perjantai 15. huhtikuuta 2022

Pikkuneidin pääsiäissetti


Ompelin veljentytölle pääsiäisen kunniaksi keltaisen vauvan setin. Nämä mini-ihmisten vaatteet on siitä kivoja ommella, että näihin pystyy hyödyntämään pienempiäkin tilkkuja. Tosin järki ei ollut mukana näitä leikellessä. Tuota keltaista FoxBoxia oli ilmeisesti liiankin iso palanen, sillä epähuomiossa leikkelin etuakkappaleen kankaan taitteelta ja tuli sitten kaksi keskenään peilikuvia olevia etukappaleita. En kuitenkaan viitsinyt ommella kahta samankuosista bodya samalle vauvalle, joten tuo ylimääräinen etukappale odottakoon joskus jotakin toista käyttäjää. Paitsi että tällä tiedolla ei ole lähipiirissä vauvoja syntymässä. 


Jos ei ollut järki mukana bodyn osia leikellessä, ei se ollut fölissä housun osiakaan saksiessa. Housuista piti alunperin tulla mustapilkulliset, mustalla resorilla. Leikeltyäni etu- ja takakappaleet, tarkastelin niitä paremmassa valossa. Kappaleet oli leikelty väärään langansuuntaan. 🙈 Mustapilkullista kangasta oli jo lähtökohtaisesti sen verran knafti palanen, ettei sitiä riittänyt uusiksi etu- ja takakappaleiksi. Tein suunnitelmaan muutoksen ja leikkelin pieleen menneistä osista vyötärö- ja lahkeensuuresorit. Itse pöksyosat keltaisesta trikoosta.


Bodyn kaavana Paapiin Hippu (Paapiin kaavakirja lapsille), Housujen kaavana Ottobren (1/2021) Way Up High 56-kokoiseksi modattuna.


Lahjasetin kaveriksi askartelin pääsiäisen kunniaksi pinkin pupukortin. :) 

1 kommentti:

  1. Ei se ajatus aina pysy saksien kanssa samassa tahdissa.. 😅 Mutta lopputulos on kiva! 😊

    VastaaPoista