keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Ledillä tuunattu äitienpäiväkortti


Mitä syntyy pienistä värikkäistä ledeistä, foliosuikaleista ja nappiparistoista? Äitienpäiväkortteja tietenkin. Kun tuntuu, että Pinterestin äitienpäiväkortti-ideat on koluttu loppuun, voi lähteä kokeilemaan kortin tuunaamista led-valoin. Toteutus ja idea ovat lopulta perin yksinkertaisia. Ei silti, ettäkö tämä lamppu olisi syttynyt ihan omaan päähäni. Idea on lainattu eräältä minua välkymmältä kollegaltani. Korttia väkertäessä mieleen kuitenkin palautui mukavasti yläasteen fysiikan tunnit ja virtapiirikytkentäkaaviot.


Ennen kuin uskaltauduin askartelemaan oppilaiden kanssa led-kortteja, piti prototyyppi ensin väkertää kotona. Proton taiteellisesta toteutuksesta vastasi 5-vuotias tyttäreni. Merenneidon kädessä oleva simpukan helmi alkaa loistaa sydäntarrasta painettaessa.

Mutta miten kaikki sitten toimii?

- Piirrä ja väritä korttiin tuleva kuva taitetun korttipohjan kanteen.
- Kuvan valmistuttua kohta, johon led halutaan sijoittaa, lävistetään neulalla. Aukkoa suurennetaan varovasti juuri ledin kokoiseksi.
- Taita kortti kiinni ja piirrä lediä varten tekemästäsi aukosta ledin oikea kohta kortin sisäosaan (oikeanpuoleiselle sivulle).
- Aseta piirtämäsi merkin molemmin puolin foliosuikaleet alla olevan kuvan mukaisesti.
- Avaa ledin "viikset" ja teippaa se piirtämäsi merkin päälle, niin, että pidempi "viiksi" menee vasemmanpuoleisen foliosuikaleen päälle.
- Teippaa paristo hieman alemmas oikeanpuoleisen foliosuikaleen päälle siten, että vain pieni osa pariston pintaa jää auki. (Katso kuva). Vasemmanpuoleinen suikale kannattaa kääntää hieman sivummalle, ettei tässä vaiheessa teippaa vahingossa myös sitä kiinni. Mieheni saa hepulin aina, jos nappiparistoon koskee sormin, koska samalla kuulemma suurin osa pariston tehosta häipyy. Niinpä kiinnitin tuon pariston teippiä apuna käyttäen koskematta pariston pintaan.


- Kun paristo on kiinnitetty, vasemmanpuoleinen foliosuikale käännetään pariston päälle, jolloin virtapiiri sulkeutuu pariston kohdalta painaessa. Jos kytkökset menivät oikein, lampun pitäisi syttyä. Ellei syty, tarkista menivätkö "viikset" ja paristo oikein päin ja ovatko teippaukset pitäviä.
- Lopuksi folioita voi varovasti kiinnitellä vielä muutamin lisäteipein. Käännettyä suikaletta ei kannata kuitenkaan teipata kiinni suoraan pariston päälle, ellei sitten halua että lamppu palaa ihan koko ajan. Liian pitkät foliot voi lopuksi typistää lyhemmiksi.


- Kun virtapiiri toimii, kortin kansi käännetään paikoilleen niin, että led pujotetaan aukosta läpi.
- Kortin sisus liimataan reunoilta kiinni, jolloin teippaukset eivät vahingossa irtoa eivätkä foliot repeile. (Tässä tapauksessa teippasimme kortin kiinni taitettuna vielä paspakehyksiin.)
- Kortin etupuolelle merkataan kohta, jota painamalla lamppu syttyy.


Ja sitten vain kokeilemaan! Materiaalikustannukset eivät lopulta päätä huimaa, joten kovin korkealta ei putoa, vaikka fysiikan oppitunti kiville jostain syystä karahtaisikin. Ledejä ei ole pakko ostaa tuollaista isoa pakkausta, vaan niitä voi ostaa vaikka yksittäisinä kappalaina. Neljän pariston pakkaus maksoi Prismassa alle euron, jolloin virtalähteenkin rahallinen osuus on varsin pieni.

2 kommenttia: