Pellavainen Alley-mekko

Pellavamekon ompelu on ollut haaveissa jo pitkään. Oikeastaan haluaisin vihertävän pellavamekon, mutta koska pellava on sen verran arvokasta, niin sopivan kaavan löytäminen jännittää. Tämä kangas tarttuikin matkaan vähän vahingossa viime kesänä. Tällaista väriä en varsinaisesti etsinyt, mutta kun noin kolmen metrin palanen sopivanvahvuista pellavasekoitekangasta sattui olemaan Jätti Rätin alelaarissa hyvin huokeaan hintaan, niin pitihän se ostaa. Päätyi vähän niin kuin kaavantestauskankaaksi sille tulevaisuuden vihreälle pellavamekolle. 

Vuoden verran marinoin silti tätä kaavantestauskangastakin arpoen sitä oikeaa kaavaa. Vähän kompromissihan tästä sitten tuli. Joskin tosi kiva sellainen. Se pellavamekko, mitä olin mielessäni piirtänyt, on nimittäin hyvin erilainen. Malliltaan aika paljon pelkistetympi. Mutta kun ryhdyin kaavaa valitsemaan, alkoikin yhtäkkiä tämä kankaan väri arveluttaa. Ehkäpä tämä väri ei sopisikaan sellaiseen selkeälinjaiseen pitkään pellavamekkoon... Tulisiko siitä sittenkin värinsä vuoksi liikaa jotenkin keskiaikafibat? Sellaista en halunnut. Enkä lottatanttua. Sillä nyt kun väri kerran rupesi arveluttamaan, siitä alkoi puskea mieleen kuvia myös lotta-asuista. Hitto! Olevinaan harmaa tuntui ostovaiheessa helpolta, aika neutraalilta väriltä, mutta yhtäkkiä tuo tummanharmaa alkoikin huudella ihan vääränlaisia mielikuvia. Viime tingassa päätin siis vaihtaa kaavan paljon runsaampaan, mitä olin alunperin miettinyt.

Vaihtoehtoja selatessa vastaan tuli tämän kevään Suuri Käsityö -lehti (3/2026), josta bongasin Metsolan Alley-mekon. Puhvihihat toimisivat varmasti hyvin tämän pellavasekoitekankaan kanssa. Ja täytyy myöntää, että tykkään kyllä kovasti kaavasta, etenkin juuri noista puhvimaisista raglanhihoista. Mekko on sopivan rento ja väljä. Se on helppo sujauttaa päälle ja raglanhihojen ansiosta yläosa istuu silti napakasti. Aluksi mietitytti, onko helmassa liikaakin volyymia, mutta kiva tästä tuli. Toki tapani mukaan pieniä muutoksia tähänkin kaavaan piti tehdä.

Alkuperäisessä Suuren Käsityön kaavassa oli V-pääntie. Jostain syystä sellaisen tekeminen aina vähän kuumottaa. Tai tiedän kyllä syyn. Pari kertaa olen sellaista yrittänyt, eikä lopputulos ole ollut kovinkaan nätti. Pääntienohjeistus oli niin ikään aika suurpiirteinen. Tai pikemminkin tuohon V-osioon ei oikeastaan edes ollut mitään erillistä ohjetta. Instasta katsoin pari vinkkivideota, mutta kuumotti silti, V-päätie ja joustamaton kangas. Ennen kanttausta mallailin vielä tuota yläosaa päälleni ja totesin, että tuo V-pääntie tuntui kaiken lisäksi jotenkin aika "tukkoiselta". Halusin avaramman pääntien. Ja koska tuo V-pääntie jo alkujaankin aika paljon jännitti, olin varoiksi leikellyt pääntiekaitaleen pidemmäksi kuin ohjeessa. Ryhdyin kaitaleen kanssa mallailemaan avarampaa ja pyöreämpää päätietä. Neulasin uuden linjan etukappaleelle, ompelin kaitaleen kiinni ja leikkelin lopuksi ylimääräiset kankaat pääntieltä pois. Hyvä tuli. Uteliaisuuttani kurkkasin vielä Metsolan sivuilta, miltä Alley-mekko heidän mallistossaan näyttää. Aivan samanlaista mekkomallia ei ainakaan tällä hetkellä myynnissä ollut, mutta lyhempi, tunikamallinen Alley kylläkin. Ja siinäpä oli pyöreälinjainen pääntie myöskin.

Tykkään, että mekossa on taskut ja ne ovat tässä mekossa sopivankokoiset ja juuri oikealla korkeudella. Ohjeistus taskujen kiinnitykseen oli tosin vähän erikoinen. En ihan tajunnut logiikkaa ohjetta lukiessa, mutta järkeilin, että ehkäpä työ tekijäänsä opettaisi ja tajuaisin kyllä matkan varrella logiikan, kunhan vain ryhtyisin tekemään. No ei opettanut. Tehtyäni (ainakin mielestäni) ohjeen mukaan, vastaan tulikin WTF-tilanne. Ei auennut minun järjelläni, miten nuo taskut ohjeen mukaan olisi siististi pitänyt saada ommeltua, joten kaivoin sitten esiin ratkojan ja ompelin lopulta taskut kiinni ihan omalla logiikallani. Mutta ehdottomasti jatkoon tämä kaava. En tällä ehkä sitä vihreää pellavamekkoa enää tee, mutta varastosta sattuisi toki löytymään vihreä viskoosikangas, johon tämä kaava saattaisi toimia myös aika kivasti. Se pelkistetympi pellavamekko jääköön hamaan tulevaisuuteen täydellistä kaavaa odottamaan. Ja eihän sitä vihreää pellavaakaan ole vielä edes ostettuna, että mennään nyt ainakin tämä kesä harmaalla pellavamekolla.

Uusia värjäystuttavuuksia

 
Joitakin vuosia sitten sain siskoltani lahjaksi lajitelman erilaisia värjäyskasvien siemeniä. Kasvattelin niitä tuolloin suurella hartaudella ikkunallani pitkin kevättä. Jotenkin taimet ulos vietyäni viherpeukalotaitoni taisivat kuitenkin lopahtaa ja sato jäi lopulta kovin nihkeäksi. Yksi kasveista jäi kuitenkin elämään silloiselle istutuspaikalleen. Aluksi toki suht pienenä ja jossain kohtaa olen tainnut sitä kitkeä poiskin luullen sitä rikkakasviksi. Puska jatkoi kuitenkin sitkeästi kasvuaan ja viime kesänä annoin sen lopulta kasvaa katsoen, oliko se sittenkin muutamien vuosien takainen eloon jäänyt värjäyskasvi, jonka nimestä ei ollut enää hajuakaan. Tänä kesänä puska oli jo todella tuuhea. Google Lens kertoi puskan olevan pensasväriherne. 

Oli siis aika leikellä siitä testierä värjäyspataan. Lopputulos oli ihan huikea keltainen! Tuntuu, että näissä kuvissa sävy ei edes oikein pääse oikeuksiinsa. Loppupeleissä en edes parturoinut puskasta kuin reunimmaiset ja kaatuneet oksat ja silti lopputulos oli todella voimakas keltainen väri. Ehdottomasti jatkoon. Puska jatkakoon kasvuaan. Eikä tuo oikeastaan keltaisen kukkivana ole ollenkaan hullumman näköinenkään nyt kun puskan on antanut kasvaa isoksi.

Kun sain vihdoin tälle kesälle värjäyskamppeet kaivettua esille, päätin samalla kokeilla myös toista uutta tuttavuutta, jolla värjääminen on käynyt mielessä jo parin vuoden ajan. Värjäysryhmissä olen ymmärtänyt, että kovin mitättömännäköisillä heinäkasveilla, kastikoilla, on saatu todella kivoja värisävyjä. Kotipihan laitamilla metsän reunassa noita kastikoita näytti kasvavan, joten leikkelin kastikoiden röyhyt väripataan. Hiukan heikosti näitä heinäkasveja tunnistan, mutta veikkaan, että tässä tapauksessa kyse saattaa olla metsäkastikasta. Ehkä. Tienpientareet näyttivät olevan niin ikään kastikoita täynnä. Ehkä hietakastikoita. Mielestäni näissä tuo röyhy oli kuitenkin jollain tapaa kaposempi kuin noissa tienpientreiden kastikoissa. Tai sitten kasvupaikka on vain ollut varjoisampi.

Mitä lie kastikkaa sitten ovatkaan, kivan harmahtavan turkoosia väriä sain niillä joka tapauksessa aikaiseksi. Jatkoon menevät varmasti kastikatkin. Ehkä testaan joku päivä noita tienpientareiden kastikoitakin, lienevätkö antavan samaa sävyä. Kokeiltavaksi jää myös ph-kikkailut. Soodan lisääminen liemeen saattaisi muuttaa värisävyä vielä johonkin suuntaan.

Sekä pensasväriherneen, että kastikoiden testierä oli suht pieni. Molemmilla värjäsin 100 grammaa alunapuretettua Seiskaveikkaa. Puretin kuitenkin samalla kertaa myös 100 grammaa Nallea, jolla päätin kokeilla noiden kahden liemen jälkivärien miksailua. Keltainen tuntui jälkivärinäkin tarttuvan ärhäkämmin. Vähemmän yllättäin keltaisen ja sinertävän yhdistelmä tuotti eri sävyisiä vihreitä. Riippuen siitä, miten pitkään missäkin liemessä vyyhtejä liotin.

