Tilkkulaatikosta ammennettua osa 2

Tilkkulaatikkoa inventoidessa vastaan tuli melko tavalla mintunvihertävänsävyisiä pieniä palasia ja koska olin tilkunhävitystalkoissani päässyt jo hyvään vauhtiin, päätin ommella veljentytölle vielä jämäpaloista tilkkupeiton. Osa kuositilkuista oli juurikin hädin tuskin sen kokoisia, että niistä sai tuollaisen 20 cm x 20 cm neliön leikeltyä, mutta kun kuosi on ollut ihana, on niitäkin palasia täytynyt jemmailla. Ihmekös, että tilkkulaatikko on aina ääriään myöten täynnä. Ja sitä se tuntuu olevan edelleenkin, vaikka tässä on olevinaan urakalla koittanut sinne tilaa harventaa. 

Tilkunleikkelyvimmoissani leikkelin tilkkuja alunperin paljon enemmänkin kuin tähän peittoon lopulta päätyi. Fiksuahan toki olisi ollut välillä hieman mallailla leikkelemiäni palasia. Arvatkaas mallailinko? No en. Sitä olevinaan halusi mahduttaa peittoon kaikkia ihania kuoseja. Paitsi, ettei tuo ajatus palasia paikoilleen mallaillessa enää tuntunutkaan ollenkaan niin hyvältä idealta. Lopputulos näytti melkoiselta sillisalaatilta, järjestipä tilkut miten tahansa. Lopulta typistin tilkkupeiton kokoa alkuperäissuunnitelmasta ja rajasin värimaailman mintunvihertäväksi. Ehkäpä joskus surautan vielä toisen vaaleanpunasävyisen tilkkupeiton, siihen ainakin palasia olisi nyt valmiiksi leikeltynä.

En ole koskaan aikaisemmin ommellut tilkkupeittoa. Lähtökohtaisesti ajattelin sen olevan nopea projekti, varsinkin kun bongasin m3niemi:n instastoresita näpsäkän tutorialin tilkkupeiton ompelua varten. Taas näytti, että tuosta nuin vaan. Periaatteessa näin menikin, mutta aika hidasta puuhaa se silti oli, varsinkin, kun sattuu inhoamaan silittämistä. Ja nuo trikootilkuthan tykkäävät rullaantua, mikä teki palasten mallailusta ja silittämisoperaatiosta hidasta. M3niemin niksi oli silittää tilkut kiinni tukikankaaseen. Näppärää. Paitsi, että satuin ostamaan varmaankin maailman paskimmalla liimapinnalla varustettua tukikangasta. Hirmuisella nuppineulailulla sain lopulta nuo rullautuvat tilkut soviteltua haluamilleni paikoille. Ja hirmuisen kivahan olisi ollut. että sen neulausoperaation jälkeen olisi voinut vain silittää tilkut kiinni taustaan, kuten tuossa tutorialissa näytti suit sait sujuvan. Ja sitten vain taittaa saumalinja kerrallaan ja surauttaa menemään. Vaan mitäpä tapahtui minun tilkuilleni. Ei tarttunut liimapinta ei. Reunat halusivat edelleen irvistellä. Silitin ja silitin... Tuskaisen hitaan silitysoperaation jälkeen kun palaset näyttivät vihdoin edes jotenkuten kiinnittyneiltä, aloin varovasti nostaa kangasta, jolloin osa tilkuista tippuili tukikankaasta tai vähintääkin repsotti puolesta välistä. Lopulta olivat neulattuina siinä maailman paskimmassa tukikankaassa kiinni. Muutaman voimasanan saattelemana sain lopulta ompelunkin suoritettua, joskin tässä vaiheessa olin tyytyväinen siitä ratkaisusta, että päätin jo aiemmin karsia tilkkujen määrää alkuperäissuunnitelmastani.

Note to myself: Jos sitten ikinä päätänkään ommella sitä vaaleanpunasävytteistä tilkkupeittoa, osta parempaa tukikangasta!

Tilkkupeiton taustaa varten ostin tuollaista harmahtavan vihertävää neulosta (?), toinen puoli neulosta, toinen puoli vähän hennon teddykarvamainen. En laittanut väliin erikseen vanua, sillä tuon taustakankaan toinen puoli oli itsessään pehmoisen muhkea. Taustan ylijäämätilkuista ompelin vielä pehmopupun itse piirretyin kaavoin.

En halunnut pupulle "irtoavia" osia, joten päätin kirjoa silmät mustalla puuvillalangalla. Piti ihan googlettaa mikä mahtoi olla käyttämäni piston nimi. Taitokeskuksen ohjevideon mukaan näyttäisi olevan varsipistoja. Mummini opetti aikoinaan kirjomista ja olen lapsena jonkin verran kirjonutkin, joskaan nuo pistojen viralliset nimitykset eivät oikein ole jääneet muistiin, liekö niitä koskaan oikein opetellutkaan. Aplikoinnit reunustin pykäpistoin.