hennon teddykarvamainen. En laittanut väliin erikseen vanua, sillä tuon taustakankaan toinen puoli oli itsessään pehmoisen muhkea. Taustan ylijäämätilkuista ompelin vielä pehmopupun itse piirretyin kaavoin.

En halunnut pupulle "irtoavia" osia, joten päätin kirjoa silmät mustalla puuvillalangalla. Piti ihan googlettaa mikä mahtoi olla käyttämäni piston nimi. Taitokeskuksen ohjevideon mukaan näyttäisi olevan varsipistoja. Mummini opetti aikoinaan kirjomista ja olen lapsena jonkin verran kirjonutkin, joskaan nuo pistojen viralliset nimitykset eivät oikein ole jääneet muistiin, liekö niitä koskaan oikein opetellutkaan. Aplikoinnit reunustin pykäpistoin.

Pikkuneidin pääsiäissetti

Ompelin veljentytölle pääsiäisen kunniaksi keltaisen vauvan setin. Nämä mini-ihmisten vaatteet on siitä kivoja ommella, että näihin pystyy hyödyntämään pienempiäkin tilkkuja. Tosin järki ei ollut mukana näitä leikellessä. Tuota keltaista FoxBoxia oli ilmeisesti liiankin iso palanen, sillä epähuomiossa leikkelin etuakkappaleen kankaan taitteelta ja tuli sitten kaksi keskenään peilikuvia olevia etukappaleita. En kuitenkaan viitsinyt ommella kahta samankuosista bodya samalle vauvalle, joten tuo ylimääräinen etukappale odottakoon joskus jotakin toista käyttäjää. Paitsi että tällä tiedolla ei ole lähipiirissä vauvoja syntymässä. 

Jos ei ollut järki mukana bodyn osia leikellessä, ei se ollut fölissä housun osiakaan saksiessa. Housuista piti alunperin tulla mustapilkulliset, mustalla resorilla. Leikeltyäni etu- ja takakappaleet, tarkastelin niitä paremmassa valossa. Kappaleet oli leikelty väärään langansuuntaan. 🙈 Mustapilkullista kangasta oli jo lähtökohtaisesti sen verran knafti palanen, ettei sitiä riittänyt uusiksi etu- ja takakappaleiksi. Tein suunnitelmaan muutoksen ja leikkelin pieleen menneistä osista vyötärö- ja lahkeensuuresorit. Itse pöksyosat keltaisesta trikoosta.

Bodyn kaavana Paapiin Hippu (Paapiin kaavakirja lapsille), Housujen kaavana Ottobren (1/2021) Way Up High 56-kokoiseksi modattuna.

Lahjasetin kaveriksi askartelin pääsiäisen kunniaksi pinkin pupukortin. :) 

Totoroja

Jonkin sortin traditio kai tämäkin jo, että teen siskolleni Totoro-aiheisen synttärikortin. Kortin alkuperäisinspiraationa Pinterestiin taltioitu vanha Etsy-poiminta. Kyseinen Etsy-linkki ei tosin enää ollut voimassa, joten ei hajuakaan, kenen ideaa olen tähän korttiin työstänyt.

Sinänsä suht nopea ja simppeli korttimalli, kunhan leikkuuseen käytettävä mattoveitsi on tarpeeksi terävä ja vakaa. Leikkelin ensin tuon ison Totoron harmaalle kartongille, mallailin sitten valkean taustan harmaan taakse ja luonnostelin siihen astetta pienemmän Totoron. Siniselle taustalle piirtelin vielä minikokoisen Totoron, jonka leikkuuaukosta pilkistää kortin tummanharmaa taustakartonki.

Tilkuista hihoiksi

Ei kahta ilman kolmatta. Tilkuntuhousvimmoissani valmistin kolmannen perättäisen tilkkusetin. Tällä kertaa kummipojalle 3-vuotislahjaksi. Vähän nämä tosiaan ovat tilkkutäkin oloiset, tilkuista kun ovat kokoon kursitut. Jospa yökkäreiksi vähintäänkin. 

Haasteellisinta tilkkuompeluksissa on löytää keskenään natsaavat värimaailmat. Tällä kertaa raglanhihaisessa paidassa väripari löytyi suht lähelle Kupla Volkkareiden sävyä. Tykkään kovasti tuosta Kupla-kuosista, joten halusin paidasta raglanhihaisen. Harmi vain, tilkun koko oli sen verran knafti, että hihojen pituus jäi aavistuksen vajaaksi. Ratkaisin pulman ompelemalla pohjaväristä hihansuihin resorit. Pääntien kanttauksenkin olisin halunnut tuosta samaisesta vaaleansinisestä, mutta 100% puuvillatrikoo ei ollut jousto-ominaisuuksiltaan venyväisintä sorttia. Päätin tehdä kompromissin värisävyissä ja kanttasin pääntien joustavammalla aavistuksen harmahtavammalla trikoolla. Kaavana raglanhihaisessa paidassa BlaaBlaa (OB 1/2016).

Ryhmä Haut eivät omia lapsia ihan hetkeen ole enää puhutelleet, mutta kolmivuotiaalle kummipojalle ovat kova juttu. Hauvakuosin jämiä löytyi tilkkulaatikosta juuri parahiksi paidan hihoihin asti. Tuota etu- ja takakappaleiden väriä pallottelin pitkään. Yksikään varastoistani löytyvä sinisen sävy ei tuntunut osuvan printtikankaan väreihin. Takuuvarma musta olisi toiminut, mutta tällä kertaa mustaa trikoota ei varastoistani löytynyt edes pikku pojan paidan vertaa! Lopulta totesin harmaan sävyn natsaavat noiden Ryhmä Haun autojen kanssa parhaiten. Ei nyt ehkä aivan match made in heaven -väripari, mutta näillä mennään. Kaavana hauvapaidassa Paapiin Myyry.

Viime tinkaan jäi kortin teko. Tajusin vasta juuri ennen synttärijuhlille lähtöä, että kortti puuttui tyystin. Tällä kertaa kortti on siis mallia vartissa valmista.

Kranssikortit

 

Somen ja sähköisten tervehdysten lisääntyessä perinteiset joulukortit ovat harventuneet vuosi vuodelta. Minulle itse tehdyt joulukortit ovat kuitenkin perinne, josta ainakin toistaiseksi olen halunnut pitää kiinni. Yleensä olen myös kunkin vuoden joulukorttimallista tehnyt jonkinlaisen pienen postauksen (ihan vain itsellekin muistin tueksi, ettei ihan samaa teemaa valitse peräkkäisiin vuosiin). Tämäkin postaus on siis enemmän dokumentaarinen kuin uutta mullistavan idean esittely.

Tänä vuonna kortteihin päätyi akvarellin ja tussauksen sekapläjäys kranssiaiheella. Suht simppeli ja nopea toteuttaa. Kurkistus viime vuoden postaukseen paljasti, että itse asiassa tämänkaltainen malli oli harkinnassa jo viime vuonna, joskin silloin tein testikappaleen pelkästään tussiversiona. Viime vuoden tuotantoon päätyi lopulta solmussa olevat valosarjat, joten tänä vuonna sitten niitä kransseja.