Aika kivoja uusia värituttavuuksia. Varsinaisestihan en tällä hetkellä edes tarvitse mitään tiettyä värisävyä, mutta on tämä värjäily silti aika kivaa puuhaa, kun koskaan ei kuitenkaan aivan tarkasti tiedä mitä saa lopputulokseksi.

Kummipojan kesäteepparit

Kummipojan perinteinen kesäteeppari antoi odottaa toteutustaan jopa tavanomaistakin pidemmälle kesää. En aio kuitenkaan lainata tähän väliin erään porilaisen bändin puhkikulutettua kesäbiisiä, vaikka sen kertosäe ehkä tähän paikkaan sopisikin. Olen kuitenkin vannonut kyseisen biisin ikuiseen soittokieltoon, joten jääköön tuo kertsi siteeraamatta. Ja todettakoon vain, että ehtihän nämä vielä hyvinkin tämän kesän helteille. 

Koska kesäteepparin toimitus viivästyi, päätin hyvitykseksi surautella teeppareita jopa kaksin kappalein.Tai pikemminkin vielä parempi syy ommella teeppareita kaksin kappalein, oli jämätilkkujen rajallinen koko. Tuo hämähäkkimiesteepparin kangas on jämäpala muutamia vuosia sitten pojalleni ompelemasta kesäpaidasta. Tilkku riitti juuri ja juuri 128 koon teeppariin. Tai ei edes koko teeppariin, mutta etu- ja takakappaleet siitä sai. Tilkkulaatikosta sattui kuitenkin löytymään lähes täydellisesti hämppymiehen naamion väriin sointuva punainen trikootilkku, joten päätin ommella hihat siitä. Erivärisistä hihoista lähti ajatus raglanhihaisesta mallista. Raglanhihaisen paidan valmiiksi piirrellyt kaavat sattuivat jopa löytymään kaavakansiostani haluamassani koossa. Ottobren (1/2016) Blaa Blaa -paita on tosin alkujaan pitkähihainen paita, mutta äkkiäkös sen lyhythihaiseksi modaa. Tuli aika kiva.

Kangastilkkuja läpi käydessä vastaan tuli  myös tuollainen kellertävä apinakuosinen kangas. Tarttui joskus matkaan Kankaiselta (mistä taitaa olla peräisin myös tuo hämppykangaskin). Printin toinen reuna oli valkokeltaraidoidettu, toinen reuna yksivärinen. Tuon yksivärisen keltaisen osion keskellä oli apinaprintti. Kaksiväristä kesäteepparia olin siitä alunperinkin kaavaillut, mutta vasta tilkkua mallaillessa tajusin, ettei siitäkään palasesta kovin isoa paitaa saisi, että parempi surauttaa sekin pois alta nyt tämän kesän paidaksi. 

Printtipalanen oli sen verran matala, ettei siitä olisi riittänyt hihoja kokonaan keltaisesta eikä kokonaan raidallisesta osiosta. Niinpä tuo raglanhihamalli oli ratkaisu tähänkin pulmaan. Mallailin hihojen kaavat kankaalle siten, että väri vaihtuisi yksivärisestä raidalliseen keskellä olkalinjaa. Keskityin asettelemaan hihojen keskilinjaa tarkasti tuohon värityksen vaihtumiskohtaan -Ja kieltämättä siinä aika hyvin onnistuinkin... Mutta... Siinä samalla unohdin tyystin kohdistaa hihojen raidoitusten värit. Vahingossa tuo ensimmäinen hiha sattui kuitenkin osumaan hyvin liki takakappaleen raitoja. Paitsi että värit olivat väärinpäin. Tarkoituksella leikkelin sitten tuon toisenkin hihan vastakkaisin värein.

Mallailu jotenkin pääsi unohtumaan myös tuon apinan suhteen. Taaskin keskityin mallailemaan apinaa tarkasti etukappaleen keskilinjaan ja unohdin miettiä, mikä olisi sopiva korkeus apinalle. Liian alashan tuo apina lopulta sitten valahti, kun en älynnyt apinan korkeuteen leikkuuvaiheessa kiinnittää edes huomiota. Ärsyttävän harmillinen aivopieru.

Kolean kesäillan huivi

Jostakin alelaarista tarttui taannoin matkaan tuollainen liesu kangas ilman sen suurempaa visiota lopputulemasta. Heinäkuun vilpoiset kelit toivat merkityksen tuolle alekangaspoiminnalle. Olimme ystävien kanssa lähdössä koleassa säässä kesäteatteriin. Pikasurautuksena ompelin aleliesun tuubihuiviksi lämmittämään kaulaa ja niskaa. Ja hyvä oli, kun ompelin, vilu olisi tullut ilman huivia.

