Aikoinaan fingering-vahvuisesta Filcolana Arwetta Classicista neulotut Tiina Kuun suunnittelemat Autioituu rannan talot -sukat ovat pitkään olleet minulla unisukkina. Pehmeä lanka ja samaan aikaan sopivan joustava, mutta napakka malli ovat tehneet niistä täydelliset unisukat. Niin täydelliset, että molemmista sukista kantapää on niin puhki kulunut, ettei niitä kannata yrittää enää edes parsia. Sukan parsimisen suhteen minulla on muutenkin vähän ristiriitainen fiilis. Joo, tiedän että olisi ekologista parsia reikiintynyt villasukka, mutta koska villasukka kuuluu pukea paljaaseen jalkaan, tuntuu tuo parsittu kohta yleensä aina ärsyttävältä jalassa. Ja koska villasukkafriikkinä omistan julmetun monet villasukat, tuleeko minun puettua jalkaan parsittuja sukkia, joissa joku kohta tuntuu jalkaan ärsyttävältä? Eipä tule. Siksipä olen aika laiska parsimaan. Parsitut sukat unohtuisivat joka tapauksessa sukkalaatikon pohjalle tyhjän pantiksi.
Oli siis hyvä syy neuloa uudet unisukat. Samalla tein tuttavuutta uuteen lankaan. Lankamaailmassa hypistelemääni Hjertegarnin Armoniaan; 75% merinoa, 25% nylonia. Merino teki langasta pehmeää, kuten unisukissa oli hyvä ollakin. Nylon toisi toivon mukaan kestävyyttä.
Uusi tuttavuus oli myös neulesuunnittelija Lumi Karmitsa. Tai ei varsinaisesti uusi, hänen sukkiaan olen toki ihaillut jo monasti aiemminkin, mutta en ainakaan muista neuloneeni aiemmin hänen suunnittelemiaan sukkia. Muutama vuosi sitten ostin Lumi Karmitsan Kirjosukkakirjan, joka kuitenkin on syystä tai toisesta jäänyt kirjahyllyn koristeeksi. Yksi perisynneistäni onkin bongailla kirja-alesta neulekirjoja, joista sitten ainakin mielessäni lisäilen malleja jo nyt tolkuttoman pitkälle "Jonain päivänä neulon tällaisen" -listalle. Enkä kyllä itse asiassa tälläkään kertaa neulonut aivan mallinmukaista sukkaparia. (Kuka yllättyy? 😄). Sovelsin Eeppistä shittiä -sukista ainoastaan alun ja lopun. Tuo sukkien keskiosaan suunniteltu Do epic shit -teksti ei nyt tällä kertaa puhutellut itseäni, mutta tykkäsin varren ja kärjen kuviosta, joilla saisi kauniisti vaihdettua langan värin toiseksi.
Karmitsan Kirjosukkakirjan tyyli eroaa sikäli useimmista neulekirjoista, että tässä kaikille kirjan sukkamalleille toimii sama sukkien perusohje. Tai perusohjeesta on kaksi variaatiota; pitkävartiset ja lyhytvartiset sukat. Kirjassa ohjeistettu ns. Alma-mummon kantapää tuntui aluksi hassulta, kun kantalappuun tuli niin paljon kerroksia, mutta lopputulos oli lopulta ihan järkeenkäypä ja minusta sukka istuu aika kivasti jalkaan. Tai ehkä kantalappu on omaan makuuni hiukan liian korkea. Saatan käyttää tätä kantapäämallia kyllä jatkossakin, mutta ehkä hiukan soveltaen. En ole vielä ihan päättänyt, mitä tykkään esimerkiksi noista kantalapun nurjista kerroksista.
Langan suhteen kävi taas se, mitä niin monasti aiemminkin: Yltiöoptimistisesti ajattelen, että koska sukkiin tulee kahta väriä, 50 grammaa kutakin riittää. Tuota tummempaa riitti kyllä, mutta pohjavärinä vedenvihreä jäi vajaaksi. Ensimmäisen sukan jälkeen älysin punnita jäljelle jääneet nöttöset, vajaus oli muutaman gramman. Ei paljosta jäänyt vajaaksi, mutta riittävästi. Hetken jo puntaroin, että tekisin toiseen sukkaan nuo värit päinvastoin, mutta sitten päätin kuitenkin hankkia lisäkerän vedenvihreää lankaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti