Uudet unisukat

Aikoinaan fingering-vahvuisesta Filcolana Arwetta Classicista neulotut Tiina Kuun suunnittelemat Autioituu rannan talot -sukat ovat pitkään olleet minulla unisukkina. Pehmeä lanka ja samaan aikaan sopivan joustava, mutta napakka malli ovat tehneet niistä täydelliset unisukat. Niin täydelliset, että molemmista sukista kantapää on niin puhki kulunut, ettei niitä kannata yrittää enää edes parsia. Sukan parsimisen suhteen minulla on muutenkin vähän ristiriitainen fiilis. Joo, tiedän että olisi ekologista parsia reikiintynyt villasukka, mutta koska villasukka kuuluu pukea paljaaseen jalkaan, tuntuu tuo parsittu kohta yleensä aina ärsyttävältä jalassa. Ja koska villasukkafriikkinä omistan julmetun monet villasukat, tuleeko minun puettua jalkaan parsittuja sukkia, joissa joku kohta tuntuu jalkaan ärsyttävältä? Eipä tule. Siksipä olen aika laiska parsimaan. Parsitut sukat unohtuisivat joka tapauksessa sukkalaatikon pohjalle tyhjän pantiksi.

Oli siis hyvä syy neuloa uudet unisukat. Samalla tein tuttavuutta uuteen lankaan. Lankamaailmassa hypistelemääni Hjertegarnin Armoniaan; 75% merinoa, 25% nylonia. Merino teki langasta pehmeää, kuten unisukissa oli hyvä ollakin. Nylon toisi toivon mukaan kestävyyttä.

Uusi tuttavuus oli myös neulesuunnittelija Lumi Karmitsa. Tai ei varsinaisesti uusi, hänen sukkiaan olen toki ihaillut jo monasti aiemminkin, mutta en ainakaan muista neuloneeni aiemmin hänen suunnittelemiaan sukkia. Muutama vuosi sitten ostin Lumi Karmitsan Kirjosukkakirjan, joka kuitenkin on syystä tai toisesta jäänyt kirjahyllyn koristeeksi. Yksi perisynneistäni onkin bongailla kirja-alesta neulekirjoja, joista sitten ainakin mielessäni lisäilen malleja jo nyt tolkuttoman pitkälle "Jonain päivänä neulon tällaisen" -listalle. Enkä kyllä itse asiassa tälläkään kertaa neulonut aivan mallinmukaista sukkaparia. (Kuka yllättyy? 😄). Sovelsin Eeppistä shittiä -sukista ainoastaan alun ja lopun. Tuo sukkien keskiosaan suunniteltu Do epic shit -teksti ei nyt tällä kertaa puhutellut itseäni, mutta tykkäsin varren ja kärjen kuviosta, joilla saisi kauniisti vaihdettua langan värin toiseksi.

Karmitsan Kirjosukkakirjan tyyli eroaa sikäli useimmista neulekirjoista, että tässä kaikille kirjan sukkamalleille toimii sama sukkien perusohje. Tai perusohjeesta on kaksi variaatiota; pitkävartiset ja lyhytvartiset sukat. Kirjassa ohjeistettu ns. Alma-mummon kantapää tuntui aluksi hassulta, kun kantalappuun tuli niin paljon kerroksia, mutta lopputulos oli lopulta ihan järkeenkäypä ja minusta sukka istuu aika kivasti jalkaan. Tai ehkä kantalappu on omaan makuuni hiukan liian korkea. Saatan käyttää tätä kantapäämallia kyllä jatkossakin, mutta ehkä hiukan soveltaen. En ole vielä ihan päättänyt, mitä tykkään esimerkiksi noista kantalapun nurjista kerroksista.

Langan suhteen kävi taas se, mitä niin monasti aiemminkin: Yltiöoptimistisesti ajattelen, että koska sukkiin tulee kahta väriä, 50 grammaa kutakin riittää. Tuota tummempaa riitti kyllä, mutta pohjavärinä vedenvihreä jäi vajaaksi. Ensimmäisen sukan jälkeen älysin punnita jäljelle jääneet nöttöset, vajaus oli muutaman gramman. Ei paljosta jäänyt vajaaksi, mutta riittävästi. Hetken jo puntaroin, että tekisin toiseen sukkaan nuo värit päinvastoin, mutta sitten päätin kuitenkin hankkia lisäkerän vedenvihreää lankaa.

Road tripillä syntyneet vuonosukat

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, teimme perheeni kanssa parin viikon road tripin Norjaan ja Ruotsiin. Reittinä Uppsala - Oslo - Geilo - Eidfjord - Geiranger - Ålesund - Kristiansund - Trondheim - Åre - Gävle - Tukholma. Neuloin reissumme aikana kissaamme hoitaneelle pariskunnalle villasukat kiitokseksi kissan hoidosta. Rouva sai Mustikkamaito-sukat. Isännän sukkiin ei ollut valmista visiota, mutta ajattelin sen syntyvän matkan varrella. En ollut myöskään varannut Suomesta mukaan lankoja isännän sukkia varten, sillä jotenkin mielikuvissani ajattelin Norjan reissulla tulevan lankakauppoja vastaan siellä ja täällä. Mielikuvani oli väärä. Niitähän piti ihan hakemalla hakea. Mustikkamaito-sukat valmistuivat Oslossa, jossa meillä oli alunperin tarkoitus pysähtyä hieman pidempäänkin, mutta kävi niin hassusti, että Oslossa sattui alkamaan samoihin aikoihin kansainvälinen lasten ja nuorten jalkapalloturnaus Norway Cup ja niinpä kaikki leirintäalueet Oslon liepeillä olivat täynnä. Saimme leiripaikan vain yhdeksi yöksi. Osloon tutustuminen pitikin sitten tehdä pikakelauksella, enkä ehtinyt perehtyä Oslon lankakauppatarjontaan lainkaan.

Matkan jatkuessa Oslosta kohti vuonoja ja vuoristoja tilanne oli se, että toiset kissanhoitajille kaavailemistani sukista olivat valmiit ja niihin toisiin ei ollut edes lankoja ostettuna. Pysähdyimme matkan varrella paikalliseen "Tokmanniin". Enpä nyt kyllä enää muista mikä kaupan nimi mahtoi olla, mutta valikoimaltaan muistutti lähinnä Tokmannia. Hätäpäissäni ostin sieltä sitten jotain sukkalangaksi kelpaavaa, joka silmämääräisesti näytti olevan suht liki Seiskaveikan vahvuutta. Mustikkamaito-sukista oli nimittäin jäänyt yli tummansinistä Seiskaveikkaa ja ajattelin hyödyntää sitä osana isännän sukkia. Matkaan tarttui muutama kerä Raggegarnin Forsterket ullgarnia. Näytti olevan 80% villaa, 20% nylonia. Sillä mentäisiin. 

Improvisoin mallin matkan varrella. Vuoriston keskellä kirjoneulemalliksi alkoi muodostua tuollaisia "lumihuippuisia vuoria", jotka sittemmin muuntautuivat kylläkin salmiakinmuotoisiksi kuvioiksi. Kirjoneulemalli näissäkään ei mikään monimutkainen ollut, varsinkin kun itse improvisoin sitä työn edetessä. Sukat etenivät silti aika verkkaisesti. Ei siksi, että olisivat olleet hankalaa neulottavaa, vaan siksi, että maisemat olivat sen verran hulppeat, että apparin paikalla istuessani laitoin kutimen sivuun ja keskityin maisemiin.

Kuvissa mittasuhteita on hiukan hankala hahmottaa, mutta jos löydät yllä olevan kuvan vasemmasta yläreunasta ihan pikkiriikkisen kirkkaansinisen pisteen, hahmotat minkä kokoinen on ihminen Norjan suurimman vesiputouksen, 182 metriä korkean Vøringsfossenin rinnalla. Tiesin kyllä, että Norja on vuoristoinen maa, mutta että näin vuoristoinen! Hulppeita vesiputouksia reissun aikana tuli vastaan yksi toisensa jälkeen.