Värein puolesta kangas on aika neutraali. Toimii ainakin tuon aiemmin omplemani mustan Kardemumma-paidan kanssa. Toisaalta tummempi ruskea sävy osuu myös aika liki alkukesällä ostamani pitkän hameen kanssa.

Camilla-mekko

Toukokuussa kolusimme tyttären kanssa yhdessä Jätti-Rätin konkurssimyynnistä kankaita. Neiti valitsi itselleen mekkoa varten tämän sinisen viskoosikankaan. Taaskaan en olisi itse osannut tähän kuosiin päätyä, mutta näköjään tyttö tietää tyylinsä ja mekko näyttää kivalta.

Helpoimman kautta tyttö ei äitiä tällä kertaa ompeluhommissa päästänyt, sillä kaavaksi neiti valitsi Mekkotehtaan Helmat-kirjasta Camillan. Itse olisin saattanut päätyä johonkin hieman yksinkertaisempaan malliin, mutta tulipa samalla opeteltua hieman uusia tekniikoita. Joskin joustamattoman kankaan ompelu jo sinälläänkin menee hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle, sillä normaalisti ompelen enimmäkseen joustavia materiaaleja.

Uusista tekniikoista mainittakoon esimerkiksi tuollainen kuminauhapoimutuksen ompelu. Jostain syystä ajatus siitä, että alalankana toimii kumilanka, on aina jollain tapaa kuumottanut. Eikä se ihan ykkösellä maaliin mennytkään. Ensimmäiseen testitilkkuun kerin tuon kumilangan ilmeisesti liian löysästi puolalle, sillä lopputulos ei tuonut kovinkaan kummoisia rypytyksiä, lähinnä poimuja alalangalle. Kun venytin kumilankaa puolatessa kireämmälle, sain lopulta tuon mekon selkäosan rypytyksen ommeltua. Hihansuita rypyttäessä tuli sitten jälleen tuollainen löysempi poimutus, vaikka mielestäni olin kiristänyt alalankaa puolatessa reilusti. Sain asian fiksattua kuitenkin ilman purkuhommia pienin kikkailuin. 

Toinen uusista tekniikoista oli piilovetoketjun ompelu. Onnistui riittävän liki ilman erillistä piilovetoketjupaininjalkaakin. Vyötärösaumakohdasta tuo vetoketju hieman pilkistää, mutta on onneksi suht samaa väriä mekon tummemman sinisen pohjan kanssa, eikä tuo ainakaan omaa silmää häiritse.

Tavoistani poiketen pitäydyin melko lailla ohjeessa, joskin jätin mekon helmaosasta vuorin pois. Helmaosan liittämisen ja piilovetoketjun ompelun suhteen ohjeistus oli mielestäni muutenkin jotenkin vähän epämääräisempi, joten tein sitten mutulla sillä tavoin kuin itse parhaaksi katsoin. Piilovetoketjun ompeluun ilman erikoispaininjalkaa löytyi onneksi selkeä Youtube-tutorial.

Helmat-kirjassa kankaan menekki arvioidaan mielestäni yläkanttiin, sillä tälläkin kertaa kangasta kului vähemmän kuin ohjeessa. Tai sitten olen vain mestari sniiduilemaan kankaita leikatessa. Painoa helmalle tuli silti yllättävänkin paljon. Jos nyt jotain jälkikäteen muuttaisin, niin kiristäisin hihoja kannattelevia kuminauhoja tiukemmalle kuin mitä tällä hetkellä ovat. Ohjeesta poiketen liitin hihat ennen helman ompelua. Nyt tiedän, miksi olisi kannattanut noudattaa annettua ompelujärjestystä. Helman paino nimittäin venytti yläosaa valumaan hieman alemmas kuin kuin tuossa hihojen mallailuvaiheessa oletin. Koska hihoja kannattelevat kuminauhat saisivat olla pykälää kireämmät, saattavat välillä hihat valahtaa olkapäiltä. Toinen hiukan ärsyttävä seikka on, että mekon valuessa rintsikoiden yläosa saattaa hieman pilkistää tuosta edestä. Vähän pohdin, auttaisikohan asiaa, jos ompelisin tuohon eteen tummansinisen pitsin, jolloin etuosan yläreuna hieman nousisi. Toisaalta se tuskin juurikaan auttaa hihojen valahtamista. Ehkä täytyy vain hiukan purkaa hihojen olkareunusta ja kiristää kuminauhoja tiukemmalle.