Koko syksyn on saanut ompelukone pölyttyä rauhassa. Kesällä ostettu trikookangas on odottanut aikaa ja inspiraatiota. Eilen illalla vihdoin sellainen tuli. Leikkelin ensin palaset omaan tunikaan ja jämäpaloista tyttärelle mekon. Testinä surauttelin tuon tyttären mekon ensin. Suotta olen jännittänyt ja jänistänyt trikoota ja resorikanttausta. Henkisesti valmistauduin ryppyihin, hyppytikkeihin ja lankajumeihin, mutta ei. Trikookammoni lievittyi ainakin piirun verran. Tai sitten onnistuin tuurilla saamaan säädöt kerrankin kohdilleen.
Nurjalta katsottuna toki vielä toivomisen varaa, mutta päälle päin syntyi ihan kelpo mekko! Kannatti hifistellä erilaisilla jousto-ompelilla ja kaksoisneulalla. Turvauduinpa jopa matemaattiseen kaavaan resorin mittoja laskiessa, kannatti. Ei mennyt siis hukkaan ennakkovalmistautuminen mm. Mallikelpoinen- ja Mutturalla-blogien lukemisessa. Miten ennen nettiaikaa ihmiset itseopiskelivat ompelemaan?
Kangas näytti kivalta ainakin pienen ihmisen päällä. Ehkä isommankin. Tästä rohkaistuneena taidan vihdoin uskaltaa ommella tuon omankin trikootunikan kasaan, nyt kun palasetkin on jo leikattuna. Siiten voimme samistella tyttären kanssa :)