Matkatessamme Eidfjordenin vuonolta sille Norjan ehkä tunnetuimmalle vuonolle Geirangerille, ajelimme paikoin aika korkeallakin vuoristossa. Pilvien ja usvan keskeltä puski esiin lammaslaidun jos toinenkin. Välillä lampaat taiteilivat hyvinkin jyrkillä rinteillä. Ainakin materiaalia lankojen tuotantoon tästä maasta löytyi. Mutta missä olivat lankakaupat? Vai onko niin, että langat tilataan lähinnä nettikaupasta? Mutta eihän se korvaa lankojen hypistelyä ...ja heräteostoksia.

Ilma Norjan puolella oli sateista ja viileää. Jos jonkin neuvon annan tuleville Norjan reissaajille, niin pakatkaa se kuuluisa norjalainen villapaita mukaan! Itse en villapaitaa tälle reissulle pakannut, koska ajattelin, että kesä. Virhe. Aika monta kertaa ehti tulla villapaitaa ikävä. Onneksi sentään villasukat olivat matkassa ja lisääkin puikoilla tulossa!

Geirangerin turistikaupoista piti sitten ostaa reissutuliainen itsellekin: Rauma Collection -pipo! Hiukan hieno, ja juuri minun värinenkin. Hintaa karvan alle 50 euroa. Varmasti turistilisällä, mutta eihän tätä nyt raumalaisena voinut jättää ostamattakaan. Ja toisaalta tämä oli sentään 100% villaa. Välillä noissa turistikauppojen hinnoitteluissa ei ollut mitään järkeä. Vierekkäin saattoi olla kaksi "villapaitaa" samoin hinnoin. Toinen kunnollisen villapaidan oloinen ja toinen jo ulospäinkin aivan muovisennäköinen. Kun kurkkasi paidan sisään materiaaliselostetta huomasi, että toinen paita oli 100% villaa, toinen sisälsi 20% villaa. Ja sama hinta molemmissa. 

Vähän jäi harmittamaan, että tuo Norjan villan tuotannosta tunnettu Rauma jäi nyt tällä reissulla kuitenkin käymättä, vaikka suht lähellä kävimmekin. Koukkaus Rauman kautta olisi kuitenkin poikennut reitiltä jonkin verran ja muut perheenjäsenet eivät ehkä olleet aivan niin innoissaan Rauma-langoista. Se, mikä kartalla näyttää suhteellisen pieneltä pätkältä, saattaa Norjan vuoristoisilla serpentiiniteillä muodostuakin monen tunnin siirtymäksi.

Lopulta nämä Norjassa aloitetut vuonosukiksi nimeämäni sukat valmistuivat vasta Ruotsin puolella. Norjassa keskityin enemmän maisemiin. Ruotsin tasaisemmissa maisemissa neuleprojektikin eteni joutuisammin ja toisaalta lämpöisemmissä (ja kuivemmissa) keleissä oli kivampi istahtaa illalla ulos retkituoliin neulomaan.

Mustikkamaito-sukat

Teimme perheen kanssa parin viikon road tripin Norjaan ja Ruotsiin. Tuona aikana kissamme oli hoidossa ystäväni vanhemmilla ja koska ystäväni äiti on intohimoinen marjastaja, päätin neuloa hänelle kiitokseksi kissan hoidosta Niina Laitisen Mustikkamaito-sukat pienillä omilla modauksilla.

Lankana näissä on Seiskaveikka. Piti alunperin neuloa 3,5 numeron puikoilla, mutta laivassa tajusin, että olinkin pakannut mukaan ainoastaan neljä 3,5 nron puikkoa. Kolmosen puikkoja oli matkassa tarvittava määrä (tai oikeastaan yksi liikaakin, sillä se yksi pykälää suuremmista puikoista olikin kolmosen puikko), jotein neuloin sitten niillä.

Malli on tosi kiva. Siinä on hauska idea, mutta silti kirjoneuleosio on sopivan yksinkertainen, joten sukat valmistuivat suht nopsaa. Ensimmäisen sukan sain valmiiksi jo laivamatkalla Naantalista Kapellskäriin, jälkimmäinen sukka valmistui Oslon leirintäalueella.